Vapaa kuvaus

Olen hyvää parisuhdetta arvostava uusiosinkku, jonkin verran elämää ja maailmaa nähnyt 60+ nainen. Joskus tunnen itseni vanhaksi, väsyneeksi ja/tai vihaiseksi. Useimmiten olen kuitenkin hyväntuulinen, optimistinen, positiivisesti elämään ja ihmisiin suhtautuva, pilke silmäkulmassa provosoiviakin ajatuksia ilmaan heittävä, innokas keskustelija.

En kuitenkaan koskaan tarkoituksella ilkeä tai pahantahtoinen, enkä katsele toisia alaspäin - paitsi useinkin fyysisesti pituuteni vuoksi.

PS: "En halua kertoa" -vastaus on mielestäni tylsä, mutta en osannut valita tarjotuista vaihtoehdoista.

Musiikkimakuni: vaihtelee tilanteen ja mielialan mukaan.

Jos voittaisin miljoonan: ajattelisin, että markkoina olisin hallinnut summan paremmin.

Vapaa-aikanani: liikun ulkona, uin, melon, luen, tapaan ystäviä, matkustelen, nautin hyvästä ruuasta, kokkaan, lojun (rankan työpäivän jälkeen) sohvalla ja katson televisiota, ajattelen, valokuvaan, opiskelen, kirjoitan ym.ym.

Elokuvat: katselen mielelläni monenlaisia elokuvia, useimmin eurooppalaisia. Esim. Almodovar on yksi lempiohjaajistani. Katson myös piirrettyjä.

Pukeudun: tilanteen mukaan. Niin että itse viihdyn ja erotun ympäristöstä riittävästi, ettei minua vahingossa ammuttaisi hirvenä metsässä tai luultaisi sohvatyynyksi sisätiloissa.


Postia voit halutessasi lähettää minulle osoitteeseen:

[email protected]


Facebook-kutsuihin en valitettavasti voi vastata, koska O-O:lla ei ole omaa fb-sivua.

Kotimaa: ---

Koulutus: ---

Ammatti: Muu

Siviilisääty: ---

Lapset: ---

Messenger: [email protected]

Aloituksia

225

Kommenttia

5833

  • Uusimmat aloitukset
  • Suosituimmat aloitukset
  • Uusimmat kommentit
  1. hallita myös järjellä. Niitä voi ainakin halutessaan kieltää, jos haluaa.

    Sinun tilanteessasi miettisin itse, mitä oikeasti haluan. Onko oma liittoni säilyttämisen arvoinen, vai haluanko jatkaa matkaani jättäen taakse monenlaisia asioita? Miettisin, mitä joutuisin uhraamaan ja olenko valmis siihen. Miettisin myös mitä parhaimmillaan voisin saavuttaa.

    Mitä merkitsee rakkaus ja mitä rakastuminen?
    Mikä sai minut rakastumaan? Kestääkö tunne? Muuttuuko se rakkaudeksi rakastumisen huuman hälvettyä viimeistään arjen kohtaamisen myötä? Olisinko valmis kohtaamaan tuon arjen? Kenen kanssa ja miten?

    Olenko rakastunut rakastumisen ja rakastumisen kohteena olemisen tunteeseen vai oikeaan ihmiseen? Millainen on tämä ihminen? Mitä minulla on hänelle tarjottavana ja mitä hän voisi tarjota minulle?

    Toisen tunteista, niiden kestävyydesta ja jatkuvuudesta ei koskaan voi saada täyttä takuuta, harvoin ihminen todella tietää omistaankaan. Omiaan voi ainakin yrittää rehellisesti analysoida.

    Oletko ylpeä siitä, että elät tunteittesi varassa vai haluatko alkaa hallita ja ottamaan vastuuta omasta elämästäsi? Rakastuminen kestää yleensä kolmesta kuukaudesta vuoteen. Entä sen jälkeen? Tietysti rakastumisen tunnetta voi ylläpitää pitempään, kun tapaa harvemmin ja salaa. Sitäkö haluaisit?

    Muistathan, että tuskin kukaan voi saada kaikkea. Ihminen joutuu tekemään valintoja elämässään. Ellei pidä varaansa, voi joutua tyytymään toisten tekemiin valintoihin.

    Ehdotan, että pohdiskelisit omia ajatuksiasi ja ehkä keskustelisit tilanteestasi jonkun mainitsemasi "viisaamman" ystäväsi kanssa. Kukaan ei kuitenkaan voi kertoa sinulle, mitä ko. mies tuntee ja ajattelee ja mitä sinä hänelle todella merkitset.

    Hyvää jatkoa sinulle.
  2. mielenkiintoisesta esimerkistä. Hämmästyin lukiessani.;))

    Jatketaan omien pilkkujen viilaamista. ;))