Miksi meitä koetellaan?

K_Oeteltu

Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi! (Job. 1:21.) Kuinka ihminen, joka on menettänyt elämässään kaiken, jaksaa tyytyä kohtaloonsa ja vielä kiittää siitä Jumalaa?

Monelle koettelemus merkitsee samaa kuin kärsimys tai vastoinkäyminen. Mutta koettelemus ei varsinaisesti tarkoita niitä. Kun koetellaan, koetellaan toimivuutta tai kestävyyttä. Testataan, kuten nykyään sanottaisiin. Koettelemuksissa Jumala laittaa meidät testiin, mutta mitä hän testaa – sietokykyä, henkisiä voimavaroja vai luonteenlujuutta? Ei suoranaisesti, vaan Jumala koettelee uskomme perustusta. Sitä, jaksammeko uskoa Jumalan hyvyyteen, kaikkivaltiuteen, johdatukseen, siunaukseen ja suojelukseen, vaikka elämämme näyttäisi menevän jotakuinkin päinvastoin kuin toivoisimme.

Herra, teidän Jumalanne, koettelee teitä näin saadakseen tietää, rakastatteko häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne (5. Moos. 13:3). Samalla Jumala koettelee myös sitä, olemmeko hänelle ja hänen käskyilleen uskollisia ja kuuliaisia.

Miksi näin? Miksi emme saisi vain elää rauhassa ja nauttia hyvyydestä ja Jumalan lahjoista? Eikö meidän olisi silloin helpompi olla kiitollisia ja osoittaa itsekin hyvyyttämme? Eikö meidän olisi helpompi uskoa, jos elävä usko toisi pelkästään myötäkäymistä mukanaan? Sehän osoittaisi kaikille, kuinka elävä usko tuo siunauksen ja menestyksen muassaan! Mutta niin ei ole. Koettelemuksia täytyy olla, sillä ei ole turhempaa kuin ihmisen sanat. Niin täytyy olla, jotta nähdään, onko sanoilla katetta ja onko usko niiden takana aidosti kestävää vai pelkkää höttöä.

Siksi te riemuitsette, vaikka nyt jouduttekin jonkin aikaa kärsimään monenlaisissa koettelemuksissa. Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi. (1. Piet. 1:6–7.)

Jos jaksaisimme Jobin tavoin ajatella, ettei meillä ole varsinaista oikeutta mihinkään tässä ajallisessa elämässä, vaan kaikki on lahjaa ja lainaa Jumalalta, niin voisimme myös kiittää häntä aivan kaikesta saamastamme. Ja vaikka meiltä otettaisiinkin kaikki pois, niin emme tällöin katkeroituisi, sillä eihän meille mitään pitänytkään kuulua.

Kun hetken ajattelemme ja tarkastelemme näitä Raamatun ajatuksia, niin eikö niistä kirkastu todellinen uskon näkökulma koettelemuksia kohtaan? Näin ollenhan koettelemukset ovat itse asiassa meille tarpeen ja hyödyksi. Niinpä meidän tulisi jopa kiittää Jumalaa niistä: Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona niitä monenlaisia koettelemuksia, joihin joudutte. Tehän tiedätte, että kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä kasvattaa teissä kestävyyttä. Ja kestävyys johtakoon täydelliseen tulokseen, jotta olisitte täydellisiä ja eheitä, ette vajaita miltään kohden. (Jaak. 1:2–4.)

Mitähän tarkoittaa se, että ”olisimme täydellisiä ja eheitä, emmekä vajaita miltään kohden”? Ajattelen sen tarkoittavan nöyrää, lapsenkaltaista uskoa, samanlaista kuin Jobilla oli: Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi!

5

183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olisiko hyvä tuoda esille myös konteksti tuohon 5 Mooseksen kirja 13 lukuun, joka on kirjoitettu toistona VAIN Israelille.

      Aikakausi on se kun Israel palaa Kaanaan.

      Mitä tekemistä VL:illä on sen kanssa.

      Et ilmeisesti tajua, että kirjoitat vain korvasyyhyn, et tietoisen uskon nimissä.

      Siellä varoitetaan elämään ilman epä- jumalia, kuten rahaa ja vain me lahkoa.

      Et ole tietoinen ilmeisesti siitäkään, että Israelille Jumala oli Herra, kaikkivaltias, nyt tilanne on toinen, kaikkivaltias on Jeesus.

      Usko Jumalaan ei pelasta, saatanikin uskoo Häneen, mutta ei tunnusta. että Jeesus on Messias.

      Hieman tarkkuutta.

      Kes.

      • olisihyvä

        Hieman tarkkuutta hulluntaipastori. Veetuile vähemmän.


      • pikkutarkka

        Saatani?


      • kontekstiinko

        Korvasyyhy?


    • Kusitus.ketutus.kituutus

      Höpsis töpsis. Aamen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5217
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      26
      3488
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      39
      2842
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      18
      2021
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      58
      1830
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1586
    7. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      283
      1574
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1382
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1366
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      7
      1095
    Aihe