Kreetantiellä sijaitsevassa kiinteistössä remontti meneillään. Kiinteistössä sijaitsivat kuntosali ja Loukon Pub. Mitä tulossa tilalle.
Olisko niin, että hemmo, joka endurokevarilla aikaisemmin ajeli edes takaisin Koulutietä ja nostatteli keulaa, on nyt vaihtanut isompaan moottoripyörään. Vitsi on vaan siinä, että hemmo on viritellyt pyöräänsä, ja pakop…
Toivoo pääsevänsä veden äärelle! Ex miehensähän kuoli veteen ja nyt hinkuaa rannalle takaisin. Nyksänä olisin varuillani!
Eli minkälainen paikka on? Uskaltaako ehtoolla mennä lainkaan vai tuleeko siellä vain hinaajat tarjoamaan sinttejään?
"Pirkkalan valtuusto hyväksyi tänään vuoden 2014 tilinpäätöksen. Tuloksesta kirjattiin reilun 2,4 miljoonan euron investointivaraus Nuolialan koulua varten. Ylijäämäksi jäi noin 8400 euroa. Tiedot kiristyvästä taloudest…
Killon kuntopisteellä on laitettu Kurikkaan / Ylä-Haikkaan menevä polku poikki. Tietääkö kukaan miksi ja kuinka kauan? Tänä keväänähän sinne ajettiin uusi päällyste, hake.
Älkää aikuiset pyöräilijät tulko 40km tunnissa kepin kanssa etenevän sairaan ihmisen ohi kävelytiellä. Pelästyy kun takaapäin tulette eikä kuulu mitään ääntä ennenkun kohralla. Kelloa voisi soittaa lähestymisen merkiksi…
Hienoa, että myös Pirkkalaan saadaan frisbeegolfrata. Piäisi tulla johkin järvenpään ja kurikan alueelle. Onko joku käynyt katsomassa, että miltä siellä näyttää? Joko rata on pian pelattavissa?
Pirkkalassa on rikottu metsästysvälineitä. Kyse oli laillisista pyydyksistä Keskisentien maastossa. Loukkujen lähellä oli riistakamera, mutta rikkoja oli katkaissut sen virran ennen tuhotyötään. Kamera ehti kuitenkin ku…
Alaikäiset eivät saa kessutella. http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194976868384/artikkeli/ylojarvella koulupoika sai sakot tupakoinnista.html
Onko lähi K-kauppa lakannut vallan tarjousten jakamisen koteihin? Meille ei ole tullut varmaan koko vuonna. Ja citymarketinkin edellisestä on vaikka kuinka kauan aikaa? No, onneksi Lidl tulee, siinäpä on sitten hyvä ihm…
Ryanair lopettaa lentonsa ensi talveksi Pirkkalan lentokentälle kokonaan. Juuri hiljattain kunnostettu kakkosterminaali jää silloin tyhjilleen. Maalaisjärki unohtui täysin terminaalin peruskorjauksen ja laajennuksen puo…
Juuri kun terminaali saatiin remontoitua, niin tämä halapalentsikkafirma ilmoittaa, ettei sitä huvitakaan lentää Tampereelle ensi talvena.
http://www.tekniikkatalous.fi/talous/125 euron bensalitra on enaa muisto vain hyoty raakaoljyn hinnanlaskusta valuu valistavetajille/a1055000 Lainaus: "Osaselitys hintojen nousukierteelle on raakaöljyn hintakehitys. Eri…
loukon pubi auki?
Kun te niissä koppimopoissanne luukutatte niitä poppikoneitanne, äänenpaine nousee vaaralliselle tasolle. Bassot kuuluvat koulun parkkipaikalta satojen metrien päähän, joten veikkaan volyymin olevan 90 - 95 dB. Kuulo on…
Varovaisuutta kun ajetaan niillä vanhoilla lintoilla
Pirkkalan ABC:llä miesten vessoissa on kannelliset roskikset, joissa lukee: "Olkaa hyvä ja laittakaa siteet ja tamponit tähän saniteettisäiliöön, ettei viemäri tukkeutuisi." Ja kyllä, tarkistin vielä, että olin tosiaank…
Verkostomarkkinointi yrityksen manipuloijat tyrkyttää jotan Wellstar kahta konetta 1500 euroon ja pitäis ottaa 5 uutta å 1500 eurolla niin saa jopa paljon rahaa. Lisäksi joka kuukuukausi jotain mömmöjä. Luin tuossa suom…
Näyttäisi että tältä viikolta yksi littana käynti on laskutettu kahdesti? Täytyypä alkaa maanantaina tarkemmin selvittelemään. Tarkistakaa tilinne siis!