Erittäin huono homma, jos koko Vaala menee Pohjois-Pohjanmaahan. Vaalan itäiset osat ovat Kainuuta ja ne olisi liitettävä Kajaaniin tai Paltamoon. Se olisi Kainuun matkailun takiakin järkevää. Ja toisaalta ei ole kiva, …
Käydessäni Hyryllä, niin aina siellä ollessa on tunne kuin olisin palannut kotiin. Oi niitä ihani aikoja kun käytiin keskikouluaa upouudessa koulussa. ja ne ikimuistettavat tanssit Iskulla Launataisin...tupa täyttyi yhd…
Vissiin vaalan autokaupat vähenemään päin? Verottajakin oli kiinnostunut auttamaan...
Miten monella on innostusta hankkia valokuitu? Hiisijärven-Pyhännän suunta oli edelläkävijä ja innostunut, Uvalla seurattiin perässä. Uskaltaako jokikyläläiset innolla lähteä seuraamaan vai jäävätkö he syrjäseuduksi hit…
Varokaa tarjoamasta lapsille, kukko täynnä ruotoja ja ruodon palasia. Luulisi että 11.95 hintaan olisi käytetty oikeata kalaa eikä perkkuujätteitä. Hyi olkoon.
onhan hoitohenkilökunta ottanut rokotteet., etteivät tartuta muita?
teillä muilla kainuulaisilla kahtoa vähän mallija Puolankalaisilta ,tuleva pääministerikin kävi siunaamassa PUOLANKALAISTEN toimet.
Ei meinaa googlesta löytyä niin kysytään täällä sitten. Mistä löydän Ristijärveltä yksityistien aurauspalveluita?
oon odottanut ko firmalta pienehköä summaa useita kuukausia. kaikennäköistä paperia oon täyttänyt, vaan lieneekö nuukuus, vittuilu tms. syynä, rahat ovat edelleen firman (kassakaapissa)...!
HUOMIO ! Kinkunpaistajat, ruokien laittajat Kainuun kunnissa, Suomessa älkää missään nimessä laittako, kaatako kinkkurasvoja ja muitakaan ruuan jätteitä tiskilavuaariin,kylpyhuoneen lavuaariin, vessan pönttöön, rasva tu…
Hedelmistä meidät tunnetaan, , ,☆ (IHMINEN ) Ihminen tarvitsee Ihmistä olakseen Ihminen Ihmiselle :) Kohtaamisen taito, , , Ihminen Tavattavissa, , , Rakkauta ei tarvitse etsiä , , , elämme jo rakkaudesta :) Oivalluksee…
Muisti paranee kun muistelee vanhoja asioita.
Elikkä kuinka moni harrastaa tai on harrastanut tankotanssia Kainuussa/Kajaanissa? Minkälaista se on ollut ja onko jäänyt tunneista/opettajasta hyvä fiilis? Onko ollut kallis harrastus? Kuinka kauan harrastit? Olen siis…
Hei! Kevväällä ois yhteishaku ja pittäes päättää mihin lukioon menisi. Kajaanin lukiota oon miettiny ja haluaisin tietää, millanen koulu seon? MiLlanen ilimapiiri? Saako heleposti kavereita? Miten otetaa vastaa ulukopai…
olisiko viisasta miettiä kuinka paljon niitä koiria ottaa, vai pitäskö heittää yks vähemmäksi taas. käsittämätöntä touhua muutenkin! kumpikoha räksyttää enemmä kylillä, koirat vai emäntä?
Metsäkeskuksesta 2012 eriytetty Otso lanseerattiin massiivisella kampanjalla metsäpalvelumarkkinoille. Nyt, kun toimintaa on takana kaksi vuotta Metsälehden uutisen mukaan Otso tarvitsee nyt viiden miljoonan tuen valtio…
Puolangan juopot ja turhamaiset tappelijat kylillä, teille rähinöitsijöille porttikielto heti kuppiloihin,ravintoloihin kun ette osaa käyttäytyä asiallisesti...mikä risoo nyrkkien heiluttajia, purkakaa energiat asiallis…
Muistakaa päättäjät pitää huoli jotta pienipalkkaisten ja työttömien palkkoja ja tuloja ei saa pienentää todellakaan yhtään, muutenkin toimeentulo on heikkoa. Rikkaat ajavat vaan omia etujaan ja keräävät suuret omaisuud…
Puolankalaiset ja toisetkin Kainuulaiset, hiihtoladuille ei saa mennä jalkaisin kävelemään, menkää hiihtämään hiihtoladut tehdään hiihtoa varten laduille ei saa mennä kävelemään koirien kanssa, vaarallinen yhdistelmä.
jos kaikki, ostaisivat Suomessa valmistettuja tuotteita ja vieläpä omalta paikkakunnalta, niin se toisi vaurautta omaan maahan, mutta jonkun lapsen kiinassa tekemä rihkama menee paremmin kaupaksi kun se on ostohetkellä …