Hyviä töitä ahkeroivat
”Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua…” sanoi Jeesus. Joh. 10:37
”Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Vaeltakaa hyvin ja tehkää hyviä tekoja, niin minä annan teidän asua tässä paikassa.” Jer. 7:3
Näin ei käynyt, vaan israelilaiset poistettiin maastaan väkisin.
Nyt esimerkkimme on Jeesus Kristus. Hänen voimansa on apumme, kun kuljemme hänen askelissaan. Jo Jeremia antoi Jumalalta neuvon, kuinka elää. Vaeltaa hyvin ja tehdä hyviä tekoja. Alla olevissa jakeissa Jaakob esittää kristityiksi itseään nimittävien ihmisten elämän tarkoituksen. Usko Jumalaan ja teot, nimenomaan hyvät teot. Hyvät teot ovat seurausta uskosta Jumalan hyvyyteen, ja Hän on myös luvannut asua ”meissä”, jos otamme Hänet vastaan.
Pahat teot tulevat toisesta lähteestä, Jumalan vastustajasta.
”Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa? --- Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut. ---- Joku ehkä sanoo: "Sinulla on usko, ja minulla on teot"; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon. --- Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton? --- Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut” Jaak. 2:14,17,18,20,26
Jeesukselta kysyttiin: "Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?" Joh. 6:28
Ja vastaus tulee Tiitukselta, joka kertoo, miksi Jumalan armo ilmestyi kaikille. Eikö se, että olemme niin paljon saaneet, anna meille tahtoa myös toimia toisten hyväksi. Joka on paljon saanut anteeksi, rakastaa paljon ja myös tekee paljon hyviä tekoja.
”Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä, hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.” Tit. 2:11-14
”Joka siis antaa teille Hengen ja tekee voimallisia tekoja teidän keskuudessanne, saako hän sen aikaan lain tekojen vai uskossa kuulemisen kautta…” Gal. 3:5 Herra antaa siis hengen, jonka voimalla näitä hyviä tekoja ahkeroidaan ja näin ollen myös tuotetaan hedelmää. Tuo hedelmä kantaa aina taivaan valtakuntaan asti.
Hyvien töiden ahkerointia tänäkin sapattina
21
587
Vastaukset
- karkoittaja
Gal.3:10
10 Ne taas, jotka luottavat lain noudattamiseen, ovat kirouksen alaisia. Onhan kirjoitettu: "Kirottu on jokainen, joka ei tee kaikkea, mitä lain kirja käskee."
Millä teon hedelmällä pääsee taivaan valtakuntaan?- Lainko? Ei lainkaan!
Jaakobin kirje:
2:13 Sillä tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi. Anteeksiantaminenkin on laupeuden harjoittamista. Mutta adventistit; HYÖT haastavat oikeuteen! Älkää olko niinkuin adventistit.
Aiot siis tänä lauantaina tehdä hyviä tekoja. Ehkä aloitat aamusi myöntämällä, että Ellen White oli väärä profeetta, sitten sanoudut irti hänestä ja kaikista hänen opetuksistaan, soitat ja kirjoitat anteeksipyynnön kaikille, jotka olet eksyttänyt ellenismiin ja sitten huudat Jeesusta avuksi, että Hän antaisi sinulle uuden etsikkoajan.
- sinun soopaasi
minä ainakin aion palvella Jeesusta. Kiitos vain.
- Vai etkö pysty?
Muromasta, Saarnivaarasta, Magnsista ja kaikista muistakin herätysliikkeiden edustajista! Tätäkö sinä haluat sanoa? Olisiko ihmisen hyvä olla yksin täällä maan päällä? Eikö Kristus opettanut sitä, että me yhtä olisimme? Miksi Jeesus tulisi tuomaan riitoja ja erimielisyyksiä? Miksi Jeesus haluaisi, että jatkuvasti tuomitsisimme toiset jumalattomiksi ja harhaoppisiksi ja tyystin uskonnolle vieraiksi hölisijöiksi? Näin rakkaudettomasta ja kylmästä kristillisyydestä minä ainakin haluan sanoa itseni tyystin irti.
- kuin käärme
ivaillen ja halveksivaan sävyyn.
Näkyy että olet jo niin kauttaaltaan "puutunut" ettet enää tunne mitään et katumusta ivailuistasi tai muiden nolaamis yrityksistäsi. Teet kaiken täysin välittämättä kuinka paljon loukkaat kanssa ihmisiäsi, luulet olevasi "valittu" joka on saanut sellaisen "tehtävän´".
Jos joku on sellaisen tehtävän sinulle antanut on se joku muu kuin Jeesus, tai sitten olet ymmärtänyt "tehtävän" täysin väärin.
Olet tehnyt enemmän virheitä kuin Ellen konsanaan teki oman "tehtävänsä" aikana. - keskusteluun
kuin käärme kirjoitti:
ivaillen ja halveksivaan sävyyn.
Näkyy että olet jo niin kauttaaltaan "puutunut" ettet enää tunne mitään et katumusta ivailuistasi tai muiden nolaamis yrityksistäsi. Teet kaiken täysin välittämättä kuinka paljon loukkaat kanssa ihmisiäsi, luulet olevasi "valittu" joka on saanut sellaisen "tehtävän´".
Jos joku on sellaisen tehtävän sinulle antanut on se joku muu kuin Jeesus, tai sitten olet ymmärtänyt "tehtävän" täysin väärin.
Olet tehnyt enemmän virheitä kuin Ellen konsanaan teki oman "tehtävänsä" aikana.onko tuo mielestäsi kauniisti sanottu toisesta ihmisestä, eikö uskovaisella ihmisellä pitäisi olla toisenlainen kielen käyttö? sanoohan Raamattu meidän tulisi hillitä kieltämme, mitä ero meillä on sitten maailman ihmisten kanssa, jos me käyttäytymme samoin kuin he, sillähän maailma pilkkaakin uskovaisia, kun kielen käyttökin on sama kuin heillä.
- pyysi..
Vai etkö pysty? kirjoitti:
Muromasta, Saarnivaarasta, Magnsista ja kaikista muistakin herätysliikkeiden edustajista! Tätäkö sinä haluat sanoa? Olisiko ihmisen hyvä olla yksin täällä maan päällä? Eikö Kristus opettanut sitä, että me yhtä olisimme? Miksi Jeesus tulisi tuomaan riitoja ja erimielisyyksiä? Miksi Jeesus haluaisi, että jatkuvasti tuomitsisimme toiset jumalattomiksi ja harhaoppisiksi ja tyystin uskonnolle vieraiksi hölisijöiksi? Näin rakkaudettomasta ja kylmästä kristillisyydestä minä ainakin haluan sanoa itseni tyystin irti.
Ihmisiä olemaan yhtä, totuudessa vai valheessa????
Raamatussa saarnataan te kyykäärmeitten sikiöt jne......Ketä Jeesus rakastaa sitä Hän kurittaa. - Ihmettelen kovin
pyysi.. kirjoitti:
Ihmisiä olemaan yhtä, totuudessa vai valheessa????
Raamatussa saarnataan te kyykäärmeitten sikiöt jne......Ketä Jeesus rakastaa sitä Hän kurittaa.Oletko sinä saanut sellaisen Hengen armolahjan tai kutsumustehtävän Jeesukselta itseltään? Kehoittaako Jeesus meitä moittimaan ja halveksimaan toisia Jumalan lapsia?
- vääntöä
Kirjoitit "Jeesukselta kysyttiin: "Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?" Joh. 6:28
MIKSI HAET VASTAUKSEN TIITUKSELTA, EIKÖ JEESUKSEN VASTAUS KELVANNUT, MITÄ VIKAA SIINÄ OLI?
6:28 Niin he sanoivat hänelle: "Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?"
6:29 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt."
6:30 He sanoivat hänelle: "Minkä tunnusteon sinä sitten teet, että me näkisimme sen ja uskoisimme sinua? Minkä teon sinä teet?
6:31 Meidän isämme söivät mannaa erämaassa, niinkuin kirjoitettu on: 'Hän antoi leipää taivaasta heille syötäväksi.'"
6:32 Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei MOOSES antanut teille sitä leipää taivaasta, vaan minun Isäni antaa teille taivaasta totisen leivän.
6:33 Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän."
6:34 Niin he sanoivat hänelle: "Herra, anna meille aina sitä leipää."
6:35 Jeesus sanoi heille: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa.
6:36 Mutta minä olen sanonut teille, että te olette nähneet minut, ettekä kuitenkaan usko.
6:37 Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.
6:38 Sillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt.
6:39 Ja minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä.
6:40 Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."
6:41 Niin JUUTALAISET nurisivat häntä vastaan, koska hän sanoi: "Minä olen se leipä, joka on tullut alas taivaasta"; - huoraamista
Kun lukee sitä tavatonta lain ylistystä ja toisaalta, kuinka Paavali kehottaa irtiottoon laista, voi vain päätellä, että Raamatun näkökulmasta katsottuna adventismi on sitä, että lakiin vilkuilemalla - jopa kaiken aikaa sen kanssa flirttailemalla - Kristuksen, morsiamemme, pettämistä. Tehtäköön siitä parannus ja ryhdyttäköön kuuliaisiksi "Jumalan Pojan uskolle".
ROOM 7:3-4
3 Jos hän miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle, hän on avionrikkoja. Mutta miehensä kuoltua hän on vapaa lain määräyksestä eikä tee aviorikosta, jos menee naimisiin toisen miehen kanssa. [Matt. 5:32]
4 Samoin on teidän laitanne, veljeni. Kristuksen kuolemassa te hänen ruumiinsa jäseninä olette kuolleet vapaiksi laista ja kuulutte nyt toiselle, hänelle joka on herätetty kuolleista. Näin me kannamme hedelmää Jumalalle. [Gal. 2:19,20, 5:18; Kol. 2:14] EI SIINÄ LAKIKAAN AUTA, JOLLEI ISÄ VEDÄ KRISTUKSEEN
annu42 kirjoitti: Jeesukselta kysyttiin: "Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?" JOH. 6:28
Ja vastaus tulee Tiitukselta.
ELLEI ISÄ VEDÄ, EI LAKIKAAN AUTA
ANNETTAKOON JOHANNEKSEN EVANKELIUMIN ITSE VASTATA ESITTÄMÄÄNSÄ KYSYMYKSEEN! Paljastan sitä kysymystä seuraavat jakeet - joissa on vastaus. Pelästyin, havaitessani, että lainnoudattamiseni ei hyödytä. Ei hätää, Johanneksella on vastaus. Jeesus riittää.
JOH 6:
29 Jeesus vastasi: "Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko." [1. Joh. 3:23]
51 Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää." [Hepr. 10:10]
53 Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. [6:53-56: Mark. 14:22-24; 1. Kor. 10:16]
65 Hän jatkoi: "Juuri siksi sanoinkin teille, ettei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä sitä hänelle suo."
_AnttiVkantola_- TULEE JULISTAA
Tullessani uskoon ajattelin, kenelle tulee evankeliumia julistaa.
Saamani näkytilat valaisivat tätäkin asiaa.
Eräänä päivänä kotiini tuli matkasaarnaaja, joka kysyi minulta lähtisinkö hänen kanssaan Suolahden Kunnalliskotiin pitämään hartaushetken.
Olin kiinnostunut asiasta, koska edellisenä yönä olin nähnyt näyn rakennuksesta, jota en ollut koskaan nähnyt ja samassa yhteydessä näin sisälle kokoontuneet vanhukset istumassa penkkiriveissään.
Näky toteutui kirjaimellisesti, sillä etumaisella penkkirivillä istui vanha nainen, jonka kasvot olivat epämuodostuneet ja josta hän oli kärsinyt koko elämänsä ajan.
Myöskin rakennus oli juuri sellainen kuin olin nähnyt ennalta.
Se mikä tässä oli ihmeellistä oli se, että näyssäni kysyin enkeliltä tuliko minun julistaa evankeliumia myöskin tuolle rujolle naiselle.
ENKELI vastasi, puhu ja katso sitä vanhusta, ja minä puhuin.
Puhuessani tuon naisen olemus alkoi muuttua ja ikäänkuin valoisaa usvaa alkoi ympydöidä häntä ja hän alkoi nuorentua ja kaunistua ja pian edessäni oli kaunein naisen olemus, jota maan päältä ei voi löytyä.
En kertonut tätä näkyä tuolle naiselle, sillä halusin tietää oliko Jumalan tarkoitus todellakin se minkä näin.
Meni lähes vuosi kun samainen saarnaaja tuli kotiini ja pyysi jälleen minua kanssaan samaiseen kunnalliskotiin.
Menimme sinne ja pidimme tilaisuuden ja lähdimme pois, mutta ulko ovella tuo rujo nainen löi olkapäähäni ja sanoi: Älkää menkö vielä pois, sillä minulla on teille asiaa...Kysyin häneltä mikä sinun on mitä haluaisit tietää..Vanhus vastaa, sanokaa minulle, onko minun sielullani sama arvo, kuin muillakin ihmisillä.
Vastasin hänelle, että hänen sielunsa arvo on arvokkaampi kuin kaikkien niiden sielujen arvo, jotka eivät usko Kristukseen.
Samalla oli aika kertoa hänelle näkyni edelliseltä kerralta ja kerroin hänelle millainen hänen olemuksensa olisi siinä täydellisyydessä, minkälaiseksi Jumala oli hänet suunnitellut ilman synnin turmelusta, joka on vielä meissä näkyvillä.
Hänen valoruumiinsa kertoi minulle näyssäni kenelle evankeliumia tulee julistaa, emmekä saa katsoa henkilöön.. TULEE JULISTAA kirjoitti:

Hänen valoruumiinsa kertoi minulle näyssäni kenelle evankeliumia tulee julistaa, emmekä saa katsoa henkilöön.."KENELLE EVANKELIUMIA TULEE JULISTAA?"
Raamatun esimerkin mukaan 11 kahdestatoista julistakoot juutalaisille. Kahdestoista osa tutkikoon tarkoin Paavalin, pakanain apostolin opetuksia - ja julistakoon kaikille kansoille ilosanomaa Jeesuksesta.
Synnin lain orjat tarvitsevat armoa. Syntinen on altis rukoilemaan: "Herra armahda minua syntistä!" ja Jeesus vastaa vanhurskauttamisella. Yllättävän ongelmallista sensijaan on tavoittaa lainnoudattajien sisintä, Luuk 18:9-14.
Emme saa luottaa näkyihin siitä, kenelle evankeliumia julistaa, kelle ei. Vaikka Jeesus sanoikin, etteivät terveet tarvitse parantajaa. Ja että lainnoudattajat ovat jo saaneet palkkansa - siinä, kun ihmiset katsovat heitä ylöspäin. Jeesuksella on suurempi ilo yhdestä kääntyvästä syntisestä tai kääntyvästä lainnoudattajasta, kuin yhteensä kaikista jo Hänen armosiipiensä suojaan paenneista.- ON SAMA
AnttiVKantola kirjoitti:
"KENELLE EVANKELIUMIA TULEE JULISTAA?"
Raamatun esimerkin mukaan 11 kahdestatoista julistakoot juutalaisille. Kahdestoista osa tutkikoon tarkoin Paavalin, pakanain apostolin opetuksia - ja julistakoon kaikille kansoille ilosanomaa Jeesuksesta.
Synnin lain orjat tarvitsevat armoa. Syntinen on altis rukoilemaan: "Herra armahda minua syntistä!" ja Jeesus vastaa vanhurskauttamisella. Yllättävän ongelmallista sensijaan on tavoittaa lainnoudattajien sisintä, Luuk 18:9-14.
Emme saa luottaa näkyihin siitä, kenelle evankeliumia julistaa, kelle ei. Vaikka Jeesus sanoikin, etteivät terveet tarvitse parantajaa. Ja että lainnoudattajat ovat jo saaneet palkkansa - siinä, kun ihmiset katsovat heitä ylöspäin. Jeesuksella on suurempi ilo yhdestä kääntyvästä syntisestä tai kääntyvästä lainnoudattajasta, kuin yhteensä kaikista jo Hänen armosiipiensä suojaan paenneista.Kuin panisi lakin päähänsä, eihän sitä tarvitse aina pidellä se pysyy päässä muutenkin, näin on myös käskyjen laita, sen huomaa kun pudottaa lakin päästään, silloin pitää ryhtyä toimenpiteisiin...
ON SAMA kirjoitti:
Kuin panisi lakin päähänsä, eihän sitä tarvitse aina pidellä se pysyy päässä muutenkin, näin on myös käskyjen laita, sen huomaa kun pudottaa lakin päästään, silloin pitää ryhtyä toimenpiteisiin...
LAKKIVIISASTELIJA ON EKSYKSISSÄ
VERRATESSAAN LAKIA LAKKIIN.
Yhtä lakki ja laki tosin pitävät - kumpaakin voi käyttää milloin lystää. Kumpaisellakin voi peittää totuuden. Lakki hämää ja hyvät teot ovat itsepetosta.
Ulkonaiset teot on melko irrallinen asia. Mutta kun on laki sydämessä - Pyhässä Hengessä - sydän sitoutuu todellisiin tekoihin, sydämen asiaan. On esimerkiksi helppo välttää ainakin julkista huoraamista. Mutta kun on laki sisimmässä, niin, Pyhän Hengen vaikutuksesta, haluaa välttää jo salaista himoitsemistakin.
Raamattu vertaakin lakiin vilkuilemista aviorikokseksi - jo pelkkää flirttailua lain kanssa!
Roomalaiskirje:
7:3 Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle.
7:4 Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.
Ei hätää - Jeesus antaa seuraajilleen rakkauden Hengen kasteen, niin että tahdomme olla uskollisia morsiamia. Kristuksessa on yhdentekevää, onko päässä lakki vai ei.- Sirkka Iita.
ON SAMA kirjoitti:
Kuin panisi lakin päähänsä, eihän sitä tarvitse aina pidellä se pysyy päässä muutenkin, näin on myös käskyjen laita, sen huomaa kun pudottaa lakin päästään, silloin pitää ryhtyä toimenpiteisiin...
Pitää huolehtia,että se on tukevasti siinä päässä,sidottu rakkauden nauhoilla kiini!Niin että kun tuuli siihen tarttuu,niin tämä side kestää,eikä se lakki karkaa.Samoin on Jumalan hyvien rakkauden käskyjenkin kanssa.
Kun me pysymme Jumalan rakkaudessa,niin me täytämme kaikki Jumalan käskyt,eli se rakkaus meissä täyttää ne,ilman että edes huomaamme.Koska rakkaus sitoo meidät oikeamielisyyteen.Se on Kristus meissä! - Sirkka Iita.
AnttiVKantola kirjoitti:
LAKKIVIISASTELIJA ON EKSYKSISSÄ
VERRATESSAAN LAKIA LAKKIIN.
Yhtä lakki ja laki tosin pitävät - kumpaakin voi käyttää milloin lystää. Kumpaisellakin voi peittää totuuden. Lakki hämää ja hyvät teot ovat itsepetosta.
Ulkonaiset teot on melko irrallinen asia. Mutta kun on laki sydämessä - Pyhässä Hengessä - sydän sitoutuu todellisiin tekoihin, sydämen asiaan. On esimerkiksi helppo välttää ainakin julkista huoraamista. Mutta kun on laki sisimmässä, niin, Pyhän Hengen vaikutuksesta, haluaa välttää jo salaista himoitsemistakin.
Raamattu vertaakin lakiin vilkuilemista aviorikokseksi - jo pelkkää flirttailua lain kanssa!
Roomalaiskirje:
7:3 Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle.
7:4 Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.
Ei hätää - Jeesus antaa seuraajilleen rakkauden Hengen kasteen, niin että tahdomme olla uskollisia morsiamia. Kristuksessa on yhdentekevää, onko päässä lakki vai ei.Juuri noin se menee,Jumalan rakkaus meissä vaikuttaa sen oikeamielisyyden.Jos ihminen elää Pyhän Hengen alaisuudessa,hän saa levätä Herrassa.Koska hän on KOKONAAN antanut itsensä Jeesukselle,vaikuttaa Jeesus kaikessa hänen elämässään.Omatunto on Jumalan puhetta sisimmässä,niimpä ihminen TIETÄÄ,mikä on oikein ja mikä on väärin.
Sirkka Iita. kirjoitti:
Juuri noin se menee,Jumalan rakkaus meissä vaikuttaa sen oikeamielisyyden.Jos ihminen elää Pyhän Hengen alaisuudessa,hän saa levätä Herrassa.Koska hän on KOKONAAN antanut itsensä Jeesukselle,vaikuttaa Jeesus kaikessa hänen elämässään.Omatunto on Jumalan puhetta sisimmässä,niimpä ihminen TIETÄÄ,mikä on oikein ja mikä on väärin.
Ylistetty olkoon Sirkka Iita Jumalan, Isän kunniaksi!
Olet SYDÄMESSÄSI ymmärtänyt aivan oikein. Ja sanoit nasevasti ja lyhykäisesti, koko pääasian.
MYÖS PIETARI SAI VIISAUDEN YLHÄÄLTÄ:
Matt. 16:17
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.
KOETUKSEEN JOUTUU RAKKAUS JUMALAAN JA PIENTÄ SE ON - MUTTA SEN VILPITTÖMYYS RIITTÄÄ. JA SE VALTUUTTAA - SEN RAKKAUDEN PERUSTEELLA ANNETAAN LEIVISKÖITÄ:
JOH 21:15-17 :
15 Kun he olivat einehtineet, sanoi Jeesus Simon Pietarille: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra; sinä tiedät, että olet minulle rakas". Hän sanoi hänelle: "Ruoki minun karitsoitani".
16 Hän sanoi hänelle taas toistamiseen: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra; sinä tiedät, että olet minulle rakas". Hän sanoi hänelle: "Kaitse minun lampaitani".
17 Hän sanoi hänelle kolmannen kerran: "Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?" Pietari tuli murheelliseksi siitä, että hän kolmannen kerran sanoi hänelle: "Olenko minä sinulle rakas?" ja vastasi hänelle: "Herra, sinä tiedät kaikki; sinä tiedät, että olet minulle rakas". Jeesus sanoi hänelle: "Ruoki minun lampaitani.
SILLÄ: "Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko", Gal 5:6b.
_AnttiVKantola_- Sirkka Iita.

_AnttiVKantola_Vaikka meistä ihmisistä tuntuukin hyvälle,jos joku kehuu meitä,mutta nyt sinä menit kyllä jo ihan liiallisuuteen!
Minussa ei todellakaan ole mitään kehumista.Kaikki hyvä,mitä minussa on on vain lahjaa ja armoa,minä olen vain puhtaasti armosta pelastettu ihminen,ilman MITÄÄN OMIA ANSIOITANI.
Kiitos ja ylistys olkoon Jeesukselle Kristukselle,joka minut poloisen pelasti ja hyväksyi lapsekseen.Pesi minut verellään puhtaaksi kaikista synneistäni ja otti omaksi lapsekseen.Se oli ihanin päivä elämässäni,ja se tapahtui 28.01.-2004.
Silloin aivankuin suomukset putosivat silmiltäni ja sain täyttyä Pyhällä Hengellä ja omistaa ennenkokemattoman armon ja puhtauden Jeesuksessa.
Ja saan jokailta painaa pääni tyynyyn,tietäen että Jeesus ei jätä eikä hylkää ja jos välillä kompuroinkin,niin hän armahtaa ja antaa anteeksi,kunhan vain itse nöyrryn sitä pyytämään ja nostaa minut jälleen.J
a jokainen aamu saan herätä armahdettuna.Minä olen vain armahdettu syntinen,en yhtään enempää,enkä vähempää. Sirkka Iita. kirjoitti:
Vaikka meistä ihmisistä tuntuukin hyvälle,jos joku kehuu meitä,mutta nyt sinä menit kyllä jo ihan liiallisuuteen!
Minussa ei todellakaan ole mitään kehumista.Kaikki hyvä,mitä minussa on on vain lahjaa ja armoa,minä olen vain puhtaasti armosta pelastettu ihminen,ilman MITÄÄN OMIA ANSIOITANI.
Kiitos ja ylistys olkoon Jeesukselle Kristukselle,joka minut poloisen pelasti ja hyväksyi lapsekseen.Pesi minut verellään puhtaaksi kaikista synneistäni ja otti omaksi lapsekseen.Se oli ihanin päivä elämässäni,ja se tapahtui 28.01.-2004.
Silloin aivankuin suomukset putosivat silmiltäni ja sain täyttyä Pyhällä Hengellä ja omistaa ennenkokemattoman armon ja puhtauden Jeesuksessa.
Ja saan jokailta painaa pääni tyynyyn,tietäen että Jeesus ei jätä eikä hylkää ja jos välillä kompuroinkin,niin hän armahtaa ja antaa anteeksi,kunhan vain itse nöyrryn sitä pyytämään ja nostaa minut jälleen.J
a jokainen aamu saan herätä armahdettuna.Minä olen vain armahdettu syntinen,en yhtään enempää,enkä vähempää.Onnittelen, Sirkka Iita! Vasta ehkä 3 vuotta uskossa ja Herra armossaan avannut paljon salaisuuksiaan. Tietysti olemme armahdettuja syntisiä, en minä ihmisen ansioita kehukaan. Minua jouduttiin todella monia vuosia kurittamaan, ennen kuin karisivat luulot itsestäni. Ja tietenkin se on alati se vaara, että luulee jotain olevansa. Laitankin tähän Raamatunkohdan siitä tosiasiasta, miksi meidät täytyy pitää nöyränä.
2.Korinttolaiskirje:
4:7 Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.
Ja "armahdettu" -sanan jälkeen passaa tuo "syntinen" siksi, että "synti asuu meissä", uskovissa. Asuu se jumalattomissakin, mutta eivät itse sitä ehkä tiedosta - vielä.
ROOM 7:20 Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381329
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä39916Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad35661- 14600
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26588- 25565
Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30557Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17553Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17523