rikospoliisin päällikkö pelkää vankia

vellihousupoliisi

T-paidasta linnatuomio

Vankilassa päällä pidetty t-paita toi pohjoiskarjalaiselle miehelle neljän kuukauden tuomion kunnianloukkauksesta.

Käräjäoikeus oli vapauttanut miehen, mutta Itä-Suomen hovioikeus on tuoreessa päätöksessään määrännyt miehelle 4 kuukautta ehdotonta vankeutta.

Kunniaa loukkaava t-paita oli tuotu miehelle Pyhäselän vankilaan tämän jo istuessa tuomiotaan. Vankilaviranomaiset olivat tarkastaneet paidan, ennen kuin se luovutettiin vangille ja hyväksyneet sen vangin käyttöön.

Myöhemmin vankilan turvallisuudesta vastaava väki muutti mieltään ja paita otettiin pois vangilta.

Paidassa oli vangin aiempia rötöksiä tutkineen rikospoliisin päällikön kasvokuva, johon oli lisätty luodinreikä sekä kasvoihin osoittava ase ja teksti "Bite me" , pure minua.

Käräjäoikeus on määrännyt valokuvat kunniaa loukkaavasta t-paidasta oikeudenkäyntiaineiston osana pidettäväksi salassa 25 vuotta. Tähän päätökseen hovioikeus ei puuttunut.

Oikeuden päätöksen mukaan paitojen käyttö on antanut kuvissa olleelle rikospoliisin päällikölle perustellun syyn pelätä, että hänen henkilökohtainen turvallisuutensa on vakavassa vaarassa.

Siksi vanki tuomittiin hovioikeudessa myös laittomasta uhkauksesta.


Tuollaisia vellihousuja on poliisina, pelkäävät jopa T-paitaa.

17

293

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -.-.-

      Ja poliisithan ovat vellihousuja.

    • mulle kuvasi

      ja nimesi, niin voin niistä painattaa itelleni "sopivan" paidan ja kuleksia sen jälkeen "sopivissa" piireissä - kuinkahan olis???

      • siitää vaan

        Siitä vaan kuljeksimaan.

        Kerro nimesi ja postiosoitteesi mihin kyseiset tiedot toimitan.


      • mun työpaikalle:
        siitää vaan kirjoitti:

        Siitä vaan kuljeksimaan.

        Kerro nimesi ja postiosoitteesi mihin kyseiset tiedot toimitan.

        Polliisitalo, 3 krs, Pamppukuja 6, 00006 POLLIISI. Eikä mun rikollisen uraa tarvi suunnitella, sehän nyt onnistuu keltä vaan (suunnittelematta, on se niin vitun helppo duuni).


      • popop
        mun työpaikalle: kirjoitti:

        Polliisitalo, 3 krs, Pamppukuja 6, 00006 POLLIISI. Eikä mun rikollisen uraa tarvi suunnitella, sehän nyt onnistuu keltä vaan (suunnittelematta, on se niin vitun helppo duuni).

        oikeita yhteystietoja laittaa, laita ihmeessä, niin postitan tiedot välittömästi.

        Mutta sinähän oletkin niitä velihousupoliisin äpäräpentuja:D


      • nimeä ja KUVAA
        popop kirjoitti:

        oikeita yhteystietoja laittaa, laita ihmeessä, niin postitan tiedot välittömästi.

        Mutta sinähän oletkin niitä velihousupoliisin äpäräpentuja:D

        pyydettiin - taidatkin olla niitten inisevien puskasta huutelijoiden siipeilijöitä (tai sitten yksi niistä)??? Ps. osoitehan sulle jo annettiin - mistä päättelit, ettei olisi oikea?


      • oikeaa osoitetta
        nimeä ja KUVAA kirjoitti:

        pyydettiin - taidatkin olla niitten inisevien puskasta huutelijoiden siipeilijöitä (tai sitten yksi niistä)??? Ps. osoitehan sulle jo annettiin - mistä päättelit, ettei olisi oikea?

        Laita se oikea osoite ja nimesi, niin saat nimen ja kuvan postissa. Oikeat osoitteet on helppo tarkistaa väestörekisteristä.

        Mutta ethän sinä uskalla.


      • laittaakin,
        oikeaa osoitetta kirjoitti:

        Laita se oikea osoite ja nimesi, niin saat nimen ja kuvan postissa. Oikeat osoitteet on helppo tarkistaa väestörekisteristä.

        Mutta ethän sinä uskalla.

        mutta en TIETENKÄÄN täällä, missä sen näkee KAIKKI inisevät puskasta huutelijat - kuinka tyhmä oot??? Ongi mun IP-osoite, niin postiosoitekin selviää...


      • vaikka itse pyysit
        laittaakin, kirjoitti:

        mutta en TIETENKÄÄN täällä, missä sen näkee KAIKKI inisevät puskasta huutelijat - kuinka tyhmä oot??? Ongi mun IP-osoite, niin postiosoitekin selviää...

        ET siis uskalla laittaa postiosoitetta, johon voin nimen ja kuvan toimittaa! Itse sinä näitä pyysit!

        "missä sen näkee KAIKKI inisevät puskasta huutelijat"
        Sinä siis pelkäät inisijöitä.


        Uskomaton paskahousu ja säälittävä pelle olet. Ei sinusta seisomaan sanojesi takana.


      • duunipaikan
        vaikka itse pyysit kirjoitti:

        ET siis uskalla laittaa postiosoitetta, johon voin nimen ja kuvan toimittaa! Itse sinä näitä pyysit!

        "missä sen näkee KAIKKI inisevät puskasta huutelijat"
        Sinä siis pelkäät inisijöitä.


        Uskomaton paskahousu ja säälittävä pelle olet. Ei sinusta seisomaan sanojesi takana.

        osoitteen laitoin: mutta kun ilmeisesti pelkäät poliisia, et kuvaasi sinne tohdi lähettää, IP-osoitteenhan nyt jokainen vähänkin osaava osaa tonkia (jos ei yksin, niin kaveria varmaan löytyy?) - eli kuka se säälittävä/taitamaton onkaan???


      • minun ip:N
        duunipaikan kirjoitti:

        osoitteen laitoin: mutta kun ilmeisesti pelkäät poliisia, et kuvaasi sinne tohdi lähettää, IP-osoitteenhan nyt jokainen vähänkin osaava osaa tonkia (jos ei yksin, niin kaveria varmaan löytyy?) - eli kuka se säälittävä/taitamaton onkaan???

        Sitenhän voit tonkia minun ip:n ja samalla koneeni mac:osoitteen. Jolloin löydät nimeni ja postiosoitteeni:D

        PS..kerro ihmeessä kun olet ne tonkinut:D


        "Työpaikallesi" jonka osoite ei ollut oikea(kuten itse tiesit) tarvitsen silti nimesi ja kotiosoitteesi.


      • duunissa mulle
        minun ip:N kirjoitti:

        Sitenhän voit tonkia minun ip:n ja samalla koneeni mac:osoitteen. Jolloin löydät nimeni ja postiosoitteeni:D

        PS..kerro ihmeessä kun olet ne tonkinut:D


        "Työpaikallesi" jonka osoite ei ollut oikea(kuten itse tiesit) tarvitsen silti nimesi ja kotiosoitteesi.

        sen kuvasi osaa toimittaa, vaikkei siinä mun nimeä olekaan :)))))) - ruvetaan nyt tonkimaan niitä osoitteita, se huutaa HEP, joka ensin onnistui! ...... ai vittu, sun palvelin on jossain Cayman-saarilla (KUKA oli nopea???????)


      • se on..
        duunissa mulle kirjoitti:

        sen kuvasi osaa toimittaa, vaikkei siinä mun nimeä olekaan :)))))) - ruvetaan nyt tonkimaan niitä osoitteita, se huutaa HEP, joka ensin onnistui! ...... ai vittu, sun palvelin on jossain Cayman-saarilla (KUKA oli nopea???????)

        Onneksi olkoon sinun löysin ip:si


        Myös ensiviikon osoitteesikin on selvinnyt, se on:
        Vantaan poliisivankila, majoitustilasi numero kerrotaan sinulle vastaanotossa.

        Rattoisaa lomaa:D


      • kuis mut TÄÄLTÄ
        se on.. kirjoitti:

        Onneksi olkoon sinun löysin ip:si


        Myös ensiviikon osoitteesikin on selvinnyt, se on:
        Vantaan poliisivankila, majoitustilasi numero kerrotaan sinulle vastaanotossa.

        Rattoisaa lomaa:D

        jonnekin vitun Vantaalle toimitettais, on noita poliisivankiloita lähempänäkin??!!


    • että kyse on

      siitä kun haluavat saada korvauksia. Laiton uhkaus on asianomistajarikos ja siihen liittyy aina korvausvaade. Valtionkonttorilta voi sitten hakea korvauksia kun rosvolta niitä ei kuitenkaan saa.
      Tämä nyt näyttää olevan tämän päivän suuntaus , että poliisi on hyvin herkkänahkainen ja hakee korvauksia milloin mistäkin.

      • veronmaksilta

        Hyvän lisätulon poliisinpaskiaiset ovat keksineet.
        Kun varattomilta ei rahaa voi kuitenkaan saada.

        Niin RYÖSTETÄÄN ne rahat "rehellisesti" muilta veronmaksajilta.

        Ei ne poliisit tyhmiä ole, aina keksivät keinot miten voi rahat ryöstää "rehellisesti"

        Kannatan tuota, sillä on moraalitonta antaa tyhmien pitää rahansa.


      • sitä itse
        veronmaksilta kirjoitti:

        Hyvän lisätulon poliisinpaskiaiset ovat keksineet.
        Kun varattomilta ei rahaa voi kuitenkaan saada.

        Niin RYÖSTETÄÄN ne rahat "rehellisesti" muilta veronmaksajilta.

        Ei ne poliisit tyhmiä ole, aina keksivät keinot miten voi rahat ryöstää "rehellisesti"

        Kannatan tuota, sillä on moraalitonta antaa tyhmien pitää rahansa.

        ovat keksineet. Kunhan kopioivat tai sitten joku ketku syyttäjä on antanut vinkin. Toki teoriassa on mahdollista, että jollakin poliislla olisi jopa älyä tälläiseen mutta aika epätodennäköistä se on.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      483
      1791
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      378
      1537
    3. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1358
    4. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1335
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      100
      925
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      51
      889
    7. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      876
    8. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      65
      746
    9. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      741
    10. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      7
      732
    Aihe