Ahvio: "Trump Presidentiksi"

Suomen kristittyjen ykkös-tieteentekijä dosentti Juha Ahvio ylistää jälleen Donalt Trumpia ihmisenä ja ainoana oikeana konservatiivina USA:n presidentiksi.

http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/909/usa_n_presidentinvaalikamppailu_on_loppusuoralla

Vaalit on lähellä ja pressaksi pitää saada se juuri oikeasti vanhoilliskonservatiivinen Trump, joka Ahvion mukaan ainoana voi estää sekulaarin humanistisen sosialistisen ohjelman jatkamisen.

Suomessa Ahvion lisäksi Trumpia hehkuttaa myös helluntailaisvaikuttaja Jukka-Pekka Rahkonen.

Molemmat yllämainitut ovat "kunnostautuneet" myös miesasia-miehinä, vetäen ohjelmaa joissa naisien tulisi palata omille paikoilleen.
Ehkäpä juuri se on se toinen motiivi saada naisten köyrijä presidentiksi.
Monta kärpästä samalla iskulla, kun naisetkin saataisiin ruotuun.

Kolmas motiivi kaksikolla on ollut myös rikkauksien kerääminen, Rahkosen vetäessä kurssejakin helluntaiseurakunnissa, joten Trumpin rahamälläyskin sopinee hyvin heidän kuvioon.

Kiinnostaisi tietää, mitä helluntailaiset naiset ajattelee "Herrojen" naisten alistamisesta?
Kuuluisiko naiset laittaa ruotuun ja pitää seksuaalista kähmintää johtotasollakin sivistyneenä toimintana?

102

413

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Järkyttävää roskaa. Raamattuvyöhykkeen propagandaakohan Ahvio julistaa?

      Ahvion jutut muuttuvat jatkuvasti mielettömämpään suuntaan.

      • Ja näiden palstojen patmosräyhikset eivät vain tajua, että tuo koko tavara on tosiaan vain politiikkaa uskonnollisuuden paketissa.

      • kuis.on
        khaonymos kirjoitti:

        Ja näiden palstojen patmosräyhikset eivät vain tajua, että tuo koko tavara on tosiaan vain politiikkaa uskonnollisuuden paketissa.

        Mitä tähän sanot?
        http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015040719480466_ul.shtml

        Pitäsikö tämän pervoparin päästä taas Valkoiseen taloon?

      • kysyn-vain
        kuis.on kirjoitti:

        Mitä tähän sanot?
        http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015040719480466_ul.shtml

        Pitäsikö tämän pervoparin päästä taas Valkoiseen taloon?

        Jeesus sanoi: murhamiehillä ei ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.

        Pilotti Muhammad Atta räjäytti bussin Israelissa vuonna 1986. Israelilaiset, pidättivät kuulustelivat ja vangitsivat Attan.

        1993 Oslon rauhansopimus pakotti vapauttaa poliittiset vangit. Israel ei olisi halunnut vapauttaa veritekoihin syyllistyneitä vankeja,

        mutta presidentti Clinton ja ulkoministeri Christopher vaativat että kaikki vangit vapautetaan.
        Niinpä Muhammad Atta vapautettiin ja lopulta Atta kiitti Amerikkaa lentämällä matkustajalento koneen päin WTC ensimmäistä tornia.
        Monet TV-kanavat uutisoivat tästä asiasta silloin Kysymys kuuluu kuinka luotettava (iisepeliksi sanottu) Hilari Glintton on?

      • MaailmanAikaJoKatoamassa

        Hän ilmanmuuta jatkaa siitä, minkä aviomieheltä jäi kesken -Jerusalemin jakaminen (rauharauhaUtopia)!

        Tämä tietää sitä, mistä Jeesus oli edesmenneelle Matti Kettuselle (ilmestysnäyssä) puhunut!

        Muulle, koko syntiselle maailmalle tuon hankkeen 'loppuunsaattaminen' tietää Raamatun Jumalan raivoisaa Vihaa..Raamattu 1933/38, profeetta Sakarja mm luku12jae3.

      • Trumppi-tuo-muutoksen

        Sak 12:2-10 " Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä. Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan.

        Sinä päivänä, sanoo Herra, minä lyön kaikki hevoset vauhkoudella ja niiden ratsastajat hulluudella. Mutta Juudan heimoa kohti minä avaan silmäni, ja kaikki kansojen hevoset minä lyön sokeudella. Silloin Juudan sukuruhtinaat sanovat sydämessään: "Minun väkevyyteni ovat Jerusalemin asukkaat Herrassa Sebaotissa, heidän Jumalassansa." Sinä päivänä minä teen Juudan sukuruhtinaat ikäänkuin tulipannuksi puitten sekaan ja ikäänkuin tulisoihduksi lyhteitten sekaan, ja he kuluttavat oikealta ja vasemmalta, kuluttavat kaikki kansat yltympäri. Ja Jerusalem saa yhäti asua paikoillansa - Jerusalemissa. Ja Herra on ensiksi vapauttava Juudan majat, ettei Daavidin suvun kunnia ja Jerusalemin asukasten kunnia ylvästelisi Juudaa vastaan. Sinä päivänä on Herra suojaava Jerusalemin asukkaita; ja kompastuvainen heidän seassansa on sinä päivänä oleva niinkuin Daavid, ja Daavidin suku on oleva niinkuin jumal'olento, niinkuin Herran enkeli heidän edessänsä.

        Mutta sinä päivänä minä tahdon hävittää kaikki pakanakansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan. Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista."

        Sak 12:3 "Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan".
        Hilari saa todennäköisemmin aikaan sodan

      • Trumppi-tuo-muutoksen kirjoitti:

        Trumpista ei taida tulla presidenttiä. Voit siis unohtaa tuonkin höpinäsi!

      • kuis.on kirjoitti:

        Mitä tähän sanot?
        http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015040719480466_ul.shtml

        Pitäsikö tämän pervoparin päästä taas Valkoiseen taloon?

        >Pitäsikö tämän pervoparin päästä taas Valkoiseen taloon?

        Onko kiinnostus naisiin pervoa, kun kiinnostujana on demokraatti?
        Onko pervoa, että vaimo veti herneet miehen kiinnostuksesta naisiin?
        Onko pervoa, että liitto pysyi kasassa ja asiat sovittiin?

        Onko mikä tahansa pervoa, jos kyseessä ovat Ahvion inhoamat henkilöt? Tähän voinkin jo itse vastata, notta ilmeisesti on.

      • Trumppi-tuo-muutoksen kirjoitti:

        Sak 12:2-10 " Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä. Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan.

        Sinä päivänä, sanoo Herra, minä lyön kaikki hevoset vauhkoudella ja niiden ratsastajat hulluudella. Mutta Juudan heimoa kohti minä avaan silmäni, ja kaikki kansojen hevoset minä lyön sokeudella. Silloin Juudan sukuruhtinaat sanovat sydämessään: "Minun väkevyyteni ovat Jerusalemin asukkaat Herrassa Sebaotissa, heidän Jumalassansa." Sinä päivänä minä teen Juudan sukuruhtinaat ikäänkuin tulipannuksi puitten sekaan ja ikäänkuin tulisoihduksi lyhteitten sekaan, ja he kuluttavat oikealta ja vasemmalta, kuluttavat kaikki kansat yltympäri. Ja Jerusalem saa yhäti asua paikoillansa - Jerusalemissa. Ja Herra on ensiksi vapauttava Juudan majat, ettei Daavidin suvun kunnia ja Jerusalemin asukasten kunnia ylvästelisi Juudaa vastaan. Sinä päivänä on Herra suojaava Jerusalemin asukkaita; ja kompastuvainen heidän seassansa on sinä päivänä oleva niinkuin Daavid, ja Daavidin suku on oleva niinkuin jumal'olento, niinkuin Herran enkeli heidän edessänsä.

        Mutta sinä päivänä minä tahdon hävittää kaikki pakanakansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan. Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista."

        Sak 12:3 "Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan".
        Hilari saa todennäköisemmin aikaan sodan

        Trumppi on jo tuonut muutoksen: hän on antanut äänen katkerille, tietämättömille typeryksille. Narsistina hän haluaa jatkaa paistatteluaan ihailun kohteena myös vaalien jälkeen, mutta miten, sitä ei kukaan vielä varmaksi tiedä.

        Presidenttiä hänestä ei tule koskaan, ei ainakaan Yhdysvaltoihin.

      • Trumppi-stumppi
        Ja.taaskin.asialinjalle kirjoitti:

        Trumpista ei taida tulla presidenttiä. Voit siis unohtaa tuonkin höpinäsi!

        Mutta jotain tämä "hyödyllinen-idiootti" teki Amerikalle. Tukemalla David Dukea , Ku Klux Klaani-johtajaa tämä sai nostetta ja on nyt nousemassa USA:n senaattiin. Hän on esikuussa republikaanien vaalikeskustelussa ensimmäistä kertaa.

      • faktuaalisesti

        Juha Ahvio - niitä harvoja jotka perustavat näkemyksensä faktoihin.

      • MaailmanAikaJoKatoamassa
        MaailmanAikaJoKatoamassa kirjoitti:

        Hän ilmanmuuta jatkaa siitä, minkä aviomieheltä jäi kesken -Jerusalemin jakaminen (rauharauhaUtopia)!

        Tämä tietää sitä, mistä Jeesus oli edesmenneelle Matti Kettuselle (ilmestysnäyssä) puhunut!

        Muulle, koko syntiselle maailmalle tuon hankkeen 'loppuunsaattaminen' tietää Raamatun Jumalan raivoisaa Vihaa..Raamattu 1933/38, profeetta Sakarja mm luku12jae3.

        ...jäi hämmentämään, mitä olikaan jo pois ehtineen M Kettusen saama ilmestys/näky..joka hänen kertomanaan koski pres. Clintonia? Tosin, etunimeä ei mainittu.

    • HELLevankelista

      Iskelmälaulaja Anneli Mattila syyttää äänekoskelaistaustaista tangolaulajaa Leif Lindemania lähentelystä Facebook-päivityksessään. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.

      Mattilan mukaan Lindeman "kouri väkisin" laulajan takapuolta kahteen otteeseen ennen keikkaa.

      – Olen tosi pahoillani, että hän noin sen koki. Ei ollut kyllä todellakaan tarkoitus häntä kähmiä, Lindeman sanoo Ilta-Sanomille.

      http://www.ksml.fi/tanaan/IS-Äänekoskelainen-iskelmätähti-kähmintäkohun-keskellä/846929

      • herkkämiesvauhdissa

      • Invamoposiko.yskii

    • Maailman yksi suurista mysteereistä on, että kommunistista alkuseurakuntaa fanaattisesti ihannoivat uskovat ovat poliittiselta kannaltaan fanaattisen oikeistolaisia.

      • Yhä hullumpaa suuntaan nuo muutamien jutut muuttuvat.

      • Kommunismi ja äärioikeisto on tavallaan samoja asioita.
        Kommunismissa vaan yritetään enemmän piilottaa asia, esim antamalla kuvaa johtajistakin työläisinä.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Kommunismi ja äärioikeisto on tavallaan samoja asioita.
        Kommunismissa vaan yritetään enemmän piilottaa asia, esim antamalla kuvaa johtajistakin työläisinä.

        Joo, mutta tuossa alkuseurakunnan tapauksessa, sitä ihannoidessa, on kyse varmaan historian ainoasta positiivisesta "kommunismista", joka tosin ei varmaan kovin kauaa kestänyt.

      • markku.lievonen
        Pe.ku kirjoitti:

        Kommunismi ja äärioikeisto on tavallaan samoja asioita.
        Kommunismissa vaan yritetään enemmän piilottaa asia, esim antamalla kuvaa johtajistakin työläisinä.

        Nyt Peku iski kirveensä kiveen. Kyllä komunisti valtiomuotona ja ihanteena on kaunis ihanne,- mutta vain teoria tasolla. Perusihmisen on yhtä vaikea ottaa pelastus vastaan kuin elää kommunistisessa järjestelmässä ja käyttäytyä ihanteen mukaisesti.

        Taas kapitalisti valtiomuotona on suunniteltu toteuttamaan perusihmisen käyttäytymistä eli niiiiiiiiiiiiiiin itsekeskeistä käyttäytmistä kuin sielu sietää. USA on malliesimerkki ihmisen itsekeskeisyydestä ja rakkaudettomuudesta heikomi osaisia kohtaan.
        Mutta,- maksaa "vapaudestaan" kalliin hinnan ajatellen ihmisen pelkotiloja. Näitä he pyrkivät hoitamaan vielä asein,- joka lisää entisestään pelkotiloja.

        Mutta,- mitä tapahtuisi, jos kommunistisen maan kansalaiset olisivat uudestisyntyneitä ja siten tahtotila olisikin kommunistisen järjestelmän suuntainen?
        Voisi kapitalistilta hymy hyytyä.

      • capiche

        Tipaleelta terävä havainto. Missä vaiheessa kristityistä tuli oikeistolaisia. Etenkään äärioikeiston ajatuksia ei voi mitenkään yhdistää kristinuskoon. Ne kaatuvat jo Jeesuksen käskyyn: rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Äärioikeiston käyttövoimana on pikemminkin viha kuin rakkaus.

        Oikeistolainen ideologia pohjautuu pitkälti muiden ihmisten hyväksikäyttöön. Oikeistolaiset kristityt ovat ajaneet orjuutta, rotuerottelua, painaneet alas naisia, uskoneet että Jumala siunaa heidän itsekkäistä motiiveista käydyt sotansa, jne....

        Toki nykyään on olemassa myös oikeistoliberaaleja, joiden ajattelussa on ripaus inhimillisyyttä ja heikommista huolen pitämistä.

      • capiche
        capiche kirjoitti:

        Ei kommunismillakaan ole tietysti mitään tekemistä kristinuskon kanssa, ellei pintapuolisesti ajatella kaiken jakamista alkuseurakunnan tyyliin. Mutta sehän oli vain ideologiaa ei käytäntöä.

        Eliitti eli kommunismissakin omaa elämäänsä ja köyhä kansa omaansa. Mutta se on totta, että keskusjohtoisessa taloudessa kaikilla oli töitä ja asunto. Ja sen vuoksi noin neljännes ex-kommunistimaiden kansalaisista vieläkin haikailee kommunismin perään. Turvallisuudesta kuitenkin maksettiin se hinta, että omia ajatuksia ei saanut olla.

      • capiche kirjoitti:

        Tipaleelta terävä havainto. Missä vaiheessa kristityistä tuli oikeistolaisia. Etenkään äärioikeiston ajatuksia ei voi mitenkään yhdistää kristinuskoon. Ne kaatuvat jo Jeesuksen käskyyn: rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Äärioikeiston käyttövoimana on pikemminkin viha kuin rakkaus.

        Oikeistolainen ideologia pohjautuu pitkälti muiden ihmisten hyväksikäyttöön. Oikeistolaiset kristityt ovat ajaneet orjuutta, rotuerottelua, painaneet alas naisia, uskoneet että Jumala siunaa heidän itsekkäistä motiiveista käydyt sotansa, jne....

        Toki nykyään on olemassa myös oikeistoliberaaleja, joiden ajattelussa on ripaus inhimillisyyttä ja heikommista huolen pitämistä.

        "Ne kaatuvat jo Jeesuksen käskyyn: rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."

        Se voi tuntua tuolta kun ei tunne Raamattua, eikä tiedä perusasioita uskonnoista.

        Jeesus ei ollut kristitty ja hän kehotti vihaamaan.

        Sillä minä olen tullut 'nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan; ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa'. Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias.
        — Matt. 10:35-37

      • KTS--
        Pe.ku kirjoitti:

        Kommunismi ja äärioikeisto on tavallaan samoja asioita.
        Kommunismissa vaan yritetään enemmän piilottaa asia, esim antamalla kuvaa johtajistakin työläisinä.

        Ja vastaavasti tässä ahviolais-rahkoslais-trumppilaisessa sekametelisopassa annetaan kuvaa johtajistakin kristittyinä.
        lol

      • capiche
        Pe.ku kirjoitti:

        "Ne kaatuvat jo Jeesuksen käskyyn: rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."

        Se voi tuntua tuolta kun ei tunne Raamattua, eikä tiedä perusasioita uskonnoista.

        Jeesus ei ollut kristitty ja hän kehotti vihaamaan.

        Sillä minä olen tullut 'nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan; ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa'. Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias.
        — Matt. 10:35-37

        Et taida ymmärtää lainaamaasi Raamatunkohdan ydinviestiä. Jeesus tarkoitti sanoillaan sitä, että Jumalan on oltava kristityn elämässä ensimmäisellä sijalla. Rakkauden kaksoiskäskyhän kuuluu: Rakasta Herraa sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi ja mielestäsi. Ja rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.

        Jeesus myös ennusti tuossa kohdassa, että Jumalan tien valitseminen voi rikkoa joskus perheitä. Tämä on aina ollut totta silloin kun perheenjäsen ei hyväksy toisen uskoontuloa. Esim. vainojen aikaan omaiset saattoivat antaa ilmi kristittyjä. Tätä tapahtuu maailmalla edelleenkin.

        Sanot, että Jeesus ei ollut kristitty. Ei tietenkään ollut. Jeesus oli Jumalan poika ja kristityt ovat hänen seuraajiaan. En väitä, että olemme aina hyviä seuraajia. Gandhi oli epäilemättä oikeassa, kun hän totesi: Jeesus Kristus on tehnyt minuun suuren vaikutuksen, mutta samaa ei voi aina sanoa Hänen seuraajistaan. Kristittyjen pitäisi pystyä katsomaan itseään peilistä ilman defenssejä

        Mua alkoi naurattamaan väitteesi, etten tunne muita uskontoja.
        Netissä on niin helppo tehdä keskustelukumppaneista yksiulotteisia pahvinukkeja omien oletusten perusteella. Todellisuus on tarua ihmeelliseempää tässäkin tapauksessa.

      • näinsemeni

        Kommunismin ja kristillisen eetoksen ero on siinä, että kristityt jakavat omastaan rakkaudesta, kommunistit vaativat muita jakamaan omastaan. Kommunismi vaatii oimistusoikeutta toisen omaisuuteen, kristityiden vakaumuksessa omistusoikeus koskee vain omaa.

      • markku.lievonen kirjoitti:

        Nyt Peku iski kirveensä kiveen. Kyllä komunisti valtiomuotona ja ihanteena on kaunis ihanne,- mutta vain teoria tasolla. Perusihmisen on yhtä vaikea ottaa pelastus vastaan kuin elää kommunistisessa järjestelmässä ja käyttäytyä ihanteen mukaisesti.

        Taas kapitalisti valtiomuotona on suunniteltu toteuttamaan perusihmisen käyttäytymistä eli niiiiiiiiiiiiiiin itsekeskeistä käyttäytmistä kuin sielu sietää. USA on malliesimerkki ihmisen itsekeskeisyydestä ja rakkaudettomuudesta heikomi osaisia kohtaan.
        Mutta,- maksaa "vapaudestaan" kalliin hinnan ajatellen ihmisen pelkotiloja. Näitä he pyrkivät hoitamaan vielä asein,- joka lisää entisestään pelkotiloja.

        Mutta,- mitä tapahtuisi, jos kommunistisen maan kansalaiset olisivat uudestisyntyneitä ja siten tahtotila olisikin kommunistisen järjestelmän suuntainen?
        Voisi kapitalistilta hymy hyytyä.

        Missään päin maailmaa ei ole kyllä nähtävissä merkkejä siitä, että nämä "uudestisyntyneet"olisivat laajalti yhteiskuntaa kehittäneet tai vieneet parempaan suuntaan. Onko sinulla Markku toisenlaista näkemystä tai esimerkkejä?

        Komminismi itsessään raas on - kuten sanoit - kaunis ajatus, mutta lähinnä paperilla. Käytännössä kommunistiset valtiot kyllä muuttuivat nopeasti diktatuureiksi. Kiina kyllä on nykypäivänä omituinen esimerkki sekä kommunismista että äärimmilleen viedystä kapitalismista.

      • näinsemeni kirjoitti:

        Kommunismin ja kristillisen eetoksen ero on siinä, että kristityt jakavat omastaan rakkaudesta, kommunistit vaativat muita jakamaan omastaan. Kommunismi vaatii oimistusoikeutta toisen omaisuuteen, kristityiden vakaumuksessa omistusoikeus koskee vain omaa.

        Enpä ole kyllä havainnut yhtäkään esimerkkiä siitä, että kristityt kovin laajalti eläisivät nykypäivänä alkuseurakunnan mallin mukaan.

      • Ja.taaskin.asialinjalle kirjoitti:

        Enpä ole kyllä havainnut yhtäkään esimerkkiä siitä, että kristityt kovin laajalti eläisivät nykypäivänä alkuseurakunnan mallin mukaan.

        Joitain yksittäisiä esimerkkejä löytyy viime vuosikymmeniltä.
        Ruandassa 1994 elettiin ainakin Raamatun mukaan.

      • näinsemeni kirjoitti:

        Kommunismin ja kristillisen eetoksen ero on siinä, että kristityt jakavat omastaan rakkaudesta, kommunistit vaativat muita jakamaan omastaan. Kommunismi vaatii oimistusoikeutta toisen omaisuuteen, kristityiden vakaumuksessa omistusoikeus koskee vain omaa.

        Jo ennen sotia pakinoitsija Vaasan Jaakkoo luonnehti maalaisliiton, siis todellakin nykyisen keskustan edeltäjäpuolueen, tavoitteita näin: "Kukin pitää omansa ja toisen oma tasataan."

    • mmmmmbn

      Trumpp voittaa leikiten naisten kourija hilaryn

    • markku.lievonen

      Maailman tilanne muuttuisi huomattavasti vieläkin pahempaan suuntaan ,- jos Trump valittaisiin presidentiksi. Jos palapelistä piirtää laajemman mielikuvan, niin maailma jaettaisiin Venäjän ja USA: n kesken eli toinen ei puutu toisen tekemisiin jne....
      Alussa kuvittelin Trumpin olevan joku pelle, joka lähti vaalitaistoon leikkimielessä, mutta päästessään valtaan olisi todellinen uhka koko ihmiskunnalle arvaamattomuudellaan. Täydellinen vastakohta nykyiselle istuvalle presidentille.

      Niin, vaikea on ymmärtää ihmistä,- joka kannattaa Trumpia ja sanoo vielä uskovansa Jeesukseen. Uskonnolloisen ihmisen ymmärtäminen on jo helppoa.

      • pescheNazar

        Niin, varsinkin ortodoksiuskonnollisen 'ymmärtäminen on jo helppoa', kuten lähes mainitsit mr(?) markku leivonen ;)

      • "Niin, vaikea on ymmärtää ihmistä,- joka kannattaa Trumpia ja sanoo vielä uskovansa Jeesukseen. "

        Trumpin touhu on kyllä aika tyypillistä uudestisyntyneille kristityille.

      • UudestisyntymänIhme

        Sinä nm peku, et tiedä uudestisyntymisestä mitään, jos luulet asian laidan olevan kuvaamallasi tavalla. Toivoisin kuitenkin, että JEESUS vielä sinutkin taivuttaisi parannukseen ja synninkahleet kirpoaisi, pekun huulilta kuuluisi "KIITOS JEEEESUUS!"

      • capiche
        Pe.ku kirjoitti:

        "Niin, vaikea on ymmärtää ihmistä,- joka kannattaa Trumpia ja sanoo vielä uskovansa Jeesukseen. "

        Trumpin touhu on kyllä aika tyypillistä uudestisyntyneille kristityille.

        Kukaan järkevä ihminen ei kannata Trumpia. Koska hänellä ei ensinnäkään ole politiikkaa, ainoastaan iskulauseita. Hän ei pysty puhumaan asiasta, koska ei hallitse asioita. Ulkopolitiikassa hän olisi suorastaan vaarallinen - eikä vain USA:lle.

        Trump on aina ollut törkeä naisten kähmijä, siinä ei ole mitään uutta. Kaikki Manhattanin ympyröissä pyörivät tietävät sen. Ja useimmat naiset myös tietävät vältellä häntä. Minuakin varoitettiin aikanaan, kun samoissa tilaisuuksissa työn vuoksi liikuttiin.

        Siitä puhutaan vähemmän, että häntä vastaan on New Yorkissa nostettu kesällä syyte 13 vuotiaan raiskauksesta. Juontaa juurensa hänen bileiltoihinsa seksirikosrekisterissä olevan pedofiilin kanssa. Syytteeseen liittyvät asiakirjat ovat julkisia, jos osaa ne hakea. Teolla on poikkeuksellisesti jopa silminnäkijä. Väkivaltaiseen tapahtumaan liittyy mm. tytön perheeseen kohdistuva tappouhkaus. Trump on aina ollut kova poika uhkailemaan niitä, joiden hän haluaa vaikenevan.

        Haluaako joku kristitty muka oikeasti kannattaa tällaista miestä? Trumpin kohdalla kyse ei ole vain poliittisista mielipiteistä, vaan jostain paljon tummasävyisemmästä.

      • Hyvä kirjoitus capiche.
        Olen ihan samaa mieltä.

        Uudestisyntyneisiin Trump osaa vedota ja saanut heidät puolelleen.
        Se on jokin sanontakin "kyllä koira koiran tuntee"

      • capiche
        Pe.ku kirjoitti:

        Hyvä kirjoitus capiche.
        Olen ihan samaa mieltä.

        Uudestisyntyneisiin Trump osaa vedota ja saanut heidät puolelleen.
        Se on jokin sanontakin "kyllä koira koiran tuntee"

        Kiitos. Minäkin olen kyllä uudestisyntynyt. Uudestisyntyneet kristityt eivät ainakaan minun kokemusteni mukaan ole välttämättä mikään heterogeeninen porukka, joka ajattelisi kaikesta samalla tavoin. Ihmisen maailmankuva ei perustu vain uskontoon. Siihen vaikuttavat myös muu tausta ja elämänkokemukset.

        "Kiitos. Minäkin olen kyllä uudestisyntynyt."

        Arvasinkin sinut uudestisyntyneeksi, kun ylempänä et tiennyt Raamatusta hölökäsen pöläystä ja uskontojen perustiedotkin oli hakoteillä.

      • Tekopyhyyttä
        capiche kirjoitti:

        Kukaan järkevä ihminen ei kannata Trumpia. Koska hänellä ei ensinnäkään ole politiikkaa, ainoastaan iskulauseita. Hän ei pysty puhumaan asiasta, koska ei hallitse asioita. Ulkopolitiikassa hän olisi suorastaan vaarallinen - eikä vain USA:lle.

        Trump on aina ollut törkeä naisten kähmijä, siinä ei ole mitään uutta. Kaikki Manhattanin ympyröissä pyörivät tietävät sen. Ja useimmat naiset myös tietävät vältellä häntä. Minuakin varoitettiin aikanaan, kun samoissa tilaisuuksissa työn vuoksi liikuttiin.

        Siitä puhutaan vähemmän, että häntä vastaan on New Yorkissa nostettu kesällä syyte 13 vuotiaan raiskauksesta. Juontaa juurensa hänen bileiltoihinsa seksirikosrekisterissä olevan pedofiilin kanssa. Syytteeseen liittyvät asiakirjat ovat julkisia, jos osaa ne hakea. Teolla on poikkeuksellisesti jopa silminnäkijä. Väkivaltaiseen tapahtumaan liittyy mm. tytön perheeseen kohdistuva tappouhkaus. Trump on aina ollut kova poika uhkailemaan niitä, joiden hän haluaa vaikenevan.

        Haluaako joku kristitty muka oikeasti kannattaa tällaista miestä? Trumpin kohdalla kyse ei ole vain poliittisista mielipiteistä, vaan jostain paljon tummasävyisemmästä.

        Clinttonia kannattavat vain sosialistit.
        Eikö ole kumma nainen tuo Hilary kun miehensä nussi avustajaansa pressana ollessaan eikä Hilary ollut siitä moksiskaan?
        Nyt tekopyhästi Hilary tuomitsee Trumpin pussailut ja nipstelyt.

      • merkillepantavaa

        putin kannattaa trumpia ja median mukaan kehottaa äänestämään häntä, 'tai varautumaan ydinsotaan'!

      • Tekopyhyyttä kirjoitti:

        Clinttonia kannattavat vain sosialistit.
        Eikö ole kumma nainen tuo Hilary kun miehensä nussi avustajaansa pressana ollessaan eikä Hilary ollut siitä moksiskaan?
        Nyt tekopyhästi Hilary tuomitsee Trumpin pussailut ja nipstelyt.

        Amerikkalaisten näkökulmasta veikkaisin Suomen kokoomuksen olevan heidän mielestään sosialistinen puolue.

    • ahvioihme

      Miksi Ahvio tulkitsee Clintonin vasemmistolaiseksi? Miksi Ahvio on itse niin naisvihamielinen? Miksi Patmoksen johtaja puuttuu tällaiseen? Dikö pitäisi huolehtia omasta yhdistyksestään?

      • markku.lievonen

        Niin, eihän USA:ssa ole todellisesti vasemmistoa. Kaikki ovat oikeistolaisesti ajattelevia ihmisiä.
        Esim. istuva presidentti Obama teki aloitteen tasavertaisesta terveyden huolosta / hoitamisesta, niin tämäkin kaunis mielikuva tyrmättiin komunistiin liittäen ja koskaan sitä ei toteuteta.

        Naurataa nämä ahviot ja trumbit jne.... Jos tutkii istuvan presidentin mielikuvia niin ne ovat todistetusti lähenmpänä Kristuksen mieltä kuin yhdelläkään lähiaikojen USA presidentillä. Samoin Hillary Clintonin mielikuvat ovat lähempänä Kristuksen mielisyyttä kuin Trumpin.

      • capiche
        markku.lievonen kirjoitti:

        Demokraatit eivät tosiaankaan ole vasemmistolainen, vaan keskustaoikeistolainen puolue. Puolueiden sisällä on tietenkin konservatiivisempaa ja liberaalimpaa porukkaa.

        Hillary Clinton oli muuten se, joka yritti ensimmäisenä miehensä Billin valtuuttamana ajaa terveydenhuollon uudistusta. Se torpattiin silloinkin. Obama yritti jatkaa siitä mihin Clinton jäi. Ja nyt Clinton yrittää parannella Obaman suunnitelmaa.

        USAn sairausvakuutussysteemi on sairas. Olet vakuutettu vain jos työnantajasi suostuu sinut vakuuttamaan. Tällöin vakuutusmaksut jaetaan työnantajan ja työntekijän välillä. Yksittäisellä ihmisellä ei ole varaa ottaa vakuutusta sillä se maksaa satoja dollareita kuussa. Vakuutusyhtiöt päättävät senkin jälkeen kuka saa hoitoa ja kuka ei. Ja terveydenhuollon kustannukset ovat tähtitieteellisiä.

      • ettäsilleen

        Misogynistit tuntevat vetoa misogynisteihin. Kuten ihmiset yleensäkin kaltaisiinsa.

    • White.Power.USA

      On hienoa kun USA saa valkoisen arjalaisen presidentiksi.

      • YLKÄSAAPUUHERÄTYS

      • Tämä lienee nyt käytännössä varmaa. Siis että saa, vaikka erityistä hienoutta en asiassa näe.

    • eeweeweweeee

      niin s e on sellainen natsi se clinttoni

    • hillaryhiiri

      Siis voiko joku tunnustava kristitty hehkuttaa Trumpin puolesta? Kahdesta huonosta huonoin.

      • LUOPUMUS.TOTUUDESTA

        voi, ihan yhtä vapaasti kun 'jotkut tunnustavat kristityt' (papit,piispat,pastorit) vihkisivät homoja raamatulliseen aviosäätyyn!!!

    • Seurannut

      Onko kukaan huomioinut, että valtaeliitin hallussa oleva media mustamaalaa koko ajan Trumppia ja toimii Hilaryn puolesta? Hilary on vaarallinen valehtelija, joka työskentelee selvästi valtaeliitin laskuun kannattaen esimerkiksi geenimuunneltua ruokaa ja pakollisia rokotuksia lapsille. Hän on selvästi myös epädemokraattisen maailmanhallituksen kannattaja.
      Hilary on lisäksi vakavasti sairas, mutta sekin tosiasia on kaikin tavoin yritetty pitää maailmalla piilossa.
      Mielenkiintoista on myös, että moni Clintonien lukuisia rikoksia paljastanut on kokenut odottamattoman ennenaikaisen kuoleman...

      • Olet erehtynyt henkilöstä.
        Ei ole Hillary vaan Putin.
        Asuvat ihan eri maanosissakin.

      • Seurannut

        Olet mennyt lankaan. Valtamedia on onnistunut valitettavasti tehtävässään muokata kansojen mielipiteitä. Ei pitäisi niellä kaikkea, mitä uutisissa sanotaan. Kannattaisi tutkia myös vähän taustoja.

      • Seurannut kirjoitti:

        Olet mennyt lankaan. Valtamedia on onnistunut valitettavasti tehtävässään muokata kansojen mielipiteitä. Ei pitäisi niellä kaikkea, mitä uutisissa sanotaan. Kannattaisi tutkia myös vähän taustoja.

        Taustojen tutkimisella tunnut tarkoittavan omaan korvasyyhyyn sopivien salaliittoteorioitten kritiikitöntä nielemistä.

      • USA on maa, jossa elää niin paljon pönttöpäitä, että rokotusten pakollisuus olisi siellä kaikkien kannalta ihan hyvä idea. Tavallisten rokotusten haitathan ovat hyötyihin verrattuna tuhannesosan luokkaa.

        >Hilary on lisäksi vakavasti sairas, mutta sekin tosiasia on kaikin tavoin yritetty pitää maailmalla piilossa.

        Hillary onkin todella taitava salaamaan sairautensa, kun veti kaikki rankat vaaliväittelyt kun tyhjää vaan. Trumpin leirissä kyllä toivottiin ihan muuta.

      • capiche
        Seurannut kirjoitti:

        Olet mennyt lankaan. Valtamedia on onnistunut valitettavasti tehtävässään muokata kansojen mielipiteitä. Ei pitäisi niellä kaikkea, mitä uutisissa sanotaan. Kannattaisi tutkia myös vähän taustoja.

        Olen sattumoisin tutkinut kansainvälistä politiikkaa työkseni yli 40 vuotta ja voin vakuuttaa, että magneettimedia ja mv-lehti eivät ole näissä asioissa niitä oikeita lähteitä.

        USA:ssa työskennellessä seurasin Hillaryn toimia näkö- ja puhe-etäisyydeltä vuosikausia. Hän on harvinaisen ammattitaitoinen ja työlleen omistautunut henkilö. Parempi varsinaisessa työssään, kuin tepastelemassa medioiden edessä. Sitkeämpää henkilöä on vaikea löytää. On tietenkin hämmentävää, että suurvallasta ei löydy tämän enempää hyviä ehdokkaita.

        Trump on katastrofi koko maailmalle. Ja sekin mielipide perustuu henkilökohtaisiin tapaamisiin, eikä medioihin. Hän on ulkopolitiikassa täysin hukassa, mikä antaa vallan asiantuntijoille. Hehän kertovat presidenteille ja ministereille mitä on viisainta tehdä missäkin asiassa. Päättäjille kirjoitetaan tapaamisiin jopa sanat suuhun. Clinton on itsekin asiantuntija, joten häneen on vaikeampi vaikuttaa.

        Eliittipuhe on hurskastelua. Joka ikinen USA:n - tai minkä muun tahansa valtion - presidentiksi päätyvä on aina kuulunut eliittiin (= alansa parhaimmistoon). Missään ei voi edes päätyä ehdokkaaksi, ellei ole tunnettua poliittista taustaa. Käytännössä on pitänyt toimia puolueen johdossa tai parlamentissa. USA:ssa kongressin tai senaatin jäsenenä.

        Trump kuuluu bisnes- ja viihde-eliittiin. Hän ei ole tehnyt elämässään muuta pienen ihmisen hyväksi kuin korkeintaan hyödyntänyt paperittomia siirtolaisia rakennuksillaan. Hillary on sentään yrittänyt koko ajan parantaa köyhien asemaa. Tämä kaikki käy ilmi, jos perehtyy hänen äänestyshistoriaansa esim. senaattorina. Onnistuminen on tietenkin riippunut siitä, onko esim. kongressissa oman vai vastapuolueen enemmistö.

        On luonnollista miten suurvallat seuraavat toistensa vaaleja ja erikoisesti ehdokkaiden itsenäistä ajattelua.
        Niin, eipä ihme, jos Venäjä/kin haluaisi Trumpin presidentiksi. Maailman tapahtumiin olisi siten helpompi vaikuttaa ja ohjailla, jos Trump valittaisiin presidentiksi.

        Muuten ihmettelen miten aliarvostettu Obama on ihmisten mielissä. Virheistä huolimatta on erittäin karismaattinen presidentti.

        Olet oikeassa. Obama on ehkä vähän liian fiksu useimmille. Hänellä on ollut täysi työ Bushin aloittamien konfliktien purkamisessa Afganistanissa ja Irakissa.

        Jotkut voivat pitää Obaman sotahaluttomuutta myös heikkoutena. Etenkin Syyriaan puuttumattomuutta on kritisoitu. Apu mitä Syyrian kapinalliset saivat oli nimellistä ja sitten sekin lopetetiin. Tosiasia on, että USA:lta loppuivat resurssit kesken Irakin ja Afganistanin ponnistusten jälkeen.

        En usko, että Putin oikeasti edes kannattaisi Trumpia. Venäjällä itse asiassa nauretaan hänen touhuilleen. Putinillekin on helpompaa, jos USA:ssa on vallassa järkevä ihminen, jonka ulkopolitiika ei ole tempoilevaa. Putin ei ole suinkaan tyhmä tai hullu. Ei hänkään halua suurvaltakonfliktia. Hän vain haluaa ottaa takaisin Venäjän paikan suurvaltojen joukossa.

        Niin, mediassa oli äskettäin mainintaa, miten Putin olisi sekaantunut USA vaaleihin rahoittamalla Trumpia. Onko edes totta en tiedä, koska media kirjoittelee mikä länsimaailmalle on eduksi.
        Niin, ei Putin todella ole tyhmä tms,- mutta mielestäni eräällä tavalla arvaamaton. Juuri tuo tekijä tulisi median tiedotuksia. Toki Putinilla on pyrkimys pyrkimys pitää Venäjä huomion arvoisena suurvaltana,- mutta väärällä tavalla.

        Itse toivoisin Venäjän olevan maailmalla kunnioitusta saava suurvalta ja tämän päämäärän saavuttamiseksi toivoisin Putinin pitävän yllä rauhaan pyrkimiseen liittyviä keskusteluja ja olla aktiivinen siinä.
        Missä avointa keskustelua, siellä ei luulemiselle sijaa.
        Mutta,- tyriväthän maamme edustajatkin vähän aika sitten kieltämällä Venäjän edustajien osallistumisen etyk kokoukseen. Huomioiden tämä aika, niin päättäjien olisi pitänyt painmostaa kaikkien osapuolten osallistumista yhteiseen kokoukseen. Sivusihan kokoontuminen rauhaa / rauhaanb pyrkimistä.
        Täydellinen riman alitus.

        Etyk-katastrofi oli täydellinen rimanalitus. Eräs korkeassa asemassa oleva henkilö harrasti sellaista pilkun viilausta, että asian sisältö hukkui prosessissa. EU:n Venäjä-pakotteissahan on sellainen pykälä, että niistä voi nimenomaan poiketa kansainvälisten kokousten yhteydessä. Joten mitään syytä kieltää Venäjän delegaatiolta viisumia ei ollut.

        Valtioiden tapoja toteuttaa pyrkimyksiään voi tietenkin aina kritisoida ja toki niin tehdäänkin kahdenvälisissä tapaamissa kun siihen on aihetta. Vähintäänkin kysellään, että mitä teillä oli mielessä kun tähän päädyitte.

        Ilmeisesti Trumpilla on ollut bisneksiä ainakin venäläisten oligarkkien kanssa. Putin kieltää Trumpia koskaan edes tavanneensa. Sitä en ihmettele, sillä Putin ei tapaa ketään, ellei ole pakko. Miksi presidentti jonkun bisnesmiehen edes tapaisi?

    • näinseonjee

      Ihmettelen ahviolaisten syvää trumprakkautta. Mitä se kertoo. Nämä miehet samaistuvat Trumpiin. He haluaisivat päästä samaan eli ronkkia naisia.

    • mrjhslnvoihö

      Ahvion kirjoituksissa on ennenkin ollut ihmettelemisen aihetta, mutta tämä oli kyllä jo rimanalitus. Häpeällistä, että kristilliseksi itseään kutsuva yhdistys julkaisee moisia älyttömyyksiä. Patmokselta hupenee kohta loputkin kannatuksesta.

    • Ahvio näyttää päivä päivältä olevan enemmän altis höpöttämään.

      • ettäsilleen

        Joillakin on tarve olla joka alan asiantuntija, vaikka ei olisikaan. Toki mielipiteitä saa olla jokaisella. Sinänsä outoa, että kristillisen järjestön sivuja käytetään poliittisena alustana.

      • ettäsilleen kirjoitti:

        Joillakin on tarve olla joka alan asiantuntija, vaikka ei olisikaan. Toki mielipiteitä saa olla jokaisella. Sinänsä outoa, että kristillisen järjestön sivuja käytetään poliittisena alustana.

        Patmos näyttää olevan poliittisesti suuntautunut.

      • Alas.kommarit
        Ja.taaskin.asialinjalle kirjoitti:

        Patmos näyttää olevan poliittisesti suuntautunut.

        Olet itse kommunisti!

      • Alas.kommarit kirjoitti:

        Olet itse kommunisti!

        Tässähän alkaa tuumailla, että kommunismi mahtaakin olla ihan hyvä aate, kun Räyhis sitä niin katkerasti vihaa. Pakkohan siinä on silloin jotain bonaa olla.

        Muutama vuosi sitten tapasin erään maamme harvahkoista nykyjulkikommunisteista, ja oli muuten fiksu ja järkevä tyyppi. Tietysti myönsi edesmenneen reaalisosialismin mokat ja vääryydet (joita luultavasti ei aikalaisena vielä kunnolla nähnyt), eihän hän muuten fiksu ja järkevä olisikaan.

    • jhgfuyonv

      Ahvio ei vain siedä että nainen tulisi presidentiksi. Törkeinkin mies on hänestä kristillinen vaihtoehto kehen tahansa naiseen verrattuna.

      • JeesuksenYstäwä

        Juha Ahvio on raitisHenkinen, kristitty miessukupuoli!

    • sairaat.vaalit

      Kahdesta huonosta vaihtoehdosta se Trump on kuitenkin vähemmän vaarallisempi.
      Sotahullu Hillary oli mukana siinä Gaddafin murhassa kun Gaddafi meinasi alkaa käymään öljykauppaa Afrikan kultadinaareilla ja sehän ei Amerikan vapaamuurareille sopinut.
      Ja Hillary on jäänyt kiinni muutenkin niin monesta valheesta ja korruptiosta, että kristityn on lähes mahdotonta antaa tukeaan Hillarylle.

      • KTS--

        Hillarylla ei ollut osaa eikä arpaa Gaddafin kuolemaan. Sen tekivät paikalliset sotajengit. Hillary sai vain tiedon kännykkäänsä.

    • käsittämätöntä

      Ahvio on tyhmempi kuin saapas!!!!!!!

    • Kytköksiä_taustalla
      • HoseeHalapenjo

        Se, että kirjoittajana on Sid Roth, riittää minulle.

      • capiche

        Rasistista roskaa! USA on siirtolaisten yhteiskunta, jossa on kansaa kaikista taustoista ja uskonnoista. Siirtolaistausta ei ole koskaan ollut USA:ssa este elämässä etenemiselle.

        Merkittäviin valtion tehtäviin vaaditaan tietenkin USA:n kansalaisuus. Tämä Clintonin avustaja oli muuten naimisissa senaattorin kanssa. Hänen taustansa on tutkittu jo senkin vuoksi hyvin. Omakin taustani tutkittiin, kun seurustelin siellä aikanaan erään virassa olevan kanssa.

        Sattuneesta syystä tiedän, miten tarkkaan ulkoministerien ja presidenttien neuvonantajien ja avustajien taustat tutkitaan joka maassa. Suomen UM:n käytävällä ei kävele edes yhtään sihteeriä, jolle ei ole tehty perusteellista turvallisuusselvitystä. Se tehdään ennenkuin työsopimus edes solmitaan. Jokaisella maalla on lisäksi omat turvaluokitukset sen suhteen mihin asioihin henkilö pääsee käsiksi.

      • Hullua, että Suomessa jku oikeadti julistaa Trumpista tulevan hyväö presidentti! Todellisuudessa Trump olisi presidenttinä pihalla kuin lumiukko ja täysin muiden ohjailtavissa. USA:n presidentti ei voi tehdä mitä vain!

      • Shit.Rod.666
        HoseeHalapenjo kirjoitti:

        Se, että kirjoittajana on Sid Roth, riittää minulle.

        SHIT ROD ON RRRAUTAA!!! HALLELUJAA!!!!!!!

    • paluulähtöruutuun

      Ahvio vois ottaa tästä muuten oppia mutta minkäs sille voi, jos ei sitä karismaa löydy... tyhjästä on mahdotonta nyhjäistä. ;)

      "Yhdysvaltojen presidentin Barack Obaman puolisosta Michelle Obamasta on tullut Hillary Clintonin julkinen ase vaalitaistelun loppusuoralla.

      Michelle Obama piti 13. lokakuuta New Hampshiressa säkenöivän puheen, jota on kutsuttu ”eeppiseksi puheeksi” ja koko vaalikampanjan parhaaksi esiintymiseksi.

      Ensimmäinen nainen hyökkäsi Donald Trumpin naisten kourintapuheita vastaan sellaisella taidolla, että kuulijat pyyhkivät kyyneliä ja sosiaalinen media villiintyi."

      http://www.hs.fi/ulkomaat/a1477103913822?jako=c6bd5a65a17f2436ec528c301c99b0b0&ref=fb-share

    • HoseeHalapenjo
    • Simelius1

      En tiedä mutta hillari on järkytys. Jos ei rumppikaan ole kehuttava joissain asioissa niin hillary jatkaisi maan tuhoamista tällä maailmojen syleilyllään. Hän on kahdesta huonosta vaihtoehdosta huonoin. Hän jatkaisi siihen mihin parakki jäi. Muslimeita maa täyteen.

      • HerrammeTuleeMaranAta

        Valitettavasti, kahdesta huonosta toinen valitaan..uskon Kettusen saaneen ilmoituksen Herralta Jeesukselta itseltään!

        Trumpettia puhaltamaan, hiiret hyppii pöydällä! Clintonit rules...Jeesus saapuu!

      • Onko Obama ollut sinusta Simelius hyvinkin huono presidentti USA:lle? Perusteluja tuolle?

    • Jebbb
    • beethooven

      Nato loppuu kokonaan ja Venäjän kauppa elpyy uusin ennätyksiin alta aikayksikön taas kerran. Kannatan ilman muuta.

    • Clinononrikollinen

      Hilary on rikollinen, joka on osallistunut mm. monien Clintonien laittomuuksia paljastaneiden murhiin. Hiljattain hänen todettiin vuosia sitten raiskanneen toisen naisen. Hän toimii täysin maailmanhallitusta ajavan valtaeliitin sätkynukkena. Trump on siitä poikkeuksellinen presidenttiehdokas, että hän on hyökännyt mm. valehteleva mediaa ja lahjottuja päättäjiä vastaan. Hän ei halua sotaa vaan kannattaa ystävyyttä mm. Venäjän kanssa. Moni uskovainen täällä Suomessakin on mennyt lankaan median hyökätessä Trumpia vastaan. Miksi Pyhä Henki ei johdata uskovia totuuteen tässä asiassa?

    • Hillarysairas

      Hillary on myös vakavasti sairas:

      https://www.youtube.com/watch?v=OqbDBRWb63s

      Tiedotusvälineet pimittävät sen tehokkaasti!

    • Hillaryrikollinen
      • ettäsilleen

        On se vaan mielenkiintoista, että kristityt kannattavat tällaista tyyppiä;

        Mies on ollut uskoton kaikille vaimoilleen, kähminyt puolta maailmaa, ja parhaillaan syytteessä alaikäisen raiskauksesta New Yorkissa. Bisneksessä hän on pettänyt, valehdellut ja huijannut minkä ehtii. Hänen periaatteensa on valehtele aina, ja jos jäät kiinni, älä myönnä mitään. Kampanjan aikana hän on mollannut sotaveteraanin vanhempia, sotavankeja, siirtolaisia, naisia, vammaisia jne. jne.

        Loistava maku ahvioilla ja kaltaisillaan ihmisten suhteen. Mutta ehkä naisviha on tärkeämpää kuin miehen luonne ja osaaminen.

      • ettänäinon

    • Kake_Kake
    • tuomio-on-tullut
      • Äänestin_Trumettia

    • xxxxxxxxxxxxxxxxxxx

      Trumpin koko kabinetti on miljardöörejä, bisnesihmisiä vailla poliittista kokemusta! Myös ympäristö- ja luonnonsuojelusopimuksia aiotaan kaataa! Diilejä Venäjän kanssa, aletaan porata arktisia alueita, rikkauksia.. edessä on nopeutuva luonnon tuhoutuminen! Lisäksi kyse on äärikapitalistien omanedun tavoittelusta: maapallo tulee vain hyödyllisten rahasopimusten kentäksi. Samalla Trump ajaa omia bisneksiään( lapsensa joille antaa ohjeet!) Bisneksiä 25 maahan henk. kohtaisesti! Suomessa melu jo Sipilän omistuksista!
      Usassa veroja kevennetään rikkaimmilta ja minimipalkkaehtokin kaadetaan!
      Edessä on suoranainen suuren rahan ja ahneuden vallankaappaus! Trumpilla ollut pakkomielle rahaan ja voittamiseen aina ja se vain suurenee.. Hän on niin narsistinen suuruudenhullu että juuri kieltäytyi jopa ottamasta ohjeita vastaan joka aina ollut päivittäin tapana: päivittää ajankohtaisesti tilanteet. Lisäksi kabinetissaan on " hullu koira", kova kenraali, useita kenraaleja, Trump ihailee kenraaleja. Hän toimii omavaltaisesti, egoistisesti ja häikäilemättömästI.: se nähtiin jo kaikessa vaalikampanjoinnissaan, valheissa ja törkeässä kielenkäytössä.
      Ei voisi olla enää vähemmän henkinen ja eettinen kokoonpano kuin Trump kabinettinsa kanssa. Pahin mahdollinen.Myös koulutus yksityistetään ja terveudenhoitoakin.. ajetaan vain rikkaimpien asiaa. Edessä on katastrofaalinen kahtiajako.
      Kristusta muuten on sanojensa ja tekojensa perusteella sanottu ensimmäiseksi sosialistiksi. Hän ei todellakaan olisi seisonut Trumpin ajamien asioiden takana, vaan kaatanut se jopa suuttuen kumoon!

      • rikkaiden.pöydän.murusia

        Trump on luvannut koko kampanjansa ajan ottaa pois sairasvakuutukset 20 miljoonalta ihmiseltä ja koska monet ovat niin köyhiä että heillä ei ole varaa maksaa itse sairasvakuutuksiaan jäävät he luonnollisesti ilman vakuutuksia. Siis noin neljä kertaa Suomen väkiluku ilman sairasvakuutusta ..

        Mutta tämä ei luonnollisesti tule minään yllätyksenä ja tätähän Trumpin kannattajat haluavatkin. Se että verohelpotuksia annetaan sille 1% amerikkalaisista jotka jo omistavat enemmän kuin puolet kaikesta USAn tuotosta on luonnollisesti tärkeämpää kuin köyhän kansan sairastaminen - kuka käskee olla köyhä ja sairas - HÄ?
        Että niin monet näistä karismaattisista lahkolaisista tuntuvat kannattavan Trumpia ei hämmästytä ollenkaan - kukapa haluaisi sellaista "sosialismia" jossa jossa köyhilläkin on sairaanhoito .. jokainen maksaa .. itse tai kuolee .. Aamen

    • KTS--

      Ahviohan oli ensiksi Ted Cruzin kannattaja mutta huomatessaan veikkaavansa väärää hevosta, käänsi kelkkansa Trumpin suuntaan.

      On se epeli.

    • vcxvcvvcxv

      Kaikki jollakin tapaa uskovaiset raamattuun uskovat jeesusta seuraavat ihmiset jotka kannattavat donald trumpia hylkäsi koko uskonsa perustan. Se on ihan sama vaikka hän lupaisi kuut ja taivaat ja tuoda kaikille työpaikat mutta hänen käytös, historia kuten ihmisten huijaaminen ja arvomaailma ei ole yhtään se mitä esim raamattu opettaa.

      Minkälainen uskovainen hyväksyy toisten haukkumisen erityisesti invalidin?

      Nämä vaalit paljasti sen että valta ja toisten lyttääminen saavat himouskovaisetkin hurmioon ja hylkäämään koko oman arvomaailmansa.

    • PasiToivonen
    • tuomarikalle

      Ahvio presidentiksi.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      75
      2310
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      175
      1791
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      167
      1670
    4. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1402
    5. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1398
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      296
      1281
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      138
      1148
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1083
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      76
      1072
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      55
      958
    Aihe