Vapaa kuvaus

Aloituksia

290

Kommenttia

1065

  1. Onko harmonian todellinen merkitys tarkoituksen ja muodon välillä eikä taideteoksessa itsessään?
  2. Näkee tuon ideologian haamun nykyisissä punavihreissä, jotka eivät kunnioita muiden mielipietiä ja heille on vain yksi totuus.

    Niin, lastensuojelutyöntekijät ovat ehdottomia kuin Stalin, ja edustavat hoiva-alaa niin kuin sosiaalidemokraatti. Heille tottelu on lapsen etua ja lakia tärkeämpää. Johtuuko se sosiaalidemokratian romahduksesta ja puolustuskannasta. Toisaalta sosiaalityöntekijät kuuluvat uuteen ylikansalliseen eliittiin, korkeakoulututkinto ja valtion virkamies. He alistavat suomalaisia perheitä niin kuin me olisimme ryysyköyhälistöä, joka saa syyttää tilastaan itseään ja jolta lasta pitää suojella eristämällä ja lapsen aseman takaamiseksi tulevassa uusliberalistisessa työelämässä erossa perheensä haitalliselta vaikutukselta.

    "Pohjois-Koreasta ei juurikaan kuulu soraääniä, eli kansalaiset ovat tyytyväisiä.

    Pohjois-Korea on maailman pahin diktatuuri."

    Pohjois-Koreassa diktaattori kannattaa markkinoiden korvaamista valtiolla. Valtio on kapitalisti ja hän johtaa valtiota. Hän luulee olevansa kommunisti, koska hän on markkinoita vastaan. Markkinat ovat kapitalistisia, koska niissä pääoman omistaja on diktaattori.

    "Kyllä, siellä kansa suorastaan jumaloi johtajiaan. Jopa iäkkäät armeijan päälliköt taputtavat haltioissaan minuuttikaupalla pidetylle johtajalleen kasvot hymyssä."

    Pohjois-Korea on toisaalta vapaa ulkomaailman paineilta. Se on yksi syy vahvoihin dogmiin, kulttiin ja symboliseen väkivaltaan. Silti täydellinen pakonomainen kontrolli ja symbolinen väkivalta on kapitalismia.
  3. "Miksi kommunismi ei ole toiminut ikinä missään maassa?"



    Koska maat eivät ole olleet kommunistisia. On eri asia väittää (de jure) olevansa kommunisti kuin olla sitä (de facto).

    "Kiina on toki kommunistinen maa hallinnoltaan,"

    Kiina ei ole hallinnoltaan kommunistinen. Oligarkit kutsuvat itseään kommunisteiksi, koska he matkivat teoriaa ja ovat korvanneet kapitalistiset oligarkit. Kommunismi on teorian mukaan sosialismin lopputulos, valmis tulos eikä sitä voi olla vaiheessa. Olisi tarpeen ensin määritellä kommunismi. 



    "mutta sen talousjärjestelmä on kapitalistinen."



    Kommunismia tai edes sosialismia ei voi olla erikseen hallinnossa ja talousjärjestelmässä. Kiinan hallinto on kapitalistinen. 



    "Neuvostoliitto hajosi, ja kaikki itäblokin maat hylkäsivät välittömästi kommunismin."



    Sitä ei koskaan ollutkaan. Neuvostoliiton vallankumous oli väkivaltainen, joka on kapitalismia. Sosialismi vihjaa pääoman jakoon eikä keskittymiseen. Bolshevikit tuhosivat lopulta Trotskyn ja Stalin loi kapitalistisen diktatuurin. 
    Poliittisessa kompassissa on kaksi akselia vasemmisto - oikeisto ja libertaari - autoritaarinen. Kommunistiset valtiot ovat vasemmistoautoritaarisia ja markkinakapitalismi on oikeistoliberaali. Läntinen demokratia on lievästi oikeistoautoritaarista. Anarkismi on vasemmistoliberaalia. 

    Avoin marxismi on markkinoiden vastaisuuden paras idea. Se kieltää vulgaarin marxismin, jossa kulttuurin uskotaan syntyvän rakenteista, talousjärjestelmässä ja jossa vain tuotantovälineiden hallinta on pääomaa ja luokka perustuu yksinomaan muka työvoiman myymisen hengissä selviämiseksi ja pääoman omistamisen ristiriitaan. Sen lisäksi pääomaa on symbolinen, sosiaalinen ja kulttuurinen pääoma (Pierre Bourdieu), jossa ihmisten omalla valinnalla ja vuorovaikutuksella on merkitystä luokkasuhteiden muotoutumiseen. Sitä ei voi toteuttaa väkivalloin, kuten mitään ideaa ei voi toteuttaa pakottamalla ja ilman yksimielistä suunnitelmaa.



    Sosialismi tarvitsee suoran demokratian järjestelmän ideoiden toteuttamiseksi. Päätökset pitää olla yksimielisiä. Tämä on liberaalivasemmistolainen ajatus, koska se edellyttää tasa-arvoa symbolisessa pääomassa. Politiikka luo sosialismin (yhteisen omistusoikeuden pääomista). Valtio tai proletariaatin diktatuuri ei ole sosialismia. On kyettävä todistamaan, että miksi oman yrityksen etua epätoivoisesti ajavat ja sen nimissä tekosyitä keksivät porvarit ovat väärässä. 


    "Pohjois-Korea on maailman pahin diktatuuri."

    Pohjois-Koreassa diktaattori kannattaa markkinoiden korvaamista valtiolla. Valtio on kapitalisti ja hän johtaa valtiota. Hän luulee olevansa kommunisti, koska hän on markkinoita vastaan. Markkinat ovat kapitalistisia, koska niissä pääoman omistaja on diktaattori.

    "Venezuelassa on maailman suurimmat öljyvarat, silti maa on romahduksen partaalla."

    Kommunismin määritelmä ei ole vauras talous. 

    Vierailija kirjoitti:
    Oli kommunismi tai kapitalismi... ääri-ilmiöinä kumpikin on paha, mutta kun sekoitetaan pakkaa, niin yhteisesti sopimalla saadaan aikaan hyvä yhteiskunta. Tärkeintä on demokratia ja vapaus valita puolensa.  Jotkut on vasemmalla, jotkut oikealla, mutta vallanpitäjät täytyy valita demokraattisesti. Ja ilmeisesti vanhempi polvi venäjällä jäi kaipaamaan kommunismia. Ehkä ongelma on ollut johtajat ja ei ideologia. Ja jostain syystä kommunisteilla on ollut aina halu kontrolloida kansaa ja tukahduttaa poikkeavat mielipiteet. Ja sitten on ollut suuruudenhulluja tavotteita ja huonoja ideoita. Esim. Kiinan yhden lapsen politiikka - nyt ovat tajunneet, että se oli todella huono juttu. Yhden puolueen järjestelmät eivät oikein toimi... Ja no, eivät välttämättä kahden puolueenkaan...

    Ne eivät ole ääri-ilmiöitä. Kapitalismi tai luokkataistelu on ihmiskunnan luonnollinen olotila kenties siitä lähtien, kun metsästäjä-keräilijöistä vaihdettiin maatalouteen. 

    Kommunismi on siihen suunnattu ratkaisu. 

    Kommunismi on sortunut siihen, mitä se yrittää korjata. Sen ratkaisu on yhdessä sopiminen, suora demokratia, kansanparlamentti, tasa-arvo symbolisessa ja sosiaalisessa mielessä taloudellisen tasa-arvon (omistusoikeuden jako) lisäksi. Kommunisteilla ei ollut aina halua kontrolloida kansaa ja tukahduttaa poikkeavat mielipiteet. Leon Trotsky ja Marx olivat eri mieltä. Auktoriteetti ja hierarkia kuuluvat kulttuuriin. Niistä kamppaillaan ja se kamppailu johtaa toisten alistamiseen oman voiton turvaamiseksi. Yhdessä sopiminen sosialismissa korvaa kamppailun hegemoniasta, ylivallasta. Kommunismi ei ole välttämättä yhden puolueen järjestelmä. Sillä on juuret proletariaatin diktatuurissa, jonka oletettiin olevan tarpeen porvariston diktatuurin kumoamiseksi. Toisaalta sillä on symbolinen merkitys, jossa luokkataistelun ideat piti kouluttaa ja hallita pois väestön mielestä. Niin mitään ideaa ei kuitenkaan kehitetä vaan siinä pitää käydä avointa vuoropuhelua, joka perustuu todisteisiin niin kuin tieteellinen väittely.
  4. "Hyvä idea, mutta jätkät pilaa aina. Kuten sanonta kuuluu. On vain niin ihmisluonnon vastainen järjestelmä, ettei voi käytännössä toimia."

    Etkö sinä ole ihminen niin kuin jätkät, jos olet heidän kanssaan eri mieltä? Sosialismissa sinulle tulee antaa oikeus haastaa jätkät.  Sosialismi on tarkoitettu sen ratkaisemiseksi, että miksi kaikki seuraavat jätkiä ja väärintunnistavat tai vieraantuvat (Marx) luokkaeduistaan ja kokevat sen omaksi tai muiden vioiksi tai luonnonlaiksi, että jotkut vievät oikeudet. 

    "Eihän kommunismissa teoriassa ole mitään vikaa, ihminen sen vaan pilaa."

    Kyllähän ihmisen pilaaminen on selitetty hyvässä teoriassa. Teoriahan koskee ihmisen luomaa kulttuuria. Marxistinen teoria on tapaillut sitä, miten kapitalismi syntyy myös muussa kuin taloudellisessa mielessä, mutta kukaan ei ole käsitellyt sitä, miten vallankumous arvostelee itseään ja sortuu kapitalismiin, asiaan, josta se yrittää päästä eroon.

    "Vierailija kirjoitti:
    Kommunismi riistää ihmiseltä oikeudet työnsä hedelmiin. Ei paljon nappaa painaa duunia ja keksiä uutta teknologiaa kun joku mursuviiksinen Josef vie työn hedelmät. "

    Kapitalismi riistää ihmiseltä oikeudet työnsä hedelmiin, koska kapitalisti myy tuon tuotteita lisäarvolla. Työläinen saa palkan ainoastaan työstä eikä saa edes päättää työnsä sisältöä tai päättymistä. Kommunismissa työläisen ei tarvitse myydä työvoimaansa kansalaispalkan takia. Sen sijaan työläinen hakeutuu itseään kiinnostaviin asioihin ja osallistuu yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Mitään Josefia ei kommunismissa ole eikä tule. Siinä vaiheessa, kun päätökset eivät ole yksimielisiä, pitää tehdä uusi vallankumous. 

    Vierailija kirjoitti:
    Kommunismi kaatuu samaan ihmisluontoa vastaan sotivaan mahdottomuuteen kuin sosialismikin.

    Jugoslavialainen viikkolehti Osmica on kertonut lukijoilleen, mitkä olivat sosialismin kuusi ihmettä:
    1. Työttömyyttä ei ole, mutta kukaan ei tee työtä.
    2. Kukaan ei tee työtä, mutta kaikki saavat palkkaa.
    3. Kaikki saavat palkkaa, mutta sillä ei voi ostaa mitään.
    4. Mitään ei voi ostaa, mutta kaikki omistavat kaiken.
    5. Kaikki omistavat kaiken, mutta jokainen on tyytymätön.
    6. Jokainen on tyytymätön, mutta vaaleissa kaikki kannattavat järjestelmää.



    1 Jos kukaan ei tee työtä, se johtuu sosiaalidemokratiasta, joka vieraannuttaa työläisen työstä estämällä häntä määrittelemästä työn sisältöä. Se ei ole kommunismista työvälineiden omistamista. Kyse on siitä, että työvälineet omistamalla voi toteuttaa itseään. Ihminen ei ole luonnostaan laiska, tyhmä, itsekäs, outo, pätevä, kaunis tai mitään muutakaan mustavalkoista, jonka sinä yksin päätät.

    2. Koska ihminen tekee muuta työtä kuin mitä sinä määräät, hän ei ole toimeton tai hyödytön. Saamme palkkaa muussa muodossa kuin perustoimeentulona, jolloin voimme hakeutua asioihin, jotka kiinnostavat meitä tai asioihin, joita yhdessä päätettäessä tarvitaan

    3. Ostaminen ei olekaan sama kuin itsensä toteuttaminen. Se on enemmän moraalista, tunteellista eikä sitä voi massatuottaa oligarkin toimesta. Mitä muuta tarvitsen kuin itseäni kiinnostavia asioita tai asioita, joita tarvitsen työni tekemiseen? 

    4. Ihminen ei ole luonnostaan pateettinen vaan minut tekee sellaiseksi työ, jota minun pakko tehdä, ihmiset, jotka pakottavat minua ja asiat, joita en voi saada. Omistaminen ei ole pelkkää tavaraa vaan myös osallistumista talouden ja yhteiskunnan ohjaukseen, jolloin en koskaan ole voimaton. Lisäksi omistaminen vihjaa toisten estämistä ja ulossulkemista, jotta he eivät varasta omaisuuttani. Sehän on epäsosiaalista ja estää sopimista

    5. Tyytymättömyys ei johdu vain tavaran puutteesta. 

    6. Kansanparlamentissa ei estetä tyytymättömyyttä aiheuttavien ongelmien käsittelyä
  5. "Systeemi on kankea ja kannustimet puuttuvat.

    Lisäksi johtoon nousee väärää porukkaa. Johtajat haluavat enemmän kuin muilla on, ja hankkivat virkamiehiksi lojaaleja tyyppejä."

    Sosialismi ei ole hallintotapa eikä tuottavuutta vaan omistusoikeuden siirtämistä työläisille itselleen. Sitä ei voi edustaa johto. Se lopettaa riiston, eli sen kun porvari myy tuon tuotteet voitolla, johon työntekijöillä ei ole oikeutta ja työntekijät myyvät työvoimaansa tullakseen toimeen. Se on työvoiman myymisen ja omistamisen välinen ristiriita. Vallankumouksen tehneet hallinnot ovat kankeita keskusjohdon vuoksi. Kommunismin määritelmä ei ole keskusjohtoinen hallinto.

    Kannustimien puute taas on väärä väite. Neuvostoliitossa ideaaliin uskoneet työläiset tekivät töitä riemulla valtion kassaan. Kannustimien puute viittaa sosiaalidemokraattiseen kompromissiin, jossa tulonsiirtoja tehdään siksi, että työläinen palaisi työkykyisenä työmarkkinoille omasta tai markkinoiden syystä sieltä poistuttuaan. Yksilöä ei voi syyttää kapitalismin rakennemuutoksista, mutta häntä voitiin tukea niitä vastaan. Se oli sosiaalidemokratian ajatus. Toisaalta haluttomuus hakea työtä voi johtua symbolisesta väkivallasta. Marxin mukaan työ on ihmisen oman olemuksen täyttymys, koska hän luo elämänsä työllään. Jos työ onkin pakottavaa tai jos ihmistä kiinnostaa jokin muu, kuten politiikka tai taide, niin hän voi vastustaa työntekoa. Symbolisen väkivallan mukaan kapitalismi toteutuu myös silloin, jos yhteiskunta tekee työstä ainoan itsetoteutuksen muodon. Sosialismissahan on kansalaispalkka, joka tarkoittaa sitä, ettei työtä ole pakko myydä selvitäkseen hengissä. Silloin ihminen on todella vapaa toteuttamaan itseään. Jos yhteiskunta tarvitsee jotain työtä, ihminen tekee sitä omasta valinnastaan yhteiseksi hyväksi.

    Johtoon nouseva väärä porukka on sosialisminvastaista. Johtoa ei pitäisikään olla. Yksimielisessä suorassa demokratiassa tuotannosta ja symbolisesta kulttuurista sovitaan, eikä minkään vääränlaisen tyypin väärät ideat määrää muita. Lojaalit tukijat ovat symbolista kapitalismia.

    "Jos yrittämisestä ei palkita, tai ahkera ja laiska saa saman korvauksen, ei tule toimimaan."

    "Meinaat että kapitalisimissa ahkera siirtotyöläinen, vaikka marjanpoimija, palkitaan? Kapitalismissa köyhä pysyy köyhänä. Ihan samalla todennäköisyydellä rikastuu kuin kommunismissa päätyy puolueen silmäätekeväksi."

    Työllä rikastuminen on mahdollista jos ammattiyhdistykset saavat juridista valtaa. Muutoin rikkaus peritään tai saadaan satumaisella onnella."

    "Kapitalismissa enemmän marjoja poiminut saa isomman korvauksen, kommunismissa molemmat saavat saman marjojen määrästä riippumatta. Kyllä sitä saa hyvän tulotason ilman kultalusikoitakin, siihen pitää vaan tähdätä hyvissä ajoin, ihan aloittaen ammatin valinnasta ja mitä siihen vaaditaan. Toki kaikki eivät ole yhtä välkkyjä joten ei mahdollista."

    Tässä kapitalistin kommentissa on ongelmana mielivaltainen leimaaminen, "köyhyys on omaa syytä tai luonnonlaki". Hän päättää, kuka on ahkera ja laiska, välkky tai tyhmä. Tärkeintä on päätöksentekoon osallistuminen eikä se, että kuinka hyvät kyvyt joku omaa. Tuohan asettaa ihmiset luokkiin symbolisen pääoman mukaan.

    Ammattiliitot eivät korjaa kommunismin diktatuuria tai kapitalismin köyhyyttä. Kyse ei ole siitä, että kuka palkitaan tai kuka päättää toisten puolesta.
  6. "Koska se on vajonnut aina siihen diktatuuriin. Liekö missään edes aitoa kommunismia vielä ollutkaan, vaan diktatuuri piilotettu vain nimelliseen kommunismiin."

    "Kommunismin tyyppinen kansan elinolojen kurjistaminen ei onnistu ilman tiukasti suljettuja rajoja, väkivaltaa ja diktatuuria. Erityisesti kommunismissa on aina käytännössä pieni etuoikeutettu puolueaktivistien joukko, paljon räikeämpi erottolu rikkaan ja köyhän välillä kuin yhdessäkään kapitalismisessa toteutuksessa."

    "Koska se on vajonnut aina siihen diktatuuriin. Liekö missään edes aitoa kommunismia vielä ollutkaan, vaan diktatuuri piilotettu vain nimelliseen kommunismiin."

    "Kommunismin tyyppinen kansan elinolojen kurjistaminen ei onnistu ilman tiukasti suljettuja rajoja, väkivaltaa ja diktatuuria. Erityisesti kommunismissa on aina käytännössä pieni etuoikeutettu puolueaktivistien joukko, paljon räikeämpi erottolu rikkaan ja köyhän välillä kuin yhdessäkään kapitalismisessa toteutuksessa."

    Elinolojen kurjistaminen ja tiukasti suljetut rajat, väkivalta ja diktatuuri ei tehty kommunismin toteuttamiseksi. Se tehtiin kapitalismin toteuttamiseksi kommunismin verukkeella. Sen takia kommunismi sisältääkin idean pääoman omistusoikeuden kieltämisestä ja se tarkoittaa myös poliittista ja kulttuurista ja sosiaalista pääomaa. Tasa-arvon takaamiseksi on oltava poliittinen parlamentti, jossa pääomasta päätetään demokraattisesti. 

    "Yksi kommunismin valhe on, ettei Jumalaa ole.

    Pohjois-Korea on kristittyjen vainoamisessa maailman ykkösmaa."

    Ei olekaan, mutta se ei tarkoita vainoamista (symbolista kapitalismia). Jos uskovainen tulee kansanparlamenttiin keskustelemaan tuotannon ja kulttuurin teosta, niin hän joutuu vastaamaan dogmistaan. Toisaalta hän ei voi myöskään velvoittaa toisia toteuttamaan asioita, joita hän perustelee dogmilla. Uskonnolle on keskeistä asioiden ottaminen tunnon asiana, kyseenalaistamatta, totunnaisesti. Sosialismissa uskonnollinen ihminen voi tehdä niin itsekseen ja toisaalta voi ehkä joutua tunnustamaan, että dogmaa ei tarvitakaan. 

    "Pohjois-Koreasta ei juurikaan kuulu soraääniä, eli kansalaiset ovat tyytyväisiä."

    "Kyllä, siellä kansa suorastaan jumaloi johtajiaan. Jopa iäkkäät armeijan päälliköt taputtavat haltioissaan minuuttikaupalla pidetylle johtajalleen kasvot hymyssä."

    Pohjois-Korea on toisaalta vapaa ulkomaailman paineilta. Se on yksi syy vahvoihin dogmiin, kulttiin ja symboliseen väkivaltaan. Silti täydellinen pakonomainen kontrolli ja symbolinen väkivalta on kapitalismia.

    "Inkavaltio oli toimiva kommunistinen kuningaskunta. Bysantti oli puolikommunistinen valtio (Leipää ja sirkushuvia).

    "Ilmeisesti pelasivat, kun ei ollut kirjoitettua pakkoideologiaa, vaan homma meni luonnostaan. Hurmahenget pakkodiktatuurillaan pilaavat talousjärjestelmän kuin talousjärjestelmän."

    Kommunismi ei saakaan perustua hurmokseen vaan järkeen vetoavaan perusteluun. Inkavaltiossa saattoi olla jaettu omistusoikeus tuotantovälineistä eikä lisäarvon myyntiin perustuvaa riistoa, mutta siellä oli silti symbolinen kapitalismi.  Se tarkoittaa sitä, että ihmisiltä kiellettiin pääoman hallinta kaikissa asioissa toisella tavalla. He eivät olleet vapaita itsetoteutukseen ja oman elämänsä hallintaan. Ihmiset olivat muurahaisia kuningattaren hivessä, joka vastasi käytännössä työläisten elämästä ja kuolemasta. Eivät työläiset itse (sosialismi). Bysantin leipä ja sirkushuvi oli myös hierarkinen.
  7. Huostaanoton syy on kaikille sama eikä se riipu meistä -edit 2

    Syy siihen on virkavallan toteuttaminen, johon meidät alistetaan. Syyt voidaan tekaista. Meidän mukanaolomme on toissijaista samoin lapsen tarve lähimmäisilleen, tosiasiat ja lapsen etu. Pääasia on virkavallan oikeudet. Oikeutemme on nyt poistettu ja ansaitsemme niitä lisää vuosien mittaan todistamalla kykenevämme tottelemaan sosiaalilautakuntaa ja tekemään heidän edustajansa tekaisemaa vanhemman tuen suunnitelmaa. Sosiaalityötekijä hallitsee ajan ja päättää milloin hän tekee yhteistyötä kanssamme vai tekeeko ollenkaan. Valitusjono on melkein vuoden pituinen. Sosiaalityöntekijä antaa komennuksia parin kuukauden välein. Niissä sosiaalityöntekijä kohtelee meitä sairaina eikä koskaan osallistu keskusteluun huostaanoton syistä. Jos en mene komennukseen, sosiaalityöntekijä puolustautuu sanomalla, ettei asioita ole voitu ratkaista minun yhteistyön puutteeni takia. Sosiaalityöntekijä manipuloi tuomioistuinta valehtelemalla meidän ja lapsemme terveydestä ja esittämällä oman toimintansa itsestäänselvänä. Sosiaalityöntekijät näyttelevät teennäisesti iloista tuomarille. Sosiaalityöntekijät haukkuvat meitä sairaiksi, jos yritämme kyseenalaistaa huostaanoton syyt, koska he yrittävät saada meidät tuntemaan itsemme sairaiksi ja sosiaalityöntekijän sosiaalisen ylemmyyden luonnolliseksi. Se mitätöi vastarinnan ja muodostaa ideologisen hegemonian. Se saa lapsen tottumaan pakkokotiin ja siihen, ettei hän pääse kotiin. Sen sosiaalityöntekijä naamioi retorisesti hyväksi voinniksi. Sitä sosiaalityöntekijä ei koskaan vahvista antamalla lapsen kertoa itsestään. Sosiaalilautakunnan syvällinen manipulaatio on tarkoituksellista. Yhteistyö on täydellistä alistumista mielivaltaiseen säätelyyn, jossa lastani käytetään välikappaleena virkavallan ja minun välillä. Säätelyn tavoite on minun sosialisaationi tyydyttäväksi lastensuojelun hierarkian hyväksyjäksi tai lapseni sosialisaatio ilman minua. Lastensuojeluorganisaatio voi kasvattaa lapseni halutessaan ilman minuakin. Yhteistyön tuloksia saa sosiaalityöntekijä käyttää halunsa mukaan ja tulkita minua tavoilla, jotka kulloinkin sopivat hänen agendaansa. Sosiaalilautakunnan ei täydy lopettaa huostaanottoa, jos eivät halua, koska he kontrolloivat verukkeita. Sitä rahoitetaan verorahoilla ja sille ei ole kulukattoa näennäisen hädänalaisten lasten verukkeen ansiosta. Voit taistella kertomalla julkisesti mitä itse teet oikeasti ja sosiaalityöntekijän valheet. Älä kerro syitä huostaanottoon vaan valheet, joihin et ole syyllistynyt.

    Huostaanotto on kiellettävä ja korvattava perhelaitoksella