Vapaa kuvaus

Vahvasti isänmaallinen suomenkielen puolustaja. Omaan vahvan halun kehittää Suomea ja sen politiikka ja taloutta.
Vastustan Suomea hallitsevaa hyvä veli verkostoa. En pidä ruotsia tarpeellisena kielenä virallisessa tarkoituksessa.
Kansalaisten pitää saada vapaasti valita ruotsin tilalle suurempi ja merkityksellisempi kieli toiseksi vieraaksi kieleksi.
Pohjoismainen yhteistyö ei vaadi ruotsin osaamista. Suomalaiset ja muut scandinaavit hallitsevat erinomaisesti englannin. Suomenkieli on ainutlaatuinen ja Suomen valtion ja suomalaisten täytyy uhrata kaikki voimavarat suomen säilyttämiseen. Suomalaisten tuleekin ottaa huomioon kaikessa toiminnassaan myös kieliasia.
Ruotsinkieliset tekevät hankintansa ruotsinkielisiltä tuottajilta. Suomenkielisten pitää ottaa sama käytäntö.
Mikäli ostat esimerkiksi vihanneksia tarkista, että tuottaja on suomenkielinen.

Aloituksia

328

Kommenttia

2033

  1. Scandinavia ja Eurooppa kansallismielistyy!

    Kansallismieliset Perussuomalaiset ovat vahvimmin yhteistyössä muiden kansallismielisten kanssa. Emme tarvitse EU-liitto
    Maailman menoa
    0
    47
  2. Raiskauslakeihin tiukkoja muutoksia!

    Suvakkipolitiikot on pakotettu Perussuomalaisten linjoille. Kuukausi sitten SDP, Vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP eivät
    Maailman menoa
    11
    47
  3. Duunarin edut vaarassa Suomessa!

    SDP duunarin asioiden ajajana on suuressa vaarassa. Sanna Marin on täysin erillään suomalaisen miehen arjesta. Hänen kup
    Perussuomalaiset
    17
    47
  4. Valtio pakottaa miehet kotitöihin!

    Mikäli äänestät Kokoomusta tai vihervasemmistoa joudut isäksi tullessasi kotihommiin. Vaimo pakotetaan töihin heti äitiy
    Maailman menoa
    2
    47
  5. Perussuomalaisten sankarin muistolle!

    https://www.youtube.com/watch?v=KHh-jpJ0W7A&t=116s Jokainen saa valita sankarinsa ja viettää valtiollisia hautajais
    Perussuomalaiset
    0
    47
  6. Uusi maturyntäys tulossa!

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201806142201013529 Toivottavasti sisäministerinä ei ole silloin Mykkäsen kaltainen t
    Perussuomalaiset
    0
    47
  7. Vaasan sairaalalle täysipäivystys!

    Mikäli Vaasa saa huomenna eduskunnassa täyden päivystyksen se merkitsee, että Seinäjoen ei tarvitse palvella ruotsiksi.
    Perussuomalaiset
    0
    47
  8. KUKA VOITTIVAALIT ?

    Arhinmäki kirjoittaa vihervasemmiston voittaneen, kun saivat 15 lisäpaikkaa. Onko yhdessä saatu 15 enemmän, kuin Persuje
    Maailman menoa
    64
    47
  9. Turun sankari mukana mielenosoituksessa!

    Hassan Zubier on yrittänyt väärennöksellä saada perusteettomia korvauksia. Hän kertoo syynä olevan huonon taloudellisen
    Yhteiskunta
    0
    46
  10. Alaikäiset maahanmuuttajat!

    On todella murheellista, että Suomi on vanginnut alaikäisinä tulleet tänne. Monella on perhe ja sukulaiset jääneet lähtö
    Maahanmuutto
    29
    46
  11. Hieno media Iltalehti!

    Yksi Oulun raiskauksen uhreista päätti päivänsä oman käden kautta aiemmin syksyllä. Asia on ollut Monokulttuurin työryhm
    Perussuomalaiset
    0
    46
  12. Halla-aho A-studion herodes!

    Halla-ahon ajatukset olivat oikeita, mutta valitettavasti hän jäi sivistymättömämpien keskustelijöiden agressioiden varj
    Perussuomalaiset
    19
    46
  13. Ahvenanmaa on ongelma Suomelle.

    Sote uudistus saattaa kaatua Ahvenanmaan erityisasemaan. Perussuomalaisten pitää tarttua ongelmaan ja vaatia sopimuksiin
    Perussuomalaiset
    61
    46
  14. Perussuomalaiset pelastaa Suomen!

    https://yle.fi/uutiset/3-10633111 Todellinen kannatus Perussuomalaisilla on 12% virhemarfinaali 2,8%= 14,8%. Vielä on
    Perussuomalaiset
    23
    46
  15. Unkarin malli myös Suomeen!

    Unkari on EU:ssa samassa ryhmässä Kokoomuksen kanssa. On luontevaa, että Kokoomus aloittaa noudattamaan vastaavaa maahan
    Perussuomalaiset
    0
    46
  16. Nykänen tie!

    Helsingissä on Mannerheimintie. Jyväskylään pitää saada patsas, mutta myös tie Matti Nykäselle. Eikä kysellä RKP:n tai S
    Maailman menoa
    2
    46
  17. Äänestä suomalaisten etuja ajavaa puoluetta!

    https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-herattelee-aanestajia-politiikassa-eletaan-takinkaantoviikkoja-perussuomalaisten-
    Maailman menoa
    3
    46
  18. Perussuomalaisista vaalien äänikuningas ja -kuningatar!

    https://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2019/a/8816e999-2a7d-4259-9a5a-cb727cbd9cc3 Kysykää Timo Soinilta aikooko hän
    Perussuomalaiset
    11
    46
  19. Antti Rinne ja SDP haluaa vaarantaa suomalaisten turvallisuuden.

    Uonna 2015 Suomen rajan ylitti Ruotsista noin 35000 nuorta miestä. He väittivät tarvitsevansa kansainvälistä suojelua. S
    Maahanmuutto
    4
    46
  20. Ilmastonmuutoksesta on eriäviä mielipiteitä!

    https://images.cdn.yle.fi/image/upload//w_1198,h_674,f_auto,fl_lossy,q_auto/13-3-10750447.jpg Toinen kuvan miehistä tai
    Ilmastonmuutos
    6
    46