Vapaa kuvaus

s-posti [email protected] Olen pienestä pitäen uskonut. Syntynyt hedborgilaiseen evankelisuuteen. Edustan Kristus-keskeistä kristillistä, karismaattista katsantoa sekä olen vapaaehtoistyössä eräissä ns. kolmannen sektorin yhteisöissä . Olen toiminut helluntaissa / baptisteissa / elämänsanassa. Nykyisin uskonliikkeessä Toivonseurakunnassa ja luterilaisessa Kristillisessä Työväenyhdistyksessä. Mielenterveyspuolella suosittelisin jokaiselle ihmiselle ratkaisupainotteista, narratiivista lyhytterapia-ajattelua ja olen ns. psykonomi. A-kiltatoiminnassa myös mukana. Olen ennakkoluuloton ja ennakkoasenteeton kanssaihminen. Mottoni "Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko", Gal 5:6b. Ilman uskoa on muutoskyky mahdoton. Suosikkibändit/artistit: Uudistunut Jukka Tolonen kumppaneineen Suosikkileffat: Ben Hur, Kymmenen Käskyä, Egyptin Prinssi, Sound of the Music, Liekit, Vapaaksi Vihasta, Kujanjuoksu, Risti ja Linkkuveitsi Lempikirjat: Novum, IRT, Anteeksiantamisen Voima by Gene Lilly, Armoherätys by Ch.R.Swindoll Vapaa-aikanani: Livejournalisti, runoniekka, vaimoni kera pienten sukulaislasten kanssa Suosikkipalstat Suomi24 Keskusteluissa: adventismi Katson tv:stä mieluiten: luonto, matkailu, dokumentit, nyyhkyleffat Kotieläimet: Hämähämähäkki En pidä: Teeskentelystä ja siitä että pihdataan rakastaa-sanan käyttöä. Parhaat matkakohteet: Pitcairn, palestiinalaisalueen Betlehem, Pohjolan Lappi, Haifa, Turun seudun saaret, Berlin, Singapore, Biel/Bienne Sveitsissä, Muehlheim Etelä-Saksassa. Ruoka & juoma: Possu, kebab, Kermaperunat, Cokikset, mieto alkoholi vähäisenä seurajuomana Linkit: http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Jes. 53:1&rnd=1205393325280, http://www.evank.org, http://youngrensuomi.net/, http://www.reinosav.net/, http://www.wwnet.fi/users/veijone/ind98c.htm, http://www.123-cams.com/live-webcam.php?var=9080&site=http://www.livekotel.com, http://www.raunohelppi.com/index.php, http://www.irr-tv.fi/, Mobiiliraaamattu, Elävä Uutinen. Koulutus: --- Koulut: Merkonomi Ammatti: Eläkeläinen Työskentelen: Vapaaehtoistyössä Ase tai siviilipalvelus: Talousaliupseeri Yhdistykset/kerhot: Mt-yhd. A-kilta, Kristill.Työväen yhd. Siviilisääty: Varattu Lapset: Olen ylpeä vanhempi

Aloituksia

1311

Kommenttia

18023

  1. NIMI JA NIMITTELY

    Se nyt vielä puuttuu, että Jumalakin alkaisi käyttää Peitenimiä. Kun "Meidän Veljiemme Syyttäjällä" on niitä loputtomasti. Tällä foorumillakin.

    Mutta minun Isäni ei ikinä käyttäisi Peitenimeä, sillä hänen ei tarvitse, sillä hän puolustaa totuutta ja on totuus.Ne jotka panevat henkensä alttiiksi totuuden puolesta, ne eivät käytä peitenimiä - Jumala antoi henkensä alttiiksi totuuden puolesta.

    MINÄ OLEN

    Hän on kaikki kaikessa - nimensä mukaisesti - eikä sitä peittele. Hän myöntää: Minä Olen.
    Mutta ymmärretyksi tullakseen hän joutuu yksilöimään ominaisuuksiaan, nimen muodossa.
    Eritoten nämä nimet:

    Minä Olen Tie
    Minä Olen Totuus
    Minä Olen Elämä
    -----------------------
    Vai laittoi "kolme_enkeliä" adjutanttinsa asialle! Mutta sinäpä sen sanoit. Oikein viittasin tuohon peittelyyn, että sanotaan yhtä ja tarkoitetaan toista.

    "Lue mitä aikaisemmin..." Olen lukenut jopa 2000 vuoden takaa ja useampien tuhansien. Miksi nyt alkaisin lukea kuin piru raamattua, lopun päivien uusia ilmestyksiä vanhoista varmoista asioista?

    Hullu olen mutten typerä! Kuten, että Mikael=Jeesus EI tarkoita, että niin olisi, vaan aivan päinvastoin - Mikael tekeytyy Jeesukseksi. Sehän tuo juju on.

    Ehkä opin laatijat eivät itsekään havainneet saatanan juonta. Kuitenkin, nytpä onkin niin, että tämä on paholaisen oppi ja Jeesus=Miikael yhdistelmä on itsensä Lusiferin peitenimi. Jo Jesaja varoitti senkaltaisesta ujuttautumisesta - Jumalan vertaiseksi pyrkimisestä, tietämisessä etenkin.

    "Onko Jumala todella sanonut?" Alkuperäinen, originaali Jumalan ilmoitus ei koskaan kelpaa niille henkivalloille tai ihmisille, jotka tahtovat OLLA ENEMMÄN KUIN HERRA ON HEILLE SUONUT.

    Kerran Jumala tekeytyi seimen lapseksi, sillä hän tahtoi pelastaa ihmissuvun - sehän on sukua Jumalalle. "Tilannearviosi pieleen"-vastineessa kommentoit kielteisesti "luotu olento"-sanaparia. Selvyyden vuoksi totean, että Isä teki Jeesukselle ruumiin, loi sen niin, että se "sikisi Pyhästä Hengestä. Sanot "EI", mutta hän ON sillä tavoin myös luotu olento.

    Tämä - että Hän on Jumala JA ihminen lienee se asia, joka tekee eron adventismin ja kristinuskon välille. "Uskotaan" Jeesukseen, mutta ei sekä Ihmisen Poikana että Jumalan Poikana, vaan jotenkin henkiolentona, joka joutuu käyttelemään peitenimiäkin jostain syystä. Jumala ei häpeillen salaa tätäkään nimeään: Ihmisen Poika.

    Jesaja:
    14:13 Sinä sanoit sydämessäsi: 'Minä nousen taivaaseen, korkeammalle Jumalan tähtiä minä istuimeni korotan ja istun ilmestysvuorelle, pohjimmaiseen Pohjolaan.

    1.Tessalonikalaiskirje:

    4:16 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin.

    ILMESTYSKIRJASSA "MIKAEL" ON "MIKAEL" JA "IHMISEN POIKA" ON "IHMISEN POIKA"

    Ilmestyskirja:

    14:14 Ja minä näin, ja katso: valkoinen pilvi, ja pilvellä istui Ihmisen Pojan muotoinen, päässänsä kultainen kruunu ja kädessänsä terävä sirppi.

    Ilmestyskirja:
    12:7 Ja syttyi sota taivaassa: Mikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat,

    _AnttiVKantola_
  2. Jopas on langettu ylöspäin! Tulee mieleen Lusiferin illuusio: "Minä nousen pohjimmaiseen Pohjolaan ...Jumalan vertaiseksi", Jes 14:13 - "ilmestysvuorelle. Vai että "ME PUOLUSTAMME TOTUUDEN HENKEÄ"! Kuinka usein nykyihmisen ilmestyksestä tehdäänkään Jumalan vertainen!

    Jesaja:
    14:13 Sinä sanoit sydämessäsi: 'Minä nousen taivaaseen, korkeammalle Jumalan tähtiä minä istuimeni korotan ja istun ilmestysvuorelle, pohjimmaiseen Pohjolaan.

    Näihin päiviin asti Totuuden Henki on puolustanut Meitä! Nyt Raamattu ja risti näemmä käännetään YLÖSALAISIN! Ihmisestä on tullut kaikkivoipainen. Jälkeen Kristuksen - ennen Ellenin aikakautta - oli näin:

    MUTTA MEILLÄ ON VOITELU "NÖYRÄLTÄ JA HILJAISELTA" - MESSIAALTA

    1.Johanneksen kirje:

    2:27 Mutta te - teissä pysyy se VOITELU, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.

    1.Johanneksen kirje:
    2:20 Teillä on VOITELU Pyhältä, ja kaikilla teillä on tieto.

    Jeesus maksoi "voitelurahat" ja niin Pyhästä Hengestä tuli Puolustajamme, kaiken viisauden ja opetuksen jakaja sekä voiman. Mutta pimeyden henkiolennot voitelevat vastavoimia.

    Jos me emme ole kenenkään opetuksen tarpeessa, niin kuinka sitten Jumalan Henki tarvitsi meidän apuamme? (Kenenkään opetuksen tarpeessa = ei yli sen, mitä kirjoitettu on).

    Mutta Totuuden Henki puolustaa meitä ARMAHDETTUJA SYNTISIÄ (toki syntiä vihaavia):

    1.Johanneksen kirje:
    1:6 Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee TOTUUTTA.

    1:7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.

    1:8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja TOTUUS ei ole meissä.

    "JEESUKSEN TODISTUS ON PROFETIAN HENKI", Ilm 19:10 - TOTUUDEN HENKI

    TOTUUDEN NIMESSÄ VAROITETTAKOON VIELÄ TÄSSÄKIN:
    JOS KUMARRAT ENKELIÄ, OLET ENKELINPALVOJA JA LAITTOMUUDEN LAPSI

    Ilm 19:10 Ja minä lankesin hänen jalkojensa juureen, kumartaen rukoillakseni häntä. Mutta hän sanoi minulle:
    "VARO, ettet sitä tee; minä olen sinun ja sinun veljiesi kanssapalvelija, niiden, joilla on Jeesuksen todistus; kumarra ja rukoile Jumalaa. Sillä JEESUKSEN TODISTUS ON PROFETIAN HENKI."

    SILLÄ HENKIOLENTOJEN sekä PROFETIAN HENGEN TULEE OLLA UUDESTISYNTYNEILLE ALAMAISET:

    1.Korinttolaiskirje:
    14:32 Ja PROFEETTAIN HENGET ovat profeetoille alamaiset.

    JOH 14:6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja TOTUUS ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

    Johanneksen evankeliumi:
    4:23 Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo.

    _AnttiVKantola_
  3. "Jeesus Miikael 1844 nousee"
    Kirjoittanut: kolme-enkeliä - 29.3.2007 klo 13.12
    ==================
    Jo 2000 vuotta sitten saatana alkoi kuiskutella pelastusta etsiville, että Jeesus on vain enkeli. Mutta enkelinpalvojat menevät kadotukseen saatanan kanssa.
    Jeesusta Kristusta täytyy syödä so. uskoa HÄNEN OLEVAN JUMALAN AINOKAINEN POIKA.

    Mutta paholaisen kolme enkeliä saalistaa yötä päivää, petolliseen enkeliuskontoon. Kun adventismissa - tällä foorumillakin mm. nimimerkin "kolme_enkeliä" kautta - vannotaan, että ylienkeli Miikael=Jeesus, ei ole enää kyse vain Jumalan ja Kristuksen pilkkaamisesta, vaan jopa Pyhän Hengen pilkasta.
    Sillä tuo oppi vie kadotukseen.

    Johanneksen evankeliumi:

    6:51 Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta."

    Raamattu vakuuttaa enkelipalvontaan eksyneille, että vain lihaksi tullut Jumala - Kristus - voi antaa iankaikkisen elämän. Jeesus ei ole enkeli, vaan Jumala.

    Miikael ei ole Jeesus vaan enkeli - jollaista ei saa kumartaa. Se on paholaisen kumartamista. Miikaelin ynnä muiden enkelien sekä kaikkien ihmisten on lopulta kumarrettava Jeesusta.

    YKSIN JUMALAN POJASSA TARJOTAAN IHMISELLE - IKUISTA ELÄMÄÄ, HBR 1:4-6 (Hbr 1:1-6)

    Hebrealaiskirje 1:4-6 (1:1-14)

    1:4 tullen ENKELEITÄ niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän.

    1:5 Sillä kenelle ENKELEISTÄ hän koskaan on sanonut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"?

    1:6 Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: "Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan ENKELIT."

    KOLME ENKELIÄ - IHMISTÄ PALVELEMASSA, TÄSSÄ AJASSA

    1. ENKELIT OVAT PALVELEVIA HENKIÄ. Ylienkeli Miikael: Daniel 10:13, 21, 12:1

    Miikael johtaa enkeleitä, niiden taistellessa pahoja enkelivaltoja vastaan, meidän puolestamme:

    10:13 Persian valtakunnan enkeliruhtinas seisoi vastustamassa minua kaksikymmentäyksi päivää, mutta katso, MIIKAEL, yksi ensimmäisistä enkeliruhtinaista, tuli minun avukseni, sillä minä olin jäänyt yksin sinne, Persian kuningasten tykö.

    10:21 Mutta minä ilmoitan sinulle, mitä on kirjoitettuna totuuden kirjassa. Eikä ole ketään muuta vahvistamassa minua heitä vastaan paitsi teidän enkeliruhtinaanne MIIKAEL.

    12:1 Siihen aikaan nousee MIIKAEL, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat.

    2. ENKELIT OVAT PALVELEVIA HENKIÄ. Ihmistä palvelevia enkeleitä - emme saa kumartaa enkeleitä - vaan me käskeme niitä ja tuomitsemmekin: 1. Kor 6:3

    1.Korinttolaiskirje:
    6:3 Ettekö tiedä, että me tulemme tuomitsemaan enkeleitä, emmekö sitten maallisia asioita?

    3. ENKELIT OVAT PALVELEVIA HENKIÄ. Enkelit voivat koetella kristillistä rakkauttamme ja lähimmäisen palvelemistamme - ihmishahmoksi pukeutuen. Jumala näet käy tutkimassa ennenkuin tuomitsee. Näin TUTKIVA TUOMIO perustuu siihen, mitä SALASSA tehdään, eikä siihen, mitä näyttää.

    Hbr 13:2 Älkää unhottako vieraanvaraisuutta; sillä sitä osoittamalla muutamat ovat tietämättään saaneet pitää enkeleitä vierainaan.

    OLETKO KYNNYSMATTO VAIKO AUTUUDEN PERIJÄ?

    Hebrealaiskirje:

    1:13 Kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi"?

    1:14 Eivätkö he kaikki ole palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä?

    _AnttiVKantola_
  4. Epävarmalle vastaisin, että älä ihmeessä jatka varastamista. Lopeta rakkauden tähden, jollet parempaa syytä keksi. Sillä vaikka niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat, ei mitään kadotustuomiota olekaan - kun ovat irti laista - niin omatunto toki ilmoittaa, että se on väärin.

    Uskovainen: kiusaat Jumalaa, jos varastat!

    Ilman lakiakin, maailman alusta asti, on omatunto ilmaissut oikeasta ja väärästä. Varkaus on väärin, vaikkei laki sitä sanoisi.OMATUNTO PUHUU.

    Etenkin uskovien on syytä olla esikuvia varkaudesta kieltäytymisessä. E se asiaa miksikään muuta, jos joku ystäväsi antaa Sinulle luvan. Eikä vapautta Kristuksessa kannata käyttää väärin, sillä se kostautuu tavalla jos toisella ja monellakin tavalla.
  5. Niin - Jumala ei todellakaan saalista... Hän EI kyttää lainrikkomisiamme. Päinvastoin: muinaisina aikoina hän kyttäsi meidän syntejämme ja Jeesus joutui niistä tilille.
    Olemme nyt Jumalan kanssa samassa joukkueessa. Emme ole Jumalan riistaa, vaan synnin laille olemme saalistettavaa riistaa. Tietenkään en enää halua tehdä syntiä, mutta jos kuitenkin ...

    1. Joh 3:20 (18-24).
    1.Johanneksen kirje: 3:20
    Jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki.

    RUOKI MINUN LAMPAITANI !

    "Oletko uskossa ollenkaan?", kysyy asiasta tietämätön. Jumala sen tietää, että olen. Hän tietää kaikki, ei oman sydämeni sana riitä.

    Johanneksen evankeliumi:

    21:17 Hän sanoi hänelle kolmannen kerran: "Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?" Pietari tuli murheelliseksi siitä, että hän kolmannen kerran sanoi hänelle: "Olenko minä sinulle rakas?" ja vastasi hänelle: "Herra, sinä tiedät kaikki; sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi hänelle: "Ruoki minun lampaitani.

    Juuri rakkaudellisen oikeamielisyytensä vuoksi Jumala tahtoo, että olemme kuuliaiset Hänen tahdolleen elikkä TOIMIMME samoin. Jumalan mielestä "ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko", Gal 5:6b.

    Niille, jotka vaativat Jumalalta oikeudenmukaisuutta, huomautus: Jos Jumala toimisi oikeudenmukaisuutensa pohjalta, helvettiin joutuisimme.
    Mutta nytpä Armo käy oikeudesta. Niiden kohdalla, jotka laupeutta harjoittavat Jeesuksessa Kristuksessa.
    Jos tämän ymmärtää, niin on KAIKEN ymmärtänyt:

    Jaakobin kirje:
    2:13 Sillä tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi.

    _AnttiVKantola_
  6. Ilman Pyhää Henkeä on mahdotonta käsittää, että Jeesus on mitä on.

    Saa todellakin tuollaisen oudon käsityksen ja ilmeisesti Raamatun kuolleesta kirjaimesta, kuten maininta kuuluu. Johdonmukaisesti he kaiketi sitten sanovat, että Jumala on vain yksi enkeleistä, hänkin.

    Sillä Sana sanoo, että Jumala vieraili Abrahamin luona - kyse kuitenkin oli kolmesta enkelistä. Monta muuta vastaavaa tapausta on. Ei ihme, että Jeesus sanoi epäilevälle Tuomakselle: Tunnustele käsilläsi! Ja sitten sanoi muille: Autuaita ovat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat.

    Järki JÄRKEILEE - Pyhä Henki uskoo.

    HBR: 1:3-14

    3 Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla. Toimitettuaan puhdistuksen synneistä hän on asettunut korkeuksissa istuimelleen Majesteetin oikealle puolelle. [Viis. 7:25,26; Kol. 1:15-20]

    4 Näin hänestä on tullut enkeleitä suurempi, yhtä lailla kuin hänen saamansa nimi on enkelien nimiä ylhäisempi. [Fil. 2:9]
    Jumalan Poika on enkeleitä suurempi

    5 Ei Jumala ole yhdellekään enkelille milloinkaan sanonut: -- Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. Ei myöskään näin: -- Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani. [Ps. 2:7; Ap. t. 13:33; Hepr. 5:5 | 2. Sam. 7:14]

    6 Kun Jumala jälleen tuo Esikoisensa maailmaan, hän sanoo: -- Kaikki Jumalan enkelit kumartakoot häntä. [Ps. 97:7]

    7 Enkeleistä hän sanoo näin: -- Hän tekee enkelinsä tuuliksi, palvelijansa tulenliekeiksi. [Ps. 104:4]

    8 Mutta Pojastaan hän sanoo: -- Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy ajasta aikaan, ja sinun kuninkaanvaltikkasi on oikeudenmukaisuuden valtikka. [1:8,9: Ps. 45:7,8]

    9 Sinä rakastit oikeutta ja vihasit vääryyttä. Sen tähden Jumala, sinun Jumalasi, on voidellut sinut riemun öljyllä, sinut, ei kumppaneitasi. [Ap. t. 10:38]

    10 Ja myös näin: -- Sinä, Herra, laskit alussa maan perustukset, sinun kättesi työtä ovat taivaat. [1:10-12: Ps. 102:26-28 : Ps. 8:4]

    11 Ne katoavat, mutta sinä pysyt. Ne kaikki kuluvat kuin vaate, [Jes. 51:6]

    12 sinä käärit ne kokoon kuin päällysviitan, ne vaihdetaan niin kuin vaate. Mutta sinä olet iäti sama, sinun vuotesi eivät lopu. [Ilm. 6:14]

    13 Yhdellekään enkelille ei Jumala milloinkaan ole sanonut: -- Istu oikealle puolelleni. Minä kukistan vihollisesi, panen heidät korokkeeksi jalkojesi alle. [Ps. 110:1; Mark. 12:36+]

    14 Eivätkö enkelit ole palvelevia henkiä? Heidät lähetetään palvelemaan niitä, jotka saavat osakseen autuuden. [Ps. 34:8, 91:11,12]
  7. Onko A.Kantolan rakkaudessa
    Kirjoittanut: pelkoa? 28.3.2007 klo 22.42
       Rakastatko adventismia mutta kuitenkin pelkäät liittyväsi adventtikirkon jäseneksi?

    Näin metsässä tänään käärmeen ja sillä oli kaksihaarainen kieli ja sinä Antti ilmestyit paikalle ja vahvistit fakta "näkyni".    
    ---------------------------
    Tiedä sitten, oliko ylläoleva herjaa vaiko asiaa, mutta otan asiakseni vastata, koska se oli henkilökohtaista. Ihan kuin olisin nähnyt foorumilla tänään kyykäärmeen.

    Enhän ole väittäny rakastavani adventismia, vaan adventisteja. Mitään ismiä en rakasta erityisemmin. Opit eivät viehätä, mutta ihmiset ovat mielenkiintoisia.

    Jos vaikka rakastaisinkin, olisi mieletöntä kuulua useaan kirkkoon. Mikäli syystä tai toisesta jään kirkkoa vaille, pitänee harkita adventismia.
    Silloin minua ainakin puolustettaisiin tuollaisia loan heittäjiä vastaan.

    "PELKOA RAKKAUDESSA?"

    En ainakaan pelkää nimettömiä kirjoittajia. Kun Jaakob sanoo, ettei rakkaudessa ole pelkoa, niin se tarkoittaa sitä, että lain tuomiota ei ole tarpeen pelätä. Kuitenkin tunnen vähän sen sukuista pelkoa. Sekään minua ei pelota, että keskustelufoorumilla jäisin sanattomaksi - ei sillä merkitystä.

    Mutta että jäisin SANATTOMAKSI VIIMEISELLÄ TUOMIOLLA, se joskus saa hiljaisesti miettimään - ja pelkäämään. Onko rakkaus ollut vuorovaikutuksen ja tekemisten motiivi vai ei?

    Kun Herrani sanoo: "Minä olin alaston,...", niin sanooko hän sitten minulle: "Ja sinä vaatetit minut" vai sanooko: "et antanut minulle vaatteita pukeutuakseni". Tässä on heikko kohtani. Mieluummin jäisin siinä siinä sanattomaksi, kuin että puolustelisin: "Milloin muka ...en antanut?"

    Valvon itseäni, että pysyisin lahjavanhurskauden vaatteeseen puettuna, mutta välillä pelottaa ajatus, että olenko luisumassa lainomaisuuteen - suorittamiseen. Silloin voisin jäädä sanattomaksi pyrkiessäni Kristuksen hääaterialle. Ei siinä enää selitykset auta, turha inttää: "Mutta minulle opetettiin...".

    Matteuksen evankeliumi:

    22:12 Ja hän sanoi hänelle: 'Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?' Mutta hän jäi sanattomaksi.


    TAHDON PUKEUTUA RAKKAUTEEN JA ANTAA MUILLEKIN, ETTÄ VOISIVAT PUKEUTUA RAKKAUTEEN.

    _AnttiVKantola_
  8. En raittiinpaa uskoa ole tavannut foorumeilla. Hyvän nimimerki on Isä antanut uskova_1:lle.

    1 TESS 5:8
    Mutta me, jotka olemme päivän lapsia, olkaamme raittiit, ja olkoon pukunamme uskon ja rakkauden haarniska ja kypärinämme pelastuksen toivo.

    1.Pietarin kirje:
    1:13 Vyöttäkää sentähden mielenne kupeet ja olkaa raittiit; ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille tarjotaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä.