mdk.mdk

Vapaa kuvaus

Aloituksia

150

Kommenttia

2588

  1. Tänä päivänä vitsaillaan ainakin täällä Ruotsissa potilaspäiväkirjojen kustannuksella, joita siirtolaislääkärit vaillinaisella kielitaidollaan kirjoittavat.

    Kauhistuneena luin erään lääkärin muistiinpanoja omasta käynnistäni hänen luonaan.
    Otin siitä kopion, sitten punaisella kynällä korrjasin virheet. Kirjoitin loppuun:
    Potilaspäiväkirja, kirjailija dr. MB, kuvitus MdK. Vein kopion terveyskeskukseen ja pyysin korjaamaan virheet arkistossa. :)
  2. Tämän lääkärin nimi oli Vilkala. Hän oli keuhkosairauksien erikoislääkäri ja paikkakuntalaisten mukaan hänen yskänlääkesekoituksensa olivat tehokkaita. Sota-aikana (rintamalla) sekoitettiin yskänlääkkeisiin huumetta, joka lamautti yskärefleksin, ettei vihollinen kuulisi yskimistä. Ehkä sodan loputtua tämä tapa jatkui ja Vilkala tiesi, kuinka yskä loppuu.

    Hauskoja sukunimiä noilla ammattien edustajilla. Hämeenlinnassa oli pari poliisia, toinen Helisevä ja toinen Koliseva. :)
  3. Minä muistan ajan 60-luvulta, kun olin muuttanut Ruotsiin ja olin SKF:n konttorilla töissä,
    niin siellä oli tietokoneosasto. Siellä oli valtavia "puimakoneen" kokoisia tietokoneita pitkät rivit. Työntekijöillä oli valkoiset takit päällä. Näyttivät lääkäreiltä.
    Siihen aikaan käytettiin ns, reikäkortteja, joihin kirjoitettiin käsin, mitä juuri se kortti merkitsi. Kortit menivät stanssi- eli lävistysosastolle ja syötti tiedot koneitten käsiteltäväksi. Koneet sylkivät sitten mahdottomat määrät tulosteita, A4-arkkeja, jotka kasaantuivat kuin hanurin palkeet suuriin läjiin.
    Vuosien kuluessa on nuo valtavat koneet kutistuneet pienempään ja pienempään kokoon. Tämän päivän kännykkä on pieni tietokone. - Ei silloin 60-luvulla voinut edes kuvitella, kuinka nopeasti kehitys menisi eteenpäin.
  4. Hopi-hopi! Ilmaa haukkomaan! :D
  5. Kiitos! Ano 15.40.01
  6. Unohdin lisätä onnittelut syntymäpäivän johdosta! Onneksi olkoon!
  7. Siitä on aikaa, kun olen Nurmeksen ja Lieksan seuduilla liikkunut. Kävin Bombassa ihailemassa päärakennusta, joka oli silloin runsaat 10 vuotta vanha. Kävin Paateron kirkossa ja ympäristössä. Silloin taiteilija Eeva Ryynänen oli vielä elossa. Hän pyysi käymään sisällä asuntorakennuksessa. Muistan, kun hellan uuniin oli lykätty kokonainen puunrunko, joka lepäsi nojallaan lattialla, toinen pää hellassa. Ryynänen selitti, ettei tarvitse lisätä puita niin tiheään kun lykkää vaan puunrunkoa syvemmälle! Raskaasta työstä hän vaan totesi, ettei ole tarvinnut käydä salilla treenissä. Oli mahtavaa kuunnella hänen itsensä kertovan tarinan, kuinka kaikki suuret hongat on kuljetettu Venäjän puolelta vesiä pitkin. Yhden suuren hongan juurikko on alttarioöytänä. Hän kertoi myös lattiamosaiikista, että hän itse järjesteli palaset paikoilleen muutamassa päivässä, että lopullisen työn tekijöillä olisi helpompaa, mutta että lattiatyön tekijöiltä oli mennyt niin valtavan pitkä aika. ettei taiteilija itse voinut käsittää sitä todeksi.

    Nurmes on tuttu nimi ja olen siellä vieraillutkin monet kerrat 50-luvun lopulla, kun setäni oli silloisen osuusliikkeen toimitusjohtajana. Itse olin Pielisjärven kunnan puolella rajan pinnassa pienellä kyläkoululla opettajan viransijaisena 3 vuotta, ennenkuin hain seminaariin. Sedän luona tuli käytyä lomien aikana. Usein mentiin saareen tai saarille Pielisjärvessä. Sedällä oli kolme pientä saarta aivan lähekkäin. Joka saarella pieni mökki. Sitten saarten välille rakennettiin sillat, ettei tarvinnut veneellä mennä, jos ei halunnut uida. Talvella ajettiin jäätä pitkin autolla.
  8. En tiedå, minkälaista se oli täällä Suomessa. Itse asuin Ruotsissa, missä nytkin asun.
    Ei surfailun edellytyksenä ollut ohjelmointitaito. Sanon vaan, että kun poika surfaili amerikkalaisten kanssa, niin puhelinlaskut olivat alkuaikoina tähtitieteelliset. Sitten tuli tietoliikenteelle omat linjat.

    Jotakin erikoista kai se oli, kun Suomesta tuli nuoria vieraita ja kerroin kuinka paljon chattailen.
    - Sinäkö chattailet, kysyi nuori sukulainen suu auki. :D Piti oikein esitellä koneella, kuinka chattailu käytännössä toimii. Ei täti vielä ihan kalkkis ollutkaan.
  9. Kirjoitin pitkän rimsun eilisestä dementiatestistä, mutta sitten en saanut viestiä liikkeelle ollenkaan, tuli firesox paloseinä estämään. Olisikohan ollut tulenarkaa asiaa viestissäni?

    No, en ollut moksiskaan, vaan menin keittiöön ja aloitin pakasteentäyttökampanjan. Siinä netin toimimista odotellessa hienonsin kilon jauhelihaa kolmeen eri ruokalajiin: kaalilaatikkoon, makaroonilaatikkoon ja lasagneen. Lasagne ja kaalilaatikko ovat uunissa, makaroonilaatikko odottaa paistovuoroaan.

    Eilen oli se dementiatestauspäivä. Testaaja tuli prikulleen niinkuin oli sovittu ajasta,
    Vein hänet suoraan keittiön pöydän ääreen. Ajattelin että hän varmaan osaa "multitaskata", eli pystyy syömään ja välillä puhumaan ja noteeraa huomionsa kirjaamalla papereihin.
    Karjalanpiirakat olivat positiivinen yllätys ja siitä sukeutui keskustelu, olenko karjalaista alkuperää. Kerroin että meillä on ollut karjalaisia evakossa sota-aikana ja äiti nuorena emäntänä oli saanut siirtolaisvaimolta opin karjalanpiirakoitten teossa. Ja minä pikkutyttönä oli äidin apulainen, kun piirakat tarvitsi rypyttää. Minulla oli pienet sormet, niin äidin mielestä piirakoista tuli nättejä kun minä pikkusormilla rypytin ne. :)

    Testit olivat tyyliin muutama sana, jotka minun piti muistaa, numerosarjoja samoin, eri värejä ja muotoja. Päässälaskutehtäviä, piti vähentää esim kolme numeroa 100:sta ja laskea alaspäin. Viimeksi tuli se kellonpiirtotehtävä, josta kaikki eivät selviä. On piirrettävä numerot tauluun siinä järjestyksessä kuin ne ovat ja sitten vielä joku kellon aika, missä asennossa viisarit ovat. - Suoritin "ylikurssin", eli piirsin sen uhkaamani käkikellon vitjoineen kaikkineen, kävyt roikkuivat eri korkeuksilla ja numerot oikeassa järjestyksessä.
    Tuo numeroitten piirtäminen ei kaikilta onnistu. - Sattui sopivasti illalla, että tuli dokumentti eräästä ruotsalaislaulajattaresta, joka sai Alzheimerin 48-vuotiaana, eikä osannut piirtää numeroita oikeaan järjestykseen, kun tehtiin tämä kellotesti.

    Sain myös vihjeitä turvallisuusasioissa. Jos haluaisin turvarannekkeen, niin ei nykyään tarvitse antaa avaimiaan kenellekään. Lukkolaitteeseeni laitettaisiin joku elektoninen kontakti ja oven voisi avata kännykällä. Esim. ambulanssihenkilökunta voisi päästä sisälle vaikka itse ei pystyisi ovea avaamaan. . Taidan hankkia rannekkeen.
    Toinen asia, jota harkitsen on siivousapu esim. kerran kuukaudessa. Siivouspäivien jälkeen on aina jäsenet kipeät ja yöunet huonot. Muuten minulla ei ole mitään vaikeita kiputiloja.
    Särkytablettien avulla siivoukset ovat sujuneet.

    Hil-la on ollut kampaajalla. Se on aina ihana päivä! Minunkin hiusväri on vaihtunut täydellisesti. Nuorena minulla oli tummanruskeat hiukset, kesällä niihin tuli hieman kuparinhohtoa. Nyt ne ovat valkoiset. Olen muuttunut blondiiniksi. - Nuorena oli pitkät hiukset, mutta silloinhan tehtiin toinen toistaan upeampia kampauksia pitkistä hiuksista.
    Ei olisi tullut kuuloonkaan että olisi voinut mennä tukka vapaasti roikkuen töihin.
    Siihen meni aamulla aikaa, kun taiteili itsellen sen korkean nutturakampauksen. Kun menin Hämeenlinnassa aamulla töihin ja lähestyin Vanajavedon yli menevää siltaa, niin Aulangolta päin kävi aina tuuli ja minun korkea kampaukseni meni kallelleen kuin Pisan torni, vaikka yritin suojella ohuella shifonkihuivilla ja kädelläni. Sopivasti ärhäkällä tuulella sitten konttorille päästessä! :)
    Nyt ei ole sitä huolta. Hiukset on leikattu lyhyeksi. Lyhyet hiukset ovat ikäihmisen halvin kasvojenkorotus.
  10. Puhelimesi on tulevaisuuden aarre. Pidä siitä tarkkaan huolta!
  11. Kirjoitus, joka on lähetetty anonyyminä kl 10.07,08 oli siis minin lähettämä.
  12. Edellisen kirjoitin minä. Jostakin syystä tuli firefox esteeksi. Toinen viesti ei lähtenyt liikkeelle ollenkaan.
  13. Heippa palstalaiset! - Minä en vielä ole päässyt "kärrylle", mihin rakoon olisi sopivaa hengentuotteensa kirjoittaa. Seuraan nyt Hil-laa niinkuin hai seuraa laivaa.
    Oli näköjään juttua nuoruuden ajoista ja tanssimisesta.
    Tuli heti mieleen pohojalaanen sananparsi, kun tytöllä ei ollut tanssittajia, niin totesi: - Hullu olin, kun en kurinta mukahani ottanu! Positiivinen sitä täytyy olla. Senkin ajan seinäruusuna olisi voinut käyttää hyödyllisemmin! :)

    Minulla oli villiä aikaa niinä vuosina kun tansseissa kuljin. Koti oli silloin Hämeenlinnassa. Olimme äskettäin muuttaneet Hämeenlinnaan, kun lehdessä oli uutinen, että nuori tyttö oli puukotettu, kun kieltäytyi päästämästä entistä poikakaveriaan asuntoonsa . - Kun minulla oli sitten aikeet lähteä Hämeenkaareen tanssimaan, niin äiti sanoi että et kyllä mene. Isä antoi siunauksensa, kun näki, kuinka varustauduin tanssi-iltaa varten. Siihen aikaan oli muotia leveähelmaiset mekot vannehameineen alla. Mekossani oli 10 cm leveä punainen nahkavyö. Siihen ripustin kauhavalaisen ja sitten menoksi! Sanoin äidille ja isälle että katsotaan, uskaltaako joku lähteä väkisten saatolle! - Isää nauratti ja äiti oli kauhuissaan.
    (1960 ei vielä ollut puukkolakia. Puukko oli vaan eräänlainen "asuste"!)
    No, tulin elävänä kotiin ja opin pikkuhiljaa tuntemaan sen ajan paikallisia julkkiksia.
    Oli Irwin ja Vexi, jotka eivät tanssineet. Heillä oli oma hovinsa ja pysyttelivät seinustalla. Mutta olipa sitten Fredi, joka opiskeli siihen aikaan Hämeenlinnassa ja haki tanssimaan. Minä, puolitoistametrinen ja Fredi oli "jonkunverran pitempi", lauloi koko tanssin ajan, joka on jäänyt mieleen. - Markku Veijalainen kävi vielä lyseota ja veti jotakin nuorten radio-ohjelmaa. Hän tuli joka aamu polkupyörällä vastaan, kun olin menossa töihin. Muistan että hänellä oli valtavan pitkä kaulahuivi, jonka pelkäsin takertuvan pyörän pinnoihin. Sen oli ihailijatytöt hänelle kutoneet.

    Niin se on, että muisteluksi nuoruusvuodet muuttuvat. Nyt vasta ymmärtää, mitä äiti tarkoitti, kun hän sanoi elämän olevan kuin unen näkemistä, niin nopeasti vuodet kuluvat.
    Niinkuin minukin tapauksessani: värikkäistä nuoruusvuosista dementiaselvityksiin!
    Eilen piirsin todella sen käkikellon testaajan riemuksi! :)
  14. No niin, ensimmäinen dementiatarkastus läpikäyty 2.7.2025. Täytyy oikein aikakirjoihin leimata.

    Ei mitään hätää, useimmilla ikäihmisillä elämä menee samanlaista rataa kuin minullakin,
    kertoi testin tekijä.
    Niinhän siinä kävi, että lopulta tuli esille paperi, mihin minun piti piirtää kello näyttämään ajan kymmenen yli yksitoista, - Piirsin käkikellon vitjoineen kaikkineen, kävyt vitjojen päihin
    ja viisarit oikeaan asentoon, ihan kuin olin aikonutkin, jos kelloa piirrätetään. Käen luukku pysyi kiinni. Tärkeintä oli, että numerot tulivat oikeisiin paikkoihin kellontaulussa.

    Lopuksi pyysi vieraani arvailemaan mitä kello on sillä hetkellä oikeasti. Arvailin, että se
    on varmaankin 11.30 hujakoilla. Ja se oli tasan tarkkaan 11.30! Minulla on sellainen sisäänrakennettu ajan taju. Kun aamulla herään, niin tiedän aika tarkkaan mitä kello on.

    Vierailu kesti pari tuntia hauskoissa merkeissä. Sain ensin kertoa värikkäästä elämästäni taustatiedoiksi, ennenkuin testit aloitettiin. Turvallisuuskysymykset käytiin läpi.
    Vaikka oli kiva vierailu, niin vieraan lähdettyä menin kiireesti ottamaan rennot nokoset.
  15. Vielä hieman hammasjuttua. Demeter 1, olit oikeassa, ett lapset ovat tarkkasilmäisiä ja huomaavat jopa hampaatkin.
    Veljen poikani, jonka kanssa aion pitää vuosituhannen bileet, oli nähnyt, että mummo oli ottanut hampaat pois, pessyt ne ja laittanut takaisin suuhunsa. Poika oli joka käynnillä halunnut mummon tekevän hammastempun ja pyytänyt häntä näyttämään "jekutushampaitaan"! :D -
  16. Hyvät huomenet täältä naapurista!

    Tämän mummun päivä alkoi jo 6 hujakoilla. Olin saanut säävaroituksen, että suattaa tulla poutoo ja lämmintä. Espanjassahan tuntuu olevan jo niin lämmintä, että vastat vaan esille ja kylpeä ropsuttamaan puistojen penkeille!

    Kesäaamuisin lähden aina aikaisin lenkille, ennenkuin tulee liian lämmintä. Olen lähtenyt aikaisempina vuosina liikkeelle ehkä jo 4 aikaan ja silloin en ole ollut yksin, vaan suurille jalkapallokentille on ilmaantunut jäniksiä. Parin, kolmen vuoden aikana otin niistä kuvia, koska ne kesyyntyivät aikaiseen kulkijaan niin paljon, että pääsin aika lähelle. Kentällä oli myös jalkapallomaaleja ja joskus oli niin hyvä onni, että sain kokonaisen "joukkueen" kuvaan maalin läheisyydessä. Niillä on säännölliset ruokailuajat.

    Kerran sattui kivasti, että olin aikaisella aamulenkillä, oli papiljotitkin päässä, sillä tiesin, ettei muita lenkkeilijöitä ollut liikkeellä. Istahdin reitin varrella olevalle penkille ja selailin kännykkää, kun näin silmäkulmasta että poliisiauto tuli vasemmalta. Nousin ja lähdin jatkamaan matkaa kotiin päin. Poliisiauto ajoi perässä hiljaa. - Arvasin, että he epäilivät, että olen karannut vanhustentalolta, joka on asuinpaikkani p-alueen toisella puolella. Heillä oli selvät tuntomerkit: vanha nainen, papiljotit päässä, aamu-yöstä liikenteessä... Puuttui vaan aino-tohvelit tupsuineen, niin asia olisi ollut selvä! :) Kävelin tökkinä vanhustentalon ohi ja jatkoin matkaa omalle ovelle, poliisit edelleen perässäni, avasin ulko-oven ja vilkutin poliiseille. He hymyilivät takaisin ja jatkoivat kierrostaan.

    Tänä aamuna kun lähdin lenkille, varustauduin viimeisen muodin mukaisiin "purjehousuihin". Niissä on niin leveät lahkeet, että yhteen lahkeeseen mahtuu kaksi laihaa ihmistä. :) Ajattelin, että jos maailma ahdistaa, niin ei ainakaan housut kiristä ja toivoin pientä tuulen virettä matkaan, kun lähdin "purjehtimaan". - Tapasin harakanpoikasen heti alkumatkasta ja räkätin sille. Se räkätti takaisin ja niin siinä vuoropuhelimme hetken aikaa, harakka hypähteli ketterästi vierelläni. Vuoropuhelu katkesi, kun oikealta syöksyi pieni koira iloisena kimppuuni. En ollut nähnyt ketään kun kävelin aurinko suoraan silmissäni. - Koiran emäntä oli pieni kiharapäinen tyttö, joka yritti vetää koiraansa takaisin. Taputtelin siinä koiraa ja jututin tyttöä. Kysyin oliko hän saanut koiran ehkä syntymäpäivälahjaksi. Hän kertoi saaneensa sen jo silloin kun hän täytti viisi vuotta. Nyt hän oli jo KAHDEKSAN. Koira ei kasvakaan isommaksi. Sen nimi on Zaza.
    On aina tyytyväinen olo kun saa lenkin tehtyä. Tiedän, että nämä aamulenkit antavat energiaa ja teenkin aina tärkeimmät jutut aamusta, kun "energiapiikki" on korkeimmillaan.

    Sitä "piikkiä" tarvitsin heti kun tulin ulko-ovelelni ja näin lokin p****t parvekkeen ikkunassa, jotka vähän aikaa sitten oli pessyt. Minulla on koirapatsas parvekkeella vahtina, mutta oli siirtänyt sen toiseen paikkaan ikkunanpesun jälkeen. Lokit varmaan ihmettelivät, minne se rakki on hävinnyt ja jättivät visiittinsä merkiksi käyntikortteja ikkunaan. - Ajattelin, että jos en pese niitä nyt pois, niin ne jäävät siihen koko kesäksi. Ja niin teinkin, pesin p****t pois ja siirsin koiran takaisin pöydälle "vahtimaan". - Antaas kattoo, kuinka kauan vahti toimii!

    Minun dementiacenter vieras tuleekin vasta huomenna. Odotan mielenkiinnolla, jos tehdään testejä. Sisko sanoi, että saan varmaan piirtää kellon. Ajattelin että minäpä piirrän käkikellon, kun olen aika hyvä piirtämään! Tai pohojanmaalaisen kaappikellon. :)
    Hauskuuksia horisontissa!

    Lämmintä päivää ja hyvää mieltä kaikille!
  17. Hammasjutuista puheenollen muistan, että kun pojalleni tuli ensimmäiset hampaat, niin ne olivat yläleuan etuhampaat ennenkuin vastaavat alahampaat tulivat esille. Hän oli oikea hymypoika ja herätti huomiota pepsodenthymyllään. -

    Tämä veljenpoikani on ollut aina kiinnostunut asioista, joista ei 4-vuotiaan luulisi kiinnostuvan, kuten esim. luonnosta ja ympäristön siistinä pitämisestä. Hän saattoi kerätä roskia lenkkipolun varrelta ja mutisi itsekseen: - En voi käsittää, kun tuolla tavalla luontoa roskitetaan... Mutta vanhemmat voivat vaikuttaa aivan pieniinkin lapsiin, kertomalla asioista lapsen tasolle sopivassa muodossa. Ei ihme, että poika tänä päivänä on aikeissa muuttaa Aasiaan, jossa aloitetaan suomalaisin voimin luontoprojekti.
  18. Hil-la kertoi tavoitteena olevan 90 vuotta ja olen varma että voit siirtää tavoitetta kauemmaksikin!
    Itse olen alkanut ajatella, että minäkin taidan olla vanha kun on pari ystävätärtä, joista toinen täyttää 105 vuotta 5. päivä ja toinen täyttää 103 vuotta syksyllä. Molemmat vielä aivan "järkeviä", varsinkin tuolla 105-vuotiaalla tuntuu olevan parempi muisti kuin minulla. Hänellä ei omien sanojensa mukaan ole muuta häiritsevää kuin kuulo ja näkö. Muuten hän käy joka päivä lenkillä rollaattori apuna, kaiken varalta.
    Luultavasti teräsmummot ja -vaarit eivät enää ole yhtä harvinaisia kuin omassa lapsuudessa 40-luvulla. Muistan kun naapurin mummo täytti 100 vuotta, niin Suomen Yleisradio tuli haastattelemaan häntä pitkän iän salaisuudesta. Se oli erikoista siihen maailmanaikaan, että oikein radiossa...

    Olen sanonut lääkäreille, että haluaisin nähdä 100-vuotispäiväni, mutta ehkä tarvitsen vetoapua loppusuoralla. 100-vuotispäivän jälkeen ei sitten ole enää väliä. Bileet veljen pojan kanssa on pidetty, ja maha on täytekakkua täynnä, mansikkakakkua!
  19. Tänä päivänä olen nauranut mahani kipeäksi, kun keksin Matti Nykäsen sitaatit netillä. Matti oli kaveri, joka osasi käyttää huumoria "pehmikkeenä" kun elämä oli kovakourainen häntä kohtaan,
    tyyliin: "Nyt ei lähtenyt lapasesta, vaan meni jalat alta!"

    Ajattelin, että tätä viimeksimainittua sitaattia olisin voinut käyttää pari vuotta sitten, kun yritin juosta bussin perässä pysäkille, puolisokeana sairaala-alueella ja kompastuin jalkakäytävän reunaan. Kaaduin asfaltille ja yritin ehtiä kääntää päätä niin, että en menisi suoraan silmälaseineni kenttään. Mutta menin kuitenkin ja rillit särkyivät. Verta tuli ja olin kuin teurastamon työläinen verisissä valkoisissa farkuissa. - Hetkessä oli kuitenkin auttavaisia ihmisiä ympärillä. Eräs nuori äiti kaivoi lastenvaunusta nipun käsipyyhkeitä, joilla yritin kuivata naamaani ja vaatteita. Seuraava bussikin tuli sopivasti. Istuin vapaalle paikalle ja kuivailin välillä verta naamastani. Paperiset pyyhkeet olivat märkiä ja veren kyllästämiä. Ykskaks tuli olkani yli uusi nippu puhtaita pyyhkeitä ja huomasin että se nuori äiti istui takanani ja seurasi tilannetta. -

    Niin selvisin kotiin ja kotona oli vieras, joka oli ehtinyt tulla sillä aikaa. Veljeni oli liikkeellä Espanjasta Suomeen moottoripyörällä ja teki "välilaskun" luonani. Hän oli kauhuissaan kun näki minut verisenä ovella ja kysyi missä sinä olet ollut. Sanoin, että olin tappelunnujakassa kartsalla! Suomalaisuus nääs! :)

    Mutta onhan siellä Matin sitaateissa veikeitäkin juttuja:
    "Menin sauvakävelylle jäälle - ja opin avantouinnin!"

    Illan kölläkettä!
  20. Unohdin mainita noista vuosituhannen bileistä, että juhlakaverini oli huolissaan, ei ainoastaan vanhuudestani ja jaksamisesta, vaan myös siitä että jos minulla on huonot hampaatkin sen ikäisenä, että miten minä selviän sitten ruokailusta! :) - Minä ehätin kiireesti sanomaan, että minä syön vaan täytekakkua, kun se on pehmeätä. Enhän minä muuta sellaisena päivänä söisikään! - Ja poika oli niin helpottunut, että huokaisi vaan ja hymyili koko kasvoillaan! :)
    21. 2 / 130
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt