Vapaa kuvaus

s-posti [email protected] Olen pienestä pitäen uskonut. Syntynyt hedborgilaiseen evankelisuuteen. Edustan Kristus-keskeistä kristillistä, karismaattista katsantoa sekä olen vapaaehtoistyössä eräissä ns. kolmannen sektorin yhteisöissä . Olen toiminut helluntaissa / baptisteissa / elämänsanassa. Nykyisin uskonliikkeessä Toivonseurakunnassa ja luterilaisessa Kristillisessä Työväenyhdistyksessä. Mielenterveyspuolella suosittelisin jokaiselle ihmiselle ratkaisupainotteista, narratiivista lyhytterapia-ajattelua ja olen ns. psykonomi. A-kiltatoiminnassa myös mukana. Olen ennakkoluuloton ja ennakkoasenteeton kanssaihminen. Mottoni "Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko", Gal 5:6b. Ilman uskoa on muutoskyky mahdoton. Suosikkibändit/artistit: Uudistunut Jukka Tolonen kumppaneineen Suosikkileffat: Ben Hur, Kymmenen Käskyä, Egyptin Prinssi, Sound of the Music, Liekit, Vapaaksi Vihasta, Kujanjuoksu, Risti ja Linkkuveitsi Lempikirjat: Novum, IRT, Anteeksiantamisen Voima by Gene Lilly, Armoherätys by Ch.R.Swindoll Vapaa-aikanani: Livejournalisti, runoniekka, vaimoni kera pienten sukulaislasten kanssa Suosikkipalstat Suomi24 Keskusteluissa: adventismi Katson tv:stä mieluiten: luonto, matkailu, dokumentit, nyyhkyleffat Kotieläimet: Hämähämähäkki En pidä: Teeskentelystä ja siitä että pihdataan rakastaa-sanan käyttöä. Parhaat matkakohteet: Pitcairn, palestiinalaisalueen Betlehem, Pohjolan Lappi, Haifa, Turun seudun saaret, Berlin, Singapore, Biel/Bienne Sveitsissä, Muehlheim Etelä-Saksassa. Ruoka & juoma: Possu, kebab, Kermaperunat, Cokikset, mieto alkoholi vähäisenä seurajuomana Linkit: http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Jes. 53:1&rnd=1205393325280, http://www.evank.org, http://youngrensuomi.net/, http://www.reinosav.net/, http://www.wwnet.fi/users/veijone/ind98c.htm, http://www.123-cams.com/live-webcam.php?var=9080&site=http://www.livekotel.com, http://www.raunohelppi.com/index.php, http://www.irr-tv.fi/, Mobiiliraaamattu, Elävä Uutinen. Koulutus: --- Koulut: Merkonomi Ammatti: Eläkeläinen Työskentelen: Vapaaehtoistyössä Ase tai siviilipalvelus: Talousaliupseeri Yhdistykset/kerhot: Mt-yhd. A-kilta, Kristill.Työväen yhd. Siviilisääty: Varattu Lapset: Olen ylpeä vanhempi

Aloituksia

1311

Kommenttia

18023

  1. ## Bushmanni ei tajua elämnästä mitään - se on nyt nähty.
    Se, että tänään murhataan paljon enemmän ihmisiä kuin koskaan ennen, on Bushmannille tilastollinen asia ja oikeastaan murhia onkin vähemmän kuin ennen. Ja Antti on näköjään samaa mieltä. ##

    TOSIASIA kaikille muille paitsi aleksille on, että yhä demokraattisemmaksi laillistuva maailmamme on verrattomasti turvallisempi nyt London 2012 aikakautena kuin esimerkiksi Berliinin Olympialaisten aikoihin, joissa isäntää oli Hitler.

    Taannoin piti täällä Varsinaisessa Suomessakin pelätä niin susia kuin puukonheiluttajia ja ulkomaalaisia sekä roomalaiskatolista kirkkoa. Nyt pelkäämme vain pörssiromahdusta. Tuskin enää koskaan täysin tukkeentuu suurvaltojen vuoropuhelu ja sodatkin pitää laillisesti julistaa.

    Toki Balkanin rotkoissa, Josip Broz Titon perikunnassa teurastettiin ihmisiä vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten, mutta nykyajassa sellaisestakin joutuu tilille, kuten mm. serbijohtaja. On päivänselvää, että maailma on turvallisempi elää, vaikka väkivaltaa on ja piilossa sitä sekä ihmiskauppaa on enemmän kuin luulemmekaan.

    Raamattukin ennustaa, että rauha sovitaan, tosin se sitten petetään yllättäen, mutta tuo pedonaika onkin oma aikansa ja lajinsa.

    Hes. 38:11
    ja sanot: 'Minä hyökkään suojattomaan maahan, käyn ahdistamaan sen asukkaita, jotka elävät rauhassa ja turvallisin mielin eivätkä suojaa itseään ympärysmuureilla, eivät portein eivätkä salvoin.
  2. Pensasstolainen bushmanni piruilee uskovaisille :

    ## Eli mitään tulvaa tai Nooan vedenpaisumusta ei ole ollut tosiasioihin perustuvien todisteiden mukaan ainakaan yli 9500 vuoteen.
    Jos sellainen tulva on ollut noin 4000 vuotta sitten, miksi ihmeessä se ei näy esimerkiksi Jyväskylän Korttajärven sedimentissä? ##

    ## . . . puiden siitepölyineen, joita on minkään tulvan tai vedenpaisumuksen häiritsemättä kasvanut Jyväskylän seudulla yli 9000 vuoden ajan. ##

    Ei Raamatun mukainen vedenpaisumus kovin monta kuukautta kestänyt, joten bushmannin siitepölyteoria ei todista yhtikäs mittään paitsi bushmannista itsestään.

    Vai että 9000 vuotta vain tiedetään puita kasvaneen Jyväskylän seutuvilla. Aika lähelle osuu maagisen 6000 luvun kanssa - ehkä tiedemiesten arvioissa on tulkinnan varaa; ehkä se on 6000 vuotta, se totuus ja todellisuus.

    On kerrassaan mahdotonta käsittää pensasmiehen logiikkaa, nääs vaikkapa :
    ## Jos sellainen tulva on ollut noin 4000 vuotta sitten, miksi ihmeessä se ei näy esimerkiksi Jyväskylän Korttajärven sedimentissä? ##

    Eihän siitä jälkeä voi jäädä psyyvästi, vedenpaisumus on kuin veteen piirretty viiva jälkeenpäin katsottuna. Tulvistakin jää enemmän näyttöä, sillä niillä on rajansa. Vedenpaisumuksesta on, vakavasti puhuen, vahvoja todisteita perimätiedon mudoossa tuolla Azerbaidzanissa, Ararat-vuoren juurellä ja Jerevanissa muun muassa. Nooasta puhutaan yhä, on tuoltapäin kulkeutuneita laulujakin. Pidän opetusta Nooasta ja vedenpaisumuksesta verrattoamasti luotettavampana kuin bushmannin mietiskelyt.

    Sitäpaitsi busmannin ensisijainen motiivi on uskvoaisten mollaaminen, joten totuusarvoa hänen teksteissään ei ole lainkaan; hän ei etsi totuutta, ei rakasta totuutta.

    Room. 1:18
    Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,

    Room. 2:8
    mutta niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus.

    2. Tess. 2:12
    että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.

    Totuduen puolesta . . .

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ef.+4:1&rnd=1344771558316

    antti
  3. JUMALAN PAPIT OLKOOT KOLMASTI YLISTETTYJÄ !!!

    ## Uskoontulon esteenä papisto?
    Raamatusta voimme lukea millainen suhde Jeesuksella oli pappeihin joista hän käytti mm. nimitystä kyykäärmeen sikiö
    ##

    Kyllä tuossa taas on luettu Raamattua täyskännissä niin, että velatkin muuttuvat saataviksi. Sillä Jeesushan moitti VAIN juutalaista uskontoa. Kristityistä papeista Jeesus antaa hyvän käsityksen. Apostolitkin itse asiassa. Ja Ilmestyskirjassa (Johannekselle) Jeesus tituleeraa kristillisten seurakuntien pappeja ENKELEIKSI.

    Matt. 13:52
    Silloin hän sanoi heille: "Siksipä jokainen lainopettaja, josta on tullut taivasten valtakunnan opetuslapsi, on kuin isäntä, joka runsaasta varastostaan ottaa esiin sekä uutta että vanhaa."

    1. Tim. 5:17
    Vanhimpia, jotka seurakuntaa hyvin hoitavat, pidettäköön kahdenkertaisen kunnian ansainneina, varsinkin niitä, jotka sanassa ja opetuksessa työtä tekevät.

    Ilm. 2:1 "Efeson seurakunnan enkelille kirjoita:
    Ilm. 2:8 Ja Smyrnan seurakunnan enkelille kirjoita:
    Ilm. 2:12 Ja Pergamon seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo hän, jolla on se kaksiteräinen, terävä miekka:
    Ilm. 2:18 Ja Tyatiran seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Jumalan Poika,
    Ilm. 3:1 "Ja Sardeen seurakunnan enkelille kirjoita:
    Ilm. 3:7 Ja Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa:
    Ilm. 3:14 Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku: ...

    Toki voi olla pappeja niitäkin, jotka opettavat riittävän raamatullisesti, vaikka eivät itse elä oppinsa mukaisesti. Kiitos Herralle sellaisistakin papeista. Kun heitä kuuntelee, voipi tulla uskoon! Eivät he ainakaan esteitä ole pelastukselle.
    "Jumalan sana ei tyhjänä palaja" Hei, tajuutsä? Jopa vanhan liiton pappien OPETUSTA Jeesus kehuu, vaikka heidän vaellustaan moittii ankarasti.

    Matt. 23:3
    Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee.

    antti
  4. JUMALAN PAPIT OLKOOT KOLMASTI YLISTETTYJÄ !!!

    ## Uskoontulon esteenä papisto?
    Raamatusta voimme lukea millainen suhde Jeesuksella oli pappeihin joista hän käytti mm. nimitystä kyykäärmeen sikiö
    ##

    Kyllä tuossa taas on luettu Raamattua täyskännissä niin, että velatkin muuttuvat saataviksi. Sillä Jeesushan moitti VAIN juutalaista uskontoa. Kristityistä papeista Jeesus antaa hyvän käsityksen. Apostolitkin itse asiassa. Ja Ilmestyskirjassa (Johannekselle) Jeesus tituleeraa kristillisten seurakuntien pappeja ENKELEIKSI.

    Matt. 13:52
    Silloin hän sanoi heille: "Siksipä jokainen lainopettaja, josta on tullut taivasten valtakunnan opetuslapsi, on kuin isäntä, joka runsaasta varastostaan ottaa esiin sekä uutta että vanhaa."

    1. Tim. 5:17
    Vanhimpia, jotka seurakuntaa hyvin hoitavat, pidettäköön kahdenkertaisen kunnian ansainneina, varsinkin niitä, jotka sanassa ja opetuksessa työtä tekevät.

    Ilm. 2:1 "Efeson seurakunnan enkelille kirjoita:
    Ilm. 2:8 Ja Smyrnan seurakunnan enkelille kirjoita:
    Ilm. 2:12 Ja Pergamon seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo hän, jolla on se kaksiteräinen, terävä miekka:
    Ilm. 2:18 Ja Tyatiran seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Jumalan Poika,
    Ilm. 3:1 "Ja Sardeen seurakunnan enkelille kirjoita:
    Ilm. 3:7 Ja Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa:
    Ilm. 3:14 Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku: ...

    Toki voi olla pappeja niitäkin, jotka opettavat riittävän raamatullisesti, vaikka eivät itse elä oppinsa mukaisesti. Kiitos Herralle sellaisistakin papeista. Kun heitä kuuntelee, voipi tulla uskoon! Eivät he ainakaan esteitä ole pelastukselle.
    "Jumalan sana ei tyhjänä palaja"

    Matt. 23:3
    Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee.

    antti
  5. pyh! vastasi:
    ## Siis nyt meni taas plörinäksi.
    Tekstissähän sanotaan se syy. RIKKOIVAT KÄSKYT. ##

    Tuskin tuo kellekään epäselväksi jäi, ei edes bushmannille. Mutta lukijoitahan askarruttaa tämä kohta:

    ## ## maan asukkaat käyvät vähiin, vain muutama harva jää jäljelle ihmisen suvusta." ## ##

    Vähiin käyvät, saavatko surmansa liikenneonnettomuuksissa ja vastaavissa, kun eivät noudata lakia? Tai tappaako Jumala heidät ihan ihmeen kautta, kun jäävätkin (liikenne)rikkomustensa jälkeen vielä henkiin?

    Onko siis Jeesuksen tulemuksen näkemässä vain uskovaiset, ne vähät jälkelle jääneet? Mutta huomauttaisin, niinkuin adventistitkin usein, että kaikkien silmät saavat Hänet nähdä. Tuossa Raamatun sanonnassa ei olisi mitään järkeä, jos sillä tarkoitettaisiin vain sitä piskuistä jäännöstä, niin että vain he näkevät.

    "Maan asukkaat käyvät vähiin, vain muutama harva jää jäljelle ihmisen suvusta"

    Mitä se on? Kellä on uskottavin oppi siitä?

    antti
  6. ## Ulkomailta saatu "teologinen" oppi on siis mennyt jokseenkin hyvin perille. ##

    Niin no, kaikkihan nykyään tulee amerikan kautta. Jopa lutterinperintö, sillä kirkon herätysliikkeet ovat saaneet paljon kansainvälistä ja erityisesti tietenkin amerikkalaisia vaikutteita. Lestadiolaisuus taitaa olla Pohjoismainen.
    Kansan Raamattu Seura on eurooppalaista perua, mutta silti paljolti jenkkivaikutteinen nykyään sekin.

    Joten Adventtikirkon ulkomaalaisuutta ja "suomalainen piirikunta" -systeemiä sekä sitä, että kouluttaudutaan ulkomaisissa yliopistoissa - sitä ei pidä kummeksua. Toki oppivivahteet iskostuvat niissä opinahjoissa, mutta eivät pureskelematta nieltynä ja onhan suurempi merkitys sittenkin sillä, millaisessa hengessä täällä kotomaassa sitten toimitaan. Vaikka he pitävät melko tiukasti kiinni oppiperimästään, he kunnioittavat sitä että joku muu on yhtälailla vakavissaan omaksumiensa tulkintojen kanssa.

    Papit ovat ihmisiä, vain ihmisiä, se on totta. Mutta siinä määrin kunnioituksen ansaitsevia ja tärkeitä johtajia, että Raamattu nimittää heitä Ilmestyskirjassa ENKELEIKSI.

    ENKELEITÄ ONKO HEITÄ -- ainakin papit ovat niitä

    Ilm. 2:1 "Kirjoita Efesoksen seurakunnan enkelille ...
    Ilm. 2:8 "Smyrnan seurakunnan enkelille kirjoita: . . .
    Ilm. 2:12 "Pergamonin seurakunnan enkelille kirjoita: - - -
    Ilm. 2:18 "Tyatiran seurakunnan enkelille kirjoita . . .
    Ilm. 3:1 "Sardeksen seurakunnan enkelille kirjoita . . .
    Ilm. 3:7 "Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita . . .
    Ilm. 3:14 "Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita . . .

    ANTTI
  7. Koska vilpistelijä ei voi vaatia mitään oikeutta eli oikeudenmukaisuutta Jumalalta, kuten todistin Sanalla, odotan hartaasti vilpittömiä vastauksia tähän :

    OLISIKO SEURAAVASTA JAKEESTA MONTAKIN OIKEAA TULKINTAA ?

    Matt. 8:12 mutta valtakunnan lapset heitetään ulos pimeyteen;
    siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."

    Asiakokonaisuus tässä :

    Jeesus ja Kapernaumin sadanpäällikkö (Matt. 8:5-13)
    5
    Kun Jeesus oli saapunut Kapernaumiin, muuan sadanpäällikkö tuli hänen luokseen ja pyysi häneltä apua
    [Luuk. 7:1-10; Joh. 4:43-54]
    6 sanoen: "Herra, palvelijani makaa kotona halvaantuneena, kovissa tuskissa."
    7 Jeesus sanoi: "Minä tulen ja parannan hänet."
    8
    Mutta sadanpäällikkö vastasi: "Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee.
    [Luuk. 19:7 | Ps. 107:20; Viis. 16:12]
    9
    Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun sanon sotilaalle: 'Mene', niin hän menee, tai toiselle: 'Tule', niin hän tulee, tai palvelijalleni: 'Tee tämä', niin hän tekee." [2. Tim. 2:4]
    10
    Tämän kuullessaan Jeesus hämmästyi ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: "Totisesti: näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella. [Matt. 15:28]
    11
    Minä sanon teille, että niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa.
    [Jes. 60:3; Mal. 1:11; Luuk. 13:28,29]
    12
    Mutta ne, joiden oli määrä periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita."
    [Matt. 13:42,50, Matt. 22:13, Matt. 24:51, Matt. 25:30; Luuk. 13:28]
    13
    Sitten Jeesus sanoi sadanpäällikölle: "Mene. Tapahtukoon niin kuin uskot." Sillä hetkellä palvelija parani. [Matt. 9:29, Matt. 15:28]

    Minulla on jonkinasteinen käsitys tuosta, mutta minun mielipiteeni ei ole ensiarvoisen tärkeä - te lukijat, ymmärrätte luultavasti paremmin ja enemmän.

    antti
  8. ## Uskovaiset ovat kaikkein pahimpia ja murhanhimoisimpia yksilöitä. ##

    Tuo pitänee paikkansa, sikäli kuin tunnen itseäni ja muita uskovaisia.

    Me uskovaiset tunnustamme ristiinnaulinneemme jopa Jeesus Nasaretilaisen !!
    Ja yhä uudelleen ristiinnaulitsemme pahaa toisille tekemällä ja väistämällä velvollisuuttamme tehdä hyvää. Me olemme palvelevinamme Jumalaa ja Kristusta, emmekä huomaa, että se tapahtuisi nimenomaan lähimmäisiä, erityisesti vihamiehiä - palvelemalla ja rakastamalla. Me joskus uskomme ja useammin emme usko . . .

    Hepr. 6:6
    ja sitten ovat luopuneet-taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.

    Tässä Raamatun kuvaus meistä uskovaisista :

    Room. 7:19
    sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.

    Niin, me uskovaiset joiden pitäisi edistää rauhaa, olemme murhanhimoisia. Meillä on kuitenkin pieni mahdollisuus selviytyä, meillä on toivo . . .

    1.Joh.1:8
    Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
    9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
    10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.


    19 Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta, ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa sydämemme sillä,
    20 että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki.

    23 Ja tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut.

    antti
  9. KILVOITTELIJAN TAAKKA

    Alex-kasi tiedonjanoisena kyselee palstalaisilta:
    ## Mikä on uskovan taakka? Jumalan tahtoko? ##

    Helppo vastata! Raamattu vakuuttaa, että Jumala tahtoo ainoastaan hyvää ihmiselle, joten ei ainakaan Jumalan tahto voi olla ihmiselle taakka vaan on hyvää.

    MINUN kokemani perusteella uskovan taakka on ennenkaikkea siinä, että on TAHTO tehdä hyvää muille, mutta ei ole voimaa siihen. Niin sitten tuntee itsensä tekopyhäksi teeskentelijäksi.

    Room. 7:18
    Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;

    19 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.

    Tässä koko luku, samaa aihetta kokonaan:
    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Room.+7:1&rnd=1344544271463

    antti
  10. ALEX MUISTUTTAA: ## Bushmanni kirjoitti toisaalla:
    "Me elämme tällä hetkellä historian turvallisinta ja väkivallattominta aikaa" ##

    Bushmanni on tuossa aivan oikeassa. Muinoin lännessä vallitsi villi laki ja Suomessa sai helposti puukosta tanssipaikalla. Eurooppa haali alusmaita ja orjia kaikkialta maailmasta ja ainoa oikea ihonväri oli eurooppalaisilla. Julma katolilainen keskiaika teurasti islaminuskoisia ja kaikkia paavin vastustajia. Jopa tieteen oli alistuttava uskonnon alle (Viittaan Galileo Galileihin muistin virkistämiseksi).

    Tänä päivänä kaikilla sivistyneillä on mielessä rauhan saavuttaminen ja demokratian ja koulutiksen myös naisille sekä äänioikeuden. VAIKKA väkivaltaa on ja luhistuvat diktaattorit vielä kostavat heidät voittaneille, se on pientä verrattuna entisaikoihin. Raakuus on saatu aisoihin, vaikkei kitketyksi aivan.

    RAAMATTUKIN ennustaa, että maailmanrauha tulee. Raamattu tietää, että siinä yhteydessä sovitaan Jerusalemista ja että Israel sitten lopulta petetään, kun se on luopunut raskaimmasta aseistuksestaan.

    Jer. 6:14
    Huolettomasti he parantelevat minun kansani vammoja. He sanovat: "Nyt on rauha, kaikki hyvin!" vaikka rauhaa ei ole. [Jer. 8:11, Jer. 23:17; Hes. 13:10; Miika 3:5]

    Jer. 8:11
    Huolettomasti he parantelevat minun kansani vammoja. He sanovat: "Nyt on rauha, kaikki hyvin!" vaikka rauhaa ei ole.

    Hes. 13:10
    "He ovat johtaneet minun kansaani harhaan. He ovat vakuuttaneet: 'Rauha', vaikka rauhaa ei ole. Kun kansa on rakentanut suojamuurin, he ovat valkaisseet sen kalkilla.

    Jeesus voi tulla milloin tahansa - "hetkenä jona ette luule" - hän voi tulla vaikkapa juuri siinä tilanteessa, kun Jerusalemista sovitaan ja rauhat solmitaan. Jotkut asiantuntijat ovat sitä mieltä, että antikristus ottaa vallan siinä tilanteessa. No, molemmat asiat voivat silloin tapahtua. Valvokaamme!

    On niin että antikristus ensin tarjoaa väärää rauhaa, sitten Krsitus tuo todellisen rauhan. Emme voi varmuudella tietää, noutaako Jeesus kristillisen seurakunnan luoksensa ennen pedonaikaa vaikosen alussa vaiko sen puolivälissä vai milloin.

    Matt. 24:44
    Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.

    antti