Ydinvoima & kestävä kehitys

Ydinvoima on kestävän kehityksen vihollinen #1, ainakin mitä tulee energiantuotantomenetelmiin.

Jokaisen täytyy ymmärtää, että kehittämällä jälkeläisillemme ongelmia, jollaisia meitä edeltävät sukupolvet eivät ole meille jättäneet, harjoitetaan kestämätöntä kehitystä. Sitä voi hyvin kutsua jälkeläistemme terrorisoinniksi. Sitäkin ydinvoima on.

Jälkeläisillemme aiheuttamamme ongelmat ei suinkaan ole ainoa ydinvoiman kestävän kehityksen vastainen ominaisuus. Muita ovat esimerkiksi yhteydet joukkotuhoaseisiin (ydinaseet ja ydinterrorismi) ja turvallisuusriskit. Se, että ydinvoima erittäin tehokkaasti jarruttaa kestävän kehityksen mukaisten energioiden kehittymistä ja käyttöönottoa, on suorainen sodanjulistus kestävää kehitystä vastaan.

Miksi kukaan järkevä ihminen haluaa tukea kestämätöntä kehitystä? En näe muuta sytä kuin järjettömän itsekkyyden, mikä ei oikeastaan ole enää järkevää. Sellaisella voidaan helposti tuhota ihmislaji.

Ydinvoimateollisuuskin on huomannut, että ydinvoimaloista olisi syytä saada kestävän kehityksen mukaisia, jotta niille voitaisiin saada edes varauksellinen hyväksyntä. Niinpä suunnitteilla on kestävän kehityksen mukaisia ydinvoimaloita, jota ehkä on jo seuraava ydinvoimalasukupolvi, ja niiden odotetaan olevan kaupallisessa käytössä joskus vuonna 2030. Toivotan menestystä ja ripeämpää aikataulua noille suunnitelmille, sillä heti, kun ydinvoiman voidaan osoittaa olevan kestävän kehityksen mukaista, hyväksyn sen käytön - tosin silloin jää vielä yksi mahdollinen suuri huoli: 'rajaton määrä' halpaa energiaa voi johtaa koko planettaamme häviämiseen aurinkokunnasta, kun tätä nykyä halpa energia vain saastuttaa maapalloa monin eri tavoin ja tekee elämästämme kamppailun omamme ja jälkeläistemme terveyden puolesta.

Järkyttävä esimerkki ydinvoiman kestävän kehityksen vastaisuudesta on Tshernobyl, missä valtava alue tulee olemaan asuinkelvoton satoja vuosia (jotkut sanoo, ettei sitä voida puhdistaa koskaan asuinkelpoiseksi) yhden ainoan ydinvoimalaonnettomuuden seurauksena. Asuinkelvoton alue on yhtä suuri kuin 3 kilometrin väylä Helsinki-Ivalo-välille, minkä lisäksi tulee pahoin saastunut alue, 7km väylä samalle välille. Tuollainen on mahdollista aikaansaada vain ydinvoimalla, kestävän kehityksen vihollisella #1.

22

413

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihmetys herää

      Yleensä uusiutuva "sininen energiantuotanto", mutta jopa ydinfuusio on ydinvoiman parissa varsin epäsuosittu mikä ihmetyttää aika paljon.

      Esimerkkinä maailman ydinyhdistys World Nuclear Association:
      "Fusion power offers the prospect of an almost inexhaustible source of energy for future generations, but it also presents so far insurmountable scientific and engineering challenges."

      Aina muistetaan puhua "mahdottomasta" tieteellisestä ja teknisestä haasteesta, mutta tavanomainen fissiota ylistetään jopa ns. kestäväksi energiaksi. Tulee lähinnä mieleen mainostoimiston tai mba-väki, joilla ei todellisuudessa ole mitään tieteellistä tai teknistä tietoa tai taitoa.

      • "Aina muistetaan puhua "mahdottomasta" tieteellisestä ja teknisestä haasteesta, mutta tavanomainen fissiota ylistetään jopa ns. kestäväksi energiaksi."

        Koska ydinvoima tiedetään kestävän kehityksen vastaiseksi toiminnaksi, sitä yritetään todistaa kuitenkin välttämättömäksi kestävän kehityksen turvaajaksi - luit oikein: kestävää kehitystä muka turvataan kestämättömällä kehityksellä! Moinen perustelu on kehitetty ajatuksesta, että vain ydinvoima voisi vähentää CO2-päästöjä niin paljon, että kestävä kehitys voisi jatkua - ja jätetään kertomatta, että tämä "paljon" on IEAn omankin tutkimuksen mukaan peräti 6% vaadittavasta vähennyksestä, jos rakennetaan 1300 uutta ydinvoimalaa!!!

        Ydinvoiman kutsuminen ilmastokatastrofilta pelastamaan on kuin pyytäisi itse pääpaholaista häätämään pikkupirun pois kotoaan.


    • 10101010
    • Netstux

      Ydinvoimalla voi olla suuri rooli kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamisessa. IAEAn raportissa http://www-pub.iaea.org/books/IAEABooks/10625/Climate-Change-and-Nuclear-Power-2013 todetaan että vuosikymmenen vaihteessa ydinvoiman rooli hiilidioksidipäästöjen välttämisessä oli yhtä suuri kuin kaiken vesivoiman. Siinä myös arvioidaan että jos vuonna 2050 korvataan 18 Gt CO2 vuodessa vastaava määrä fossiilista energiantuotantoa päästöttömällä tuotannolla ja muilla keinoin, ydinvoiman osuus voisi olla 3,2 Gt CO2 vuodessa eli noin 18 %. Ydinvoiman osuus olisi suunnilleen yhtä suuri kuin tuulivoiman, aurinkovoiman ja hiilidioksidin talteenoton vaikutus vuonna 2050.

    • Netstux

      Ydinenergian käyttäminen fossiilisten energianlähteiden sijaan on säästänyt viime vuosikymmeninä lähes kaksi miljoonaa ihmishenkeä, arvioivat Yhdysvaltain avaruushallinnon tutkijat http://pubs.acs.org/doi/abs/10.1021/es3051197. Nasan Goddard-instituutin tutkijat Pushker A. Kharecha ja James E. Hansen kehottavat päättäjiä suosimaan ydinenergiaa ilmansaasteita ja kasvihuonekaasuja aiheuttavien hiilen ja maakaasun sijaan. Siten voitaisiin heidän mukaansa säästää miljoonia ihmishenkiä myös tulevaisuudessa.

      Kharecha ja Hansen arvioivat myös, kuinka paljon ihmishenkiä voitaisiin säästää suosimalla ydinvoimaa seuraavien neljän vuosikymmenen aikana. Mikäli kaikki tuleville vuosikymmenille kaavailtu ydinenergiantuotanto korvattaisiin maakaasulla, aiheutuisi tästä 420 000 kuolemaa. Ydinvoiman korvaaminen kivihiilellä taas aiheuttaisi noin seitsemän miljoonaa lisäkuolemaa, he laskivat.

      Selvityksessä keskityttiin pelkästään kuolemantapauksiin, ei esimerkiksi elinikää lyhentäviin pitkäaikaissairauksiin. Myöskään ilmastonmuutoksen mahdollisesti aiheuttamia kuolemantapauksia ei yritetty arvioida.

    • Netstux
    • Netstux

      Ydinvoima on tehokkain hiilidioksidipäästöjen rajoittaja. Tämä ilmenee laskelmista jotka on esitetty viitteessä https://planeetta.wordpress.com/2015/01/12/eri-energiamuotojen-toteutuneita-paastovahennyksia/

      Niissä on oletettu että maassa, Ruotsissa, Ranskassa ja Suomessa, olisi ydinsähkön asemesta tuotettu vastaava määrä hiilisähköä. Sen perusteella ydinvoiman käyttö on vähentänyt hiilidioksidipäästöjä esim vuonna 2013 seuraavilla määrillä:

      * Ruotsissa 56 %

      * Ranskassa 52 %

      * Suomessa 33 %

      Vastaavasti on laskettu miten tuuli- ja aurinkovoiman käyttö Tanskassa, Espanjassa ja Saksassa on vähentänyt hiilidioksidipäästöjä, eli tuuli- ja aurinkovoiman tuotanto on oletettu korvatuksi hiilellä. Vuodelle 2013 saadaan seuraavat vähennyslukemat:

      * Tanskalle 20 %

      * Espanjalle 20 %

      * Saksalle 6 %

      Saksan osalta tuo 6 % vähennys mitätöityy ydinvoiman alasajolla minkä takia on jouduttu rakentamaan lisää hiilivoimaa.

    • Netstux

      Konkreettisena esimerkkinä Vastaaja/Stuxnet mainitsee vain Tshernobylin saastuneen, asuinkelvottoman alueen. Sitähän kuvataan nykyisin eläinten paratiisiksi koska niitä häiritsevät ihmiset toimintoineen ovat poissa. Useimpien eläinten luonnollinen elinikä on niin lyhyt ettei niille ehdi kehittyä syöpää, mikä on ihmisillä merkittävin säteilyhaitta.

      Jos ydinvoimalaitos korvataan tuulimyllyillä, muodostuu suunnilleen yhtä suuri asuinkelvoton melualue kuin tuo Tshernobylin asuinkelvoton alue. Ja se muodostuu varmasti eikä varsin pienellä todennäköisyydellä kuten ydinvoimalaitoksen tapauksessa.

      Toisessa vaakakupissa on, että ydinvoimalaitoksella on merkittävä rooli ilmastonmuutoksen rajoittamisessa; on ollut tähän asti ja voi olla tulevaisuudessakin, kuten IAEAn asiantuntijaryhmä, IPPCC:n ja NASAn asantuntijat ja monet muut todistavat. Ja sitä voidaan pitää merkittävimpänä uhkana tulevien sukupolvien hyvinvoinnille. Jo monet nykyisin esiintyvät ilmiöt kuten säätuhot ja kansainvaellukset ovat osaltaan ilmastonmuutoksen aiheuttamia. Tiede-lehti kertoo että tänä vuonna saavutetaan 1 asteen lämpeneminen ei ollaan puolivälissä katastrofaalisena lämpenemisenä pidettyä 2 asteen rajaa.

    • Netstux

      Wikipedia: "Kestävän kehityksen käsitteestä vallitsee suuria erimielisyyksiä, ja jotkut ovat ehdottaneet jopa koko käsitteestä luopumista, koska sen sisällöstä on tullut niin epäselvä. Kyynisimmän määritelmän mukaan kestävä kehitys ”synnyttää keskustelua”.

      Miten voi olla ristiriidassa sellaisen kanssa jota ei pystytä edes kunnolla määrittelemään? Miltei minkä tahansa toiminnan voidaan väittää olevan ristiriidassa kestävän kehityksen kanssa tai sen mukaista.

      • Kirjoittelitko täällä aikaisemmin nimimerkillä "Amazing"?


    • amazingidea

      " Kyynisimmän määritelmän mukaan kestävä kehitys ”synnyttää keskustelua”."

      Kestävän kehityksen mukaista on tuottaa hyötyenergiaa materiaaleilla, joilla ei ole muuta järkevää käyttöä. Tällaisia materiaaleja ovat uraani ja torium. Niillä tuotettu hyötyenergia korvaa suuren määrän sitä energiaa, joka muuten tuotettaisiin fossiilisilla polttoaineilla.

      • mak.rilli

        uraani ja thorium voimaloiden kestävä kehitys riippuu tuotantotekniikastakin.


    • Netstux

      Valtioneuvoston on tänään tehnyt päätöksen käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen rakentamisesta Olkiluotoon http://www.hs.fi/talous/a1447302669132. Päätöksessään valtioneuvosto katsoo, päätöksen tukena oleviin asiantuntijakannanottoihin perustuen, että loppusijoitus täyttää lainsäädännössä ja turvallisuussäännöstössä esitetyt vaatimukset.

      Ydinenergialaissa ydinjätteiden loppusijoitukselta edellytetään mm. seuraavaa: "Ydinjätteistä on huolehdittava siten, ettei loppusijoituksen jälkeen aiheudu sellaista säteilyaltistusta, joka ylittäisi loppusijoituksen toteutusajankohtana hyväksyttävänä pidetyn tason. Ydinjätteiden sijoitus pysyväksi tarkoitetulla tavalla on suunniteltava turvallisuuden kannalta edullisesti ja siten, ettei pitkäaikaisturvallisuuden varmistaminen edellytä loppusijoituspaikan valvontaa."

      Siten valtioneuvoston hyväksymän loppusijoitusratkaisun voidaan katsoa olevan kestävän kehityksen periaatteiden mukainen.

    • Kansanedustajat voivat vakuuttaa, että loppusijoituspäätös on kestävän kehityksen mukaista toimintaa, mutta kuulijoiden ÄO;n ei tarvitse olla kovinkaan suuri huomatakseen, että esim. vain jo 200 vuoden kuluttua heidän mielipiteillään ei ole mitään merkitystä, eivätkä he ole itse näkemässä tapahtumaa, joka todistaisi heidän olleen väärässä. Todelliset syylliset löytyy niistä kansanedustajista, jotka koskaan ovat Suomessa antaneet äänensä ydinvoimaloiden lisärakentamisen puolesta.

    • 200vuotta

      ÄO;n ei tarvitse olla kovinkaan suuri huomatakseen, että 200 vuoden kuluttua ydinjätteet ovat edelleenkin loppusijoituspaikassaan eikä niistä ole siellä mitään haittaa ihmisille eikä luonnolle.

    • Vihertie
    • Pieni yllätys:
      "Pohjoismaat hallitsevat kansainvälistä kestävän kehityksen indeksiä"
      http://www.talouselama.fi/uutiset/pohjoismaat-hallitsevat-kansainvalista-kestavan-kehityksen-indeksia-6569145#.V5eKrrx0L6M.twitter (26.7.2016)

      "Sustainable Development Goals Index /1/ vertaili 149 maata ja listauksen top neljä on täysin Pohjoismaiden hallinnassa. Ykkössijan sai Ruotsi 84,5 pisteellä, perässään Tanska (83,9) ja Norja (82,3). Suomi yletti neljännelle sijalle 81 pisteellä. "

      "Myös Islanti pinnisti kymmenen parhaan joukkoon ja pääsi sijalle yhdeksän 78,4 pisteellä.

      Viidennellä sijalla oli Saksa takanaan Itävalta ja Hollanti. Kymmenennen sijan sai Britannia. "

      Ehkä yllätykselle löytyy selitys kun keskustelu käynnistyy :)

      /1/ http://sdgindex.org/assets/files/sdg_index_and_dashboards_compact.pdf

    • järkihoi

      Tutkimuksen mukaan Suomi on maailman vihrein maa. Vihreyskisan voittoon vaikutti suuresti Suomen energiantuotannon vähäiset päästöt, mistä suurkiitos ydinvoimaloillemme.

    • Sellainen toiminta, jossa tuleville sukupolville tietoisesti jätetään itse aiheutettu ja ratkaisematon ongelma ei voi olla kestävän kehityksen mukaista,

    • järkihoi

      Tarkoittanet ilmastonmuutosta?

      • NoinhanSeOn

        Viheruskovaiset kuvittelevat pysäyttävänsä ilmastonmuutoksen uusiutuvilla. Vähän niinkuin Puolan armeija joka kuvitteli torjuvansa Hitlerin hyökkäyksen ratsuväellä.


    • Ydinsähkökuluttaja

      Tein juuri maailmaa Pelastavan Ydinsähkösopimuksen.
      Onko ok?
      (PS.ja paljon edullisemman kuin mikään muu...hyvä minä)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 193
      2599
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      207
      2353
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      63
      2272
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      179
      1771
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1288
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1287
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      20
      1233
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1215
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe