Vapaa kuvaus

Olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että maa jossa elämme, on oikeasti litteä. Pohjoisnavaksi kutsuttu napa on maailmannapa, jonka ympärille maanpiiri levittäytyy. Antarktis muodostaa jäävallit ja maanääriin ei pääse kukaan, koska luonnon karut olot eivät sitä salli. Äärimmäinen kylmyys, railot jäässä yms. korjaavat pois uteliaat. Maan todellisesta muodosta tietoiseksi tulleet, eli ns. valaistuneet aistivat kuitenkin maan todellisen muodon. Emme elä siis missään epämääräisessä pallossa, joka sijaitsisi jossain järjettömässä tyhjiössä, joka vilisee loputtomiin erilaisia palloja, joista osa olisi itsevalaisevia (tähdet) ja osa heijastavia (planeetat) On vain yksi valonlähde, eliaurinko ja sitten himmeämmät taivaan kappaleet, eli kuu, tähdet ja revontulet.

Aloituksia

24

Kommenttia

393

  1. Se, että olen välillä suljetulla, ei todellakaan tarkoita sitä, että olisin mielisairas! Mistä ihmeestä sellaista olet päähäsi saanut. En ole ikinä törmännyt täällä mihinkään mainitsemaasi pöljäriziin. Liekkö keksimäsi hahmo ja jos on, niin mistä sen menit keksimään? Jos mielesi tuottaa noin outoja nimiä, niin voisikohan olla sinun päänupissa tutkimisen paikka? Silti en lähde täältä sinua miksikään mielisairaaksi kutsumaan, koska minulta puuttuu diagnosointioikeus. Ai miksikö? No kun niihin on valtuudet vain lääkäreillä. Minä en ole lääkäri, joten minä en diagnooseja jaa niin kuin sinä, joka ylität valtuudet, eli nostat itsesi lääkärin asemaan. Se on tietääkseni rikos, mutta en jaksa enempää mennä siihen. Toivon, että et jatkaisi tuolla kyseenalaisella alueella, vaan keskittyisit lausumaan vain sellaisia lausuntoja, jotka noudattavat tämän maan lakeja ja säädöksiä.
  2. Olen vaihteeksi ollut aika pitkällä jaksolla minusta riippumattomista syistä. Minun vapauteni tahdotaan kaikin keinoin riistää ja en ymmärrä siihen mitään muuta syytä, kuin sen, että totuus on monille liikaa. Etenkin valtaapitävälle eliitille. Jostain kumman syystä maatietoinen ajattelutapa nähdään niin suurena uhkana, että tällaista tietoisuutta levittävä henkilö halutaan sulkea jonnekin seinien sisään ja riistää koko pääsy tietoverkkojen ääreen. Ymmärrättekö, miltä se tuntuu minusta???!!!

    Ja ei riitä pelkästään se, että teljetään sinne. Sitten vielä tehdään kaikki voitava, että siellä telkien takana oleva olisi mahdollisimman töttöröö ja titityy. Minä ite ainakin olen ollut niin kamalassa tuubassa, etten ole edes hahmottanut sitä ajan kulua, mitä siellä seinien sisällä olen joutunut viettämään. En edes muista, milloin minut kammettiin ja teljettiin seinien sisään. Muistan, että oli kuitenkin suht soppelin lämmin ilma ja luntakaan ei ollut maassa. Nyt, kun minut laskettiin jalaksille, niin ulkona on tapahtunut isoja muutoksia. Ilmat ovat pimentyneet ja maa on saanut ylleen lumivaipan. Ja kaiken kukkuraksi joulukin jo kolkuttelee ovilla. Uskalla tässä maatietoista ilosanomaa levittää, kun on olemassa jatkuva pelko takalistossa, että joutuu taas tietyntavoin tiilen päitä lukemaan. On oltava siis hissukseen, mutta maatietoisesta ajattelutavastani en luovu ikinä. Olen maatietoinen tasan niin kauan, kun elämä minussa pihisee.
  3. Kirjoitukseni on sekavaa, kiitos pakkolääkkeiden. Tiivistäen sama:
    matemaattiset kaavat ovat laskimenkääntötemppuja. Kaavat on laadittu harhauttaa laskimet. Tilastotieteilijä tietää, että tilastoilla voidaan vääristellä asioita. Silti ne noudattaa matematiikan sääntöjä. Näyttää vain eriltä silmien edessä.
    Eli matemaattiset kaavat voidaan laatia siten, että laskinkin erehtyy. Ovat siis laskimenkääntötemppuja.
    Taikatemputkin näyttää todellisilta, mutta kaikki tietää ne silmänkääntötempuiksi nykyään. Laskimenkääntötemppuja sen sijaan kukaan ei osaa epäillä. Ne niellään absoluuttisena totuutena. Voidaankin siis sanoa, että matematiikasta on tullut epäjumala, jota palvotaan ansolutiivisena totuutena!