paketissa ei ole suomenkielisiä ohjeita..kielitaito ei riitä selvittämään miten tuota käytetään:-( tietäiskö joku?
Karanteenialtaassa 50 l olen pitämyt kasveja mutta kun ne jöllöttelevät muuttumattomina kun ei ole nitraatteja. Oliko jokin lannoite tähän ? Kiitos etukäteen
Hei! Meillä on ollut n. 5 vuotta 180 l:n akvaario, mutta huonolla hoidolla. Alkuperäisiä kaloja on jäljellä 1 partamonni ja 1 helmirihmakala. Lisäksi on 6 täysikasvuista punapääbarbia ( n. 3 v. vanhoja) ja 1 joskus alku…
minulla kuoli aiemmin yksi kuparimonninen, oireena oli aluksi se että se muuttui valkoiseksi, eikä liikkunut juuri ollenkaan. Nyt toisella kalalla oli samoja oireita, mutta väri on nyt palautunut normaaliksi ja kala lii…
HYI OLKOOT! Pienen pieni puhtaanvalkoinen matoliikuskeli kannon päällä. Sieltä se sitten kulkeutui virran mukana pohjalle. Toivoin jonkun kalan syövän sen pois, mutta turhaan. Mikä se on? Mistä tullut? Onko odotetattavi…
hei. Huomasin tuossa muutama päivä sitten, että kalat alkoivat mystisesti kuolla. Jouduin melkeinpä joka päivä kituvia kaloja lopettamaan. Eilen kun ruokin kalojani, huomasin kardinaalitetrojen kyljissä ja evissä olevan…
mulla on nyt pari viikkoa ollut akvassa vihreä vesi. olen vettä vaihtanut säännöllisesti 40 litraa vettä (kahden viikon välein) akvan koko on 130 litraa. Tänään sitten nitraatin mittasin oli korkea, vesi meni kirkkaan p…
Mulla on ollut akvaario vasta kaks ja puol viikkoa. Se on voinut erittäin hyvin, eikä ole ollut mitään ongelmia tähän mennessä. Nyt kumminkin akvan seinille on kertynyt ns. kalkkia vedestä, joten miten sen saisi pois? p…
Noin vuosi ollut 100 l akvaario ilman pulmia. Pelastettiin sukulaisilta. 10 tiikeribarbia pari monnia ja 2 barbeja isompaa siniselkäisiä en muista nimeä. (nimistä en varma kun en itse ostanut niitä kaloja) Ykskas yksi k…
Kala ui vain paikallaan pinnalla. Ja oranssi pyrstö tummui. Tänä aamuna kala oli kuollu ja sen pyrstö oli repaleinen ja osittain revennyt.
Akvarioni vedessä, joka on näitä valkoisia pilkkuja lukuunottamatta kirkas. Mitä nämä silmällä havaittavat valkoiset pisteet vedessä ja veden pinnalla voivat olla? Loisia vai levää. Miten ne saisi pois? Pimennyksellä? L…
Apua! Hommasimme 120l akvaarion pari viikkoa sitten. Kaloja hommasimme viikko sitten. Nyt akvaarion seinissä on keltaisia pilkkuja ja pohja hiekka on muuttunut osittain kellertäväksi. Onko kyseessä joku tauti? Kaloissa …
Meidän yksi Pikkutetra on ollut pari päivää aika alamaissa. Ei ole syönyt, ja muutenkin uiskentelee vain paikallaan. Eilen huomasin, että sillä on vähän niin kuin eviä revitty. Kun vertaa muihin lajitovereihin, ovat pal…
Olen nyt lääkinnyt kalojani viikon päivät pilkkutaudin vuoksi. Pilkkuja on vain kahdessa kardinaalitetrassa, yhteensä 4kpl. eli ei järin paljoa. Tosin pilkut ei ole hävinneetkään lääkinnästä huolimatta. Tuli vain ideana…
Hei, mikä vika kultakalalla, kun silmä on turvonnut ja samea? Onko se joku bakteerimato, vai voiko se olla jotain muuta?
Kultakaloillemme iski pilkkutauti. Hankin lääkkeeksi eläinkaupan suosituksesta Tetran ContraIck tiivisteen. Onko kenelläkään kokemuksia käytöstä ja tehosta? Mukana tuli käyttöohjeen suomenkielinen kopio. Annostelin ohje…
voisiko vaalea, rihmamainen kakka kaloillani johtua uudesta kasvilannoitteesta? Ruoka nimittäin on samaa kuin ennenkin, hoitorutiinit entisenlaiset, eli hunot vesiolot ei pitäis olla syy. Ainoa muutos on tosiaan ollut t…
Ostin sera schneckopur snailpur aineen kotiloita tuhotakseni. Ohjeissa sitten sanotaankin etteivät pohjakalat siedä ainetta. Jätänkö käyttämättä vai mitä pohjakaloille sitten käy?
Moi yhdellä miljoonakalanaaraalla on selkä hieman "käpristynyt", mistä se voisi johtua? Netistä luin että mm. kalatuberkuloosin oireisiin sopii...=( Pyrstö on hieman repaleisen näköinen mutta muuten se on kyllä ihan vir…
Hei! Mun akvaariossa on ilmennyt usean kerran pilkkutautia, melkein 2kk välein on tullut jo nyt neljännen kerran. Aluksi käytin tetran lääkettä ja nyt neljännellä kerralla vaihdoin JBL:n. Onko akvaarionhoitoni aivan vää…