2.Mooseksen kirja:
34:28 Ja hän oli siellä Herran tykönä neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä syömättä ja juomatta. Ja hän kirjoitti tauluihin liiton sanat, ne KYMMENEN SANAA.
Mitkä kymmenen sanaa Mooses kirjoitti tauluihn?
Raamatussa ei puhuta mitään kymmenestä käskystä?
Kuka on keksinyt, että sapattikäsky olisi 4. käsky?
Mitkä
9
133
Vastaukset
- samasta
Paavali nimittää tuota kiviin kirjoitettua lakia "kuoleman laiksi". Siis jotensakin päinvastasestikuin adventistit, jotka puhuvat kymmenestä käskystä harhaanjohtavasti "rakkauden lakina". Siispä kuka nyt adventistia voisi uskoakaan?? Hehän muuttavat kaiken, mihin sormellaan kajoovat.
- Monet uskovat
Että Jeesus olisi itse antanut nuo omalla sormellaan kirjoittamansa käskyt Moosekselle. Tai sitten ihan itse Jumala oli ne kirjoittanut. Nämä käskyt olivat niin pyhät, että ne säilytettiin Liiton arkussa!
Lukenut Asia selvisi jo, vaikka en saanut apua foorumin KAIKKITIETÄVÄISILTÄ - alex_kasilta, UnaFortunalta, kolmelta-enkeliltä sun muilta.
Vanhat käännökset sun muut sanovat: "kymmenen sanaa", mutta tämä uusi ja parempi käännös, että "kymmenen KÄSKYÄ". Sitä ei ole kukaan kyennyt Sanasta osoittamaan varmuudella, mikä on 3. ja mikä 4. noin niinkuin eriteltynä kokonaisuudestaan.
Mutta tossa se löytyy, se "kymmenen käskyä" - kunhan vaivautuu tutkimaan jae jakeelta lakiliiton uudistamisen ja uusien laintaulujen tekemisen.
Uudet laintaulut - 2. Moos 34. luku
1 Herra sanoi Moosekselle: "Tee kaksi entisten kaltaista kivitaulua, niin minä kirjoitan niihin sanat, jotka olivat entisissä tauluissa, niissä, jotka sinä murskasit. [2. Moos. 32:19; 5. Moos. 10:1,2 | 2. Moos. 24:12 ]
2 Tee ne valmiiksi aamuun mennessä, nouse aamulla Siinainvuorelle ja jää vuoren huipulle odottamaan minua.
3 Kukaan muu älköön tulko mukanasi, kukaan ei saa olla edes näkyvillä missään koko vuorella. Myöskään lampaat, vuohet tai nautakarja eivät saa kulkea vuoren lähistöllä."
4 Mooses teki kaksi entisten kaltaista kivitaulua. Varhain seuraavana aamuna hän nousi Siinainvuorelle, niin kuin Herra oli käskenyt, ja vei kivitaulut mukanaan.
5 Herra laskeutui alas verhoutuneena pilveen, tuli Mooseksen luo ja lausui nimen Jahve.
6 Sitten Herra kulki hänen editseen ja sanoi hänen kuultensa: "Herra, Herra on laupias Jumala, hän antaa anteeksi. Hän on kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä ja uskollisuutensa on suuri. [2. Moos. 33:19 | Neh. 9:17; Ps. 103:8; Joel 2:13]
7 Hän on armollinen tuhansille ja antaa anteeksi pahat teot, rikkomukset ja synnit, mutta ei jätä syyllistä rankaisematta. Lapset ja lasten lapset aina kolmanteen ja neljänteen polveen saakka hän panee vastaamaan isiensä pahoista teoista." [2. Moos. 20:5,6]
8 Mooses polvistui kiireesti, heittäytyi kasvoilleen maahan
9 ja sanoi: "Jos siis edelleenkin tahdot osoittaa minulle armoasi, Herra, niin kulje meidän mukanamme. Vaikka tämä kansa on uppiniskainen, anna anteeksi meidän pahat tekomme ja syntimme ja ota meidät omiksesi."
Herra uudistaa liittonsa
10 Herra sanoi: "Minä teen liiton, ja sinun kansasi saa nähdä ihmeitä, joita ei koskaan ennen ole tapahtunut missään maan päällä eikä minkään muun kansan keskuudessa. "Kansa, jonka parissa elät, saa nähdä ne pelottavan voimalliset teot, jotka minä, Herra, teen sinun hyväksesi. [5. Moos. 5:2]
11 Noudata tarkoin niitä käskyjä, jotka minä sinulle nyt annan, niin minä karkotan sinun tieltäsi amorilaiset, kanaanilaiset, heettiläiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset.
12 Varokaa tekemästä mitään liittoa sen maan asukkaiden kanssa, johon olette matkalla. Jos liittoudutte heidän kanssaan, te joudutte heidän pauloihinsa. [2. Moos. 23:32 ]
13 Repikää maahan heidän alttarinsa, murskatkaa heidän kivipatsaansa ja hakatkaa poikki heidän asera- paalunsa*. [Asera-paalu edusti kanaanilaisten jumalatarta.] [5. Moos. 7:5, 12:3; 2. Kun. 18:4, 23:14]
14 Älkää kumartako mitään muuta jumalaa, sillä Herra, joka on kiivas Jumala, ei suvaitse muita jumalia rinnallaan. [2. Moos. 20:5 ]
15 Älä siis tee liittoa sen maan asukkaiden kanssa, ettet luopuisi minusta, eksyisi palvelemaan heidän jumaliaan ja lankeaisi syömään niistä uhreista, joita he teurastavat omille jumalilleen. [1. Kor. 10:20]
16 Jos otat pojillesi vaimoiksi heidän tyttäriään, jotka palvovat jumaliaan irstain menoin, nämä viettelevät myös poikasi samoihin palvontamenoihin. [5. Moos. 7:3; Tuom. 3:6; 1. Kun. 11:2]
17 Älä myöskään vala itsellesi jumalankuvia. [2. Moos. 20:23; 3. Moos. 19:4]
18 "Vietä happamattoman leivän juhlaa ja syö happamatonta leipää seitsemänä päivänä, kuten olen sinua käskenyt, säädettyyn aikaan abib-kuussa, sillä siinä kuussa sinä lähdit Egyptistä. [2. Moos. 12:17 ]
19 "Jokainen, joka ensimmäisenä tulee ulos äitinsä kohdusta, kuuluu minulle, samoin jokainen karjaasi syntyvä urospuolinen esikoinen, niin sonnivasikka kuin karitsakin. [2. Moos. 13:2 ]
20 Mutta aasin ensimmäisen varsan voit lunastaa omaksesi uhraamalla karitsan, ja ellet halua sitä lunastaa, taita siltä niska. Lunasta omaksesi jokainen sinulle syntyvä esikoispoika. Älköön kukaan tulko eteeni tyhjin käsin. [2. Moos. 13:13 | 2. Moos. 23:15]
21 "Tee työtä kuutena päivänä viikossa, mutta seitsemänneksi päiväksi lopeta työnteko. Myös kyntöjen ja elonkorjuun aikana pidä seitsemäntenä päivänä lepopäivä. [2. Moos. 20:8 ]
22 "Vietä viikkojuhlaa, kun leikkaat ensi tähkät vehnäsadostasi, ja korjuujuhlaa vuoden vaihteessa. [4. Moos. 28:26; 5. Moos. 16:10; 2. Aik. 8:13]
23 Kolmesti vuodessa kokoontukoot kaikki miehet Herran, Israelin Jumalan, kasvojen eteen. [2. Moos. 23:17; 5. Moos. 16:16]
24 Ja kun minä hävitän kansat sinun tieltäsi ja ulotan kauas sinun rajasi, niin kukaan ei tavoittele sinun maatasi omakseen, jos vain vaellat kolmesti vuodessa Herran, Jumalasi, kasvojen eteen. [5. Moos. 12:20, 19:8]
25 "Kun uhraat minulle teurasuhrin veren, älä uhraa samalla kertaa mitään hapatettua äläkä jätä pääsiäisjuhlan uhrista mitään tähteeksi seuraavaan aamuun. [2. Moos. 23:18 | 2. Moos. 12:10]
26 "Tuo joka vuosi peltosi ensimmäisistä antimista parhaat Herran, Jumalasi, pyhäkköön. "Älä keitä karitsaa emänsä maidossa." [2. Moos. 22:28 | 2. Moos. 23:19; 5. Moos. 14:21]
27 Herra sanoi Moosekselle: "Kirjoita muistiin nämä käskyt, sillä ne ovat sinun ja Israelin kanssa tekemäni liiton ehdot." [2. Moos. 24:4]
28 Mooses viipyi vuorella Herran luona neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä syömättä ja juomatta. Ja hän kirjoitti tauluihin liiton ehdot, nuo kymmenen käskyä. [2. Moos. 24:18 ]
Mooseksen kasvot säteilevät
29 Kun Mooses laskeutui Siinainvuorelta molemmat liitontaulut käsissään, hänen kasvonsa säteilivät, koska hän oli puhunut Herran kanssa. Itse hän ei sitä tiennyt,
30 mutta kun Aaron ja israelilaiset näkivät Mooseksen kasvojen säteilevän, he pelkäsivät mennä häntä vastaan. [2. Kor. 3:7]
31 Silloin Mooses kutsui heitä, ja Aaron ja kaikki kansan päämiehet tulivat hänen luokseen, ja hän puhui heille.
32 Kun israelilaiset olivat tulleet lähemmäs, Mooses ilmoitti heille käskyt, jotka Herra oli antanut hänelle Siinainvuorella.
33 Sanottuaan kaiken tämän Mooses verhosi kasvonsa. [2. Kor. 3:13]
34 Aina kun Mooses astui Herran eteen puhuakseen hänen kanssaan, hän riisui kasvoiltaan verhon ja oli ilman sitä, kunnes lähti pois. Tultuaan israelilaisten luo hän kertoi, mitä Herra oli käskenyt,
35 ja silloin israelilaiset huomasivat, että hänen kasvonsa säteilivät. Sitten Mooses jälleen peitti kasvonsa ja poisti verhon vasta mennessään puhumaan Herran kanssa.- vastauksesta
Hyvä, että asia nyt on sinullekin selvinnyt. Minä olen tajunnut tämän jo paljon aikaisemmin!
vastauksesta kirjoitti:
Hyvä, että asia nyt on sinullekin selvinnyt. Minä olen tajunnut tämän jo paljon aikaisemmin!
JOS todella olisit tuon tiennyt, niin olisit ylpeänä rientänyt apuun, kun tivasin, että msitä löytyy se sana "kymmenen käskyä". On helppo ylpeillä vasta jälestäpäin.
Sitäpaitsi - tuo on vain kääntäjien taholta tullut MYÖNNYTYS. Laintauluihin eivät edes olisi mahtuneet ne pitkät litaniat. 10 "sanaa" kirjoitti Mooses tauluihin ja kävi joka sanankaiverruksen jälkeen selostamassa sanan sisällön kansalle.
Mutta tiedätkös, miksi teikäläiset (adventismi) ottavat kovin mielellään harteilleen ihanan 10 ksäkyn lain, mutta sanovat, että se tarkempi laki - henkilökohtaisempi - ei kuulu kuin vain israelilaisille?
MINÄ tiedän senkin. Kas kun teidän rakas Ellen ja muutkaan oppinikkarit eivät voi sietää sitä käskyä numero 2 ja sehän on toisaalla Mooseksen laissa.
Siellä henkilökohtaisemmassa.
Tässä se käsky numero kaksi:
3. Moos. 19:17
Älä vihaa veljeäsi sydämessäsi, vaan nuhtele lähimmäistäsi, ettet joutuisi hänen tähtensä syynalaiseksi.
3. Moos. 19:18
Älä kosta äläkä pidä vihaa kansasi lapsia vastaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Minä olen Herra.
Matt. 22:39
Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.- naurattaa
AnttiVKantola kirjoitti:

Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.Ettei olis noussut sullakin k..i päähän! Onneksi minun ei tarvitse ylpeillä tiedoillani, kuten eräiden. Maltoin odottaa ja antaa sinun ihan itse etsiä vastausta, heh.
Ihmettelin vaan, että adventistit eivät tieneet, mistä löytyy sana "kymmenen käskyä"? - oikea käännös
naurattaa kirjoitti:
Ettei olis noussut sullakin k..i päähän! Onneksi minun ei tarvitse ylpeillä tiedoillani, kuten eräiden. Maltoin odottaa ja antaa sinun ihan itse etsiä vastausta, heh.
Ihmettelin vaan, että adventistit eivät tieneet, mistä löytyy sana "kymmenen käskyä"?Viisi sanaa toiseen tauluun ja viisi toiseen.
Aina sanan valmistuttua meni Mooses alas kansan luokse. Ja kertoi käskyn sisällön, joka tietysti ylös lakiin kirjattiin.
Mutta numerointia ei tule löytymään Raamatusta. sillä lakia ei saanut rikkoa eikä paloitella.
"kymmenen käskyä" siis löytyy ainakin yhdestä kohdin Vanhaa Testamenttia. Mutta sillä tarkoitetaan "kymmentä sanaa", kun tauluista on kyse.
Huono asia tuo 10 siinä mielessä, että ihmiset ovat sitten keksineet ihmissäädöksiä käskyjen päälle - numeroinnin avustuksella.
"Heh heh" taitaa nauraa sille antille, mutta antti on asiallisesti ottaen oikeassa enempi. - nauraa, heh
oikea käännös kirjoitti:
Viisi sanaa toiseen tauluun ja viisi toiseen.
Aina sanan valmistuttua meni Mooses alas kansan luokse. Ja kertoi käskyn sisällön, joka tietysti ylös lakiin kirjattiin.
Mutta numerointia ei tule löytymään Raamatusta. sillä lakia ei saanut rikkoa eikä paloitella.
"kymmenen käskyä" siis löytyy ainakin yhdestä kohdin Vanhaa Testamenttia. Mutta sillä tarkoitetaan "kymmentä sanaa", kun tauluista on kyse.
Huono asia tuo 10 siinä mielessä, että ihmiset ovat sitten keksineet ihmissäädöksiä käskyjen päälle - numeroinnin avustuksella.
"Heh heh" taitaa nauraa sille antille, mutta antti on asiallisesti ottaen oikeassa enempi.TÄSTÄHÄN OLI KYSYMYS, EIKÖ NIIN? LUE UUDELLEEN ALOITUS, NIIN TIEDÄT, MIHIN PITI VASTATA?
34:11 Noudata, mitä minä tänä päivänä käsken sinun noudattaa. Katso, minä karkoitan sinun tieltäsi amorilaiset, kanaanilaiset, heettiläiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset.
34:12 Kavahda, ettet tee liittoa sen maan asukasten kanssa, johon tulet, etteivät he tulisi teidän keskuudessanne ansaksi;
34:13 vaan kukistakaa heidän alttarinsa ja murskatkaa heidän patsaansa ja hakatkaa maahan heidän asera-karsikkonsa.
34:14 Älä kumarra muuta jumalaa; sillä Herra on nimeltänsä Kiivas, hän on kiivas Jumala.
34:15 Älä siis tee liittoa maan asukasten kanssa, ettet, kun he kulkevat haureudessa jumaliensa jäljessä ja uhraavat jumalillensa ja kutsuvat sinua, sinä söisi heidän uhristaan,
34:16 ja etteivät heidän tyttärensä, kun sinä otat heitä pojillesi vaimoiksi ja kun he kulkevat haureudessa jumaliensa jäljessä, viettelisi sinun poikiasikin haureudessa kulkemaan heidän jumaliensa jäljessä.
34:17 Älä tee itsellesi valettuja jumalankuvia.
34:18 Vietä happamattoman leivän juhlaa: seitsemänä päivänä syö happamatonta leipää, niinkuin minä olen sinua käskenyt, määrättynä aikana, aabib-kuussa, sillä aabib-kuussa sinä olet lähtenyt Egyptistä.
34:19 Kaikki, mikä avaa äidinkohdun, on minun; samoin myös kaikki sinun karjasi urospuolet, raavaittesi ja lampaittesi ensiksisynnyttämät.
34:20 Mutta aasin ensiksisynnyttämä lunasta lampaalla, mutta jos et sitä lunasta, niin taita siltä niska. Jokainen esikoinen pojistasi lunasta. Ja tyhjin käsin älköön tultako minun kasvojeni eteen.
34:21 Kuusi päivää tee työtä, mutta lepää seitsemäs päivä; kyntö- ja elonleikkuuaikanakin sinun on levättävä.
34:22 Ja vietä viikkojuhla, kun leikkaat nisusi uutisen, ja korjuujuhla vuoden vaihteessa.
34:23 Kolme kertaa vuodessa kaikki sinun miesväkesi tulkoon Herran, sinun Herrasi, Israelin Jumalan, kasvojen eteen.
34:24 Sillä minä karkoitan kansat sinun tieltäsi ja laajennan sinun alueesi; eikä kukaan ole himoitseva sinun maatasi, kun sinä kolme kertaa vuodessa vaellat tullaksesi Herran, sinun Jumalasi, kasvojen eteen.
34:25 Älä uhraa minun teurasuhrini verta happamen leivän ohella. Ja pääsiäisjuhlan uhrista älköön mitään jääkö yli yön seuraavaan aamuun.
34:26 Parhaat maasi uutisesta tuo Herran, sinun Jumalasi, huoneeseen. Älä keitä vohlaa emänsä maidossa."
34:27 Ja Herra sanoi Moosekselle: "Kirjoita itsellesi nämä sanat, sillä näiden sanojen mukaisesti minä olen tehnyt liiton sinun ja Israelin kanssa."
34:28 Ja hän oli siellä Herran tykönä neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä syömättä ja juomatta. Ja hän kirjoitti tauluihin liiton sanat, ne KYMMENEN SANAA. nauraa, heh kirjoitti:
TÄSTÄHÄN OLI KYSYMYS, EIKÖ NIIN? LUE UUDELLEEN ALOITUS, NIIN TIEDÄT, MIHIN PITI VASTATA?
34:11 Noudata, mitä minä tänä päivänä käsken sinun noudattaa. Katso, minä karkoitan sinun tieltäsi amorilaiset, kanaanilaiset, heettiläiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset.
34:12 Kavahda, ettet tee liittoa sen maan asukasten kanssa, johon tulet, etteivät he tulisi teidän keskuudessanne ansaksi;
34:13 vaan kukistakaa heidän alttarinsa ja murskatkaa heidän patsaansa ja hakatkaa maahan heidän asera-karsikkonsa.
34:14 Älä kumarra muuta jumalaa; sillä Herra on nimeltänsä Kiivas, hän on kiivas Jumala.
34:15 Älä siis tee liittoa maan asukasten kanssa, ettet, kun he kulkevat haureudessa jumaliensa jäljessä ja uhraavat jumalillensa ja kutsuvat sinua, sinä söisi heidän uhristaan,
34:16 ja etteivät heidän tyttärensä, kun sinä otat heitä pojillesi vaimoiksi ja kun he kulkevat haureudessa jumaliensa jäljessä, viettelisi sinun poikiasikin haureudessa kulkemaan heidän jumaliensa jäljessä.
34:17 Älä tee itsellesi valettuja jumalankuvia.
34:18 Vietä happamattoman leivän juhlaa: seitsemänä päivänä syö happamatonta leipää, niinkuin minä olen sinua käskenyt, määrättynä aikana, aabib-kuussa, sillä aabib-kuussa sinä olet lähtenyt Egyptistä.
34:19 Kaikki, mikä avaa äidinkohdun, on minun; samoin myös kaikki sinun karjasi urospuolet, raavaittesi ja lampaittesi ensiksisynnyttämät.
34:20 Mutta aasin ensiksisynnyttämä lunasta lampaalla, mutta jos et sitä lunasta, niin taita siltä niska. Jokainen esikoinen pojistasi lunasta. Ja tyhjin käsin älköön tultako minun kasvojeni eteen.
34:21 Kuusi päivää tee työtä, mutta lepää seitsemäs päivä; kyntö- ja elonleikkuuaikanakin sinun on levättävä.
34:22 Ja vietä viikkojuhla, kun leikkaat nisusi uutisen, ja korjuujuhla vuoden vaihteessa.
34:23 Kolme kertaa vuodessa kaikki sinun miesväkesi tulkoon Herran, sinun Herrasi, Israelin Jumalan, kasvojen eteen.
34:24 Sillä minä karkoitan kansat sinun tieltäsi ja laajennan sinun alueesi; eikä kukaan ole himoitseva sinun maatasi, kun sinä kolme kertaa vuodessa vaellat tullaksesi Herran, sinun Jumalasi, kasvojen eteen.
34:25 Älä uhraa minun teurasuhrini verta happamen leivän ohella. Ja pääsiäisjuhlan uhrista älköön mitään jääkö yli yön seuraavaan aamuun.
34:26 Parhaat maasi uutisesta tuo Herran, sinun Jumalasi, huoneeseen. Älä keitä vohlaa emänsä maidossa."
34:27 Ja Herra sanoi Moosekselle: "Kirjoita itsellesi nämä sanat, sillä näiden sanojen mukaisesti minä olen tehnyt liiton sinun ja Israelin kanssa."
34:28 Ja hän oli siellä Herran tykönä neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä syömättä ja juomatta. Ja hän kirjoitti tauluihin liiton sanat, ne KYMMENEN SANAA.Toki Israelissa tiedetään, mitkä ne 10 sanaa laintauluissa olivat. Meille muille ei sillä ole hölkäsen pöläystä merkitystä - sillä nidien 10 sanan - 10 otsikon - myötään tuomasta SISÄLLÖSTÄHÄN oli kyse.
Joten en vaivaudu edes itselleni sitä asiaa selvittämään.
Ne SAATTOIVAT olla vastaavat sanat, jotka Jeesus kirjoitti hiekkaan, odotellessaan kivisadetta.
Hän kysyi lainkiihkoilijoilta: KUKA TEISTÄ ON SYNNITÖN? Väki meni hiljaiseksi ja Jeesus alkoi kirjoittaa - ehkä niitä 10 sanaa!
Minua ei naurata lainkaan tämä asia, vaikka huumorimiehiä olenkin.
EHKÄ ne sanat olivat tämänkaltaiset:
epäjumalat
jumalanpilkka
sapattirikos
tottelemattomuus
tappaminen
aviorikos
varastaminen
väärintodistaminen
ahneus
viettelykset
Vaikeaa on tietää, olenko nyt vastaamassa ateistille vaiko adventistille, sillä tällä foorumilla ne eivät eroa toisistaan.
Vilpittömän ateistin kanssa kuitenkin on helpompaa ja asiallisempaa kommunikoida tällä foorumilla kuin ellenistisen adventistin.
Raamatuntekstissäsi oli pari mielenkiintoista kohtaa poimittavaksi.
2.Moos. 34:12
Kavahda, ettet tee liittoa sen maan asukasten kanssa, johon tulet, etteivät he tulisi teidän keskuudessanne ansaksi;
2.Moos.34:23-24
34:23 Kolme kertaa vuodessa kaikki sinun miesväkesi tulkoon Herran, sinun Herrasi, Israelin Jumalan, kasvojen eteen.
34:24 Sillä minä karkoitan kansat sinun tieltäsi ja laajennan sinun alueesi; eikä kukaan ole himoitseva sinun maatasi, kun sinä kolme kertaa vuodessa vaellat tullaksesi Herran, sinun Jumalasi, kasvojen eteen.
ONHAN Jumala pitänyt liittonsa ja viettäväthän israelilaiset yhä sapattia - tuhansia vuosia myöhemmin! Sekään ei minua naurata, mutta saa kovin iloiseksi. Minullakin on toivoa siinä siivellä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 60874
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111823Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla251726- 54709
- 49619
- 57570
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k91540- 22536
- 76533
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai43528