yucca42

Vapaa kuvaus

Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

11

Kommenttia

2810

  1. Olet ilmeisesti napannut lainauksen lähteestä, jonne joku on itse näpytellyt tekstin ja tehnyt kirjoitusvirheitä. Tämä on vähän hassua, koska ”Seitsemän veljestä” on netissä monessakin paikassa.

    Tosin versioiden välillä saattaa olla eroja. Ne saattavat johtua joko painetun kirjan eri painosten eroista tai sitten siitä, että tekstiä skannattaessa tai muuten digitaaliseen muotoon siirrettäessä on tehty virheitä tai ”korjauksia”. Kiven kieltä on ilmeisesti aikojen saatossa mestaroitu eri tavoin ainakin oikeinkirjoituksen osalta. Kivi käytti – aikansa yleisen kielenkäytön tavoin – yhdysmerkkiä monissa sanoissa, joissa sitä nykyisin ei käytetä, esim. ”halki-leikkaama”. Tällaisia asioita on ilmeisesti ”korjailtu” sellaisissa painoksissa, jotka on julkaistu koulukäyttöä varten, jotta oppilaat eivät saisi mallia ”väärästä” ortografiasta.

    Tässä tapauksessa epäilen, että kyse on satunnaisesta kopiointivirheestä.

    Nykysuomen sanakirja kuvaa kanalja-sanan substantiiviksi, mutta mainitsee, että se esiintyy adjektiivisena Kiven kielessä, ja esittää toisena esimerkkinä juuri puheena olevan kohdan. Tässä kohdassa kanalja-sana olisi vielä juuri ja juuri tulkittavissa appositioksi, joka on jätetty taivuttamatta (”sinun, kanalja, kieles”).
  2. Katsotaanpas sanakirjasta:

    ”ca|nà|glia
    s.f.
    1 AD persona malvagia, disonesta | scherz., persona astuta, birbante: era uno scherzo, che c. sei!
    2 LE solo al sing., insieme di gente spregevole, marmaglia: Bisognava veder che c., che facce (Manzoni)”

    http://www.demauroparavia.it/17920

    WSOY:n suomi - italia - suomi-taskusanakirja selittää ykskantaan: canaglia = konna.
  3. ”Suomalainen tietosanakirja” tietää kertoa:

    ”kanalja (ital. /canaglia/ < lat. /canis/ koira) lurjus, vintiö”
  4. Vanhat suomenkieliset tekstit kirjoitettiin fraktuuralla, jossa v-kirjain on w:n näköinen. Kun myöhemmin ruvettiin kirjoittamaan antiikvalla, käytettiin yleisesti w:tä v:n tilalla eräänlaisena jäänteenä fraktuurasta.

    Siirtyminen w:stä v:hen tapahtui hyvin pitkän ajan kuluessa 1700-luvulta alkaen jonnekin 1900-luvun puolivälin tienoille. Vieläkin sen jäänteenä käytetään w:tä monissa nimissä.
  5. Kun koulutusjärjestelmät ovat erilaiset, ei suoria vastineita todellakaan ole. "Sixth form" tarkoittaa kahta vuotta määrätynlaisessa koulussa, ei erityistä kolmivuotista koulutyyppiä. "High school" on hyvin monimuotoinen - sekoitus lukiota, ammatillisia oppilaitoksia ja vähän muutakin.
  6. "Secondary school" tarkoittaa toisen asteen koulutusta yleisesti. Ks. esim. Unescon määritelmää
    http://portal.unesco.org/education/en/ev.php-URL_ID=6343&URL_DO=DO_TOPIC&URL_SECTION=201.html
    jossa "secondary education" kattaa iän 11 tai 12 vuodesta 18 vuoteen.

    Opetushallituksen sanastossa
    http://db3.oph.fi/sanasto/listaakaikki_s.asp
    sanaa "lukio" vastaa "(general) upper secondary school", joka on melkoisen hyvä kuvaus - mutta ei tietenkään nimivastine. Lukio-sanalla ei kerta kaikkiaan ole nimivastinetta englannissa.

    Millaiseen yhteyteen käännös tulee? Selittävään asiatekstiin voisi panna reippaastikin selitystä, esimerkiksi "He completed normal 'lukio', i.e. general upper secondary school". Jos taas kyse on novellista tms., lienee paras käyttää jotain epämääräistä ilmaisua.
  7. Yhdistelmä ng on geminaatta-ŋ:n merkki vain vokaalien välissä. Konsonantin edellä sanan lopussa se tarkoittaa yksinäis-ŋ:ää (esim. sanoissa ”englanti” ja ”phishing”).

    Lisäksi yksinäis-ŋ merkitään useissa sanoissa g:llä, esim. ”magneetti”, joskin tällaisissa tapauksissa esiintyy myös g:llistä ääntämystä.
  8. Äng-äänne on suomessa vanha, ja se on aiemmin esiintynyt monessa sanassa, joista se on sittemmin hävinnyt (esim. *kuŋe > kuu).

    Klusiilin k heikkoasteinen vastine oli aiemmin soinnillinen velaarinen _frikatiivi_ ɣ, esimerkiksi keko : *keɣon, keŋkä (kirjoitetaan: kenkä) : *keŋɣän. Vanhimmassa kirjasuomessa ɣ merkittiin yleensä gh:llä, harvemmin g:llä; ruotsin (tai saksan tai latinan) ortografia ei tarjonnut parempaakaan vaihtoehtoa. Myöhemmin kirjoitustavaksi vakiintui g, mutta ääntämys muuttui niin, että useimmista asemista ɣ katosi kokonaan (joskin sen paikalle saattoi jäädä tavunraja ainakin jossain mielessä), kun taas joissakin äänteellisissä asemissa se muuttui j:ksi tai v:ksi – tai ɣ:ksi, nimittäin muutoksena ŋɣ > ŋŋ. Joissakin murteissa kuitenkin tapahtui ŋɣ > ŋk eli yhdistelmä ŋk (kirjoitettuna nk) jäi pois astevaihtelun piiristä.

    Koska ŋ:llekään ei ollut omaa merkkiä kirjaimistossa ja koska se oli esiintynyt vain n-foneemin allofonina k:n ja ɣ:n edellä, jäi kirjoitusasu paremman puutteessa vanhalle kannalle: ng.
  9. Käyttämäsi kirjaimennimi ”džiim” ei ole suomalaisen standardin mukaisesti kirjoitettu. Standardin SFS 5755 mukaan kyseinen kirjain (ج) translitteroidaan j:llä, ja kirjaimen nimi (jonka alussa on kirjain itse) kirjoitetaan ”jim” tai ns. tieteellisessä translitteraatiossa ”jīm”. Vokaalin pituutta ei siis osoiteta kahdentamalla vokaalimerkki kuten suomessa yleensä, vaan se jätetään yleensä osoittamatta tai osoitetaan vokaalin päällä olevalla viivalla (pituusmerkillä).

    Kirjoitusasu ”džiim” olisi oikea, jos sana käsitettäisiin lainasanaksi eikä arabiankielisen sanan translitteroiduksi asuksi. Tässä tapauksessa lainasanatulkinta olisi kovin keinotekoinen. Joissakin tapauksissa sitä voi perustella, ja niinpä esiintyykin mm. rinnakkaisuus hijra ~ hidžra.
  10. Kyllähän tässä aika sanattomaksi jää. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kyse on mainosnikkarien teksteistä, ei lehden sisällöstä. Suomen Kuvalehti on sentään yksi harvoista Suomen kunnollisista lehdistä, eikä se ole havaintojeni mukaan juurikaan sortunut holtittomaan kielenkäyttöön kuten lähes kaikki muut lehdet.
  11. "Certe" tarkoittaa 'varmasti' eli ei ihan samaa kuin pelkkä myönteinen vastaus.
  12. Mainitsemassasi dokumentissa, jolta voisi odottaa luotettavuutta ja oikeellisuutta, on myös sekavasti kirjoitettu milloin "Wiren", milloin "Viren", ja epäselväksi jää, kuuluisiko eteen sana "von". Ruotsinsuomalaisuus lienee selvää sekoilua eli kirjoittaja on käyttänyt väärää sanaa.

    Sen sijaan puhe tsaarin armeijasta on paikallaan. Venäjän keisarin (venäjäksi "imperator") arvonimiin kuului myös "tsaari" (ven. "tsar"), ja tätä nimitystä hallitsijasta myös yleisimmin käytettiin.
  13. Tarkoittanet kyllä-sanalla myöntävää vastausta kysymykseen - siis jotain sellaista, missä suomessa perinteisesti ei käytetä kyllä-sanaa paitsi ehkä vahvistussanana, vaan toistetaan kysyvä verbi tai muu kysymyssana (Tiedätkö - -? - Tiedän.) Latinaksi sellainen "kyllä" on lähinnä "immo". Myös "ita" tai "sic est" on mahdollinen.
  14. Olet oikeassa sikäli, että Gillespie-nimen G:tä ei lausuta [dz] eikä myöskään [dž] (IPA: [dʒ]), joka lienee se ääntämys, jota tarkoitit.

    En olisi mitenkään varma sanan ranskalaisperäisyydestä. Ainakaan ääntämys ei ole kovin lähellä ranskalaista, sillä ranskassahan paino on aina viimeisellä tavulla, tässä se on keskimmäisellä tavulla. ”Suomalainen tietosanakirja” kuvaa ääntämykseksi [giˈlespi], missä ' tarkoittaa seuraavan tavun painollisuutta. American Heritage Dictionary on samoilla linjoilla mutta kuvaa ( http://www.bartleby.com/61/53/G0125350.html )ensimmäisen vokaalin neutraalivokaaliksi. Kirjan merkinnät ovat epäselviä, mutta siinä ilmeisesti heittomerkin tapainen merkki on painollisen tavun _jäljessä_ ja ääntämys olisi IPA-merkinnöin esitettynä [gəˈlespi] tai ehkä [gəˈlespiː]. Kirjaan liittyvä ääninäyte vahvistaa, että paino on selvästi toisella tavulla.

    Tai jotain. Pahoittelen, että osa käyttämistäni merkeistä ei näy kaikille.
  15. Ensinnäkin kannattaa huomata, että Kielenhuollon käsikirja ei ole virallinen kielenhuollon ohje - ja itse asiassa se useassa kohdassa poikkeaa virallisista ohjeista. Se poikkeaa omista ohjeistaankin jo nimiösivun kääntöpuolella, mutta siitä joskus toiste. Uusin painos ei muuten ole vuodelta 2002. Olet ehkä lukenut vuoden 2003 painosta, jonka esipuhe on päivätty vuonna 2002. Lisäksi sen jälkeen on ilmestynyt uudempikin painos.

    Toiseksi kirja sanoo, että luvut yhdestä kymmeneen (1–10, ei siis kymmentä pienemmät, 1–9, kuten muistit) kirjoitetaan _yleensä_ kirjaimin. Muutenkin kirjan ohjeissa on epämääräisyyttä – mitä tarkoittaa ”paljon”?

    Kolmanneksi ohjeet eivät todellisuudessa tarkoita sitä, mitä ne sanovat. On helppoa näyttää melko täsmälliseltä, kun ei tavoittele todellista tarkkuutta. Viittaan aiemmin esittämiini poikkeuksiin, jotka toki ovat vain esimerkkejä. Lainaamiesi ohjeiden mukaan ”Kielenhuollon käsikirjan” nimiösivun kääntöpuolella pitäisi olla ”toinen painos” eikä ”2. painos”, ja lukujen ja kohtien numerointi pitäisi korvata sanoilla aina kymmenettä lukua myöten.

    Kirjasta löytyy kyllä muutenkin tarkkoja sääntöjä, jotka ovat vääriä.

    Kirjassa on myös virhe, kun se puhuu mittayksikön lyhenteestä tarkoittaessaan mittayksikön tunnusta. Virhe on sinänsä pieni, mutta kielenhuollon käsikirjassa sellaista ei saisi olla.

    Mitä tulee merkinnän ”kolme (3)” ivallisuuteen, niin kehotan lukemaan tekstini uudestaan. Kuten mainitsin, merkintätapaa käytetään eri tarkoituksiin. Pelkkä huonosti harkittu painottaminen on joskus vaikeasti erotettavissa ivallisesti, varsinkin jos ironiadetektoria ei ole kalibroitu. :-)
  16. Muistat sikäli väärin, että mitään yksikäsitteisiä rajoja ei ole sille, milloin kirjoitetaan kirjaimin ja milloin numeroin. Oudohko ilmauksesi "alta kymmenet piti kirjoittaa tekstein" viitannee siihen periaatteeseen, että pienet luvut yleensä ainakin kymmeneen asti kirjoitetaan kirjaimin. Tähän on kuitenkin suuri joukko poikkeuksia (esimerkkejä: 5. toukokuuta, 8 m [= kahdeksan metriä], sivu 2, 765 miestä ja 2 naista), ja toisaalta monet kymmentä suuremmat luvut kirjoitetaan kirjaimin joissakin tilanteissa (esimerkkejä: sata henkeä, kolmikymmenvuotias). Lisätietoja:
    http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/4.11.html#lukujen-ilm

    Ilmaisutyyppi ”kolme (3)” on nykyisin usein leikillinen tai jopa ivallinen: sillä korostetaan lukumäärää tai annetaan vaikutelma, että lukija ei muka ymmärtäisi lukua, jos se esitettäisiin vain yhdellä tavalla.

    Aiemmin ilmaistiin luku sekä numeroin että kirjaimin osittain väärennysten pelossa, osittain siksi, että ajateltiin, että numero saattaa turmeltua tai olla epäselvästi kirjoitettu. Kirjaimin kirjoitettaessa on enemmän redundanssia: yhden merkin turmeltuminen, muuttuminen tai väärä tulkinta ei yleensä muuta lukua toiseksi tai tee sitä epäselväksi.

    Shekkilaki (jonka nimen kirjoitan tässä lain itsensä kirjoitusasua käyttäen, vaikka se on suomen kielen normiston vastainen) ei suinkaan ole vaatinut eikä vaadi kirjoittamaan sekin summaa sekä numeroin että kirjaimin, vaan siinä sanotaan vain: ”Jos shekin määrä on merkitty sekä kirjaimin että numeroin mutta erisuuruiseksi, kirjaimin tehty merkintä on pätevä.” Samanlaista periaatetta todennäköisesti sovellettaisiin muidenkin asiakirjojen osalta. Niinpä jos joutuu allekirjoittamaan paperin, jossa on käytetty tuollaisia ilmauksia, kannattaa todellakin lukea myös kirjaimin kirjoitettu summa.
  17. Kyllähän naamaa ihan mielikseen katselee, mutta onkohan asiallista kutsua poliitikkoa näpsäkännäköiseksi? Sellainen saa jopa meikäläisen Wagner-tasoisen sovinistisian harjakset nousemaan pystyyn.

    Sukunimen oikea translitteraatio suomen kielessä on ”Tymošenko”. Ukrainaa translitteroitaessa kyrillistä i:tä vastaa y, mikä voi tuntua oudolta, mutta tällä on omat äänteelliset syynsä. Loppu-o:ta ei tietenkään vaihdeta miksikään, koska ukrainassa ei tehdä niin.

    Etunimi pitäisi oikeastaan translitteroida ”Julija”. Suomalaisessa standardissa on kuitenkin epäselvä viittaus siihen, että naisten etunimissä käytetään usein ia-loppua säännönmukaisen ija-lopun sijasta, ks.
    http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/iso9.html8#poik
  18. "Jos omaat kärsivällisyyttä" on sujuvalla suomella sanottuna "jos olet kärsivällinen".

    Toisaalta "kielipoliisien kategorinen hylkääminen" on pikemminkin kielimiliisien - itse itsensä kielipoliiseiksi julistaneiden äidinkielenopettajien ja harrastajien - puuhastelua. Virallinen kielenhuolto ei liene koskaan tuominnut omata-sanaa vaikka onkin sanonut (osuvasti), että se on usein (tai useimmiten) korvattavissa paremmilla ilmauksilla.

    Nyrkkisäännöksi voisi antaa, että omata-verbiä sopii käyttää lauseenvastikkeissa, jos niiden korvaaminen sivulauseilla johtaisi vielä kömpelömpään ilmaisuun. Yleensä "hyvät suositukset omaava hakija" on paremmin sanottuna "hakija, jolla on hyvät suositukset", mutta jos virkkeessä on jo viisi relatiivilausetta ja tekstin piti olla valmis eilen, niin...
  19. Muistelisin, että kun joskus 1970-luvun alussa hankin HPY:n osuusliittymän, sen käypä hinta oli 3 000 tai 3 500 markkaa. Varmempi tieto minulla on vuodelta 1986: silloin ostin liittymän 4 250 markalla. Kovia hintoja ne olivat senaikaisella tulotasolla.

    Nyt pitäisi vielä tietää, mitä tekemistä tällä on kieliasioiden kanssa...
  20. ”Prypjat” on ukrainankielinen nimi, ja Tšernobylin nimi ukrainaksi on Чорнобиль (Tšornobil), joten jotain johdonmukaisuutta tässä on – vaikka hattua ei ilmeisesti osattukaan panna s:n päälle. Sellaisten asujen käytössä suomen- tai ruotsinkielisessä tekstissä ei tietenkään ole tolkkua, mutta ilmeisesti pyrkimys poliittiseen korrektisuuteen yhdistettynä ammattitaidottomuuteen johtaa kaoottisiin kirjoitusasuihin.

    Ukrainassa toki käytetään ukrainan kieltä. Tässä ei pitäisi olla muuta epäselvää kuin se, missä määrin katsotaan, että jotkin venäjään perustuvat asut ovat suomessa sovinnaisasuja, joita ei muuteta. Pelkään pahinta, sillä onhan poliittisista syistä korvattu (vähän toisella suunnalla) venäjän kautta lainautunut Gruusia-sanakin sekaannuksia aiheuttavalla Georgia-sanalla. Vanhojen suomenkielisten asujen (Kiova, Harkova, Pultava) pitäisi tietysti ilman muuta säilyä, mutta kyllä niitäkin vielä sotketaan kun vauhtiin päästään.
    21. 116 / 141
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt