Alatyylistä kielenkäyttöä toistelevista kommentoijista /kiusaajista ei löydy muuta isoa, kuin puoliksi esipolvilta perityssä sukunimessä. Ei ole nykymiehessä-eikä naisissa, vanhempien kustantamasta koulutuksesta huolima…
sakkomaksun saldo raakkuläjässä?
Kaivoksen ansiosta on paikkakunta käynyt huipulla. Vuosikymmenet (n 30v) puuhamaan tarjoten, varsinaisen kaivostoiminnan jälkeen. Suomen vankilat ovat täynnä, ja siksi vankilatiloja pyritään ulkomailta ostamaan. Pyhäsal…
Syssymmällä syssymmällä jos sittenkään.? Syypäitä ovat valuvikaiset vanhat ja nykyaikaan epäkelvot pahasti vanhentuneet junttausmetodit; rynnistetään vaahtopäänä, kyselemättä, kuuntelematta, kuka sitä nyt lupia tarvitse…
Kun vanhat lahopäät ovat hoitaneet kautta aikain yhteiskunnan asioita mitä jää jäljelle tuleville sukupolville
Kuinka moni on sitä mieltä että Pyhäjärvi tarvitsee oman tiekarhun, verovaroja hupuloidaan siinämäärin kiihtyvällä vauhdilla että yksi tiekarhu mitään maksa. Moni syrjäinen tie on siinä kunnossa että karkea sora ja karh…
Mistä sellaisen löytää pitääkö mennä naapuri kunnan puolella käymään
Olen mies 41 v.
Hallitus riemuitsi työllisyyden parantumisesta. Hesarin mukaan uuden työpaikat ovat syntyneet julkiselle puolen (29000). Yksityinen yrityspuoli on kuihtunut. Kiitos Riikka-Petteri. Näin talous parantuu. https://www.hs.f…
Hannun kissa suunnittelee uuden kirjaston
Ei kuitenkaan perussuomalaiset
Täältä löytyy lähinnä persujen haukkujia.
Kun luvataan 1 euron polttoainetta ? Silloin kun valhe pääsee on äänestäjän tehtävä valinta joko äänestää valehtelevaa poliitikkoa tai jättää äänestämättä. Kumman sinä teet.
Tehoton keskijohto on yleinen ongelma, sanoo professori: ”Kysytään näkemyksiä ilman, että varsinaisesti tehdään mitään” Monia yrityksiä vaivaa paisunut keskijohto, tilitti tavaratalomoguli Ayad Al-Saffar. Kysyimme kahde…
Olette varmaan juhlien vetonauloja koko sakki!
Pakko olla, kun kriteerit täyttyy heti, perussuomalaisten joukkomurhasta haaveilut on ihan normaalia. Toivottavasti tämä paska vihatunkio suljetaan ja pysyvästi.
Sen on pakko olla vihervasemmiston, kun ei niillä ole mitään älyllistä toimintaa 🤣
PerusSuomalaiset paras.
Hallituksen mukaan etsii kovasti kovasti keinoja bensanhinnan laskemisen,, mutta eivät aio tehdä asialle mitään.
PYHÄJÄRVEN HALLINNON TOIMINTAMALLI; taktista taakanpudottelua, säästöä , lähinnä viranhaltijatyöstä. KAUPUNGIN SIVUT https://poytakirjat.pyhajarvi.fi/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2026404-10 Valtuustoal…