VesilinnustusVastattu 21 v

Haulikoko

Oman haulikon hankittuani aloin miettiä, että minkäs kokoista haulia suosittelisitte sorsalle? Aikaisemmin sorsastuksessa olen käyttäny lainahaulikkoa ja paukut on tullu mukana muttei tullut tarkasteltua minkäkokoisia h…
VesilinnustusVastattu 21 v

Koira mukaan linnustukseen

Olin taas kymenlaaksossa viikonlopun Perjantai lauantai = 2 ammuttua laukausta = 4 Haapanaa ja 3 sinisorsaa. Ja vain ja ainoastaan sen takia, että minulla on noutava koira. Tämä asia palailee aina silloin tällöin otsiko…
VesilinnustusVastattu 21 v

Kenellä metsästysoikeus?

Kenelle Kymijoen metsästysoikeus kuuluu? Sain juuri kortin ja aion aloittaa vesilinnustuksen (omalta) rannalta, mutta en ole mistään saanut selvää keneltä pitää hankkia lupa vesialueelle.
VesilinnustusVastattu 21 v

Sorsakantako

Kehuivat taannoin ratiolla että tänä syksynä olisi huippu sorsavuosi. Enpähän nyt sanoisi niinkään. Olen jo useana vuonna ruokkinut heti jäiden lähdön jälkeen sorsia ohralla noin seitsemän hehtaarin metsäjärvellämme. Vi…
VesilinnustusVastattu 21 v

hanhijuhlaa

Olemme saaneet runsaasti hanhia saaliiksi täällä etelässä ja kannat ovat selvästi lisääntyneet meidän alueella.Aloituksen jälkeen(20.8)olemme saaneet saaliiksi kanadanhanhia,metsähanhia ja merihanhia.Kanadanhanhia on ta…
VesilinnustusVastattu 20 v

Airolla päähän sorsastuksen päätteeksi

Nainen sai päähänsä verta vuotavia vammoja 37-vuotiaan epäillyn miehen iskettyä häntä airolla päähän useampia kertoja sorsastusreissun päätteeksi Etelä-Savon Kangasniemellä. Sorsastajan motiivi ryhtyä pahoinpitelemään n…
VesilinnustusVastattu 21 v

Ovelat

vaan onko niitä näkynyt Pohjois-Suomessa verrattuna aikaisempiin vuosiin?
VesilinnustusVastattu 20 v

Miten ensi syksynä?

Jos huonosti käy, niin ensi syksynä ei sorsia metsästetä! Venäjällä lintuinfluenssa-alueilta ovat muuttolinnut lähdössä talveksi välimerelle, ja samoin on myös meidänkin muuttolinnuistamme muutama miljoona yksilöä. Talv…
VesilinnustusVastattu 21 v

baikal IJ-58

pyssy on 12/70 pystyykö/kestääkö minimagnumeja ampua eli 42g latauksella olevia kuteja? mikä paras panos sorsan pyyntiin... kokemuksia?
VesilinnustusVastattu 21 v

Helppohan

Minulla ei ole mitään metsästystä vastaan ja nautin varsin paljon riistan mausta. Mieluisin riista on jänis. Minusta on vain raukkamaista, että lintuja ensin houkutellaan lähelle ja sitten vasta ammutaan. Ja haulikolla.…
VesilinnustusVastattu 21 v

höyheniä

Viitsisikö joku sorsastaja nyppiä minulle vähän vesilinnun höyheniä. Siis nimenomaan niitä siinä rasvarauhasen ympärillä olevia erilaisia (CDC), tulisivat perhojen sitomiseen, omaan käyttöön. Maksan kyllä. [email protected]
VesilinnustusVastattu 21 v

Tuliko sorsia

Saavat Tanskalaiset metsästää tänä syksynä minun sorsat?
VesilinnustusVastattu 21 v

huomisen sää

Voi perkele, taas on se joka vuotinen auringon helotus alotuksessa. Sorsiin matkaa minimaaliset 300m, kyllä taas vituttaa! Olisi edes joku vuosi sellainen pikku tihkusade. Jos joskus erehtyy alotuksessa satamaan, niin s…
VesilinnustusEi vastauksia

Noutajan kanssa tositoimiin? (Oulu/Haukipudas)

Hei! Täällä olisi yksi sukunsa puolesta lupaava noutajantekele (labbis), joka lähtisi mielellään nyt alkavaan sorsajahtiin mukaan ohjaajansa kanssa - jos ei muuten niin ainakin katsojaksi. Jos porukkanne sekaan sopii ka…
VesilinnustusVastattu 21 v

HINNAT!!!!!!!!!!!

Siis onko tuossa MITÄÄN järkeä käytiin eilen ostamassa panoksia haulikkoon lyijyhaulien hinnat oli kpl: 0,3e-0,5e ja HAATTANA korvaavien kuten sinkkien hinnat olivat ALKAEN 2,5e/kpl!!!!!!!!!!! Siis luulevatko ne että mi…
VesilinnustusVastattu 20 v

Joutsenta ammuttava - ehdottomasti

No huh huh. Laulujoutsen pelottaa KAIKKI muut linnut tieltään, nokkii munat pesästä ja kertakaikkiaan DOMINOI koko alueen. Sitä pitää pikkuhiljaa ampua - ostin uuden sakon pienoiskiväärin vaimentajalla. Sorsavesilläni o…
VesilinnustusVastattu 21 v

Joutsen houkutuskuvana sorsastuksessa

Mitä mieltä olette jos on semmosessa kaislikko poukamassa iso parvi sorsankuvia ja siihen laittas lisäksi johonki hieman erilleen semmosen "puutarhajoutsenen"?
VesilinnustusVastattu 21 v

sorsastus

piti tässä vielä tarkistaa että eikös se alakkin sorsastus 20.8? onko se sama aika kaikkialla suomessa?