Keijuangervon leikkaus

Ostin keväällä kolme keijuangervopensasta. Olivat sisältä aika ruskeita ja kuivuneita. Kasvoivat aika kituen ja puutarhuri sanoi ettei missään nimessa saa leikata koskaan. Olen kuitenkin lukenut, että keväisin voi leikata alas ja kukkii aina uusilla versoilla. Ketähän on uskominen? Sisältä ovat vieläkin kuivia ja ruskeita. Jos leikkaan keväällä, kasvaakohan sieltä kuivuneiden versojen seasta uusia.
21722
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ostaessani pensaita sanoin tarhurille, että minulla on keväisin aina kova leikkausvimme. Suositteli minulle keijuangervoa ja sanoi, että joka kevät voit leikata, jos tahdot. Olen leikannut, ja hyvin kasvaa ja kukkii!

Äänestä
  • Näin on, minäkin leikaan joka kevät maasta asti.

    Ovat kasvaneet ja kukkineet hyvin samana kesänä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


leikkaanko kirjoitti:

Ostin keväällä kolme keijuangervopensasta. Olivat sisältä aika ruskeita ja kuivuneita. Kasvoivat aika kituen ja puutarhuri sanoi ettei missään nimessa saa leikata koskaan. Olen kuitenkin lukenut, että keväisin voi leikata alas ja kukkii aina uusilla versoilla. Ketähän on uskominen? Sisältä ovat vieläkin kuivia ja ruskeita. Jos leikkaan keväällä, kasvaakohan sieltä kuivuneiden versojen seasta uusia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu