En demonisoi, enkä "jumaloi" Ellen Whiten näkyjä

timokarppi

Vielä yksi aloitus minulta Ellen Whitesta. Kopion taas oman kirjoituksen, jonka lähetin advlistalle. Toivottavasti tämä jää viimeiseksi minun alottamaksi ketjuksi koskien Ellen Whitea, mutta kommentoida voi tietysti edelleen muitten aloittamiin viesteihin. Kiinostusta olisi joskus esittää Israel-tulkintaani puntaroitavksi.

Monet niistä, jotka "demonisoivat" Ellenin näyt, yhtä lailla kuin ne jotka "jumaloivat" hänen näkyjä saattavat "vihastua" kirjoitukseeni. Se onkin luonnollista, sillä en pohdi Ellenin työtä musta valkoisesti. On muitakin mahdollisuuksia, kuin musta Ellen tai valkoinen Ellen. Demonisoinnin tai jumaloinnin sijaan pohdin ongelmaa mm. Ronald Numbersin tutkimusten perusteella.

Tässä advlistalle lähetetty viesti, joka on siksi puutteellinen koska en voi paljastaa mihin kirjoitteluun kommentini oli:

"Olen eri mieltä EGW:n vahvasta " profeetallisen sanan painoarvosta".
Tämä ei tarkoita ettenkö näkisi EGW:n toiminnassa positiivista. Olen
usein tuonut esille sen, että EGW oli ratkaiseva vuoden 1888
kokouksessa. Hän asettui Waggonerin ja Jonesin puolelle. Ihailtavaa on
myös EGW:n kasvu Israel-kysymyksessä.

Mutta uskon, että eräs Yhdysvaltalainen pastori, joka on luopumassa
pastorin virasta ja ehkä kirkostakin on oikeassa kun sanoo, että EGW
oli "lets pretend" prophet. EGW saattoi itse luulla, että oli
profeetta, mutta minun on vaikea uskoa siihen. Jälleen, voin
olla täysin väärässäkin, mutta moni asia viittaa siihen, että EGW sai
tiedot ihmisiltä eikä niinkään profetioiden kautta. Esim.
terveysneuvot oli suurelta osin plagioitu, ja tiedämmekö edes kaikkia
mitä on plagioitu? Kuitenkin meillä on sellainen kuva, että EGW sai ne
neuvot Jumalalta.

Toinen asia mikä vaatisi pohtimista on se miten hänen sairautensa ja
vammansa vaikuttivat "näkyihin". Sairaukset ja traumat eivät estä
etteikö Jumala voisi henkilöä käyttää, mutta ei ne "näyissä" ilmenevät
ilmiöt välttämättä ole Pyhän Hengen aikaansaamia, vaan voivat hyvin
johtua muista syistä. Numbers ehdottaa, että EGW:llä oli histrioninen
persoonallisuus häiriö (histrionic personality). Ei Numberskaan voi
varmuudella sitä sanoa, mutta merkit viittaavat siihen. Alkuperäiseen
Numbersin kirjaan on lisätty "Afterword" -jakso, jossa Janet ja Ronald
Numbers pohtivat näitä kysymyksiä. Janet on alan asiantuntija.

Jos huomioimme EGW:n monet ongelmat, niin sitä suuremmalla syyllä
voimme kunnioittaa häntä uranuurtajana. Jumala kasvatti häntä hyvään
suuntaan kaikista ongelmista huolimatta. Mutta emme voi, ilman että
tarkkaan pohdimme asioita, pitää häntä profeettana. Yksi seikka vielä
viittaa siihen, että dramaattiset näyt saattoivat olla kytköksissä
johonkin "ongelmaan", koska dramaattiset näkytilat loppuivat kun
EGW:lla alkoi vaihdevuodet. Senjälkeen hän näki vain unia.

Kärsimme tulevaisuudessa, jos jatkamme EGW:n ylisuojelemista. On aivan
oikein saada mahdollisimman paljon tietoa EGW:n toiminnasta ja niistä
ilmiöistä, jotka hänen työtään seurasi. Ei se saisi pelottaa, että
olisimme väärässä, sillä totuus kuitenkin lopulta varmaan voittaa, jos
olemme rehellisiä, emmekä jätä yhtäkään kiveä kääntämättä.

25

718

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nerre

      Toivottavasti et ruhjo itseäsi, kun käyt pureutumaan kirkkosi arkaluontoisiin opinkysymyksiin. Onhan kirkollasi vahvat historianjuuret ja kilvet. Muutos koetaan usein uhkana, eikä välttämättä moni halua edes niihin kaivautua. Usein kiusallisten asioitten tuojat vaiennetaan, jotta rauha kirkossa säilyisi.

      • timokarppi

      • pielessä

        Adventismin tuntomerkit ovat sammaloituneisiin kiviin kirjootetut. Tyypillisesti ne poikkeavat kristinuskosta. Sekä myöskin Raamatun juutalaisuudesta. Ne ovatkin ameriikasta kotoosin. Adventismi kuuluu uususkontoihin kuten scietologiakin!

    • Olet pulla-adventisti. Et usko kaikkeen ellenismiin, mutta et kuitenkaan ota vuodettasi ja käy; eli parane, vaan sairastat samaa tautia kuin muutkin adventistit eli harhaoppia, vain lievennetyssä muodossa, mutta yhtäkaikki.

      Tee parannus, karta harhaoppisia ja lähde adventtikirkosta taaksesi katsomatta!

      • Nerre

        Hyvin suoraviivaista ja selvää on kannanottosi.
        Mutta onko meidän elämän todellisuudessa enää tätä "ota tai jätä" periaatetta olemassa?
        Eikös se ole enemmän aina jonkin väliltä?

      • timokarppi

        Totta, sillä on asioita joita tulkitsen samalla tavalla kuin EGW. Esim. yksi sellainen on helvetti ja toinen on sielun kuolevaisuus. Siis ainoastaan Kristuksessa on iankaikkinen elämä.

        Israel kysymyksessä olen sillä kannalla, että vanha liitto ei ole voimassa enää juutalaisillakaan, vaan heille tehty uusi liitto on "ikuisesti" voimassa, ja me saamme tulla Kristuksessa oksastettua siihen (heidän omaan liittoonsa).

        Israel-kysymyksessä ole lähempänä messiaanisia juutalaisia kuin kristittyjä yleenä. Tosin monta tulkintaa on kristikunnankin sisällä.

      • Nerre kirjoitti:

        Hyvin suoraviivaista ja selvää on kannanottosi.
        Mutta onko meidän elämän todellisuudessa enää tätä "ota tai jätä" periaatetta olemassa?
        Eikös se ole enemmän aina jonkin väliltä?

        Eipä ole nyky- ns. kristikunnassa enää mikään selvää, vaan kaikki on yhtä mössöä, mauttomaksi käynyttä ex-suolaa. Niinpä tuohon penseyteen mahtuu kaikki, mikä itseään uskovaksi tai raamatulliseksi mainostaa tai edes jollain lailla kirkolliseksi tai hyväksi.

        Mutta Jumala ei muutu eikä Hänen sanansa, niinpä Raamatussa yhä lukee "harhaoppista karta" ja Jumala yhä seisoo tuon sanansa takana. Ei siinä auta vaikka 99 % ihmiskunnasta huutaa, että harhaoppista mielistele äläkä hänelle saarnaa lakia eikä evankeliumia.

        Jokaiselle harhaoppisellekin on kuitenkin mahdollisuus ja se on Jeesus. Se tie on kuitenkin kaita. Jos sitä itsepäisesti laventaa, pitäytymällä vanhoihin tai uusiin synteihin, joihin myös harhaopit kuuluvat, niin se ei levene, vaan huomaakin itse pudonneensa lavealle tielle ja se tie ei enää taivaaseen johdakaan. Niinpä harva itseään uskoviksi tai kristityiksi kutsuvista kuuluu Kristuksen ruumiiseen.

        Joten kyllä, kyllä annan yhden mahdollisuuden: tulla uskoon ja pysyä uskossa maallisen elämänsä loppuun asti.

      • timokarppi kirjoitti:

        Totta, sillä on asioita joita tulkitsen samalla tavalla kuin EGW. Esim. yksi sellainen on helvetti ja toinen on sielun kuolevaisuus. Siis ainoastaan Kristuksessa on iankaikkinen elämä.

        Israel kysymyksessä olen sillä kannalla, että vanha liitto ei ole voimassa enää juutalaisillakaan, vaan heille tehty uusi liitto on "ikuisesti" voimassa, ja me saamme tulla Kristuksessa oksastettua siihen (heidän omaan liittoonsa).

        Israel-kysymyksessä ole lähempänä messiaanisia juutalaisia kuin kristittyjä yleenä. Tosin monta tulkintaa on kristikunnankin sisällä.

        Niin, jäät harhaoppia tunnustavan kirkon jäseneksi.

        Selittelet sairasvuoteellasi maaten, että et ole yhtä sairas kuin nuo toiset, joten et suostu nousemaan ja käymään, vaikka Jeesus käskee. Sinä olet kas niin hyvä ihminen, että jäät "hoitamaan" noita vielä sairaampia. Mutta Jeesus on siinä vaiheessa jo mennyt näkymättömiin ja sinä jäit.

        Pyhä Henki on kehottanut sinua suoraan, Raamattu on kehottanut sinua, moni ihminen on kehottanut sinua ja minä olen kehottanut sinua monet kerrat, joten älä pane Pyhän Hengen syyksi harhaoppiin sekaantumistasi ja elämäntehtävääsi sen parissa pyörimisessä.

        Et karta harhaoppista, et seuraa Jeesusta. Makaa nyt sitten ja luule olevasi terveempi kuin muut adventistit.

      • Malcolm Hedding
        uskova_1 kirjoitti:

        laukoessasi omia "totuuksiasi" lähimmäisistäsi.
        Ajattele ensin ainakin kahdesti, ennen lauseen kirjoittamista ja kirjoita sitten syyttelemättä lähimmäistäsi.

        Jos tämä timokarppi on sinun mielestäsi harhaoppinen, niin kovin selväsanaisestihan hän näkyy kirjoittavan adventistien "Ellen-profeetasta" noin suorinvartaloinkerien, mitä eivät monet Ellenin kirjoituksia tuntemattomat lähimmäisemme tee.

        Ja mikäli sinä timokarpin saisit nyt jollakin ilveellä käännytetyksi pois adventistien joukoista, niin kuka sitten kysyisi asiallisen visaisia kysymyksiä adventistien johtajista ja opillisista vaikuttajista heidän keskuudessaan, kun ulkopuolisilla on vain juoruilevia "kuulopuheita" asiasta?

        Osaatkos vastata siihen?

        Jos pitää karttaa ihmisiä joilla on eri tulkintoja, kuin minulla, niin silloinhan minun pitäisi karttaa melkeinpä jokaista. Siis sinuakin minun pitäisi karttaa esim. helvettiopin tähden.

        Harhaoppisen karttamisella Raamattu ei tarkoita sitä, etteikö uskovilla olisi eri tulkintoja (sivuasioista).

        Vaan mitä meidän tulee karttaa on ihmisiä, jotka kieltävät veren evankeliumin. Peruskysymyksissä emme saa horjua, mutta niinkuin itsekin tiedät, sivuasioissa on monia tulkintoja.

        Liiton veri ja Pyhä Henki ovat peruskysymyksiä.

        Hepr.10:28. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
        29. kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!

      • pipokin
        timokarppi kirjoitti:

        Adventisteilla ovatkin sivuasiat pääasioita. Ja todesti ottaen vielä niin sivuasiat, että eivät liity asiaan lainkaan. Adventismi perustuu erimielisyyden vaalintaan.

      • Harhaisin

        Saadessasi kunnian olla palstan harhaisin. tämä jo sanoo ettei sinusta ole kenenkkään neuvojaksi. Ehkä Lestadiolaisissa löydtät käänyteetäviä. Mutustele vain pullaasi. Ekii

      • on annettu
        uskova_1 kirjoitti:

        Eipä ole nyky- ns. kristikunnassa enää mikään selvää, vaan kaikki on yhtä mössöä, mauttomaksi käynyttä ex-suolaa. Niinpä tuohon penseyteen mahtuu kaikki, mikä itseään uskovaksi tai raamatulliseksi mainostaa tai edes jollain lailla kirkolliseksi tai hyväksi.

        Mutta Jumala ei muutu eikä Hänen sanansa, niinpä Raamatussa yhä lukee "harhaoppista karta" ja Jumala yhä seisoo tuon sanansa takana. Ei siinä auta vaikka 99 % ihmiskunnasta huutaa, että harhaoppista mielistele äläkä hänelle saarnaa lakia eikä evankeliumia.

        Jokaiselle harhaoppisellekin on kuitenkin mahdollisuus ja se on Jeesus. Se tie on kuitenkin kaita. Jos sitä itsepäisesti laventaa, pitäytymällä vanhoihin tai uusiin synteihin, joihin myös harhaopit kuuluvat, niin se ei levene, vaan huomaakin itse pudonneensa lavealle tielle ja se tie ei enää taivaaseen johdakaan. Niinpä harva itseään uskoviksi tai kristityiksi kutsuvista kuuluu Kristuksen ruumiiseen.

        Joten kyllä, kyllä annan yhden mahdollisuuden: tulla uskoon ja pysyä uskossa maallisen elämänsä loppuun asti.

        Mahdollisuus tehdä parannus ja päästä noista kauheista Harhoistasi. Jos olet sairas, niin mene lääkäriin. Ethän sinä Harhaisista Harhaisin voi johdattaa muuhun, kuin kaikkein mahtavimpaan Harhaan.
        Tunnistaja

      • olen samaa
        uskova_1 kirjoitti:

        Niin, jäät harhaoppia tunnustavan kirkon jäseneksi.

        Selittelet sairasvuoteellasi maaten, että et ole yhtä sairas kuin nuo toiset, joten et suostu nousemaan ja käymään, vaikka Jeesus käskee. Sinä olet kas niin hyvä ihminen, että jäät "hoitamaan" noita vielä sairaampia. Mutta Jeesus on siinä vaiheessa jo mennyt näkymättömiin ja sinä jäit.

        Pyhä Henki on kehottanut sinua suoraan, Raamattu on kehottanut sinua, moni ihminen on kehottanut sinua ja minä olen kehottanut sinua monet kerrat, joten älä pane Pyhän Hengen syyksi harhaoppiin sekaantumistasi ja elämäntehtävääsi sen parissa pyörimisessä.

        Et karta harhaoppista, et seuraa Jeesusta. Makaa nyt sitten ja luule olevasi terveempi kuin muut adventistit.

        mieltä jos ei voi olla samaa mieltä jossai kirkossa toisten kanssa ja ottaa toisen ja toisen jättää opinkysymyksissä niin on oman itsensä takia parempi mennä sinne missä on onnellinen,en minä ainakaan viihtyisi sellaisten seurassa jos aina pitäisi seuloa että tuo on minun mieleiseni oppi mutta tuo on jota en hyväksy, johan siinä sairastuu niin sielu kuin ruumiskin.

      • Harhainen_1
        uskova_1 kirjoitti:

        Niin, jäät harhaoppia tunnustavan kirkon jäseneksi.

        Selittelet sairasvuoteellasi maaten, että et ole yhtä sairas kuin nuo toiset, joten et suostu nousemaan ja käymään, vaikka Jeesus käskee. Sinä olet kas niin hyvä ihminen, että jäät "hoitamaan" noita vielä sairaampia. Mutta Jeesus on siinä vaiheessa jo mennyt näkymättömiin ja sinä jäit.

        Pyhä Henki on kehottanut sinua suoraan, Raamattu on kehottanut sinua, moni ihminen on kehottanut sinua ja minä olen kehottanut sinua monet kerrat, joten älä pane Pyhän Hengen syyksi harhaoppiin sekaantumistasi ja elämäntehtävääsi sen parissa pyörimisessä.

        Et karta harhaoppista, et seuraa Jeesusta. Makaa nyt sitten ja luule olevasi terveempi kuin muut adventistit.

        Silloin voisivat kaikki palstalaiset kavahtaa, nähdessään nimmarisi, voitaisiin harhaista pahaa sutta kavahtaa. Tolla Nimmarilla koetat narrata ihmisiä siihen harhan pesääsi. Tunnut olevan viekas, kin kettu ja kavala kuin käärme Olet mainio myrkyn levittäjä. Levität harhaista Myrkky Evankeliumia!
        Tuntia.

      • >

        Veit sanat suustani, uskova_1 - mutta en syytä, vaikka sellainen tapa foorumilla vallitseekin.
        Että "tuohan oli minun ..." - ajatukseni.

        VELKOMISTA - VIIMEISEN SANAN TAVOITTELUA - TEORIAA

        timokarppi tuntuu velkovan kuin ulosottomies siskojaan ja veljiään - Kristuksen oppi ei kiinnosta häntä laisinkaan

        Valitettavasti tulee mieleen Herramme arvio: penseä.
        Room. 13:8
        Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt.

        timokarppi avarru!

        - ei Jumala ole laki vaan isä
        -ei Jeesus ole oppi vaan Elämä
        -ei "Suuri Taistelu" ole EGW vaan

        Amerikkaan ja kristittyihin pettyneen (omasta syystäänkin) EGW:n mielikuvituksen sairas tuote.

      • Malcolm Hedding kirjoitti:

        laukoessasi omia "totuuksiasi" lähimmäisistäsi.
        Ajattele ensin ainakin kahdesti, ennen lauseen kirjoittamista ja kirjoita sitten syyttelemättä lähimmäistäsi.

        Jos tämä timokarppi on sinun mielestäsi harhaoppinen, niin kovin selväsanaisestihan hän näkyy kirjoittavan adventistien "Ellen-profeetasta" noin suorinvartaloinkerien, mitä eivät monet Ellenin kirjoituksia tuntemattomat lähimmäisemme tee.

        Ja mikäli sinä timokarpin saisit nyt jollakin ilveellä käännytetyksi pois adventistien joukoista, niin kuka sitten kysyisi asiallisen visaisia kysymyksiä adventistien johtajista ja opillisista vaikuttajista heidän keskuudessaan, kun ulkopuolisilla on vain juoruilevia "kuulopuheita" asiasta?

        Osaatkos vastata siihen?

        Kukas se siellä nyt vihaa lähimmäistään Timo Karppia ja heittää hänet harhaopin vietäväksi.

        Jumala haluaa pelastaa Timon ja vapauttaa hänet harhaopin kahleista - saatana taas haluaa, että Timo pysyy adventistina loputtomasti, harhaopin sisällä, siihen sitoutuneena, tulkitsemassa ja tulkitsemassa pääsemättä kuitenkaan tuosta eksytyksen suosta kuivalle maalle.

      • timokarppi kirjoitti:

        Jos pitää karttaa ihmisiä joilla on eri tulkintoja, kuin minulla, niin silloinhan minun pitäisi karttaa melkeinpä jokaista. Siis sinuakin minun pitäisi karttaa esim. helvettiopin tähden.

        Harhaoppisen karttamisella Raamattu ei tarkoita sitä, etteikö uskovilla olisi eri tulkintoja (sivuasioista).

        Vaan mitä meidän tulee karttaa on ihmisiä, jotka kieltävät veren evankeliumin. Peruskysymyksissä emme saa horjua, mutta niinkuin itsekin tiedät, sivuasioissa on monia tulkintoja.

        Liiton veri ja Pyhä Henki ovat peruskysymyksiä.

        Hepr.10:28. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
        29. kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!

        Äläpäs nyt saivartele. Raamatussa on selkeästi määritelty, mikä on väärä profeetta ja Ellen White oli väärä profeetta, jopa väärä ilmoitusprofeetta, koska lisäsi Raamatun suljettuun kaanoniin näkyjensä ja uniensa tuotoksia Jumalan ilmoittamina muka. Ja Raamatussa käsketään kivittää väärä profeetta, siispä kivitä Ellen näkyineen ja oppeineen mielestäsi. Ei vääriltä profeetoilta aleta seulomaan ja ottamaan osaa ja jättämään osaa, vaan kaikki ehdottomasti pois. Ei myöskään jäädä tulkitsemaan väärää profeettaa eikä tulkitsemaan väärää profeettaa joksikin valoksi, profetian hengeksi, sanansaattajaksi tms.

        Uskovilla voi olla ja on eri tulkintoja sellaisista asiosta, jotka eivät vaikuta pelastukseen.

        "Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon." (2Piet 2:1) Ja mitä muuta Ellenin näyt ja opit pyhäköstä, tutkivasta tuomiosta, Miikaeljeesuksesta, 22.10.1844:stä, saatanasta ihmisten syntien sijaiskärsijänä jne. ovat kuin juuri tuota. Ellen White siis oli väärä profeetta, valheopettaja ja sinun mielestäsi häntä ja hänen tuotoksiaan ei pidä karttaa, vaan jäädä niitten pariin askaroimaan ja tulkitsemaan niitä ja valikoimaan, millä saa Ellenin selitettyä niin hyväksi, että voi jäädä hänen seuraajakseen, "kunnioittamaan" häntä niinkuin sanontasi kuuluu.

        Kutsut tottelemattomuuden syntiäsi tulkitsemiseksi.

      • ylifariseus
        uskova_1 kirjoitti:

        Niin, jäät harhaoppia tunnustavan kirkon jäseneksi.

        Selittelet sairasvuoteellasi maaten, että et ole yhtä sairas kuin nuo toiset, joten et suostu nousemaan ja käymään, vaikka Jeesus käskee. Sinä olet kas niin hyvä ihminen, että jäät "hoitamaan" noita vielä sairaampia. Mutta Jeesus on siinä vaiheessa jo mennyt näkymättömiin ja sinä jäit.

        Pyhä Henki on kehottanut sinua suoraan, Raamattu on kehottanut sinua, moni ihminen on kehottanut sinua ja minä olen kehottanut sinua monet kerrat, joten älä pane Pyhän Hengen syyksi harhaoppiin sekaantumistasi ja elämäntehtävääsi sen parissa pyörimisessä.

        Et karta harhaoppista, et seuraa Jeesusta. Makaa nyt sitten ja luule olevasi terveempi kuin muut adventistit.

        On kiinnittänyt huomionsa harhaoppeihin, niitähän kyllä riittää.
        Ensiksi uskomus, että toinen kuolema on ikuinen elämä tulijärvessä, vaikka vain Jeesuksella ainoalla on elämä itsessään.
        Sielun kuolemattomuus ja sunnuntain pyhyys sekä naispappeus.
        Opetus, että Jeesus on kumonnut käskyt, vaikka Jeesus täytti ja vahvisti ne olemaan voimassa ikuisesti.

        Opetus, että sapatti annettiin vain Juutalaisille, vaikka sapatti annettiin jo Paratiisissa, jossa ei ollut Juutalaisia ja Jeesuskin sanoi sapatin annetun ihmistä varten.

        Seitsemän vuotinen vaivan-aika Jeesuksen tulemisen jälkeen, tuhatvuotisine valtakuntineen, vaikka pyhät ovat ne tuhannen vuotta taivaassa ja laiton tuhoutunut Jeesuksen tulemuksessa.

        Kymmenen käskyn lain rinnastaminen seremonialakiin vaikka vain seremonialaki kumottiin ja kymmenen käskyn laki täytettiin, sillä seremonialaki oli vertauskuvallinen Jeesuksen sovitustyöstä.

        Jeesuksen tulemisen jouduttaminen, vaikka tulisi jouduttaa vain omaa valmistautumista siihen päivään, sillä ei Nooakaan jouduttanut vedenpaisumuksen tulemisen päivää, vaan sitä että monet pelastuisivat ennen tulevaa tuhon päivää.
        Sitä paitsi vanhemmat Raamatun painokset eivät puhu jouduttamisesta vaan kiirehtimisestä ja valmistautumisesta siihen minkä kaltaisia meidän tulisi olla vaelluksessamme.

        Kehitysoppi joka kumoaa luomisen ja sapatin.

        Harhaoppeja ei kannata seurata.

      • ... vihjeestä
        Harhainen_1 kirjoitti:

        Silloin voisivat kaikki palstalaiset kavahtaa, nähdessään nimmarisi, voitaisiin harhaista pahaa sutta kavahtaa. Tolla Nimmarilla koetat narrata ihmisiä siihen harhan pesääsi. Tunnut olevan viekas, kin kettu ja kavala kuin käärme Olet mainio myrkyn levittäjä. Levität harhaista Myrkky Evankeliumia!
        Tuntia.

        No mutta sinullehan se sopisi paremmin. Ja sinä tiedät sen!

      • timokarppi
        AnttiVKantola kirjoitti:

        >

        Veit sanat suustani, uskova_1 - mutta en syytä, vaikka sellainen tapa foorumilla vallitseekin.
        Että "tuohan oli minun ..." - ajatukseni.

        VELKOMISTA - VIIMEISEN SANAN TAVOITTELUA - TEORIAA

        timokarppi tuntuu velkovan kuin ulosottomies siskojaan ja veljiään - Kristuksen oppi ei kiinnosta häntä laisinkaan

        Valitettavasti tulee mieleen Herramme arvio: penseä.
        Room. 13:8
        Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt.

        timokarppi avarru!

        - ei Jumala ole laki vaan isä
        -ei Jeesus ole oppi vaan Elämä
        -ei "Suuri Taistelu" ole EGW vaan

        Amerikkaan ja kristittyihin pettyneen (omasta syystäänkin) EGW:n mielikuvituksen sairas tuote.

      • ylifariseus

        Vähän ankarana, mutta näyt unet ja ilmestykset ovat eri asioita, kuin tunnettujen uskonpuhdistajien kirjoitukset historiallisiin tapahtumiin joita Ellen G. White on käsitellyt kirjoituksissaan.

        Näin ollen harhaoppisina olisi pidettävä kaikkia protestanttisia Raamatun historian tuntijoita, jotka ovat perehtyneet Danielin kirjan ennustuksiin, aina Martti Lutheria myöten.

        Ellen G. White oli aikakautensa lapsi, joka omaksui näkemyksiä Jeesuksen pikaisesta takaisin tulosta.
        Apostolitkin uskoivat Jeesuksen tulevan heidän omana elinaikanaan.
        Myöskin Lestadius uskoi Jeesuksen takaisintuloon koska hän aloitti suuren herätyksen tunturi Lapissa vuonna 1844 joka liittyy suureen herätykseen kautta maailman niinä vuosina.

        Danielin kirjassa ei ole olemassa yhtään täydellistä vuosilukuihin perustuvaa historiallista tulkintaa, jota voitaisiin pitää enemmän vääränä kuin oikeanakaan kaikilta osin, sillä vuosiluvut eivät sovi nykyiseen vuosilukuumme 2007.
        Ellen G. White myöntää erehtyneensä uskoessaan Jeesuksen palaavan vuonna 1844, mutta ovatko toiset profeetat valmiita samaan ja myöntämään virheensä, esim. vuoden 2000 täyttyessä jolloin monet matkustivat Jerusalemiin vastaanottamaan Jeesuksen toista tulemusta.

        Olivatko oikeammassa profeetat jotka ennustivat Neuvostoliiton valtaavan Suomen ja hyökkäävän myöskin Ruotsiin, josta on todisteena Bodenin hyökkäysvaunu esteet tien yli?.

      • timokarppi kirjoitti:

        Toisin kuin sinä väittäisit - en saata tunnistaa itseäni noiden nimeämiesi syytösten kohteeksi.

        Mutta kuuntelepa radio Deistä arkisin klo 21 ja 6 opetusta Jobin kirjasta. Kuule ja usko - niin pelastus on sinua lähempänä kuin luuletkaan!

      • ylifariseus kirjoitti:

        Mutta sinulle, yleiselle syyttäjälle, sanoisin:

        Toisin kuin sinä väittäisit - en saata tunnistaa itseäni noiden nimeämiesi syytösten kohteeksi.

        Mutta kuuntelepa radio Deistä arkisin klo 21 ja 6 opetusta Jobin kirjasta. Kuule ja usko - niin pelastus on sinua lähempänä kuin luuletkaan!

    • timokarppi

      Numbersin pohdinnoista voi lukea alla olevasta websivusta, joka on lainattu hänen kirjastaan "Prophetess of Health" (sivut 210-223).

      http://www.ellenwhite.org/egw33.htm

      Numbers joutui aikoinaan mustamaalamiskampanjan uhriksi. Hänen tutkimuksensa on kuitenkin avannut monien silmiä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      58
      761
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      110
      759
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      43
      626
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      206
      551
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      516
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      50
      504
    7. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      496
    8. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      70
      496
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      82
      463
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      36
      450
    Aihe