Teekutsut vai ravit?

Varmaansyystä

28

219

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koirannussija.teneriffa

      Soini kiukuttelee jättäytymällä pois tärkeästä kokouksesta. Syynä kiukutteluun on se, että hänen kopsuttelulomaansa häirittiin nizzan terrori-iskulla ja turkin vallankaappausyrityksellä.

      Tuollainen veltto ruikuttaja istuu Suomen ulkoministerinä. Vittu.

    • soinisutkimuksia33889

      "Kyllä kopsuttelu on aina tärkeämpää, kuin muutama sata terrorismin- tai sodan uhria, heitähän tulee kuitenkin aina lisää. Ja vaaleihinkin on vielä yli 1000 päivää. Ei muuta kuin juoksupojat hommiin, minä otan nyt kopsuja ja nakkisaavitkin odottavat. Leipäjonolaiset, muistakaa hymyillä, on kesä".

    • 11-2

      Ulkoministeritason miehen luulisi tietävän, että hommia tehdään silloin, kun niitä on, eikä olla lomalla. Lomalla ollaan, kun ei ole tärkeämpää tekemistä.

      Tosi irvokasta, että Soini lähetti sijastaan Samuli Virtasen Brysseliin. Vähemmillä älynlahjoilla varustettua henkilöä sinne olisi ollut vaikea keksiäkään.

      Soinilla on lomansa ajaksi määrätty miniseri Mykkänen ykkössijaiseksi. Miksi hän ei voinut mennä Brysseliin, vaan piti turvautua Samuli Virtasen kaltaiseen nulkkiin? Muistatte varmaan hänet Tynkkysen erottamisjupakasta. "Hihih, minä nauhoitinkin puhelun."

    • venynyt_rukousaamiainen

      Jos hän sai katolisen hihhulikohtauksen, rupesi solkkaamaan siansaksaa ja näkemään näkyjä.
      Tuommoinen ei ole kyllä ennen estänyt Timoa hoitamasta virkaansa.

    • Turhakkeidenkeko

      Euroopan Uuunot eli EU , harrastaa kokouksia uskonlahkojen lailla . Kokouksen lopussa ei edes kiitos SEISO . Politiikan jämät paukuttelevat olkaimiaan olettaen jotain suurta itsestään . Roskasakkia kaik .

      • potentiaalia.on

        Siellä taas yksi Perusuuno, jolla selvästikin seisoo Eurooppaa analyseeratessa.


    • töömees

      Miksei Soini lähettänyt Putkosta Brysseliin?

    • säälittävää

      Kaverinsa häihin se Soini lehtien mukaan on menossa. Ainahan nyt kaverin häät jonkun ulkoministerikokouksen voittaa. Tiärä vaikka olis hyvää boolia ja nakkimukia tarjolla!

      Ottakaa siitä nyt Soini-uskovaiset opiksi miten vastuullisesti ulkoministerin hommia kriisitilanteessa hoidetaan. Voiko äänestäjiä yleensä enempää vetää höplästä kuin mitä Soini on ministerinä tehnyt?

      Miten se kehtaa? Ja kehtaahan se.

      • ifheökjd

        Kaaso.


    • MokiaMokienJälkeen

      Mitähän pitäisi tapahtua, että Soini korahtaisi hereille ja hoitaisi ulkoministerin tehtävänsä niin kuin muut tekevät? Soinin harkintakyky ja tilannetaju ovat pettäneet totaalisesti, ellei sitten kyse ole puhtaasti alkoholismin aiheuttamasta työkyvyttömyydestä.

      • Esimerkillinen_Isähahmo

        Tankomarkkinat. Sinne persukoju ja Soinille puheenvuoro, niin johan loma keskeytyy. Nähty on. Turha kiistää.

        Näin menee Soinin Timpalla asioiden tärkeysjärjestys.


      • TimokratianKukkanen

        Kyllä ne Tankomarkkinatkin ottivat lujille. Silmät räpyttelivät niin, että etupenkissä hiukset lensivät taaksepäin. Timo tankkasi suoraan paperista kirjoittamaansa tajunnanvirtaa. Poissa olivat nerokkaat sutkautukset ja kansan villitseminen. Esiintyminen oli kuitenkin onnistunut, sillä Timo ei kaatunut tullessaan eikä lähtiessään.


    • Eroa_heti

      Onko tosiaan Soinille loma kaiken edelle menevä, ettei mies voi mennä noin tärkeään EU:n ulkoministerikokoukseen?
      Onko meillä mies vai hiiri ulkoministerinä?
      Tällaista mokaa ei ole kukaan suomalainen ulkoministeri koskaan tehnyt!

    • Voi_aikoja

      EU:n liittymässä olevassa valtiossa sotilasvallankaappaus yritys ja surauksena EU:n ulkoministerikokous johon meidän ulkoministerillämme ei ollut kiinnostusta.
      Ollaan me ulkoministeriin sorruttu ja mitä tekee pääministeri? Vaikenee kuin tatti.

    • soinidiktatuurista2016

      Englannin pubeihin ja tangomarkkinoille, raveista puhumattakaan, Soinilla on aina aikaa. Nizzan kuolonuhrit tai Turkin lähes sisällissodan partaalla hoippuva tilanne eivät ulkoministeriämme kiinnosta. Soinin onneksi, juopot ja laikat toimittajat eivät tälläkään kertaa pane Soinia tilille näistä mokailuista. Pohjois-Korealaisilla olisi vielä paljon opittavaa Suomalaisesta "sanavapaudesta". -Tällaista on elämä soinidiktatuurissa.

    • osaa-Timo-vittuilla
      • SoininValinta

        Mitä?! Meneekö Soini Jusulan kanssa naimisiin ulkomailla, kun Suomessa ei homoilla ole avioliitto-oikeutta? Onko Soini eronnut vaimostaan?


      • pienissä.häissä

    • Herää_pääministeri

      Meillä on ulkoministeri jota ei voisi vähemmän kiinnostaa työ, häntä kiinnostaa vain arvoasema ja raha.
      Kauanko perussuomalaiset kestävät tällaista? Samoin kuinka kauan maan hallitus voi hyväksyä tämän?

    • Pummisuutari

      Soini on kuokkavierailulla merentakaisten ystäviensä hääpidoissa.

    • persut.pettää.AINA

      Avaaja osui taas oikeaan. Soini oli 19.7.2016 Imatralla raveissa, eikä "ulkomailla ystävänsä häissä", kuten Virtanen valehteli.

      • Timo_Soini_Peruspomo

        Älä nyt vääristele. Ei niitä häitä viikkoa tarvi juhlia. Kun kakku ja hillot on syöty, on aika kiirehtiä seuraavan nakkimukin ääreen.

        Eihän tuossa kiireessä joka paikkaan ehdi, kun pitää hallituksen linjaa käydä edustamassa näissä tärkeimmissä paikoissa ensiksi.

        "Koko ajan joudun elämään reaaliaikaa 24/7". Tuskastunut Soini kyselee, miksi kaikki ongelmat kannetaan hänen pöydälleen.


    • nuhjunuhju

      Soini takiainen oli imatralla katsomassa pesäpalloa.ainakun tulee vaikeita asioita eteen takiainen katoaa jonnekin piiloon.ei minkäänlaista vastuuntuntoa tehtäviensä hoitamisessa.odottelee vain tulevaa eläkevirkaa.surkeimpia ministereitä suomen historiassa.

    • Soinin.arvovalinta

      Imatran kaljasaavit ja anopin nakkimukit tärkeämpiä kuin Nizza?

      • AnoppilaanMars

        Hirmuisen anopin sanaa on uskominen. Siinä eivät selittelyt jostain ulkoministerikokouksista paljon paina, kun anopin kanssa on sovittu sukutapaamisesta. Nizzan terroristi-isku ja Turki sisällissota ovat pieniä asioita anopin raivon rinnalla.


    • Omiatovereita

      Syy miksi Soini ei ottanut osaa EU neuvotteluun ei halunnut loukata englantilaisia.

      • Minä_Olen_Viisas

        ” Minä keskustelen vaikka Kiinan keisarin kanssa, enkä kysy keneltäkään lupaa, enkä ole selitysvelvollinen etukäteen, enkä jälkikäteen.” ” Minä olen niitä harvoja henkilöitä Suomessa, jolla on edellytyksiä käydä tällaisia keskusteluja. Medioissa ei osata edes englantia, kun näitä käsitellään. ” Valtiomiehen ajatonta viisautta.


    • keisari_muka

      Oliko Soinin ulkomaisiin häihin hankittu morsio kiinalainen ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1970
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1539
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      140
      1387
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1308
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1240
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      273
      1047
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      992
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      110
      957
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      118
      954
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      49
      777
    Aihe