Moni arkijärkiperusteinenkin asia sotii jyrkästi koko palloteoriaa vastaan. Ensinnäkin Nasattajat yhdessä muiden samassa salaliitossa mukana olevaiset haluavat kehitellä kilvan erilaisia ihmisjärkeen käyviä kaavoja, joiden totuudellinen siemen on kuitenkin yhtä tyhjän kanssa. Vaikka kuinka kehittelisi jollekin asialle hienon kaavan, ei se asia muutu paremmaksi. Keksipähän jotku aikoinaan todella toimivan kaavan heinän teolle. Eli sellaiselle, missä heinää voitaisiin kasvattaa tekemättä yhtään mitään. Toisin sanoen heinä alkais kasvaa itsekseen, se myös täyden mitan saatuaan lakoaisi valmiisiin pinoihin hyödynnettäviksi. Kuten kaikki tiedämme, tässä ei onnistuttu, vaikka kaava olikin viimeistä piirtoa myöten pätevä. Ainakin paperilla.
Ompa yritetty kehittää itsestään korjautuvaa peltiä, aina kuivina pysyviä silmälaseja jne. Vaikka kaavalla ne toimi todella hyvin, ei mistään tullu mitään toimivaa myyntimenestystä. Ensinäki silmälasit lähinnä hylki vettä, muttei ne sitä poijes poistaneet. Pelti osasi kyllä korjata pienet ruosteen alut, mutta kun siihen tuli isompi klommo, tai kolo, niin siihen ne jäivät. Itsestään siliävät vaatteet toimii jossain määrin, muttei nekään niin hyvin, mitä kaavoissa lupailtiin.
Palloteoriakin lupailee kaikkea hullua. Ainakin paperilla. On olemassa mukamas useita galakseja. Useita aurinkokuntia, joissa kussakin oma elämän vyöhykkeensä, joissa mukamas olisi mahdollista elämän toteutuminen samassa muodossa, mitä maanpiirilläkin. Näihin on tehty toineen toistaan hulppeampia kaavoja ja viisaat miehet ympäri maan piirin uskovat näihin ihan täysillä. Tai sitten ovat mukana tässä salajuonessa, jolla saadaan tavan tallaajat pysymään tyhmeytettyinä, eli pallouskovaisina, jotta kaikki muukin palturi heihin uppoaisi.
On kuitenkin eittämätön tosiasia, että mikään, joka toimii kaavalla, ei toimi todellisuudessa siten, kun on väitetty ja luvattu. Näin ollen maa ei voi olla myöskään pallo, vaikka kaavat mitä väittäisi. Ihmisethän ne kaavatkin on keksineet. Ja ne keksittiin harhautukseksi. Ja hyvin ovat toimineet. Arvioni mukaan jopa 97 prosenttia maanpiirin ihmisväestöstä todella luulee, että me asumme pallossa!!!
Eittämätön tosiasia on se, ettei maa voi olla pallo!
30
533
Vastaukset 30
- Anonyymi
Kyllä. Palloteoria on poksahtanut jo aikapäivää sitten. Valveutuneemmiltantämä ei voinu jäädä huomaamatta!
- Anonyymi
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17703360W
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Olen saanut huomata, että minua tarkkaillaan, mutta silti en pelkää ketään. Täällä antamani viestit ovat osoittaneet oikeiksi joten itse tarkkailen heitä ja kerään todisteita. T:Ghost2022
- Anonyymi
Ding dong ding dong!
- Anonyymi
Ööö
Minä ainakaan en ole koskaan kuvitellut asuvani pallossa... Eräänlaisen soikion pinnalla kylläkin. Minusta on oikein hyvä, että ihmiset käyttävät mielikuvitusta ja keksivät erilaisia teorioita olemassaolomme muodoista, se ei voi olla kovin haitallista elämänmuodollemme.
- Anonyymi00024
Haitallista elämänmuodollemme on, että ihmiset keksivät omassa pikku päässänsä (päissänsä) mahdottomia juttuja, jotka tiede on todistanut jo vuosisatoja sitten valheeksi.
Oisko ihan mahotonta, että uskoisi jo tutkitut ja todistetut faktat.
- Anonyymi
"Arvioni mukaan jopa 97 prosenttia maanpiirin ihmisväestöstä todella luulee, että me asumme pallossa!!!"
Arviosi on väärä. Me asumme pallolla; ei pallossa.- Anonyymi
Emme asu sen enempää pallossa, kuin pallollakaan. Jos asumme pallossa, pallo on vakaa kivipallo, joka ei horju. Jos asumme pallolla, pallo on silloin ilmapallo ja se heiluisi arveluttavasti jalkojemme alla. Ja se voi myös poksahtaa. Mutta yhtä kaikki, asuimme sitten pallossa tai pallolla, se on mahdotonta. Mikä nimittäin pitää palloa kiinni?
Kyllä maa on enemmänkin tukevasti jaloillaan seisova maan kamara, joka totisesti on litteä! Emme siis elä pallolla, emmekä pallossa. Elämme maassa. Ja vain osa meistä asuu maalla. Loput kaupungissa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Emme asu sen enempää pallossa, kuin pallollakaan. Jos asumme pallossa, pallo on vakaa kivipallo, joka ei horju. Jos asumme pallolla, pallo on silloin ilmapallo ja se heiluisi arveluttavasti jalkojemme alla. Ja se voi myös poksahtaa. Mutta yhtä kaikki, asuimme sitten pallossa tai pallolla, se on mahdotonta. Mikä nimittäin pitää palloa kiinni?
Kyllä maa on enemmänkin tukevasti jaloillaan seisova maan kamara, joka totisesti on litteä! Emme siis elä pallolla, emmekä pallossa. Elämme maassa. Ja vain osa meistä asuu maalla. Loput kaupungissa!Olet sinä ihmisparka todella sekaisin! Tosin viimeisessä lauseessasi todistit olevasi älyvapaa trolli! Mitä oikein halusit sanoa? Kyllä teitä idioottimaisia trolleja on täällä enemmän kuin "laki sallii", siis mitä yritti sanoa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet sinä ihmisparka todella sekaisin! Tosin viimeisessä lauseessasi todistit olevasi älyvapaa trolli! Mitä oikein halusit sanoa? Kyllä teitä idioottimaisia trolleja on täällä enemmän kuin "laki sallii", siis mitä yritti sanoa?
Viimessä lauseessa saivartelin, ku ton pätijän mukaan on niin hirveän tärkeä sanoa pallolla, eikä pallossa. Siis oikea pilkunnussija! Ketä kiinnostaa, sanooko pallossa, vai pallolla?! tuskin ketään muuta, ku fanaattisinta pallopäätä. Peruspallopäätä se ei kiinnosta ollenkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viimessä lauseessa saivartelin, ku ton pätijän mukaan on niin hirveän tärkeä sanoa pallolla, eikä pallossa. Siis oikea pilkunnussija! Ketä kiinnostaa, sanooko pallossa, vai pallolla?! tuskin ketään muuta, ku fanaattisinta pallopäätä. Peruspallopäätä se ei kiinnosta ollenkaan.
"Peruspallopäätä...."!
Ovat nuo littu-uskovaiset todella ulkona kaikesta normaalista elämästä, vain täydelliset typerykset voivat keksiä noin älyvapaan sanan kuin "peruspallopää"!
Olen maatietoinen, en pallopää, enkä ikinä suostu käyttämään sanoja "pallopää" tai "lättäpää" oikeat termit ovat maatietoinen tai littu-uskovainen. - Anonyymi00016
Anonyymi kirjoitti:
Emme asu sen enempää pallossa, kuin pallollakaan. Jos asumme pallossa, pallo on vakaa kivipallo, joka ei horju. Jos asumme pallolla, pallo on silloin ilmapallo ja se heiluisi arveluttavasti jalkojemme alla. Ja se voi myös poksahtaa. Mutta yhtä kaikki, asuimme sitten pallossa tai pallolla, se on mahdotonta. Mikä nimittäin pitää palloa kiinni?
Kyllä maa on enemmänkin tukevasti jaloillaan seisova maan kamara, joka totisesti on litteä! Emme siis elä pallolla, emmekä pallossa. Elämme maassa. Ja vain osa meistä asuu maalla. Loput kaupungissa!Mun elämä on pullossa.
Kun ei masenna, om pullo korkattu.
Pullotta on elämä masentavaa,
Toisaalta kulhosta saa poolia Anonyymi kirjoitti:
"Peruspallopäätä...."!
Ovat nuo littu-uskovaiset todella ulkona kaikesta normaalista elämästä, vain täydelliset typerykset voivat keksiä noin älyvapaan sanan kuin "peruspallopää"!
Olen maatietoinen, en pallopää, enkä ikinä suostu käyttämään sanoja "pallopää" tai "lättäpää" oikeat termit ovat maatietoinen tai littu-uskovainen.Oikeat termit on palloharhassa elävä pallopää tai valaistunut maatietoinen littumaan tietäjä
- Anonyymi00018
Delfine kirjoitti:
Oikeat termit on palloharhassa elävä pallopää tai valaistunut maatietoinen littumaan tietäjä
Kun katsoo millaiset idiootit kannattavat littumaata (Eric Dumbass, David Weiss, Turd Jamar) ei litteään maahan uskovasta kyllä saa kovinkaan hyvää kuvaa...
- Anonyymi00020
Delfine kirjoitti:
Oikeat termit on palloharhassa elävä pallopää tai valaistunut maatietoinen littumaan tietäjä
Miten nuo littu-uskovaiset voisivat olla maatietoisia, eiväthän ne ressukat ole tietoisia mistään asiasta? Valaistuneita ne kyllä taitavat olla, paitsi järjen valon osalta.
Miten voi olla "palloharhaa" sehän on vuosisatoja tiedetty tiukkaa faktaa, jota te littu -uskovaiset ette ole kyenneet kumoamaan.
Ota oikeista termeistä selkoa ennen kuin tulet pätemään.
Tosin koko juttusi oli trolli, kannattaiskos kirjoittaa asiaa jos kerran pitää jotain kirjoittaa? - Anonyymi00021
Anonyymi kirjoitti:
Emme asu sen enempää pallossa, kuin pallollakaan. Jos asumme pallossa, pallo on vakaa kivipallo, joka ei horju. Jos asumme pallolla, pallo on silloin ilmapallo ja se heiluisi arveluttavasti jalkojemme alla. Ja se voi myös poksahtaa. Mutta yhtä kaikki, asuimme sitten pallossa tai pallolla, se on mahdotonta. Mikä nimittäin pitää palloa kiinni?
Kyllä maa on enemmänkin tukevasti jaloillaan seisova maan kamara, joka totisesti on litteä! Emme siis elä pallolla, emmekä pallossa. Elämme maassa. Ja vain osa meistä asuu maalla. Loput kaupungissa!Huoh, taas kerran näitä "maankamara tyyppejä". Teiltä on kysytty sata kertaa, minkä päällä ne "tukevat jalat" sitten seisovat, miksei ole nähty edes pikkuisin uskottavaa selitystä, mutta kun ei ole selitystä, helpompi juosta pakoon kysymystä.
Suosittelen, että opiskelet Maapallosta edes peruskoulun oppimäärän. - Anonyymi00022
Anonyymi kirjoitti:
Viimessä lauseessa saivartelin, ku ton pätijän mukaan on niin hirveän tärkeä sanoa pallolla, eikä pallossa. Siis oikea pilkunnussija! Ketä kiinnostaa, sanooko pallossa, vai pallolla?! tuskin ketään muuta, ku fanaattisinta pallopäätä. Peruspallopäätä se ei kiinnosta ollenkaan.
Tottakai se on tärkeää, sehän on ihan eri asia, elääkö pallolla tai pallossa, asia muuttuu ihan eriksi, jos et tuota ymmärrä olet littu-uskovainen luuseri, jonka muutkaan mielipiteet eivät ole lukemisen arvoisia.
- Anonyymi
Kerran minäkin
Funtsin kun
Pizzaa paistin
Ei ne täytteet
Pysy pallon päällä
Siksi tehdään lätty
Hmmmmmm..... - Anonyymi
Lätipää kovasti yrittää tyydyttää hörhöilyaddiktion lättämaasekoilullaan. Uusnatsismi on liian kovaa kamaa ja laittaa palstapaskantajan banniin.
- Anonyymi
Ööö
- Anonyymi
Eittämätön tosiasia on se ettei alottaja ole oikeassa.
Se kun on vain täysin mahdotonta.- Anonyymi00017
Aatami aloitti maapallon asuttamisen ja pian tuli apuun Eeva neiti.
Nähtyään Eevan kylvyssä, alkoi sukurutsalla väestö kasvaan
- Anonyymi00019
Dille Dong!! Foliohattu vain tiukemmalle!
Varmasti isompikin osa uskaltaisi avoimesti tunnustaa olevansa maatietoinen, jos se vain olisi mahdollista. Moni on ns. kaappimaatietoinen. Eli ns. kaapissa oleva "lättäpää".
- Anonyymi00023
Kun paranet tarpeeksi niin matkusta kauaksi etelään (Kauriin kääntöpiirin eteläpuolelle) niin näet asioita paljain silmin jotka ei voi toteutua jos Maa olisi Litteä.
- Anonyymi00025
Kaikki "maatietoiset" siis suomeksi sanottuna littu-uskovaiset saakin heittää sinne kaappiin ja hukata avain merten syvyyksiin.
Miksi itsestään selkeissä asioissa pitää vielä jähytä, jokaiselle täysijärkiselle on täysin selvää, miten Maa ja Aurinkokunta toimii.
Mielipiteitähän tähän maailmaan mahtuu, olis kuitenkin hyvä jos niissä mielipiteissä olisi jotain edes etäisesti totuudeksi kerrottavaa.
- Anonyymi00026
Kiipees joskus näkötorniin niin sieltä näet että kaareva on ja horisontti on yllättävän lähellä. Kaukoputki avuksi.
- Anonyymi00027
Kyllä Maa voi olla pallo sen jälkeen kun Lättymaa törmää taivaankanteen jolloinka Lättymaan reuna-alueet jatkavat jatkuvuuslakien mukaan etenemistään kun samaan aikaan Lättymaan keskusta hidastuvat törmäyksessään taivaan kanteen jolloin Lättymaan reunat kiertyvät taivaankannen ympärille hidastuvalla vitkavoimalla kun samaan aikaan Lättymaan keskipiste lähenee tulevan Pallomaan keskustaa.
Näin tuli Lättymaasta Pallomaa ja todisteena tästä Lättymaan törmäyksestä taivaankanteen on Luna ! Koittakaas palloteoreetikot kumota tämän toden !- Anonyymi00028
Lässynlässyn kirjoittaisit jotain muuta kuin täysin mielipuolisia teorioita.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591511- 261134
- 82992
- 65806
- 36800
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69774- 90723
- 47722
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.13710Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131705Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19685- 115666
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31605Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �141601- 4592
- 43581
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45570Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24523- 18522
- 41518