Vapaa kuvaus

Olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että maa jossa elämme, on oikeasti litteä. Pohjoisnavaksi kutsuttu napa on maailmannapa, jonka ympärille maanpiiri levittäytyy. Antarktis muodostaa jäävallit ja maanääriin ei pääse kukaan, koska luonnon karut olot eivät sitä salli. Äärimmäinen kylmyys, railot jäässä yms. korjaavat pois uteliaat. Maan todellisesta muodosta tietoiseksi tulleet, eli ns. valaistuneet aistivat kuitenkin maan todellisen muodon. Emme elä siis missään epämääräisessä pallossa, joka sijaitsisi jossain järjettömässä tyhjiössä, joka vilisee loputtomiin erilaisia palloja, joista osa olisi itsevalaisevia (tähdet) ja osa heijastavia (planeetat) On vain yksi valonlähde, eliaurinko ja sitten himmeämmät taivaan kappaleet, eli kuu, tähdet ja revontulet.

Aloituksia

22

Kommenttia

357

  1. Minä en Putinin joukkoihin mene, vaikka haluaisit! Putin on sielujen vihollisen asialla. Hän on julma ihminen ja ilmeisesti sinä olet sitä myös. Venäjällä on vielä karsitumpi sananvapaus, mitä meillä. Siksi en missään nimessä Venäjälle tahdo mennä, vaikka tiedän, että siellä on paljon flättäreitä. Heillä on huonot oltavat siellä, sillä tiettävästi Kremlissä ei maatietoista ajattelua katota hyvällä. Mutta eipä sitä katota täällä länsimaissakaan. Täällä sentään pirun verran laajempi sananvapaus, vaikka vieläkin olisi tehtävää sillä saralla. Maatietoinen ääni pitäisi saada kuulua!