Vapaa kuvaus

s-posti [email protected] Olen pienestä pitäen uskonut. Syntynyt hedborgilaiseen evankelisuuteen. Edustan Kristus-keskeistä kristillistä, karismaattista katsantoa sekä olen vapaaehtoistyössä eräissä ns. kolmannen sektorin yhteisöissä . Olen toiminut helluntaissa / baptisteissa / elämänsanassa. Nykyisin uskonliikkeessä Toivonseurakunnassa ja luterilaisessa Kristillisessä Työväenyhdistyksessä. Mielenterveyspuolella suosittelisin jokaiselle ihmiselle ratkaisupainotteista, narratiivista lyhytterapia-ajattelua ja olen ns. psykonomi. A-kiltatoiminnassa myös mukana. Olen ennakkoluuloton ja ennakkoasenteeton kanssaihminen. Mottoni "Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko", Gal 5:6b. Ilman uskoa on muutoskyky mahdoton. Suosikkibändit/artistit: Uudistunut Jukka Tolonen kumppaneineen Suosikkileffat: Ben Hur, Kymmenen Käskyä, Egyptin Prinssi, Sound of the Music, Liekit, Vapaaksi Vihasta, Kujanjuoksu, Risti ja Linkkuveitsi Lempikirjat: Novum, IRT, Anteeksiantamisen Voima by Gene Lilly, Armoherätys by Ch.R.Swindoll Vapaa-aikanani: Livejournalisti, runoniekka, vaimoni kera pienten sukulaislasten kanssa Suosikkipalstat Suomi24 Keskusteluissa: adventismi Katson tv:stä mieluiten: luonto, matkailu, dokumentit, nyyhkyleffat Kotieläimet: Hämähämähäkki En pidä: Teeskentelystä ja siitä että pihdataan rakastaa-sanan käyttöä. Parhaat matkakohteet: Pitcairn, palestiinalaisalueen Betlehem, Pohjolan Lappi, Haifa, Turun seudun saaret, Berlin, Singapore, Biel/Bienne Sveitsissä, Muehlheim Etelä-Saksassa. Ruoka & juoma: Possu, kebab, Kermaperunat, Cokikset, mieto alkoholi vähäisenä seurajuomana Linkit: http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Jes. 53:1&rnd=1205393325280, http://www.evank.org, http://youngrensuomi.net/, http://www.reinosav.net/, http://www.wwnet.fi/users/veijone/ind98c.htm, http://www.123-cams.com/live-webcam.php?var=9080&site=http://www.livekotel.com, http://www.raunohelppi.com/index.php, http://www.irr-tv.fi/, Mobiiliraaamattu, Elävä Uutinen. Koulutus: --- Koulut: Merkonomi Ammatti: Eläkeläinen Työskentelen: Vapaaehtoistyössä Ase tai siviilipalvelus: Talousaliupseeri Yhdistykset/kerhot: Mt-yhd. A-kilta, Kristill.Työväen yhd. Siviilisääty: Varattu Lapset: Olen ylpeä vanhempi

Aloituksia

1311

Kommenttia

18023

  1. Et kykenisi vähääkään tekemään pahaa, ellei Jumala sitä sallisi. Saatana ei kykene luomaan muuta kuin valhetta, sitä mitä sylki sinun suuhusi tuo.

    Joh. 19:11
    Jeesus vastasi: "Sinulla ei olisi minuun mitään valtaa, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä. Siksi on suurempi syyllinen se ihminen, joka on minut sinulle luovuttanut." [Joh. 10:18; Ap. t. 2:23; Room. 13:1].

    Hyvää et kykenisi tekemään senkään vertaa, eiilei minun Isäni sitä sinulle soisi.


    Luuk. 18:19
    Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu.

    Job 19:26-29 - JUMALA ON PUOLELLANI !

    26 Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan, [19:26,27: 1. Kor. 13:12]
    27 saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo! Tätä minun sydämeni kaipaa.
    28 Mutta te sanotte: "Kuinka puristamme hänestä totuuden esiin? Syyllinen hän joka tapauksessa on."
    29 Pelätkää toki miekkaa! Tuollainen kovuus on synti, joka ansaitsee kuoleman. Muistakaa: on olemassa tuomari.
    Herran sanat Jobin ystäville

    Job 42:7
    Kun Herra oli puhunut Jobille, hän sanoi temanilaiselle Elifasille: "Minä olen vihastunut sinuun ja kahteen kumppaniisi, sillä te olette puhuneet minusta vastoin totuutta, toisin kuin palvelijani Job.
    Toisin kuin sinä väittäisit - en saata tunnistaa itseäni noiden nimeämiesi syytösten kohteeksi.

    OLEN JOBIN ASEMASSA HENGELLISESTI

    Mutta kuuntelepa sinäkin radio Deistä arkisin klo 21 ja 6 opetusta Jobin kirjasta. Kuule ja usko - niin pelastus on sinua lähempänä kuin luuletkaan!
  2. Adventisteista tuleekin yht'äkkiä Jumalan puolustajia!
    Mitta minun Isäni ei tarvitse puolustajaa - ensijaan Hän on lähettänyt MINULLE Puolustajan.

    Toisin kuin sinä väittäisit - en saata tunnistaa itseäni noiden nimeämiesi syytösten kohteeksi.

    Mutta kuuntelepa radio Deistä arkisin klo 21 ja 6 opetusta Jobin kirjasta. Kuule ja usko - niin pelastus on sinua lähempänä kuin luuletkaan!

    PAHAISET KAKARATKIN !

    18 Pahaiset kakaratkin minua halveksivat. Kun nousen seisomaan, he ovat heti ilkkumassa.
    19 Oma ystäväpiirini inhoaa minua, nekin, joita minä rakastin, torjuvat minut. [Ps. 41:10, 55:13-15; Joh. 13:18]
    20 Minä olen pelkkää luuta ja nahkaa, hampaani paljastuvat ikenien alta. [Ps. 102:6]

    21 Säälikää minua, säälikää, te, jotka olette ystäviäni! Jumalan käsi on koskenut minuun.
    22 Miksi tekin vainoatte minua, yhdessä Jumalan kanssa? Ettekö ole jo kylliksi minua kalvaneet?
    23 Kunpa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, kunpa ne talletettaisiin kirjaan,
    24 uurrettaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi taltalla hakaten, lyijyllä piirtäen!

    25 Minä tiedän, että Lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä.
    26 Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan, [19:26,27: 1. Kor. 13:12]
    27 saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo! Tätä minun sydämeni kaipaa.

    28 Mutta te sanotte: "Kuinka puristamme hänestä totuuden esiin? Syyllinen hän joka tapauksessa on."
    29 Pelätkää toki miekkaa! Tuollainen kovuus on synti, joka ansaitsee kuoleman. Muistakaa: on olemassa tuomari.

    AURINKO PAISTAA NIIN HYVILLE KUIN PAHOILLE

    Herran sanat Jobin ystäville - jOB 42:7-10

    7 Kun Herra oli puhunut Jobille, hän sanoi temanilaiselle Elifasille: "Minä olen vihastunut sinuun ja kahteen kumppaniisi, sillä te olette puhuneet minusta vastoin totuutta, toisin kuin palvelijani Job.

    8 Ottakaa siis seitsemän sonnia ja seitsemän pässiä, menkää minun palvelijani Jobin luo ja uhratkaa hyvitykseksi omasta puolestanne polttouhri. Palvelijani Job rukoilee teidän puolestanne, ja minä kuulen hänen rukouksensa. Näin minä säästän teidät rangaistukselta ja häpeältä, vaikka te olette puhuneet minusta vastoin totuutta, toisin kuin palvelijani Job." [1. Moos. 20:7; Job 22:30]

    9 Temanilainen Elifas, suahilainen Bildad ja naamalainen Sofar tekivät niin kuin Herra oli heitä käskenyt, ja Herra kuuli Jobin rukouksen.
    10 Kun Job oli rukoillut ystäviensä puolesta, Herra käänsi hänen kohtalonsa. Herra antoi Jobille kaksin verroin kaikkea, mitä hänellä oli ennen ollut.
  3. Minähän ne ENSIMMÄISEKSI laitoin esiin - sen laintaulun foorumille. Osoittaakseni - ja osoitinkin - ettei niitä ole Jumalan toimesta pilkottu kymmeniin, rikottu kaksiosaista laintaulua osiin.

    Nyt sen jälkeenkin Sinä LISÄÄT Sanaan numeroinnin.
    Etko lainkaan kunnioita Jumalan Pojan numerointia. Hän opettaa, mikä on 1. käsky ja mikä se 2. Ja Hän opettaa, että kaikki muu, kaikki elämä ja jumalisuus RIIPPUU NÄISTÄ KAHDESTA.
    Osoita, missä Jumala puhuu "kolmannesta" tai "neljännestä" käskystä tahi "kymmenestä käskystä".

    Siihen asti: tuki suusi!

    Luuk 1:18-20 :

    18 Sakarias kysyi enkeliltä: "Mistä voin tietää, että niin käy? Minähän olen jo vanha, ja vaimonikin on iäkäs." [1. Moos. 17:17, 18:11]
    19 Enkeli vastasi: "Minä olen Gabriel, yksi niistä, jotka seisovat Jumalan edessä. Minut on lähetetty puhumaan sinulle ja tuomaan tätä iloista sanomaa. [Dan. 8:16, 9:21 | Hepr. 1:14]

    20 Mutta sinun suusi mykistyy nyt, etkä kykene puhumaan ennen kuin sinä päivänä, jona tämä tapahtuu, koska et uskonut sanojani, jotka aikanaan käyvät toteen."

    Luuk 1:62-65 :

    62 He kysyivät viittomalla isältä, minkä nimen hän tahtoi antaa lapselle.
    63 Sakarias pyysi kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen: "Hänen nimensä on Johannes." Kaikki hämmästyivät.
    64 Samalla hetkellä Sakarias sai puhekykynsä takaisin, ja hän puhkesi ylistämään Jumalaa.
    65 Sillä seudulla joutuivat kaikki pelon valtaan, ja näistä tapahtumista puhuttiin laajalti koko Juudean vuoriseudulla.


    NÄIN SE VAAN ON

    Ilmaisihan jo otsikointini, että VAIN tuota silppuamista vastustan Herran nimessä!
    Sieltä EI voi nostaa erikseen jotain sapattikäskyä tai muutakaan. Saati sitten korottaa sitä yli ensimmäisen ja sen toisen. toisesta tämän ensimmäisen vertaisesta puhuu Jeesus.

    Joku advari sitten lisäsi omatekoisen kirveellä pilkkomisensa. Muttaa lakai ei saa rikkoa, sillä yhden kohdan rikkonut on syypää koko lakiin.
    Tämän ikuisen totuuden vuoksi viisas Isä ei numeroinut kivitaulujen lainkohtia.

    TÄTÄ ET TAATUSTI HALUA TIETÄÄ JA VASTAANOTTAA

    Kivitauluja oli kaksi. Ensimmäinen puolisko korosti Jumalan kunnioittamista. Ja se toinen tämän ensimmäisen vertainen - se korosti lähimmäisenrakkautta. Yhteinen nimittäjä noille lähimmäiseen kohdistuville käskyille löytyy:

    3.Moos.19:18
    Älä kosta omaan kansaasi kuuluvalle äläkä pidä yllä riitaa hänen kanssaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Minä olen Herra. [5. Moos. 32:35; Room. 12:19 | Mark. 12:31]

    Jeesus selkiyttää Uudessa Liitossaan lain vaatimukset ja alkaa vaatia rakkautta, jota ei vanhassa liitossa niin selkeästi vaadittu. Riitti kun pidättäytyy rikkomasta kanssaihmisiä VASTAAN.

    Tänään vanhojen laki ei riitä, erakoituminen ei riitä, luostarielämällä ei saavuta mitään.

    Matt 22:37-40

    37 Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. [5. Moos. 6:5]
    38 Tämä on käskyistä suurin ja tärkein.
    39 Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. [3. Moos. 19:18+; Matt. 19:19+]
    40 Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat." [Matt. 7:12]

    armosta autuas
  4. Kysehän oli siitä, että

    Missä kohden Sanaa - en tarkoita Ellenin muminoita - Jumala kertoo, että käskyjä on 10 ja luokittelee erikseen 3. ja 4. käskyn?

    "Meidän veljiemme syyttäjän" asiamieheksi osoittaudut, kun käännät katseet pois itse kysymyksestä. Sinähän esitit rivien välissä syytöksen: adventistit ovat oikeassa ja Antti väärässä!
    Mutta miksi te rakennatte oppeja numeroinnin varaan?


    Toisin kuin sinä väittäisit - en saata tunnistaa itseäni noiden nimeämiesi syytösten kohteeksi.

    Mutta kuuntelepa radio Deistä arkisin klo 21 ja 6 opetusta Jobin kirjasta. Kuule ja usko - niin pelastus on sinua lähempänä kuin luuletkaan!
  5. Raamattu vakuuttaa, ettei kukaan - et siis sinäkään, kykene omaan viisauteen nojaten selittämään Raamattua. Vaan on "hengelliset selitettävä hengellisesti".
    Jakosi kymmeneen paljasti hengettömyytesi; sen että lain ja evankeliumin tuntemisessa olet vielä maitoruoka-asteella.

    JUMALAN VIISAUDESTA ei Sana jaa osiin käskyjen lakia, laintauluja; sillä "Joka rikkoo yhden kohdan laissa, on syypää koko lakia vastaan"!

    Paloittelit laintaulut tyhmästi 10 osaan. Hengellisesti viisas ryhmittely - jos välttämättä tahdotaan paloitella vaikkapa 10 osaan - on seuraavanlainen. (Raamaustahan ei löydy jaottelua kymmeneen; ei edes sanaparia: "kymmenen käskyä". Niin muodoin sitä ei löydy myöskään Isosta Raamatun Tietosanakirjasta).


    LAINTAULUT MOOSEKSEN KAUTTA 5.MOOS.5:1-22 :

    1 Mooses kutsui koolle kaikki israelilaiset ja sanoi heille: "Kuulkaa, israelilaiset, ne lain käskyt ja säädökset, jotka minä teille tänään julistan. Painakaa ne mieleenne ja eläkää tarkoin niiden mukaan.
    2 "Herra, meidän Jumalamme, teki meidän kanssamme liiton Horebilla. [2. Moos. 19:5]
    3 Hän ei tehnyt tätä liittoa vain meidän isiemme kanssa, vaan myös meidän kanssamme, kaikkien meidän, jotka nyt olemme elossa ja täällä.
    4 Herra puhui teille vuorella tulen keskeltä kasvoista kasvoihin. [2. Moos. 19:18, 20:1; 5. Moos. 4:12]
    5 Minä seisoin silloin Herran ja teidän välissänne ja ilmoitin teille hänen sanansa, sillä te pelkäsitte tulta ettekä nousseet vuorelle. "Näin Herra puhui: [2. Moos. 20:18,19].

    1. osa

    6 "'Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka johdatin sinut pois Egyptistä, orjuuden maasta. [2. Moos. 20:2; Ps. 81:11]
    7 "'Sinulla ei saa olla muita jumalia. [2. Moos. 20:3; Ps. 81:10]
    8 "'Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa, älä siitä, mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä, mikä on alhaalla maan päällä, äläkä siitä, mikä on vesissä maan alla. [2. Moos. 20:4+]
    9 Älä kumarra äläkä palvele niitä, sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala. Aina kolmanteen ja neljänteen polveen minä panen lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista, vaadin tilille ne, jotka vihaavat minua. [5:9,10: 2. Moos. 20:5,6+]
    10 Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni.

    2. osa

    11 "'Älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka käyttää väärin hänen nimeään.* [Ks. selitystä 2. Moos. 20:7.] [2. Moos. 20:7]

    3. osa

    12 "'Pidä lepopäivä mielessäsi ja pyhitä se, niin kuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt. [2. Moos. 20:8+]
    13 Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi,
    14 mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi, härkäsi, aasisi eikä mikään muu juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi. Näin sinun orjasi ja orjattaresi saavat levätä kuten sinä itsekin.
    15 Muista, että itse olit orjana Egyptissä, kun Herra, sinun Jumalasi, kohotti voimakkaan käsivartensa ja johdatti sinut sieltä pois. Sen tähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivää. [2. Moos. 6:6].

    4. osa

    16 "'Kunnioita isääsi ja äitiäsi, niin kuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt, että saisit elää kauan ja menestyisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa. [2. Moos. 20:12+]

    5. osa
    17 "'Älä tapa. [2. Moos. 20:13+]

    6. osa
    18 "'Älä tee aviorikosta. [2. Moos. 20:14+]

    7. osa
    19 "'Älä varasta. [2. Moos. 20:15+]

    8. osa
    20 "'Älä todista väärin toista ihmistä vastaan. [2. Moos. 20:16+]

    9. osa
    21 "'Älä tavoittele toisen vaimoa.

    10. osa
    Älä myöskään havittele toisen taloa, peltoa, orjaa tai orjatarta, älä hänen härkäänsä, älä hänen aasiaan äläkä mitään, mikä on hänen.' [2. Moos. 20:17+]


    22 "Nämä sanat Herra puhui vuorella teille, koko Israelille, tulen ja synkkien pilvien keskeltä mahtavalla äänellä. Muuta hän ei sanonut. Hän kirjoitti sanansa kahteen kivitauluun ja antoi taulut minulle. [2. Moos. 24:12+].
    --------------------

    Tuo on vain alustusta Uudelle Liitolle!
    Jeesus sekä se mies, josta Jeesus sanoi, että "et ole kaukana Jumalan valtakunnasta, olivat yhtä mieltä siitä, että laissa on TÄRKEINTÄ, rakastaa Herraa kaikella - niin kaikella. Ja että toinen SAMANVERTAINEN käsky on: rakasta lähimmäistäsi.

    Mutta se lähimmäisenrakkaus puuttuu tuosta ns. 10 käskyn laista, laintauluista! Aivan - siksihän jeesus korostaakin: "Uuden käskyn minä annan teille"!