Mitä jos turhat huostaanotot maksatettaisiin uhrin maksamalla asiakasmaksulla?

Esko Leipälä: JULKINEN VALTA EI HALUA PUUTTUA LAINVASTAISIIN ELI LAITTOMIIN HUOSTAANOTTOIHIN – SEN SIJAAN NIIDEN MAKSAJAKSI HAVITELLAAN VANHEMMAT MUKAAN!

Kuntaliiton erityisasiantuntija AILA PUUSTINEN-KORHONEN on uutisoinut MTV:n uutisissa 31.7.2022, että Suomessa huostaanotetuista lapsista noin 2.000 lasta on huostaanotettu ilman lakiin perustuvaa syytä, siis laittomasti, eli rikollisesti. Tuo määrä on laittomasti huostaanotettuja lapsia ”tällä hetkellä”, vuositasolla.

Suomessa on vajaat 20.000 huostaanotettua lasta.

Näin ollen yli 10 % huostaanotetuista lapsista on ryövätty kodeistaan aivan turhaan, ei ainoastaan ”lain hengen vastaisesti”, kuten asia uutisessa otsikoitiin, vaan yksiselitteisen laittomasti.

Sama tilanne on jatkunut monen vuoden ajan, joten vuosien mittaan laittomasti huostaanotettuja lapsia on ollut tuhansittain, moninkertaisesti enemmän kuin juuri nyt, tällä hetkellä.

* * *

Sama erityisasiantuntija Puustinen-Korhonen haluaa ilmeisesti vauhdittaa huostaanottojen jatkamista samaan malliin, puuttumatta laittomiin huostaanottoihin. Sen sijaan kiihtyvä rahanjako huostaanottolaitoksille tarvitsee Puustinen-Korhosen mukaan uusia maksajia, myös laittomasti huostaanotettujen vanhemmat itse. Näin hän pohtii viestipalvelu X:ssä:

– ”ENTÄPÄ JOS SIJOITETUN LAPSEN VANHEMMILTA VOISI PERIÄ TULOSIDONNAISEN ASIAKASMAKSUN?”

Muutama sata miljoonaa euroa huostaanottujen lasten ja perheiden auttamiseksi aikuisten-oikeasti löytyy helposti, jos puretaan ja LOPETETAAN LAITTOMAT HUOSTAANOTOT. Niinhän sen pitäisi mennä, jos huostaanottojen kustannuskriisi halutaan ratkaista täysjärkisellä tavalla.

Puustinen-Korhosen MTV:n uutisissa esittämän arvion mukaan viidennes huostaanotoista voitaisiin jättää tekemättä, jos laillisesti toimitaan. Yksi viidesosa 1.3 miljardista eurosta on 260.000.000 euroa – 260 milj. euroa.

Nyt tämä summa lahjoitetaan ansiottomana arvonnousuna ja tulonsiirtona lastensuojeluvirkailijoiden suosikkilaitoksille.

Miljardi tarkoittaa tuhatta miljoonaa, eli lukua 1 000 000 000. Huostaanottoihin käytettävissä oleva summa on 1 300 000 000 euroa. Onko tosiaan niin, että laittomia huostaanottoja ei pureta, vaan niiden maksajaksi halutaan huostaanotettujen lasten vanhemmat, mihin Kuntaliiton nimissä esitetty huostaanottojen ”uusi” rahoitusmalli viittaa?

https://www.facebook.com/share/p/noiemoLBWXMBRAMe/?mibextid=WC7FNe

https://x.com/KorhonenAila/status/1823005213210403028?t=GRnQYnc0Puhc0EIQnpjrqg&s=04&fbclid=IwY2xjawEowX9leHRuA2FlbQIxMQABHbZbdyBvEI82MiKjvTGpnW-PPG7n5CuxQ0T4z9dw28FvH_nue8BM3YZM2w_aem_Y5nKL1uPpUSSZPDh6QhZ0g

16

918

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Teemu Kanssakulkija on valhe, joka perustuu hermeneuttiseen eli ymmärtävään työotteeseen. Hermeneuttisessa sosiaalipedagogiassa pyritään muutokseen. Kanssakulkijassa pyritään holhoukseen eli virkavallan päätösvallan pitämiseen. Se on sen alikriittinen muunnelma. Kun muutosta ei synny, se turvataan lopettamalla tuki ja eristämällä vanhempi. Lisäksi huostaanoton asiakas ei ole lapsi vaan virkamies, joka kohdistaa lapsen välikappaleena vanhemman kasvattamiseen. Vanhempaa voisi auttaa ymmärtävällä tai valtauttavalla eli emansipatorisella työotteella. Itsenäinen ajattelu on kuitenkin lastensuojeluvirastossa kielletty. Lisäksi mitään hätää ei nuorella tai vanhemmalla ole. Kyse on sosiaalityöntekijän asenteesta.

      • Huostaanoton tarkoitus on varmistaa virkavallan turvallisuus lapsen vuorovaikuttaessa virkamiesten kanssa , kun vanhemmat ovat kyvyttömiä tai haluttomia sellaiseen kasvatukseen.

        Huostaanotto on kiellettävä ja korvattava perhekeskuksella


      • Anonyymi

        Teemu ole hiljaa sinun jutuissa ei ole mitään järkeä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teemu ole hiljaa sinun jutuissa ei ole mitään järkeä

        Kalju mulkku voisi myös lakata julkaisemasta henkilöiden nimiä YouTube-kanavallaan. Toki on hyvä, että hän kaivaa kuoppaansa vain koko ajan syvemmäksi, jotta poikansa varmasti pidetään kaukana hänestä, mutta lisäksi olisi paikallaan kunnon turpasauna, niin jäisivät ainakin nuo asioiden levittelyt ja huonosti peitellyt uhkailut vähemmälle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kalju mulkku voisi myös lakata julkaisemasta henkilöiden nimiä YouTube-kanavallaan. Toki on hyvä, että hän kaivaa kuoppaansa vain koko ajan syvemmäksi, jotta poikansa varmasti pidetään kaukana hänestä, mutta lisäksi olisi paikallaan kunnon turpasauna, niin jäisivät ainakin nuo asioiden levittelyt ja huonosti peitellyt uhkailut vähemmälle.

        Teemua ei edes kiinnosta nähdä Toivoa. Teemuhan itse naureskelee videoilla että "kohta Toivo viedään salaiseen laitokseen" ja silti hän tekee juuri ne asiat jotka edesauttavat tätä.
        Tämä koko huostaanotto on pelkkää shakkipeliä Teemulle. Hänen on saatava olla oikeassa ja kontrollissa joka asiassa. Teemu ei siedä sitä, että hän ei määrää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kalju mulkku voisi myös lakata julkaisemasta henkilöiden nimiä YouTube-kanavallaan. Toki on hyvä, että hän kaivaa kuoppaansa vain koko ajan syvemmäksi, jotta poikansa varmasti pidetään kaukana hänestä, mutta lisäksi olisi paikallaan kunnon turpasauna, niin jäisivät ainakin nuo asioiden levittelyt ja huonosti peitellyt uhkailut vähemmälle.

        "hulluteemu"


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "hulluteemu"

        "kaljuteme"


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "kaljuteme"

        "asbestiteme"


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "asbestiteme"

        Teemu tahtoo vain asbesti


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teemu tahtoo vain asbesti

        "Kaljuteme" julkaisi kaikki paperit youtubessa


      • Anonyymi00010
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kaljuteme" julkaisi kaikki paperit youtubessa

        20 000 lasta ""avuntarpeessa"" ...

        koska kokoomus sotepuljut on 20000 eur RAHANTARPEESSA...


      • Anonyymi00011
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        20 000 lasta ""avuntarpeessa"" ...

        koska kokoomus sotepuljut on 20000 eur RAHANTARPEESSA...

        Suuri osa huostaanotoista on tehty ilman mitään oikeaa syytä siihen, koska Stubbin allekirjoittama lastenryöstölaki niin sallii.

        Vain yhden sossutantan mielipide riittää lastenkaappaamiseen kokoomus-lapsibisnekseen.

        VALTION TUKEMA LAILLINEN LAPSIKAUPPA:

        https://mega.nz/file/gRZBCAjJ#07xOUGhEUp4yw56FJtW0PCgRqWm_WncG11bpwlO-LDo

        " Lastensuojelulait, jotka on luotu lapsikauppaa varten. Miten huolilailla kierretään rikoslakia?:

        https://www.youtube.com/watch?v=eA0qAHuA2ls

        https://google.com/search/?text=laillinen+valtion+tukema+lapsikauppa

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15241805/katevaa


      • Anonyymi00014
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Suuri osa huostaanotoista on tehty ilman mitään oikeaa syytä siihen, koska Stubbin allekirjoittama lastenryöstölaki niin sallii.

        Vain yhden sossutantan mielipide riittää lastenkaappaamiseen kokoomus-lapsibisnekseen.

        VALTION TUKEMA LAILLINEN LAPSIKAUPPA:

        https://mega.nz/file/gRZBCAjJ#07xOUGhEUp4yw56FJtW0PCgRqWm_WncG11bpwlO-LDo

        " Lastensuojelulait, jotka on luotu lapsikauppaa varten. Miten huolilailla kierretään rikoslakia?:

        https://www.youtube.com/watch?v=eA0qAHuA2ls

        https://google.com/search/?text=laillinen valtion tukema lapsikauppa

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15241805/katevaa

        suurin osa...

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/19466652/suomen-tanhetken-tuottavin--bisnes-ala-on-lastensuojelun-huostaanotto-bisnes-s24-esti-keskustelun


    • Vuokko Koskela: Useimmat huostaanotetuiksi nuorista tulisi autetuiksi kanssa kulkijan avulla. Samalla tulisi työllistetyiksi osaavia vastuuntuntoista yksityisyrittäjiä, mm toimintaterapeutteja ym. Laitoksissa tramatisoituneita olisi vähemmän, rahaa säästyisi ja myös inhimillinen kärsimys vähenisi . Juuri syihin puuttumalla edelleen tilanne paranisi huomattavasti ( eriarvoistava peruskoulu).

      • Anonyymi00015

        perhettä ei auteta raha ongelmissa...

        mutta sote-huostapuljulle tai -huostaperheelle maksetaan kymmeniö tuhansia vuodessa


    • Anonyymi

      Suomi vähiten korruptoitunut maa on korni vitsi...

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      649
      1444
    2. 115
      1426
    3. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      199
      954
    4. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      331
      895
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      233
      830
    6. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      58
      733
    7. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      233
      697
    8. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      175
      681
    9. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      88
      630
    10. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      21
      601
    Aihe