Länsimainen oikeus lähtee siitä, että ihminen on syytön, kunnes oikeus muuta todisteiden valossa toteaa. Tätä en ole kiistänytkään. Se selviäisi sinulle kyllä, jos pyyhit kuolan pois näytöltäsi ja suupielistäsi ja luet viestini.

Oikeus perustuu todellakin siihen, että jokainen on tasa-arvoinen oikeuden edessä. Juutalaisten oikeus ei perustunut tähän, vaan etenkin alempiarvoisista kuka tahansa saatettiin kivittää kuoliaaksi millä syyllä tahansa.

Länsimainen kulttuuri pohjautuu enää pieneltä osin Raamattuun, mutta oikeusjärjestelmä ei nykyisin perustu/pohjaudu Raamattuun ollenkaan.
Mennäänpä jälleen aikaan, jonka hassut amerikkalaiset lahkot joutuvat kiistämään tyystin, eli näitä asioita ei ole tapahtunut amerikkalaisten lahkojen maailmankuvan mukaan:

http://www.tiede.fi/uutiset/4053/t_rexit_soivat_toisiaan

16.10.2010 17:00
T. rexit söivät toisiaan

Kaikkien aikojen tunnetuimman dinosauruksen Tyrannosaurus rexin ruokavaliosta on saatu lisää tietoa. Yhdysvaltalais-kanadalaisen paleontologiryhmän mukaan hirmupeto ei nirsoillut ruokansa suhteen, vaan sille kelpasivat myös omat lajitoverit.


Kannibalismi paljastui, kun tutkija Nick Longrich Yalen yliopistosta analysoi dinosaurusten luita ja löysi yhdestä 65 miljoonaa vuotta vanhasta fossiilista poikkeuksellisen suuria hampaanjälkiä. "Ne olisivat voineet olla minkä tahansa suuren lihansyöjän hampaiden jättämiä, mutta ainoa iso peto Pohjois-Amerikassa tuolloin oli T. rex", Longrich sanoo.

Vasta purijan tunnistettuaan Longrich huomasi, että kyseinen fossiili oli sekin T.rexistä peräisin. Havainto kiinnosti niin, että Longrich kollegoineen kävi läpi useiden museoiden T. rex-jäänteet. Kävi ilmi, että kolmesta muustakin luusta löytyi merkkejä T.rex-kannibalismista.

Tutkijoiden mukaan jäljet ovat kiistatta syömisjälkiä eikä pelkkiä puremajälkiä. He eivät kuitenkaan tiedä, onko T.rex päätynyt lajitoverinsa suuhun saalistuksen vai taistelun jälkeen. "Isot pedonsyöjät tekevät usein niin, että voittaja syö häviäjän", Longrich sanoo.

Aiemmin vain yksi dinosauruslaji - Majungatholus - on tiedetty kannibaaliksi, mutta Longrich uskoo tuoreen tutkimuksensa nojalla, että fossiilien tarkempi tutkimus paljastaa, että muutkin dinot söivät lajitovereitaan.

Tutkimuksen julkaisi PLoSONE.

Ja täällä hiukan kattavampi esitys aiheesta, jota eivät pysty kumoamaan epäkelpojen teologien hassutukset:

http://www.plosone.org/article/info:doi/10.1371/journal.pone.0013419

Sellaista tällä kertaa.
>>> En enää viimekesän juttua löydä,joka tukee väitettäni. >>>

No etpä sinä sitä tule koskaan löytämäänkään, sillä se ei ole mikään oikea tieteellinen tutkimus.

>>>Se että homous on synnynnäistä en ole havainnut mitään tutkimusta, joka puoltasi väitettäsi. >>>

Homouden syntyä ei täysin ymmärretä, kuten ei sitäkään, miksi joistakin tulee vasenkätisiä. Se tiedetään kyllä, että homoseksuaalisuus ei ole sairaus ja että se on biologinen taipumus, mitä suurimmalla todennäköisyydellä.

Tuossa Tiede-lehden juttu aiheesta:

http://www.tiede.fi/artikkeli/347/homoseksuaalisuuden_synty_oli_eduksi_lajille_

Uskonlahkojen eheytyshoidot ovat puutaheinää, jolla saadaan vain mielenterveydellisiä ongelmia aikaan, sillä homoseksuaalisuus ei poistu sillä, että ihminen aivopestään kieltämään oma biologinen taipumuksensa.

Tiedämme vaikkapa sen, että jostain syystä naiset, jotka synnytttävät pelkkiä poikia, niin jostain syystä viidennen-kuudennen pojan jälkeen seuraavien poikien homoseksuaalisuus alkaa olla todella todennäköistä.

Emme tiedä sitä, mistä ihmeestä tämä johtuu, mutta tiedämme sen, että näin tapahtuu.

Myös aivotutkimus puhuu sen puolesta, että seksuaalinen suuntautuneisuus on jo pitkälle määräytynyt ennen syntymää.

Magneettikuvissa homojen ja lesbojen aivot muistuttivat enemmän vastakkaisen kuin oman sukupuolen heteroseksuaalisten aivoja. "Tämä on tähän mennessä vankin näyttö homoseksuaalisten ja heteroseksuaalisten koehenkilöiden aivojen eroista", kirjoitti neurotutkija Ivanka Savic Pnas-lehden artikkelissa.
>>> homo-aihe sopii kirkkojen keskustelutilaisuuksiin ja asiasta olisi keskusteltava enemmän, ettei Raamatun totuus aiheeseen liityen jäisi olettamusten ja luulojen varaan, vaan että kirkkojen edustajat sanoisivat suoran mielipiteensä sekä seisoisivat jämäkästi Raamatun totuuden edessä paikallaan. >>>

Erilaiset kristinuskon tuhosta haaveilevat ihmiset ovat taatusti kanssasi samaa mieltä. Kun vaikkapa tämä piispa Repo pääsee ääneen kertomaan lähinnä rotusortoa muistuttavia mielipiteitään lähimmäisistämme, niin kyllä siinä jämäkästi silloin seisotaan, mutta kenen puolesta ja ketä vastaan, on toinen asia.

Raamatunopettaja Pasi Turunen oli määrättyyn pisteeseen asti kaikkein järkevimmän oloinen, mutta kun hänkin alkoi kantaansa perustella tarkemmin, oltiin heikoilla jäillä. Hän koetti kuitenkin pitää Raamatun ja Jumalan poissa perusteluistaan (joka oli toki järkevää) ja hän koetti perustella kantaansa luonnollisuudella. Mutta kun hänen ajatuksiaan pohti kaksi sekuntia kauemmin, oli haaksirikko edessä. Pasi Turunen, no points, sanottaisiin euroviisuissa.

Perussuomalaisten Oinonen veti pisteet kotiin kaikista vastenmielisimmillä kommenteilla, jotka mielipiteet toki nostivat taatusti tämän puolueen suosiota heidän peruskannattajien keskuudessaan.

Kirkkovaltuutettu Sonja Falk kertoi, että mahdollisten homoliittojen kautta voisi käydä niin, että heterot eivät sen jälkeen viitsisi mennä naimisiin ja lisääntyä. Edessä olisi jopa ihmisten sukupuutto!!!

MInä vain ihmettelin sitä, että kuinka hän oli nämä ajatuksensa kasannut ja mistä aineksista?

Sonja Falk ei taida tietää sitä, että esimerkiksi Bushmanni ei muutu homoksi, homoseksuaaliksi, jos homoliitot sallitaan. En aio myöskään erota vaimostani ja en rupea "homostelemaan".

Minusta tuntuu siltä, että mahdollisten homoliittojen jälkeenkin heterot jatkavat lisääntymistään ja vaikka homoliitot sallitaan, niin siitä huolimatta heterot saavat edelleen mennä keskenään naimisiin.

Onneksi Sonja täsmensi, että hänen ajatuksenkulkunsa oli pelkkää mielikuvitusleikkiä ja hyvä niin, sillä hänen ajatuksensa olivat harvinaisen typeriä jopa ns. paremmaksi kristityksi.

Ihmisistä on hyvin pieni osa sellaisia, jotka ovat saaneet uskonlahkojen kokousten jälkeen määrätyn mielenterveydellisen häiriötilan, että Päivi Räsäsen, Sonja Falkin yms mielipiteet kuulostivat järkeviltä.

Ja tämä hyvin pieni osa ihmisistä tekee erittäin hyvää terroria sen puolesta, että normaalijärkiset ihmiset eivät halua tulla leimatuiksi kristityiksi missään tilanteessa. He mieluummin eroavat kirkosta ja ovat uskonnottomia, vaikka uskoisivat Jumalaan, kuin kannattaisivat Räsäsen tai Falkin mielipiteitä.

Ne eivät olleet millään mittarilla järkeviä, eikä niiden ajatusten logiikkaa pysty kukaan selväpäinen ihminen puolustamaan yhdelläkään järkevällä argumentilla. Heidän mielipiteensä olivat hyvin vastenmielisiä, sekä epäinhimillisiä kaikilla tasoilla, jota he itse eivät valitettavasti tule koskaan tajuamaan.

Jokainen niistä lausahduksista, joita he sinä iltana suustaan päästivät, romutti kristinuskon suosiota maassamme niiden ihmisten keskuudessa, joilla ei ole uskonlahkoista hankittua vääristynyttä käsitystä kanssaihmisistä, jotka eivät jostain syystä satu olemaan juuri samanlaisia, kuin me valtaväestö olemme.

Tämä on surullista, mutta totta.
Kun televisiossa pääsee ääneen itseään parempina kristittyinä pitäviä ihmisiä, mm. aina niin ihanan vastenmielinen Päivi Räsänen, niin yleensä se johtaa kirkosta eroamiseen ja Jumalan sekä Raamatun arvovallan romahtamiseen.

Näin kävi tälläkin kertaa. Kun Päivi pääsee kertomaan siitä, kuinka oikea raamatullinen kristitty ajattelee lähimmäisistään, niin ei hyvä seuraa. Samanlainen seuraamus olisi sillä, jos varastat karkkia lapsen kädestä.

Näiden parempien ja enemmän oikeassa olevien kristittyjen ajatukset ovat tavallisista, lähimmäisistään huolehtivien ja kaikkia ihmisiä kunnioittavien kansalaisten mielestä hyvinkin vastenmielisiä ja kammottavia, joten siksi ihmiset ovat taas eronneet kirkosta suurin joukoin, koska haluavat osoittaa, että he eivät halua olla samassa veneessä noiden iljetysten kanssa.

>>> Perse saa punottaa yksityisasiana- mutta jos seurakunnat tahtovat valvoa jäseniensä ns "julkisyntiasioita" kuitenkin- asia kuuluu seurakunnan sisään >>

Nämä ovat niitä ajatuksia, joita pidetään vastenmielisinä. Näin Räsänenkin ajattelee, mutta hän muotoilee sanansa hiukan asiallisemmin, mutta minusta on hienoa, että sinä et tapasi mukaan kiertele ja kaartele, vaan kerrot asiat kuten adventistit yleisesti ajattelevat.

>>> homoilu nostaa usein miehen karismaa >>>

Tämä kuuluu samaan sarjaan ja tällaisten ajatusten ääneen kertomista ei pidetä kovin fiksuna, mutta sinusta se kertoo enemmän kuin haluatkaan.

>>> Seurakunta voi valvoa ihmista jos ihminen osallistuu srk elämään >>>

Amerikkalaiset lahkot valvovat jäsentensä elämää, sillä se on niille melkeinpä pakollista, koska jäsenet halutaan pitää kurissa.