Vapaa kuvaus

s-posti [email protected] Olen pienestä pitäen uskonut. Syntynyt hedborgilaiseen evankelisuuteen. Edustan Kristus-keskeistä kristillistä, karismaattista katsantoa sekä olen vapaaehtoistyössä eräissä ns. kolmannen sektorin yhteisöissä . Olen toiminut helluntaissa / baptisteissa / elämänsanassa. Nykyisin uskonliikkeessä Toivonseurakunnassa ja luterilaisessa Kristillisessä Työväenyhdistyksessä. Mielenterveyspuolella suosittelisin jokaiselle ihmiselle ratkaisupainotteista, narratiivista lyhytterapia-ajattelua ja olen ns. psykonomi. A-kiltatoiminnassa myös mukana. Olen ennakkoluuloton ja ennakkoasenteeton kanssaihminen. Mottoni "Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko", Gal 5:6b. Ilman uskoa on muutoskyky mahdoton. Suosikkibändit/artistit: Uudistunut Jukka Tolonen kumppaneineen Suosikkileffat: Ben Hur, Kymmenen Käskyä, Egyptin Prinssi, Sound of the Music, Liekit, Vapaaksi Vihasta, Kujanjuoksu, Risti ja Linkkuveitsi Lempikirjat: Novum, IRT, Anteeksiantamisen Voima by Gene Lilly, Armoherätys by Ch.R.Swindoll Vapaa-aikanani: Livejournalisti, runoniekka, vaimoni kera pienten sukulaislasten kanssa Suosikkipalstat Suomi24 Keskusteluissa: adventismi Katson tv:stä mieluiten: luonto, matkailu, dokumentit, nyyhkyleffat Kotieläimet: Hämähämähäkki En pidä: Teeskentelystä ja siitä että pihdataan rakastaa-sanan käyttöä. Parhaat matkakohteet: Pitcairn, palestiinalaisalueen Betlehem, Pohjolan Lappi, Haifa, Turun seudun saaret, Berlin, Singapore, Biel/Bienne Sveitsissä, Muehlheim Etelä-Saksassa. Ruoka & juoma: Possu, kebab, Kermaperunat, Cokikset, mieto alkoholi vähäisenä seurajuomana Linkit: http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Jes. 53:1&rnd=1205393325280, http://www.evank.org, http://youngrensuomi.net/, http://www.reinosav.net/, http://www.wwnet.fi/users/veijone/ind98c.htm, http://www.123-cams.com/live-webcam.php?var=9080&site=http://www.livekotel.com, http://www.raunohelppi.com/index.php, http://www.irr-tv.fi/, Mobiiliraaamattu, Elävä Uutinen. Koulutus: --- Koulut: Merkonomi Ammatti: Eläkeläinen Työskentelen: Vapaaehtoistyössä Ase tai siviilipalvelus: Talousaliupseeri Yhdistykset/kerhot: Mt-yhd. A-kilta, Kristill.Työväen yhd. Siviilisääty: Varattu Lapset: Olen ylpeä vanhempi

Aloituksia

1311

Kommenttia

18023

  1. Joku saatanan enkeli repi taas Raamatusta YHDEN LAUSEEN:
    "Job 35:8-Ihmistä, kaltaistasi, koskee jumalattomuutesi ja ihmislasta sinun vanhurskautesi".

    Kokonaisuuden ja muut jakeet ymmärrän, Jumalan armosta, mutta tuon lauseen kohdalla olen aina joutunut nöyrästi nostamaan hattua ja kävelemään yli. Kokonaisuuden kannalta jae lienee kuitenkin oleellinen. Jospa Herra nyt avaisi minullekin uutta sen kautta. Irtojakeena se on keskeneräinen.
    -------------------------------
    Toki Elihu, joka Jobin kirjassa nuo sanat lausuu, on erilainen, kuin ne 3 rukouspalvelun tyyppiä, joihin Jumala vihastui, (Job 42:7-11). Elihu ilmaantui, lopuksi, jostain tyhjästä.
    Irtojae ei kuitenkaan kerro tuon tuntemattoman, nuoren Elihun puheesta yhtikäs mittään. Irtojakeen otsake: "Jumalalle emme voi mitään antaa...", valaisee hieman totuutta, kun laitan tähän jakeen, josta vuorostaan se on repäisty.

    Job:
    35:7 Jos olet vanhurskas, mitä sillä hänelle annat, tahi ottaako hän mitään sinun kädestäsi?
    35:8 Ihmistä, kaltaistasi, koskee jumalattomuutesi ja ihmislasta sinun vanhurskautesi.

    Kuten havaitset, vanha käännös on käsittämätön - uusi valaisee jotain.

    Job 35:7 Tai jos elät oikein, mitä hän siitä hyötyy? Mitä sinä pystyisit hänelle antamaan! [Job. 22:3, 41:3; Room. 11:35]   
    Job 35:8 Ihmistä, itsesi kaltaista, sinun syntisi satuttavat, ihmisten hyväksi koituu se, että elät oikein.   

    Mitä se on?
    Lain täyttämisellä ei Jumalaa voi määräillä. (Jumala tunnusti Jobin kelvollisuuden). Etkä voi antaa Jumalalle mitään, mitä Hän tarvitsisi.
    Mikä merkitys siis on pahalla tai hyvällä elämällä?

    No, kontrasti on lähimmäisessä. HÄNTÄ voit kohdella joko hyvin tai sitten pahoin.
    Väärin eläessäsi satutat synneilläsi lähimmäistä. Jos elät oikein, se koituu lähimmäisesi hyväksi.

    Siispä, vaikka Jumala vaikenisi, kun rukoilet, silti kannattaa elää oikein - lähimmäisen vuoksi. Toden totta; nämä 2 jaetta Jobissa johtavat suoraan Kristuksen antamaan UUTEEN KÄSKYYN ja sen kaikkitäyttävään tarkoitukseen.

    On, muuten, kohtuullisen helppo tietää, mikä on Jumalan tahto. Onhan tuon käskyn mukaan määrä verrata sen tahdon tekemistä siihen, mitä itsellesi tahtoisit tehtävän. Uusi rakkauden käsky esiintyy mm. vuorisaarnassa, Matt 7:12.


    Matt. 7:12    "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat. [Sir. 31:15; Luuk. 6:31 | Matt. 22:40; Room. 13:10]    

    Elihun kaikki 3 puhetta kannattaa ehdottomasti lukea eikä tietysti Jumalan puhe ynnä Jobin loppupuhe. Lopuksi kaiken päätös, joka on satumainen. JOBin luvut 35-42. Lähimmäisessämme meidän tulee antaa kaikkemme Jumalalle - siten talletamme ITSELLEMME Taivaaseen. Isä ja Poika meillä ON JO siellä aarteena. Täällä nähkäämme Jumalan palvelemisen mahdollisuus LÄHIMMÄISESSÄ.
    _AnttiVKantola_
  2. Henkilö nimeltä "ÖÖÖ" kirjoitti, että "Juuri lainrikkominen on syy Jeesuksen uhrikuolemaan.

    Onhan sekin totta, mutta itse syy oli se, että Jumala rakastaa maailmaa ja aivan kateuteen asti halajaa HENKILÖKOHTAISTA SYDÄMEN YHTEYTTÄ ihmiseen. Lainnoudattamisella sitä ei saavuteta. Laki on "väliaikainen" sivuasia, mutta SYNTI oli este. Niinpä Jeesus tehtiin synniksi ja este siten poistui. "Irti laista" olemme samaisesta syystä - kuten Raamattu moneen kertaan vakuuttaa, että olemme "irti laista". Sillä "Kristus on lain loppu". Viime mainittukin sanotaan eri tavoin monissa kohdin Sanaa.

    "Voiko armahduksen jälkeen rikkoa sitä lakia, josta kerran on armahdettu?", kysyy samainen asiasta tietämätön.

    Emme edes itse tiedä, paljonko päivittäin rikomme lakeja - lähimmäinenkin tietää siitä enemmän.
    Sillä "synti asuu meissä", kuten pakanain apostoli todistaa omakohtaisestikin. Ei ihmissuku ole kehittynyt sitten Paavalin aikojen. Eikä Jumalan vallan alla oleva laki tietenkään voi vaatia sovitusta sinänsä. Laki on aivan sivuasia.

    Armahdusta tarvitsemme, jotta Jeesus voisi jälleen yhdistää Jumalan ja ihmisen. Ongelma ei ole laki sinänsä, vaan että ihmissielu on hengellisesti kuolleessa tilassa. Se pitää uudestisynnyttää elämään, jotta yhteys Isän ja ihmislapsen välillä taas olisi. Tahtooko ihminen ottaa vastaan yhteyden, siitä käytännössä on kyse silloin, kun Jumala pelastusta tarjoaa.

    "Vai mainitaanko, että Jumala olisi muuttanut lakiaan uuden liiton ajaksi?"

    Tuo kysymys on mieletön tai mystinen. Kristus ja hänen ikuinen aikakautensa on "lain loppu".
    Jo pelkästään ns. pienoisevankeliumi ilmoittaa Jumalan ainoan tarjouksen tänä armotalousaikakautena. Pyhä Henki antaa halun ja voiman ottaa se pelastus vastaan.

    Johanneksen evankeliumi:
    3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

    Pitäisi lukea koko asiayhteys Joh 3:14-21. Tuo 21. jae vakuuttaa, että uskovan teot kestävät päivänvalon. Sen saa jokainen uskova uskoa.
    "Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne OVAT Jumalassa tehdyt."


    Ja se on Jumalan viimeinen sana, se Joh 3:16; viittaan vain Jobiin, joka oli jo ennen Moosesta ja Aabrahamia.

    Job:
    19:25 Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.
  3. Ihan hyvä, jos vain inä olen väittänyt, että ympärileikkaus tarvitaan - ja laki jonka lakiliiton vakuus se on.
    ---------------------------
    Toinen asia tai oikeastaan se on ihan eka asia elämässä.
    Koko laki muka täytyy täyttää, jos rakastaa? Ja minä kaiketi taas tämän väittämän keksin?

    Vastaan kuitenkin - vaikkapa sitten vain itselleni. JOS Jeesus ei tuonut UUTTA KÄSKYÄ, vaan muistutti vanhasta ja patisti sitä noudattamaan viimeistä epämääräistä piirtoa myöden - miksi hän olisi puhunut UUDESTA? Kysyn tätä itseltäni ennen kaikkea.

    Tällöinhän rakkauden käsky kuuluisi: rakastakaa Mooseksen lakia, älkääkä ottako huomioon minun uutta rakkauden käskyäni. Valtakunnasssa kaikki hyvin, jatkukoon entiseen malliin, tulin vain tervehtimään teitä rakkaat lainnoudattajat!

    Mutta niin on, että HÄNEN käskynsä on sovelias. Rakkaus tulee huomaamattaan - ja kiitosta kerjäämättä - täyttäneeksi lain JA PALJON, PALJON ENEMMÄN. Niin, sisin on mukana.
    ------------------------
    KEHOTAN lainkiihkoilijoita pikaisesti ympärileikkauttamaan itsensä. Oikein kunnolla, niinkuin Paavali irvaili noille kirotuille fundamentalisteille:

    Galatalaiskirje:
    5:12 Kunpa aivan silpoisivat itsensä, nuo teidän kiihoittajanne!

    En siis tarkoita advareita, vaan niitä, jotka ovat lainnoudattajia, lainkiihkoilijoita, lainvaatijoita, fariseuksia, lainopettajia - sellaisia kuin Paavali oli Saulus Tarsolaisena.


    GAL 5:12 Saisivat kuohita itsensä, nuo teidän yllyttäjänne! (Käänös 1992).   
  4. "Kukaaan ei ole pystynyt vastaamaan - miksiköhän". - - Tuo on tuulesta temmattu syytös.

    Asiattomaan väitteeseen ei voi vastata asiallisesti - se olisi: hyvää päivää - kirvesvartta.

    "Kymmenen rakkauden käskyä" Jeesus MUKA antoi. Totuudessa pysyäksemme, antoi vain yhden.
    Tietysti, sillä on vain yksi rakkaus. Rakkauden kaksoiskäskykin on vain yksi.
    Nimittäin, kun vilpittömästi rakastamme, kokosydämisesti, lähimmäistä niinkuin itseämme - niin lähimmäisessämme rakastamme Jumalaa. Sanoohan Jeesus: minun oli jano, jne.

    En ymmärrä, miksi adventismi väittää, että ympärileikauslaki on yhä ja iäti - eihän yksikään adventisti tietääkseni ole ympärileikattu.
    Tavallaan ymmärrän yskän, sillä selväähän on, että lakiliitto oli vain ympärileikatuille. Tuo toimenpidehän oli merkkinä liitosta. Aivan kuten Uudessa Liitossa se Pyhän Hengen sinetti on sydämessämme.

    Raamatulla on kielteinen asenne ympärileikkaukseenkin. Jo alussa näet yritettiin lakia ujuttaa evankeliumin taakaksi - ympärileikkaamisen avulla.
    Jopa Pietari pelkäsi ajoittain näitä lainkiivailijoita. Pirullisen juonikasta vanhaan pakottamista, mutta Paavali pelasti Pietarin lakiin lankeamisesta:

    Galatalaiskirje 2:11-14 :
    2:11 Mutta kun Keefas tuli Antiokiaan, vastustin minä häntä vasten kasvoja, koska hän oli herättänyt suurta paheksumista.

    Gal 2:12 Sillä ennenkuin Jaakobin luota oli tullut muutamia miehiä, oli hän syönyt yhdessä pakanain kanssa; mutta heidän tultuaan hän vetäytyi pois ja pysytteli erillään peläten ympärileikattuja,

    Gal 2:13 ja hänen kanssaan lankesivat ulkokultaisuuteen muutkin juutalaiset, niin että heidän ulkokultaisuutensa tempasi mukaansa Barnabaankin.

    Gal 2:14 Mutta kun minä näin, etteivät he vaeltaneet suoraan evankeliumin totuuden mukaan, sanoin minä Keefaalle kaikkien kuullen: "Jos sinä, joka olet juutalainen, noudatat pakanain tapoja etkä juutalaisten, miksi sinä pakotat pakanoita noudattamaan juutalaisten tapoja?"

    Kaiketi adventismi ottaa opikseen tästäkin vastauksesta - ja keksii juonikkaat vastavedot, lain puolesta. Ehkä ympärileikkaus voisi olla nykyään hengellinen, kun Israelkin kuuluu olevan. Mutta kiitos Jumalan, maantieteellinen Israel pysyy loppuun asti merkkinä Israelin Jumalan uskollisuudesta!
    -----------------------
    Samainen kirjailija tuntuu kadehtivan tosiuskovien vapautta Kristuksessa. Koskapa hän väitää, että pelaavat kovaavenäläistä rulettia. Näin ei suinkaan ole. Vaan Hengestä syntynyt pitää itsestään vaarin, ettei häneen ryhdy paha.

    Moraalinvartijat, lakiuskonnoissa pitäytyvät sitävastoin eivät edes halua SYDÄMENSÄ TILAA päästää päivänvaloon. Jeesus sanoo, että sentähden heidän syntinsä pysyy - sen hengellisen sokeuden vuoksi. Ettei heillä muka ole syntiä.

    Totuus ihmisestä on, että emme edes kestäisi nähdä itseämme Jumalan silmin, vaan kuolisimme oitis, jo tuomion pelosta. Ei kateus Kristus-keskeisiä kohtaan ollut harvinaista alkuseurakunnassakaan. Paavali kirjoittaa siitä (Gal2:4) muutama rivi ennen tuota ylle kopioimaani (Gal2:11-14) kohtaa:

    Galatalaiskirje:
    2:4 Noiden pariimme luikertaneiden valheveljien tähden, jotka orjuuttaakseen meitä olivat hiipineet vakoilemaan vapauttamme, mikä meillä on Kristuksessa Jeesuksessa,

    Muutoin olen sitä mieltä, että Ihmisen Poika on YHÄ sapatin Herra. Hänen kanssaan voin tehdä sapattiliiton - jos on tarvis - yksityisestikin.

    _AnttiVKantola_
  5. Ns. rakkauden kaksoiskäsky voidaan oikein lukea ja kuitenkin täysin väärin ymmärtää.

    LAIN SEURASSA TULEE ITSERAKKAAKSI - RAKKAUDEN SEURASSA LÄHIMMÄISENRAKKAUS VOITTAA

    Rakkauteen sisältyy kaikki käskyt - ei siinä mielessä, että Jeesus olisi tullut muistuttamaan niistä - vaan Hän lunasti verellään meille vapaan pääsyn USKON KAUTTA RAKKAUDESSA luonnostaan täyttämään lain perimmäisen tarkoituksen ja päämäärän: rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.

    Kun lain perimmäinen tarkoitus on nyt uudessa liitossa paljastettu, miksi ihmeessä tulisi palata lakiliittoon, joka on "vain varjo" tästä uudesta?

    RAKKAUDEN K U N I N G A S K Ä S K Y :
    Minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, se tehkää ENSIN heille. Herran veli, Jaakob sen tietää:

    JAAK 2:8 Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette.

    JAAK 2:8 Jos te noudatatte lain kuningaskäskyä niin kuin se Raamatussa on: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi", te teette oikein. [3. Moos. 19:18; Matt. 19:19+]

    Se on pitänyt KOKO lain, joka rakastaa niin, ettei syrji ketään. Tällä tavoin arvioidaan "lain täyttämistä".

    JAAK 2:8-10 :
    Jaak 2:8 Jos te noudatatte lain kuningaskäskyä niin kuin se Raamatussa on: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi", te teette oikein. [3. Moos. 19:18; Matt. 19:19+]

    Jaak 2:9 Mutta jos te erottelette ihmisiä, te teette syntiä, ja laki osoittaa teidät rikkojiksi. [5. Moos. 1:17]

    Jaak 2:10 Sillä se, joka muuten kaikessa noudattaa lakia mutta rikkoo sitä yhdessä kohdassa, on syypää kaikilta kohdin. [Matt. 5:19; Gal. 3:10]

    - - -

    Kuinka moneen kertaan täytyykään muistuttaa Raamatun opetuksesta ja hengestä - eikä sittenkään tahdota USKOA. Vaan tahdotaan TEHDÄ oma tie taivaaseen.

    TE OLETTE KUULLEET SANOTTAVAN

    1. Room 14:15 kiistää sen, että uskovalla olisi oikeus valita sapatti-viikonpäivänsä.

    MUTTA MINÄ SANON TEILLE: Raamattu todella tarkoittaa sitä, mitä se sanoo.
    Roomalaiskirje 14:5 "Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma."
    Oikeus on - asiassa kuin asiassa - sanoo Sana:


    4 Mikä oikeus sinulla on tuomita toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu -- vaikka kyllä hän seisoo, sillä Herra kykenee pitämään hänet pystyssä. [1. Kor. 4:3,4]   

    2. Olette kuulleet sanottavan: "Väärin yrittää tehdä Paavalista käskyjen muuttaja!"

    MUTTA SANON: Ei Paavali käskyjä muuttanut - vaan sai niiden tilalle persoonan: Kristuksen!

    ROOM 7:25- 8:1 : Kiitos Jumalalle Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden! Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia, mutta turmeltunut luontoni synnin lakia.
    Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa.
    (Eräissä käsikirjoituksissa on lisäys: Ja jotka eivät vaella lihan vaan Hengen mukaan).

    3. Olette kuulleet sanottavan: "Näissä kahdessa riippuu kaikki laki ja profeetat", Joh 15:40. (Ns. Rakkauden kaksoiskäsky).

    MINÄ SANON: Amen! Sillä se, joka rakastaa Jumalaa ja lähimmäistään kokosydämisesti, on jo pitänyt kaikki käskyt. Tätä ei lainnoudattamisella saavuta, sillä siinä - kuten Jumala sanoo - "heidän sydämensä on minusta kaukana".


    GAL 5:14 Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." [Mark. 12:31+]   
    MATT 7:12 "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat. [Sir. 31:15; Luuk. 6:31 | Matt. 22:40; Room. 13:10]   


    4. Teitä käsketään: Pidä lakiliitto! Sillä sen Jeesus tuli vahvistamaan.

    Mutta korostan teille: Jeesus lukuisia kertoja sanoo: "Tämän käskyn minä annan teille". Ja aina on kyse YHDESTÄ: Rakastakaa!

    Joh. 13:34
    Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. [Mark. 12:31+; Joh. 15:12; 1. Joh. 3:11, 4:21]

    JOH 15:12 Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. [Joh. 13:34+]   
    JOH 15:43-45 :
    Joh 15:43 "Teille on opetettu: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.' [3. Moos. 19:8; 5. Moos. 23:6; Matt. 19:19]
       
    Joh 15:44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, [2. Moos. 23:4,5; Luuk. 23:34; Ap. t. 7:60; Room. 12:14; 1. Piet. 3:9]
       
    Joh 15:45 Jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. [Ef. 5:1]   

    5. Teillä on Sanassa esimerkkejä siitä, kuinka lakia seuraava ei voi seurata Jeesusta, Matt 19:16-26.

    Siksi sanonkin: Tule sellaisenaan Jeesuksen tykö!
    Joh. 12:24 :
    Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos ei nisun jyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää.

    _AnttiVKantola_
  6. Väheneekö Mooses ja lisääntyykö totuus?
    Kirjoittanut: samaanko leiliin? 17.3.2007 klo 23.50

    Ihanko samaan leiliin kaadetaan vanhan viinin joukkoon uutta viiniä? Sellaisen käsityksen sain !
    --------------------------------------------------
    Anteeksi; olen opettanut huolimattomasti. Mutta selvennän. Ei Jeesus niin typerä ole, että samaan leiliin uutta viiniä VUODATTAISI! KRISTUS EI KÄYTÄ 1. VANHOJA LEILEJÄ - EIKÄ 2. VANHAA VIINIÄ!

    1. TULEE UUSI LEILI:

    Joh. 3:3    Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".    
    Joh. 3:7    Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.    
    2. TULEE MYÖS UUSI VIINI:
    16 "Lain ja profeettojen aika kesti Johannekseen asti. Siitä lähtien on julistettu hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta, ja jokaista vaaditaan tulemaan sinne.* [Jakeen loppu voidaan kääntää myös: "ja jokainen tunkeutuu väkisin sinne."] [Matt. 11:12,13 | Luuk. 9:2,60]

    MITÄÄN EI LASKETA VANHAN VARAAN:

    Ilm. 21:5    Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet".    
    ----------------------------------------------
    VANHAAN HAPATUKSEEN KATSOMINEN ON HUORAAMISTA: ROOM 7:3-4 :

    3 Jos hän miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle, hän on avionrikkoja. Mutta miehensä kuoltua hän on vapaa lain määräyksestä eikä tee aviorikosta, jos menee naimisiin toisen miehen kanssa. [Matt. 5:32]   
    4 Samoin on teidän laitanne, veljeni. Kristuksen kuolemassa te hänen ruumiinsa jäseninä olette kuolleet vapaiksi laista ja kuulutte nyt toiselle, hänelle joka on herätetty kuolleista. Näin me kannamme hedelmää Jumalalle. [Gal. 2:19,20, 5:18; Kol. 2:14]   


    Joh. 13:34
    Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. [Mark. 12:31+; Joh. 15:12; 1. Joh. 3:11, 4:21]    
    LAKI NÄYTTÄÄ TODEKSI KUOLEMAN - JEESUS ON ITSE ARMO JA TOTUUS !!!   
    _AnttiVKantola_
  7. Tuntemattomalta nuolenampujalta sain henkilökohtaisen viestin.

    Siinä kiistetään Raamatun kiistämätön opetus sapatin vieton vapaavalinnaisuudesta.
    Roomalaiskirje 14:5 Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.

    Kun huoraa lain kanssa: Roomalaiskirje:

    7:3 Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle.
    7:4 Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.

    ei kunnioita toisen vapautta Kristuksessa:

    1.Korinttolaiskirje 6:12
    Kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi; kaikki on minulle luvallista, mutta minä en saa antaa minkään itseäni vallita

    Itse asiassa nuo lainkiivailijat ovat vain kateellisia autuaille:
    Galatalaiskirje 2:4
    Noiden pariimme luikertaneiden valheveljien tähden, jotka orjuuttaakseen meitä olivat hiipineet vakoilemaan vapauttamme, mikä meillä on Kristuksessa Jeesuksessa.

    Lain ei saa antaa vallita, sillä useasti laki vaatii ihan muun ratkaisun kuin rakkaus Kristuksessa.
    Varsinkin armottomuuden tai laupeuden ollessa kyseessä.
    --------------------------------------------

    Kristillinen vapaus muka on vain vapautta ihmiskäskyistä. Ei Jeesuksen sen vuoksi tarvinnut uhrautua, että ihmiskäskyt kumoutuisivat. Vaan sen lain hän naulitsi ristille, sen, mikä tuomitsee kuolemaan joka ainoan ihmisen, syntisenä:

    Kolossalaiskirje:
    2:14 ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin

    Halleluja! Nyt meillä on vain tuo ihana ja sopiva rakkauden velka!
    ----------------------------------------------------------------------------------------------

    Vielä tuo tuntemattomana esiintyvä adventistijohtaja herjaa Paavalin sanaa: "AVARTUKAA". Mutta Jumalan rakkaus avartaa!
    Huoraaminen vanhojen sapattikäskyjen kanssa on lakiuskonnon harjoittajalle mieluisampaa kuin KUULIAISUUS sapatin HERRAA kohtaan.

    2.Korinttolaiskirje:
    6:11 Suumme on auennut puhumaan teille, korinttolaiset, sydämemme on avartunut.
    6:12 Ei ole teillä ahdasta meidän sydämessämme, mutta ahdas on teidän oma sydämenne.
    6:13 Antakaa verta verrasta - puhun kuin lapsilleni - avartukaa tekin.

    AVARTUMINEN ON SIUNATTUA VAPAUTTA KRISTUKSESSA

    1.Korinttolaiskirje:
    9:22 heikoille minä olen ollut heikko, voittaakseni heikot; kaikille minä olen ollut kaikkea, pelastaakseni edes muutamia.
    10:25 Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään omantunnon tähden,

    "NOUDATTAMINEN" EI KOSKAAN RIITÄ

    LUUK 18:21 Mutta hän sanoi: "Tätä kaikkea minä olen noudattanut nuoruudestani asti."
    Laille täysin kuuliainen meni murheellisena pois, kun Jeesus sanoi, että yksi vielä puuttu - ja sen jälkeen vielä on lähdettävä Häntä seuraaman.

    Kaikesta sydäntä vallitsevasta on luovuttava ja sanottava: "Herra armahda minua syntistä!" Siinä on autuus - ei lainnoudattamisessa.
    JEESUS MYÖNSI, ETTÄ TUO NUORI OLI NOUFDATTANUT KAIKKIA KÄSKYJÄ, MUTTA SE EI TEHNYT JEESUKSEEN VAIKUTUSTA. Sillä miehen sydän oli kaukana Jumalasta - se oli lainnoudattamisessa ja kovalla työllä hankitussa omaisuudessa.
    _AnttiVKantola_
  8. Adventismi luikertelee taas esiin KASVOTTOMANA ja NIMETTÖMÄNÄ. Kääntäen Raamatun totuuden aivan päälaelleen. Tuosta tulee mieleen se väki, joka pitää krusifiksia ylösalaisin. Henkilökohtaisesti tuntemani ja kohtaamani adventistit ovat olleet fiksuja, mutta tuo kasvoton -ismi on suorastaan sikamaista.

    Keskustelupalstat paljastavat, mitä adventismi SYÖTTÄÄ - ei suinkaan Jeesuksen lihaa ja verta, Joh 6:53, vaan vanhaa Moosesta, Luuk 16:16. Lakiuskonnot pyrkivät estämään uskon kautta Jumalan valtakuntaan pääsyn. Mutta usko tunkeutuu ohi oppien ja ihmismuurin - ja koskettaa Jeesusta. Juuri ja vain se meidän pitää tehdä: uskoa Jumalan Poikaan!

    MITÄ MEIDÄN PITÄÄ TEKEMÄN?

    Meidän pitää vaihtaa lain teoista Jeesukseen uskomiseen!
    Johanneksen evankeliumi:
    6:28 Niin he sanoivat hänelle: "Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?"
    6:29 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt."

    ------------------------
    Adventistien oppi kysyy hurskaan oloisesti Joh. 6:28 mukaisesti: "Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?" MUTTA ei salli Jeesuksen vastata, vaan sanoo vastauksen löytyvän Tiituksen kirjeestä. --- Hyvien töiden ahkerointia tänäkin sapattina
    Kirjoittanut: annu42 16.3.2007 klo 21.03 Jeesukselta kysyttiin: "Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?" Joh. 6:28. Ja vastaus tulee Tiitukselta ... ---

    "Hänen käskyt=Jeesuksen käskyt" pyrkii niinikään tekemään tyhjäksi Jeesuksen käskyt, viekoittelemalla - huomaamattomasti korostuksellaan - luulemaan, että Jeesus tuli vain palauttamaan vanhat käskyt voimaan. Pitäkäämme hänen KÄSKYNSÄ. Joka pitää hänen KÄSKYNSÄ, se pysyy Jumalassa. (Viitteet: 1.Joh.2:3, 3:22-24, 5:3).
    -------------------------

    UUDEN KÄSKYN MINÄ ANNAN TEILLE

    Mutta Jeesuspa antoi henkensä lunnaiksi UUDEN käskynsä vakuudeksi. Elävä Sana, Jeesus, lunastaa UUDEN käskyn lupaukset. Pitäkäämme HÄNEN käskynsä, jotka eivät ole työläät ja raskauttavat. Anomuksemme kuullaan, kun pidämme HÄNEN käskynsä. Uskokaamme HÄNEN nimeensä eikä käskyjen nimiin. Joka pitää HÄNEN käskynsä, se pysyy. Rakkaus Jumalaan on se, että pidämme HÄNEN käskynsä. Miksi Hän muutoin olisi korostanut antavansa UUDEN KÄSKYN?

    Joku ehkä väittää, että Jeesus antoi 11. käskyn, vanhojen lisäksi. Mutta eihän se sisällöltään ollut täysin uutta - rakkauteen viitataan jonkin verran vanhojen käskyjen yhteydessä sekä köyhien muistamisesta ja muukalaisten hyväksymisestä. UUTTA on se, että nyt katsotaan Kristukseen, niinkuin muinoisen lainlaatijan, Mooseksen kohottamaan käärmeeseen erämaassa. Tuolloin siihen sijaisuhriin katsominen oli tilapäistä - NYT KATSOTAAN YKSISTÄÄN SIJAISUHRIIN.

    LAIN TEKOJEN PETOS ON SE, ETTÄ SYDÄN PYSYY KAUKANA JUMALASTA. UUSI LAKI, RAKKAUDEN LAKI, VETOAA SYDÄMEEN.

    Kasvoton -ismi korosti: "Joh 3:24: Ja joka pitää HÄNEN KÄSKYNSÄ, se pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä. Ja siitä me tiedämme hänen meissä pysyvän, siitä Hengestä, jonka hän on meille antanut." Hengen mukainen korostus on tässä: Joka pitää HÄNEN käskynsä, (rakkauden), se pysyy. Tiedämme Hänen pysyvän meissä, koska Hänen HENKENSÄ on meissä, (ei lainnoudattaminen).

    LAKI SYDÄMESSÄ, EI AJATUKSISSA TAI ULKOKUORESSA

    "Minä panen lakini heidän sydämiinsä" tarkoittaa tietysti sitä, että HENGEN tulee vallita meissä, rakkauden hengen. Raamatusta näemme, että Hengen johdatuksessa Jeesuskin toimi useasti lainvastaisesti - silti RAKKAUDESSA ja Jumalan tahdonssa.

    1. Mm. temppeliverosta vapauttaminen, (Matt 17:24-27).
    2. Seuraajiensa vapauttaminen sapattilaista, (Matt 12:1-14).
    3. Parantaminen lakia lukematta, (Matt 12:15).
    4. Sapatinlepo lain töistä, (Matt 11:28) - huoraamisesta lain kanssa, (Rm7:3-4).
    5. Vapautus ihmisten asettamasta ja näkyvästä paastosta, (Matt 6:16-18).

    6. Lakiliiton sijaan henkilökohtainen kahdenkeskinen armoliitto, (Matt 6:12).
    7. Hän siunaa KAIKENLAISIA rakkaitamme, (Matt 5:44-45).
    8. Henk.koht.,(yksityisasia), salainen palkka, (Matt 6:1,6).
    9. Laista riippumaton rakkaus palkitaan iäti kestävästi, (Matt 5:7).
    10.Pimeys väistyy, kun rakkauden teot valtaavat paikan lain lukemiselta, (1Joh2:8, 2Joh1:5).

    Yllä 10 lupausta Kristuksessa. Kuitenkin useimmat kristityt mieluummin pysyvät lakiuskonnon holhouksessa, Mooseksen 10 käskyssä. Luullen, että holhouksen alaisen ei tarvitse tutkiskella sydämensä tilaa. _AnttiVKantola_
  9. ELLET SYÖ ELÄVÄÄ MANNAA, SINUSSA EI OLE ELÄMÄÄ

    SE PERÄÄNKUULUTETTU POINTTI ON TÄMÄ. Lainopettajat antoivat ymmärtää, että heidän suuri johtajansa, Mooses, antoi sen mannan. Jeesus tiesi tämän ja oikaisi. Turha luottaa Moosekseen, pyrki Jeesus viestittämään.
    Jeesus edelleen muistuttaa, että nuo kuolivat, vaikka saivat leipää taivaasta.

    Se oli Jeesuksen johdatus itse asiaan: Kristus on se elävä leipä, jota syömällä - ei millään muulla konstilla - siirrytään Jumalan valtakuntaan. Eli: lain on hyödytöntä ja voimatonta tuon ylen kalliin, Jeesuksen Kristuksen tuntemisen rinnalla.

    Miksi, ihminen, kierrät evankeliumin ydinasian: uskon kautta on "syötävä Kristusta"; aivan kuten eräs profeetta lakiliiton aikaan joutui syömään kirjakäärön? Adventisti "annu42" kirjoituksessaan esitti tuon akussa olevan jakeen, JOH 6:28, "Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?".
    Vastaus löytyy Tiituksesta, hän sanoi. Miksi ette anna JEESUKSEN vastata? Ohjaatte eri aiheeseen - lain tekoihin - vastoin parempaa tietoanne! Se on "hyvää päivää - kirvesvartta".

    Kenties on niin, ettei Isä ole vielä vetänyt Kristuksen yhteyteen - ilman sitä vetämistähän ei kukaan voi tulla Kristukseen uskovaksi ja pelastua. Mutta kuka ikinä lakkaa luottamasta itseensä ja Mooseksen riittävyyteen ja lakkaa muistuttamasta Jumalaa hyvistä teoistaan - sensijaan rukoilee: "Herra, armahda minua syntistä", Isä vetää ja antaa sisäisen rauhan ja levon Kristuksessa.

    Johanneksen evankeliumi:
    6:53 Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.

    _AnttiVKantola_
  10. 892 / 902