ovat tutkimusten mukaan usein onnellisia. Tutkimusten kohteena olivat uudelleen avioituneet. Itselläni on kokemusta, ei aviossa, ei saman katon alle muuttamista. Lapset ovat hyväksyneet, omaisuudesta ei riitaa. Menevätköhän useimmat tämän ikäluokan ihmisistä naimisiin, jos rakastuvat?
Ikääntyneiden uusromanssit
65
665
Vastaukset
- että.avioon.vaan
"Menevätköhän useimmat tämän ikäluokan ihmisistä naimisiin, jos rakastuvat?"
Tämä oli kysymys, joka siis ilmeisesti koski niitä, jotka löysivät sopivan kumppanin elämäänsä, olivatpa sitten olleet naimisissa tai eivät.
Vastaus riippu ilmeisen paljon siitä , onko jommallakummalla tai kummallakin perillisiä. Perilliset yleensä jarruttavat avioliittoon menoa.
Onnellisimmassa asemassa ovat ne, joilla ei niitä ole. Näin on useimmiten niiden laita, jotka eivät aikaisemmin ole eläneet parisuhteessa.- onnenolo
Omat lapseni sanoivat mieheni kuoltua, ettei heillä ole mitään sitä vastaan, että äiti löytää uuden miesystävän. Löysinkin ja hänen lapsensa oli todella iloinen isän puolesta. Sain uuden perheen hänen kuoltuaan eli lapsen, lapsenlapsen ja vävyn. Sain viedä tyhjennettävästä talosta niin paljon kuin halusin ja jotain otinkin. Uutta onnea en luullut kokevani, mutta vuosi sitten löysimme toisemme ja molempien lapset ovat iloisia puolestamme. Emme asu yhdessä ja kumpikin vastaa taloudellisesti omistaan.
- noinhanhelpostikäy
Ongelma on se, että tällaiset uusromanssit jäävät liian lyhyiksi, jotta voisivat päättyä avioliittoon. Ei synny mitään sitovaa , jota ovat yhteinen omaisuus ja keskinäinen intiimielämä, kumppaneiden välille.
- onnenolo
Ehkä kokemus on osoittanut, että avioliitto ei ole tarpeen. Ollaan joustavasti yhdessä.
- Nuoruusonehdoton
Yhteinen jälkikasvu on suurin yhdistävä tekijä, ikuinen side. Sitä ei iäkkäinä tavannut pari saa. Ensirakkaus on ehdotonta ja seksuaalista hurmaa,vanhemmiten enemmänkin kaveruutta.Ei niitä voi rinnastaa.
- onnenolo
Jokainen rakkaussuhde on omanlaisensa, ei niitä tarvitse verrata. Mutta rakastuminen on huikea tunne iästä riippumatta.
- Ehdotontaeiole
Miksi hemmetin ihmeessä ne pitäisi "rinnastaa" ?
- hui-keaaako
onnenolo kirjoitti:
Jokainen rakkaussuhde on omanlaisensa, ei niitä tarvitse verrata. Mutta rakastuminen on huikea tunne iästä riippumatta.
Kyllä se jotain tunnehöttöä ehkä on, ei kasikymmpiset enää rakastu oikeasti. Jotain ystävyyden ja joskus jopa ihastuksen tunnetta, mutta enimmäkseen etsitään yksinäisyyteen jotain jakajaa. Vai ihan huikea tunne. Et sitten huikeata ole koskaan kokenutkaan, et tiedä mitä se on.
- tukkisuma
hui-keaaako kirjoitti:

Miksi noin kinaatte, onhan monta eri näkemystä kiintymyksestä, ei ainoastaan yhtä ainoaa. Koko elämän ajanhan ihmiset elävät, rakastuvat ja luovat tunnesiteitä.
Sääli jos se jäi vain lyhyeen nuoruuteen. - onnenolo
tukkisuma kirjoitti:
Miksi noin kinaatte, onhan monta eri näkemystä kiintymyksestä, ei ainoastaan yhtä ainoaa. Koko elämän ajanhan ihmiset elävät, rakastuvat ja luovat tunnesiteitä.
Sääli jos se jäi vain lyhyeen nuoruuteen.En halua kinata, tunnen vain itseni ja tiedän omat kokemukseni ja tunteeni. Lienee moni sellainen ikäisemme, joka koskaan ei ole rakastunut. Itselleni on tällä saralla suotu enemmän iäkkäämpänä kuin nuorena. Ja tiedän todella, että kumppani voi viereltä poistua nopeasti. Yhteiset hetket ovat arvokkaita.
- yksinäinen.mies
hui-keaaako kirjoitti:
Kyllä se jotain tunnehöttöä ehkä on, ei kasikymmpiset enää rakastu oikeasti. Jotain ystävyyden ja joskus jopa ihastuksen tunnetta, mutta enimmäkseen etsitään yksinäisyyteen jotain jakajaa. Vai ihan huikea tunne. Et sitten huikeata ole koskaan kokenutkaan, et tiedä mitä se on.
Jo yksinäisyyden torjuminen myös parisuhteen avulla on jopa yhteiskunnan kannalta ei vain hyväksyttävää vaan myös toivottua. Itse en ole hakemassa uutta vakituista naisystävää
- amoremio2
Nimenomaan!
Ei suhteen tarvitse täyttää kaikkia yhteenkuuluvuuden raameja,olla seksisuhde tai jolle seiso,niin eihän se voi olla este hyvälle suhteelle.
Siellä peitonalla voi olla Rakas,siellä peitonalla voi vain hyväillä,siellä voi toisen ihmisen aistia ihokosketuksella,ei suhteelle tarvitse asettaa raameja.
Se yhteenkuuluvuus,se toisen huomioiminen on tärkeintä,ei mitkään suorituspaineet että pystynkö,jollei seiso niin epäonnistun ton naisen kanssa.
Noi sairaat mielipiteet pitäis poistaa heti saitilta,että miehen kuntoisuus laskee siitä iästä alkaen.
Tämä sama paasaaja on tätä oppiaan levittänyt kautta aikojen,rakastakaa,hyväilkää,käyttäkää apuvälineitä,nauttikaa seksistä - u.huterala
hui-keaaako kirjoitti:
Kyllä se jotain tunnehöttöä ehkä on, ei kasikymmpiset enää rakastu oikeasti. Jotain ystävyyden ja joskus jopa ihastuksen tunnetta, mutta enimmäkseen etsitään yksinäisyyteen jotain jakajaa. Vai ihan huikea tunne. Et sitten huikeata ole koskaan kokenutkaan, et tiedä mitä se on.
Kyllä meidän suvun vanhat jääräpääpapat ovat olleet vietävissä kuin pässit naruineen. Tein jo testamentinkin mutta perun sen jälkipaperilla kun henki yllättäen säilyikin.
Perintöni tällä hetkellä olisi vain muutamia tuhansia; niin kädestä suuhun elän. Asumisoikeus ok-talossa on niukin naukin lainojen pantin arvoinen.
Olen niitä tapauksia, joissa avioliiton rauniolla eläminen oli alussa vähintään yhtä juutasta. Teki mieli maksaa matka jonnekin kaukaiselle pummirannalle.
Veloista näin ei kuitenkaan pääse. Onnettominta näissä tapauksissa on ratketa kestonaukkailemaan. Hiukan näin vanhempi teki. Sai viinasta kehittyneen dementian.
Kukaan ei olisi uskonut että mies oli pankannut yli sadantonnin potin. Joutui hoitopaikkaan, josta ei tilansa takia päästetä koskaan ulos elävänä.
- Tämäyksiriittää
Ei ikinä eikä missään tapauksessa !
- onnenolo
Noin minäkin ajattelin 12 vuotta sitten, mutta elämä yllättää.
- Vapausennenkaikkea
Elämä saa yllättää ja toivottavasti se tekeekin niin vielä jatkossakin. Mutta yksi tiivis parisuhe saman katon alla monta kymmentä vuotta todellakin riittää. Siis jos juttu kohdallamme menee niin että se olen ma joka tänne jää odottamaan viimeistä muuttoa ...
- 11...3
Ei ole syytä unohtaa sitäkään tosiseikkaa, että aito yhteiselämä edellyttää myös ikäihmisellä intiimipuolta yhdessäolossa.
- älä-höpötä-
11...3
höpön höpö, luonto ei ole tarkottanu seksiä vanhoille,
kaikilta se ku ei vaan onnistu,
yleensä miehiltä ei onnistu,
kuten kaikki titetää,
miehiltä loppuu kyky noin 45v jälkeen , ei seiso ei
tai jos seisoo niin pätkissä,
kärpäsläppä rakkaus ei kiinosta naisia, - tervekeho
älä-höpötä- kirjoitti:
11...3
höpön höpö, luonto ei ole tarkottanu seksiä vanhoille,
kaikilta se ku ei vaan onnistu,
yleensä miehiltä ei onnistu,
kuten kaikki titetää,
miehiltä loppuu kyky noin 45v jälkeen , ei seiso ei
tai jos seisoo niin pätkissä,
kärpäsläppä rakkaus ei kiinosta naisia,Hetkonen,jollei Sinulla pelitä,niin älä yleistä.
Viriiliys kuuluu nykyaikaan,niin miehillä,kuin naisillakin.
Minulla on ollut suhde vuoden ,olemme leskiä ja hyvin toimii.
Tosin olemme urheilullisia molemmat,emme käytä alkohoolia,emme tupakoi,siis terveet elämäntavat - valhetta-valhetta-vaan
tervekeho kirjoitti:
Hetkonen,jollei Sinulla pelitä,niin älä yleistä.
Viriiliys kuuluu nykyaikaan,niin miehillä,kuin naisillakin.
Minulla on ollut suhde vuoden ,olemme leskiä ja hyvin toimii.
Tosin olemme urheilullisia molemmat,emme käytä alkohoolia,emme tupakoi,siis terveet elämäntavathöpön höpö en usko sua,
turha näytellä kykenevää, noita kehujia on nähty useampiaki elämässä,
tosi ku tulee kyseeseen tulee kummallisia selityksiä miksi ei onnistukkaa
että hah hah sinulle,
tiedoksi vaan
viakralla saatu seisokki ei maistu yhtä hyvältä
kuin normaali seisokki
on kokemusta
joten lopeta kehuminen - Lemmenkäinen
älä-höpötä- kirjoitti:
11...3
höpön höpö, luonto ei ole tarkottanu seksiä vanhoille,
kaikilta se ku ei vaan onnistu,
yleensä miehiltä ei onnistu,
kuten kaikki titetää,
miehiltä loppuu kyky noin 45v jälkeen , ei seiso ei
tai jos seisoo niin pätkissä,
kärpäsläppä rakkaus ei kiinosta naisia,On se luonto vaa viisas, mitäs siitä tulis jos 70 kymppiset ympäri maailmaa pillun perään ?
- amoremio3
valhetta-valhetta-vaan kirjoitti:
höpön höpö en usko sua,
turha näytellä kykenevää, noita kehujia on nähty useampiaki elämässä,
tosi ku tulee kyseeseen tulee kummallisia selityksiä miksi ei onnistukkaa
että hah hah sinulle,
tiedoksi vaan
viakralla saatu seisokki ei maistu yhtä hyvältä
kuin normaali seisokki
on kokemusta
joten lopeta kehuminenOletko aivan terve tuolta yläpäästäsi?
Ovatko kaikki muumit sulla laaksossa?
Kuka viagrasta on puhunut? Sinä
Jollei Sinulla pelitä,niin se on sun ongelmasi,
ei kenenkään muun.
Et Sinä voi estää napureiden rakkauselämäntäyttymystä,jollei
Sinulla seiso?
Mene hoitoon! - että-on-muita
amoremio3 kirjoitti:
Oletko aivan terve tuolta yläpäästäsi?
Ovatko kaikki muumit sulla laaksossa?
Kuka viagrasta on puhunut? Sinä
Jollei Sinulla pelitä,niin se on sun ongelmasi,
ei kenenkään muun.
Et Sinä voi estää napureiden rakkauselämäntäyttymystä,jollei
Sinulla seiso?
Mene hoitoon!Tätä nykyä harva ostanee Viagraa. Tilalla on ainakin kolme muuta lääkettä.
- eirengasta
Minusta on oikeastaan säälittävää, että vielä tässä iässä monelle tuntuu olevan niin, että rakkaus = seksi. En ryhdy valistajaksi, olen onnellinen, että olen saanut rakkautta kaikkine siihen kuuluvine elementteineen.
- noinhan.on.asianlaita
Jos ei ole seksiä, ei ole rakkauttakaan.
Se pätee kyllä tämän ikäluokan ihmisiinkin, kun on kyse eri sukupuoliin kuuluvien välisistä suhteista. noinhan.on.asianlaita kirjoitti:
Jos ei ole seksiä, ei ole rakkauttakaan.
Se pätee kyllä tämän ikäluokan ihmisiinkin, kun on kyse eri sukupuoliin kuuluvien välisistä suhteista.Toi on aivan reaalistinen mielipide!
Jollei naisella ole haluja ja mies haluais seksiä,hän taatusti hakee sen haluavilta.
Mies taas voi naisensa tyydyttää niin monin tavoin.
Ja turha kommentoida,ettei näin ole.Jollei pelitä ja molemmat luopuneet seksin avartavasta vaikutuksesta,niin pelkkä yhteenkuuluvuus todella riittää.
Minä elin avioliitossa kolmekymmentä vuotta,josta seksi loppui kaksikymmentä vuotta aikaisemmin,enkä tuntenut jääväni mitään paitsi,
- elementitmuillakin
Ei kukaan muu ole sanonut että rakkaus=seksi kuin sinä itse. Valistustasi ei todellakaan kaivata ei noitten elementtien selostusta. Ihan kuin muut eivät olisi rakkautta kaikkine elementteineen kokeneet, moni meidänikäisistä kokee sen todeksi joka päivä. Oman aviopuolison kanssa, vuosikymmenten hiomana yhteen hiileen puhaltavina, toisistamme kaikin tavoin huolta pitävinä. Kuuluu siihen seksikin eri muodoissaan.
- Himmelsauge
Jos tällä kokemuksella ja kaiken mitä ihmisluonto sisällään pitää, tietäen, vielä joku lyö ällikällä niin että ryhtyy seukkaamaan ihan tosissaan sen On Oltava napakymppi ja sietämättömän Onnellinen ihmissuhde. Vaan empä usko omalle kohdalle. "Niin on hyvä kun on" 😌
- loppusuora-menossa-
Kyllä asia on niin,
elämä on kylmästi ohi tänikäseltä,
kaikki rakkausjutut ovat jälkeen jäänyttä elämää,
muistot vain jäljellä,
nyt saa vaan toivoa että jotenki jaksaisi elää tätä loppuelämää päivän kerrallaan,
lujille ottaa,
voimat hiipuu,
kuolema tekee vääjäämättä omaa myyrän työtään,
hirvittää tuleva,
mitä vielä jotuu kärsimään näitten nykyisten kipujen ja vaivojen lisäksi,
kuinka huonoksi ihmisen pitää tulla ennekuin kuolema vie omansa,,,
tympii tämä lääkärissä juokseminen,
lääkärit on hyviä , ne tekee kaiken voitavansa,
mutta eivät nekää ihmeitä voi tehdä ku lähtö lähestyy,
koittavat vaan helpottaa loppuaa, loppusuora-menossa- kirjoitti:
Kyllä asia on niin,
elämä on kylmästi ohi tänikäseltä,
kaikki rakkausjutut ovat jälkeen jäänyttä elämää,
muistot vain jäljellä,
nyt saa vaan toivoa että jotenki jaksaisi elää tätä loppuelämää päivän kerrallaan,
lujille ottaa,
voimat hiipuu,
kuolema tekee vääjäämättä omaa myyrän työtään,
hirvittää tuleva,
mitä vielä jotuu kärsimään näitten nykyisten kipujen ja vaivojen lisäksi,
kuinka huonoksi ihmisen pitää tulla ennekuin kuolema vie omansa,,,
tympii tämä lääkärissä juokseminen,
lääkärit on hyviä , ne tekee kaiken voitavansa,
mutta eivät nekää ihmeitä voi tehdä ku lähtö lähestyy,
koittavat vaan helpottaa loppuaa,Jos Sinun loppusuorasi on menossa,sehän on Sinun ongelmasi ja Sinun hautajaisesi ovat aivan omasi.
Minkätähden ruikutat vaivojasi jatkuvasti,tehdäksesikö meistä muitakin sairaita?
Paranisiko joku vaiva Sinulta,jos joku kertoisi hänellä olevan saman vaivan.
Olet ilonpilaaja,jatkuva ruikuttaja.Todella sairas ihminen ei tule tälle saitille vaivojaan valittamaan.
Sinun ainoa ongelmasi on,ettet soisi lähimmäisesi nauttia lemmestä,koska et siitä itsekkään voi nauttia.Piste
Lopeta toi iänikuinen narina ja herää,me eletään vuosilukua 2017 ja junat kulkee vielärituliini_38 kirjoitti:
Jos Sinun loppusuorasi on menossa,sehän on Sinun ongelmasi ja Sinun hautajaisesi ovat aivan omasi.
Minkätähden ruikutat vaivojasi jatkuvasti,tehdäksesikö meistä muitakin sairaita?
Paranisiko joku vaiva Sinulta,jos joku kertoisi hänellä olevan saman vaivan.
Olet ilonpilaaja,jatkuva ruikuttaja.Todella sairas ihminen ei tule tälle saitille vaivojaan valittamaan.
Sinun ainoa ongelmasi on,ettet soisi lähimmäisesi nauttia lemmestä,koska et siitä itsekkään voi nauttia.Piste
Lopeta toi iänikuinen narina ja herää,me eletään vuosilukua 2017 ja junat kulkee vieläTekeekö suomalainen tapakasvatus meistä kyräilijöitä,selkäänpuukottajia,epämääräisiä nikkiccihirmuja,joiden nimimerkkien takaa voi loukata,voi arvostella,voi avoimesti nimitellä,siis huoritella(,minua on huoriteltu)palstalla ajatelkaa me olemme seitsemänkymppisiä.
Ymmärrän jonkun teinipalstan,että pennut voivat ylittää rajan,mutta me lähes hautaan kaatuvat ihmiset vielä huorittelemme,nimittelemme,nostaen oman egomme ylitse muiden,järjetöntä Kysyn vaan?- Himmelsauge
loppusuora-menossa-
On sinussa jotain elonmerkkejä kun pysähdyit tämän rimpsun äärelle miettimään mahdollisuuksiasi. Vaikka päädyit ns. nollatulokseen on kiva että höyhenen hienosti sipaisit aihetta. Tiedä vaikka vielä pitempäänkin viivyit aiheen kimpussa ja muistelit mukavia menneitä aikoja. 😊 Himmelsauge kirjoitti:
loppusuora-menossa-
On sinussa jotain elonmerkkejä kun pysähdyit tämän rimpsun äärelle miettimään mahdollisuuksiasi. Vaikka päädyit ns. nollatulokseen on kiva että höyhenen hienosti sipaisit aihetta. Tiedä vaikka vielä pitempäänkin viivyit aiheen kimpussa ja muistelit mukavia menneitä aikoja. 😊Ei tänne tule kertomaan vaivojaan todella sairas.Minulta on poistettu kolme eriasteista syöpää.
paksusuolesta ja kasvoista kaksi.
Mitä se auttas jos tulisin tänne ruikuttamaan.
Joillekin ruikutin omaishoitajanrooliani liikaa,jopa poikani itsarikin tais joitain närästää,kun kerroin useimpaan kertaan,että toistoja ei sais olla.
Tämä elämä on kuitenkin toistoa,päivästä toiseen,vain kuolema poistaa sen toiston.
Rakas ystäväni Susmorsian teki sen poiston.Voi kuinka tyhjäksi palsta jäikään?
Me jokainen jätämme tämän palstan vuorolamme,voisimmeko olla edes tämän jäljelläolevan ajan inhimillisiä toisillemme ja kuunnella ihmistä..ei paha ole kenkään ihminen,vaan toinen on heikompi toista,anteeksi poikkesin aloituksestaloppusuora-menossa- kirjoitti:
Kyllä asia on niin,
elämä on kylmästi ohi tänikäseltä,
kaikki rakkausjutut ovat jälkeen jäänyttä elämää,
muistot vain jäljellä,
nyt saa vaan toivoa että jotenki jaksaisi elää tätä loppuelämää päivän kerrallaan,
lujille ottaa,
voimat hiipuu,
kuolema tekee vääjäämättä omaa myyrän työtään,
hirvittää tuleva,
mitä vielä jotuu kärsimään näitten nykyisten kipujen ja vaivojen lisäksi,
kuinka huonoksi ihmisen pitää tulla ennekuin kuolema vie omansa,,,
tympii tämä lääkärissä juokseminen,
lääkärit on hyviä , ne tekee kaiken voitavansa,
mutta eivät nekää ihmeitä voi tehdä ku lähtö lähestyy,
koittavat vaan helpottaa loppuaa,Sinä saat kipuihisi lievitystä terveyskeskuksesta,et täältä..
Meillä on terveyspalsta,siis Suomi24 joihin voi kertoa
Tavallaan sinä tarvitsisit neuroloogin,jos tilanteesi todella on akuutti.
Ei se apu täältä löydy,ihan oikeesti
- Himmelsauge
Laitetaan vähän potkua ikääntyneiden uusromanssihaaveille.
Mielestäni esittäjän paras kappale.
"Saat syttymään"
Lauri Tähkä 😊💕
https://m.youtube.com/watch?v=XQWnJIxkCwY#- villisorsa
Hyvä laulaja saa kyllä musikaalisuuteni syttymään, laulun sanat tunnelmoimaankin, mutta ei esittäjä itsessään ole sytyttänyt. Helposti syttyvä olen vieläkin seksuaalisesti, mutta,
siihen tarvitaan kyllä vastapuolelta henkisiä ominaisuuksia, ennenkuin kokonaisvaltaisesti rakastuu.
Nuorena saattaa kuvitella rakkaastaan löytyvän mitä on etsinyt ja pettyy.
Unelmat on yhä tallella. villisorsa kirjoitti:
Hyvä laulaja saa kyllä musikaalisuuteni syttymään, laulun sanat tunnelmoimaankin, mutta ei esittäjä itsessään ole sytyttänyt. Helposti syttyvä olen vieläkin seksuaalisesti, mutta,
siihen tarvitaan kyllä vastapuolelta henkisiä ominaisuuksia, ennenkuin kokonaisvaltaisesti rakastuu.
Nuorena saattaa kuvitella rakkaastaan löytyvän mitä on etsinyt ja pettyy.
Unelmat on yhä tallella.Ei se aina niin voi olla,että viriiliys on ikäjuttu.Kyllä se on psyykkinen,sanoisin oiretila.
Jos sinulle yhteiskunta ja varsinkin tämä keskustelupalsta lataa madonluvut,että sinulle ei kuulu sitä ja tätä,koska ei minullakaan,niin tietty miehillä lerpahtaa.
Täällä tämä jatkuvasti jotenkin sairas henkilö tekee tätä sukupuolivalistusta,kun ei seiso minulla,ei sinullakaan kuulu seisokkia olla,sairasta
Hän on jäänyt loukkuun,hän haluaa kaikki toisetkin sinne ansaansa,että kaikki pelastuisivat hekumalta.Hän on saralloinen lestaadiolainen,joilla on omat orgiansa,omat jopa omiin lapsiinsa kohdistuvat,niistä orgiosta haluan olla mahdollisimman kaukana
- Kalervo239847
Olen hyvin onnellinen, vaikka etäasumista yhdessä yhtä paljon.
En koskaan naimisiin eikä samaa osoitetta, mutta rakkaus on ja pysyy.Eikö vain!
Rakkaus kantaa ja se tunne,että siellä jossakin on samoin ajatteleva vastakappale.
Sinä Kalervo olet vastakappaleesi löytänyt,ihanaa että mies kerrtoo tunteensa avoimesti.
On se vain niin ihanaa toi rakkaus.....- että.on.esteenä
Etäasuminen on kyllä osin esteenä intiimielämän toteutumiselle.
- Erimielinen
Miten niin? 70-ikähaarukassa harvempi enää toimii kuin kanit.
- Aamuyöllä
Sehän olisi ihanne tila mikäli tapaa vielä ihanan, suloisen suht saman ikäisen naisen jonka kanssa kemia toimii ja kipinöi. Molemmat asusi omillaan saman katon alle ei missään tapauksessa. Käydään toki vierailulla kumppanin luona kahvilla, syömässä, saunomassa siinä samalla tulee hierotuksi naiselta hartiat selkä pakarat reidet ym, toki nainen voi saman palveluksen miehelle, läheisyyttä, kosketusta molemmat haluaa siinä samalla hoituu myös eroottinen puoli. Joten liikutaan silmät avoinna koskaan ei voi tietää !
- noinhan.asiat.ovat
Erittäin onnistunut puheenvuoro nimimerkiltä Aamuyöllä.
- Ammattihierojalle
En hieroisi vanhan mummon kuihtuneita roikkuvia pakaroita vaikka maksettais.iho yleensä täynnä vahuuden syyliä. Siinähän haaveilet mutta pelisi menetetty 20 v sitten.
- pisinpäivä
Hienovaraisesti kerroit ytimen, niin se on. Omalla kohdallani aikakakku pitää jakaa sitä useammalle, mitä iäkkäämmäksi tulen. Tähän sopeudumme kumppanini kanssa. Esim. juhannusta vietämme perusperheemme kanssa kumpikin. Kummallakin on perinteitä.
- Lanttumaakarille
Mitä se syylä pakarassa haittaa. Sen sijaan siellä missä se sinulla on, sen haitta on paaaljon pahempi kuten kommentistasi voimme havaita.
- 11.....3
Vanhuuden vaiheessa myös perinteiset moraalikäsitteet löystyvät. Siihen kuuluvat vapaat suhteet yhtä hyvin kuin vapaa seksielämä. Rajat ovat kaukana tai niitä ei ole lainkaan. Vanhuuteen kuuluu vapaus.
Annetaan siis mennä vauhdilla! Eletään ja iloitaan, niin kauan kuin vielä voidaan!- saipas-nauraa-taas
11....3
HAH HAH
vai ei ole enää rajoja sinulla,
liekkö sulla ollu koskaan mikäänlaisia rajoja ja käytöstapoja,
olet tainnu tarjota jakorasiaa koko ikäsi kaikille vastaan tuleville, hah hah
sulle voi vain nauraa,
-terve järkinen vanhaki tietää mikä on sopivaa käytöstä mikä ei,
vanhanaki nääs toimii 10 kaskyn säännöt samanlailla kuin nuorenakin,
kaikille ei sekoilu sovi , - Hyiiiii
Rollaattorilla huristelet niin että vaipat persuuksissa hyllyy, on niin mukavan kostea jalkoväli kun vaippa liian harvoin vaihdetaan. Ei mitään rajaa. puheilla , dementikot puhuu tunnetusti rivoja. Vapauttako tuo muka, ja mikä ihmeen seksielämä ? Siihen tarvitaan kaksi fiksua, tuollaista vanhaa irstastelijaa kaikki inhoaa.
- jalopeena
Hyiiiii kirjoitti:

Oletko todella aivan terve yläpäästäs?
Sinä jatkuvasti vaahtoot ikäistesi sukupuolielämästä ja hekumoit saitilla.
Jollei sinulla ota syökykierrettä lerpahnanut vehje,niin minkätähdn käyt saitilla?
Nostamassa halujasi,vai mikä on ongelmasi?
Se rakastelu joka tapahtuu sinun seiniesi ulkopuolella,ei todellakaan kuulu sinulle,eikä se
ihana kliimaksi ole pois sinun elämästäsi.
Eilen rakasteltiin ja rajusti - 11....3
saipas-nauraa-taas kirjoitti:
11....3
HAH HAH
vai ei ole enää rajoja sinulla,
liekkö sulla ollu koskaan mikäänlaisia rajoja ja käytöstapoja,
olet tainnu tarjota jakorasiaa koko ikäsi kaikille vastaan tuleville, hah hah
sulle voi vain nauraa,
-terve järkinen vanhaki tietää mikä on sopivaa käytöstä mikä ei,
vanhanaki nääs toimii 10 kaskyn säännöt samanlailla kuin nuorenakin,
kaikille ei sekoilu sovi ,Tekstistä päätellen siinä on jo muumioitunut kirjoittaja.
- Säälittäviä.olette
Vanhuuden seksielämä hahhahh. Se on vain elämöintiä ja päivystystä yötä päivää vanhusren palstalla kyn muutakaan sisältöä ei elämässä ole. Velat selitetään ikäänkin saataviksi.
- että.kuka.sitä.on
Näkyypä siinäkin -Säälittäviä. olette - tämä palsta olevan ainut lohtu elämässä. Sääli että on vielä velkojakin
- Himmelsauge
Tämä kappale on Olavi Virran ehkä paras esitys, tässä on tunnetta ja voimaa sekä kohtalonomaista sävyä äänessä, jota vain petetty ihminen tuntee. Hänellä liene ollut paljonkin suhteita naisiin, varmaan tuli myös petetyksi ja petti itsekin.
Tässä ei ole läpilaulamisen tuntua, sitä on paljonkin muissa hänen kappaleissaan, mielestäni hän ei ole aina paneutunut aiheeseen. Voi olla että se oli ajan tyyliä.
Näin olen asiaa ajatellut.. ☺️🎶🎶🍀
https://youtu.be/9Cs_IJbIPL0- Luulotautipahatauti
Sorry nyt "himmeli" mutta jos et ole ollut O. Virran henkilökohtainen ystävä etkä edes kaveri, niin juttusi tuntemukset ovat sinun, eivät millään muotoa ko. artistin.
Luulotautipahatauti kirjoitti:
Sorry nyt "himmeli" mutta jos et ole ollut O. Virran henkilökohtainen ystävä etkä edes kaveri, niin juttusi tuntemukset ovat sinun, eivät millään muotoa ko. artistin.
Kiitos Himmelsauge!
Ola oli ihana tulkitsija.Oletko Luulotautipahatautikäynyt hänen haudallaan,tiedätkö missä Hän veti viimeisen henkäyksensä?
Minkätähden ihanasta Olavi Virran muistelusta,voi joku vetää herneen nenäänsä?
Tampeereellta löytyy Juisenkin hauta ja
norjalainenvillapaita,jotenkin on adointa Juisea,en osaa siirtää?- Eriasiat
En ymmärrä kivien palvontaa hautuumailla. Mikä idea? Muistan hänet ja äänensä ilman kiven näkemistäkin. Olavi Virta saattoi ehkä olla ihana, ko. muistelonsa sen sijaan ei. Mitä helweetteä kenellekään kuuluu hänen naisensa ja pettämiset puolin ja / tai toisin.
- noinhan.tuntuu.olevan
Toivoisi kyllä jokaisen vanhuksen kokevan tuollaisen romanssin tai vielä mieluummin tuollaisia romansseja.
Siinä ei muumioidu, niin kuin on ilmeisesti käynyt eräille tähän ketjuun kirjoittaneille, joiden mukaan vanhuusikäisellä ei saisi olla mitään intohimoja eikä juuri tunteitakaan.- eirengasta
Tunnelmallista juhannusta kaikille. Vietimme vuosipäivää laivalla eilen. Ensimmäisinä olimme tanssilattialla ja 45 minuuttia tanssimme. Hyvin vähän oli pareja lattialla. Toinen mahdollisuus meille olisi ollut lounaan aikana, mutta buffet-ruoka kuuluu aina ohjelmaamme. Juhannukssen vietämme omien lapsien parissa. Iäkkäänä on monia mahdollisuuksia.
- toinen.osapuoli
Kunhan provosoi, että saisi teidät oikein leuhkimaan ja epätoivoisesti vakuuttelemaan romansseilla ja seksillä. Ne ovat jokaisen intiimiä aluetta, eikä ole mitään syytä retostella yleisillä palstoilla, kahden kauppoja. Kyllähän se niin on, että siitä puhe mistä puute. Vanhoilla pareilla on monipuolinen seksielämä muun kumppanuuden ohella, ei liitto ilman sitä olisi kauan kestänytkään. Kekseliäisyys ja apukeinot käyttöön, niin nautinnot ei lopu koskaan !
- noinhanniillekävi
Noin on. Jotkut vain tuntuvat surkuttelevan oma kohtaloaan.
- seaikamenijo
Kaveruus ja läheisyys kyllä ihan hyvä juttu, mutta jostain kumman syystä ei seksi enää kiinnosta.
- noinhan.siinä.on.käynyt
Jos ei kiinnosta, niin kyseessä on hormonihäiriö.
- Runkmann
Vaimolta ku loppu kuukautiset nii tuli uskovaiseks, siit aikaa on niin kauan jo .- Onneks on terveet kädet mulla että pääsen pahasta :D
- noinhan.pitää.kysyä
Mitäs siitä, jos tuli uskovaiseksi? Mitä se tähän kuuluu?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit337601Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834536Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne673171- 552166
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281699Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71677Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3511463Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us141419Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581119Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2761070