Maailman nykyisestä tilasta:

alex.kasi

Bushmanni kirjoitti toisaalla:
# Me elämme tällä hetkellä historian turvallisinta ja väkivallattominta aikaa. Tosin TV, radio, internet ja muut tiedotuskanavat tuovat väkivallan olohuoneisiimme, jolloin maailma näyttää turvattomammalta kuin se todellisuudessa on ja tätä Pinker kutsuu kognitiiviseksi illuusioksi, kuten minäkin. #

alex:
Taitaa puhua Steve Pinker itsestään.

Maailman tilasta tränään:
Maailmassa on tänään 20000 atomipommia. (200 atomnuipommia riittää tuhoamaan koko maailman)
Maailmassa kuolee tänään yksi lapsi jo 10 sekuntti olosuhteiden seurauksena.
Maailman globaala lämpötila nousee jatkuvasti jonka seurauksena jäätiköt sulavat (katoavat) ympäri maailman mistä josta seurauksena on esimerkiksi juomaveden vähentyminen – asia joka alkaa näkyä jo monin paikoin maailmassa. Valtamerien pinnan lasketaan nousevan useita metrejä minkä seurauksena monet saaret jäävät veden alla. Ihminen myrkyttää maailmaa yhä kiihtyvällä vauhdilla – keskellä valtameret pitävät sisällään maailman suurimpiä kaatopaikkoja kun eri merivirrat rajoittavat merialueita jossa esimerkiksi suuria määriä plastiikka jätettä kerääntyy yhteen joita meressä elävät kalat saavar itseensä, ilmasto pehenee jatkuvasti – se ei parane –alikehittyneet maat joissa ihmisten täytyy kamppailla leipänsä eteen ovat suurelta osin muuttumassa kehittyneiden maiden kaatopaikoiksi. Ruokaan jota ihmiset syövät on lisätty säilöntä aineita joiden vaikutusta ei aina tiedetä, ero rikkaan ja köyhän välillä maailmassa kasvaa joka päivä ..Tänään on maapallolla ihmisiä yli 7000 miljoonaa muuttumassa suuriksi ja väkiluku kasvaa joka päivä – joka päivä ihmisten tulisi rakentaa eseita kaupunkeja vesijohtoineen – infrastruktuureineen ja kommunikationeineen ..

VAIN MUUTAMIA ASIOITA MAINITAKSENI..

Totuus on että maailmaa odottaa suuret mullistukset, asia joska seurauksia ei KUKAAN tänään varmuudella voi tietää – esimerkiksi merivirrat saattavat joko pysähtyä tai muuttaa suuntaansa – yksi senaario esimerkiksi on että Golfvirta jonka ”moottorin” sanotaan olevan täysin riippuvainen pohjoisnavan jäätiköistä voisi pysähtyä tai muuttaa suuntaansa josta seurauksena voisi olla uuden jääkauden alkaminen pohjoiseuroopassa.. ja niin edelleen – ja niin edelleen ...

Bushmanni sanoo:
# Annetaanpa maailmanlopun odottajille taas hiukan uutta tietoa jota tarjoaa päivän Hesari, sillä me tiedämme, että pysyäkseen amerikkalaisen oudon lahkon jäsenenä, ei kannatta paljoa todellisen maailman uutisia seurata. Kannattaa pysyä siellä umpimielisten kuplassa pelkäämässä sellaista, jota ei tarvitse pelätä.#

alex:
Ai ai kuinka typerää – ei kenenkään tarvitse kuulua mihinkään kirkkoon tai lahkoon – riittää kunb ottaa asioista selvää..

Alla linkki jossa osoitetaan tosiasioita -

http://www.youtube.com/watch?v=jqxENMKaeCU&feature=watch-now-button&wide=1

Minusta on edesvastuutonta kirjottaa että "Kaikki on hyvin maailmassa" - sillä maailma todella on suurissa vaikeuksissa..

alex

45

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • http://www.sida.se/Svenska/Bistand--utveckling/Globala-utmaningar/Visste-du-detta-om-hungern-i-varlden/

      Drygt 1,2 miljarder människor i världen är hungriga och undernärda. Det är fler än tidigare i historien och cirka 100 miljoner fler människor än för bara ett år sedan.

      Suomeksi:
      Yli 1,2 miljardia ihmistä maailmassa okärsii nälkää ja aliravitsemusta. Mikä on useampia kuin aikaisemmin historiassa - 100 miljoonaa enemmän kuin vain vuosi sitten..

      SIDA = Styrelsen för internationellt utvecklingssamarbete.

      (Sida on riippumaton niin poliittisesti kuin uskonnollisesti.)

      alex

    • ALEX MUISTUTTAA: ## Bushmanni kirjoitti toisaalla:
      "Me elämme tällä hetkellä historian turvallisinta ja väkivallattominta aikaa" ##

      Bushmanni on tuossa aivan oikeassa. Muinoin lännessä vallitsi villi laki ja Suomessa sai helposti puukosta tanssipaikalla. Eurooppa haali alusmaita ja orjia kaikkialta maailmasta ja ainoa oikea ihonväri oli eurooppalaisilla. Julma katolilainen keskiaika teurasti islaminuskoisia ja kaikkia paavin vastustajia. Jopa tieteen oli alistuttava uskonnon alle (Viittaan Galileo Galileihin muistin virkistämiseksi).

      Tänä päivänä kaikilla sivistyneillä on mielessä rauhan saavuttaminen ja demokratian ja koulutiksen myös naisille sekä äänioikeuden. VAIKKA väkivaltaa on ja luhistuvat diktaattorit vielä kostavat heidät voittaneille, se on pientä verrattuna entisaikoihin. Raakuus on saatu aisoihin, vaikkei kitketyksi aivan.

      RAAMATTUKIN ennustaa, että maailmanrauha tulee. Raamattu tietää, että siinä yhteydessä sovitaan Jerusalemista ja että Israel sitten lopulta petetään, kun se on luopunut raskaimmasta aseistuksestaan.

      Jer. 6:14
      Huolettomasti he parantelevat minun kansani vammoja. He sanovat: "Nyt on rauha, kaikki hyvin!" vaikka rauhaa ei ole. [Jer. 8:11, Jer. 23:17; Hes. 13:10; Miika 3:5]

      Jer. 8:11
      Huolettomasti he parantelevat minun kansani vammoja. He sanovat: "Nyt on rauha, kaikki hyvin!" vaikka rauhaa ei ole.

      Hes. 13:10
      "He ovat johtaneet minun kansaani harhaan. He ovat vakuuttaneet: 'Rauha', vaikka rauhaa ei ole. Kun kansa on rakentanut suojamuurin, he ovat valkaisseet sen kalkilla.

      Jeesus voi tulla milloin tahansa - "hetkenä jona ette luule" - hän voi tulla vaikkapa juuri siinä tilanteessa, kun Jerusalemista sovitaan ja rauhat solmitaan. Jotkut asiantuntijat ovat sitä mieltä, että antikristus ottaa vallan siinä tilanteessa. No, molemmat asiat voivat silloin tapahtua. Valvokaamme!

      On niin että antikristus ensin tarjoaa väärää rauhaa, sitten Krsitus tuo todellisen rauhan. Emme voi varmuudella tietää, noutaako Jeesus kristillisen seurakunnan luoksensa ennen pedonaikaa vaikosen alussa vaiko sen puolivälissä vai milloin.

      Matt. 24:44
      Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.

      antti

    • Alex, etkö sinä oikeasti ymmärrä lukemaasi?

      Kyse oli turvalllisuudesta, väkivallattomuudesta! 1100-luvulta alkaen Euroopassa sodittiin verisiä, julmia sotia käytännössä 700 vuotta yhtä soittoa. Ymmärrätkö?

      Euroopassa käytiin 700 vuotta sotia lähes ilman mitään rauhan aikaa. Vielä hyvin pieni hetki sitten valtavan suuren mittakaavan orjakauppa kukoisti ja sen hyväksyivät maailman mahtavimmat ja omasta mielestään demokraattisimmat valtiot.
      140 vuotta sitten Suomessa kuoli 145 000 ihmistä nälkään parin katovuoden seurauksena, joka nosti väkivaltaisen rikollisuudenkin aivan uusille tasoille. Ihmiset tappoivat toisiaan leipäpalan takia.

      Nyt elämme ihmiskunnan historian väkivallattominta aikaa, vaikka nälkää ja muuta epätasa-arvoisuutta koetaan edelleen.

      Roskia myös seilaa merillä, mutta aika on ihmiskunnan turvallisin silti. Ydinaseita on, mutta kukaan ei niitä halua käyttää jne.

      • Aha - siis kyse on turvallisuudesta - mutta siitähän minä juuri kirjoitinkin :)

        Kuinka monta murhaa tapahtuu nykyään eripuolilla maailmaa - jos verrataan sitä aikaan vaikka 150 vuotta sitten.. jos nyt ei puhuta sodista - mikä minun mielestäni on jopa tärkeämpi asia jos todella puhutaan turvallisuudesta ..

        Oletko unohtanut, että siitä ei ole kovinkaan kauan kun maailmassa oli maailman sota - ensimmäinen ja toinen.

        Miljoonia ihmisiä kuoli - enemmän kuin koskaan aikaisemmin, toisessa maailman sodassa kuoli enemmän ihmisiä kuin kaikiss muissa sodissa - mutta esimerkiksi Vietnamin pommituksissa pommitettiin Vietnamia enemmän kuin kaikki toisen maailman sodan pommitukset yhteensä.. vain esimerkiksi ..

        Tämä ei ole kuitenkaan mitään jos verrataan sitä mahdolliseen kolmanteen maailman sotaan - jos sellainen tulee, mikä ei ole lainkaan mahdotonta..

        Siis me näemme tämän "tuvallisuus asian" aivan eri tavalla..

        Tämän lisäksi on koko maailma todellisessa vaarassa ympäristön saastumisen tähden - niinkuin jo kirjoitin .. Ok, minä puhun koko maailmasta - jos sinä puhut ainoastaan Suomesta - ? niin silloin ymmärrän mitä tarkoitat, vaikka en silti ole kanssasi samaa mieltä - sillä tänään ei mikään maa enää voi erottautua muusta maailmasta - niinkuin se ehkä oli majdollsita vielä 100 vuotta sitten... saasteen leviävät kaikkialle, kukaan ei tiedä kuinka monet ihmiset ovat kuolleet ennenaikaisesti saasteiden seurauksena ...

        Totuus on että koskaan aikaisemmin ei ole maailmassa murhattu niin paljon ihmisiä kuin tänään.. Kun erlaiset patrullit kulkevat öisin eteläamerikan maissa ja ampuvat kodittomia lapsia - jotka vain "katoavat" tai kun tutsit ja hutut afrikassa riitaantuvat tai kun Pol Pot Kambodjassa lahtasi miljoonia maamiehiään .. Eikö ne kuulukaan sinun turvallisuus laskelmiisi??

        On tosi lapsellista puhua suomalaisten puukotuksista (niinkuin Antti) ja väittää että maailma olisi turvallisemnpi - sillä se ei ole totta .. maailma on todellisissa vaikeuksissa.. paljon suuremmmissa kuin se koskaan aikaisemmin on ollut ..

        Meidän täytyy tänään katsoa koko kuvaan ja jopa molemmilla silmillä .. kun puhutaan turvallisuudesta .. muuten siinä voi käydä kalpaten..

        alex

        alex

      • alex.kasi kirjoitti:

        Aha - siis kyse on turvallisuudesta - mutta siitähän minä juuri kirjoitinkin :)

        Ja Alexilla on puurot ja vellit iloisesti sekaisin.

        Et siis kykene ymmärtämään, että esimerkiksi murhat ja muut vakavat väkivallan teot suhteutetaan aina väkilukuun?

        140 vuotta sitten esimerkiksi Ruotsissa ja Suomessa tehtiin moninkertaisesti henkirikoksia väkilukuun suhteutettuna kuin nykyään.

        Tietenkin, koska väkeä on nyt paljon enemmän, vähemmillä murhilla saadaan enemmän kuolleita, mutta suhteellisesti 140 vuotta sitten elettiin huomattavasti väkivaltaisempaa aikaa.

        1850-luvulla Suomessa tehtiin jopa 20 murhaa 100 000 asukasta kohti.

        Nyt tehdään n. 2 murhaa 100 000 asukasta kohti.

        1930-luvulla Suomessa tehtiin 10 murhaa 100 000 asukasta kohti.

        Ja nyt pitää muistaa, että Suomessa tehdään Euroopan mittakaavassa lähes eniten henkirikoksia. Muualla tehdään vielä paljon vähemmän. Poikkeuksena Yhdysvallat, jossa väkivaltarikoksia tehdään paljon enemmän kuin meillä, mutta tilastot ovat menossa sielläkin parempaan suuntaan.

        Pol potit ja muut tapahtumat ovat olleet menneisyydessä, rakas Alex ja niistä ajoista on menty parempaan suuntaan.

        2. maailmansodassa kuoli 2.2 prosenttia silloisesta maailman väestöstä.

        An Lushanin kapinassa Kiinassa kuoli 700-luvulla 17 prosenttia koko maailman silloisesta väestöstä.

        Toinen maailmansota oli siis lastenleikkiä suhteellisesti koko maailman väkilukuun verrattuna!

        Mutta tätä sinä et kykene koskaan ymmärtämään.

      • bushmanni kirjoitti:

        Bushmanni ei tajua elämnästä mitään - se on nyht nähty.

        Se, että tänään murhataan paljon enemmän ihmisiä kuin koskaan ennen on Bushmannille tilastollinen asia ja oikestaan murhia oinkin vähemmän kuin ennen. Ja Antti on näköjään samaa mieltä.

        Molemmat sanovat että tänään ihmiset on paremmassa turvassa "tilastollisesti" - että voidaan oikein hyvin "tilastollisesti" .. kun vain 1000 miljoonaa kärsii nälkää mikä on parempi kuin ennen "tilastollisesti" ja vain joka kymmenes sekuntti kuolee lapsi turhaan mikä on hyvä saavutus "tilastollisesti"

        Ja näiden kahden mielestä olen typerä kun ei tajua kuinka hyvin asiat on "tilastollisesti" . .. Tämä on tosi hyvä esimerkki siitä kuinka tilastoja voi käyttää väärin ja todistella niillä valhekin todeksi..

        Sokeaa touhua siis.. että nämä miehet ovat niin "viisaita" ei ole tippaakaan avuksi niille sadoille miljoonille - joiden elämän tämä yhteiskunta tuhoaa .. kuinka monta tilastoa he sitten lukevatkin ..

        Nämä kaverukset ajattelevat esimerkiksi että kun Aleksanteri Suuri kierteli silloista maailmaa valloitusretkillään ja maailmassa noin 200 miljoonaa ihmistä.. Niin tilastollisesti oli maailma turvattomampi silloin kuin tänään jolloin sadat (ehkä tuhat miljoonaa) ihmiset kuolevat nälkään - se on tilastoilla leikkimistä ja olemattoman olevaksi todistamista.

        Suunnilleen kuin sanottais että mies "A" joka tienaa 100 euroa ja saa palkankorotuksen 10 euroa (= 10%) saisi suuremman palkankorotuksen kuin mies "B" joka tienaa 1000 euroa samassa ajassa ja saa 50 euron palkankorotuksen (siis "vain" 5%)

        Kyllä tilastoilla voi osoittaa mitä vain - Raamatun Jumala ei kuitenkaan käytä matematiikkaa väärän oikeksi todistamiseen.. niinkuin muutamat tuntuvat tekevän..

        >>> Se, että tänään murhataan paljon enemmän ihmisiä kuin koskaan ennen on Bushmannille tilastollinen asia ja oikestaan murhia oinkin vähemmän kuin ennen. >>>

        Alex. Oletko sinä oikeasti noin tyhmä?

        Jos nyt murhataan Suomessa 2 ihmistä 100 000 asukasta kohti ja 150 vuotta sitten murhattiin 20 ihmistä 100 000 asukasta kohti, niin murhia tehdään vähemmän nyt kuin ennen.

        Suomi on siis käsittämättömän paljon turvallisempi paikka asua.

        Ymmärrätkö?

        Jos sadan ihmisen yhteisössä tapetaan kaksi ihmistä, niin se on paljon enemmän suhteessa väkilukuun, kuin jos 100 000 ihmisen yhteisössä tapetaan neljä ihmistä.

        Ymmärrätkö?

        No et tietenkään, koska olet Alex-kasi.

        ## Bushmanni ei tajua elämnästä mitään - se on nyt nähty.
        Se, että tänään murhataan paljon enemmän ihmisiä kuin koskaan ennen, on Bushmannille tilastollinen asia ja oikeastaan murhia onkin vähemmän kuin ennen. Ja Antti on näköjään samaa mieltä. ##

        TOSIASIA kaikille muille paitsi aleksille on, että yhä demokraattisemmaksi laillistuva maailmamme on verrattomasti turvallisempi nyt London 2012 aikakautena kuin esimerkiksi Berliinin Olympialaisten aikoihin, joissa isäntää oli Hitler.

        Taannoin piti täällä Varsinaisessa Suomessakin pelätä niin susia kuin puukonheiluttajia ja ulkomaalaisia sekä roomalaiskatolista kirkkoa. Nyt pelkäämme vain pörssiromahdusta. Tuskin enää koskaan täysin tukkeentuu suurvaltojen vuoropuhelu ja sodatkin pitää laillisesti julistaa.

        Toki Balkanin rotkoissa, Josip Broz Titon perikunnassa teurastettiin ihmisiä vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten, mutta nykyajassa sellaisestakin joutuu tilille, kuten mm. serbijohtaja. On päivänselvää, että maailma on turvallisempi elää, vaikka väkivaltaa on ja piilossa sitä sekä ihmiskauppaa on enemmän kuin luulemmekaan.

        Raamattukin ennustaa, että rauha sovitaan, tosin se sitten petetään yllättäen, mutta tuo pedonaika onkin oma aikansa ja lajinsa.

        Hes. 38:11
        ja sanot: 'Minä hyökkään suojattomaan maahan, käyn ahdistamaan sen asukkaita, jotka elävät rauhassa ja turvallisin mielin eivätkä suojaa itseään ympärysmuureilla, eivät portein eivätkä salvoin.

        Voi että - tilastot .. :))

        Joku kirjoitti tuossa alla että tilastot sanovat että kain tappoi neljäsosan maailmasta noin koska tappoi Kainin ..

        Kyllä sitä voi keksiä vaikka mitä - totuus on että koskaan ei ole murhattu, tapettu ja myrkytetty maailmaa niinkuin tänään, koskaan ei ole maailmassa ollut sellaisia joukkotuhoaseita kuin tänään..

        Että te puhutte tansseista ja puukotuksista ja sanotte että tänään ollan "turvallisemmassa asemassa" kuin ennen - se on vähintäänkin naurettavaa.. eikä vain naurettavaa vaan sokeaa . UMPI SOKEAA.. ja nyt jälleen turvaudutaan selittämään kuinka typeriä ihmiset ovat kun eivät ole samaa mieltä ... sitä samaa lapsellista "keskustelua" jonka ainoana tarkoituksena on adventistien mustaaminen - hällä väliä kuinka ..

        Heikko esitys ..

        alex

      • AnttiVKantola kirjoitti:

        Olisit nyt kerrankin tajunnut ja vaiennut. Nyt ei ole sen enempää kysymys tanseissa puukotuksista kuin olumpialaisista vaan ihmisten turvallisuudesta. Että kaikki muut tajuavat että tänään on maailma turvallisempi kuin ennen ?? on niin lapsellinen väite että sitä voidaan verrata siihen sinun helvetti uskoosi..

        Sinun mukaasi kukaan ei tajuua mistään mitään ..

        Tiedätkö että maaimassa on 20000 atomipommia vaikka 200 riittää maailman tuhoamiseen? Vain esimerkiksi.. tai tiedätkö että maailmasta katoaa tuhansia elämän muotoja vuosittain .. et taida tietää... Kysy syyrialaisilta kuinka turvassa siellä ollaan tai Israelilaisilta tai Iranikaisilta tai Irakilaisilta - tai vaikka kiinalaisilta kuinka "demokraattisia" Kiinassa ollaan.. jos uskaltavat vastata .. kun minä kävin Kiinassa viimeksi niin eivät uskaltaneet vastata - eivätkä uskaltaneet paljon muutakaan..

        Tuntuu siltä että sinä ja Bushmanni olette sellaisia nurkka-patriootteja jotka eivät näe omaa pihaa kauemmaksi..

        alex

      • alex.kasi kirjoitti:

        Voi että - tilastot .. :))

        Joku kirjoitti tuossa alla että tilastot sanovat että kain tappoi neljäsosan maailmasta noin koska tappoi Kainin ..

        Kyllä sitä voi keksiä vaikka mitä - totuus on että koskaan ei ole murhattu, tapettu ja myrkytetty maailmaa niinkuin tänään, koskaan ei ole maailmassa ollut sellaisia joukkotuhoaseita kuin tänään..

        Että te puhutte tansseista ja puukotuksista ja sanotte että tänään ollan "turvallisemmassa asemassa" kuin ennen - se on vähintäänkin naurettavaa.. eikä vain naurettavaa vaan sokeaa . UMPI SOKEAA.. ja nyt jälleen turvaudutaan selittämään kuinka typeriä ihmiset ovat kun eivät ole samaa mieltä ... sitä samaa lapsellista "keskustelua" jonka ainoana tarkoituksena on adventistien mustaaminen - hällä väliä kuinka ..

        Heikko esitys ..

        alex

        >> Joku kirjoitti tuossa alla että tilastot sanovat että kain tappoi neljäsosan maailmasta noin koska tappoi Kainin .. >>>

        Se on satu, sillä maailmassa ei ole koskaan ollut olemassa sellaista tilannetta, että täällä olisi ollut vain neljä elävää ihmisistä, kuten Mooseksen kirja esittää.

        Ja jos väität että se on kirjaimellista totta, niin koetapa miettiä, että mitä ihmissuvun jatkuminen olisi sen tilanteen pohjalta vaatinut. Pelkkää sisäsiittoista insestiä, jossa ihmisten olisi pitänyt harrastaa seksiä jopa omien lapsiensa ja veljiensä ja siskojensa kanssa.

        >>> Kyllä sitä voi keksiä vaikka mitä - totuus on että koskaan ei ole murhattu, tapettu ja myrkytetty maailmaa niinkuin tänään, >>>

        Alex, tuo ei pidä paikkaansa. Koskaan ihmiskunnan historiassa ei tapahtu niin vähän väkivaltaa kuin tällä hetkellä.

        Etkö sinä jo ymmärrä, että jos 1800-luvulla murhattiin 20 ihmistä jokaista 100 000 asukasta kohti ja tällä hetkellä vain neljä, niin se on hirvittävästi vähemmän.

        Euroopassa keskimäärin tapetaan yksi ihminen 100 000 asukasta kohti tällä hetkellä.

        http://tiedostamaton.net/uutta/pinker.htm

        10000 vuotta sitten jopa 60 % miehistä kuoli toisen miehen tekemän murhan kautta.

        Ymmärrätkö sinä Alex yhtään tosiasioita?

        1300-luvulla Englannissa kuoli 24 ihmistä murhissa 100 000 asukasta kohti.

        1960-luvulla 0.6 ihmistä.

        Oletko sinä niin tyhmä, että sinä et kykene näkemään eroa?

        Ymmärrätkö mitä tarkoittaa, jos kuolee 24 ihmistä murhien seurauksena 100 000 asukasta kohti ja kun se luku on 0.6 sataa tuhatta asukasta kohti?

        Kummassa sinun mielestäsi kuolee enemmän ja kummassa tapauksessa vähemmän ihmisiä?

        >> koskaan ei ole maailmassa ollut sellaisia joukkotuhoaseita kuin tänään.. >>

        Miten sen nyt ottaa. Ruttoon sairastettu ihminen laitettuna kaupungin kaivoon oli hyvin tehokas joukkotuhoase 1400-luvulla, joka tappoi koko kylän kerralla ja niitä kyliä tuhottiin kylä kylän perään Euroopassa noin 700 vuotta.

        Ymmärrätkö sinä Alex, että Euroopassa sodittiin lähes taukoamatta 1000-luvulta 1800-luvulle saakka?

        >>> Että te puhutte tansseista ja puukotuksista ja sanotte että tänään ollan "turvallisemmassa asemassa" kuin ennen >>>

        Olemme ja ympäröivä maailma kertoo siitä. Eurooppa on erittäin turvallinen paikka, jos sitä vertaa aikaan 1800-luvulla tai mihin tahansa hetkeen ihmiskunnan historiassa.

        >> ja nyt jälleen turvaudutaan selittämään kuinka typeriä ihmiset ovat kun eivät ole samaa mieltä >>>

        AIka typerää on olla tosiasioita vastaan, kuten sinä olet koko ajan.

        >>> Heikko esitys .. >>>

        Heh. SInulla ei ole edes yhtään tosiasiaa esittää noiden umpityperien horinoittesi tueksi.

        Lue tuo:

        Mitä se sinulle kertoo?

        No ainakin se, että olet vanha höperö, mutta jotain muutakin?

        Täysin pitämättömät argumentit sinulla - koska et laske mukaan todellisuutta vaan ainoastaan sellaista mikä miellyttää.

        Sitäpaitsi statistiikalla voi osoittaa todeksi vaikka mitä - niinkuin tuossa esimerkissäni yritin sinulle valaista. Todellisuus on ettätänään murhataan jenemmän ihmisiä kuin koskaan aikaisemnmin. Irakissa kuolee tämän tästä isoja joukkoja samoin - ei siitä ole kauaakaan kun yksi kiihko tappoi lähes sata ihmistä Norjassa ja niin edelleen loputtomiin .. en tiedä mitä sinä lasket rikolliseksi tappamiseksi TÄLLÄ KERTAA -- mutta se ei voi olla sama kuin todellisuus..

        Kuinka monta kuoli toisessa maailman sodassa .. ja kuinka monta kuolee kaikkialla maailmassa tänä päivänä ILMAN PROCENTTEJA ..

        October 6, 1976: Cubana Flight 455 - 73 killed
        November 20, 1979: Grand Mosque Seizure - 127 killed (excluding perpetrators)
        August 2, 1980 : Bologna bombing - 85 killed
        April 18, 1983 : 1983 United States embassy bombing - 63 killed
        United Airlines Flight 175 hits the South Tower of the former World Trade Center on September 11, 2001.
        October 23, 1983: Beirut barracks bombing - 299 killed
        March 8, 1985 : Beirut car bombing - 80 killed
        May 14, 1985 : Anuradhapura massacre - 146 killed
        June 23, 1985: Air India Flight 182 bombing over the Atlantic Ocean - 329 killed
        December 21, 1988: Pan Am Flight 103 bombing over Scotland - 270 killed
        March 12, 1993: Bombay bombings - 257 killed
        April 19, 1995: Oklahoma City bombing in the United States - 168 killed
        August 7, 1998: U.S. embassy bombings in Kenya and Tanzania - 224 killed
        September 11, 2001: September 11 attacks in the United States - 2,998 killed
        October 12, 2002: Bali bombing in Indonesia - 202 killed
        March 2, 2004: Ashura massacre in Iraq - 170 killed
        March 11, 2004: Madrid train bombings in Spain - 191 killed
        September 4, 2004: Beslan school hostage crisis in Russia - 344 killed
        February 28, 2005: Al Hillah bombing in Iraq - 127 killed
        July 7, 2005: 7 July 2005 London bombings in the United Kingdom - 52 killed
        July 11, 2006: Mumbai train bombings in India - 207 killed
        March 27, 2007: Tal Afar bombings and massacre in Iraq - 152 killed
        August 14, 2007: Yazidi communities bombings in Iraq - 796 killed
        November 26–28, 2008: 2008 Mumbai attacks in India - 185 killed
        July 22, 2011: 2011 Norway attacks - 77 killed
        December 6, 2011: Ashura bombings in Afghanistan - 80 killed[11]
        Januray 20, 2012: Nigeria attacks - 185 killed[12]
        May 10, 2012: Damascus bombings in Syria - 55 killed[13]
        May 21, 2012: Sana'a bombing in Yemen - 101 killed[14]
        June 13, 2012: June 2012 Iraq attacks - 93 killed[15]
        July 23, 2012: July 2012 Iraq attacks - 116 killed[16]

        Tämäkin lista on vain pinta raapaisu..

        >> Täysin pitämättömät argumentit sinulla - koska et laske mukaan todellisuutta vaan ainoastaan sellaista mikä miellyttää. >>>

        Onko todellakin.

        Minun argumenttini ovat Harvardin yliopiston psykologian professorilta ja sinun argumenttisi ovat mistä?

        SInun omasta mielikuvituksestasi lohkaistuja yksittäisiä tapauksia, eikö totta?

        Vertaatko sinä kenties omia höpinöitäsi Harvardin professorin tieteellisesti pätevään tutkimustyöhön?

        No se ei olisi ihme, sillä sinähän väität tietäväsi kaikki Jumalankin luonteenpiirteet, niin eipä siinä yksi professori maailman arvostetuimmasta yliopistosta paljoa paina.

        Ymmärrätkö sinä ollenkaan tuota sinun listaasi?

        Kokeilepa suhteuttaa se siihen, että Eurooppa soti putkeen 700 vuotta historiassaan.

        Kukaan ei ole kiistänyt, etteikö väkivaltaa maailmassa olisi, mutta sitä on paljon vähemmän kuin ennen ja se on tosiasia, ei sinun onnettomat pintaraapaisulistasi.

        Jaaha - no oliko siinä mukana esimerkiksi Guatemalan kansanmurha 50-luvulla (30 vuotta myöhemmin sama uusiutui)
        Hitlerin murhaamat miljonat ..
        Stalinin murhaamat miljoonat ..
        Kansanmurhat Indonesiassa 60-luvulla.
        USA Vietnamissa tai vaikka Chile’ssä.. vain esimerkiksi ..
        Kambodja, Etelä Afrikan rotupolitiikka, Ruandan kansanmurha 1994, Serbian, Kroatsian, Afganistan, Irak, Libya, Syyria .. ja niin edellleen loputon lista .. ihmisiä murhataan ilman että ne ovat mukana sinun tilastossasi.. siinä on mukana vain ne murhat jotka halutaan ottaa mukaan..

        ---
        Den 27 Tammikuuta on muuten kansainvälinen ”Kansanmurhien ja Holocaustin uhrien muistopäivä” ..

        >>> jaaha - no oliko siinä mukana esimerkiksi Guatemalan kansanmurha 50-luvulla (30 vuotta myöhemmin sama uusiutui)
        Hitlerin murhaamat miljonat ..
        Stalinin murhaamat miljoonat ..
        Kansanmurhat Indonesiassa 60-luvulla.
        USA Vietnamissa tai vaikka Chile’ssä.. vain esimerkiksi .. >>>

        Niin Alex. Jos nyt et satu ymmärtämään, niin nyt on kyseessä verrata turvallisuutta historiassa verrattuna nykyisyyteen.

        Sinun kuvaamasi asiat ovat sitä historiaa, joka on tapahtunut ja jos me vertaamme sitä nykyhetkeen, nykyisyys on kovin paljon turvallisempi kuin 1900-luvun alku, 1940-luku, tai 1960-luku tai 1970-luku ja niin edelleen.

        Väkivalta on vähentynyt koko ajan kun olemme kulkeneet menneisyydestä kohti nykyisyyttä.

        Mutta tämä on sinulle nähtävästi liian vaikea pala ymmärrettäväksi.

        Ymmärrätkö sinä Alex, että Vietnamin sota on historiaa, eikä se ole käynnissä nyt?

        Ymmärrätkö, että Ruandan kansanmurha on historiaa ja sitä tapahtumaa me nyt vertaamme väkivaltaan tällä hetkellä, juuri nyt?

        Ruandan kansanmurha ei ole nykyisyyttä, vaan menneisyyttä. Koetapa nyt miettiä asiaa hetki itseksesi ja koettaa ymmärtää menneisyyden ja nykyisyyden pieni ero.

        Nähtävästi dementiasi on jo paljon pidemmällä mitä olen ajatellutkaan.

        1960-luku on historiaa, rakas Alex ja kyse on tämän päivän turvallisuudesta verrattuna historiaan!

        Holokausti, juutalaisten joukkotuho Toisessa Maailmansodassa on historiaa ja sitä historiaa me nyt koetamme verrata nykyisyyteen.

        Historiaa ?? Olet sinä aika historioitsia .. Siinä tulee esiin taukoamaton ja jatkuva ihmisten murhaaminen ja mikään niistä ei ole sinun listallasi.. mikään ei ole muuttunut .. SE on pointti.. jos et sitä tajunnut .. samaa tappamista ja murhaamista, lue hyvä mies päivän lehtiä.. se jatkuu tänäkin päivänä .. juuri NYT .. tapetaan ihmisiä vaikka kuinka paljon ja tuskin yksikään murha tulee löytymään sinun listaltasi.. Esimerkiksi Israeliin on viimeisen parin kolmen vuoden aikana satanut satoja raketteja .. ja päinvastoin on Israel pommittanut muita ..

        Se mikä sinun keskustelöuissasi on vikana on että et koskaan anna periksi olit sittenb vaikka kuinka väärässä.. Olette siinä suhteessa samanlaisia Antti paran kanssa.. Sinä selittät kuinka typeriä kaikki ne ihmiset on jotka eivät ole samaa mieltä kanssasi ja Antti parka vääristelee muiden kirjoituksia minkä kerkiää..

        Mutta miksi ? onko kysymys politiikasta vai mistä?

        Entä ihmiskauppa? Onko se Bushmannin listalla? Ei ole ei..

        Wikipedia:
        Ihmiskauppa on talousrikos ja ihmisoikeusrikos.
        YK:n mukaan ihmiskauppa on toisen ihmisen hyväksikäyttötarkoituksessa tapahtuvaa värväystä, kuljettamista, kätkemistä ja/tai vastaanottamista, johon liittyy uhkaamista, pakottamista, orjuuttamista tai harhaanjohtamista.

        Ihmiskauppa on järjestäytyneen rikollisuuden tuottoisimpia muotoja ase- ja huumekaupan jälkeen. Se on myös RÄIKEIMPIÄ ihmisoikeusrikkomuksia ..

        alex

      • alex.kasi kirjoitti:

        Historiaa ?? Olet sinä aika historioitsia .. Siinä tulee esiin taukoamaton ja jatkuva ihmisten murhaaminen ja mikään niistä ei ole sinun listallasi.. mikään ei ole muuttunut .. SE on pointti.. jos et sitä tajunnut .. samaa tappamista ja murhaamista, lue hyvä mies päivän lehtiä.. se jatkuu tänäkin päivänä .. juuri NYT .. tapetaan ihmisiä vaikka kuinka paljon ja tuskin yksikään murha tulee löytymään sinun listaltasi.. Esimerkiksi Israeliin on viimeisen parin kolmen vuoden aikana satanut satoja raketteja .. ja päinvastoin on Israel pommittanut muita ..

        Se mikä sinun keskustelöuissasi on vikana on että et koskaan anna periksi olit sittenb vaikka kuinka väärässä.. Olette siinä suhteessa samanlaisia Antti paran kanssa.. Sinä selittät kuinka typeriä kaikki ne ihmiset on jotka eivät ole samaa mieltä kanssasi ja Antti parka vääristelee muiden kirjoituksia minkä kerkiää..

        Mutta miksi ? onko kysymys politiikasta vai mistä?

        alex

        >>> Historiaa ?? Olet sinä aika historioitsia .. Siinä tulee esiin taukoamaton ja jatkuva ihmisten murhaaminen ja mikään niistä ei ole sinun listallasi.. mikään ei ole muuttunut >>>

        On muuttunut. Väkivaltaa on vähemmän, kuten Harvardin professorin tieteellisesti pätevästä tutkimuksesta käy ilmi.

        Historiaa on aika tästä hetkestä taaksepäin. Ymmärrätkö, rakas Alex?

        Jos Englannissa murhattiin 1300-luvulla 24 ihmistä / 100 000 asukasta ja nyt 0.6 / 100 000 asukasta, niin väkivaltaa on hirvittävästi vähemmän. Meneekö vaikeaksi, rakas Alex?

        http://www.hs.fi/ulkomaat/V%C3%A4kivalta- ja omaisuusrikokset v%C3%A4henev%C3%A4t Yhdysvalloissa edelleen/a1305574014850

        ""Washington. Väkivaltaiset rikokset vähenivät Yhdysvalloissa viime vuonna jo viidettä vuotta putkeen, kertoo liittovaltion poliisi FBI. Vuoden 2011 alustavien rikostilastojen mukaan väkivaltarikosten, kuten murhien, tappojen ja raiskausten määrä putosi 4 prosenttia edellisvuodesta.""

        Tämä on todellisuutta.

        >>> juuri NYT .. tapetaan ihmisiä vaikka kuinka paljon ja tuskin yksikään murha tulee löytymään sinun listaltasi >>>

        Kun me suhteutamme nykyisen huomattavan suuren väkiluvun menneisyyden pieneen ihmismäärään, nykyisin tapahtuu väkivaltaa paljon vähemmän suhteessa väkilukuun.

        Oletko sinä oikeasti näin tyhmä?

        Ymmärrätkö sinä, että 10000 vuotta sitten jopa 60 % miehistä kuoli väkivaltaisen kuoleman, koska väkivalta ja murhat olivat ihmisten ainoa tapa ratkaista ongelmia?

        Nyt väkivaltaisen kuoleman kokee alle 1 ihminen / 100 000 asukasta.

        Ennen jopa 60 % miehistä koki väkivaltaisen kuoleman.

        Meneekö vaikeaksi ymmärtää tämä?

        >>> Se mikä sinun keskustelöuissasi on vikana on että et koskaan anna periksi olit sittenb vaikka kuinka väärässä >>>

        Tässä keskustelussa minun mielipiteeni perustuvat vaikkapa Harvardin professorin tieteelliseen selvitykseen maailman tilasta ja sinun perustuvat yksittäisiin sinänsä ikäviin uutisiin.

        Ymmärrätkö eron?

        >>> Esimerkiksi Israeliin on viimeisen parin kolmen vuoden aikana satanut satoja raketteja .. ja päinvastoin on Israel pommittanut muita .. >>>

        Lähi-Itä on tänä päivänä kaiken väkivaltansa keskellä hyvin paljon turvallisempi paikka asua kuin vaikkapa ristiretkien aikaan, menneisyydessä.

        Ymmärrätkö eron?

        >>> Entä ihmiskauppa? >>>

        Nykyisyyden ihmiskauppa on huomattavan vaatimatonta verrattuna siihen noin 5000 vuoden pituiseen ajanjaksoon ihmiskunnan historiassa, kun orjuus oli sallittua ja hyväksyttyä.

        Ymmärrätkö eron nykyisyden ja menneisyyden välillä?

      • Uskova mies
        bushmanni kirjoitti:

        >>> jaaha - no oliko siinä mukana esimerkiksi Guatemalan kansanmurha 50-luvulla (30 vuotta myöhemmin sama uusiutui)
        Hitlerin murhaamat miljonat ..
        Stalinin murhaamat miljoonat ..
        Kansanmurhat Indonesiassa 60-luvulla.
        USA Vietnamissa tai vaikka Chile’ssä.. vain esimerkiksi .. >>>

        Niin Alex. Jos nyt et satu ymmärtämään, niin nyt on kyseessä verrata turvallisuutta historiassa verrattuna nykyisyyteen.

        Sinun kuvaamasi asiat ovat sitä historiaa, joka on tapahtunut ja jos me vertaamme sitä nykyhetkeen, nykyisyys on kovin paljon turvallisempi kuin 1900-luvun alku, 1940-luku, tai 1960-luku tai 1970-luku ja niin edelleen.

        Väkivalta on vähentynyt koko ajan kun olemme kulkeneet menneisyydestä kohti nykyisyyttä.

        Mutta tämä on sinulle nähtävästi liian vaikea pala ymmärrettäväksi.

        Ymmärrätkö sinä Alex, että Vietnamin sota on historiaa, eikä se ole käynnissä nyt?

        Ymmärrätkö, että Ruandan kansanmurha on historiaa ja sitä tapahtumaa me nyt vertaamme väkivaltaan tällä hetkellä, juuri nyt?

        Ruandan kansanmurha ei ole nykyisyyttä, vaan menneisyyttä. Koetapa nyt miettiä asiaa hetki itseksesi ja koettaa ymmärtää menneisyyden ja nykyisyyden pieni ero.

        Nähtävästi dementiasi on jo paljon pidemmällä mitä olen ajatellutkaan.

        1960-luku on historiaa, rakas Alex ja kyse on tämän päivän turvallisuudesta verrattuna historiaan!

        Holokausti, juutalaisten joukkotuho Toisessa Maailmansodassa on historiaa ja sitä historiaa me nyt koetamme verrata nykyisyyteen.

        Ymmärrätkö?

        Väkivaltako vähentynyt? En ole sellaista ainakaan uutisia seuratessani havainnut. Väkivaltaa suorastaan tursuaa uutisista ja elokuvista. Nämä väkivaltaelokuvat tekevät karhunpalveluksen joillekin ihmisille, niinkuin on nähty. Koskaan ei tiedä milloin saa puukosta kadulla, ja milloin joku saa päähänsä tehdä jonkun hirmuteon. Ennen sai kävellä kadulla ettei tarvinnut ihmisten pelätä. Varkaita ei ollut kuin murto-osa nykyiseen verrattuna. Enää ei voi täällä maaseudullakaan jättää ovia lukitsematta niin kuin ennen. Varmasti lähtee tavaraa, vaikka olisi lukot ja pelit. Nykyään ovat varkaat tulleet niin röyhkeiksi että ryöstävät raa-alla voimalla ja väkivallalla uhaten, eikä ovetkaan pitele heitä. Uutisista voimme lukea ja nähdä näitä esimerkkejä vaikka kuinka.

        Turvattomuus lapsilla lisääntyy, koska vanhemmat jättävät heitä heitteille koska täytyy lähteä juopottelemaan kapakkaan. Heistä ei huolehdita niin kuin ennen, ja avionrikkojat aikaansaavat heissä suurta turvattomuutta erojen takia. Tulevaisuus pelottaa ihmisiä, koska ei tiedä milloin työpaikka lähtee, tämän rahanpalvonnan ja ahneuden takia mikä maailmassa vallitsee. Mistään ei voi olla varma nykymaailmassa. En kutsuisi tätä turvalliseksi maailmaksi. En sitten millään.

      • Uskova mies
        Uskova mies kirjoitti:

        Tänäänkin saamme lukea uutisista, että Teksasissa mies riehui aseen kanssa ja Helsingissä joku sai puukosta kaulaan. Ei tämä kovin turvalliselta vaikuta. Ja aina vain lisääntyy tämänkaltaiset uutiset.

      • Uskova mies kirjoitti:

        Tänäänkin saamme lukea uutisista, että Teksasissa mies riehui aseen kanssa ja Helsingissä joku sai puukosta kaulaan. Ei tämä kovin turvalliselta vaikuta. Ja aina vain lisääntyy tämänkaltaiset uutiset.

        >>> Ei tämä kovin turvalliselta vaikuta. Ja aina vain lisääntyy tämänkaltaiset uutiset.

        Oletko tyhmä? Negatiiviset uutiset myyvät paremmin kuin positiiviset. Siksi niitä näkee jatkuvasti lehtien otsikoissa.

        Täälläkin on jo moneen kertaan todistettu, että maailma on nykyään paljon turvallisempi paikka kuin koskaan aiemmin. Koeta jo sinäkin ymmärtää se, pallopää!!!

        T: Iloinen nauraja

      • niin kuka?
        iloinen_nauraja kirjoitti:

        "pallopää" ?????? :-))))))))

        Totta on että uutisoidaan lähes joka asiasta, mutta kyllä ihmisten käytös on muuttunut pahempaan suuntaan. Varsinkin nuorten käytös on kouluissakin jo lähes sietämätöntä, koska opettajilta on viety valta antaa kuria. On tietenkin kunnollisiakin nuoria vielä.

      • bushmanni kirjoitti:

        >>> Historiaa ?? Olet sinä aika historioitsia .. Siinä tulee esiin taukoamaton ja jatkuva ihmisten murhaaminen ja mikään niistä ei ole sinun listallasi.. mikään ei ole muuttunut >>>

        On muuttunut. Väkivaltaa on vähemmän, kuten Harvardin professorin tieteellisesti pätevästä tutkimuksesta käy ilmi.

        Historiaa on aika tästä hetkestä taaksepäin. Ymmärrätkö, rakas Alex?

        Jos Englannissa murhattiin 1300-luvulla 24 ihmistä / 100 000 asukasta ja nyt 0.6 / 100 000 asukasta, niin väkivaltaa on hirvittävästi vähemmän. Meneekö vaikeaksi, rakas Alex?

        http://www.hs.fi/ulkomaat/V%C3%A4kivalta- ja omaisuusrikokset v%C3%A4henev%C3%A4t Yhdysvalloissa edelleen/a1305574014850

        ""Washington. Väkivaltaiset rikokset vähenivät Yhdysvalloissa viime vuonna jo viidettä vuotta putkeen, kertoo liittovaltion poliisi FBI. Vuoden 2011 alustavien rikostilastojen mukaan väkivaltarikosten, kuten murhien, tappojen ja raiskausten määrä putosi 4 prosenttia edellisvuodesta.""

        Tämä on todellisuutta.

        >>> juuri NYT .. tapetaan ihmisiä vaikka kuinka paljon ja tuskin yksikään murha tulee löytymään sinun listaltasi >>>

        Kun me suhteutamme nykyisen huomattavan suuren väkiluvun menneisyyden pieneen ihmismäärään, nykyisin tapahtuu väkivaltaa paljon vähemmän suhteessa väkilukuun.

        Oletko sinä oikeasti näin tyhmä?

        Ymmärrätkö sinä, että 10000 vuotta sitten jopa 60 % miehistä kuoli väkivaltaisen kuoleman, koska väkivalta ja murhat olivat ihmisten ainoa tapa ratkaista ongelmia?

        Nyt väkivaltaisen kuoleman kokee alle 1 ihminen / 100 000 asukasta.

        Ennen jopa 60 % miehistä koki väkivaltaisen kuoleman.

        Meneekö vaikeaksi ymmärtää tämä?

        >>> Se mikä sinun keskustelöuissasi on vikana on että et koskaan anna periksi olit sittenb vaikka kuinka väärässä >>>

        Tässä keskustelussa minun mielipiteeni perustuvat vaikkapa Harvardin professorin tieteelliseen selvitykseen maailman tilasta ja sinun perustuvat yksittäisiin sinänsä ikäviin uutisiin.

        Ymmärrätkö eron?

        >>> Esimerkiksi Israeliin on viimeisen parin kolmen vuoden aikana satanut satoja raketteja .. ja päinvastoin on Israel pommittanut muita .. >>>

        Lähi-Itä on tänä päivänä kaiken väkivaltansa keskellä hyvin paljon turvallisempi paikka asua kuin vaikkapa ristiretkien aikaan, menneisyydessä.

        Ymmärrätkö eron?

        >>> Entä ihmiskauppa? >>>

        Nykyisyyden ihmiskauppa on huomattavan vaatimatonta verrattuna siihen noin 5000 vuoden pituiseen ajanjaksoon ihmiskunnan historiassa, kun orjuus oli sallittua ja hyväksyttyä.

        Ymmärrätkö eron nykyisyden ja menneisyyden välillä?

        Totuus on että väkivalta lisääntyy maan päällä - vääntele sitä sitten kuinka haluat että procentuailisesti se vähenisi jossain kolkassa maailmaa.

        Ja että ihmiskauppa olisi vähenemään päin? Hah hah .. taisit unohtaa koko pornosektorin tai joko se sinustakin on ihan luonnollista - voi voi .. kyllä teitä on joka junaan ... ja ihan vapaaehtoisesti 16 vuotiaasta tytöt pornoilevat - voi järjen valo - en muuta sano..

        Voi vain ihmetellä että mikä teille on väkivaltaa??? Alla olevassa linkissä on aiheesta hieman laajemmin..

        http://www.who.int/violence_injury_prevention/violence/world_report/full_fi.pdf

        Raportissa tarkastellaan väkivallan lajeja, jotka esiintyvät joka puolella maailmaa, ihmisten jokapäiväisessä elämässä ja jotka muodostavat valtaosan väkivallan terveydenhuollolle muodostamasta rasituksesta.

        Aiheet ovat seuraavat:
        1. Väkivalta - maailmanlaajuinen terveysongelma

        2. Nuorisoväkivalta

        3. Vanhempien ja muiden hoivanantajien lapsiin kohdistama väkivalta, hyväksikäyttö ja laiminlyönti.

        4. Parisuhdeväkivalta

        5. Vanhusten kaltoinkohtelu

        6. Seksuaalinen väkivalta

        7. Itseen kohdistuva väkivalta

        Tämäm lisäksi on luonnollisesti olemassa paljon muuta väkivaltaa sodista ja ympäristön tuhoamisesta alkaen ..

        Että joku yrittää supistaa väkivallan tanssi-iltojen puukotuksiin tai että nyt murhataan vähemmän procentuaalisesti katsoen -- HALOO ..

        Ja sitten nämä herrat puhuvat kuinka typeriä MUUT ovat ..

        Voi voi .. sokeutta ..

        alex

      • Histori

        Väärin Bushmannilta :
        "Historiaa on aika tästä hetkestä taaksepäin"
        ...

        Historiaksi käsitetään aikaa joka oli ennen meidän aikaamme, se mitä me olemnme tehneet on nykyaikaa tai eilistä.

        >> Totuus on että väkivalta lisääntyy maan päällä - vääntele sitä sitten kuinka haluat että procentuailisesti se vähenisi jossain kolkassa maailmaa. >>

        Voi Alex-raukan dementiaa.

        Kerropa Alex, että jos 1300-luvulla kuoli murhissa 28 ihmistä / 100 000 asukasta ja nyt kuolee Euroopassa alle 1 / 100 000 asukasta, niin onko väkivaltaa vähemmän vaiko enemmän?

        >>> Ja että ihmiskauppa olisi vähenemään päin? >>

        On tietenkin, jos sitä vertaa 5000 vuoden mittaiseen ajanjaksoon, jolloin maailman valtiot pitivät sitä täysin normaalina touhuna.

        Oliko dementian ja tosiasioiden kieltämässä pääkopassasi vielä muita ajatuksia?

      • Histori kirjoitti:

        Väärin Bushmannilta :
        "Historiaa on aika tästä hetkestä taaksepäin"
        ...

        Historiaksi käsitetään aikaa joka oli ennen meidän aikaamme, se mitä me olemnme tehneet on nykyaikaa tai eilistä.

        >>> Väärin Bushmannilta :
        "Historiaa on aika tästä hetkestä taaksepäin"

        Historiaksi käsitetään aikaa joka oli ennen meidän aikaamme, se mitä me olemnme tehneet on nykyaikaa tai eilistä. >>>

        Koulussa historian tunnillä käsitellään vaikkapa talvisotaa, joka on käyty vain 60 vuotta sitten.

        Se on historiaa.

        Koulun historian tunnillak äydään läpi Vietnamin sotaa, joka oli 1960-luvulla.

        Se on historiaa.

        Oliko muuta?

      • dtx.

        Sanoit että "Historiaa on aika tästä hetkestä taaksepäin"

        Ja sinäkö päätät milloin historia on historiaa ? sinäkö päätät mikä sota ja mitkä murhat eivät ole tai ovat historiaa.

      • dtx. kirjoitti:

        >>> Ja sinäkö päätät milloin historia on historiaa ? sinäkö päätät mikä sota ja mitkä murhat eivät ole tai ovat historiaa. >>>

        Minäkö sen päätän? En suinkaan! Juuri kerroin, että KOULUSSA HISTORIAN tunnilla Vietnamin sota kuuluu historian opetukseen, koska se on historiaa, vaikkain tapahtunut vain noin 40 vuotta sitten.

        Se ei ole eilistä päivää, vaan historiaa.

        Et taida oikein ymmärtää sitä, mitä historia tarkoittaa?

        Olet varmaan kuullut urheilukilpailuissakin, kun juuri viimeisen keihäänheittäjän jälkeen juontaja sanoo, että nyt tehtiin historiaa!

        Et ymmärrä siis, mitä siinä tarkoitettiin?

      • ush'

        Älä kiertele sanoit "Historiaa on aika tästä hetkestä taaksepäin".

        Kysymys oli "sinäkö päätät mikä sota ja mitkä murhat eivät ole tai ovat historiaa."

      • ush' kirjoitti:

        >>> Älä kiertele sanoit "Historiaa on aika tästä hetkestä taaksepäin". >>>

        Kyllä näin on.

        Historia on aika tästä hetkestä taaksepäin. Olympialaisten 100 metrin finaalin jälkeen Bolt oli tehnyt historiaa.

        Vietnamin sota on historiaa. Kennedyn salamurha on historiaa ja niin edelleen.

        Ei tämän pitäisi näin vaikeaa olla ymmärtää kuin ehkäpä jonkin amerikkalaisen höpölahkon edustajalle.

      • ush' kirjoitti:

        Älä kiertele sanoit "Historiaa on aika tästä hetkestä taaksepäin".

        Kysymys oli "sinäkö päätät mikä sota ja mitkä murhat eivät ole tai ovat historiaa."

        >>> Kysymys oli "sinäkö päätät mikä sota ja mitkä murhat eivät ole tai ovat historiaa." >>>

        AI sinulla oli oikein kysymyskin ja nokkela olikin.

        Historiaa on kaikki se, mikä on tapahtunut menneisyydessä.

        Huominen päivä on ylihuomenna historiaa ja jos sinä et sitä kykene ymmärtämään, niin oma on häpeäsi.

      • et vain vastannut

        Et vain vastanut kysymykseen :
        Kysymys oli "sinäkö päätät mikä sota ja mitkä murhat eivät ole tai ovat historiaa."

      • bushmanni kirjoitti:

        >> Totuus on että väkivalta lisääntyy maan päällä - vääntele sitä sitten kuinka haluat että procentuailisesti se vähenisi jossain kolkassa maailmaa. >>

        Voi Alex-raukan dementiaa.

        Kerropa Alex, että jos 1300-luvulla kuoli murhissa 28 ihmistä / 100 000 asukasta ja nyt kuolee Euroopassa alle 1 / 100 000 asukasta, niin onko väkivaltaa vähemmän vaiko enemmän?

        >>> Ja että ihmiskauppa olisi vähenemään päin? >>

        On tietenkin, jos sitä vertaa 5000 vuoden mittaiseen ajanjaksoon, jolloin maailman valtiot pitivät sitä täysin normaalina touhuna.

        Oliko dementian ja tosiasioiden kieltämässä pääkopassasi vielä muita ajatuksia?

        #Kerropa Alex, että jos 1300-luvulla kuoli murhissa 28 ihmistä / 100 000 asukasta ja nyt kuolee Euroopassa alle 1 / 100 000 asukasta, niin onko väkivaltaa vähemmän vaiko enemmän?#

        Mutta tuo ei edes tuo pidä paikkaansa WHO:n raportin mukaan ja se on paljon luotettavampi kuin joku Pinker - kirja joka on vain olettamuksia täynnä.

        Sitäpaitsi kun puhutaan siitä että kuinka "TURVALLISTA" ihmisten elämä maailmassa (sillä onhan kyse koko maailmasta) on - siihen on tuo sinun epävarma murha-statistiikkisi aivan riittämätön.

        Lue WHO-raportti ensin ja puhu sitten ..

        alex

      • et vain vastannut kirjoitti:

        Et vain vastanut kysymykseen :
        Kysymys oli "sinäkö päätät mikä sota ja mitkä murhat eivät ole tai ovat historiaa."

        >> Kysymys oli "sinäkö päätät mikä sota ja mitkä murhat eivät ole tai ovat historiaa." >>

        EN päätä.

        Asia on hyvin yksinkertainen.

        Historiaa ovat ne sodat, jotka ovat tapahtuneet menneisyydessä, mutta sinun aivosi kapasiteetti tuntuu olevan yhtä rajoittunut kuin Alexilla.

        Historiaa on menneisyys, eli aika tästä hetkestä taaksepäin. Mutta tämä asia lienee sinulle liian vaikea. Tulevaisuus on aika tästä hetkestä eteenpäin, eli aika, jota kohti olemme menossa, mutta emme vielä elä.

        Menneisyys on aika, joka on eletty.

      • alex.kasi kirjoitti:

        #Kerropa Alex, että jos 1300-luvulla kuoli murhissa 28 ihmistä / 100 000 asukasta ja nyt kuolee Euroopassa alle 1 / 100 000 asukasta, niin onko väkivaltaa vähemmän vaiko enemmän?#

        Mutta tuo ei edes tuo pidä paikkaansa WHO:n raportin mukaan ja se on paljon luotettavampi kuin joku Pinker - kirja joka on vain olettamuksia täynnä.

        Sitäpaitsi kun puhutaan siitä että kuinka "TURVALLISTA" ihmisten elämä maailmassa (sillä onhan kyse koko maailmasta) on - siihen on tuo sinun epävarma murha-statistiikkisi aivan riittämätön.

        Lue WHO-raportti ensin ja puhu sitten ..

        alex

        >> Mutta tuo ei edes tuo pidä paikkaansa WHO:n raportin mukaan ja se on paljon luotettavampi kuin joku Pinker - kirja joka on vain olettamuksia täynnä. >>

        Kyllä pitää.

        WHO:n raportti on ikävakioitu, aivan kuten siellä lukee. Pinkerin raportti ei ole ikävakioitu, vaan siinä on vain väkivalta / 100 000 asukasta ilman ikävakiointia.

        Pinkerin raportti perustuu tieteelliseen tutkimukseen, eli siinä on vain pelkkiä faktoja, toteutuneita asioita.

        WHO:n raportti on hyvin useissa kohdin arviota. Siinä on pieni ero.

    • hävetkää uskovat

      Uskovaiset ovat kaikkein pahimpia ja murhanhimoisimpia yksilöitä.
      Ei tarvitse muuta kuin avata Raamattu ja lukea esim. sieltä.
      Kaikki sodat, mitä tälläkin hetkellä käydään ovat uskovaisten välisiä kiistoja ja he lietsovat vihaa ja ovat murhanhimossaan ällöttäviä.

      Muslimit vastaan kristityt on suurin ongelmien aiheuttaja nykymaailmassa.
      Ilman uskovaisia maailmamme olisi rauhan tyyssija.
      Ateistit mm. haluavat vain elää rauhassa muiden ihmisten kanssa.
      Kuinka onkaan uskovaisten laita?
      Hävetkää uskovaiset!!!

    • ## Uskovaiset ovat kaikkein pahimpia ja murhanhimoisimpia yksilöitä. ##

      Tuo pitänee paikkansa, sikäli kuin tunnen itseäni ja muita uskovaisia.

      Me uskovaiset tunnustamme ristiinnaulinneemme jopa Jeesus Nasaretilaisen !!
      Ja yhä uudelleen ristiinnaulitsemme pahaa toisille tekemällä ja väistämällä velvollisuuttamme tehdä hyvää. Me olemme palvelevinamme Jumalaa ja Kristusta, emmekä huomaa, että se tapahtuisi nimenomaan lähimmäisiä, erityisesti vihamiehiä - palvelemalla ja rakastamalla. Me joskus uskomme ja useammin emme usko . . .

      Hepr. 6:6
      ja sitten ovat luopuneet-taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.

      Tässä Raamatun kuvaus meistä uskovaisista :

      Room. 7:19
      sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.

      Niin, me uskovaiset joiden pitäisi edistää rauhaa, olemme murhanhimoisia. Meillä on kuitenkin pieni mahdollisuus selviytyä, meillä on toivo . . .

      1.Joh.1:8
      Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
      9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
      10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.

      19 Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta, ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa sydämemme sillä,
      20 että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki.

      23 Ja tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut.

      antti

    • ?? höhö ..

      Jaa - että olit mukana? murhaamassa oman pelastuksesi vuoksi?

      Ap. t. 5:30
      Meidän isiemme Jumala on herättänyt kuolleista Jeesuksen, jonka te ripustitte ristinpuulle ja murhasitte.

      • Kyllä, olin mukana surmaamassa Jeesusta! Sen tunnen syntisessä kehossani.

        Toki olin rikkomassa Jumalaa vastaan jo paljon aikaisemminkin, satun näet olemaan Aadamin perikuntaa, hänen siemenestään . . .

        Hoos. 6:7 Te rikoitte liiton Adamissa, olitte siellä minulle uskottomia.

        MINUN syntieni vuoksi Jeesus on uhri! Minun uhrikaritsani.

      • Antti pitkävihainen
        AnttiVKantola kirjoitti:

        Kyllä, olin mukana surmaamassa Jeesusta! Sen tunnen syntisessä kehossani.

        Toki olin rikkomassa Jumalaa vastaan jo paljon aikaisemminkin, satun näet olemaan Aadamin perikuntaa, hänen siemenestään . . .

        Hoos. 6:7 Te rikoitte liiton Adamissa, olitte siellä minulle uskottomia.

        MINUN syntieni vuoksi Jeesus on uhri! Minun uhrikaritsani.

        Raamatun Jumala on kiivas Jumala ja kostaa isien pahat teot lapsille kolmanteen ja nejänteen polveen - jos he Jumalaansa vihaavat .. Kantoian Antti on vikapää tuhansia vuosia ja ties kuinka monta sukupolvea.. ja Jeesuksen murhaaja ja muutenkin murhanhimoinen jos hänen omaan sanaansa on luottamista.

      • AnttiVKantola kirjoitti:

        Kyllä, olin mukana surmaamassa Jeesusta! Sen tunnen syntisessä kehossani.

        Toki olin rikkomassa Jumalaa vastaan jo paljon aikaisemminkin, satun näet olemaan Aadamin perikuntaa, hänen siemenestään . . .

        Hoos. 6:7 Te rikoitte liiton Adamissa, olitte siellä minulle uskottomia.

        MINUN syntieni vuoksi Jeesus on uhri! Minun uhrikaritsani.

        >>> Kyllä, olin mukana surmaamassa Jeesusta! Sen tunnen syntisessä kehossani.

        Näytät kuvassasi huomattavasti 2000-vuotiasta nuoremmalta. Hyvin olet säilynyt kaikki nämä vuodet.

        T: Iloinen nauraja

      • Itse valokuvaaja
        iloinen_nauraja kirjoitti:

        >>> Kyllä, olin mukana surmaamassa Jeesusta! Sen tunnen syntisessä kehossani.

        Näytät kuvassasi huomattavasti 2000-vuotiasta nuoremmalta. Hyvin olet säilynyt kaikki nämä vuodet.

        T: Iloinen nauraja

        Vanha kuva :))

    • kale-X-kanister

      Sivistetään vähän

      Maailman pahin massamurhaaja oli aikoinaan Kain,tappoi neljäsosan koko maailman väestöstä.
      Kukaan diktaattori ei maailmanhistoriassa ole päässyt lähellekkään tuota suoritusta.

    • Maailman nykyisestä tilasta:
      Bushmanni kirjoitti toisaalla:
      Me elämme tällä hetkellä historian turvallisinta ja väkivallattominta aikaa. Tosin TV, radio, internet ja muut tiedotuskanavat tuovat väkivallan olohuoneisiimme, jolloin maailma näyttää turvattomammalta kuin se todellisuudessa on ja tätä Pinker kutsuu kognitiiviseksi illuusioksi, kuten minäkin.

      NIIN SE ON!

      Henkilökohtaisen koskemattomuuden suojaamisessa on ehkä menty jopa liian pitkälle - maailmanlaajuisesti asiaa jopa valvotaan. Kaikin puolin on yksilö turvattu verrattomasti paremmin ainakin läntisessä maailmassa, kuin 1970-luvullakaan vielä. Tuohon aikaan koululapset joutuivat istumaan tupakansavuisessa bussissa ja kaljaakin juotiin takaosassa. Nyt pitää poistua parvekkeelta ja 5 metrin päähän asumuksesta. Todella hyvä asia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      201
      1631
    2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      1061
    3. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      964
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      922
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      61
      916
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      810
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      268
      795
    8. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      765
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      61
      732
    10. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      342
      731
    Aihe