Minä, onnellinen erakko

ei ollut kuin yksi elämäntapa. Eikä edes mietitty asiaa. Osa tietenkin hyväksyi sen vasta ympäristön painostuksesta. Onnittelen sinua, jos olet pystynyt harkitsemaan, ja valitsemaan tapasi elää!

No mä oon enenpi tuolta yli viiskymppisistä. Mutta mulla on siis enenpi kokemusta asiasta .D

Kyllä erakkona pärjää, ei vaan pidä antaa ympäristön haitata eloa- Ihmisillä kumma halu sekaantua muitten asioihin. En tiedä, viihdynkö nyt äärettömän hyvin, mutta viihdyn kyllä. Vastahan mä toissa viikolla soitin oikein puhelimella parille kaverillekin, ei tässä olla yksinäisiä. Vaikka ollaankin yksin- Kaks eri asiaa, juu sii-

Meitä on yllättävän paljon, mäkin tunnen kymmeniä, mutta met ei olla tekemisissä keskenämme. Yhellä tutulla on muuten lääkärintodistus siitä, että se ei tuu toimeen ihmisten kanssa :DDDDD Kiva pimatsu, sed viimmeks heitti mut pihalle kun koitin käydä kylässä .Muutama vuosi sitten. Heeeh.

Ota huumorilla, se auttaa. Siis kestämään noita normitollakkeita.


=DW=

Onhan meitä muitakin samankaltaisia.
Itse kyllä sain lopputilin ja sen jälkeen olen yksin ollut suurimman osan aikaani.
Tehdas ei kannattanut ja oli pakko laittaa osa pois.
Siinä vaiheessa tuli masennus mutta nyt hälläväliä, kunhan pärjää.
Olen kyllä töitä etsinyt, mutta aika heikkoa on vastaanotto, kun kaikki laitetaan mieluummin pois tai sitten pidetään seitsemänkymppiseksi!!!!!
Haloo! Onko kaikki OK ???

Persoonallisuushäiriölle (F60.1) on ominaista vetäytyminen pois tunnepitoisista, sosiaalisista ja muista suhteista mielikuvitukseen, yksinäisiin harrastuksiin ja itsetutkiskeluun. Kyky ilmaista tunteita ja kokea mielihyvää on rajoittunut.

Diagnostiset kriteerit:A:

B.Vähintään neljä seuraavista:

(1) vain harvat asiat tai toiminnat tuottavat mielihyvää
(2) tunne-elämän kylmyys, etäisyys tai tunteiden latistuminen
(3) puutteellinen kyky ilmaista joko helliä, lämpimiä tunteita tai vihaisuutta muita kohtaan
(4) välinpitämättömyys sekä kiitoksen että arvostelun suhteen
(5) vain vähäinen kiinnostus sukupuoliseen kanssakäymiseen muiden kanssa (ottaen huomioon iän)
(6) jatkuva yksinäisten toimintojen asettaminen etusijalle
(7) mielikuvitusmaailma ja itsetutkistelu hallitsevat ajattelua
(8) korkeintaan yksi tai ei yhtään läheistä ystävää tai luottamuksellista ihmissuhdetta tai ei haluakaan läheiseen ihmissuhteeseen
(9) tahaton kyvyttömyys ottaa mitenkään huomioon vallitsevia sosiaalisia normeja tai tapoja


Note_R: En personlighetsstörning som karakteriseras av tillbakadragenhet från känslomässiga, sociala eller andra medmänskliga kontakter men med en förkärlek för fantasi, ensamma aktiviteter och introspektion. Det finns en nedsatt förmåga att uttrycka känslor och uppleva glädje.

Mahtavaa, kiitos kirjoituksestasi! Itse olen 30 nainen enkä aio koskaan tehdä lapsia tai hommata miestä. Haluan elää tälä tavalla koko elämäni. En oikeastaan haluaisi tehdä töitäkään, mutta se on ongelma johon vielä haen ratkaisua.

Mä ihailen sua. Itse kaipaan samaa mutta rohkeuteni on olematon. Elän jonkinlaisessa välitilassa: on mies muttei lapsia, ystäviä, joihin pidän vain harvoin yhteyttä. En halua ns. normaalia elämää. Elettyäni kerran sellaista olin jatkuvasti stressaantunut ja hirveän onneton. Nykyään olen onnellisempi mutta kannan syyllisyyttä. Toivon että Suomessa ihmisille annettaisiin mahdollisimman monta tapaa elää, tämä järjestelmä on hirveän kapea.

Kerroit ostavasi asunnon käytännössä korvesta. Alempana sanoit nauttivasi hiljaisuudesta erakkomökissäsi.

Eli ostitko korvesta talon?

Usemalla ihmisellä ei ole aikaa parisuhteelle ja sosiaaliseen elämälle, koska oma elämä on niin monimutkaista. Kaikilla ei ole samanlaisia edellytyksiä elää ns. normi elämäää yksikertaistaen asiat kulkemaan omalla painollaan. Jos koet itsesi erakoksi, eikä sinulla ole muitakaan esteitä elää kuten haluat niin siinä tapauksessa määritelmäsi on oikea. Määritelmät ovat yleensä toisten ihmisten mielikuvia mm. erakosta jolla ei ole parisuhdettaj sosiaalista elämää. Yleensä aina toisten ihmisten määritelmät eivät vastaa todellista tilannetta, mutta sinun tapauksessa olet itse määritellyt oman olotilasi.

Hei, haluaisitteko kertoa lisää elämäntavastanne? Haluaisimme kirjoittaa jutun onnellisesta erakosta Helsingin Sanomiin tällä viikolla. Suunnitelmissa olisi seurata yhden erakon päivää. Juttu voitaisiin tehdä nimellä tai ilman, valintasi mukaan. Tässä on oiva tilaisuus purkaa ennakkoluuloja! Otathan yhteyttä os. [email protected] .

Terv.
Salla Stotesbury
toimittaja
Helsingin Sanomat

Voi kun tapaisin kaltaisesi naisen kuin aloittaja. Terv. erakkomies. Rauhallinen ja ajaton parisuhde on nykymaailmassa mahdoton. Koskaan ei parisuhde ole kiinnostanut. Seksikin on toissijainen asia.

Hyvä kirjoitus. Arvostan ihmisiä, jotka uskaltavat tehdä omat ratkaisunsa eivätkä alistu "muottiin" ellei se omaan persoonaan sovi. Itse olen mies ja ajattelen aika pitkälti kuin sinä ja myös elän niin. En kaipaa parisuhdetta, mutta naisen läheisyyttä ja seksiä kylläkin.

En voi sanoa olevani onnellinen. Kärsin masennuksesta, mutta silti yksin eläminen on parempaa kuin parisuhteessa eläminen. Kokemusta on.

Minkä ikäinen olet?

Hei!

Olen 35-vuotias nainen, jonka elämä on aika rauhalista ollut jo melko pitkän aikaa. Olen naimisissa mutta muuten melko yksin uudella paikkaunnalla.En ole ollut pitkään aikaan työelämässä johtuen kai nykyajan vaatimuksista ja siitä että valitsin vääriä valintoja nuorena.
Päiväni koostuu lähinnä kotitöistä, ulkoilusta ja kissojen kanssa olemisesta ja tv-ja tietokoneen vahtaamisesta. Joskus oli jotain harrastuksiakin enenmmän mutta nekin jääneet. Välillä kuvaan luontoa. Tulen toimeen päivärahalla ja puolisoni palkalla. Yksinkertainen elämämme kai on jotenkin tullut olosuhteiden muutoksesta. Osalla on jo perheet ja lapsia sekä talot ja velat. Meillä ei niitä ole.
kuulostaa kai jonkun milestä tylsältä mutta niin ei kai mulle sitä ole. Olen nykyään tyytyväinen siihen että on katto pään päällä ja ruokaa ja rakkautta. Kunhan jotenkin pärjää..

Kukin taaplaa tylillään.
Onnea valitsemallasi tiellä.

Psykiatrit pakkodiagnoosi ja lääketuputtajat kaikki hoitoon, ottaa aivoon tommonen jatkuva diagnosointi, uusia häiriöitä kertyy vaan mullekkin koko ajan lisää.

Ihan mahtavaa että muitakin on, tässä parisuhteitten luvatussa aikakaudessa, jossa tuputetaan tuotteita ostettavaksi, etä olet sitten niiin seksy ja ihana että kaikki haluu sut! :D Mutta entä kun ei itse halua ketään? Olen kolmekymppinen nainen eikä minulla ole lapsia. Naimisissa olin nuorena ja useita suhteita on takana.

Pidän huolta itsestäni, olen luova ja aktiivinen. Pidän eläimistä ja joistakin ihmisistä. Siskoni ovat läheisiä, samoin siskoni lapset. Minulla on muutama hyvä ystävä ja kasa kavereita. Minua ei kiinnosta baareilut eikä klubbailut.

Mua ei pelota "jäädä " yksin. Mä haluan olla yksin. Ja olen aatellut, että sitten kun vanhenen jo ihan reippaasti, voisin lyöttäytyä "yhteen" jonkun toisen erakkovanhuksen kanssa, jotta olisi toinen auttamassa arjen askareissa kun ei itse kaikesta enää suoriutuisi. Voisi asua pidempään kotona, mutta saisi silti omaa rauhaa. :D

Jestas!! Aivan kuin oma kirjoitus.. Olen myöskin 31 ja vaikka vietä enemmän aikaa yksin, en koe yksinäisyyttä. Oma perhe elää satojen kilometrien päässä ja osa ulkomailla, vuosia mennyt kun heitä nähnyt. En edes pidä yhteyttä puhelimella, en vain kaipaa lähelleni ketään.
Minulle riittää vain kissa. En koe päästäni pimeä, mutta luulen että tälläinen pohjautuu kun minua kiusattiin hyvin rankasti koulussa ja välttelen ehkä siksi ihmisiä.
Toivon että jonain päivänä saisin asunnon jostain korvesta ja hommattua ajokortin. Niin myyn omaisuuteni ja muutan lappiin..ja jään sinne.

Hei ja kaikille :)!

Olen itse 31-vuotias nainen,mutta olen enemmän yksin aikaa ja kutenkin tunnen yksinäisyyttä melko usein.Seurustelin miehen kanssa kahdesti,mutta ei sitten tullutkaan mitään.Halusin kyllä nuorena lapsia ja en enää koska ei se enää minulle tärkeä.Kyllä erakkona pärjää,mutta jos täysin yksin ja melkein ei koskaan tavata muita niin kuulostaa pahalta.Tottakai,että saahan elää yksin jos oikein viihtyä tai sellainen tykätä kunhan tavoitettavissa on tärkeä joskus,ettei ala huolestua.Ei ole merkitystä,että onko sosiaalinen aktiivinen tai epäsosiaalinen koska se on ihmisestä kiinni ja millainen ihminen on joten ymmärrettävä.Vähän sosiaalinen ei mielestäni ole haittaa.Minulla olemaan välillä onneton ja välillä onnellinen,ikävä kyllä.Se on ihmisen oma valinta ja mitä haluaisi elämässä vaikka perhe-elämä tai ei.Olen miettinyt,että jos ei olisi yhäkään kavereita ja ystäviä niin se varmasti tekee minut hulluksi ja ahdistavaksi.Mielestäni,että ystävän tai kaverin kanssa on tärkeä koska se voi hyvälle mielelle vaikka nauraa,itkeä tai jotain niin ei tuntisi jäädä yksin.En minä pelkää ihmisiä,mutta asenteen kanssa kyllä ongelmia tai ihmissuhteita,mutta en anna sen esteitä mitenkään.Saan itse tehdä mitä haluan.
Parisuhdetta ja lapsia ei ole pakko elää,mutta rakkautta on tärkeämpää kun onhan monenlaiseen tapaan vaikka rakastaa ystävä,kaveri tai sisaruksia tai mitä sinulla on.Kutenkin kyllä kavereita menee ja tulee mikäli minulla aina on.Ei voi mitään kuin jatkaa elämää.Olin aika nuori koulussa ollut,että minua kiusattiin melko pitkään mutta pysyn vahvana ja en antanut periksi.Kiusaajat voivat olla vasta aikuisena muuttua tai joskus ei koskaan muuttunut.Unohda menneisyyttä,mutta nyt muutakin elämää.Ymmärrän kyllä,että jos välttelee ihmisiä sen takia kiusaamisesta mutta en oikein usko ihmisistä joutuu vain luultavasti trauman jää kiiinni joka ihmisiin vaikeampaa esimerkiksi luottaa tai sosiaaliseen.
Jos minun kavereita ei pitänyt ollenkaan yhteyttää niin pakkohan pistää poikki,koska ei mitään hyötyä.Joskus ihminen ei haluaisi uusia kavereita,koska kaverilla on jo liikaa kavereita siksi vaikuttaa.Kaveri ja ystävä eivät samat asiat,koska kaverille vain perusasioita eikä voi puhua syvällisiä kuin ystävälle voisi enemmän.Onhan vaikea.
En pystyisi elää näin,että liian vähän kavereita ja ei haluaisi töitä,mutta haluaisin silti jotakin töitä..työttömyys on minulle tylsempää,mutta ei haittaa puolen vuodesta vuoteen.En vain tiedä mitä voisin paranemaan elämääni tai saisi paremman,mutta katsotaan.Tällä hetkellä,että minulla tosi vaikeampaa saada uusia kavereita tai ystäviä koska tutustuimme vuoden tai muutaman vuoden mutta kutenkin emme vaihtaneet puhelinnumeroa tai millään..Minua ärsyttää hieman,koska törmäsin heihin joskus ja kysyä kuulumisia "mitä kuuluu" tai "miten menee"..En tunne niin,että he olisivat minun kavereita koska ei ole..Olen vain heille kuin ilmaa.En aio haukkumaan heille tai vihainen,koska turhaan..Onneksi törmään vain heitä joskus eikä usein.Joskus en ymmärrä ihmisiä..Pakko hyväksyä.
Ehkäpä mielummin,että olen sitten erakoitunut sosiaalinen ihminen eli nimettömänä ihminen heille..Minulla paljon mietittävä asioita sekä elämääni vielä toistaiseksi.Voi ollakin,että syrjääntynyt ihminen niin ihmiset eivät välitä tai huomio mitään kuin ei olisi tärkeä.Älä välitä ihmisistä,että mitä he tahansa tehneet tai asenteesta tai kanssakäymisiä kanssa..Kutekin välittäminen täytyy olla myös.

mitä harrastat?

Hienoa! Ihailtavaa! Kuljet omia polkujasi ja olet onnellinen. Onnelisuus löytyy todellakin ihmisestä itsestään. Ei toiset ihmiset, miehet ja lapset tuo onnellisuutta kaikille. Ihmiset ovat erilaisia. Nauti stressittömästä ja vapaasta elämästäsi : )

"Olen kai jotenkin kummajainen ikäisteni joukossa. Olen 31-vuotias nainen, joka en halua parisuhdetta enkä lapsia. Enkä oikeastaan suuremmin sosiaalista elämääkään."

Ei tuossa mitään häpeämistä ole. Toki voi olla niitä, jotka ajattelevan sen olevan ok jos mies ajatteelee noin, mutta pitävät outona jos nainen ajattelee noin.

Näin juuri. Hienoa tekstiä, olen samanlainen luonne ja samaa ikäluokkaa mutta mies.

Mitä enemmän tulee ikää lisää, sitä enemmän tuntuu siltä, ettei lapsia tartte hankkia ollenkaan. Parikymppisenä ajattelin saavani ainakin yhden lapsen.
Olen muuten tyytyväinen eloon paitsi työelämään. En ole löytänyt omaa paikkaa. Uutta koulutusta pukkaa mutta ei se juuri motivoi. Haaveilen punaisesta tuvasta ja perunamaasta. Nuorena se vaikutti naurettavalta kliseeltä. Nyt ymmärrän sen sisällön.

Naisia , jotka vapaaehtoisesti haluavat elää yksin
ja hoitaa itsenäisesti omat asiat on OK.
Niitä kutsuttiin vielä 1980-luvulla nimellä vanhapiika.
On ihmisluonteita , joille ei parisuhde sovi.
Kiitos , näille ihmisille on käyttöä nykyaikanakin.

olen poikamies ja pysyn. ai sitä vapauden ihanuutta....

Minäkin kohta 30v naikkonen ja hetki hetkeltä nautin enemmän yksiolosta. Välillä jopa jo keksin "menoja", jos joku haluaisi tulla kylään tai pyytää johonkin mukaan tms. Enkä vastaa aina yhteydenottoihin.. on niin vapauttavaa olla tavoittamattomissa, omissa aatoksissaan ja tuusailla.

Suomessa on hieno luonto, kun sen oivaltaa aukeaa silmät .

Markkinatalouden oravan pyörästä irti pääseminen! Elää omaa itsenäistä elämää, yep.

Hippityttö olisi ok...no prob.

Nostan hattua valinnallesi. Ihmiset leimaavat toisen aivan liian herkästi. Toivottavasti rauha kestää.

Olen myös introvertti ja liika ihmisten parissa oleminen väsyttää äkkiä ja tulen ärtyneeksi jos en saa tarpeeksi omaa rauhaa. Nautin yksinolosta eikä se ahdista kun taas ekstrovertti tyyppiset ahdistuu yksinolosta.

Eläisin varmasti yksin jos en olisi tavannut samantyyppistä miestä jonka kanssa voi elää niin ettei tarvitse tuhottomasti ympärille ihmisiä, stressiä ja sählinkiä. Ei kiinnosta sukujuhlat eikä levoton elämä olla jatkuvasti jotain ohjelmaa, pakko harrastuksia.

Kaikkein eniten inhoan elämäänsä tyytymättömiä ihmisiä ja se kun muissa on aina vika jos ei ole oikeita valintoja osannut tehdä. Suurin osa ihmisistä ovat kertakaikkisen tyhmiä. Ei täällä ole pakko elää toisten vaatimusten ja mielihalujen mukaan vaan käyttää omaa järkeään. En jaksa sellaisia negatiivisia ihmisiä ympärilläni kauaa valittamassa. Yksin oman itsensä seurassa on parempi kuin huonossa energiaa imevässä seurassa. Ihmisen pitää pystyä olemaan itsenäinen eikä koko ajan riippua kuin takiainen jossain, ripustautua.

Ei se ole kummajaista yhtään vetäytyä sellaisesta kamalasta nykymenon stressaavasta elämänmenosta vapaaehtoisesti syrjemmälle vaan todella älykästä. Itsensä löytäminen ja onnensa saavuttaminen ei ole todellakaan helppoa ja suurin osa ei saavuta sitä koskaan elämänsä aikana ja sen kyllä näkee naamasta & sairaasta kropasta.

Rakastan sinua jo nyt:)

"Kaikkein eniten inhoan elämäänsä tyytymättömiä ihmisiä ja se kun muissa on aina vika jos ei ole oikeita valintoja osannut tehdä. Suurin osa ihmisistä ovat kertakaikkisen tyhmiä. Ei täällä ole pakko elää toisten vaatimusten ja mielihalujen mukaan vaan käyttää omaa järkeään. En jaksa sellaisia negatiivisia ihmisiä ympärilläni kauaa valittamassa."

Todella hyvin kirjoitettu, olen samaa mieltä. Olen mieluummin yksinäni kuin sellaisten tyyppien kanssa jotka on negatiivisia ja tyhmiä. Vietän paljon yksin aikaa mutta mulla ei oo koskaan tylsää :) tykkään lukea paljon ja tutkia maailmaa. Olen myös todella henkinen ihminen. Luulen myös että miehet pelkäävät minua mikä on todella huvittavaa. Joku sanoi kerran ettö olen liian huumorintajuinen ja liian sitä ja tätä, joopa joo. Jos ei miehellö itsetunto kestä että nainenkin voi olla hauska niin voi elämä että on köyhää.... suomalaisista miehistä ei ole mulle miestä ei kiinnosta. Haaveilen ranskalaisesta miehestö mutta saa nähdä miten käy :)

Äskön alko aika lamaavasti ahistaa ku älysin ettei kovinkaan moni nainen, vaikka joku ihan tavan tallari, kuitenkaan täys tuttu, oo nähny mua alasti tai vähäpukineisena pitkään aikaan. Ois vaan niin kiva kaikkine raadollisuuksine, perskarvoine, käyrine moloineen, karvoineen ynnä muine ikääntymisen, liikavalvomisen ja-istumisen sekä löysäilyn ja mässäilyn merkkeineen olla jonkun tarkkailtavana joka suunnasta. Tuntus että se jotenki helpottas eikä ainakaan missään tapauksessa hävettäisi. Tekojani ja syntejäni joita pitelen salassa ja monia elämänasenteitani ja lähimmäisteni inhoamista kyllä häpeän (joka syntinsä salaa, ei menesty; näyttää pätevän se viisaus) mutta en nyt silleen kehoani usko häpeäväni. Olkoonkin ettei se ole reenattu eikä sheivattu mutta aika normaalipainossa kuiten.
Ei ollenkaan haittaisi (ainakin nyt tämmöisessä ikäväpsykoosissa tuntuu vahvasti siltä) Jos vaikka uimahallissa kaakeliosatolla eli pesutiloissa törmäis (niinku joskus sattuu) johonkuhun naissiivoojaan, ihan tavallisen näköiseen, mitä tahans 20-60 vuoden välillä olevaan, ilman että kerkeäisi mihinkään höyrysaunaan tai vessaan pakoon. Toimittelisimma siinä vaan askareitaan ihan muina poikina, met kumpainenki
Onhan se nimittäin aika miellyttävä tunne kun hoksaa että uskaltaakin vaikka muna kolmannesseisokissa jutella vastapäätä seisovalle (jota en kyllä parinmetrinkään päästä juuri näe, kiitos miinus ysein lasien, jotka ovat silloin pukukaapissa).
Jossain hierojallakin ois varmaan kiva käydä samasta syystä, mutta kun ei tiedä milloin sielois mies ja milloin nainen vastassa. Sielois myös toki minkä tahansa ikäisen naishierojan seuassa kiva olla vaikka löysissä boksereissa tunti kokovartalohieronnassa kutkuttava kuumotus päällä kun ei teidä rupeeko seisoon ja mis vaihees ja missä asennossa ollessa, kaunako ja kuin vahvasti. Punastuuko ehkä, hikoaako jostain, ilmeneekö tärinöitä, pieraiseeko. Ois jotehi niin ankea ratkaisu päättää nolostua noista, olis vaan joka hetki tapahtui mitä tapahtui ihan ölövisti jutellen ja päättäisi olla vaivautumati.
Hieronnassa en oo elämäni aikana tainnut käydä kuin kolmesti (kaksi kertaa muistan). oisella kerralla arman v 96 mua hiero joku akka jolloli pirkä rivi korviksia krvalehdessä. Viimiesin hieronta oli muutama v sitten, mieshieroja.
Tokihan moni nykyysin kosketuksen puutetta hoittaakseen menee johonni newage-korvakynttiläenkelitähtipölykeiju-hoitoon, mihin vaan jossa saa jokilaista hivelyä. Voi mennä myös halimaan äiti ämmää vaikkei hindulorut kiinnostais sen enempää kuin etanan haukotus

tuon siis kirjotti mies 37. Sen piti mennä aluksi ylilaudalle mutta sielä oli joku kieltolaki menossa niin päätin sitten lykätä tekstin tänne kun ei raaskinu kumatakkaan sitä pois

Luonnonharrastajat ovat tietysti luonnossa, yes.

Ylen sivuilla on juttu nykyajan erakoista.

Itse olen myös kolmikymppinen ja ah että rakastan itsenäistä erakon elämää. Olen etä-äiti ja yhteishuoltajuus lapsen isän kanssa, lapseni onkin ihminen jonka kanssa eniten vietän aikaa, kerran viikossa käyn vanhempieni luona ja kavereita näen vain pari kertaa vuodessa eikä edes kiinnostaisi yhtään enempää. Parin kaverin kanssa juttelen kyllä whatsapissa useasti viikossa ja se riittää. Yksinoloa minulla on paljon, oman itsen seura on oikeasti kaikkein parasta kun sen osaa oivaalta, sinä itse olet elämäsi tärkein ihminen ja on elämän tärkein oppi oppia olemaan itsensä paras kaveri. Silloin myös huomaa kuinka "turhaa" joidenkin toisten seura on eikä edes kaipaa muiden seuraa, huonossa tapauksessa muut myrkyttävät mieltäsi näin kärjistetysti sanottuna. Olen muutenkin huomannut muista ihmisistä että yksin ei oikein osata olla ja pakko hamstrata kavereita ja joku kumppani itselle, naurettavaa sanon minä, odotan vaikka kymmeniä vuosia että tulee semmoinen mies rinnalle joka on todellinen paras ystävä ja sielun puolikas. Joka on myös löytänyt itsestään sen että on itse oman elämänsä tärkein henkilö. Se on todellista vahvuutta. Eläköön erakon elämä ja ei voisi vähempää kiinnostaa mitä muut siitä ajattelevat, nautin elämästäni 100% ja sen yli

Ihan normaalia.kaikkien ei tarvitse paritua tai tehdä lasia.

Hei, kaikki erakkot, mitä kuuluu nyt? Törmäsin tämä kirjoitus ja ymmärsin että olenkin erakko. Mutta en tunne olevani onnellinen... Yritän ymmärtää itseäni.

Hei, mitä teille kuuluu nyt? Törmäsin tähän kirjoitukseen ja ymmärsin että olen erakko, mutta yritän ymmärtää oma itsensä...