Olen silloin tällöin hankkinut nettiseuraa Iskurista ja puolen tusinaa nettinarttua etäkoulutuksella minulla on ollutkin. Aivan aitoja tapauksia ja todella rohkeita typyköitä. Pari kertaa olen tavannut livenäkin Iskurin kautta hankkimiani seuralaisia.
Monet kritisoivat Iskuri Treffit sivustoa siitä, että siellä on pelkkiä feikkejä, maksullisia tai huijareita. Näin ei kuitenkaan ole asian laita, vaan yli puolet ilmoittajista on aitoja, noin näppituntumalta arvioiden. Varsinkin korkeammissa ikäluokissa feikki-ilmoittajat ovat harvinaisia.
Iskurin etuna on ennen kaikkea se, että se on aidosti ilmainen eikä vaadi minkäänlaista rekisteröitymistä. Vastaavaa en ole toistaiseksi löytänyt, mutta koska Iskurinkin on hiukan vaikeaa saada kontakteja ilman ahkeraa panostusta, niin kysyisin lukijoilta onko teillä mitään suosituksia muille sivustoille?
Useinmiten kuitenkin niin sanottujen korvaavien ilmaisten sivustojen totuus paljastuu, kun viestiä yrittää lähettää. Siinä vaiheessa tuleekin sitten ilmoitus "jäsenyyspakosta". En myöskään halua rekisteröityä omalla profiilillani, mikä on siis Iskurin suuri etu. Haluan tehdä esittelyni itsestäni tapauskohtaisesti jokaiselle, johon saan kontaktin.
Onko Iskuri Treffejä parempaa?
Nettimaster
1
245
Vastaukset
- Eka-Aloittaja
Piti kommentoida tätä itse, niin saan sen vähäksi aikaa ylemmäksi ketjussa.
Odottelen kannanottoja asiaan kokeneemmilta saittien käyttäjiltä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kyllä suoraan
Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.742180Voisitko nainen kertoa mulle
Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun1741701- 1551577
- 901368
Miehelle naiselta
Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te501362Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa
Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-2901207Olen syvästi masentunut
En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi1351079- 1131043
- 751042
Nainen, millainen tilanne oli
kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin54912