eikö lapsena saatu tarpeeksi huomiota
Onko pellot laakeita ja paini maistuu? Montako rovetta menee mämmiä? Savosta vaan kyselen.
Ketkä tuolla FB:n puskaradiossa väittelee, minkä alan ihmisiä?
Mulla pääs aivan valtava pökäle housuuhin. Oli aika kaamee kokemus!
Onko väellä ollu harmaita hiuksia netin tai televisio kuvan laadun kans? Kuka noita 4/5g verkkoja huoltaa alueella? Aivan ripaska yhteys SIM korttikin ottaa jalat alle puhelimesta välillä.
Ilmaston lämpenemisen livulla levitetään taivaalle Alumiiniä seassa on myös jätettä. Valitettavasti kasvien solukot lakaavat toimimasta joten tulee ruokakriisi. Vain GMO muunellut viljelykset onnistuvat ja niiden saanti…
Valitsiko sikapossu uuden rakastajan? Kohta näette!
Eikös tänne pitänyt rakentaa se hieno kerrostalo, onko tämä hanke jo haudattu?
Armeijan kiertopalkinto tekee töitä ( ja ihmeitä) Tuomas K:lle!
Ulkopuolella on betoninen "kukkaruukku" joka kasvaa maitohorsmaa ja nyt siinä on myös takiainen joka on myös todella hankala rikkakasvi että onko hyvinvointi alueen rahat noin loppu että edes siihen ei ole saatu istutet…
Vuorenmaan hautausmaan suunnalta kuului aamulla noin klo 6–7 aikaan parit laukaukset. Melko aikaisin ovat liikkeellä, jos metsästäjiä olivat.
Niin, tässähän sitä tilastotietoa onkin riittämiin. https://www.postinumerolla.fi/postinumero/61800
Kovasti puhutaan työpaikoista. Taitaa lopuksi jäädä 1 talohuoltoukko, 1 vartia(käynti) ja taitaa muuten hoitaa etänä jostain kaukaa ja huoltoukot luultavasti muualta.
Niin eilen illalla Filippukylässä rekitiellä mopo poikia ajoi kahden auton ohi molemmin puolin autoja , toinen vasemmalta keula pystyssä ja toinen oikealta osittain nurmikkoa pitkin ja tämä oikealta menijä oli vähältä v…
Tästä on nyt jokunen vuosi aikaa kun muutin asumaan silloiseen vuokra-asuntooni. Se oli ihan viihtyisä rivitaloasunto, juuri remontoitu. Edullinen vuokra ja suhteellisen lähellä Kauhajoen keskustaa. Samoihin aikoihin mi…
Kanadan kulmilta: Kanada rakentaa vaihtoehtoja Kauhajoki-lehti jaksaa luottaa paikallislehden teossa Kanadan kirjeenvaihtajan raporttien kiinnostavuuteen! Kanadan kulmilta: Kanada rakentaa vaihtoehtoja
Tähän alle kaikki valitus niin ei joka asialle tarvitse uutta ketjua.
Taas , vettä tuli nyt vain 16mm . Sais sataa lisää kyllä kun seuraa eslm; joen veden korkeutta niin on veden pinta on tosi alhaalla .
Varkauttakkil kohtaan on noussut paine selvittää mitä oikein tapahtui. Yli sata vuotta sitten.
Hyvänä esimerkkinä siitä mitä Kauhajoella ei tuli tehdä on Varkaus. Varkauden foorumilla avattu asiaa. Ja viitattu Kauhajokeen.