KoristepensaatVastattu 17 v

Orapihlaja-aidan ikä?

Tietääkö kukaan orapihlaja-aidan ikää. Kuinka vanhan pensasaidan kannattaa (voi) vielä nuorentaa? Aitamme nuorennettiin 12 vuotta sitten, ikää aidalla on yli 30 vuotta. Viime vuosina aitaleikaajat ovat leikanneet aidan …
KoristepensaatEi vastauksia

mikä

kauempaa sitä katsoin ja luulin, että köynnöshortensia on kaatunut. siinä oli sellaset nuokkuvat valkoiset kukat.
KoristepensaatVastattu 17 v

Keijuangervon leikkaus

Ostin keväällä kolme keijuangervopensasta. Olivat sisältä aika ruskeita ja kuivuneita. Kasvoivat aika kituen ja puutarhuri sanoi ettei missään nimessa saa leikata koskaan. Olen kuitenkin lukenut, että keväisin voi leika…
KoristepensaatVastattu 2 v

Terttuseljan siemenlisäys

kai onnistuu? eikös nuo luonnossa kasvavat ole lintujen levittämiä? miten erottelen marjasta siemenet? näyttäisi ainakin vantaalla olevan jo "kypsiä" marjat.
KoristepensaatVastattu 17 v

**Koristearoniapensaan leikkaaminen??*

Olemme istuttaneet useamman sata koriste/marja-aroniatainta kesäkuussa. Istututtaessa ne leikkasimme niistä jonkun sentin, ja ne ovat nyt ihan hyvässä kasvussa. Voiko niitä enää tälle kesää leikata? Milloin hyvä ajankoh…
KoristepensaatVastattu 17 v

kirjolehtikanukka

Kirjolehtikanukkaan on ilmestynyt yksi täysin vihreälehtinen oksa, jossa lehdet ovat myös isompia kuin kirjavissa oksissa. Mikähän lie?
KoristepensaatVastattu 17 v

Lumimarjan hävitys

Naapurin lumimarjapensas on levinnyt juurivesoistaan koko tonttiemme väliseen rinteeseen meidän puolellemme, ja alkaa olla tosi iso riesa. Tappaako Roundup kyseisen pensaan, ja jos tappaa, viekö myrkyn emopensaaseen ast…
KoristepensaatVastattu 17 v

tunnistaako kukaan

viime kesänä muutettiin omakotitaloon, jonka piha oli vähintäänkin hoitamaton. Yksi puska kiinnostaa kovasti; se oli valtavan suuri joten laitoin sen keväällä matalaksi. Kasvutapa on kummallinen; ensin hieman pajumaiset…
KoristepensaatEi vastauksia

Japaninhappomarjan tauti?

Mikähän japaninhappomarjaa vaivaa kun oksat ja lehdet muuttuvat ensin harmaaksi ja sitten lehdet tippuvat kokonaan? Pihaa suojaa pensasaita ja nyt yhdessä pensaassa (tietysti keskellä aitaa) tuntuu olevan joku tauti. En…
KoristepensaatVastattu 17 v

Unkarinsyreenin leikkaus ???

Muutan rivariasuntoon jossa kasvaa takapihalla n. 3 m korkea unkarinsyreeniaita. Edelliset asukkaat ovat aikaisempina vuosina leikanneet sen alas asti ja antaneet taas kasvaa. Itse ajattelin maltillisempaa leikkausta jo…
KoristepensaatVastattu 17 v

Orapihlajoiden siirto

Pihamaata oli 3 viikkoa sitten pakko kaivaa ja sen seurauksena oikein hyvinvoinut noin 1,6 metriä korkea orapihlaja-aidan (en ole 100% varma, mutta hyvin varma, että jotain orapihlajalajia tämä aita on) pensaat oli pakk…
KoristepensaatVastattu 17 v

hanhikki

millaisina aikoina vuodesta hanhikkia voi leikata?
KoristepensaatVastattu 17 v

Koristeomenapuun leikkaus?

Koska on hyvä aika leikata?Voiko oksia lyhentää nyt heti vai vasta keväällä?Jos nyt niin kukkisi ensi keväänäkin.On kasvanut liian isoksi!Voi muuten hyvin ja väriltään tummanpunainen.
KoristepensaatVastattu 17 v

Marjatuomipihlajan siirto

tuttavallani on kyseisiä pensaita ja haluaisin sellaisen omallekkin pihalle. on jo luvattu noutaa noin 1.5 metrinen taimi, haluan siirtää sen kokonaisena, onnistuuko tähän aikaan kesällä? on erilainen kuin villinä kasva…
KoristepensaatVastattu 17 v

koivuangervon kirvat

Jestas, koivuangervoihin on sitten tullut naapurin ruusuista kirvoja. Enpä olisi uskonut että kirvat siihenkin hyökkii... Onko tämä nyt sitten jokavuotinen riesa angervoaidassa? Ruusuni kuolevat joka vuosi koska naapuri…
KoristepensaatVastattu 17 v

Aronian alasleikkaus

Moi, uuden terassin rakentaminen menossa. Vanhan terassin ymparillä kasvoi koristearonioita, jota ovat päässeet kasvamaan liian isoiksi. Voiko niitä alasleikata nyt heinäkuussa?
KoristepensaatVastattu 17 v

Hernepensaan alasleikkaus

Meillä on tontin rajalla Hernepensasaita, joka kaipaisi alasleikkausta. Aita on ylhäältä tuuhea, mutta alaosaltaan kovin harva. Onko kevät ainoa aika, jolloin sen voi leikata alas?. Joku esitti, että sen voisi tehdä vie…
KoristepensaatVastattu 17 v

senkin ...jasmiini

Kituu ja kuihtuu. Tähän asti jasmiini kasvoi hyvin ja oli rehevä, mutta ei kukkinut. Sain ohjeen syksyllä: - lannoita syyslannoitteella - harvenna -älä lannoita keväällä - KYLLÄ KUKKII!!! Tein niin, mutta nyt se ei kasv…
KoristepensaatVastattu 17 v

Minkälaisia kokemuksia

Minulla ollut kyseinen köynnös jo 20 vuotta ja kukkii joka vuosi .ja ,on merkitty 2vyöhykkeen kasviksi ,ja asumme Oulusta 100 km eli on 5 vyöhykettä.Uudet versot tahtoo talvella paleltua ,mutta hyvin kasvaa ja kukkii ta…
KoristepensaatEi vastauksia

Tuomi

Joskus ilmestyy tuomen lehdille sellaisia noin 5 millimetrin pituisia ja noin 1 millin paksuisa, lehteen nähden pystyssä olevia "tappeja". Niitä voi olla jopa parikymmentä samassa lehdessä. Puu ei yleensä ole kokonaan n…