Mikä on pahin turistikuukausi kesällä Itävallassa ja etenkin Seefeldissä? Ollaan ajateltu lähteä sinne elokuussa, mutta onko paikka silloin täynnä saksalaisia tai italialaisia kun niillä elokuu taitaa olla lomakuukausi?…
Minkä nimisiä esittäjiä ja yhtyeitä on jotka esittävät Itävaltalaista "alppi" -ja kansanmusiikkia, olisi kiva hehkutella "aidon" musiikin kannssa suunnitellessani ensi kesän auto matkaa. Ennakkokiitokset asiallisista va…
Saako Itävallassa nostettua rahaa electronilla?
Varasin äsken huhtikuulle Wieninmatkan ja tuli mieleen, että voitais käydä junalla sen viiden päivän aikana myös jossakin muualla. Miten on, kertokaa kokeneemmat, onnistuuko siellä extemporematkat, eli saako lippuja lyh…
Menen ensi viikolla Wieniin ja ei sitä taida takaisin kehdata tulla ellei ole käynyt jotakin musiikkiesitystä siellä katsomassa... Siksi eksyin siis volksoperan sivuille ja ajattelin varata lipun operettiin. Kuinka on, …
Moro. Ollaan suunniteltu matka Innsbruckiin Munchenin kautta, siten että ajetaan autolla Mucnhenistä Innsbruckiin. Matka ajoittuu 2007 vappuun. Millanen hintataso Itävallassa on, esim. ruokailu / viini / olut. Onko koke…
minäkin haluaisin vinkkejä minne kannattaisi mennä.tarkoitus on tehdä päiväreissuja majapai- kan ympäristössä.mistä paikoista olette tykänneet?
Pitkä viikonloppu Wienissä tammikuussa. Onko vinkkejä missä kannattaisi käydä (ne parhaat ja mielenkiinotisimmat paikat). Missä parhaat kahvilat ja houkuttelevimmat ruokapaikat? Kannattaako ottaa ihan talvikamppeet muka…
Hyviä vinkkejä kaipailisin - ekaa kertaa menossa..
Tarkoitus olis mennä lähivuosina Itävaltaan vaeltamaan, ei mitään tappo-osuuksia vaan leppoisia sopivan pituisia niin että illalla jaksaa muutakin kuin nukkua. Mikä on paras vuodenaika? Itse haluaisin lähteä alkukesästä…
Tietäisikö kukaan, kuinka hienosti Wienissä on tapana pukeutua konsertteihin? Olemme menossa joulun pyhien jälkeen Wienin muutamaksi päiväksi ja olemme varanneet liput konserttiin ja illalliselle Schönnbrunin linnaan. L…
Olisiko vinkkejä hyvästä, mutta suht edullisesta (max. noin 100 euroa / 2 hengen huone / yö) hotellista Salzburgissa? Kiitos jo etukäteen vastauksista.
Olisiko kenelläkään kokemuksia kyseisestä majoituksesta (netissä: http://www.vicoap.com/) tai muista apartmenteista Wienissä? Myös edullisia (max. 100 euroa / 2 hengen huone / yö) hotellikokemuksia otetaan kiitollisuude…
Ollaan hiihtoreissulle menossa alpeille, lennot Muncheniin illalla myöhään, josta jatketaan autolla. Onko vinkkejä hyvistä majapaikoista Insbruckin liepeillä?
voiko 18vuotias varata laskettelumökin itävallasta? ensiksi oltiin kavereidan kanssa lähdössä Åreen, mutta sielä pitää olla vähintään yli 20v että saa varata mökin.
Onko kenelläkään laskettelukokemuksia tai ihan muuten kokemusta Söldenistä? Millaiset säät on yleensä tammikuussa tai helmikuussa. Entä hotelli Liebe sonne
Mitenkä on Wienin shoppailujen laita sunnuntaisin ja etenkin 4-5.11 kun on pyhäinpäivä? Pitävätkö kaupat ovensa kiinni?
Missä ovat Itävallan parhaat murtomaaladut? Lähtisimme perheen kanssa katsastamaan alppeja, mutta emme laskettele vaan harrastamme murtomaahiihtoa. Muutenkin toivoisin vinkkejä kauniista alppikohteista.
Paljon Itävallassa on alkoholi juomien ostamiseen vaadittava ikä? Entäs kuinka vanhana pääsee baariin?
olemme ensi kesänä menossa itävaltaan patikoimaan ns.päiväretkiä(yöt majapaikassa).onko kokemuksia esim.seefeldistä?mitä suosittelette?mikä ajankohta olisi paras?