yucca42

Vapaa kuvaus

Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

11

Kommenttia

2810

  1. Jos ymmärsin oikein, tarkoituksesi oli kirjoittaa suunnilleen näin:

    Otsikko: "Kirja riimukirjoituksesta englanniksi?"

    Sisältö: "Voitteko suositella jotain englanninkielistä kirjaa riimukirjoituksesta? Mieheni pyysi hankkimaan sellaisen."

    (Sana on "riimukirjoitus", ei "riimukivikirjoitus".)

    Tällöin voisi tietysti ensin vastata, että käske miehesi hankkia itse omat kirjansa.

    Mutta tässä jotain vinkkiä välitettäväksi hänelle:

    Jos kirjoitusjärjestelmät yleisesti kiinnostavat, niin "The World's Writing Systems" (Oxford University Press, 1996; tilattavissa mm. suoraan OUP:ltä, http://www.oup.co.uk/ ) on hyvä lähtökohta. Siinä tosin on virheitä, eikä se ole kovin tasapainoinen, mutta se on melko kattava, ja artikkelit ovat eri kirjoitusjärjestelmien ja kielten asiantuntijoiden kirjoittamia. Riimukirjoituksesta siinä on muutamia sivuja ja kirjallisuusluettelo.

    Jos taas nimenomaan riimut kiinnostavat, voisi lähteä hakemaan Amazonista http://www.amazon.com tai http://www.amazon.co.uk hakusanoilla "runic" ja "runes" ja katselemaan kirjojen esittelyjä. Siellä on usein varsin hyviäkin kuvauksia, näytteitä ja arvosteluja kirjoista, ja niiden avulla saa aika hyvin käsityksen siitä, millaista on tarjolla ja mikä voisi sopia. Kirjan tarvitsijan on todellakin syytä etsiä itse, koska vain hän itse osaa tietojen perusteella arvioida, mikä hänelle sopii.
  2. Kirjoitit: ”Vastasin kysymyksiin lisäkysymyksillä, joiden tarkoituksena oli kyseenalaistaa aloituksessa esitettyjen kysymysten mielekkyys.”

    Jotenkin kuitenkin onnistuit luomaan sellaisen vaikutelman, että halusit vain jatkaa samalla linjalla: heitetään kysymyksiä, joista ei oikeasti olla kiinnostunut ja joita ei tietenkään viitsitä itse ensin selvittää.

    Ei tietenkään ole olemassa tyhmiä kysymyksiä. On vain tyhmiä ihmisiä.
  3. Joku saattaisi jopa ottaa kysymyksesi tosissaan ja vastata niihin, jos kirjoittaisit edes lievästi älyllisiä otsikoita viesteillesi ja kysyisit yhden asian yhdessä viestissä (jonka lähetät erikseen eikä vastauksena omaan ihan muuta koskevaan viestiisi).

    Koska olen ääliömäisen kiltti (kuin Pikku-Hukka), vastaan yhteen kysymykseesi: Moskovan suomenkielinen nimi johtuu jonkin suomalais-ugrilaisen kielenmuodon sanasta, joka vastaa suomen sanaa "moska", johon on liittynyt -o-johdin (tai a on assimiloitunut edeltävän o:n vaikutuksesta) ja -va-johdin. Tämä on viitannut alueen "moskaiseen" suomaastoon. Venäläinen muoto on tietysti syntynyt myöhemmin vokaalin kadotessa.

    Tämä ei tietenkään ole välttämättä oikea vastaus, mutta sellaista ei kukaan luvannut eikä ole syytäkään luvata. Joka tapauksessa Venäjän paikannimistössä on paljon suomalais-ugrilaisia substraatteja.

    Vrt.
    http://answers.google.com/answers/threadview?id=410845
  4. Tulet ilmeisesti vastakin inttämään, että muut inttävät, ettei suomessa ole futuuria. Moinen hölmö vastareaktioiden kalastelu lakkasi olemasta hauskaa noin vuonna 2 jIs. (jIs = jälkeen Internetin syntymän)
  5. Tämähän on melkein kuin jostain suomen kielen tentistä. Muistaakseni monessakin oppi- ja muussa kirjassa on esitetty juuri tuon tekstin ääntämys nykyortografialla, tietysti paria lisämerkkiä käyttäen.

    No yritänpä nyt itseäni viihdyttääkseni:

    Oppei nyt vanha ja nuori,
    joilla ompi syðän tuori,
    Jumalan käskyt ja mielen,
    jotka taiðat suomen kielen.
    Laki se sielun hirmuttaa,
    mut Kristus sen taas lohðuttaa.
    Lue siis hyvä lapsi tästä
    alkuoppi ilman este.
    Niitä muista elämäs aina,
    niin Jeesus sinun armons lainaa.

    Tässä "tuori" vaikuttaa oudolta ja saattaa tarkoittaa "tuore" - ehkä Agricola halusi vain visuaalisen loppusoinnun. Onhan myöhemmin pari "teste" - "este", vaikka ääntämyksessä ne eivät varmaankaan rimmanneet vaan edellinen tarkoitti lukutapaa "tästä" ja jälkimmäinen ehkä "estet" (partitiivi, nyk. yleiskielen "estettä") tai "esteetä" (abessiivi, nyk. yleiskielen "esteettä").

    (ð = soinnillinen dentaalispirantti)
  6. Meidän lasagnena tuntemamme ruoka on italiaksi varsinaisesti ”lasagne al forno” _tai_ ”lasagna al forno”. Kuten mainitsin, tällaisissa tapauksissa saatetaan alkuperäiskielessä käyttää milloin yksikköä, milloin monikkoa. Mainitsemani ”rälssypottu” voi sekin olla useasta potusta valmistettu.
  7. Kulmalainausmerkit eli »hanhenjalat» ovat toki suomessa yleisessä käytössä. Perinteisessä kirjapainotypografiassa on käytetty niitä – ja käytetään edelleen. Kielenkäytön ohjeissa niitä ei aina ole muistettu mainita, ehkä siksi, että niiden ja ”kaarevien” lainausmerkkien ero käsitettiin vain typografiseksi.

    »Kulmiksien» käytössä on aiemmin ollut horjuvuutta suomen kielessä, mutta nykyisin varsin vakiintunut ja normatiivisesti oikea tapa on, että sekä alku- että loppulainausmerkki ovat oikealle osoittavia.
  8. Ensinnäkään huomautus siitä, että merkki ' ei ole suomen kielen mukainen heittomerkki, ei ole mitenkään typerä. Ei se edes ole vain typografinen, vaan myös ortografinen; ks. SFS 4175:2006, kohta 4.14.

    Toiseksi merkki ' ei ole jalan merkki, vaan jalan merkki on ′ (prime, yksinkertainen yläpuolinen indeksointipilkku, U+2032). Jos käytössäsi olevassa fontissa on tämä merkki, niin näet, että se on lievästi kallellaan ja tyypillisesti hiukan isompi kuin merkki '. Tämä on typografisen perinteen mukaista, vaikka tämäkin perinne on välullä katkeillut. Lisätietoja:
    http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/5.3.html#tuuma

    Mitä tulee muiden kielten lainausmerkkeihin, niin luotettavan tiedon saaminen niistä on huomattavan hankalaa. Missään tapauksessa ei pidä uskoa sellaista wikipedian sivua, joka itsekin ilmoittaa itsensä epäluotettavaksi jopa wikipedian kriteereillä. Esittämäsi englannin ja saksan lainausmerkkikäytännöt ovat kyllä olemassa ja yleisimpiä käytäntöjä, mutta brittienglannissa käytetään usein yksinkertaisia lainausmerkkejä (tavallisten lainausmerkkien tehtävässä), ja saksassa käytetään etenkin kirjoissa hyvin usein kulmalainausmerkkejä.
  9. Jos et ymmärtänyt, en voi auttaa. Fonetiikan oppikirjoista ehkä on sitten apua.

    Kuten kai mainitsin, vieraat nimet käytännössä mukautuvat suomen kieleen jossain määrin, vaikka tätä ei kirjoituksessa yleensä merkitä. Tarvitseeko selittää, miksi aspiraatio säilytetään mutta toonia ei? Aspiraatio on suomenpuhujille tuttu monista kielistä - esimerkiksi englannin sananalkuinen "t" on aika selvästi aspiroitunut. Toonit taas ovat paljon oudompia. Vastaavasti säilytetään esimerkiksi uutistenlukijoiden ääntämyksessä esimerkiksi venäjänkielisten nimien suomelle vieraita äänteitä ja painokin yritetään saada osumaan suunnilleen kohdalleen, mutta liudennusta harvoin edes yritetään, vaikka se on venäjässä olennainen. Harvoin valitetaan myöskään siitä, että _kirjoituksessa_ säilytetään venäläinen kirjoitustapa (latinalaisiksi kirjaimiksi toki muunnettuna) vaikka _ääntämys_ ei kaikilta osin aina olekaan kovin tarkasti sen mukainen (siltäkään osin kuin se itse vastaa ääntämystä).

    Vai valittaako joku siitä, että Putinin etunimi kirjoitetaan "Vladimir" vaikka se saatetaan lausua "Ladimir"? Tai valittaako joku siitä, ettei V:tä saa säilyttää, kun ei painoakaan niin tarkasti säilytetä saati liudennuksia ja a:n osittain redusoitunutta ääntämystä?
  10. Kyllä ”lasagne” on italian monikkomuoto, ”lasagna” on vastaava yksikkö. Kyse ei ole sen kummemmasta kuin että suomessakin voisi ruokalajia kutsua vaikka nimellä ”rälssypottu” tai nimellä ”rälssypotut”, ja näistä sitten toinen muoto voisi lainautua johonkin kieleen, toinen toiseen kieleen.

    Kielenhuoltajat ovat sanansa sanoneet – sinä vain et ole kuunnellut (lukenut). Perussanakirjassa on ”lasagne”.

    Eri asia on, että sen voisi jo vaihtaa suomalaisemmaksi niinkuin pizza on vaihtumassa pitsaksi paitsi muka-italialaisissa ruokaloissa. Viron kielessä kirjoitusasu on jo reilusti ”lasanje”.
  11. Yleisperiaate on, että _vieraat nimet_ kirjoitetaan ja lausutaan alkukielen mukaan. Käytännössä tästä tietysti luistellaan monin tavoin. Mutta Thaimaa-nimen alku on vieras sana "thai", joka viittaa kansaan, ja se siis periaatteessa äännetään thaikielen mukaan. Tällöin ei kuulu mitään h-äännettä, vaan t on aspiroitunut eli t:tä muodostettaessa syntyvä ilmavirran sulkeuma laukeaa "henkäysmäisesti".
  12. Lässyn lässyn. Pitääkö vetää hehtolitroittain herneitä nenään vain siksi, että joku opastaa muita _opastamaan oikein_, kun kieliaiheisesta palstasta on kyse?

    Miten olisi semmoinen yksinkertainen periaate, että tehdään asiat oikein, vaikka ne voisi melkein samalla vaivalla tehdä väärin? Ja jos siinä opastetaan, niin voi ottaa opikseen tai todeta ettei itse tarvitse sitä oppia? Suun soittaminen yleensä merkitsee, että olisi opin tarpeessa mutta ei halua oppia.
  13. Suomessa kirjoitetaan ”varas-muodossa”, ei ”varas -muodossa”. Yhdysmerkin edelle jätetään välilyönti vain, jos yhdyssanan alkuosa on sanaliitto tai jos yhdyssanan alkuosa on jätetty pois.
  14. Kovin on erikoinen kielitaito, jos kuvitellaan, että Venäjä-sana on kehittynyt jostakin Ros-nimestä.

    Kovin on myös erikoista vaivata yliopistoa tai kielitoimistoa tällaisella asialla. Tulee ihan mieleen kielitoimistolle joskus epävirallisesti tekemäni ehdotus puhelinpäivystyksen maksullistamisesta - sillä saisi resurssit vastaamaan kysyntää.

    Jos nyt kuitenkin heitä aiot vaivata sen sijaan, että etsisit itse, varaudu ensinnäkin pallotteluun - kummallakaan ei ole palvelupuhelinta etymologioita varten. Tuhlaisit siis _usean_ ihmisen aikaa. Jos kuitenkin saat kiinni jonkun, joka voisi vastata, niin toivottavasti _silloin_ esität myös kysymyksen järkevästi ja kerrot, _mistä sanasta_ on kyse, Venäjä-sanastako vai Venäjää tarkoittavasta venäjän sanasta (johon luulo Ros-nimestä vahvasti näytti viittaavan).
  15. Et kysynyt tieteellistä selitystä, vaan kysyit näin: ”Siis onko se nyt sitten tieteellinen tieto, että Venäjä san tulee Ros-sanasta, joka tarkoittaa viikinkiä, joka oli perustamassa Venäjän valtiota? Vastaanko näin opiskelijalle, joka kysyi tätä.”

    Tässähän kiinnostavaa on lähinnä se, mistä joku on saanut tuollaisen ”tiedon” – ja se, miksi _sinun_ pitäisi vastata opiskelijalle, jos et itse tiedä etkä pysty selvittämään. Eikö opiskelijan kannattaisi itsensä suoraan kysyä joltakulta, joka tietää, tai vaikka lukea kirjasta?
  16. Jos ei tiedä, kannattaa vastata ”en tiedä” (tai olla vastaamatta).

    Venäjä-sana johtuu erään slaaviheimon, vendien, nimestä.

    Jos sinulta kysyttiin, mistä sana ”Rossija” johtuu, kannattaisiko vastata kertomalla, mistä vastausta kannattaa etsiä, pikemminkin kuin levittämällä totena jotain netistä lukemaasi satunnaista vastausta?
  17. ”Faux amis” tarkoittaa sananmukaisesti ’vääriä ystäviä’, mutta ilmausta käytetään kielentutkimuksessa yleisesti _terminä_, joka tarkoittaa sellaisia eri kielten samanlaisia sanoja (ja sanontoja), jotka hämäävästi muistuttavat toisiaan mutta poikkeavat merkitykseltään. Jotakin kieltä osaava luulee ymmärtävänsä toisen kielen sanan oman kielensä pohjalta mutta ymmärtääkin väärin. Esimerkiksi suomalainen voi luulla, että viron sana ”piim” tarkoittaa piimää, vaikka se tarkoittaa maitoa.

    Ranskan ja englannin välisiä ”vääriä ystäviä” on analysoitu sivulla
    http://www.wfi.fr/volterre/sheen.html
    Sen esimerkeistä poimittakoon vaikka ”lecture”. Kummassakin kielessä on näin kirjoitettava sana, joka palautuu yhteiseen latinalaiseen alkuperään. Ääntämyksessä on paljonkin eroa, mutta ennen muuta merkitykset ovat aivan erilaiset: ranskassa ’luettava’, englannissa ’luento’.

    Lisäesimerkkejä (suomen ja englannin ”vääriä ystäviä”):
    http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/suomi/false-friends.html
  18. 1) Ilmaisun ”1950–60-luvuilla” (missä ensimmäinen viiva on ajatusviiva) kielitoimisto luultavasti hyväksyisi. Kuten aiemmassa vastauksessani mainitsin, vuosiluvut kirjoitetaan ensisijaisesti täydellisinä, mutta kielitoimisto hyväksyy myös lyhennetyn merkinnän, kun puhutaan saman vuosisadan vuosista. Tällaiseen ilmaukseen kuitenkin varmaan vaadittaisiin monikkoa (luvuilla, ei luvulla); aiemmassa vastauksessani en tehnyt ihan selväksi, mikä ero on ajatusviivalla ja ja-sanalla muodostettujen rakenteiden välillä tässä suhteessa: ”1950–1960-luvuilla” mutta ”1950- ja 1960-luvulla” _tai_ (nykyisin hyväksytysti myös) ”1950- ja 1960-luvuilla”.

    Jos ajatusviivan tilalla käytetään yhdysmerkkiä, menee esittämäsi rakenne hankalannäköiseksi: ”1950 - 1960-luvuilla”. (Tämäntyyppisestä on Kielikellossa 2/2006 esimerkki ”10 - 15-vuotiaat”. Ensisijainen kirjoitusasu on toki ajatusviivaa käyttävä ”10–15-vuotiaat”.)

    2) Viivojen hallitseminen ihan tarkasti on varsin harvinaista. Jopa äidinkielen oppikirjoissa on täysin holtitonta yhdysmerkin ja ajatusviivan käyttöä.

    3) Minusta tilansäästön tarve on yleensä täysin kuvitteellinen. Tekstejä muokattaessa on tietysti pyrittävä lyhyyteen. (Hikoilin juuri yrittäessäni ahtaa yhteen virkkeeseen tärkeää ajatusta, joka oikeastaan vaatisi pitkähkön kappaleen, mutta kun kyse on sanomalehden sivusta, joka on jo muutenkin täyteen ahdettu...) Lyhyyttä tavoiteltaessa on muutaman merkin säästö vuosiluvun merkitsemisessä yleensä turhaa näpertelyä. Suostun kuitenkin hyväksymään sellaiset terminomaiset ilmaukset kuin ”60-lukulaisuus”. Olen toisaalta hiljattainkin törmännyt tilanteeseen, jossa ilmaus ”70-luku” voitiin ihan oikeasti ymmärtää kahdella tavalla, joko ensimmäisen vuosisadan tiettyä vuosikymmentä tai 1970-lukua tarkoittavaksi!

    4) Ilmauksessa ”1950- ja 1960-luvulla” ensimmäinen yhdysmerkki periaatteessa tosiaankin osoittaa, että yhdyssanan jälkiosa on jätetty pois, t.s. täysi ilmaus olisi ”1950-luvulla ja 1960-luvulla”. Vertaa: ”maa- ja metsätalous” = ”maatalous ja metsätalous”. Tällaisissa tapauksissa lyhentäminen on kyllä tavallaan pakollista: täysi ilmaus olisi vähintäänkin tyyliltään normaalityylistä poikkeava tai erikoisella tavalla painotettu.

    Monikon salliminen on siten tavallaan epäloogista.

    Jos taas käytetään ajatusviivallista ilmausta ”1950–1960-luvuilla”, lienee monikon käyttö ainoa mahdollisuus. Tällaista rakennetta on vaikea loogisesti selittää, mutta käyttö voi olla tarpeen silloin, kun kyse ei ole peräkkäisistä vuosikymmenistä.
  19. Unkarin á on etuvokaali [a:], sanoo ”The World’s Writing Systems” (toimittaneet Peter T. Daniels ja William Bright, julk. Oxford University Press; s. 680 ja 682). Se on siis laadultaan varsin erilainen kuin lyhyt a, [ɒ], jota voi luonnehtia suomen a:n [ɑ] labiaaliseksi vastineeksi.

    Kirjassa on kyllä jonkin verran virheitä, mutta kirjan toiselta toimittajalta saamani tiedon mukaan virheet ovat lähinnä ääntämistaulukoissa, kun taas esimerkit ovat varmemmin kunkin kielen asiantuntijoiden laatimia. Esimerkkitekstissä on mm. búvárai [bu:va:rɒi].
  20. Luultavasti ne, jotka asian oikeasti tietävät, eivät vaivaudu vastaamaan. Kysymys nimittäin vaikuttaa vähän naiivilta.

    Ei tietenkään ole. Artikkelinkehityksen alkeita voi nähdä, kuten suomessakin - ja melkein missä vain kielessä.

    Jos luulit täältä saavasi varmemmin ja nopeammin oikean vastauksen kuin viron kielioppia lukemalla, niin erehdyit.
    21. 107 / 141
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt