Miten kannattaisi puhdistaa keittiön kaappien rasvatahrat? Kaapit ovat melkein uudet, mutta niissä näkyy aina vetimien ympärillä kiiltävät sormenjäljet. Kun niitä on pyyhitty liian voimallisesti, on pinnasta hävinnyt ka…
Toimii yllättävän hyvin eikä ole vaarallista kuten oikeat aineet. Kaada reilu kulaus suoraan pullosta. Anna vaikuttaa noin 15min ja viemäri hulahtaa kohta itsekseen. Huuhtele reippaalla kuumalla vedellä.
Kaikki tiedotusvälineet kehottatvat pudottamaan lumet pois katoilta ja moni on varmaan ehtinytkin kattonsa puhdistamaan. Mutta entä mitä tulisi nyt tehdä, kun kaikki lumet tulivat juuri äsken alas ihan itsekseen ja minu…
Saattaa kysymys kuullostaa tyhmältä, mutta kysytään kuitenkin.. Eli nyt kun mediassa kerrotaan että lumet kannttaisi poistaa katolta niin voiko siihen hommaan palkata jonkun vai pitääkö mun nyt mennä tonne katolle juoks…
Hei. Minulla on ollut bonzaipuu keittiössä jo vuosia. Viime syksynä hankimme ilmalämpöpumpun ja puolessa vuodessa puuni kuoli. Kannattaako enää ostaa uutta?
vuokramies, kotikuntoonvanhuspalvelu jne eli millä kaikilla nimikkeillä olette hakeneet kotiin pienpalveluita ? taulukoukkujen naulaus, palovaroittimen tarkitus, koottavat huonekalut jalkalistojen kiinnitys jne Vastalah…
Asun ystäväni kanssa opiskelija-asunnossa, jossa meillä on omat makuuhuoneet vierekkäin. Ongelmana on makkareittemme välinen levyseinä, jonka läpi kuuluu puheäänikin. Emme todellakaan voi alkaa minkäänlaiseen remonttiin…
Varmaan maailman typerin kysymys on tulossa.Miten te olette ratkaisseet kerran pidettyjen mutta puhtaiden vaatteiden säilytyksen?Itse en halua niitä vaatekaappiin työntää,kun tuntuu,että alkavat kuitenkin "haisemaan"käy…
vek! Vessa on alkanut haista pissalta, vaikka kuinka jynssään joka millin miljoonaan kertaan. Miehet/pojatkaan ei ole käyneet kuseksimassa. Voiko vanhasta pöntöstä löytyä "vika" voiko pönttö vuotaa jotenkin, vaikka vett…
koiran haju helpoiten pois kangas-sohvasta. Kokeilin sumuttaa yleispuhdistusaineella jonka jälkeen imuroin, haju helpotti vähän mutta koiralta se vieläkin haisee. Jotain niksejä kiitos??
Mistä kummasta johtuu, että puhtaaat pyykkini haisevat? Vaihdettiin kone juuri vastikään kyseisen ilmiön takia höyrypesukoneeseen. Käytämme nestemäistä pesuainetta (ei siis zeoliittia), en jätä pyykkejä koneeseen pesun …
Tarvitsisin tietoa uushopea siis alpakkalusikan puhdistukseen. Lusikka on tummunut melko mustaksi. Saakohan sitä enää kiiltäväksi.
Elektroniikkalaitteiden virtajohto ovat keritty yhteen muovisella nauhalla (rautalanka sisällä). Tämä nauha kannattaa johtonipun aukaisun jälkeen sitoa kiinni johtoon. Tarvitset sitä uudelleen, kun muutat tai siirrät la…
Nyt tarvitaan hyvää niksiä. Värjäsin dylonin käsinvärjäys värillä housuja, enkä tajunnut että olis pitänyt käyttää kumihanskoja, nyt on sitten kädet mustana.. Miten saan värin pois käsistä?
Onko kellään kokemusta homeenpoistosta tekstiileistä piimällä? Ihan käytännön vinkkejä kaipailisin. Pitääkö liottaa vuorokausi? Pitääkö piimä olla laimentamatonta vai voiko seassa olla vettä? Muita vinkkejä?
http://www.elisanet.fi/tunikkan/lomakkeet/ruokasoodan_ihmeet.pdf http://www.elisanet.fi/puutteenpera/etikka.html http://www.jozo.fi/suolakoulu.php?id=suolavinkit Tämän tiesi jo mummokin ja on edullista
Eli mun ongelma on sellanen, etta uudessa kodissani on entiset asukkaat kiinnittaneet vaatekaapin paatyyn peileja jotka ovat tarroilla tosi tiukkaan kiinni..miten ne saisi kaikista helpoiten pois? repimalla? silloin kai…
No niin elikkä, siivoilin täysin ajatuksisssani ja kun kaadoin pölyisen veden pöntöstä niin samalla sinne katosi myös minun siivousrätti. Voi kuulostaa koomiselta,mutta nyt pelkään että se tukkii meitin viemärin.Vedin s…
etsitään pirkanmaalta lamppuöljyä 10l kanistereissa, kuka myy ja mihin hintaan? orivedeltä saa 5l 10e
Olemme remontoimassa vaatehuonetta. Huone on n. 3,5 m x 2 m. Ongelmana on mattojen säilytys. Nyt ne ovat pitkällään seinänvierellä nurkassa ja ovat tosi hankalia käsitellä pinossa siellä pitkien vaatteiden alapuolella. …