Loppuuko toiminta kun on tratta listalla.
Onko kellään tietoa, miksi Ristolan pizzapaikass ei enää lauleta karaokea? Muutenkin, ei enää mainiosta facebookissa mitään, päivityksiä on todella harvakseltaan! Mikä on syynä?
Nyt suosituksia, kiitos!
Tilastokeskuksen sivuilta: Säkylän asukasluku tammikuussa 2022: 6583, helmikuussa 6404. Prosentuaalisesti kovin pudotus Satakunnassa. eli ei kovin hyvältä näytä. V. 2000 paikkakunnalla (Säkylä + Köyliö) oli asukkaita n.…
Pääseekö Säkylässä missään ulkojäille? Kenttien jäädytys mennyt ihan reisille tänä vuonna? Kenelle hoito nykyään kuuluu?
Kiitoksia Esko! Tätä olenkin ihmetellyt, että meille selitetään energiakriisin syyksi ”Putinin brutaalia hyökkäystä Ukrainaan” tai ”pandemiaa”, mutta missään ei kerrota, että punavihreä politiikka Saksassa sulki ydinvoi…
Näin ex-säkyläläisenä poikkean 2-4 krt / v uosi paikkakunnalla. Käyn paljon tutuilla rannoilla ympäri järven. Tuttuja on paljon vuosienkin takaa. Heiltä paljon kuulee paikallisia asioita ja murheita jne. Mm. Muistan hyv…
Köyliössä meinaan. Vai joko ikää alkanut tulla, ettei enää pärjää nuoremmille.
Facebookissa ei enää mainostanut yli vuoteen. Karaokeakin oli ennen, nyt ihan hipihiljaa. Missä mahtaa olla syy?
Ketäs kaikkii täältä onkaan pelannut smliigassa kiekkoo?, myös 1divari kiinnostaa. Itselle ei tuu ketään mieleen.
Säkylä-Köyliö akselilla on hyviä asuinpaikkoja kasvattaa hevosia, onko yhtään paikkakunnalla hevoskasvattajia, Romanit osaavat parhaiten sen homman.
Saako säkylästä maitotilalta ostaa suoraan maitoa??
Kyl on kurjaa valvoa viikonlopun yöt tässä Säkylän keskustassa... Meno ja meininkiä löytyy tahti kiihtyy ku kello tulee 01 tai 03.... Millähän tavalla tähän asiaan saataisiin parannusta... Ei tätä jaksa kun pitäisi herä…
Onko Hamppari vielä Säkylässä? Kovaääninen ja ISO mies.
Tapahtuuko Säkylässä mitään, vai haluavatko säkyläläiset vaihtaa mielipiteitään muualla kuin somessa? Säkylä on kaunis ja hyvin toimeentuleva kunta, jotta soisi, että tätä ilosanomaa levitettäisiin muuallekin. Tosin hil…
Hoitajapykälä on koettu epäoikeudenmukaiseksi Säkylä | Pia Mattila-Lonka Säkylässä ammattijärjestöt pettyivät kunnanhallituksen tekemään hoitajien palkkioratkaisuun ja vaativat siihen oikaisua. Sote-alan hoitajapulan he…
Kuka koohopää ajanut rantatietä 40- ja 50 km/h nopeusalueella 120 km/h? Onneksi kylällä partioivat traktorit eivät kulje noita nopeuksia, mutta aika härdelliä nekin saavat aikaan..
Huh olipa nolo tapaus eilisessä BB koostelähetyksessä Kimmo Vehviläisen vieraana. Humalainen BB Marko kaudelta 2020 aiheutti suurta myötähäpeää. Ilmeisesti oli kiskonut viinaa runsaasti ennen lähetystä. Vieraille tarjot…
Lapsikuvaukseen ennenkaikkea.
Siinnä tapauksessa, jos niin on kuinka kauvan kestää että kirous poisistuu, poistuuko koskaan tämän Mölsän aiheuttaman, karmean ja kauhistuttavan teon takia. Pysttyykö Säkylän ihmiset ymmärttämään tai unohttamaan koskka…