Vapaa kuvaus

s-posti [email protected] Olen pienestä pitäen uskonut. Syntynyt hedborgilaiseen evankelisuuteen. Edustan Kristus-keskeistä kristillistä, karismaattista katsantoa sekä olen vapaaehtoistyössä eräissä ns. kolmannen sektorin yhteisöissä . Olen toiminut helluntaissa / baptisteissa / elämänsanassa. Nykyisin uskonliikkeessä Toivonseurakunnassa ja luterilaisessa Kristillisessä Työväenyhdistyksessä. Mielenterveyspuolella suosittelisin jokaiselle ihmiselle ratkaisupainotteista, narratiivista lyhytterapia-ajattelua ja olen ns. psykonomi. A-kiltatoiminnassa myös mukana. Olen ennakkoluuloton ja ennakkoasenteeton kanssaihminen. Mottoni "Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko", Gal 5:6b. Ilman uskoa on muutoskyky mahdoton. Suosikkibändit/artistit: Uudistunut Jukka Tolonen kumppaneineen Suosikkileffat: Ben Hur, Kymmenen Käskyä, Egyptin Prinssi, Sound of the Music, Liekit, Vapaaksi Vihasta, Kujanjuoksu, Risti ja Linkkuveitsi Lempikirjat: Novum, IRT, Anteeksiantamisen Voima by Gene Lilly, Armoherätys by Ch.R.Swindoll Vapaa-aikanani: Livejournalisti, runoniekka, vaimoni kera pienten sukulaislasten kanssa Suosikkipalstat Suomi24 Keskusteluissa: adventismi Katson tv:stä mieluiten: luonto, matkailu, dokumentit, nyyhkyleffat Kotieläimet: Hämähämähäkki En pidä: Teeskentelystä ja siitä että pihdataan rakastaa-sanan käyttöä. Parhaat matkakohteet: Pitcairn, palestiinalaisalueen Betlehem, Pohjolan Lappi, Haifa, Turun seudun saaret, Berlin, Singapore, Biel/Bienne Sveitsissä, Muehlheim Etelä-Saksassa. Ruoka & juoma: Possu, kebab, Kermaperunat, Cokikset, mieto alkoholi vähäisenä seurajuomana Linkit: http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Jes. 53:1&rnd=1205393325280, http://www.evank.org, http://youngrensuomi.net/, http://www.reinosav.net/, http://www.wwnet.fi/users/veijone/ind98c.htm, http://www.123-cams.com/live-webcam.php?var=9080&site=http://www.livekotel.com, http://www.raunohelppi.com/index.php, http://www.irr-tv.fi/, Mobiiliraaamattu, Elävä Uutinen. Koulutus: --- Koulut: Merkonomi Ammatti: Eläkeläinen Työskentelen: Vapaaehtoistyössä Ase tai siviilipalvelus: Talousaliupseeri Yhdistykset/kerhot: Mt-yhd. A-kilta, Kristill.Työväen yhd. Siviilisääty: Varattu Lapset: Olen ylpeä vanhempi

Aloituksia

1311

Kommenttia

18023

  1. 2.Moos.34:27
    27 Ja Herra sanoi Moosekselle: "Kirjoita itsellesi nämä sanat, sillä näiden sanojen mukaisesti minä olen tehnyt liiton sinun ja Israelin kanssa".

    28 Ja hän oli siellä Herran tykönä neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä syömättä ja juomatta. Ja hän kirjoitti tauluihin liiton sanat, ne kymmenen sanaa.

    5.Moos.5:22
    Nämä sanat Herra puhui koko teidän seurakunnallenne vuorelta, tulen ja synkkien pilvien keskeltä, suurella äänellä, eikä siihen enempää lisännyt. Ja hän kirjoitti ne kahteen kivitauluun ja antoi ne minulle.

    2.Moos kerrotaan tuoreeltaan, mitä tapahtui.
    27. jakeessa Herra sanoo Moosekselle:
    "KIRJOITA!"
    28. jae sanoo: "JA HÄN KIRJOITTI".

    Jos tässä jotain epäselvää muka olisi, niin silloinhan täytyisi kummastella: kummassa kohdin Mooses valehtelee. Mutta tuo tuore 2.Moos. on ilman muuta totuus niiden 10 sanan kirjoittajasta.

    Aivan sivuseikka meille on, että jos Mooses sai apua Herralta, kuten on tapana saada.
    Paavali on sitä mieltä, että enkeli avusti.

    Gal. 3:19
    Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.

    Miksi tämä on niin tärkeä kysymys - oletko alkuperäinen juutalainen?

    Jos laki säädettiinkin "välimiehen kädellä", niin on koko maailmalle nyt tarjolla itsensä uhrannut Välimies, joka naulitsi ristin puuhun tuon käskyjen lain säädöksineen.
    Päällekirjoitus on: "Jeesus Kristus Juutalaisten Kuningas". (Iesus Nazarenus Rex Iudeorum).

    Hepr. 8:6
    Mutta tämä taas on saanut niin paljoa jalomman viran, kuin hän on myös paremman liiton välimies, liiton, joka on paremmille lupauksille perustettu.


    Hebr 7:28
    Sillä laki asettaa ylimmäisiksi papeiksi ihmisiä, jotka ovat heikkoja, mutta valan sana, joka on myöhäisempi kuin laki, asettaa Pojan, iankaikkisesti täydelliseksi tulleen.


    1. Kor. 2:14
    Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.

    Gal 3:12
    Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: "Joka ne täyttää, on niistä elävä".
  2. Ellen G White

    "Jos ensinkään pääsemme Jumalan valtakuntaan meidän on käytävä sinne täydellisin luontein,ilman tahraa,ja ryppyä tai mitään sellaista"(Sanomia nuorisolle,kirj.E G White,s.99)

    Toivo Hillberg - entinen adventisti kertoo:

    Nyt käymme tarkastelemaan,millaiset mahdollisuudet meillä on saavuttaa iankaikkinen elämä tällä käskyjen pitämisen tiellä.VT.näemme,miten hirvittävä taakka,ja raskas ies lain pitäminen Juutalaisille oli.

    Mutta UT,ja vuorisaarnan valossa tulevat lain vaatimukset vielä monin kerroin tinkimättömemmiksi,ja ehdottomammaksi. Tämä vie jokaisen ihmisen,joka haluaa lain tekojen,ja lain pitämisen kautta pelastua,täydelliseen umpikujaan ja toivottomuuteen.

    Kuka meistä voi kerskua pystyvänsä täyttämään hetkeäkään lain vaatimuksia vuorisaarnan hengen mukaan ja kuka voi esittää katteeksi oman moitteettoman käskyjen pitämisensä tuomitakseen ja arvostellakseen toisten vaellusta? Ei kukaan.

    RAAMATTU SANOO JA JEESUS SANOO ja antti sanoo

    Matt 5:20-

    20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan. [Matt. 23:3; Luuk. 18:14]

    Vihasta ja riidasta

    21 "Teille on opetettu tämä isille annettu käsky: 'Älä tapa.' Se, joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion. [2. Moos. 20:13+; 5. Moos. 5:17+]

    22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: 'Senkin hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen. [3. Moos. 19:17; Kol. 3:8; 1. Joh. 3:15].

    Kol 1:22-23

    22 Mutta nyt hän on tehnyt teidän kanssanne sovinnon, kun Kristus omassa ruumiissaan kärsi kuoleman asettaakseen teidät pyhinä, nuhteettomina ja moitteettomina Jumalan eteen. [Room. 5:1; 2. Kor. 5:18,19; Ef. 2:16 | 1. Kor. 1:8+]

    23 Teidän on vain pysyttävä lujina uskon perustalla, horjahtamatta pois siitä toivosta, jonka teidän kuulemanne evankeliumi antaa. Tämä evankeliumi on julistettu kaikille luoduille taivaan alla, ja minusta, Paavalista, on tullut sen palvelija. [Mark. 16:15; Room. 10:18 | Ef. 3:7].

    "Pyhiä, nuhteettomia ja moitteettomia" olemme VAIN Jeesuksen ansiosta - "ei oma vaiva siihen mitään lisää".

    Kol. 1:28
    Ja häntä me julistamme, neuvoen jokaista ihmistä ja opettaen jokaista ihmistä kaikella viisaudella, asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen täydellisenä Kristuksessa.
  3. HYLÄTTY KULMAKIVI KUNNIAAN !

    Ps. 118:22
    Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. [118:22,23: Mark. 12:10,11 : Ap. t. 4:11; 1. Piet. 2:7]


    1. Piet. 2:7
    Te, jotka uskotte, saatte siis osaksenne tämän arvon ja kunnian, mutta niille, jotka eivät usko, "kivestä, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakivi, [Ps. 118:22; Mark. 12:10]


    Matt. 21:42
    Jeesus sanoi heille: "Ettekö ole koskaan kirjoituksista lukeneet: -- Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. Herralta se on tullut, ja se on ihmeellinen meidän silmissämme. [Ps. 118:22,23; Ap. t. 4:11; 1. Piet. 2:4]

    Mark. 12:10
    Olette kai lukeneet kirjoituksista tämän kohdan: -- Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. [12:10,11: Ps. 118:22,23+ : Jes. 28:16; Ap. t. 4:11; Room. 9:33; 1. Piet. 2:4-8]

    Luuk. 20:17
    Jeesus katsoi ihmisiin ja sanoi: "Mitä sitten tarkoittaa tämä kirjoitusten kohta: -- Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. [Ps. 118:22] €

    Sak. 10:4
    -- Juudan heimon johtoon nousevat sen omat miehet, he ovat kulmakivi, he ovat teltan vaarna, he ovat sotajousi. [Jer. 30:21]

    KEISARILLE MIKÄ KEISARIN ON

    Mark. 12:17
    Silloin Jeesus sanoi heille: "Antakaa keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu." Tämä vastaus jätti heidät ymmälle. [Room. 13:7]

    Ei pidä paikkaansa syytös, että uskovaiset eivät tottelisi keisaria. Sillä totella pitää, jos tahtoo Kristuksen Hengessä vaeltaa!

    Luuk. 23:2
    ja rupesivat esittämään syytöksiä häntä vastaan. He sanoivat: "Me olemme todenneet, että tämä mies johtaa kansaamme harhaan. Hän kieltää maksamasta veroa keisarille ja väittää olevansa Messias, kuningas." [Luuk. 6:19, 7:1, 19:48 | Luuk. 20:20]
  4. >

    Tuo lämpötilahuomio pitää paikkansa. Sillä kun Jeesus sanoo, että "kesä on lähellä", hän tarkoittaa juuri noita lopun aikoja, Matt 24:15-44.

    Matt 24:33
    Samalla tavoin te kaiken tämän nähdessänne tiedätte, että se aika on lähellä, aivan ovella.
    34 Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu. [Matt. 16:28].

    Kesä on Lähi-Idässä polttavaa aikaa, kasvitkin tuppaa tukahtumaan. Mutta ne talviolosuhteet vuorilla!

    Luulenpa, että Jeesus seudun tuntien, tunsi aitoa huolta, kehottaessaan meitä rukoilemaan, ettei israelilaisten TALVELLA tarvitsisi paeta vuorille.
    Hänhän jopa kieltää tyhjän hokemisen!
    Paavali niinikään, kiirehtiessään Epafrasta suoriutumaan matkasta ennen talvea, tiesi asiansa.
    Paremmin kuin matti mainio ja hänen isänsä.

    Tässä Jeesus, Paavali ja antti vetävät yhtä köyttä ja toisessa päässä on matti mainio isineen.
    On onnesi, että antti ei hellitä totuudesta, sillä silloin matti mainio suistuisi - perääntyisi äkisti, kuten Sana sanoo. Mieli tekisi irroittaa ote.

    Matt 24:20
    Rukoilkaa, ettette joutuisi pakomatkalle talvisaikaan tai sapattina. [2. Tim. 4:21 | 2]. Moos. 16:29

    Kiitos Jumalalle, että SINÄ PÄIVÄNÄ ei sittenkään ole - ei hellettä eikä pakkasta eikä jäätä!
    Israelin vuorilla näet, kuten esim Hebronilla, tuppaa talvi olemaan ajoittain kovakin.
    Sellaiseen EI Lähi-Idässä normaalioloissa varauduta.

    Sak 14:5-6

    5 Te pakenette vuorten välissä olevaa laaksoa pitkin, ja se ulottuu Asaliin asti. Te pakenette, niin kuin paettiin maanjäristystä Juudan kuninkaan Ussian aikana. Sitten Herra, teidän Jumalanne, tulee Jerusalemiin, ja kaikki pyhät ovat hänen mukanaan. [Aam. 1:1 | Juud. 14]
    6 Sinä päivänä ei ole hellettä, ei pakkasta eikä jäätä.
  5. N Ä E USKOLLA SE PELASTUSTIE !

    Joku kaipasi tämän kaiken riitelyn keskellä sellaista ketjua, jossa selviää pelastustie.
    Jeesus nähtävästi epäonnistui - ei kyennyt sellaista järjestämään? Mutta Jeesus todella tahtoo, että julistettaisiin evankeliumia, eikä jotain oppeja.

    Tämä elämä ei ole minua varten, vaan minun lähimmäistäni varten. sillä joka kadottaa elämänsä Jeesuksen tähden, hän löytää sen. Puhtaan evankeliumin kantaja ja julistaja tulee itsekin siitä osalliseksi. Ja Jeesus lupaa kaikkea maallistakin "vainojen keskellä".

    Koskapa sielunvihollinen tälläkin foorumilla heittelee silmien eteen jos vaikka mitä oppiverkkoa, niin on parempi heittää se kaikki vaikkapa selkäreppuun ja katsella avoimelle, kirkkaalle taivaalle. Nähdä. Esikuva puhukoon!
    Näe itsesi Mefibosetina ja Daavid Jeesuksena.

    2. Sam. 9. luku

    1 Daavid kysyi: "Onko Saulin suvusta enää jäljellä ketään, jolle minä voisin tehdä laupeuden Joonatanin tähden?"

    Mitä se on?
    - Daavidilla oli ollut veriliitto kuningas Saulin pojan, Joonatanin kanssa. Daavid toivoi, että edes joku olisi jäänyt jäljelle siitä, kun Saulin suku jouduttiin hävittämään. Liittohan on sellainen, että vahvempi osapuoli antaa kaikkensa heikomman hyväksi.

    2 Saulin perheessä oli ollut palvelija nimeltä Siiba, ja hänet he kutsuivat Daavidin eteen. Ja kuningas sanoi hänelle: "Oletko sinä Siiba?" Hän vastasi: "Palvelijasi on".
    3 Kuningas kysyi: "Eikö Saulin suvusta ole enää jäljellä ketään, jolle minä voisin tehdä Jumalan laupeuden?" Siiba vastasi kuninkaalle: "Vielä on Joonatanin poika, joka on rampa jaloistaan".

    4 Kuningas kysyi häneltä: "Missä hän on?" Siiba vastasi kuninkaalle: "Hän on Maakirin, Ammielin pojan, talossa Loodebarissa".
    5 Niin kuningas Daavid lähetti noutamaan hänet Maakirin, Ammielin pojan, talosta Loodebarista.

    Mitä se on?
    - Daavidin tahto oli, että henkiinjäänyt tuhoon tuomittu saisi täyden laupeuden osakseen - ja vain tuon liiton vuoksi. Armo oli nyt tyrkyllä.

    6 Kun Mefiboset, Saulin pojan Joonatanin poika, tuli Daavidin tykö, lankesi hän kasvoillensa ja osoitti kunnioitusta. Niin Daavid sanoi: "Mefiboset!" Hän vastasi: "Tässä on palvelijasi".

    Mitä se on?
    Mefiboset luuli tietenkin, että nyt koitti se lopullinen tuomio, sillä olihan kaikki Saulin jälkeläiset ollut määrä tuhota. Mefiboset oli tuolloin ollut pieni lapsi vielä ja oli pakomatkalla pudonnut sylistä ja rampautunut.

    7 Daavid sanoi hänelle: "Älä pelkää, sillä minä teen sinulle laupeuden isäsi Joonatanin tähden, ja minä palautan sinulle isoisäsi Saulin kaiken maaomaisuuden, ja sinä saat aina aterioida minun pöydässäni".

    Mitä se on?
    Ansioton armahdus! Kannattaa tulla rohkeasti "Daavidin Herran", Jeesuksen tykö - kaikin puolin rampanakin. Jes. 55:3 :
    "Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni; kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää. Ja minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot." Kuninkaan pöydässä isoisten kanssa saa syödä kaikki loput elinpäivänsä, rampanakin.

    On tässä lupa NÄHDÄ vielä enemmänkin. Uskovaisten "lohdutuspsalmissa", ns. paimenpsalmissa Daavid huudahtaa - ajatellessaan Kristusta, "Daavidin Herraa - että jopa vihollisuuksien keskellä ...:
    Ps. 23:5
    Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen.


    2.Sam9:8 Niin tämä kumarsi ja sanoi: "Mikä on palvelijasi, että sinä käännyt minunlaiseni koiranraadon puoleen?"
    9 Sitten kuningas kutsui Siiban, Saulin palvelijan, ja sanoi hänelle: "Kaiken, mikä on ollut Saulin ja koko hänen sukunsa omaa, minä annan sinun herrasi pojalle.
    10 Ja sinä poikinesi ja palvelijoinesi viljele hänelle sitä maata ja korjaa sato, että sinun herrasi pojalla olisi leipää syödä; kuitenkin saa Mefiboset, sinun herrasi poika, aina aterioida minun pöydässäni." Ja Siiballa oli viisitoista poikaa ja kaksikymmentä palvelijaa.

    11 Siiba sanoi kuninkaalle: "Aivan niinkuin herrani, kuningas, käskee palvelijaansa, on palvelijasi tekevä". -"Niin, Mefiboset on syövä minun pöydässäni, niinkuin hän olisi kuninkaan poikia."
    12 Ja Mefibosetilla oli pieni poika nimeltä Miika. Ja koko Siiban talonväki oli Mefibosetin palvelijoita.

    13 Ja Mefiboset asui Jerusalemissa, koska hän aina söi kuninkaan pöydässä. Ja hän ontui kumpaakin jalkaansa.
  6. NÄIN NÄEN

    "Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on sietänyt", mutta pari tuhatta vuotta sitten Hän suuressa viisaudessaan on "päättänyt saarnauttamansa hullutuksen kautta" pelastaa itselleen ne, jotka suostuvat uskomaan Jeesukseen, sellaisena - Ihmisen Poikana ja Jumalan Poikana - kuin raamattu Hänet esittelee.

    1. Kor. 1:21
    Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat.

    Ei siis ole kyse mistään opista, vaan että on jumalkaipuu sisimmässä ja sitten NÄKEE Jeesuksen täyttämässä tuon tyhjiön.
    Tietysti tietoisuus omasta mahdottomuudesta täytyy siinä olla mukana. Ja siksi Jeesuksen kohtaamista uskon kautta sanotaan "pelastukseksi".

    Itse olen syntymästäni asti tiennyt Jumalan olemassaolon ja nähnyt etenkin lapsena, jolloin en vielä osannut epäillä, ihmeellisiä rukousvastauksia.
    Mutta päivä päivältä sittemmin olen ymmärtänyt, että minulle tuollaiset rukousvastaukset kaikkein vähiten kuuluisivat. Onnekseni se ei perustu ansioihin.

    TÄSSÄ on jo yksi syy, miksi me Jumalan lapset alati riitelemme. Tämä, että monet opettavat, että täytyy ensin valmistautua, siistiytyä ikäänkuin ja sitten vasta rukoilla. Joku menee niin pitkälle tuossa, että väittää saatanan kuulevan, jos epäpuhtaalla sydämellä rukoilet.

    Totuus on, että esim Isä meidän -rukous, tuo paras rukous, voidaan esittää milloin ja missä tahansa. Jeesus korostaa SYDÄMEN YKSINKERTAISUUTTA ja periksiantamattomuutta rukouksessa.

    Luuk 11:1-14 :

    1 Ja kun hän oli eräässä paikassa rukoilemassa ja oli lakannut, sanoi eräs hänen opetuslapsistansa hänelle: "Herra, opeta meitä rukoilemaan, niinkuin Johanneskin opetti opetuslapsiansa".
    2 Niin hän sanoi heille: "Kun rukoilette, sanokaa: Isä, pyhitetty olkoon sinun nimesi; tulkoon sinun valtakuntasi; (tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa;)
    3 anna meille joka päivä meidän jokapäiväinen leipämme;

    4 ja anna meille meidän syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle velallisellemme; äläkä saata meitä kiusaukseen; (vaan päästä meidät pahasta)."
    5 Ja hän sanoi heille: "Jos jollakin teistä on ystävä ja hän menee hänen luoksensa yösydännä ja sanoo hänelle: 'Ystäväni, lainaa minulle kolme leipää,
    6 sillä eräs ystäväni on matkallaan tullut minun luokseni, eikä minulla ole, mitä panna hänen eteensä';

    7 ja toinen sisältä vastaa ja sanoo: 'Älä minua vaivaa; ovi on jo suljettu, ja lapseni ovat minun kanssani vuoteessa; en minä voi nousta antamaan sinulle' -
    8 minä sanon teille: vaikka hän ei nousekaan antamaan hänelle sentähden, että hän on hänen ystävänsä, nousee hän kuitenkin sentähden, että toinen ei hellitä, ja antaa hänelle niin paljon, kuin hän tarvitsee.
    9 Niinpä minäkin sanon teille: anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.

    10 Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.
    11 Ja kuka teistä on se isä, joka poikansa häneltä pyytäessä kalaa antaa hänelle kalan sijasta käärmeen,
    12 taikka joka hänen pyytäessään munaa antaa hänelle skorpionin?

    13 Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat!"
    14 Ja hän ajoi ulos riivaajan, ja se oli mykkä; ja kun riivaaja oli lähtenyt, niin tapahtui, että mykkä mies puhui; ja kansa ihmetteli.

    Itse olen koettanut säilyttää sellaisen lapsenomaisen asenteen, että Jumala on minun hyvä isäni - näenkin asian siten ja luottavainen suhde puolin ja toisin on säilynyt.
    Uskovaisuudessa ei ole kyse opeista vaan näkemisestä.

    Luuk. 10:21
    Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.

    PELASTUS EI OLE RAAMATUSSA VAAN SISIMMÄSSÄ

    Ei ole mahdotonta, tosin epätodennäköistä - ilman Raamattua tulla niinsanotusti 2uskoon".
    Job on malliesimerkki Vanhan Testamentin puolelta.
    Siihen aikaan ei vielä ollut kirjallista oppia Jumalasta. Ei juutalaisuutta, eikä kristinuskoa.

    Mutta mies, jolta Jumala oli kaiken ottanut pois, jopa vaikeni tuon rukoilijan pyynnöille - miehellä silti on ja pysyy tuo Kristuksen sisäinen tunteminen. Hän näkee sielunsa silmin!

    Job 19:20-29 :

    20 Luuni ovat tarttuneet nahkaani, ihooni, eikä minusta ole enää kuin ikenet jäljellä.
    21 Armahtakaa minua, armahtakaa, te, minun ystäväni, sillä Jumalan käsi on minuun koskenut.
    22 Miksi vainoatte minua niinkuin Jumala, ettekä saa kylläänne minun lihastani?

    23 Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, jospa ne piirrettäisiin kirjaan,
    24 rautataltalla ja lyijyllä hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi!
    25 Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.

    26 Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.
    27 Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet-eikä vieraana. Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni.
    28 Kun sanotte: 'Kuinka vainoammekaan häntä!' -minusta muka löydetään asian juuri-
    29 niin peljätkää miekkaa, sillä viha on kohtaava miekanalaisia pahoja töitä, tietääksenne, että tuomari on."

    Jobin tarinassa varmasti jokainen ihminen voi aika ajoin tunnistaa itsensä. Radio Deissä selitetään juuri näinä viikkoina Jobin kirjaa, arkisin klo 21 ja 6.
  7. Toki Israelissa tiedetään, mitkä ne 10 sanaa laintauluissa olivat. Meille muille ei sillä ole hölkäsen pöläystä merkitystä - sillä nidien 10 sanan - 10 otsikon - myötään tuomasta SISÄLLÖSTÄHÄN oli kyse.

    Joten en vaivaudu edes itselleni sitä asiaa selvittämään.

    Ne SAATTOIVAT olla vastaavat sanat, jotka Jeesus kirjoitti hiekkaan, odotellessaan kivisadetta.
    Hän kysyi lainkiihkoilijoilta: KUKA TEISTÄ ON SYNNITÖN? Väki meni hiljaiseksi ja Jeesus alkoi kirjoittaa - ehkä niitä 10 sanaa!

    Minua ei naurata lainkaan tämä asia, vaikka huumorimiehiä olenkin.

    EHKÄ ne sanat olivat tämänkaltaiset:

    epäjumalat
    jumalanpilkka
    sapattirikos
    tottelemattomuus
    tappaminen

    aviorikos
    varastaminen
    väärintodistaminen
    ahneus
    viettelykset

    Vaikeaa on tietää, olenko nyt vastaamassa ateistille vaiko adventistille, sillä tällä foorumilla ne eivät eroa toisistaan.
    Vilpittömän ateistin kanssa kuitenkin on helpompaa ja asiallisempaa kommunikoida tällä foorumilla kuin ellenistisen adventistin.

    Raamatuntekstissäsi oli pari mielenkiintoista kohtaa poimittavaksi.

    2.Moos. 34:12
    Kavahda, ettet tee liittoa sen maan asukasten kanssa, johon tulet, etteivät he tulisi teidän keskuudessanne ansaksi;

    2.Moos.34:23-24
    34:23 Kolme kertaa vuodessa kaikki sinun miesväkesi tulkoon Herran, sinun Herrasi, Israelin Jumalan, kasvojen eteen.
    34:24 Sillä minä karkoitan kansat sinun tieltäsi ja laajennan sinun alueesi; eikä kukaan ole himoitseva sinun maatasi, kun sinä kolme kertaa vuodessa vaellat tullaksesi Herran, sinun Jumalasi, kasvojen eteen.

    ONHAN Jumala pitänyt liittonsa ja viettäväthän israelilaiset yhä sapattia - tuhansia vuosia myöhemmin! Sekään ei minua naurata, mutta saa kovin iloiseksi. Minullakin on toivoa siinä siivellä!
  8. Kiitos vaan huomaavaisuudesta, mutta aina olen esivaltaa koettanut totella. Niinhän kaikki Jumalan lapset tekevät, vielä tänään 2007 jKr.

    Mark 12:10-17

    10 Ettekö ole lukeneet tätä kirjoitusta: 'Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi;
    11 Herralta tämä on tullut ja on ihmeellinen meidän silmissämme'?"
    12 Silloin he olisivat tahtoneet ottaa hänet kiinni, mutta pelkäsivät kansaa; sillä he ymmärsivät, että hän oli puhunut tämän vertauksen heistä. Ja he jättivät hänet ja menivät pois.

    13 Ja he lähettivät hänen luoksensa muutamia fariseuksia ja herodilaisia kietomaan häntä sanoilla.
    14 Nämä tulivat ja sanoivat hänelle: "Opettaja, me tiedämme, että sinä olet totinen etkä välitä kenestäkään, sillä sinä et katso henkilöön, vaan opetat Jumalan tietä totuudessa. Onko luvallista antaa keisarille veroa vai ei? Tuleeko meidän antaa vai ei?"

    15 Mutta hän tiesi heidän ulkokultaisuutensa ja sanoi heille: "Miksi kiusaatte minua? Tuokaa denari minun nähdäkseni."
    16 Niin he toivat. Ja hän sanoi heille: "Kenen kuva ja päällekirjoitus tämä on?" He vastasivat hänelle: "Keisarin".
    17 Jeesus sanoi heille: "Antakaa keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on". Ja he ihmettelivät häntä suuresti.

    1.Kor.7:20-24

    20 Pysyköön kukin siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu.
    21 Jos olet kutsuttu orjana, älä siitä murehdi; mutta vaikka voisitkin päästä vapaaksi, niin ole ennemmin siinä osassasi.
    22 Sillä joka orjana on kutsuttu Herrassa, on Herran vapaa; samoin vapaana kutsuttu on Kristuksen orja.

    23 Te olette kalliisti ostetut; älkää olko ihmisten orjia.
    24 Pysyköön kukin, veljet, Jumalan edessä siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu.