yucca42

Vapaa kuvaus

Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

11

Kommenttia

2810

  1. Kyse-sanaa käytetään ilmauksessa "on kyse siitä-ja-siitä", jossa voisi käyttää myös kysymys-sanaa ("on kysymys siitä-ja-siitä"). Lisäksi sitä käytetään samantapaisissa ilmauksissa "tulee kyseeseen" ja (nykyisin harvoin) "panna kyseeseen" 'kyseenalaistaa'

    Muutoin ei kyse-sanaa juurikaan käytetä, paitsi johdoksissa ja yhdyssanoissa(esim. kyseinen, kyseenalainen, kyseistää).
  2. Sananmuoto "toori" (pro "toore") voi kyllä jotenkin selittyä loppusoinnun tavoittelulla. Mutta "teste - este" ei olisi loppusointuinen, koska "teste" ääntyi "tästä". Agricolahan ei kirjoituksessa tehnyt mitenkään selvää eroa e- ja ä-äänteen välillä, kuten ei ruotsissakaan tehty.
  3. Tuli vielä mieleeni: mistä voi johtua "ilman este"? Tuollainen preposition ja taipumattoman nominin yhdistelmähän on kovin vieras suomen kielelle, joten ei luulisi Agricolan sellaiseen sortuneen. Vanhassa kirjakielessähän ilman-sana on yleensä joko partitiivin tai abessiivin yhteydessä (esim. "ilman taloa" tai "ilman talotta" tai, murteissa tavallisempaa abessiivin päätteen muotoa käyttäen, "ilman talota"). Odottaisi siis ilmaisua "ilman estettä" tai "ilman esteettä".
  4. Minua alkoi pikemminkin ahistaa (ahdistaa), kun tajusin, etten ymmärrä Agricolan kielen erikoisuuksia kovinkaan hyvin. Näitä on varmaankin käsitelty vanhaa kirjasuomea käsittelevässä kirjallisuudessa, lukemassanikin, mutta eipä ole jäänyt mieleen.

    Esimerkiksi kun Agricola kirjoitti "Somen", hän ei varmaankaan tarkoittanut lukutapaa, jossa "o" on lyhyt, mutta tarkoittiko hän lukutapaa "Soomen" vai lukutapaa "Suomen"? Diftongiutuminen oo > uo on varmaan tapahtunut eri aikoina eri alueilla, mutta oliko se vielä tapahtumatta tai kesken Agricolan aikana jollakin alueella, joka vaikutti hänen kieleensä?

    Oppe nyt wanha / ia noori /
    joilla ombi Sydhen toori .

    Miksi "Oppe"? "Oppi" olisi ymmärrettävissä (ja tulkittavissa joko sanaksi "opi" tai sanaksi "oppii"), mutta mistä loppu-e? Entä "toori"?

    mutt Cristus sen tas lodhutta .

    Agricola muistaakseni kirjoitti yhdistelmän hð vaihtelevasti ilman erityistä logiikkaa - tässä dh:lla, muualla muistaakseni mm. chdh:lla. Ehkä tässä ei ole kyse sen kummemmasta kuin siitä, että h ääntyi heikosti ja vaihtelevastikin, joten Agricolan korva joissakin tapauksissa kuuli ð:n edellä h:n, joissakin ei, vaikka nykykieli on toisella kannalla.

    Lue sijs hyue Lapsi teste /
    Alcu oppi ilman este .

    Tuo "Alcu oppi" taitaa olla ensimmäinen tunnettu lappeen Ranta kielen (yhdyssanojen erilleen kirjoittamisen) esiintymä. :-=
  5. Googlella löytyy

    VESO-päivä
    Veso-päivä
    Vesopäivä
    Veso -päivä
    veso-päivä
    vesopäivä

    Mitä kielenhuolto sanoo? Kielikello-lehden numerossa 1/2006 on uutinen suomen kielen lautakunnan vapauttavasta kannanotosta, joka tuo suuren ilon koko kansalle, joka näin suomen kielen päivän kunniaksi kerrottakoon: lyhenteissä saa käyttää isoja tai pieniä kirjaimia ihan miten haluaa! Yhdysmerkin käytöstä tällaisissa sanoissa on sama sanottu jo aiemmin.

    Voisi vaikka kirjoittaa VESo-päivä ihan vaan yksilöllisyyden vuoksi.
  6. Olet pohdinnoissasi aivan oikeassa. Muutosten syynä on, että tietokoneissa käytettävissä lomakkeissa, toiminta-asetusten valinnassa jne. on valintamerkkinä (check mark) se, mikä vanhan suomalaisen käytännön mukaan on väärin-merkki.

    Vanha oikein-merkki taas on lähes hävinnyt käytöstä, paitsi sen erikoiskäytössä kaupallisella alalla. Merkki, joka on %-merkin tapainen mutta niin, että ympyröiden tilalla on pisteet ja vinoviiva on vain hiukan vinossa, on käytössä ns. kaupallisena miinusmerkkinä, ks.
    http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/4.14.html#commin
  7. Jotkin piripintaan-tyyppisistä sanoista saattavat sisältää alkuosanaan jonkin merkityksellisen sanan, usein perusmuodosta poikkeavassa yhdyssanamuodossa. Valtaosa niistä on kuitenkin eräänlaisen leikittelyn tulosta, jossa sanaa vahvistetaan etuliitteellä, joka äänteellisesti muistuttaa sanaa. Näin on syntynyt monia alkusointuisia ilmauksia - putipuhdas, supisuomalainen, typötyhjä. Alkuosalla ei ole itsenäistä merkitystä. (Esimerkiksi "supi" on kyllä suomen sana, mutta tällä eläintä tarkoittavalla sanalla ei ole tekemistä sanan "supisuomalainen" kanssa.)

    Tämän ilmiön taustalla taas on yksinkertaisempi ilmiö, jossa sanaa vahvistetaan toistamalla se sellaisenaan. Hupaisaa on, että tällainen yksinkertainen toisto on palannut kieleen ja sitä käytetään osoittamaan, että tarkoitetaan aitoa, varsinaista, alkuperäistä asiaa: esim. "kirjakirja" on oikea kirja vastakohtana esimerkiksi ns. sähköiselle kirjalle.
  8. Joissakin läntisissä murteissa esiintyy kyllä d-äänne, mutta se on tullut niihin ruotsista. Aluksi se esiintyi lainasanoissa, joissa nämä murteet säilyttivät ruotsin d:n, ja myöhemmin d-äänne alkoi levitä muuhunkin sanastoon.

    Dentaalispiranttia olisi kyllä sopivampaa kutsua dhentaalispirantiksi tai ðentaalispirantiksi, koska kyseessä on (tai oli) nimenomaan _soinnillinen_ spirantti.
  9. Liisteri on tärkkelyspitoisesta aineesta ja vedestä keittämällä valmistettu liimaava aine.
  10. Nykysuomen sanakirjan mukaan suulakka on "ohueksi, säännölliseksi levyksi puristettu liisterikiekko, jollaisia ennen käytettiin kirjeen sulkemiseen". Tuo on kirjoitettu joskus 1950-luvulla, joten nykykieleen "suulakka" ei todellakaan enää kuulu. Historiallisesta tekstistäkö sen kohtasit? Sivulla
    http://www.gastrolab.net/ghf16.htm
    on vanha teksti lääketieteellisestä käsikirjasta, ja siinä suulakkaa käytetään vähän muuhun kuin varsinaiseen tarkoitukseensa:
    "Kapseleja (koteloja) käytetään karvaiden ja vastenluntoisten lääkkeiden ma´un peittämiseksi, eritoten henkilöille, jotka sellaiset helposti oksentavat takaisin. Otetaan korkin kokoinen kappale suulakkaa tai öylättiä, asetetaan se suurempaan ruokalusikalliseen tai vähäiseen teelautaseen ja kostutetaan vedellä. Kun se on hyvin li´onnut, kaadetaan vesi pois, sille asetetaan lääke ja kääristään hyvin öylätillä luumun muotoiseksi, jolloin se on helppo niellä."
  11. Etuliite "peri-" tarkoittaa eri sanoissa eri asioita eikä useinkaan edes ole etuliite vaan yhdyssanan osa (erityisessä yhdyssanamuodossa).
  12. Sinulla on tosiaan ongelma, jos et osaa ajatella filminauhaa nauhana. Sana "filmi" ei suinkaan itsessään tarkoita nauhaa vaan kalvoa t. kelmua.
  13. Sana "kuvanauha" tarkoittaa Nykysuomen sanakirjan mukaan mm. 'peräkkäisten kuvien muodostama nauha' ja erityisesti 'elokuvan filminauha, raina'. Missä siis ongelma? Mitä niissä filmikeloissa on jos ei kuvanauhoja?

    Ongelma on ilmeisesti siinä, että ajattelet kuvanauha-sanan tarkoittavan vain magneettinauhaa, johon on tallennettu kuvia.

    (Magneettinauhaan liikkuvaa kuvaa tallentavia laitteita saattoi olla jo vuonna 1953, joskaan ei varmaan elokuvanteossa, mutta se siis asiassa epäolennaista.)
  14. Merriam-Websterin selitys on vähän harhaanjohtava. Sivistyssanoissa esiintyvä "pro-" on yleensä ihan latinaa, ja "pro" on latinassa alkuperäinen, ei lainattu. Kreikassa on samanlainen prepositio, mutta yhtäläisyys johtuu kielten yhteisestä indoeurooppalaisesta alkuperästä.

    Prepositiolla "pro" on varsin monta merkitystä, samoin vastaavalla etuliittellä. Strengin Latinalais-suomalainen sanakirja selittää merkityksiä palstan verran. Muuan tuttu merkitys on 'hyväksi, puolesta' mm. ilmaisuista "pro Finlandia", "pro patria". Tuttu lienee myös merkitys 'sijasta, asemasta' esimerkiksi sanassa "prokonsuli" (alkujaan 'konsulin sijainenä) - ja myös mainitsemassasi käytössä itsenäisenä lainasanana suomessa. Mutta nämä ovat pikku yksityiskohtia alkuperäisten merkitysten kirjossa. Alkuperäisin merkitys on ehkä konkreettinen 'edessä, edellä; eteen, edelle'.

    Sanat "prologi" ja "prognoosi" ovat peräisin kreikasta, ja niissä etuliite on siis latinan etuliitteen "pro-" sukulainen. Valtaosa pro-alkuisista sivistyssanoista on latinalaisperäisiä.

    Sana "proaktiivinen" 'ennalta vaikuttava' on uusmunkkilatinaa. Siinä etuliitteelle on annettu vähän outo merkitys, sillä latinassa ajallista edeltämistä ilmaistaan yleensä prepositiolla "ante" tai prepositiolla "prae" (josta etuliite "pre-") johtuu. Lisäksi sana on muodostettu vain liimaamalla sanoja yhteen, välittämättä latinan sananmuodostuksen tavoista.

    Latinassa on kyllä vanhastaan etuliitteestä "pro-" ja verbistä agere : ago: egi : actum muodostettu yhdysverbi, mutta siinä vanhan latinan lainalaisuuksien mukaisesti etuliite esiintyy vokaalin edellä vanhemmassa muodossaan "prod-" ja jälkiosan alkuvokaali on (alkujaan painottomaan asemaan jouduttuaan) kehittynyt i:ksi, joten verbi on prodigere : prodigo : prodegi : prodactum, joten siitä johdettu sivistyssana olisi "prodactive", "prodaktiivinen". Verbin merkitys on konkreettisesti 'ajaa pois' tai 'ajaa edellään', kuvaannollisemmin 'tuhlata' (vrt. engl. "prodigal son" 'tuhlaajapoika').

    Niinpä "proaktiivinen" on siis vähän barbaarisesti muodostettu sana ja merkitykseltäänkin outo. Toisaalta se on yleensä tylsä koristesana, joten sopii tyyliin.
  15. Lyhenteen "so." virallinen avaus on tietysti "se on", kuten lyhenneluettelossa
    http://www.kotus.fi/kielitoimisto/varasto/lyhenteita.html
    sanotaan. Käytännössä tällainen lukutapa johtaa useimmiten kömpelöön ja paperinmakuiseen ilmaisuun. Mainitsemasi "toisin sanoen" on hiukan parempi - sitä voisi jopa joku käyttää vapaassa puheessa. Mutta usein "eli" ajaisi saman asian, eikä sitä tarvitsisi lyhentää.

    Lyhenteiden käyttämisen pääsääntöhän on: älä käytä lyhenteitä. Lukiessa tämän muistaminen ei auta, mutta lukiessa on apua pääsäännön yhdestä _perustelusta_: lyhenteet tarkoittavat eri asioita eri ihmisille. Niinpä lukijan kannattaa olettaa, että varsinkin ns. paperilyhenteitä kuten "so.", "ao.", "em.", "ko." ja "ym." käytettäessä todellinen merkitys (siis mitä kirjoittaja oikeastaan tarkoittaa) voi olla muuta kuin mitä lyhennesanasto sanoo.
  16. Netissä ei ole mitään suomen sanakirjaa, joka olisi lähelläkään kunnollista yksikielistä sanakirjaan. Yleisistä kirjastoista löytyy todennäköisesti ainakin lukusalista Nykysuomen sanakirja, Suomen kielen perussanakirja tai Kielitoimiston sanakirja. Niitä myydään myös kaupoissa.
  17. Mitä luennoitsija vastasi, kun kysyit häneltä?

    Ai et kysynyt etkä tiedä, miten hänet saisi käsiinsä. No sitten ei ole tapaa saada selville, mitä _hän_ tarkoitti.

    Ehkä opettajasi osaisi esittää sopivia arvauksia. Joka tapauksessa opettajalta kysyminen voisi edistää sitä, että koulussa paremmin huolehditaan siitä, miten kouluun kutsutut luennoitsijat esiintyvät, selittävät sanojaan jne.

    Oma veikkaukseni on, että kyseessä oli jonkinasteinen haukkumasana englannin mallin mukaan, vrt.
    http://www.m-w.com/dictionary/anal
    Nimellisesti merkitys saattaa tällöin olla esimerkiksi 'psykososiaalisen kehityksen anaalis-sadistiseen vaiheeseen fiksoitunut'. Kyseessä on kuitenkin lähes aina vain alatyyli hienostelevien sanojen valepuvussa. Käytännössä merkitys on siis paremmin kuvattavissa sanoilla "ihan perseestä".

    Mahdollista on toki sekin, että kuulit sanan jollain tapaa väärin. Tämäkin voisi selvitä kysymällä luennoitsijalta tai opettajalta - tai kertomalla lauseyhteys, jossa sanaa käytettiin.
  18. Ei "horjuvuus" ole termi vaan yleiskielen sana. Sama koskee sanaa "vaihtelu". Ei kannata etsiä termimerkityksiä sanoilla, joita ei ole termeiksi määritelty ja joita ei termeinä käytetä.

    En tiedä, miten sellaisia perussanoja kuin "horjua" ja "vaihdella" voisi selittää. Ehkäpä niin, että horjuminen tarkoittaa epävarmuutta ja epäjohdonmukaisuutta, usein sellaista, jossa sana tai muu ilmaus on milloin norminmukaisessa muodossa, milloin jossakin muussa muodossa. Usein horjuvuus johtuu ihan tietämättömyydestä. (Hiljattain sattui eräästä lehdestä silmään, miten yhdessä artikkelissa kirjoitetaan "ubiqitous" ja toisessa "ubiquitous". Ei tässä ole muusta kysymys kuin siitä, että toinen kirjoittaja kirjoitti väärin ja toinen oikein eikä toimittaja tarkistanut tekstiä tarpeeksi huolellisesti.)

    Jos esimerkiksi saman kirjoittajan tekstissä on välillä "kirjoittaa", välillä "kirjottaa", niin tällaista vaihtelua sopinee kutsua horjuvuudeksi. Kirjoittaja horjahtelee koulussa oppimansa kirjakielisen muodon ja puheessa käyttämänsä muodon välillä, lähes aina tahattomasti.

    Muuta vaihtelua taas on vaikkapa se, että yksi kirjoittaa "vasta" ja toinen "vihta".
  19. Kysyjän nimimerkistä päätellen kyse on kieliopillisesta asiayhteydestä, ja silloin todellakin "perifrastinen" tarkoittaa eräänlaista taivutusta, jossa käytetään apuverbiä tai muuta apusanaa eikä pelkkiä taivutusmuotoja.

    Tosin "I did have" on sikäli vähän huono esimerkki, että se ei ole ihan normaalienglantia. Tai siis on se tavallaan, mutta niin sanotaan vain erityisellä tavalla painotettaessa. Normaalimpi olisi perifrastinen negaatio: "I didn't have".

    Parempi esimerkki olisi "I had written", joka sisältää, kuten myös suomen "olin kirjoittanut", perifrastisen verbintaivutuksen, pluskvamperfektin eli leikillisesti sanottuna entispäättymän. Jossakin muussa kielessä sama asia sanottaisiin ei-perifrastisella taivutuksella, kirjoittamista tarkoittavan verbin muodolla (esim. latinassa "scripseram").
  20. Olet tosiaan harhateillä. Wikipedian ja Britannican vertailu ensinnäkin uutisoitiin vääristellen (erot leimattiin vähäisiksi ja sitten annettiin ymmärtää, ettei niitä ollutkaan), ja nyttemmin on osoitettu, että itse vertailu tehtiin vääristellen. Siinä mm. annettiin arvioijien arvioitaviksi Britannican artikkeleina juttuja, joita ei ole koko Britannicassa. Kiinnostuneet löytänevät tarkemmat tiedot Googlella.

    Wikipedian sanominen tietosanakirjaksi kertoo siitä, miten vähän sanoja on lukenut tietosanakirjoja.
    21. 119 / 141
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt