Taas on nuorisolla ollut paha olla. Miksi ei anneta puitten kasvaa. Nyt on Takalon koulun Vaahterakin katkaistu! Ei hyvä!
Samat notkujat päivästä toiseen istuu penkillä.
Ajoin keskiviikkona noin klo 9 jälkeen Kälviän suunnalta Kannuksen suuntaan niin Ahman näköinen elukka ylitti tien oikealta vasemmalle. Lähialueella ei ollut asutusta. Lieneeköhän normaalia että Ahma liikkuisi valoisaan…
Vaan siinä olisi melko selvä johtamisvallan keskittämisen suunta. Muistuttaa enemmän yritysmäistä konsernijohtamista kuin lautakuntavetoista kuntaa. Valtuutetun havainto vallan tasapainosta oli aiheellinen.
Asianajaja ottaa jutusta muutaman kymmenen tuhatta euroa eikä poliisin käytä resursseja tuollaisiin höpö höpö juttuihin. Korpelan Voiman yhtymähallitus tekee tutkintapyynnön haamukirjeistä. Asiasta päätettiin yhtymähall…
Kälviällä voi pian opiskella yksityisetsiväksi, nyt voivat Kannuslaiset kerrostalokyttääjät saada alansa koulutusta lähiseudulla. Kerrostalokyttääjästä ammattimaiseksi yksityisetsiväksi on mahdollista kouluttautua Käläf…
T. L. lähde äkkiä siitä suhteesta. Olet tapahuijarin uhri. Ei kannata uskoa mitä puhuu, manipuloi sinua niin kauan että olet hurjissa veloissa. Jos haluat pelastaa elämäsi niin on viimeinen aika. Hän puhuu sinut ympäri …
siis myös Kannuksessa vaikka täällä ei ole poliiseja.
Yrittäjä uhkailee Kannuksessa
Onko Jukka taas riehunut vai osaako muut? Pohjanmaan poliisilaitos tutkii Kannuksessa lauantai-iltana 16. toukokuuta tapahtunutta virkamiehen väkivaltaista vastustamista. Poliisi sai hälytyksen toistuvasta häiritsevästä…
Vieläkö persut pitää tätä listoillaan joka öisin kännissä sekoilee somessa?
Mites siellä on tilanne päästetty noin surkeaksi ettei Uralla ole enää edustuksen joukkuetta jalkapallossa miesten sarjoihin? Samaan aikaan TU ja Sievin Sisukin palannut sarjoihin...
Menkää leikkimään muualle sieltä kadulta pallojen kanssa. Aikuiset miehet leikkii pallopelejä keskellä tietä sapattina 😃Idiootteja. Räpylä päähän ja kotiin 😃
Kiitos kohteliaasta ja hyvästä asiakaspalvelusta. Sydäntä lämmitti 🌹
Kevät on hienoa aikaa. Moni harkitsee isompia hankintoja, vaikka yleisesti kuluttajien luottamus on alamaissa. Perheet tykkää asua väljästi, silloin pientalot ovat hyvä vaihtoehto kodiksi. Uudehkot kodit ovat monen miel…
Kyllä on harvinaisen p*ska bändi kannuksen rockyrambos pellet. Kaikki päisää joka keikalla ja paskaa soittoa. Ei mulla muuta ja joo mielipiteitä on yhtä monta ko tekijää tämä mun.
Oliko se tämä A.U. jota ei kirkkoonkaan päästetty? Tubettaa nykyään sakiaa juttua jossain pohjoispohjanmaalla
Teknisten palveluiden lautakunnan puheenjohtaja Reetta Kolppanen, mitä tämä päätös käytännössä tarkoittaa? – Se tarkoittaa käytännössä sitä, että nyt on prosessi on edennyt nyt siihen loppupisteeseen, että lain mukaan k…
Miksi sallitaan Isännöistijän toimesta säilyttää romuautoa 3v. toisen vuokra-ajan parkkipaikalla? Vuokralainen varaa oman paikan ja naapurin tolppapaikan. Eikö näitä hylättyjä autoja saada poistettua toisten vuokralaist…
Kannuksen pitäisi saada kiireesti uusi kaupungin johtaja , joka osaa kaupungin taloutta ja markkinointia nostaa kehittyvään tasoon, kovassa kilpailussa. Nykyisin vaan sotakirjailija suojatyöpaikassa nostaa palkkaa, kaup…