Vapaa kuvaus

En varmasti esittäydy, umpivieraille ihmisille. Ja vielä pitäs kertoa harrastuksista ja ties mistä. Enkä edes tsättäile, se on enemmän semmoista nuoren polven hommaa. Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

8

Kommenttia

142

  1. Tietysti se Sudareitten käsikirja olisi kova sana, mutta kun sitä ei ole olemassa tässä todellisuudessa. Eli ei oikein. Ja kirjasarjoja en laske yhdeksi kirjaksi, sen takia Iijoki-sarja onkin sarja.

    Listani ei ole sitova, jos tulee saarelle lähtö niin pidätän itselleni oikeuden muuttaa valintojani.

    1. Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani
    2. Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla
    3. J.R.R. Tolkien: Lord of the Rings
    (trilogia on mielestäni ihan validi "yksi teos")
    4. Philip Pullman: His Dark Materials -trilogia
    5. José Saramago: Jeesuksen Kristuksen evankeliumi TAI Luola TAI Kertomus sokeudesta. En osaa valita.

    Viidennen valitseminen oli muutenkin tuskallista, kun tuli mieleen kaikki Sadan vuoden yksinäisyydet ja Eureka Streetit ja Peppi Pitkätossut ja Veikko Huovisen tuotanto. Kauhea kysymys.
  2. Onhan niitä muutamia hyviäkin joukossa. Alejandro Amenábarin "The Others" on mainio, tunnelmallinen pätkä. Mainita pitää ehdottomasti Hideo Nakatan "Honogurai mizu no soko kara", josta on (tietenkin) tehty myös jenkkiversio nimellä Dark Water. Edelleen Nakatan ohjaama "Ringu", jonka Gore Verbinski päivitti ameriikan muottiin sopivaksi. Yllättävän reipas oli ranskalainen "Haute Tension" (Switchblade Romance), Alexandre Ajan ohjaama on se. Yllätyin kovin siitä, että minusta Dawn of the Deadin uusintaversio ei ollutkaan ihan paska. Siihen oli suorastaan puhallettu uutta henkeä. Pirteä leffa, vaan ei yhtä ansiokas kuin esikuvansa.

    Jos saan luvan harhautua perinteisestä kauhuelokuvasta, voisin kernaasti lukea David Lynchin Mulholland Driven kuuluvaksi viime aikojen parhaisiin kauhuelokuviin. Samoin Batoru rowaiaru (tai Battle Royale, kuten useammat sen tuntevat) on niitä elokuvia, että ei ihan kauhuakaan, mutta muutamia raja-aitoja kaadetaan kyllä.

    Meinasi ihan unohtua Takashi Miiken loistava Ôdishon (Audition). Kyllä se vaan niin on, että viime aikojen hyvät kauhuelokuvat on ohjannut yleensä joku ei-amerikkalainen. Liekö jenkeillä pitkän kauhuelokuvahistoriansa ansiosta niin paljon painolastia kannettavanaan, ettei genren uudistaminen tahdo onnistua? Toivoa on heilläkin, nuoren polven ohjaajissa on monia lupaavia kykyjä kuten Eli Roth, Darren Aronofsky ja Richard Kelly. Kaksi jälkimmäistä eivät kylläkään ole varsinaisia kauhuelokuvia ohjanneet, mutta tunnelat elokuvissaan ovat sitä luokkaa, että jahka sopiva käsikirjoitus sattuu kohdalleen, niin kyllä katsojia pelottaa.