maapallon syntyhistoria uusiksi.

Näin-on-näreet

http://keskustelu.suomi24.fi/t/14727892/maapallon-synnysta
1 Ms1: ”Ja Jumala sanoi: "Tulkoon taivaanvahvuus vetten välille erottamaan vedet vesistä." Ja Jumala teki taivaanvahvuuden ja erotti vedet, jotka olivat taivaanvahvuuden alla, vesistä, jotka olivat taivaanvahvuuden päällä; ja tapahtui niin.” Alkujärähdystä ei siis ole ollut olemassakaan. Alkuräjähdys hölmöjen tiedemiesten satu. 2 Pt 3:5 ”Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta” Ja Sananlaskujen kirjan 8 luvussa

Mikään aine ei synnyttänyt elämää, vaan Jumala loi elämän. Ihmisen kohdalla se tapahtui siten, että Jumala puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen. (1.Moos.2:7) Tähän ei sallittu vastata näin, jonka vuoksi oli tehtävä uusi avaus. koska vanhassa käännöksessä asia tuo jae on kirjoitettu sanatarkasti oikein, eli näin;
1 Ms 2:7 Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.

214

1365

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • khlhklkjkj

      Nyt unohdit kokonaan sotkan munan ja viikinkien jääjättiläiset. Myös Shivalla voisi olla asiaan jotain sanomista eikä aboriginaalien uniajassakaan tuosta mitään kerrottu.

      Ja eikö tuo sinun versiosi ole sekin melkoisen vanha, eikä suinkaan uusi. Toki maapallon ikään (n. 4,5 miljaria vuotta) verrattuna uskonnolliset höpinät ovat kaikki uunituoreita.

      • Unohtui myös "Mummu Tiamat, synnyttäjä kaiken", kuten Armas Salosen kirjassa Kaksoisvirranmaa vuodelta 1946. Tuo Mummu-sana huvitti aikoinaan kansakoululaista.

      • Voiton.sanoma
        Mark666 kirjoitti:

        Unohtui myös "Mummu Tiamat, synnyttäjä kaiken", kuten Armas Salosen kirjassa Kaksoisvirranmaa vuodelta 1946. Tuo Mummu-sana huvitti aikoinaan kansakoululaista.

        Ensiksikin nimimerkki "kananhien" oudot jumalattomien jumalat ovat kaikki baal-allahin sivupersoonia ja hänen kannattajat ne ovat todella aktivoituneet.

        Mutta Jeesus tekee sielläkin uutta ja saa esittämänne suuruudet kaikki häpeän alaisuuteen.
        Kolossalaiskirje:
        2:15 Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun

    • Tuo on aina kuulostanut erinomaisen vakuuttavalta, että jumala puhalsi ihmisen sieraimiin. Enkelit varmaan taputtivat ympärillä.

      • oikeat.ohjeet

        Olen samaa mieltä. Elottoman ihmisen tekohengitys sieraimiin puhaltamalla ei todellakaan toimi. Jos kyseessä on pieni lapsi, niin tekohengitys pitää suorittaa sieraimiin JA suuhun puhaltamalla. Tärkeintä on avata hengityskanava keuhkoihin oikealla pään asennolla.
        http://www.ensiapuopas.com/elvytys.html

      • pierusaharaan

        Mitenkäs se TeistiRepen jumala homman hoiti?

      • pierusaharaan kirjoitti:

        Kysypä häneltä, tyttöseni.

      • pierusaharaan
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Kysypä häneltä, tyttöseni.

        Niinpä niin. Arvostelet muiden jumaluskomuksia, mutta et uskalla antaa omaasi vastaavaan käsittelyyn.

      • Minua-hävettäis
        oikeat.ohjeet kirjoitti:

        Olen samaa mieltä. Elottoman ihmisen tekohengitys sieraimiin puhaltamalla ei todellakaan toimi. Jos kyseessä on pieni lapsi, niin tekohengitys pitää suorittaa sieraimiin JA suuhun puhaltamalla. Tärkeintä on avata hengityskanava keuhkoihin oikealla pään asennolla.
        http://www.ensiapuopas.com/elvytys.html

        "Olen samaa mieltä. Elottoman ihmisen tekohengitys sieraimiin puhaltamalla ei todellakaan toimi." (tässä Jumala ei suinkaan anatanut mitään tekohengitystä , vaan 1 Ms 2:7 Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.)
        Jos kyseessä on pieni lapsi, niin tekohengitys pitää suorittaa sieraimiin JA suuhun puhaltamalla. Tärkeintä on avata hengityskanava keuhkoihin oikealla pään asennolla.

        1 Ms 2:7 Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.

        Pähkäilkää rauhassa. Muuten eikö tiede perustu totuuteen. Minusta teidän totuutenne on pi-rui-lua tieteen kustannuksella. Ihmetyttää ettette ole saaneet mitää todellista asiaa luotua.

        Sensaattiomainen pommittajakuoriainen Turust http://keskustelu.suomi24.fi/t/1764196/jumala-vai-evoluutio-
        Voiko evoluutioteoria selittää tämän? Tai kuka tahansa. Minun järkeeni ei käy mihin tällaista otusta tarvitaan.
        Pommittajakuoriainen (Brachinus crepitans) on pieni hyönteinen, joka on aseistettu tyrmäävän tehokkaalla puolustusjärjestelmällä. Vihollisen uhatessa tämä pippurinen pommittajakuoriainen pamauttaa kahdesta peräpäässään sijaitsevasta putkesta ärsyttävää ja pahanhajuista, lämpötilaltaan sata-asteista kaasua suoraan epäonnisen päällekävijän naamalle. Tohtori Hermann Schildknecht, saksalainen kemisti, tutki pommittajakuoriaista saadakseen selville, kuinka se saa aikaan tämän vaikuttavan kemiallisen taidonnäytteen. Hän selvitti, että kuoriainen muodostaa räjähdysaineensa sekoittamalla yhteen kahta kemikaalia (vetyperoksidia ja hydrokinoneita), jotka yhdistyessään muodostavat erittäin vaarallisen kemikaaliseoksen. Näiden kemikaalien lisäksi tämä etevä pikku kuoriainen lisää seokseen kemikaalia, joka toimii inhibiittorina. Inhibiittori estää kemikaaleja reagoimasta ja mahdollistaa niiden varastoinnin pitkiäkin aikoja. Aina kun jokin saaliseläin, esimerkiksi sammakko, lähestyy pommittajakuoriaista, se ruiskauttaa varastoimiaan kemikaaleja kahteen polttoputkeen ja lisää juuri oikealla hetkellä seokseen vielä yhtä kemikaalia (anti-inhibiittoria). Se poistaa inhibiittorin vaikutuksen ja aivan hyökkääjäparan nenän edessä tapahtuu voimakas räjähdys. Onko tällainen ihmeellinen ja mutkikas mekanismi voinut kehittyä pikku hiljaa miljoonien vuosien kuluessa? Evolutionisti vastaa uskonsa mukaisesti lammasmaisesti "kyllä", edes yrittämättä kokeellisesti osoittaa vastauksen oikeellisuutta, mutta tämän mielipiteen pikainenkin tarkastelu paljastaa sen järjettömyyden, joka pakottaa hieman syvällisempiin pohdiskeluihin. Kehitysopillisen "ajattelun" mukaan tuhansien pommittajakuoriaissukupolvien on täytynyt sekoittaa väärin näitä vaarallisia kemikaaleja kohtalokkaissa kehitysopillisissa kokeiluissaan, ja räjäyttää itsensä kappaleiksi. Lopulta, niin meille vakuutetaan, ne keksivät maagisen seoksen, mutta entä inhibiittorin kehittyminen? Ei ole mitään tarvetta kehittää inhibiittoria, ellei jo ole olemassa niitä kahta kemikaalia, joita yritetään ehkäistä toimimasta yhdessä. Toisaalta, jos ne kaksi kemikaalia ovat jo olemassa ilman inhibiittoria, on liian myöhäistä, sillä kuoriainen on jo räjähtänyt taivaan tuuliin. Selvästikään tällainen järjestelmä ei ole mitenkään voinut kehittyä ilman älykästä ennaltatietämystä ja suunnittelua. Otaksutaan kuitenkin pienen kovakuoriaisen jotenkin onnistuneen kehittämään samanaikaisesti nämä kaksi kemikaalia sekä tuikitärkeän inhibiittorin. Tämäkään ratkaisu ei kuitenkaan hyödyttäisi kovakuoriaista millään lailla, koska sekoitus vain lojuisi säiliössään hyödyttömänä. Jotta siitä olisi kovakuoriaiselle mitään hyötyä, siihen täytyy lisätä anti-inhibiittoria. Niinpä meidän oletetaan uskovan, että jälleen tuhansien sukupolvien ajan pommittajakuoriaiset sekoittivat ja varastoivat näitä kemikaaleja ilman mitään varsinaista syytä tai hyötyä, kunnes anti-inhibiittori lopulta valmistui. No nyt se saattoi ryhtyä tositoimiin! Anti-inhibiittorin avulla se saattoi räjäyttää itsensä kappaleiksi ja tehdä sitä havittelevan nälkäisen saalistajan aikeet tyhjiksi. Ai niin, senhän täytyi vielä kehittää itseensä kaksi polttoputkea ja tarkka kommunikaatio- ja ajoitusjärjestelmä säädelläkseen räjähdyksen suuntaa ja ajoitusta. Joten olemme taas samassa tilanteessa: tuhansien sukupolvien ajan nämä huolettomat pikku kovakuoriaiset kulkivat ympäriinsä poksahdellen kuin ilotulitusraketit, kunnes ne lopulta oppivat hallitsemaan uusia kykyjään. Mutta mikä kumma motivoisi tällaista tuhoisaa, yrityksen ja erehdyksen kautta etenevää asteittaista evoluutiota? Kehitysprosessissahan kaiken otaksutaan olevan perin järkevää ja loogisen tarkoituksenmukaista, tai muuten ei kehitystä tapahdu. Mutta edellä kuvattu prosessi on täysin järjetön, ja koko puolustusjärjestelmän kehittyminen valmiiksi yhdellä kertaa on tähtitieteellisen epätodennäköistä, ellei mahdotonta. Kuitenkin luonto pursuaa lukemattomia vastaavia esimerkkejä täydellisestä

      • tieteenharrastaja
        Minua-hävettäis kirjoitti:

        Pommittajakuoriaista on palstalla kyllä pohdittu useampaankin kertaan. Silloin on ilmennyt, että erilaisia kemikaaleja puolustuksekseen rúiskuttavia hyönteisiä on paljon ja erilaisia. Niiden suihkuaineen kemiallisen koostumuksen asteittaiset mutaatiot ovat luonnolloinen ilömiö samoin kuin tehokkaimpien niistä valikoituminen kuvamaasi suuntaan.
        -

      • jhkjhkjkjh

        Tuo paikkaansapitämätön pommittajakuoriaisen kuvailu on lukemattomia kertoja hloppuun piesty olkiukko. Pitää olla vähän jälkijättöinen, että vielä viitsii sitä tuoda esiin.

      • Minua-hävettäis kirjoitti:

        >Minun järkeeni ei käy mihin tällaista otusta tarvitaan.

        Hyvin kuvaavaa, että ajattelet kaikilla lajeilla olevan jokin Jumalan määräämä tarve.

      • pierusaharaan kirjoitti:

        Niinpä niin. Arvostelet muiden jumaluskomuksia, mutta et uskalla antaa omaasi vastaavaan käsittelyyn.

        Ei ole mitään käsiteltävää. Ainoa "jumaluskomukseni" on se, että jos Jumala on, hän ei ole brutaali kusipää. En oikein pidä sitä uskomuksena. On myös täysin mahdollista, että mitään jumalia ei ole olemassa. En pidä uskomuksena sitäkään.

      • pierusaharaan
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Ei ole mitään käsiteltävää. Ainoa "jumaluskomukseni" on se, että jos Jumala on, hän ei ole brutaali kusipää. En oikein pidä sitä uskomuksena. On myös täysin mahdollista, että mitään jumalia ei ole olemassa. En pidä uskomuksena sitäkään.

        Nyt taas näytät sanovan ettei sinulla muka ole uskoa jumalan/jumalien olemassaoloon. Koittaisit päättää.

      • pierusaharaan kirjoitti:

        Nyt taas näytät sanovan ettei sinulla muka ole uskoa jumalan/jumalien olemassaoloon. Koittaisit päättää.

        "...näytät sanovan..." - voi miten tyypillistä kretua. Repe on koko ajan ollut rehellinen agnostikko joka ei kiellä jumalien olemassaolon mahdollisuutta.

      • pierusaharaan
        Mark666 kirjoitti:

        "...näytät sanovan..." - voi miten tyypillistä kretua. Repe on koko ajan ollut rehellinen agnostikko joka ei kiellä jumalien olemassaolon mahdollisuutta.

        Hän sanoi ettei ole ateisti. Ajatuksia, mietteitä siitä? Jos veikata pitäisi, niin sanoisin tulossa olevan hengenheimolaisen puolustusta viis veisaten mikä asian tola oikeasti on.

      • pierusaharaan kirjoitti:

        Hän sanoi ettei ole ateisti. Ajatuksia, mietteitä siitä? Jos veikata pitäisi, niin sanoisin tulossa olevan hengenheimolaisen puolustusta viis veisaten mikä asian tola oikeasti on.

        Sinähän tuossa viis veisaat siitä, miten asian tola oikeasti on, koska selvästi vihaat Ruutikalloa hänen osoitettua väitteesi naurettaviksi.

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        Niin kuin minkä väitteen?

      • pierusaharaan kirjoitti:

        Niin kuin minkä väitteen?

        Ne kaikki.

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        Ne kaikki.

        Ai niin ne joita ei ole olemassa. Kerrassaan hienoa toimintaa jälleen mh. Ainoa mitä sait aikaan oli veikkaukseni vahvistaminen oikeaksi.

      • "Ai niin ne joita ei ole olemassa. Kerrassaan hienoa toimintaa jälleen mh. Ainoa mitä sait aikaan oli veikkaukseni vahvistaminen oikeaksi."

        Et ansainnut parempaa, koska kieltäydyt vihassasi ymmärtämästä mitä sana agnotismi tarkoittaa. Häpeä on sinun itsesi.

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Ai niin ne joita ei ole olemassa. Kerrassaan hienoa toimintaa jälleen mh. Ainoa mitä sait aikaan oli veikkaukseni vahvistaminen oikeaksi."

        No valaiseppa sitten kaikkien iloksi.

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Ai niin ne joita ei ole olemassa. Kerrassaan hienoa toimintaa jälleen mh. Ainoa mitä sait aikaan oli veikkaukseni vahvistaminen oikeaksi."

        Et ansainnut parempaa, koska kieltäydyt vihassasi ymmärtämästä mitä sana agnotismi tarkoittaa. Häpeä on sinun itsesi.

        Ja samaan hengenvetoon mikä Repe on todetessaan ettei ole ateisti.

      • Kuulostat idiootilta, kun et ymmärrä mitä Ruutikallo tarkoittaa sanoessaan olevansa agnostikko.

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        Kuulostat idiootilta, kun et ymmärrä mitä Ruutikallo tarkoittaa sanoessaan olevansa agnostikko.

        Öö, että hän on agnostikko. Mitä en mukaasi ymmärrä, etkä suostu valaisemaan ja samalla kertomaan mitä ihmettä sillä on tekemistä koko asian kanssa.

        Miten muuten keskustelusi sujuu mielestäsi? Laskeskelin tuosta tähän viitaten:

        "Jos veikata pitäisi, niin sanoisin tulossa olevan hengenheimolaisen puolustusta viis veisaten mikä asian tola oikeasti on."

        Viitisen perätöntä väitettä.

      • pierusaharaan kirjoitti:

        Öö, että hän on agnostikko. Mitä en mukaasi ymmärrä, etkä suostu valaisemaan ja samalla kertomaan mitä ihmettä sillä on tekemistä koko asian kanssa.

        "Öö, että hän on agnostikko. Mitä en mukaasi ymmärrä, etkä suostu valaisemaan ja samalla kertomaan mitä ihmettä sillä on tekemistä koko asian kanssa."

        Rautalankaa. Jos olisit rehellinen normaaliälyinen keskustelija, sen sijaan, että vihaat Repeä, et tekisi agnostikolle tällaisia kysymyksiä ja väitteitä:

        "Mitenkäs se TeistiRepen jumala homman hoiti?"

        "Niinpä niin. Arvostelet muiden jumaluskomuksia, mutta et uskalla antaa omaasi vastaavaan käsittelyyn."

        "Nyt taas näytät sanovan ettei sinulla muka ole uskoa jumalan/jumalien olemassaoloon. Koittaisit päättää. "

        Ja tietysti on selvää, miksi vihaat Repeä yli kaiken: hän on tehnyt huumorillaan sinut naurettavaksi.

      • pierusaharaan kirjoitti:

        Miten muuten keskustelusi sujuu mielestäsi? Laskeskelin tuosta tähän viitaten:

        "Jos veikata pitäisi, niin sanoisin tulossa olevan hengenheimolaisen puolustusta viis veisaten mikä asian tola oikeasti on."

        Viitisen perätöntä väitettä.

        "Viitisen perätöntä väitettä."

        Laskepa montako perätöntä väitettä teit Repestä.

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Öö, että hän on agnostikko. Mitä en mukaasi ymmärrä, etkä suostu valaisemaan ja samalla kertomaan mitä ihmettä sillä on tekemistä koko asian kanssa."

        Rautalankaa. Jos olisit rehellinen normaaliälyinen keskustelija, sen sijaan, että vihaat Repeä, et tekisi agnostikolle tällaisia kysymyksiä ja väitteitä:

        "Mitenkäs se TeistiRepen jumala homman hoiti?"

        "Niinpä niin. Arvostelet muiden jumaluskomuksia, mutta et uskalla antaa omaasi vastaavaan käsittelyyn."

        "Nyt taas näytät sanovan ettei sinulla muka ole uskoa jumalan/jumalien olemassaoloon. Koittaisit päättää. "

        Ja tietysti on selvää, miksi vihaat Repeä yli kaiken: hän on tehnyt huumorillaan sinut naurettavaksi.

        Edelleen mitä ihmettä tuot agnostismia esille, kun kyse on ateismi-teismi -akselista, johon agnostismi ei kuulu? Joten ole hyvä ja selitä itsesi – koska minä en tätä keskustelua aio taas käydä, kun tarkoitus oli vain leikkiä/kikkailla vanhan rakkaan rakoperseeni kustannuksella – tai hipsi helvettiin siitä perättömiä väitteitäsi esittämästä – kuudes jo, vaikka sama olikin.

        - Tiedän ettei hän ole teisti.
        - Tiedän että hän identifioi/tituleeraa/kutsuu itseään agnostikoksi.
        - Tiedän ettei hän vieläkään ymmärrä tai suostu hyväksymään ettei agnostismi ole ateismin ja teismin välimuoto.
        (- Ja nyt tiedän ettet sinäkään.)

        Jälkimmäisestä on kyse – hän tietää sen, hän tietää mitä täällä jo sanoi, hän muistanee mistä keskustelusta olen tulossa ei-ateisti viitteineni, eikä takaisin tule. Joten tämä on näillä puheilla nyt sinun show, onneksi olkoon ja antaa palaa.

      • "Edelleen mitä ihmettä tuot agnostismia esille, kun kyse on ateismi-teismi -akselista, johon agnostismi ei kuulu?"

        Siksi, että jokainen palstaa seuraava, myös sinä tietää, että hän kertoo olevansa agnostikko.

        "Joten ole hyvä ja selitä itsesi – koska minä en tätä keskustelua aio taas käydä, kun tarkoitus oli vain leikkiä/kikkailla vanhan rakkaan rakoperseeni kustannuksella – tai hipsi helvettiin siitä perättömiä väitteitäsi esittämästä – kuudes jo, vaikka sama olikin."

        Haha. Tunnistin toki Repen perskärpäsen, joka esittää hänestä typeryyksiä juuri siksi, että Repe on tehnyt sinusta niin monesti naurettavan pellen. Leiki leluillasi äläkä keskustelupalstalla.

        "- Tiedän ettei hän ole teisti."

        Ja silti väiti, että hän olisi.

        "- Tiedän että hän identifioi/tituleeraa/kutsuu itseään agnostikoksi."

        Ja silti esitit, ettei hän niin tekisi.

        "- Tiedän ettei hän vieläkään ymmärrä tai suostu hyväksymään ettei agnostismi ole ateismin ja teismin välimuoto.
        (- Ja nyt tiedän ettet sinäkään.)"¨

        Et sinä mitään tiedä.

        "Jälkimmäisestä on kyse – hän tietää sen, hän tietää mitä täällä jo sanoi, hän muistanee mistä keskustelusta olen tulossa ei-ateisti viitteineni, eikä takaisin tule. Joten tämä on näillä puheilla nyt sinun show, onneksi olkoon ja antaa palaa."

        LOL, mikäkreationistin typeryys: esittää väitteitä joista tietää, etteivät ne ole totta eivätkä ole vastaPUOLEN KANTA ja sitten muka keskustelee. Olet säälittävä.

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Edelleen mitä ihmettä tuot agnostismia esille, kun kyse on ateismi-teismi -akselista, johon agnostismi ei kuulu?"

        Edelleen kiemurteleva vajakki mitä tekemistä agnostismilla on tämän kanssa, vai pistetäänkö kategoriaan että puhut ummet ja lammet aiheesta ohi?

        Kuinkahan kauan tämäkin YKSI asia kestää taas.

      • "Edelleen kiemurteleva vajakki mitä tekemistä agnostismilla on tämän kanssa, vai pistetäänkö kategoriaan että puhut ummet ja lammet aiheesta ohi?"

        Sinä itsehän tässäkin puhut aiheesta ohi, kun tietoisesti teet Repen näkemyksestä vääriä väitteitä. En tiedä, miten kykenet olemaan näkemättä epärehellisyyttäsi. Tai mikä todennäköisempää, et välitä siitä.

        "Kuinkahan kauan tämäkin YKSI asia kestää taas."

        Niin kauan kuin valehetelet.

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Edelleen kiemurteleva vajakki mitä tekemistä agnostismilla on tämän kanssa, vai pistetäänkö kategoriaan että puhut ummet ja lammet aiheesta ohi?"

        Asia selvä: jankutat asiasta millä ei ole yhteyttä keskusteluun. Tai no niin, olihan niitä tuossa jo puoli tusinaa muutenkin.

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Edelleen kiemurteleva vajakki mitä tekemistä agnostismilla on tämän kanssa, vai pistetäänkö kategoriaan että puhut ummet ja lammet aiheesta ohi?"

        Sinä itsehän tässäkin puhut aiheesta ohi, kun tietoisesti teet Repen näkemyksestä vääriä väitteitä. En tiedä, miten kykenet olemaan näkemättä epärehellisyyttäsi. Tai mikä todennäköisempää, et välitä siitä.

        "Kuinkahan kauan tämäkin YKSI asia kestää taas."

        Niin kauan kuin valehetelet.

        Asiasta avaruuteen, näkeekö rekatut profiilistaan kun heidän omiin kommentteihin on vastattu? Siis tuleeko jokin ilmoituksen tapainen?

      • "Asia selvä: jankutat asiasta millä ei ole yhteyttä keskusteluun. Tai no niin, olihan niitä tuossa jo puoli tusinaa muutenkin."

        Ei sinulla ole keskustelua: esität vain perättömiä väitteitä kreationistityyliin. Siedätkö itseäsi vai onko sinulla paha olo?

      • pierusaharaan kirjoitti:

        Asiasta avaruuteen, näkeekö rekatut profiilistaan kun heidän omiin kommentteihin on vastattu? Siis tuleeko jokin ilmoituksen tapainen?

        Näkevät.

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Asia selvä: jankutat asiasta millä ei ole yhteyttä keskusteluun. Tai no niin, olihan niitä tuossa jo puoli tusinaa muutenkin."

        Ei sinulla ole keskustelua: esität vain perättömiä väitteitä kreationistityyliin. Siedätkö itseäsi vai onko sinulla paha olo?

        Hän sanoi pari viikkoa sitten ettei ole ateisti(x). Mikä tekee asiasta hyvin yksioikoisen, mitä sinä et ilmeisesti tajua, tai tajusit sen vasta hetki sitten, koska et suostu kertomaan mitä tekemistä agnostismilla on asian kanssa. Mutta jatka nyt vain sitä tyhjää mouhoomistasi siinä.

        x = Se ketju vissiin poistettu, kun en löytänyt keskisuurella vaivalla, ja siksi kysyin rekatuista, jos oikein rupeat siinä ulisemaan, että saisin muskelia tarvittaessa sen toteamuksen taakse, vaikka en usko hänen vaivautuvan.

      • "Hän sanoi pari viikkoa sitten ettei ole ateisti(x)."

        Hän on lulkuisia kertoja kertonut saman, hän on agnostikko.

        "Mikä tekee asiasta hyvin yksioikoisen, mitä sinä et ilmeisesti tajua, tai tajusit sen vasta hetki sitten, koska et suostu kertomaan mitä tekemistä agnostismilla on asian kanssa."

        Haha. Älä kehtaa. Jos olet niin typerä, ettet tiedä mitä agnostikko tarkoittaa etkä osaa sitä mistään tarkistaa, niin häpeä on jälleen vain sinun omasi.

        "Mutta jatka nyt vain sitä tyhjää mouhoomistasi siinä."

        Sinähän täällä mouhoat esittämällä toisista kirjoittajista valheeksi itsekin tietämiäsi väitteitä.
        Eikö sinulla ole parempaa tekemistä kuin valehdella julkisilla keskustelupalstoilla?

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Hän sanoi pari viikkoa sitten ettei ole ateisti(x)."

        Jatketaan sitten... Mikäs minun tässä on samaa kysyä ja sinun kiemurrella antamatta vastausta:

        Mitä tekemistä agnostismilla on keskustelun kanssa? Tokihan sinä tiedät miksi siitä jankkaat.

      • pierusaharaan kirjoitti:

        Jatketaan sitten... Mikäs minun tässä on samaa kysyä ja sinun kiemurrella antamatta vastausta:

        Mitä tekemistä agnostismilla on keskustelun kanssa? Tokihan sinä tiedät miksi siitä jankkaat.

        "Jatketaan sitten... Mikäs minun tässä on samaa kysyä ja sinun kiemurrella antamatta vastausta:

        Mitä tekemistä agnostismilla on keskustelun kanssa? Tokihan sinä tiedät miksi siitä jankkaat."

        Sillä on se tekeminen, että Repe on kertonut olevansa agnostikko ja sinä valehtelet hänen kertoneen olevansa teisti. Se, että tee noin epärehellisen väitteen kertoo sinun mädästä luonteestasi enemmän kuin haluaisit.

        Niin mitä sitten, että hän on agnostikko?

        "sinä valehtelet hänen kertoneen olevansa teisti."

        Seitsemäs perätön. Kymmenestä lopetetaan.

      • pierusaharaan kirjoitti:

        Niin mitä sitten, että hän on agnostikko?

        "Niin mitä sitten, että hän on agnostikko?"

        Sitä, että hän on agnostikko eikä teisti, minkä sinäkin tunnustit tietäväsi ja silti valehtelit, että hän muka olisi teisti. Siedätkö itseäsi vai onko sinulla paha olo valhtelustasi?

      • pierusaharaan kirjoitti:

        "sinä valehtelet hänen kertoneen olevansa teisti."

        Seitsemäs perätön. Kymmenestä lopetetaan.

        "Seitsemäs perätön. Kymmenestä lopetetaan."

        Tässä muistutuksesi sinun itsesi kirjoituksia:

        "Mitenkäs se TeistiRepen jumala homman hoiti?"

        "Niinpä niin. Arvostelet muiden jumaluskomuksia, mutta et uskalla antaa omaasi vastaavaan käsittelyyn."

        "Nyt taas näytät sanovan ettei sinulla muka ole uskoa jumalan/jumalien olemassaoloon. Koittaisit päättää."

        Tuleeko valehtelu sinulta luonnostasi vai joudutko pinnistelemään?

      • moloch_horridus kirjoitti:

        "Niin mitä sitten, että hän on agnostikko?"

        Sitä, että hän on agnostikko eikä teisti, minkä sinäkin tunnustit tietäväsi ja silti valehtelit, että hän muka olisi teisti. Siedätkö itseäsi vai onko sinulla paha olo valhtelustasi?

        Tämä on silti aika vaatimatonta valhettelua verrattuna usko.vainen-Räyhikseen luterilaisuuspalstalla. Siellä hän haukkuu meitä tavallisia suomalaisia mm. Isistä ihaileviksi homoseksuaalisiksi pedofiili-muslimisaastoiksi, jos ja kun emme komppaa hänen jokaista räyhäämistään. Häneen verrattuna jopa pierusaharaan on asialinjalla kuin Veikko Vennamo aikoinaan. 😀

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Niin mitä sitten, että hän on agnostikko?"

        Sitä, että hän on agnostikko eikä teisti, minkä sinäkin tunnustit tietäväsi ja silti valehtelit, että hän muka olisi teisti. Siedätkö itseäsi vai onko sinulla paha olo valhtelustasi?

        Mitä tekemistä agnostismilla ja teismillä ja ateismilla on keskenään? Hän sanoi ettei ole ateisti...

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Seitsemäs perätön. Kymmenestä lopetetaan."

        Tässä muistutuksesi sinun itsesi kirjoituksia:

        "Mitenkäs se TeistiRepen jumala homman hoiti?"

        "Niinpä niin. Arvostelet muiden jumaluskomuksia, mutta et uskalla antaa omaasi vastaavaan käsittelyyn."

        "Nyt taas näytät sanovan ettei sinulla muka ole uskoa jumalan/jumalien olemassaoloon. Koittaisit päättää."

        Tuleeko valehtelu sinulta luonnostasi vai joudutko pinnistelemään?

        "Tässä muistutuksesi sinun itsesi kirjoituksia:"

        Joissa en kerro hänen kertoneen olevansa teisti. Seitsemäs voimassa.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Tämä on silti aika vaatimatonta valhettelua verrattuna usko.vainen-Räyhikseen luterilaisuuspalstalla. Siellä hän haukkuu meitä tavallisia suomalaisia mm. Isistä ihaileviksi homoseksuaalisiksi pedofiili-muslimisaastoiksi, jos ja kun emme komppaa hänen jokaista räyhäämistään. Häneen verrattuna jopa pierusaharaan on asialinjalla kuin Veikko Vennamo aikoinaan. 😀

        "Tämä on silti aika vaatimatonta valhettelua verrattuna usko.vainen-Räyhikseen luterilaisuuspalstalla. Siellä hän haukkuu meitä tavallisia suomalaisia mm. Isistä ihaileviksi homoseksuaalisiksi pedofiili-muslimisaastoiksi, jos ja kun emme komppaa hänen jokaista räyhäämistään. Häneen verrattuna jopa pierusaharaan on asialinjalla kuin Veikko Vennamo aikoinaan. 😀"

        Juu, sinulla noita perskärpäsiä riittää. Ja täysin syystä. 😀

      • pierusaharaan kirjoitti:

        "Tässä muistutuksesi sinun itsesi kirjoituksia:"

        Joissa en kerro hänen kertoneen olevansa teisti. Seitsemäs voimassa.

        ""Tässä muistutuksesi sinun itsesi kirjoituksia:"

        Joissa en kerro hänen kertoneen olevansa teisti. Seitsemäs voimassa."

        LOL: ""Mitenkäs se TeistiRepen jumala homman hoiti?"

        Mätä luonteesi pakotti sinut valehtelemaan tuostakin.

      • pierusaharaan kirjoitti:

        Mitä tekemistä agnostismilla ja teismillä ja ateismilla on keskenään? Hän sanoi ettei ole ateisti...

        "Mitä tekemistä agnostismilla ja teismillä ja ateismilla on keskenään? Hän sanoi ettei ole ateisti... "

        Aivan, hän sanoo olevansa agnostikko. Sinä valehtelet, että hän kertoisi olevansa teisti. Oletko sairas vai mikä sinut saa noin valehtelemaan?

      • moloch_horridus kirjoitti:

        "Tämä on silti aika vaatimatonta valhettelua verrattuna usko.vainen-Räyhikseen luterilaisuuspalstalla. Siellä hän haukkuu meitä tavallisia suomalaisia mm. Isistä ihaileviksi homoseksuaalisiksi pedofiili-muslimisaastoiksi, jos ja kun emme komppaa hänen jokaista räyhäämistään. Häneen verrattuna jopa pierusaharaan on asialinjalla kuin Veikko Vennamo aikoinaan. 😀"

        Juu, sinulla noita perskärpäsiä riittää. Ja täysin syystä. 😀

        (Simo Silmun äänellä) Sitä saa mitä tilaa... 😎

        Kaikki perskärpäset eivät tosin täysin ole sisäistäneet, että niin saavat hekin.😊

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        (Simo Silmun äänellä) Sitä saa mitä tilaa... 😎

        Kaikki perskärpäset eivät tosin täysin ole sisäistäneet, että niin saavat hekin.😊

        "(Simo Silmun äänellä) Sitä saa mitä tilaa... 😎

        Kaikki perskärpäset eivät tosin täysin ole sisäistäneet, että niin saavat hekin.😊"

        Jos ei anna niin ei voi saada.

      • pierusaharaan
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Tämä on silti aika vaatimatonta valhettelua verrattuna usko.vainen-Räyhikseen luterilaisuuspalstalla. Siellä hän haukkuu meitä tavallisia suomalaisia mm. Isistä ihaileviksi homoseksuaalisiksi pedofiili-muslimisaastoiksi, jos ja kun emme komppaa hänen jokaista räyhäämistään. Häneen verrattuna jopa pierusaharaan on asialinjalla kuin Veikko Vennamo aikoinaan. 😀

        Olet sanonut ettet ole ateisti. Eikö totta? Jo sillä sinä määritelmällisesti olet teisti, vaikka kuinka vielä vuosia rimpuilisit asiaa vastaan. Tuo lausahdus määrittää sinut ihmiseksi kuka omaa uskon jumalan tai jumalien olemassaoloon – hankalammin ja turhemmin, mutta oikeammin/tarkemmin, ihmiseksi kuka ei omaa ei-uskoa jumalien tai jumalien olemassaoloa kohtaan. Eikä agnostismilla ole asian kanssa mitään tekemistä, se ei ole teismin ja ateismin välimuoto, mikä sinun pitäisi jo tietää. Vakuuttuneisuudessa/uskossa johonkin ei ole välimuotoa, vaan se on joko-tai -asetelma.

        Tämä taas tässä:

        "Ainoa "jumaluskomukseni" on se, että jos Jumala on, hän ei ole brutaali kusipää. En oikein pidä sitä uskomuksena."

        On ainoa jumaluskomuksesi, lainausmerkeissä ja "jos" sanalla höystettynä, jota et itsekään pidä uskomuksena. Ateisti on henkilö kuka ei omaa uskoa jumalaan tai jumalien olemassaoloon – sinä olet puheillasi tuollainen ihminen. Pitäisi olla helppoa kuin heinän teko.

        Ilmeisesti sankareille on vieläkin epäselvää mitä ateismi/teismi ja agnostinen/gnostinen käsittelevät, toiset käsittelee ja ilmaisee uskoa, toiset tietoa. Tästä lisää, jahka näen miten tämä muuten asettuu.

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        ""Tässä muistutuksesi sinun itsesi kirjoituksia:"

        Joissa en kerro hänen kertoneen olevansa teisti. Seitsemäs voimassa."

        LOL: ""Mitenkäs se TeistiRepen jumala homman hoiti?"

        Mätä luonteesi pakotti sinut valehtelemaan tuostakin.

        Tämä lause:

        "Mitenkäs se TeistiRepen jumala homman hoiti?"

        Ei missään määrin sano, että HÄN olisi joskus jossain KERTONUT olevansa teisti.

      • "Tämä lause:

        "Mitenkäs se TeistiRepen jumala homman hoiti?"

        Ei missään määrin sano, että HÄN olisi joskus jossain KERTONUT olevansa teisti."

        Ahaa. Valehtelit siis muuten vaan.

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Mitä tekemistä agnostismilla ja teismillä ja ateismilla on keskenään? Hän sanoi ettei ole ateisti... "

        Aivan, hän sanoo olevansa agnostikko. Sinä valehtelet, että hän kertoisi olevansa teisti. Oletko sairas vai mikä sinut saa noin valehtelemaan?

        "Aivan, hän sanoo olevansa agnostikko."

        Olen tiennyt sen jo vuosia, lakkaa jankkaamasta ja vastaa kysymykseen, kun kerran aiheen tänne toit:

        "Mitä tekemistä agnostismilla ja teismillä ja ateismilla on keskenään? Hän sanoi ettei ole ateisti... "

        "Sinä valehtelet, että hän kertoisi olevansa teisti."

        Usko nyt vajakki etten ole hänen kertomisistaan muuta sanonut, kuin hänen sanoneen ettei ole ateisti. Ja sinä lakkaat siitäkin tästä jauhamasta, ellet tuo esiin kommenttia missä hänen kertomisistaan puhun vajakki.

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Tämä lause:

        "Mitenkäs se TeistiRepen jumala homman hoiti?"

        Ei missään määrin sano, että HÄN olisi joskus jossain KERTONUT olevansa teisti."

        Ahaa. Valehtelit siis muuten vaan.

        Kahdeksas. Missä?

      • "Olen tiennyt sen jo vuosia, lakkaa jankkaamasta ja vastaa kysymykseen, kun kerran aiheen tänne toit:

        "Mitä tekemistä agnostismilla ja teismillä ja ateismilla on keskenään? Hän sanoi ettei ole ateisti... "

        Aivan, hän on lukuisia kertoja kertonut olevansa agnostikko. Silti sinä valehtelet, että hän muka olisi teisti.

        "Usko nyt vajakki etten ole hänen kertomisistaan muuta sanonut, kuin hänen sanoneen ettei ole ateisti."

        Tietenkään hän ei ole ateisti, kun hän on kertonut olevansa agnostikko. Sinä olet väittänyt valheellisesti häntä teistiksi.

        "Ja sinä lakkaat siitäkin tästä jauhamasta, ellet tuo esiin kommenttia missä hänen kertomisistaan puhun vajakki."

        Hyvä: Repe ei siis ole kertonut olevansa teisti ja silti sinä valehtelet, että hän olisi teisti, kun hän itse on kertonut olevansa agnostikko. Miten siedät mätää luonnettasi? Onko sinulla paha olo valehtelustasi vai tuleeko se jo luonnostaan?

      • pierusaharaan kirjoitti:

        Kahdeksas. Missä?

        "Kahdeksas. Missä? "

        Jokainen näkee sinun kirjoituksistasi valheesi, turhaan yrität.

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Olen tiennyt sen jo vuosia, lakkaa jankkaamasta ja vastaa kysymykseen, kun kerran aiheen tänne toit:

        "Mitä tekemistä agnostismilla ja teismillä ja ateismilla on keskenään? Hän sanoi ettei ole ateisti... "

        Aivan, hän on lukuisia kertoja kertonut olevansa agnostikko. Silti sinä valehtelet, että hän muka olisi teisti.

        "Usko nyt vajakki etten ole hänen kertomisistaan muuta sanonut, kuin hänen sanoneen ettei ole ateisti."

        Tietenkään hän ei ole ateisti, kun hän on kertonut olevansa agnostikko. Sinä olet väittänyt valheellisesti häntä teistiksi.

        "Ja sinä lakkaat siitäkin tästä jauhamasta, ellet tuo esiin kommenttia missä hänen kertomisistaan puhun vajakki."

        Hyvä: Repe ei siis ole kertonut olevansa teisti ja silti sinä valehtelet, että hän olisi teisti, kun hän itse on kertonut olevansa agnostikko. Miten siedät mätää luonnettasi? Onko sinulla paha olo valehtelustasi vai tuleeko se jo luonnostaan?

        "Aivan, hän on lukuisia kertoja kertonut olevansa agnostikko. Silti sinä valehtelet, että hän muka olisi teisti."
        "Tietenkään hän ei ole ateisti, kun hän on kertonut olevansa agnostikko."

        Nyt riittää sitten tuo venkoilusi. Agnostismilla ei ole asian, ateismi/teismi, kanssa mitään tekemistä, ennen kuin se yhteys osoitetaan. Ja sen osoittaminen on sinun heiniäsi, koska aiheen palstalle toit. Tuollaista päivän selvää kiemurtelua en enempää katsele!

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Kahdeksas. Missä? "

        Jokainen näkee sinun kirjoituksistasi valheesi, turhaan yrität.

        Väittämällä ei asioiden totuuta arvioida ja päätetä. Näytä puheesi todeksi tai pidä pääsi kiinni. Kahdeksas näyttöön asti voimassa.

      • pierusaharaan kirjoitti:

        "Aivan, hän on lukuisia kertoja kertonut olevansa agnostikko. Silti sinä valehtelet, että hän muka olisi teisti."
        "Tietenkään hän ei ole ateisti, kun hän on kertonut olevansa agnostikko."

        Nyt riittää sitten tuo venkoilusi. Agnostismilla ei ole asian, ateismi/teismi, kanssa mitään tekemistä, ennen kuin se yhteys osoitetaan. Ja sen osoittaminen on sinun heiniäsi, koska aiheen palstalle toit. Tuollaista päivän selvää kiemurtelua en enempää katsele!

        "Nyt riittää sitten tuo venkoilusi. Agnostismilla ei ole asian, ateismi/teismi, kanssa mitään tekemistä, ennen kuin se yhteys osoitetaan. Ja sen osoittaminen on sinun heiniäsi, koska aiheen palstalle toit. Tuollaista päivän selvää kiemurtelua en enempää katsele!"

        Sinähän tässä kiemurtelet väittämällä ihmistä, joka kertoo olevansa agnostikko teistiksi. Epärehellisyytesi sylettää. Toivottavasti sinuakin.

      • pieruamazoniin
        pierusaharaan kirjoitti:

        Edelleen kiemurteleva vajakki mitä tekemistä agnostismilla on tämän kanssa, vai pistetäänkö kategoriaan että puhut ummet ja lammet aiheesta ohi?

        Kuinkahan kauan tämäkin YKSI asia kestää taas.

        Tämä paljastaa sen että tarkoituksesi on vain keskustella itseäsi varten eikä itse keskustelun mielenkiinnosta ja hyödystä.

      • pierusaharaan kirjoitti:

        Väittämällä ei asioiden totuuta arvioida ja päätetä. Näytä puheesi todeksi tai pidä pääsi kiinni. Kahdeksas näyttöön asti voimassa.

        "Väittämällä ei asioiden totuuta arvioida ja päätetä."

        Se on totta: väiti Repeä teistiksi vaikka hän on kertonut olevansa agnostikko. Valehtelit siis.

        "Näytä puheesi todeksi tai pidä pääsi kiinni. Kahdeksas näyttöön asti voimassa."

        Lainaan itseäsi:

        "- Tiedän ettei hän ole teisti."

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Nyt riittää sitten tuo venkoilusi. Agnostismilla ei ole asian, ateismi/teismi, kanssa mitään tekemistä, ennen kuin se yhteys osoitetaan. Ja sen osoittaminen on sinun heiniäsi, koska aiheen palstalle toit. Tuollaista päivän selvää kiemurtelua en enempää katsele!"

        Sinähän tässä kiemurtelet väittämällä ihmistä, joka kertoo olevansa agnostikko teistiksi. Epärehellisyytesi sylettää. Toivottavasti sinuakin.

        "Sinähän tässä kiemurtelet väittämällä ihmistä, joka kertoo olevansa agnostikko teistiksi."'

        Asioilla – teismillä/ateismilla ja agnostismilla – ei ole yhteyttä ennen kuin osoitat olevan, niin silloin on aivan sama mitä olen toisesta sanonut, kun se ei toiseen liity.

        Tätä sitten näköjään toistellaan:

        "Nyt riittää sitten tuo venkoilusi. Agnostismilla ei ole asian, ateismi/teismi, kanssa mitään tekemistä, ennen kuin se yhteys osoitetaan. Ja sen osoittaminen on sinun heiniäsi, koska aiheen palstalle toit. Tuollaista päivän selvää kiemurtelua en enempää katsele!"

      • pierusaharaan kirjoitti:

        "Sinähän tässä kiemurtelet väittämällä ihmistä, joka kertoo olevansa agnostikko teistiksi."'

        Asioilla – teismillä/ateismilla ja agnostismilla – ei ole yhteyttä ennen kuin osoitat olevan, niin silloin on aivan sama mitä olen toisesta sanonut, kun se ei toiseen liity.

        Tätä sitten näköjään toistellaan:

        "Nyt riittää sitten tuo venkoilusi. Agnostismilla ei ole asian, ateismi/teismi, kanssa mitään tekemistä, ennen kuin se yhteys osoitetaan. Ja sen osoittaminen on sinun heiniäsi, koska aiheen palstalle toit. Tuollaista päivän selvää kiemurtelua en enempää katsele!"

        "Asioilla – teismillä/ateismilla ja agnostismilla – ei ole yhteyttä ennen kuin osoitat olevan, niin silloin on aivan sama mitä olen toisesta sanonut, kun se ei toiseen liity.

        Sen kun toistelet. Jokainen näkee. että väität sellaista ihmistä teistiksi, joka on itse kertonut olevansa agnostikko ja josta itse tunnustat tietäväsi ettei hän ole teisti. Valehtelet siis.

      • pierusaharaan
        pieruamazoniin kirjoitti:

        Tämä paljastaa sen että tarkoituksesi on vain keskustella itseäsi varten eikä itse keskustelun mielenkiinnosta ja hyödystä.

        Kuten sanoin:

        "koska minä en tätä keskustelua aio taas käydä, kun tarkoitus oli vain leikkiä/kikkailla vanhan rakkaan rakoperseeni kustannuksella"

        Mikä ei tarkoita asioiden sormien läpi katsomista ja päästämistä. Ja hän automaattisesti opettaa itse itseään, kun yritää vastata jankutukseensa, että agnostismilla olisi jotain virkaa tässä keskustelussa.

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Väittämällä ei asioiden totuuta arvioida ja päätetä."

        Se on totta: väiti Repeä teistiksi vaikka hän on kertonut olevansa agnostikko. Valehtelit siis.

        "Näytä puheesi todeksi tai pidä pääsi kiinni. Kahdeksas näyttöön asti voimassa."

        Lainaan itseäsi:

        "- Tiedän ettei hän ole teisti."

        "Nyt riittää sitten tuo venkoilusi. Agnostismilla ei ole asian, ateismi/teismi, kanssa mitään tekemistä, ennen kuin niiden yhteys osoitetaan. Ja sen osoittaminen on sinun heiniäsi, koska aiheen palstalle toit. Tuollaista päivän selvää kiemurtelua en enempää katsele!"

        Mikä ei kerro/väitä mitään mitä hän muka olisi joskus jossain kertonut.

      • pieruamazoniin
        pierusaharaan kirjoitti:

        Kuten sanoin:

        "koska minä en tätä keskustelua aio taas käydä, kun tarkoitus oli vain leikkiä/kikkailla vanhan rakkaan rakoperseeni kustannuksella"

        Mikä ei tarkoita asioiden sormien läpi katsomista ja päästämistä. Ja hän automaattisesti opettaa itse itseään, kun yritää vastata jankutukseensa, että agnostismilla olisi jotain virkaa tässä keskustelussa.

        eli haluat osoittaa itsellesi olevan oikeassa ja tuntea hyvää oloa sitä kautta.

      • pierusaharaan kirjoitti:

        "- Tiedän ettei hän ole teisti."

        Mikä ei kerro/väitä mitään mitä hän muka olisi joskus jossain kertonut.

        "Mikä ei kerro/väitä mitään mitä hän muka olisi joskus jossain kertonut."

        Kyse onkin siitä, että väität häntä' teistiksi, vaikka itsekin tiedät, ettei hän ole teisti. Sylettää.

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Asioilla – teismillä/ateismilla ja agnostismilla – ei ole yhteyttä ennen kuin osoitat olevan, niin silloin on aivan sama mitä olen toisesta sanonut, kun se ei toiseen liity.

        Tätä sitten näköjään toistellaan:

        "Nyt riittää sitten tuo venkoilusi. Agnostismilla ei ole asian, ateismi/teismi, kanssa mitään tekemistä, ennen kuin se yhteys osoitetaan. Ja sen osoittaminen on sinun heiniäsi, koska aiheen palstalle toit. Tuollaista päivän selvää kiemurtelua en enempää katsele!"

        Sen kun toistelet. Jokainen näkee. että väität sellaista ihmistä teistiksi, joka on itse kertonut olevansa agnostikko ja josta itse tunnustat tietäväsi ettei hän ole teisti. Valehtelet siis.

        Joo olet toivoton tapaus:

        "Jokainen näkee. että väität sellaista ihmistä teistiksi, joka on itse kertonut olevansa agnostikko"

        Mitä sitten? Puhutaan vaikka jalkapallosta ateismin ja teismin yhteydessä, sillä on melkein yhtä paljon tekemistä asian kanssa.

        "Nyt riittää sitten tuo venkoilusi. Agnostismilla ei ole asian, ateismi/teismi, kanssa mitään tekemistä, ennen kuin se yhteys osoitetaan. Ja sen osoittaminen on sinun heiniäsi, koska aiheen palstalle toit. Tuollaista päivän selvää kiemurtelua en enempää katsele!"

      • ejekjwjkenrwjenkwkjner
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Mikä ei kerro/väitä mitään mitä hän muka olisi joskus jossain kertonut."

        Kyse onkin siitä, että väität häntä' teistiksi, vaikka itsekin tiedät, ettei hän ole teisti. Sylettää.

        Hän ei pysty myöntämään olevansa väärässä.

        Ei vaan että hän olisi kertonut olevansa teisti.

      • pierusaharaan kirjoitti:

        Joo olet toivoton tapaus:

        "Jokainen näkee. että väität sellaista ihmistä teistiksi, joka on itse kertonut olevansa agnostikko"

        Mitä sitten? Puhutaan vaikka jalkapallosta ateismin ja teismin yhteydessä, sillä on melkein yhtä paljon tekemistä asian kanssa.

        "Nyt riittää sitten tuo venkoilusi. Agnostismilla ei ole asian, ateismi/teismi, kanssa mitään tekemistä, ennen kuin se yhteys osoitetaan. Ja sen osoittaminen on sinun heiniäsi, koska aiheen palstalle toit. Tuollaista päivän selvää kiemurtelua en enempää katsele!"

        "Joo olet toivoton tapaus:

        "Jokainen näkee. että väität sellaista ihmistä teistiksi, joka on itse kertonut olevansa agnostikko"

        Mitä sitten? Puhutaan vaikka jalkapallosta ateismin ja teismin yhteydessä, sillä on melkein yhtä paljon tekemistä asian kanssa."

        Sinulle valehtelu muista ihmisistä on siis ok.

        "Nyt riittää sitten tuo venkoilusi. Agnostismilla ei ole asian, ateismi/teismi, kanssa mitään tekemistä, ennen kuin se yhteys osoitetaan. Ja sen osoittaminen on sinun heiniäsi, koska aiheen palstalle toit. Tuollaista päivän selvää kiemurtelua en enempää katsele!"

        "- Tiedän ettei hän ole teisti."

      • pierusaharaan
        pieruamazoniin kirjoitti:

        eli haluat osoittaa itsellesi olevan oikeassa ja tuntea hyvää oloa sitä kautta.

        Mitenkään ei ollut kommentistani tuollaista johdettavissa. Ja vaikka mutusi paikkansa pitäisikin, se olisi kaikkea muuta kuin erikoisuus täällä.

      • ejekjwjkenrwjenkwkjner kirjoitti:

        Hän ei pysty myöntämään olevansa väärässä.

        "Hän ei pysty myöntämään olevansa väärässä."

        Selvästikään ei, vaikka se osoitetaan suoraan.

      • pieruamazoniin

        Jos saatte tikkarit niin lopetatteko?

      • pierusaharaan

        Himmailkaa, pitää kohta keskittyä peliin.

      • pierusaharaan kirjoitti:

        "- Tiedän ettei hän ole teisti."

        Mikä ei kerro/väitä mitään mitä hän muka olisi joskus jossain kertonut.

        "Mikä ei kerro/väitä mitään mitä hän muka olisi joskus jossain kertonut."

        Idiootti. Hän on lukuisia kertoja kertonut olevansa agnostikko ja sinä kerrot tietäväsi, ettei hän ole teisti ja silti valehtelet niin.

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Joo olet toivoton tapaus:

        "Jokainen näkee. että väität sellaista ihmistä teistiksi, joka on itse kertonut olevansa agnostikko"

        Mitä sitten? Puhutaan vaikka jalkapallosta ateismin ja teismin yhteydessä, sillä on melkein yhtä paljon tekemistä asian kanssa."

        Sinulle valehtelu muista ihmisistä on siis ok.

        "Nyt riittää sitten tuo venkoilusi. Agnostismilla ei ole asian, ateismi/teismi, kanssa mitään tekemistä, ennen kuin se yhteys osoitetaan. Ja sen osoittaminen on sinun heiniäsi, koska aiheen palstalle toit. Tuollaista päivän selvää kiemurtelua en enempää katsele!"

        "- Tiedän ettei hän ole teisti."

        "Sinulle valehtelu muista ihmisistä on siis ok."

        Edelleen missä? Ateismi/teismi ja agnostismi eivät ole toisensa pois sulkevia määritelmiä, päinvastoin niitä käytetään yhdessä rinta rinnan.

        Koita olla mölisemättä, ei kerkeä hetken päästä vastailemaan.

        "Edelleen missä?"

        Aivan kuin asia ei muka olisi sinulle jo selitetty. On se, Sääli, että olet liian tyhmä tai epärehlinnen sitä muka ymmärtämään.

        "Ateismi/teismi ja agnostismi eivät ole toisensa pois sulkevia määritelmiä, päinvastoin niitä käytetään yhdessä rinta rinnan."

        Määritelmät eivät nyt auta sinua, kun olet jo tunnustatanut tietäväsi, ettei Repe ole teisti ja silti valehtelet niin.

        Koita olla mölisemättä, ei kerkeä hetken päästä vastailemaan."

        Mälinää ja valhetta on tullut vain sinulta.

      • pieruamazoniin kirjoitti:

        Jos saatte tikkarit niin lopetatteko?

        Todista, että sulla on 2 tikkaria.

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Mikä ei kerro/väitä mitään mitä hän muka olisi joskus jossain kertonut."

        Idiootti. Hän on lukuisia kertoja kertonut olevansa agnostikko ja sinä kerrot tietäväsi, ettei hän ole teisti ja silti valehtelet niin.

        Pysy nyt kärryillä edes omissa jutuissasi. Väitit minun kertoneen jossain hänen sanoneen olevansa teisti – tällaista en ole täällä sanonut hänen kertoneen.
        ........................................................................
        Eikä asioilla ole yhteyttä:

        Asioilla – teismillä/ateismilla ja agnostismilla – ei ole yhteyttä ennen kuin osoitat olevan, niin silloin on aivan sama mitä olen toisesta sanonut, kun se ei toiseen liity.
        .............
        Ateismi/teismi ja agnostismi eivät ole toisensa pois sulkevia määritelmiä, päinvastoin niitä käytetään yhdessä rinta rinnan.

        "Nyt riittää sitten tuo venkoilusi. Agnostismilla ei ole asian, ateismi/teismi, kanssa mitään tekemistä, ennen kuin se yhteys osoitetaan. Ja sen osoittaminen on sinun heiniäsi, koska aiheen palstalle toit. Tuollaista päivän selvää kiemurtelua en enempää katsele!"

      • "Pysy nyt kärryillä edes omissa jutuissasi. Väitit minun kertoneen jossain hänen sanoneen olevansa teisti – tällaista en ole täällä sanonut hänen kertoneen."

        Ja minä myönsin sen jo, ettet ole sanonut hänen sellaista väittäneen, vaan määrittelit itse hänet valheellisesti teistiksi, vaikka tiedät, ettei hän ole.
        .
        ........................................................................
        "Eikä asioilla ole yhteyttä:

        Asioilla – teismillä/ateismilla ja agnostismilla – ei ole yhteyttä ennen kuin osoitat olevan, niin silloin on aivan sama mitä olen toisesta sanonut, kun se ei toiseen liity."

        Emme puhu nyt tässä agnostismin määritelmästä tai muusta vastaavasta, vaan siitä, että' sinä tietoisesti valehtelet Repen olevan teisti, vaikka tunnustat, että tiedät, ettei hän ole teisti.

        .............
        "Ateismi/teismi ja agnostismi eivät ole toisensa pois sulkevia määritelmiä, päinvastoin niitä käytetään yhdessä rinta rinnan.

        "Nyt riittää sitten tuo venkoilusi. Agnostismilla ei ole asian, ateismi/teismi, kanssa mitään tekemistä, ennen kuin se yhteys osoitetaan. Ja sen osoittaminen on sinun heiniäsi, koska aiheen palstalle toit. Tuollaista päivän selvää kiemurtelua en enempää katsele!"

        "- Tiedän ettei hän ole teisti."

        Joko valehtelusi rittäisi?

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Edelleen missä?"

        Aivan kuin asia ei muka olisi sinulle jo selitetty. On se, Sääli, että olet liian tyhmä tai epärehlinnen sitä muka ymmärtämään.

        "Ateismi/teismi ja agnostismi eivät ole toisensa pois sulkevia määritelmiä, päinvastoin niitä käytetään yhdessä rinta rinnan."

        Määritelmät eivät nyt auta sinua, kun olet jo tunnustatanut tietäväsi, ettei Repe ole teisti ja silti valehtelet niin.

        "Nyt riittää sitten tuo venkoilusi. Agnostismilla ei ole asian, ateismi/teismi, kanssa mitään tekemistä, ennen kuin se yhteys osoitetaan. Ja sen osoittaminen on sinun heiniäsi, koska aiheen palstalle toit. Tuollaista päivän selvää kiemurtelua en enempää katsele!"

        Koita olla mölisemättä, ei kerkeä hetken päästä vastailemaan."

        Mälinää ja valhetta on tullut vain sinulta.

        Toivoton tapaus. Kuten ITSE sanoin:

        "koska minä en tätä keskustelua aio taas käydä, kun tarkoitus oli vain leikkiä/kikkailla vanhan rakkaan rakoperseeni kustannuksella"

        Koska hän:

        "- Tiedän ettei hän vieläkään ymmärrä tai suostu hyväksymään ettei agnostismi ole ateismin ja teismin välimuoto."

        "Toivoton tapaus. Kuten ITSE sanoin:

        Nyhän sinä leikit minun kanssani ja näin helppo oli osoittaa sinut jälleen valehtelijaksi.

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Pysy nyt kärryillä edes omissa jutuissasi. Väitit minun kertoneen jossain hänen sanoneen olevansa teisti – tällaista en ole täällä sanonut hänen kertoneen."

        Ja minä myönsin sen jo, ettet ole sanonut hänen sellaista väittäneen, vaan määrittelit itse hänet valheellisesti teistiksi, vaikka tiedät, ettei hän ole.
        .
        ........................................................................
        "Eikä asioilla ole yhteyttä:

        Asioilla – teismillä/ateismilla ja agnostismilla – ei ole yhteyttä ennen kuin osoitat olevan, niin silloin on aivan sama mitä olen toisesta sanonut, kun se ei toiseen liity."

        Emme puhu nyt tässä agnostismin määritelmästä tai muusta vastaavasta, vaan siitä, että' sinä tietoisesti valehtelet Repen olevan teisti, vaikka tunnustat, että tiedät, ettei hän ole teisti.

        .............
        "Ateismi/teismi ja agnostismi eivät ole toisensa pois sulkevia määritelmiä, päinvastoin niitä käytetään yhdessä rinta rinnan.

        "Nyt riittää sitten tuo venkoilusi. Agnostismilla ei ole asian, ateismi/teismi, kanssa mitään tekemistä, ennen kuin se yhteys osoitetaan. Ja sen osoittaminen on sinun heiniäsi, koska aiheen palstalle toit. Tuollaista päivän selvää kiemurtelua en enempää katsele!"

        "- Tiedän ettei hän ole teisti."

        Joko valehtelusi rittäisi?

        "Ja minä myönsin sen jo, ettet ole sanonut hänen sellaista väittäneen,"

        Vais niin :D En kerkeä tarkistamaan, niin viitsitkö laittaa seuraavaasi, niin voisin kehystää sen .

        Ja hän itse itsensä määritteli teistiksi sanomalla ettei ole ateisti, vaikka tiedämme ettei hän sellainen ole, mikä on koko keskustelun pointti, ettei hän vieläkään, vuosia itseään tituleerattuaan tiedä ja ymmärrä mitä agnostismi tarkoittaa, ettei sillä pääse livistämään ateisti/teismi määritelmästä, kuten hän kuvittelee sanomalla ettei ole ateisti. Ei ole niin saakelin vaikeaa.

      • pierusaharaan

        Mieti nyt palikka mikä oli tarkoitus:

        Näyttää että henkilö uskoo jumalaan vastoin hänen omaa puhettaan vai näyttää ettei hän ymmärrä mitä teismi/ateismi on suhteessa agnostismiin.

        Tulee peli...

        "Vais niin :D En kerkeä tarkistamaan, niin viitsitkö laittaa seuraavaasi, niin voisin kehystää sen ."

        Esimerkiksi tässä:

        "Ei missään määrin sano, että HÄN olisi joskus jossain KERTONUT olevansa teisti."

        Ahaa. Valehtelit siis muuten vaan."

        ja tässä:

        "Ja sinä lakkaat siitäkin tästä jauhamasta, ellet tuo esiin kommenttia missä hänen kertomisistaan puhun vajakki."

        Hyvä: Repe ei siis ole kertonut olevansa teisti ja silti sinä valehtelet, että hän olisi teisti, kun hän itse on kertonut olevansa agnostikko.

        "Ja hän itse itsensä määritteli teistiksi sanomalla ettei ole ateisti, vaikka tiedämme ettei hän sellainen ole, mikä on koko keskustelun pointti, ettei hän vieläkään, vuosia itseään tituleerattuaan tiedä ja ymmärrä mitä agnostismi tarkoittaa, ettei sillä pääse livistämään ateisti/teismi määritelmästä, kuten hän kuvittelee sanomalla ettei ole ateisti. Ei ole niin saakelin vaikeaa. "

        Vaikeaa on vain ymmärtää epärehellisyytesi: väität häntä teistiksi, vaikka itse tiedät ettei hän ole teisti. Mätä luonne, mikä mätä luonne.

        "Mieti nyt palikka mikä oli tarkoitus:

        Tulee peli..."

        Näytit vain oman epärehellisyytesi.

        "Ahaa. Valehtelit siis muuten vaan."
        "Hyvä: Repe ei siis ole kertonut olevansa teisti ja silti sinä valehtelet,"

        Ai että minä valehtelin kun sinä et saanut tuotua väitteellesi pohjaa :D

        "väität häntä teistiksi,"

        Hänen itse itselleen antaman määritelmän johdosta.

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Mieti nyt palikka mikä oli tarkoitus:

        Näyttää että henkilö uskoo jumalaan vastoin hänen omaa puhettaan vai näyttää ettei hän ymmärrä mitä teismi/ateismi on suhteessa agnostismiin.

        Tulee peli..."

        Näytit vain oman epärehellisyytesi.

        "Näytit vain oman epärehellisyytesi."

        Älä jaksa. Hän itse itseään kutsui ei-ateistiksi – mene vielä häntäkin syyttämään valehtelusta, että antaa tuollain toisten ymmärtää olevansa teisti, vaikka ateisti onkin :D

      • ""Ahaa. Valehtelit siis muuten vaan."
        "Hyvä: Repe ei siis ole kertonut olevansa teisti ja silti sinä valehtelet,"

        Ai että minä valehtelin kun sinä et saanut tuotua väitteellesi pohjaa :D"

        Niin, sinä valehtelet hänen olevan teisti, vaikka tunnustat, että tiedät ettei hän ole teisti. Hyvin yksinkertaista, mutta selvästi liikaa sinun herneellesi.

        "väität häntä teistiksi,"

        Hänen itse itselleen antaman määritelmän johdosta. "

        Hän on kertonut olevansa agnostikko, kuten itsekin irjoitat.

      • pierusaharaan kirjoitti:

        "Näytit vain oman epärehellisyytesi."

        Älä jaksa. Hän itse itseään kutsui ei-ateistiksi – mene vielä häntäkin syyttämään valehtelusta, että antaa tuollain toisten ymmärtää olevansa teisti, vaikka ateisti onkin :D

        "Älä jaksa. Hän itse itseään kutsui ei-ateistiksi – mene vielä häntäkin syyttämään valehtelusta, että antaa tuollain toisten ymmärtää olevansa teisti, vaikka ateisti onkin :D "

        Hän on kertonut olevansa agnostikko, kuten sinäkin olet myöntänyt. Silti väität häntä teistiksi, vsaikka toisaalta kirjoitat, että tiedät, ettei hän ole teisti.

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Toivoton tapaus. Kuten ITSE sanoin:

        "koska minä en tätä keskustelua aio taas käydä, kun tarkoitus oli vain leikkiä/kikkailla vanhan rakkaan rakoperseeni kustannuksella"

        Koska hän:

        "- Tiedän ettei hän vieläkään ymmärrä tai suostu hyväksymään ettei agnostismi ole ateismin ja teismin välimuoto."

        Nyhän sinä leikit minun kanssani ja näin helppo oli osoittaa sinut jälleen valehtelijaksi.

        Keskustelumme on samassa pisteessä kuin missä shown sinulle ojensin, eli MIKSI toit agnostismin mukaan keskusteluun.

      • " Keskustelumme on samassa pisteessä kuin missä shown sinulle ojensin, eli MIKSI toit agnostismin mukaan keskusteluun."

        Keskustelumme on siinä pisteessä, että sinut on osoitettu valehtelevaksi perskärpäseksi. Olet varmasti jälleen ylpeä suorituksestasi.

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        ""Ahaa. Valehtelit siis muuten vaan."
        "Hyvä: Repe ei siis ole kertonut olevansa teisti ja silti sinä valehtelet,"

        Ai että minä valehtelin kun sinä et saanut tuotua väitteellesi pohjaa :D"

        Niin, sinä valehtelet hänen olevan teisti, vaikka tunnustat, että tiedät ettei hän ole teisti. Hyvin yksinkertaista, mutta selvästi liikaa sinun herneellesi.

        "väität häntä teistiksi,"

        Hänen itse itselleen antaman määritelmän johdosta. "

        Hän on kertonut olevansa agnostikko, kuten itsekin irjoitat.

        " Niin, sinä valehtelet hänen olevan teisti, vaikka tunnustat, että tiedät ettei hän ole teisti. Hyvin yksinkertaista, mutta selvästi liikaa sinun herneellesi."

        Nyt jätän tuon naurettavuuden ja absurdiuden omaan arvoonsa. Hän itse itsensä määritteli teistiksi sanomalla ettei ole ateisti, voit pitää sitä aivan minä pieni mielesi halajaa, sama mieli, mikä on kahdeksan perättömyyttä täällä ilmoille heittänyt.

        " Hän on kertonut olevansa agnostikko, kuten itsekin irjoitat."

        Copypastea:

        "Asioilla – teismillä/ateismilla ja agnostismilla – ei ole yhteyttä ennen kuin osoitat olevan, niin silloin on aivan sama mitä olen toisesta sanonut, kun se ei toiseen liity."

        "Ateismi/teismi ja agnostismi eivät ole toisensa pois sulkevia määritelmiä, päinvastoin niitä käytetään yhdessä rinta rinnan."

        "Nyt riittää sitten tuo venkoilusi. Agnostismilla ei ole asian, ateismi/teismi, kanssa mitään tekemistä, ennen kuin se yhteys osoitetaan. Ja sen osoittaminen on sinun heiniäsi, koska aiheen palstalle toit. Tuollaista päivän selvää kiemurtelua en enempää katsele!"

        Lopeta tuo turha jankkauksesi.

        Nyt jätän tuon naurettavuuden ja absurdiuden omaan arvoonsa. Hän itse itsensä määritteli teistiksi sanomalla ettei ole ateisti, voit pitää sitä aivan minä pieni mielesi halajaa, sama mieli, mikä on kahdeksan perättömyyttä täällä ilmoille heittänyt."

        Hän siis sanoi, että hän ei ole ateisti, vaan agnostikko kuten itse tunnustit.

        Lopeta tuo turha jankkauksesi."

        Sinähän tässä turhaan jankkaat, kun sinut on jo osoitettu valehtelevaksi perskärpäseksi: valehtelet Repen olevan teisti, vaikka itse kirjoitat, että tiedät ettei hän ole teisti.

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Älä jaksa. Hän itse itseään kutsui ei-ateistiksi – mene vielä häntäkin syyttämään valehtelusta, että antaa tuollain toisten ymmärtää olevansa teisti, vaikka ateisti onkin :D "

        Hän on kertonut olevansa agnostikko, kuten sinäkin olet myöntänyt. Silti väität häntä teistiksi, vsaikka toisaalta kirjoitat, että tiedät, ettei hän ole teisti.

        Sama levy senkun pyörii:

        "Hän on kertonut olevansa agnostikko, kuten sinäkin olet myöntänyt. Silti väität häntä teistiksi, vsaikka toisaalta kirjoitat, että tiedät, ettei hän ole teisti."

        Sillä ei ole mitään merkitystä onko hän kertonut olevansa maastopyöräilijä, kasvissyöjä, agnostikko, diabeetikko sen asian kanssa että hän sanoi olevansa ei-ateisti, mikä tekee hänestä teistin – asioilla ei ole yhteyttä, joten lakkaa tuputtamasta niitä yhteen. Ei ole ydinfysiikkaa tämäkään.

        Copypasteissakin samaa asiaa jo ajat sitten selvitetty:

        "Asioilla – teismillä/ateismilla ja agnostismilla – ei ole yhteyttä ennen kuin osoitat olevan, niin silloin on aivan sama mitä olen toisesta sanonut, kun se ei toiseen liity."

        "Ateismi/teismi ja agnostismi eivät ole toisensa pois sulkevia määritelmiä, päinvastoin niitä käytetään yhdessä rinta rinnan."

        "Nyt riittää sitten tuo venkoilusi. Agnostismilla ei ole asian, ateismi/teismi, kanssa mitään tekemistä, ennen kuin se yhteys osoitetaan. Ja sen osoittaminen on sinun heiniäsi, koska aiheen palstalle toit. Tuollaista päivän selvää kiemurtelua en enempää katsele!"

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        " Keskustelumme on samassa pisteessä kuin missä shown sinulle ojensin, eli MIKSI toit agnostismin mukaan keskusteluun."

        Keskustelumme on siinä pisteessä, että sinut on osoitettu valehtelevaksi perskärpäseksi. Olet varmasti jälleen ylpeä suorituksestasi.

        "Nyt jätän tuon naurettavuuden ja absurdiuden omaan arvoonsa. Hän itse itsensä määritteli teistiksi sanomalla ettei ole ateisti, voit pitää siitä sanomaani aivan minä pieni mielesi halajaa, sama pienen mielin, mikä on kahdeksan perättömyyttä täällä ilmoille heittänyt."

      • pierusaharaan kirjoitti:

        Sama levy senkun pyörii:

        "Hän on kertonut olevansa agnostikko, kuten sinäkin olet myöntänyt. Silti väität häntä teistiksi, vsaikka toisaalta kirjoitat, että tiedät, ettei hän ole teisti."

        Sillä ei ole mitään merkitystä onko hän kertonut olevansa maastopyöräilijä, kasvissyöjä, agnostikko, diabeetikko sen asian kanssa että hän sanoi olevansa ei-ateisti, mikä tekee hänestä teistin – asioilla ei ole yhteyttä, joten lakkaa tuputtamasta niitä yhteen. Ei ole ydinfysiikkaa tämäkään.

        Copypasteissakin samaa asiaa jo ajat sitten selvitetty:

        "Asioilla – teismillä/ateismilla ja agnostismilla – ei ole yhteyttä ennen kuin osoitat olevan, niin silloin on aivan sama mitä olen toisesta sanonut, kun se ei toiseen liity."

        "Ateismi/teismi ja agnostismi eivät ole toisensa pois sulkevia määritelmiä, päinvastoin niitä käytetään yhdessä rinta rinnan."

        "Nyt riittää sitten tuo venkoilusi. Agnostismilla ei ole asian, ateismi/teismi, kanssa mitään tekemistä, ennen kuin se yhteys osoitetaan. Ja sen osoittaminen on sinun heiniäsi, koska aiheen palstalle toit. Tuollaista päivän selvää kiemurtelua en enempää katsele!"

        "Sillä ei ole mitään merkitystä onko hän kertonut olevansa maastopyöräilijä, kasvissyöjä, agnostikko, diabeetikko sen asian kanssa että hän sanoi olevansa ei-ateisti, mikä tekee hänestä teistin – asioilla ei ole yhteyttä, joten lakkaa tuputtamasta niitä yhteen. Ei ole ydinfysiikkaa tämäkään."

        Hupaisa vale: kerrot itsekin tietäväsi ettei hän ole teisti.

        "Copypasteissakin samaa asiaa jo ajat sitten selvitetty:

        Kiemurtelija olet jälleen vain sinä:

        "- Tiedän ettei hän ole teisti."

      • pierusaharaan kirjoitti:

        "Nyt jätän tuon naurettavuuden ja absurdiuden omaan arvoonsa. Hän itse itsensä määritteli teistiksi sanomalla ettei ole ateisti, voit pitää siitä sanomaani aivan minä pieni mielesi halajaa, sama pienen mielin, mikä on kahdeksan perättömyyttä täällä ilmoille heittänyt."

        ""Nyt jätän tuon naurettavuuden ja absurdiuden omaan arvoonsa. Hän itse itsensä määritteli teistiksi sanomalla ettei ole ateisti, voit pitää siitä sanomaani aivan minä pieni mielesi halajaa, sama pienen mielin, mikä on kahdeksan perättömyyttä täällä ilmoille heittänyt."

        Rehellisyyden puuskasi:

        "- Tiedän ettei hän ole teisti."

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        " Niin, sinä valehtelet hänen olevan teisti, vaikka tunnustat, että tiedät ettei hän ole teisti. Hyvin yksinkertaista, mutta selvästi liikaa sinun herneellesi."

        Nyt jätän tuon naurettavuuden ja absurdiuden omaan arvoonsa. Hän itse itsensä määritteli teistiksi sanomalla ettei ole ateisti, voit pitää sitä aivan minä pieni mielesi halajaa, sama mieli, mikä on kahdeksan perättömyyttä täällä ilmoille heittänyt."

        Hän siis sanoi, että hän ei ole ateisti, vaan agnostikko kuten itse tunnustit.

        " Hän on kertonut olevansa agnostikko, kuten itsekin irjoitat."

        Copypastea:

        "Asioilla – teismillä/ateismilla ja agnostismilla – ei ole yhteyttä ennen kuin osoitat olevan, niin silloin on aivan sama mitä olen toisesta sanonut, kun se ei toiseen liity."

        "Ateismi/teismi ja agnostismi eivät ole toisensa pois sulkevia määritelmiä, päinvastoin niitä käytetään yhdessä rinta rinnan."

        "Nyt riittää sitten tuo venkoilusi. Agnostismilla ei ole asian, ateismi/teismi, kanssa mitään tekemistä, ennen kuin se yhteys osoitetaan. Ja sen osoittaminen on sinun heiniäsi, koska aiheen palstalle toit. Tuollaista päivän selvää kiemurtelua en enempää katsele!"

        Lopeta tuo turha jankkauksesi."

        Sinähän tässä turhaan jankkaat, kun sinut on jo osoitettu valehtelevaksi perskärpäseksi: valehtelet Repen olevan teisti, vaikka itse kirjoitat, että tiedät ettei hän ole teisti.

        " Hän siis sanoi, että hän ei ole ateisti, vaan agnostikko kuten itse tunnustit."

        Viimeinen rautalangasta: Henkilö voi olla, ja usein onkin, yhtä aikaa sekä ateisti, että agnostikko – kuten minäkin. Kun hän sanoo olevansa agnostikko, se ei tarkoita etteikö hänkin välttämättä olisi jompikumpi teisti tai ateisti, ja hän sanoi ettei ole ateisti.

        Sama ilmenee jo copypasteista ja ylempää, joten lopeta jankkaus:
        ----------------------------------------------------------
        "Asioilla – teismillä/ateismilla ja agnostismilla – ei ole yhteyttä ennen kuin osoitat olevan, niin silloin on aivan sama mitä olen toisesta sanonut, kun se ei toiseen liity."

        "Ateismi/teismi ja agnostismi eivät ole toisensa pois sulkevia määritelmiä, päinvastoin niitä käytetään yhdessä rinta rinnan."

        "Nyt riittää sitten tuo venkoilusi. Agnostismilla ei ole asian, ateismi/teismi, kanssa mitään tekemistä, ennen kuin se yhteys osoitetaan. Ja sen osoittaminen on sinun heiniäsi, koska aiheen palstalle toit. Tuollaista päivän selvää kiemurtelua en enempää katsele!"
        ------------------------------------------------------------
        "Sinähän tässä turhaan jankkaat, kun sinut on jo osoitettu valehtelevaksi perskärpäseksi: valehtelet Repen olevan teisti, vaikka itse kirjoitat, että tiedät ettei hän ole teisti."

        Jahas moloch on taas rikki. Copypastea kehiin:

        "Nyt jätän tuon naurettavuuden ja absurdiuden omaan arvoonsa. Hän itse itsensä määritteli teistiksi sanomalla ettei ole ateisti, voit pitää siitä sanomaani aivan minä pieni mielesi halajaa, sama pienen mielin, mikä on kahdeksan perättömyyttä täällä ilmoille heittänyt."

      • "Sinähän tässä turhaan jankkaat, kun sinut on jo osoitettu valehtelevaksi perskärpäseksi: valehtelet Repen olevan teisti, vaikka itse kirjoitat, että tiedät ettei hän ole teisti."

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Sillä ei ole mitään merkitystä onko hän kertonut olevansa maastopyöräilijä, kasvissyöjä, agnostikko, diabeetikko sen asian kanssa että hän sanoi olevansa ei-ateisti, mikä tekee hänestä teistin – asioilla ei ole yhteyttä, joten lakkaa tuputtamasta niitä yhteen. Ei ole ydinfysiikkaa tämäkään."

        Hupaisa vale: kerrot itsekin tietäväsi ettei hän ole teisti.

        "Copypasteissakin samaa asiaa jo ajat sitten selvitetty:

        "Asioilla – teismillä/ateismilla ja agnostismilla – ei ole yhteyttä ennen kuin osoitat olevan, niin silloin on aivan sama mitä olen toisesta sanonut, kun se ei toiseen liity."

        "Ateismi/teismi ja agnostismi eivät ole toisensa pois sulkevia määritelmiä, päinvastoin niitä käytetään yhdessä rinta rinnan."

        "Nyt riittää sitten tuo venkoilusi. Agnostismilla ei ole asian, ateismi/teismi, kanssa mitään tekemistä, ennen kuin se yhteys osoitetaan. Ja sen osoittaminen on sinun heiniäsi, koska aiheen palstalle toit. Tuollaista päivän selvää kiemurtelua en enempää katsele!"

        Kiemurtelija olet jälleen vain sinä:

        "- Tiedän ettei hän ole teisti."

        Ja sama jankkaus ympyrä senkun jatkuu ja jatkuu:

        - Yhyy... tiesit ettei hän ole hänen oma määritelmänsä, mutta silti käytit hänestä hänen omaa määritelmää... yhyy yhyy... sitten sanoit ettei hän ole hänen oma määritelmänsä, vaikka olit käyttänyt hänen omaa määritelmää, yhyy vaikka tiesit ettei hän ole hänen oma määritelmänsä... yhyy, yhyy...

        "Nyt jätän tuon naurettavuuden ja absurdiuden omaan arvoonsa. Hän itse itsensä määritteli teistiksi sanomalla ettei ole ateisti, voit pitää siitä sanomaani aivan minä pieni mielesi halajaa, sama pienen mielin, mikä on kahdeksan perättömyyttä täällä ilmoille heittänyt."

      • pierusaharaan kirjoitti:

        Ja sama jankkaus ympyrä senkun jatkuu ja jatkuu:

        - Yhyy... tiesit ettei hän ole hänen oma määritelmänsä, mutta silti käytit hänestä hänen omaa määritelmää... yhyy yhyy... sitten sanoit ettei hän ole hänen oma määritelmänsä, vaikka olit käyttänyt hänen omaa määritelmää, yhyy vaikka tiesit ettei hän ole hänen oma määritelmänsä... yhyy, yhyy...

        "Nyt jätän tuon naurettavuuden ja absurdiuden omaan arvoonsa. Hän itse itsensä määritteli teistiksi sanomalla ettei ole ateisti, voit pitää siitä sanomaani aivan minä pieni mielesi halajaa, sama pienen mielin, mikä on kahdeksan perättömyyttä täällä ilmoille heittänyt."

        "Sinähän tässä turhaan jankkaat, kun sinut on jo osoitettu valehtelevaksi perskärpäseksi: valehtelet Repen olevan teisti, vaikka itse kirjoitat, että tiedät ettei hän ole teisti."

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        ""Nyt jätän tuon naurettavuuden ja absurdiuden omaan arvoonsa. Hän itse itsensä määritteli teistiksi sanomalla ettei ole ateisti, voit pitää siitä sanomaani aivan minä pieni mielesi halajaa, sama pienen mielin, mikä on kahdeksan perättömyyttä täällä ilmoille heittänyt."

        Rehellisyyden puuskasi:

        "- Tiedän ettei hän ole teisti."

        - Yhyy mutku olit jo sanonut häntä hänen omalla määritelmällänsä, niin valehtelit koska tiesit ettei hän olekkaan hänen oma määritelmänsä yhyy... silti sanoit vaikka tiesit yhyy...

        Tjiisus mikä tyyppi.

      • pierusaharaan kirjoitti:

        - Yhyy mutku olit jo sanonut häntä hänen omalla määritelmällänsä, niin valehtelit koska tiesit ettei hän olekkaan hänen oma määritelmänsä yhyy... silti sanoit vaikka tiesit yhyy...

        Tjiisus mikä tyyppi.

        " - Yhyy mutku olit jo sanonut häntä hänen omalla määritelmällänsä, niin valehtelit koska tiesit ettei hän olekkaan hänen oma määritelmänsä yhyy... silti sanoit vaikka tiesit yhyy...

        Tjiisus mikä tyyppi."

        Emme pääse asiassa eteenpäin ennen kuin tunnustat olevasi valehteleva perskärpänen.

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Sinähän tässä turhaan jankkaat, kun sinut on jo osoitettu valehtelevaksi perskärpäseksi: valehtelet Repen olevan teisti, vaikka itse kirjoitat, että tiedät ettei hän ole teisti."

        - Yhyy niin mutku sä tiesit ja silti käytit hänen oma määritelmää yhyy... silti käytit yhyy... vaikka tiesit yhyy... ei saa käyttää jos tietää... yhyy...

        Mutta aikuisten oikeasti tajua nyt, homma meni oikein hienosti. Hän tuli löpisemään kuinka ei jumaliin usko, puhuen ristiin aikaisemman ei-ateisti toteamuksensa kanssa. Ei hän tästäkään tietenkään onkeensa ottanut. Piti pistää vielä hänen kirjoituksensa ylempää peräkkäin ateismin määritelmän kanssa kuinka ovat yksi yhteen, mutta hän on sellainen katoava paskahousu aina ja sinä vedit samaa asian ymmärtämättömyyttä siinä vieressä kierrokset kaakossa.

        Sinähän tässä olet ymmärtämätön: et tajua edes, että valehtelit Repen olevan teisti, vaikka kirjoitat, että tiedät ettei hän ole. LOL, mikä urpo.

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        " - Yhyy mutku olit jo sanonut häntä hänen omalla määritelmällänsä, niin valehtelit koska tiesit ettei hän olekkaan hänen oma määritelmänsä yhyy... silti sanoit vaikka tiesit yhyy...

        Tjiisus mikä tyyppi."

        Emme pääse asiassa eteenpäin ennen kuin tunnustat olevasi valehteleva perskärpänen.

        Ei ole mitään eteenpäin pääsyä :D Sinä et keskusteluamme jatka, koska se jäi kohtaan missä sinun pitäisi selittää miksi agnostismi oli olennaista tuoda keskusteluun mukaan, eikä se ollut olennaista, vaan tietämättömyyttä ja typeryyttä, jolloin sinä et tule siitä etenemään.

        Ja minä käytin hänestä hänen itsensä ilmoille laittamaa määritelmää, vaikka tiesin ettei hän sellainen oikeasti ole, vaan käyttää termejä väärin. Ainoa syy miksi koitat epätoivoisesti tuota keppihevosta raiskata on, ettei sinulla muuta ole, joten koittaa jo hiljentyä siinä.

        "Ei ole mitään eteenpäin pääsyä :D Sinä et keskusteluamme jatka, koska se jäi kohtaan missä sinun pitäisi selittää miksi agnostismi oli olennaista tuoda keskusteluun mukaan, eikä se ollut olennaista, vaan tietämättömyyttä ja typeryyttä, jolloin sinä et tule siitä etenemään."

        Ehei. Keskustelumme jäi siihen kohtaan, että tunnustit, että tiedät, ettei Repe nle teisti, vaikka olit valehdellut, että on. Se ei etene ennen kuin sinä tunnustat oelvasi valehteleva perskärpänen.

        "Ja minä käytin hänestä hänen itsensä ilmoille laittamaa määritelmää, vaikka tiesin ettei hän sellainen oikeasti ole, vaan käyttää termejä väärin. Ainoa syy miksi koitat epätoivoisesti tuota keppihevosta raiskata on, ettei sinulla muuta ole, joten koittaa jo hiljentyä siinä. "

        Tunnustat siis jo osoittain valehdelleesi. Se on alku, nyt kun tunnustat vielä, että olet valehteleva paska, niin voimme keskustella lisääkin.

        Perätön väite numero yhdeksän. Keskustelumme tyssäsi tähän:

        "No valaiseppa sitten kaikkien iloksi." (Kuinka minä kieltäydyn ymmärtämästä mitä agnostismi tarkoittaa, mikä oli samalla sinulta käsitteen tuominen keskusteluun, täysin turhaan.)

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14864471/maapallon-syntyhistoria-uusiksi-#comment-89980355

        Mutta ei tuo kiinnosta, olen jo tottunut paskapuheisiisi.

        Selitäppä tähän nyt sitten oikein yleisölle ja minulle tarkemmin, kuinka suuri rikos ja miksi, oikein on käyttää henkilöstä termiä, minkä hän on itse itselleen lanseerannut, samalla tietäen hänen käyttäneen sitä väärin?

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Ei ole mitään eteenpäin pääsyä :D Sinä et keskusteluamme jatka, koska se jäi kohtaan missä sinun pitäisi selittää miksi agnostismi oli olennaista tuoda keskusteluun mukaan, eikä se ollut olennaista, vaan tietämättömyyttä ja typeryyttä, jolloin sinä et tule siitä etenemään."

        Ehei. Keskustelumme jäi siihen kohtaan, että tunnustit, että tiedät, ettei Repe nle teisti, vaikka olit valehdellut, että on. Se ei etene ennen kuin sinä tunnustat oelvasi valehteleva perskärpänen.

        "Ja minä käytin hänestä hänen itsensä ilmoille laittamaa määritelmää, vaikka tiesin ettei hän sellainen oikeasti ole, vaan käyttää termejä väärin. Ainoa syy miksi koitat epätoivoisesti tuota keppihevosta raiskata on, ettei sinulla muuta ole, joten koittaa jo hiljentyä siinä. "

        Tunnustat siis jo osoittain valehdelleesi. Se on alku, nyt kun tunnustat vielä, että olet valehteleva paska, niin voimme keskustella lisääkin.

        Tai itseasiassa heti ensimmäiseesi. Perätön väite numero ykköseen, josta minun ei tarvitsisi evääni liikauttaa, ennen kuin olet sen kuntoon hoitanut:

        "Sinähän tuossa viis veisaat siitä, miten asian tola oikeasti on, koska selvästi vihaat Ruutikalloa hänen osoitettua väitteesi naurettaviksi."

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14864471/maapallon-syntyhistoria-uusiksi-#comment-89980069

      • "Perätön väite numero yhdeksän. Keskustelumme tyssäsi tähän:

        "No valaiseppa sitten kaikkien iloksi." (Kuinka minä kieltäydyn ymmärtämästä mitä agnostismi tarkoittaa, mikä oli samalla sinulta käsitteen tuominen keskusteluun, täysin turhaan.)

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14864471/maapallon-syntyhistoria-uusiksi-#comment-89980355

        Mutta ei tuo kiinnosta, olen jo tottunut paskapuheisiisi.

        Selitäppä tähän nyt sitten oikein yleisölle ja minulle tarkemmin, kuinka suuri rikos ja miksi, oikein on käyttää henkilöstä termiä, minkä hän on itse itselleen lanseerannut, samalla tietäen hänen käyttäneen sitä väärin? "

        Nytkö väitätkin, että Repe on määritellyt itsensä teistiksi? Aikaisemmin kielsit hänen niin tehneen. Muistatko vai pitääkö hakea se tästä ketjusta? No, minä haen:

        "Pysy nyt kärryillä edes omissa jutuissasi. Väitit minun kertoneen jossain hänen sanoneen olevansa teisti – tällaista en ole täällä sanonut hänen kertoneen."

        "Ja minä käytin hänestä hänen itsensä ilmoille laittamaa määritelmää, vaikka tiesin ettei hän sellainen oikeasti ole,"

        Siis valehtelit aivan kuten pari kertaa jo kerroin. Toinen pieni rehellisyyden puuska tämän lisäksi:

        "- Tiedän ettei hän ole teisti."

      • pierusaharaan kirjoitti:

        Tai itseasiassa heti ensimmäiseesi. Perätön väite numero ykköseen, josta minun ei tarvitsisi evääni liikauttaa, ennen kuin olet sen kuntoon hoitanut:

        "Sinähän tuossa viis veisaat siitä, miten asian tola oikeasti on, koska selvästi vihaat Ruutikalloa hänen osoitettua väitteesi naurettaviksi."

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14864471/maapallon-syntyhistoria-uusiksi-#comment-89980069

        "Tai itseasiassa heti ensimmäiseesi. Perätön väite numero ykköseen, josta minun ei tarvitsisi evääni liikauttaa, ennen kuin olet sen kuntoon hoitanut:

        "Sinähän tuossa viis veisaat siitä, miten asian tola oikeasti on, koska selvästi vihaat Ruutikalloa hänen osoitettua väitteesi naurettaviksi."

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14864471/maapallon-syntyhistoria-uusiksi-#comment-89980069"

        Älä turhaan linkkaile, sinut on jo ositettu valehtelevaksi perskäpäseksi eikä se siitä enää muutu.

      • pierusaharaan
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Perätön väite numero yhdeksän. Keskustelumme tyssäsi tähän:

        "No valaiseppa sitten kaikkien iloksi." (Kuinka minä kieltäydyn ymmärtämästä mitä agnostismi tarkoittaa, mikä oli samalla sinulta käsitteen tuominen keskusteluun, täysin turhaan.)

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14864471/maapallon-syntyhistoria-uusiksi-#comment-89980355

        Mutta ei tuo kiinnosta, olen jo tottunut paskapuheisiisi.

        Selitäppä tähän nyt sitten oikein yleisölle ja minulle tarkemmin, kuinka suuri rikos ja miksi, oikein on käyttää henkilöstä termiä, minkä hän on itse itselleen lanseerannut, samalla tietäen hänen käyttäneen sitä väärin? "

        Nytkö väitätkin, että Repe on määritellyt itsensä teistiksi? Aikaisemmin kielsit hänen niin tehneen. Muistatko vai pitääkö hakea se tästä ketjusta? No, minä haen:

        "Pysy nyt kärryillä edes omissa jutuissasi. Väitit minun kertoneen jossain hänen sanoneen olevansa teisti – tällaista en ole täällä sanonut hänen kertoneen."

        "Ja minä käytin hänestä hänen itsensä ilmoille laittamaa määritelmää, vaikka tiesin ettei hän sellainen oikeasti ole,"

        Siis valehtelit aivan kuten pari kertaa jo kerroin. Toinen pieni rehellisyyden puuska tämän lisäksi:

        "- Tiedän ettei hän ole teisti."

        Oikeasti en jaksa enää taluttaa sinua tässäkään keskustelussa: jos et ole teisti, olet ateisti; jos et ole ateisti, olet teisti – mikä on koko ketjun pointti ollut. Ja se keppihevonen mistä purnasit tusinan verran kommentteja, koski että olin mukamas kertonut täällä hänen kertoneen (tarkoituksella ja ajatuksella) jossain joskus olevansa teisti, mitä ei kumpaakaan ole tapahtunut.

        Oikeasti, en käy samoja asioita kanssasi enää läpi. Ja koska et tee yhtään mitään mitä sinun kuuluisi – lukuisten perättömien väitteidesi hoitaminen alkaen ensimmäisestä, agnostismin ketjuun tuomisen selittämistä tähän hetkeenkään mennessä, viimeisimpänä asian avaaminen kuinka se muka on kuoleman synti käyttää toisen itse itselleen lanseeraamaa termiä samalla tietäen... – joten tämä keskustelu on käyty.

        Olit todella surkea oma itsesi, oikeastaan käytökseltäsi vielä surkeampi. Suin päin syöksyit sotaan päätäsi aukoen, perättömiä väitteitä suoltaen ja jatkoit sitä loppuun asti, vaikka kaikki tarvittavat palikat asian hallittuun hoitamiseen oli esillä jo neljännestäni lähtien, jossa kerroin hänen sanoneen ettei ole ateisti.

        Adios vajakki.

        "Oikeasti en jaksa enää taluttaa sinua tässäkään keskustelussa: jos et ole teisti, olet ateisti; jos et ole ateisti, olet teisti – mikä on koko ketjun pointti ollut."

        Ei ole. Pointti on ollut se kuinka sinä olet valehteleva perskärpänen.

        Ja se keppihevonen mistä purnasit tusinan verran kommentteja, koski että olin mukamas kertonut täällä hänen kertoneen (tarkoituksella ja ajatuksella) jossain joskus olevansa teisti, mitä ei kumpaakaan ole tapahtunut."

        Ehei, sitä keskutelu ei koskenut lainkaan, heti kun huomautit virheestäni myönsin sen. Keskustelu on koskenut vain tuota valhettasi.

        "Oikeasti, en käy samoja asioita kanssasi enää läpi. Ja koska et tee yhtään mitään mitä sinun kuuluisi – lukuisten perättömien väitteidesi hoitaminen alkaen ensimmäisestä, agnostismin ketjuun tuomisen selittämistä tähän hetkeenkään mennessä, viimeisimpänä asian avaaminen kuinka se muka on kuoleman synti käyttää toisen itse itselleen lanseeraamaa termiä samalla tietäen... – joten tämä keskustelu on käyty."

        Repe ei vain vastoin valhettasi ole määritellyt itseään teistiksi.

        "Olit todella surkea oma itsesi, oikeastaan käytökseltäsi vielä surkeampi. Suin päin syöksyit sotaan päätäsi aukoen, perättömiä väitteitä suoltaen ja jatkoit sitä loppuun asti, vaikka kaikki tarvittavat palikat asian hallittuun hoitamiseen oli esillä jo neljännestäni lähtien, jossa kerroin hänen sanoneen ettei ole ateisti."

        Tarvittavat palikat kerroit äsken: myönsit valehdelleesi.

        "Adios vajakki."

        Lopetat siis tällä kertaa valehtelun. Hyvä.

      • pierusaharaan
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Tämä on silti aika vaatimatonta valhettelua verrattuna usko.vainen-Räyhikseen luterilaisuuspalstalla. Siellä hän haukkuu meitä tavallisia suomalaisia mm. Isistä ihaileviksi homoseksuaalisiksi pedofiili-muslimisaastoiksi, jos ja kun emme komppaa hänen jokaista räyhäämistään. Häneen verrattuna jopa pierusaharaan on asialinjalla kuin Veikko Vennamo aikoinaan. 😀

        Laitan nyt vielä tämän, jos jotain tarttuisi, vaikka olisi jo tarttunut jos perilleen olisi mennäkseen. Olet aika oiva esimerkki siitä, mitä itselle tärkeämpi ja itseään määrittelevämpi jokin asia on, niin sitä vaikeampi siitä on luopua, ja tietysti väärässä olemisen myöntämisen vaikeus, vieläpä vuosia halatusta asiasta.

        Sinä sanoit ettet ole ateisti ja seuraavasti:

        "Ainoa "jumaluskomukseni" on se, että jos Jumala on, hän ei ole brutaali kusipää. En oikein pidä sitä uskomuksena."

        Mikä selkeästi ei ole uskomista, vakuuttuneisuutta jumalan olemassa olosta. Mikä asettuu ja asettaa sinut täysin ateismin määritelmän alle:

        "Ateismi eli jumalattomuus tarkoittaa jumalauskon puuttumista tai käsitystä, jonka mukaan jumalia ei ole olemassa." -wiki
        "Atheism is, in the broadest sense, the absence of belief in the existence of deities." -wiki.
        "disbelief in the existence of a supreme being or beings." -dictionary.com
        "Disbelief or lack of belief in the existence of God or gods." -oxforddictionaries.com
        "a lack of belief or a strong disbelief in the existence of a god or any gods" -merriam-webster.com
        "Disbelief in or denial of the existence of God or gods." -thefreedictionary.com

        Nuo mitään raamattuja tietenkään ole, ja kaltaisissa oli myös samoja väärinkäsityksiä mitä palstalla vastaan tullut.

        Ja pieni luento erosta:

        Atheism is: the lack of belief in gods, the absence of belief in gods, disbelief in gods, not believing in gods.The most precise definition may be: an atheist is anyone who does not affirm the proposition "at least one god exists."

        An agnostic is anyone who doesn't claim to know for that any gods exist or not, no matter what their reasons or how they approach the question of whether any gods exist. This is also a simple concept, but it may be as widely misunderstood as atheism is. One major problem is that atheism and agnosticism both deal questions about the existence of gods, but whereas atheism involves what a person does or does not believe, agnosticism involves what a person does or does not know.

        Belief and knowledge are related but nevertheless separate issues.

        https://www.thoughtco.com/atheist-vs-agnostic-whats-the-difference-248040

        Siellä jatkuu vielä agnostisiin ateisteihin ja teisteihin...

        Mutta ei siitä sen enempää, senkus jatkat itsesi esittelemistä agnostikoksi, mutta älä nyt herran tähden enää tuollaisia noloja aivopieruja ilmoille päästele, ettet muka myös ateisti olisi, kun samalla puheittesi mukaan olet.

        Ainoaksi ihmettelyn aiheeksi jää: miten mahdollista ettet ole asiaa ymmärtänyt, selvittänyt ja/tai hyväksynyt – mieleen väkisinkin tulee samat mekanismit kuin uskovilla kun heille naama täyteen vastakkaista evidenssiä hierottu, eikä mikään vaan muutu, salama ei vaan päässä räpsähdä, jotta asia purkautuisi, ja koska enhän nyt minä sentään voi...

        Eipä mulla muuta. Et vastaa, eikä siihen tarvetta.

        Kätevin tietysti on vain vastata kysymykseen: uskotko jumalan/jumalien olemassaoloon? Kyllä on kyllä, kaikki muu mutina on ei, ei-vakuuttuneisuutta.

      • jnrjnjnnj

        Ette varmaan jaksa kinastella koko päivää.

    • Eli perustelut sille miksi raamattu on oikeassa on se että raamattu on oikeassa. Atamin ja Eevan lapset lisääntyivät keskenään, samoin Nooan ja kaikkien maailman eläinten. Maapallo riittää todisteeksi siitä että jumalaa ei ole.

      • Todisteita maaPALLOSTA? jotain muuta kuin NASA:n CGI kuvia kiitos.

        NASA suoritti ensimmäisen onnistuneen kuulentonsa lippu heiluten v. 1969, mutta ei kykene toistamaan tätä v. 2017 johtuen van allenin vyöhykkeestä.

        Miksi te fooliot sivuutatte ilmiselvän huijauksen? Mitä te pelkäätte? Jumalan löytämistä?

        Emme elä pallolla, eikä avaruutta yksinkertaisesti ole olemassakaan, vaan olemme kuvun alla ja kyseistä kupua kutsutaan taivaaksi JA kaikki taivaankappaleet ovat tämän kuvun sisällä.. AIVAN KUTEN RAAMATUN LUOMISKERTOMUKSESSA KERROTAAN.

        Näin helppoa on todistaa itselleen, että emme elä pyörivällä ja sinkoilevalla pallolla avaruuden tyhjiössä:

        vaihe 1) Ota kamera/teleskooppi ja mene johonkin mistä pystyt näkemään laivojen häviävän horisonttiin.

        vaihe 2) Valitse kohde eli laiva ja seuraa sitä ILMAN kameran zoomia/teleskooppia kunnes se häviää kokonaan horisonttiin.

        vaihe 3) Katso kameran zoomin/teleskoopin läpi samaista kohtaa jossa laiva hävisi näköpiiristäsi kun katsoit ilman apuvälineitä ja hämmästy, että saat laivan kokonaan takasin näkyviin zoomaamalla/teleskoopilla.

        Ylläolevan pitäisi olla täysin mahdotonta johtuen maan kaarevuudesta, koska eihän kameralla zoomaaminen/teleskoopin läpi katsominen voi taivuttaa näkökenttääsi maan kaarevuuden taakse?

        Lopettakaa jo Jumalan piilottelu. saatana ei siihen kykene, etkä kykene sinäkään.

      • GlobeBusters kirjoitti:

        Todisteita maaPALLOSTA? jotain muuta kuin NASA:n CGI kuvia kiitos.

        Silmäni avautuivat! Kiitos!!!!!!!!!!!!!!!!🤡

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Silmäni avautuivat! Kiitos!!!!!!!!!!!!!!!!🤡

        Mitä tajusit?

      • GlobeBusters kirjoitti:

        Mitä tajusit?

        Että en voi enää luottaa navigaattoriini, koska mitään GPS-satelliitteja ei ole!

      • >Eli perustelut sille miksi raamattu on oikeassa on se että raamattu on oikeassa.

        Pitkälti juuri näin. Jos fundisuskovaiset eivät saisi todistaa raamattua raamatulla itsellään, heillä ei olisi paljon mitään.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Että en voi enää luottaa navigaattoriini, koska mitään GPS-satelliitteja ei ole!

        :D...

      • BoobGloster
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Että en voi enää luottaa navigaattoriini, koska mitään GPS-satelliitteja ei ole!

        Se että kuvittelit päässeesi perille Tompan avulla, oli vain Saatanan luoma illuusio!

      • GlobeBusters kirjoitti:

        Todisteita maaPALLOSTA? jotain muuta kuin NASA:n CGI kuvia kiitos.

        NASA suoritti ensimmäisen onnistuneen kuulentonsa lippu heiluten v. 1969, mutta ei kykene toistamaan tätä v. 2017 johtuen van allenin vyöhykkeestä.

        Miksi te fooliot sivuutatte ilmiselvän huijauksen? Mitä te pelkäätte? Jumalan löytämistä?

        Emme elä pallolla, eikä avaruutta yksinkertaisesti ole olemassakaan, vaan olemme kuvun alla ja kyseistä kupua kutsutaan taivaaksi JA kaikki taivaankappaleet ovat tämän kuvun sisällä.. AIVAN KUTEN RAAMATUN LUOMISKERTOMUKSESSA KERROTAAN.

        Näin helppoa on todistaa itselleen, että emme elä pyörivällä ja sinkoilevalla pallolla avaruuden tyhjiössä:

        vaihe 1) Ota kamera/teleskooppi ja mene johonkin mistä pystyt näkemään laivojen häviävän horisonttiin.

        vaihe 2) Valitse kohde eli laiva ja seuraa sitä ILMAN kameran zoomia/teleskooppia kunnes se häviää kokonaan horisonttiin.

        vaihe 3) Katso kameran zoomin/teleskoopin läpi samaista kohtaa jossa laiva hävisi näköpiiristäsi kun katsoit ilman apuvälineitä ja hämmästy, että saat laivan kokonaan takasin näkyviin zoomaamalla/teleskoopilla.

        Ylläolevan pitäisi olla täysin mahdotonta johtuen maan kaarevuudesta, koska eihän kameralla zoomaaminen/teleskoopin läpi katsominen voi taivuttaa näkökenttääsi maan kaarevuuden taakse?

        Lopettakaa jo Jumalan piilottelu. saatana ei siihen kykene, etkä kykene sinäkään.

        Selvä

        1) Kuu on pyöreä
        pallo on taivaankappaleiden luontainen muoto
        2) Kuun sirppi
        Maan varjo Kuun pinnalla näkyi aina ympyrän kaarena
        maapallo on pyöreä
        3) Pohjantähti
        mentäessä etelämmäksi Pohjantähti laskeutui lähemmäs taivaanrantaa
        Maa on pallonmuotoinen
        4)Tähdet
        etelään kuljettaessa nähtiin sellaisia tähtiä, joita ei havaittu pohjoisella alueella
        maapallon pyöreä muoto
        5) Horisontti
        lähestyvästä laivasta nähdään ensin purjeet ja vasta myöhemmin myös runko
        Maa on pallomainen
        6)Auringon valon määrä maapallolla vaihtelee
        eri leveysasteilla sijaitsevat paikat saavat eri määrät auringonvaloa (yön ja päivän pituudet vaihtelivat)
        Maa on pallomainen

      • Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:

        Lopeta pelleily.

        alla olevassa linkissä 200 todistetta sille, että maa ei ole pallo.

        https://www.youtube.com/watch?v=h5i_iDyUTCg
        (n. 1min/1 todiste) sisältää videon äänen

        NASA CGI = Sinun todellisuutesi

        Van allenin vyöhyke = kupu = taivas.

      • GlobeBusters kirjoitti:

        Lopeta pelleily.

        alla olevassa linkissä 200 todistetta sille, että maa ei ole pallo.

        https://www.youtube.com/watch?v=h5i_iDyUTCg
        (n. 1min/1 todiste) sisältää videon äänen

        Ja yhtään väitettä et pysty todistamaan vääräksi. Selitä miten kuunsirppi syntyy jos maa ei ole pyöreä.

        Vuoden 2003 Columbia-sukkulan onnettomuuden jälkeen Yhdysvallat aloitti uusiin kuulentoihin kykenevien alusten kehittämiseen suuntaavan Project Constellationin, jossa oli määrä toteuttaa paluu kuuhun vuonna 2020. Projekti menetti rahoituksensa Barack Obaman vuoden 2011 budjetissa.

        Eivät ne kuulennot ole ilmaisia.

        Eivät yksinkertaisesti pääse taivaan läpi.

        Eiköhän noiden 200 todisteen joukosta löydy vastaukset kysymyksiisi/väittämiisi ;)

      • Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:

        Ja yhtään väitettä et pysty todistamaan vääräksi. Selitä miten kuunsirppi syntyy jos maa ei ole pyöreä.

        Vuoden 2003 Columbia-sukkulan onnettomuuden jälkeen Yhdysvallat aloitti uusiin kuulentoihin kykenevien alusten kehittämiseen suuntaavan Project Constellationin, jossa oli määrä toteuttaa paluu kuuhun vuonna 2020. Projekti menetti rahoituksensa Barack Obaman vuoden 2011 budjetissa.

        Eivät ne kuulennot ole ilmaisia.

        Nämä tyhmistetyt jostain syystä jatkavat loputtomiin heille opetettujen tyhmyyksien levittämistä, vaikka eteen tuppaisi 200 todistetta, jotka pystyvät kumoamaan kiistatta heille opetetun tyhmyyden vääräksi, niin eivät he siltikään halua kyseenalaistaa sitä.

        >Eivät ne kuulennot ole ilmaisia.

        Eivät, eikä enää ole Neuvostoliittoakaan, jolle pitäisi näyttää että "meidän saksalaisemme ovat parempia kuin teidän saksalaisenne" kuten avaruustutkimuksen alkuaikoina.

        No, muutamassa vuodessa kinuskit tallovat taas kuuta jenkkien budjettipäätöksistä pahemmin välittämättä.

      • GlobeBusters kirjoitti:

        Nämä tyhmistetyt jostain syystä jatkavat loputtomiin heille opetettujen tyhmyyksien levittämistä, vaikka eteen tuppaisi 200 todistetta, jotka pystyvät kumoamaan kiistatta heille opetetun tyhmyyden vääräksi, niin eivät he siltikään halua kyseenalaistaa sitä.

        Ja sinä et pysty kumoamaan 6 väitettä. Minä kumoan vaikka kaikki 200 väitettä kun sinä saat ensin selitettyä nuo 6 kohtaa siten että maa on litteä.

      • Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:

        Et vastaa väitteisiin koska et pysty kumoamaan niitä. Maa on siis pyöreä.

        Onko?

      • GlobeBusters kirjoitti:

        Onko?

        On koska et pysty kumoamaan todisteita.

      • okjheee

      • GlobeBusters kirjoitti:

        200 TODISTETTA
        https://www.youtube.com/watch?v=h5i_iDyUTCg

        Mitä pelkäät?

        Niin ja tuossa yllä on kuusi. Miksi et kumoa niitä? Pelkäätkö että paljastuukin että maa on pyöreä? Kumoa sinä kuusi todistetta että maa on pyöreä niin minä kumoan kaikki 200 väitettä siitä että maa olisi litteä. Jos et pysty kumoamaan väitteitä, maa on pyöreä.

      • okjheee kirjoitti:

        Sähän olet yurki!

        yurki=?

      • Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:

        Niin ja tuossa yllä on kuusi. Miksi et kumoa niitä? Pelkäätkö että paljastuukin että maa on pyöreä? Kumoa sinä kuusi todistetta että maa on pyöreä niin minä kumoan kaikki 200 väitettä siitä että maa olisi litteä. Jos et pysty kumoamaan väitteitä, maa on pyöreä.

        Suruksesi voin sanoa, että minä en häviä tässä mitään, mutta sinä valitettavasti häviät.

      • GlobeBusters kirjoitti:

        Suruksesi voin sanoa, että minä en häviä tässä mitään, mutta sinä valitettavasti häviät.

        Ja sinä et osaa kumota kuutta todistetta. Eli maa on pyöreä.

      • GlobeBusters kirjoitti:

        Suruksesi voin sanoa, että minä en häviä tässä mitään, mutta sinä valitettavasti häviät.

        Se ei silti poissulje sitä, että elät illuusiossa.

      • GlobeBusters kirjoitti:

        Se ei silti poissulje sitä, että elät illuusiossa.

        Se että elän illuusiossa ei poissulje sitä tosi asiaa että et osaa kumota todisteita. Maa on siis pyöreä.

      • Tämä kaveri vastaa puolestani. Vastaa rehellisesti, että miks et suostu kuuntelemaan? Saisit 194 lisätodistetta jotka kumoavat illuusion, jossa sinä elät, hei khamooooooon?

        https://www.youtube.com/watch?v=h5i_iDyUTCg

      • okjheee
        GlobeBusters kirjoitti:

        yurki=?

        Nii katsos yurkillä ja sulla on pakkomielle. Muutenhan sä olisit jo vastannut noihin kuuteen väitteeseen.

      • GlobeBusters kirjoitti:

        Tämä kaveri vastaa puolestani. Vastaa rehellisesti, että miks et suostu kuuntelemaan? Saisit 194 lisätodistetta jotka kumoavat illuusion, jossa sinä elät, hei khamooooooon?

        https://www.youtube.com/watch?v=h5i_iDyUTCg

        Kaverit joutuvat vastaamaan puolestasi kun et itse osaa. Miksi et suostu kumoamaan todisteita? Siksi koska me kaikki tiedämme että niistä käy ilmi että maa on litteä.

      • okjheee kirjoitti:

        Nii katsos yurkillä ja sulla on pakkomielle. Muutenhan sä olisit jo vastannut noihin kuuteen väitteeseen.

        Olemme siis molemmat pakkomielteen orjia, sitäkö meinaat? Vai miksi on, että sinä et katso tätä videota https://www.youtube.com/watch?v=h5i_iDyUTCg, jossa vastataan puolestani noihin kuuteen kysymykseen?

      • GlobeBusters kirjoitti:

        Olemme siis molemmat pakkomielteen orjia, sitäkö meinaat? Vai miksi on, että sinä et katso tätä videota https://www.youtube.com/watch?v=h5i_iDyUTCg, jossa vastataan puolestani noihin kuuteen kysymykseen?

        Miksi sinä et voi vastata niihin?

      • Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:

        Kaverit joutuvat vastaamaan puolestasi kun et itse osaa. Miksi et suostu kumoamaan todisteita? Siksi koska me kaikki tiedämme että niistä käy ilmi että maa on litteä.

        Olisiko minun myös pitänyt olla opettamassa matematiikkaa kouluaikoinasi, sitäkö meinaat?

      • GlobeBusters kirjoitti:

        Olisiko minun myös pitänyt olla opettamassa matematiikkaa kouluaikoinasi, sitäkö meinaat?

        Opettamassa SINULLE matematiikkaa..*

        Ei vaan meinaan sitä että siinä on kuusi todistetta siitä että maa on pyöreä ja sinä et voi kumota niitä.

      • GlobeBusters kirjoitti:

        Opettamassa SINULLE matematiikkaa..*

        Taidat sisimmissäsi uskoa minuun. Kiitos.

      • GlobeBusters kirjoitti:

        Taidat sisimmissäsi uskoa minuun. Kiitos.

        Ja sinä taidat sisimmissäsi uskoa että maa on pyöreä kun et voi edes kuutta todistetta kumota.

      • okjheee
        GlobeBusters kirjoitti:

        Olemme siis molemmat pakkomielteen orjia, sitäkö meinaat? Vai miksi on, että sinä et katso tätä videota https://www.youtube.com/watch?v=h5i_iDyUTCg, jossa vastataan puolestani noihin kuuteen kysymykseen?

        Älä nyt huolehdi siitä mitä mä meinaan, ihastellaa mieluummin tota sun kiemurtelua, kun sä et pysty keskittymään ja vastaamaan kuuteen väitteeseen. Eksä näe niitä vai onks kognitiivinen dissonanssisi niin vahva, ettet sä kykene muodostaa vastauksia

      • Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:

        Ja sinä taidat sisimmissäsi uskoa että maa on pyöreä kun et voi edes kuutta todistetta kumota.

        Jos näin haluat uskoa. Olen jo antanut todisteet mitä tulee minun väittämiini. On aivan sama minulle kuulutko niiden joukkoon, jotka perehtyvät esittämiini todisteisiin.

      • Tiedä asemasi.

      • GlobeBusters kirjoitti:

        Jos näin haluat uskoa. Olen jo antanut todisteet mitä tulee minun väittämiini. On aivan sama minulle kuulutko niiden joukkoon, jotka perehtyvät esittämiini todisteisiin.

        Ainoa todisteesi on yksi youtube-video. Miksi se on niin vaikeata kumota kuutta todistetta?

      • GlobeBusters kirjoitti:

        Tiedä asemasi.

        Tiedä sinä se että et osaa kumota väitteitä.

      • Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:

        Ainoa todisteesi on yksi youtube-video. Miksi se on niin vaikeata kumota kuutta todistetta?

        Kyseinen youtube video on ainoa esille tuoma todisteeni, koska siinä on kerätty yli 200 todistetta väittämän puolesta yhteen.

        Olisiko mielestäsi ollut parempi vaihtoehto laittaa 200 erillistä linkkiä?

      • Hiljene, meidän jokaisen on alistuttava totuuden edessä.

      • GlobeBusters kirjoitti:

        Kyseinen youtube video on ainoa esille tuoma todisteeni, koska siinä on kerätty yli 200 todistetta väittämän puolesta yhteen.

        Olisiko mielestäsi ollut parempi vaihtoehto laittaa 200 erillistä linkkiä?

        Ei vaan voisit kumota kuusi todistetta siitä että maa on pyöreä. Mutta koska et siihen edelleenkään pysty maa on pyöreä.

      • GlobeBusters kirjoitti:

        Hiljene, meidän jokaisen on alistuttava totuuden edessä.

        Ja totuus on se että sinä koko ajan kieltäydyt kumoamasta todisteita.

      • Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:

        Ja totuus on se että sinä koko ajan kieltäydyt kumoamasta todisteita.

        Totta, mutta onko myös totta, että olen tuonut väitteideni perustaksi 200 todistetta jokaisen katsottavaksi ja luettavaksi?

      • GlobeBusters kirjoitti:

        Totta, mutta onko myös totta, että olen tuonut väitteideni perustaksi 200 todistetta jokaisen katsottavaksi ja luettavaksi?

        No mikset voi kumota kuutta todistetta? Jos se on niin helppoa mikset tee sitä? Siksi koska me kaikki tiedämme että maa on pyöreä.

      • Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:

        No mikset voi kumota kuutta todistetta? Jos se on niin helppoa mikset tee sitä? Siksi koska me kaikki tiedämme että maa on pyöreä.

        En linkannut kyseistä youtube videota turhaan tänne. Sille on oma syynsä, että miksi sen alunperin linkkasin tänne ja se syy on, että ihmiset perehtyisivät videon sisältöön.

        Älä pilaa tarkoitustani turhuuksien jauhamisella.

        Tässä vielä linkki KYSEISEEN VIDEOON, joka TODISTAA TIEDETTÄ APUNA KÄYTTÄEN, että emme elä maaPALLOLLA, vaan Jumalan luoman kuvun alla lähes tasaisella pinnalla.
        https://www.youtube.com/watch?v=h5i_iDyUTCg

      • GlobeBusters kirjoitti:

        En linkannut kyseistä youtube videota turhaan tänne. Sille on oma syynsä, että miksi sen alunperin linkkasin tänne ja se syy on, että ihmiset perehtyisivät videon sisältöön.

        Älä pilaa tarkoitustani turhuuksien jauhamisella.

        Tässä vielä linkki KYSEISEEN VIDEOON, joka TODISTAA TIEDETTÄ APUNA KÄYTTÄEN, että emme elä maaPALLOLLA, vaan Jumalan luoman kuvun alla lähes tasaisella pinnalla.
        https://www.youtube.com/watch?v=h5i_iDyUTCg

        Et niin mutta turhaan yrität olla kumoamatta väitteitä koska me kaikki tiedämme että et pysty siihen.

      • Iloitsen siitä tiedosta, että ihmiset jotka lukevat näitä kommentteja huomaavat, että EI KUKAAN pysty todistamaan Maata palloksi.

        Hauskinta on, että samaan aikaan NASA jatkaa tietokoneella muokkaamiensa kuvien levittämistä pallomaasta heikkojen alitajuntaan, niin myös hollywood yms. tahot, MUTTA ONNEKSEMME JOKAINEN MEISTÄ PYSTYY TODISTAMAAN, ITSELLEEN, ETTÄ EMME ELÄ pallolla.

      • GlobeBusters kirjoitti:

        Iloitsen siitä tiedosta, että ihmiset jotka lukevat näitä kommentteja huomaavat, että EI KUKAAN pysty todistamaan Maata palloksi.

        Tämän videon avulla

        https://www.youtube.com/watch?v=h5i_iDyUTCg

      • on.se.huisia
        GlobeBusters kirjoitti:

        Todisteita maaPALLOSTA? jotain muuta kuin NASA:n CGI kuvia kiitos.

        NASA suoritti ensimmäisen onnistuneen kuulentonsa lippu heiluten v. 1969, mutta ei kykene toistamaan tätä v. 2017 johtuen van allenin vyöhykkeestä.

        Miksi te fooliot sivuutatte ilmiselvän huijauksen? Mitä te pelkäätte? Jumalan löytämistä?

        Emme elä pallolla, eikä avaruutta yksinkertaisesti ole olemassakaan, vaan olemme kuvun alla ja kyseistä kupua kutsutaan taivaaksi JA kaikki taivaankappaleet ovat tämän kuvun sisällä.. AIVAN KUTEN RAAMATUN LUOMISKERTOMUKSESSA KERROTAAN.

        Näin helppoa on todistaa itselleen, että emme elä pyörivällä ja sinkoilevalla pallolla avaruuden tyhjiössä:

        vaihe 1) Ota kamera/teleskooppi ja mene johonkin mistä pystyt näkemään laivojen häviävän horisonttiin.

        vaihe 2) Valitse kohde eli laiva ja seuraa sitä ILMAN kameran zoomia/teleskooppia kunnes se häviää kokonaan horisonttiin.

        vaihe 3) Katso kameran zoomin/teleskoopin läpi samaista kohtaa jossa laiva hävisi näköpiiristäsi kun katsoit ilman apuvälineitä ja hämmästy, että saat laivan kokonaan takasin näkyviin zoomaamalla/teleskoopilla.

        Ylläolevan pitäisi olla täysin mahdotonta johtuen maan kaarevuudesta, koska eihän kameralla zoomaaminen/teleskoopin läpi katsominen voi taivuttaa näkökenttääsi maan kaarevuuden taakse?

        Lopettakaa jo Jumalan piilottelu. saatana ei siihen kykene, etkä kykene sinäkään.

        Onko se kupu siis ylempänä kuin kansainvälinen avaruusasema?

      • GlobeBusters kirjoitti:

        Iloitsen siitä tiedosta, että ihmiset jotka lukevat näitä kommentteja huomaavat, että EI KUKAAN pysty todistamaan Maata palloksi.

        Hauskinta on, että samaan aikaan NASA jatkaa tietokoneella muokkaamiensa kuvien levittämistä pallomaasta heikkojen alitajuntaan, niin myös hollywood yms. tahot, MUTTA ONNEKSEMME JOKAINEN MEISTÄ PYSTYY TODISTAMAAN, ITSELLEEN, ETTÄ EMME ELÄ pallolla.

        Kuusi todistetta siitä että maa on pallo. Ja sinä et ole vieläkään kumonnut yhtäkään. Miksikö? Siksi että et pysty siihen. Maa on siis pyöreä.

      • on.se.huisia kirjoitti:

        Onko se kupu siis ylempänä kuin kansainvälinen avaruusasema?

        Ihan vakavissaanko kysyt?

        Eiköhän se avaruusasema sijaitse jossain päin Hollywoodia.

      • Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:

        Kuusi todistetta siitä että maa on pallo. Ja sinä et ole vieläkään kumonnut yhtäkään. Miksikö? Siksi että et pysty siihen. Maa on siis pyöreä.

        Kärsivällisyyttä pyydän.

      • GlobeBusters kirjoitti:

        Kärsivällisyyttä pyydän.

        Eli jännitämme yhdessä että osaatko kumota todisteia. Tällä hetkellä näyttää aika laihalta.

      • Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:

        Eli jännitämme yhdessä että osaatko kumota todisteia. Tällä hetkellä näyttää aika laihalta.

        En jostain syystä enää löydä esittämiäsi väitteitä. Laita uudestaan?

      • GlobeBusters kirjoitti:

        En jostain syystä enää löydä esittämiäsi väitteitä. Laita uudestaan?

        1) Kuu on pyöreä
        pallo on taivaankappaleiden luontainen muoto
        2) Kuun sirppi
        Maan varjo Kuun pinnalla näkyi aina ympyrän kaarena
        maapallo on pyöreä
        3) Pohjantähti
        mentäessä etelämmäksi Pohjantähti laskeutui lähemmäs taivaanrantaa
        Maa on pallonmuotoinen
        4)Tähdet
        etelään kuljettaessa nähtiin sellaisia tähtiä, joita ei havaittu pohjoisella alueella
        maapallon pyöreä muoto
        5) Horisontti
        lähestyvästä laivasta nähdään ensin purjeet ja vasta myöhemmin myös runko
        Maa on pallomainen
        6)Auringon valon määrä maapallolla vaihtelee
        eri leveysasteilla sijaitsevat paikat saavat eri määrät auringonvaloa (yön ja päivän pituudet vaihtelivat)
        Maa on pallomainen

        Koita edes yksi saada kumottua.

        1) https://www.youtube.com/watch?v=AJJ_z6pwUrE

        2) https://theflatearthsociety.org/home/index.php/blog/lunar-eclipses-and-shadow-earth

        3) http://www.atlanteanconspiracy.com/2016/06/polaris-proves-flat-earth.html

        4) Kohtaan 1) tuomani todistusainesto selittää tämän.

        5) https://fi.wikipedia.org/wiki/Perspektiivi... Ota teleskooppi ja mene paikkaan, jossa näet laivojen häviävän horisonttiin. Seuraa laivaa ilman teleskooppia siihen asti kunnes se häviää horisonttiin. Sen jälkeen katso teleskoopilla, niin huomaat, että ''taiot'' laivan takaisin näkökenttääsi. Maa ei ole pallo. Maan kaarevuudesta ei ole mtään muuta todistetta kuin NASAn esittämät CGI kuvat.

        6) https://www.youtube.com/watch?v=-JAj2_KMKGE

        Tämän kaiken olisit jo saanut selville tämän videon avulla
        https://www.youtube.com/watch?v=h5i_iDyUTCg
        (200 todstetta, että maa ei ole pallo)

        Näiden linkkien avulla kumoan jokaisen esittämäsi väitteen. Hiljene jo.

      • GlobeBusters kirjoitti:

        Näiden linkkien avulla kumoan jokaisen esittämäsi väitteen. Hiljene jo.

        Miksi et voi vain kirjoitta vastauksia? Selitä vastaukset ilman videoita. Jos et pysty siihen maa on pyöreä.

      • Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:

        Miksi et voi vain kirjoitta vastauksia? Selitä vastaukset ilman videoita. Jos et pysty siihen maa on pyöreä.

        Lopeta jo.

        Kumosin jo linkkaamieni todisteiden avulla kaikki kuusi(6) väittämääsi.

        Asia on nyt loppuunkäsitelty, eiks je?

        Voit tottakai edelleenkin halutessasi uskoa pallomaahan, mutta suosittelen perehtymään esille tuomiini todisteisiin, koska niiden avulla pystyt kumoamaan pallomaa teorian.

        Et antanut mitään selitystä tai perusteluja yhdellekkään todisteelle. Jos et pysty itse omin sanoin kirjoittamaan kukaan ei usko sinua. Maa on pyöreä ja se on niin kauan pyöreä kuin sinä viimein kumoat todisteet itse ilman videoitasi. Otetaan yksi kerrallaan.

        1) Kuu on pyöreä.
        Aurinko on pyöreä.
        Merkurius on pyöreä.
        Venus on pyöreä.
        Mars on pylreä.
        Jupiter on pyöreä.
        Saturnus on pyöreä.
        Neptunus on pyöreä.
        Uranus on pyöreä.
        Eikö silloin voitaisi olettaa että Maakin on pyöreä? Miksi kaikki taivaankappaleet ovat juuri pyöreitä? Miksi ne eivät ole kolmiota, neliöitä tai kuusikulmiota?

        Jokaisen tänne laittamani linkin takaa löytyy vastaus väittämiisi.

        Jos en omin sanoin niitä aio kirjoittaa, niin SINÄ et usko minua.

      • GlobeBusters kirjoitti:

        Jokaisen tänne laittamani linkin takaa löytyy vastaus väittämiisi.

        Jos en omin sanoin niitä aio kirjoittaa, niin SINÄ et usko minua.

        Jos linkistäsi löytyy vastaus sinä varmaan osaat kirjoittaa tuon vaastauksen. Mutta koska et pysty, en usko sinua. Eikä kukaan muukaan.

      • Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:

        Jos linkistäsi löytyy vastaus sinä varmaan osaat kirjoittaa tuon vaastauksen. Mutta koska et pysty, en usko sinua. Eikä kukaan muukaan.

        Osaan kirjoittaa sen, mutta en aio tuhlata aikaa moiseen turhuuteen. En ole täällä sinua varten.

      • GlobeBusters kirjoitti:

        Osaan kirjoittaa sen, mutta en aio tuhlata aikaa moiseen turhuuteen. En ole täällä sinua varten.

        Aikaa ei olisi tuhlaantunut tähänkään väittelyyn jos ihan ensimmäisenä olisit kirjoittanut vastauksesi todisteisiin, mutta koska jatkuvasti välttelet vastaamasta simppeliin kysymyksiin kukaan ei usko sinua ja sinun haparoita 'todisteita'.

      • Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:

        Aikaa ei olisi tuhlaantunut tähänkään väittelyyn jos ihan ensimmäisenä olisit kirjoittanut vastauksesi todisteisiin, mutta koska jatkuvasti välttelet vastaamasta simppeliin kysymyksiin kukaan ei usko sinua ja sinun haparoita 'todisteita'.

        Todisteet on jo tuotu esille.

        Lopeta jo.

      • GlobeBusters kirjoitti:

        Todisteet on jo tuotu esille.

        Lopeta jo.

        Ja mikset sinä voi kirjoittaa niitä? Aivan, siksi että me kaikki tiedämme että olet väärässä. Maa on siis pyöreä.

    • jeesusolenminä

      Olet idiootti.

      • Rohkenetko kertoa pelkosi, joka johti moiseen kommenttin?

      • MeitäOnJokaJunaan
        GlobeBusters kirjoitti:

        Rohkenetko kertoa pelkosi, joka johti moiseen kommenttin?

        Pelkosi? Itse en sanoisi ketään idiootiksi, mutta totaalisen sekopäinen sinä kyllä olet. Uskomuksesi litteästä maasta ovat suoraan sanoen kajahtaneita.

      • MeitäOnJokaJunaan kirjoitti:

        Maan todistaa litteäksi yksinkertainen asia. Kun käy kakalla, niin kakka putoaa alaspäin. Se ei siis lähde kaarevasti kiertämään "palloa" jonnekin avaruuteen.

      • VinkaaTapulissa
        GIobeBusters kirjoitti:

        Maan todistaa litteäksi yksinkertainen asia. Kun käy kakalla, niin kakka putoaa alaspäin. Se ei siis lähde kaarevasti kiertämään "palloa" jonnekin avaruuteen.

        Ja se todistaa mitä? Sen, että olet lapsellinen pelle tai mieleltäsi pahasti häiriintynyt.

      • MeitäOnJokaJunaan kirjoitti:

        Pelkosi? Itse en sanoisi ketään idiootiksi, mutta totaalisen sekopäinen sinä kyllä olet. Uskomuksesi litteästä maasta ovat suoraan sanoen kajahtaneita.

        Ja tietosi perustuu mihin?

      • GIobeBusters kirjoitti:

        Maan todistaa litteäksi yksinkertainen asia. Kun käy kakalla, niin kakka putoaa alaspäin. Se ei siis lähde kaarevasti kiertämään "palloa" jonnekin avaruuteen.

        Itse en tätä kyseistä kommenttia kirjoittanut. Outoa.

      • GlobeBusters kirjoitti:

        Itse en tätä kyseistä kommenttia kirjoittanut. Outoa.

        Voitte pitää tätä hulluutena, mutta joku (luultavasti suomi24.fi sivuston edustaja) kirjautui tunnuksillani ja julkaise tämän kommentin.

        GIobeBusters
        25.5.2017 13:45

        Maan todistaa litteäksi yksinkertainen asia. Kun käy kakalla, niin kakka putoaa alaspäin. Se ei siis lähde kaarevasti kiertämään "palloa" jonnekin avaruuteen.

      • GlobeBusters kirjoitti:

        Voitte pitää tätä hulluutena, mutta joku (luultavasti suomi24.fi sivuston edustaja) kirjautui tunnuksillani ja julkaise tämän kommentin.

        GIobeBusters
        25.5.2017 13:45

        Maan todistaa litteäksi yksinkertainen asia. Kun käy kakalla, niin kakka putoaa alaspäin. Se ei siis lähde kaarevasti kiertämään "palloa" jonnekin avaruuteen.

        Olen ainoa ihminen maailmassa, joka tietää kirjautumiseen vaaditavat tiedot.

        Siis luulin olevani ;)

        Ilmiselvä salaliitto! Joku pallomaalainen yrittää luultavasti hakkeroimalla peitellä litteän maan viisauden sanomaa. Samaa paskaa kuin se, mitä maapalloon uskovat suoltavat yleensä, mutta nyt viranomaistaholta saakka! Näinhän se on, että joillain on pää sekaisin kun uskovat matematiikkaa ja fysiikkaa, eivätkä usko omiin havaintoihin.

        PS. Tänään kävin eräällä liikuntaan tarkoitetulla kentällä ja voi että kuinka litteä ja suora se olikaan. Mitäs siihen sanotte? Noniin! Myöntäkää!

      • GlobeBusters kirjoitti:

        Voitte pitää tätä hulluutena, mutta joku (luultavasti suomi24.fi sivuston edustaja) kirjautui tunnuksillani ja julkaise tämän kommentin.

        GIobeBusters
        25.5.2017 13:45

        Maan todistaa litteäksi yksinkertainen asia. Kun käy kakalla, niin kakka putoaa alaspäin. Se ei siis lähde kaarevasti kiertämään "palloa" jonnekin avaruuteen.

        Ja itsehän olen aiemminkin kommentoinut itselleni täällä ja muutenkin sekoillut. Kaikki johtuu tästä pääkoppaa... ei kun hetkinen... onkohan pääkin litteä? No siis päälittanaa vaivaavasta ongelmasta. Ongelmani on siis se, että trollaan näitä täysin typeriä littäen maan juttuja, koska minulla ei ole muuta elämää. Olen niin saatanan typerä idiootti, että tämä on parasta mitä voin tehdä pitääkseni hauskaa. Olen siis varoittava esimerkki - tietäkää ihmiset hyvät pysyä tällaisista tapauksista loitolla!

      • GlobeBusters kirjoitti:

        Siis luulin olevani ;)

        Voi kuinka kaikenlaista olenkaan luullut. Olen luullut, että idioottimainen trollaus jotenkin toimii ilman, että joku keksii siihen vastalääkkeen ja olen tietysti luullut kaikkea muutakin ihan täyttä paskaa.

        "The Flat Earth Society Has Supporters All Around The Globe!" Ehhehe!

        PS. Ja anteeksi nyt palstalaiset tästä, mutta kyllähän fiksuimmat teistä tietävät mistä on kyse. En voinut vastustaa kiusausta.

        NÄMÄ YLLÄOLEVAT MIELENVIKAISET KOMMENTIT EIVÄT OLE MINUN KIRJOITTAMIANI.

        Toivon, että jokainen, joka luulee minun trollaavan täällä PEREHTYISI KAIKKIIN JULKAISEMIINI KOMMENTTEIHIN.

        Olen täällä julistamassa sitä totuutta, joka tuo tedät lähemmäs Luojaanne. Me emme elä pallolla.

        Jättäkää huomioimatta nämä ''hakkeroijan'' melenvikaiset kommentit. Järkevä ihmnen kyllä huomaa selvän yhteyden tilini hakkerointiin, jos vaivautuu tarkistelemaan muita julkaisemiani kommentteja/aloituksia.

        "Jättäkää huomioimatta nämä ''hakkeroijan'' melenvikaiset kommentit. Järkevä ihmnen kyllä huomaa selvän yhteyden tilini hakkerointiin, jos vaivautuu tarkistelemaan muita julkaisemiani kommentteja/aloituksia."

        Eiköhän järkevä ihminen tajua, että johonkin litteään maahan uskominen on niin typerää, että sellaista uskoa julistavan täytyy olla trolli.

    • lnlnlknlkn

      Ei uskonnollisten sekopäiden kanssa voi väitellä. Ei siin ole todisteita kyse:
      https://blogs.scientificamerican.com/rosetta-stones/wallace-8217-s-woeful-wager-how-a-founder-of-modern-biology-got-suckered-by-flat-earthers/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3880
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      596
      3644
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3632
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2291
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      56
      2255
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      322
      1972
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1947
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      187
      1776
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      27
      1443
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1362
    Aihe