Suhteeni 53-vuotiaaseen mieheen

eli jos hän vilkuilee muitakin kuin sinua on villityksestä kyse. Jos olet ainut "syrjähyppy" voi kyseessä olla toki aito tunnekkin. Hän tekee omat ratkaisunsa vaimonsa ja liittonsa suhteen, älä sinä puutu siihen asiaan edes ajatuksen asteella. Sen verran uskallan neuvoa sinua, että tee omat johtopäätöksesi hänen puheistaan ja etenkin toimistaan, vuosiksi ei toiseksi naiseksi kannata jäädä, uhrata omaa elämäänsä varjossa elämiseen ja peittelyyn. Vapaita miehiä kyllä löytyy maailmasta.

että kirjoituksesi oli provo ja pelkkää mielikuvituksesi tuotetta, niin "oikeasti"
kuvailemasi tilanne ei ole kovinkaan harvinainen.
Se miksi luulen juuri sinun kirjoittaneen pelkästä kirjoittamisen ilosta, johtuu siitä, että harvoin, jos koskaan ihminen tuo julkisille foorumeille elämänsä tuon tyyppistä solmukohtaa.
"Rakastuneiden" henkilöiden kohdallahan olisi ilman muuta kyseessä fyysinen vetovoima, jonka kestoaika saattaisi olla muutamasta kuukaudesta kahteenkin vuoteen, niinkuin rakastumisessa yleensäkin. Kuvaamassasi tapauksessa oma miehesi, lapsesi ja miehen vaimo, sekä lapset ynnä ympäristön painekin sammuneen intohimon liekin jälkeen olisivat esteenä pitkän onnellisen suhteen syntymiselle.
"Suhde" olisi rakennettu liian monen sivullisen, mutta kuitenkin asiasta kärsimään joutuneen onnen raunioille.
Mies elää vaihetta,jolloin tukka harvenee ja muukin ulkoinen olemus alkaa "ukkoutua", seksielämä kaipaisi piristysruisketta ja sinä olet nyt siinä intohimosi injektioneulalla antamassa ensiapua.
En usko, että pahoitit kenenkään mieltä, enkä todellakaan usko myöskään sitä, että elämän tilanteesi olisi yllä kuvaamasi kaltainen, mutta kyllä noita tapauksia on, mutta he eivät kirjoittele niistä julkisilla foorumeilla neuvoja, tai muiden mielipiteitä kuullakseen.
Jäitä hattuun heille!
Sinulle uusia hyviä kirjoitusaiheita!

54-v naisena sanoisin sulle: elä elämääsi ja nauti niin kauan kuin kestää. Hoidat kuitenkin lapset, katsot että heillä on hyvä olla. Jos sulla ei ole hyvä olla, ei ole kenelläkään muullakaan sun lähelläs. Jos sulla olis kotona kaikki hyvin, et varmaan olis katsonut ns. väärälle oksalle.

Se vaan on niiiiin ihana tunne.. nauti siitä! :) Ei mitenkään tavatonta tuo ikäero, ja tuo tilanne muutenkin "normaali", minkäs sitä tunteilleen voi, eikä tarvitse voidakaan. Anna mennä vaan, kerranhan täällä elämme, nautitaan! Muista kuitenkin pitää suhteenne ns. terveesti hallinnassa.

"Lapset ovat niin pieniä, että asuvat vielä kotona".

Hei..olen itse 51v..ja seurustelen myös varatun ihmisen kanssa...vaikka itse olen vapaa,mutta en halua mitään sitovaa suhdetta.Tämä toimii hyvin.Sen verran olen keskustellut tuonikäisten miesten varattujen miesten kanssa,että niillä on mielestäni suurin ongelma se ettei vaimot enää halua olla niitten kanssa...niin...ja sitten ne hakevat sitä puuttuvaa muualta..harvoin varmaan ne ovat valmiita eroamaan ja jakamaan sitä maallista mammonaansa....tuolla ikää.On varmaan poikkeuksiakin olemassa.
Tämä oli vaan minun käsitykseni..että en rakentaisi kovin vankkaa tulevaisuutta tuonikäisen kanssa..
Hyvää jatkoa sinulle..älä menetä toivoa..mutta nauti elämästäsi..niitä on vain yksi meillä..

se pettää yleensä muuloinki. Siis samoin sinulle, kun olet nyt pettänyt miehesi, et varmaan pystyisi toisessakaan suhteessa olemaan uskollinen. Samoin on varmaan sen toisen osapuolen kanssa, ei hänkään pysty olemaan uskollinen, sehän on nyt teidän molempien kohdalla toteen käynyt asia. Miksi pitäisi rakentaa hiekkalinnaa, kun se tiilitalokaan ei pystyssä pysynyt?

Luulen, että sulla on nyt vaan tylsä hetki elämässäsi ja siksi pääsi on mennyt sekaisin tuosta miehestä. Kun aikaa vähän menee ihmettelet itsekin, mikä sinuun meni.

Tiedän tuon tunteen, nauti siitä.. mutta: varaudu siihen, että tulet aina olemaan "toisen viulun soittaja" ja sitten kun jonakin päivänä kupla puhkeaa, saatat menettää rakastajan sekä miehesi.

No joo, joskus toivon ettei tämä totisesti olisikaan totta... *huokaus*. Elämä vain olisi paljon helpompaa niin.

Minulla on hyvä mies, eli ehkä olen itsekin tässä vain etsimässä sitä jännitystä...? En tiedä, ehkä myös taistelen sitä vastaan, sillä olen edelleenkin niin sinisilmäinen, etten vain haluaisi elämän olevan sellaista. Että etsitään sitä säpinää ja tunnekuohua oman liiton ulkopuolelta. Mutta kun ei sitä löydy hakemallakaan omasta liitosta, niin... Kaikkeni olen mielestäni tehnyt.

Kyllä elämän realiteetit jotenkin osoittavat, että ei tästä suhteesta voi mitään ihmeellisen vakavaa kehkeytyä. Käytännön elämä tällaisessa tilanteessa vain olisi niin hankalaa järjestää, ja molemmilla on myös paljon menetettävää.

Tässä vaiheessa vain tuntuu kurjalta ajatella, että nautitaan nyt niin kauan kuin rakastumisen huuma kestää...
Kun se loppuu, niin sittenhän kaikki onkin helpompaa, päätös suhteen jatkamisesta / lopettamisesta jne. Nyt vain tuntuu siltä, että jos hyväksyn tuon ajatuksen, hyväksyn samalla myös sen, että meistä ei koskaan mitään tulekaan. Ja sitä en olisi vielä valmis myöntämään.

Olenko minä ajautumassa samaan tilanteeseen kuin niin moni muukin, että pysyn omassa liitossani, ja sitten ulkopuolisten suhteiden avulla (toisinaan) täytän jotain mikä täyttämistä vaatii...?

Onkohan niin, että jos tässä vaiheessa (rakastuneena) ei tee mitään päätöksiä, niitä tuskin tulee tehtyä myöhemminkään? Toisaalta, nyt juuri ei kannattaisi mitään päätöksiä tehdä, juuri siitä sumentuneesta järjen äänestä johtuen...
Huh, onpa hankalaa...

Kiitos kommenteistanne!

Virpi

hallita myös järjellä. Niitä voi ainakin halutessaan kieltää, jos haluaa.

Sinun tilanteessasi miettisin itse, mitä oikeasti haluan. Onko oma liittoni säilyttämisen arvoinen, vai haluanko jatkaa matkaani jättäen taakse monenlaisia asioita? Miettisin, mitä joutuisin uhraamaan ja olenko valmis siihen. Miettisin myös mitä parhaimmillaan voisin saavuttaa.

Mitä merkitsee rakkaus ja mitä rakastuminen?
Mikä sai minut rakastumaan? Kestääkö tunne? Muuttuuko se rakkaudeksi rakastumisen huuman hälvettyä viimeistään arjen kohtaamisen myötä? Olisinko valmis kohtaamaan tuon arjen? Kenen kanssa ja miten?

Olenko rakastunut rakastumisen ja rakastumisen kohteena olemisen tunteeseen vai oikeaan ihmiseen? Millainen on tämä ihminen? Mitä minulla on hänelle tarjottavana ja mitä hän voisi tarjota minulle?

Toisen tunteista, niiden kestävyydesta ja jatkuvuudesta ei koskaan voi saada täyttä takuuta, harvoin ihminen todella tietää omistaankaan. Omiaan voi ainakin yrittää rehellisesti analysoida.

Oletko ylpeä siitä, että elät tunteittesi varassa vai haluatko alkaa hallita ja ottamaan vastuuta omasta elämästäsi? Rakastuminen kestää yleensä kolmesta kuukaudesta vuoteen. Entä sen jälkeen? Tietysti rakastumisen tunnetta voi ylläpitää pitempään, kun tapaa harvemmin ja salaa. Sitäkö haluaisit?

Muistathan, että tuskin kukaan voi saada kaikkea. Ihminen joutuu tekemään valintoja elämässään. Ellei pidä varaansa, voi joutua tyytymään toisten tekemiin valintoihin.

Ehdotan, että pohdiskelisit omia ajatuksiasi ja ehkä keskustelisit tilanteestasi jonkun mainitsemasi "viisaamman" ystäväsi kanssa. Kukaan ei kuitenkaan voi kertoa sinulle, mitä ko. mies tuntee ja ajattelee ja mitä sinä hänelle todella merkitset.

Hyvää jatkoa sinulle.