Jäsenpako kiihtyy

Jäsenpako kiihtyy adventtikirkosta, kertovat uusimmat tilastot karua kieltään.

Vuoden 2007 lopussa adventtikirkon jäsenmäärä oli väestörekisterikeskuksen mukaan 3813 henkeä.

Vuoden 2009 lopussa adventtikirkon jäsenmäärä oli väestörekisterikeskuksen mukaan 3 542 henkeä.

Eli pudotus on suuri ja adventtikirkko onkin tipahtamassa uskonnollisen bisneksen kärjen vauhdista tyystin.

Adventtikirkon jäsenmäärä tipahti parisssa vuodessa 3.3 prosenttia, kun pahimmat kilpailijat USA:sta joko junnasivat paikoillaan (mormonit) tai tekivät hurjan jäsenkasvun, ainakin paperilla, eli Jehovan todistajat nostivat jäsenmääräänsä vuodesta 2008 hurjat 6.8 prosenttia.

Tämä on outoa (ainakin minusta) siksi, koska Jehovan Todistajat on oikeasti vaarallinen kultti, jonka jäsenyys tuhoaa ihmisen mielenterveyden kohtuullisen tehokkaasti ja mormonikirkonkin opit ovat täydellisen älyttömiä, jos niitä adventtikiron oppeihin vertaa, mutta he eivät kärsi sellaisesta jäsenpaosta kuin adventtikirkko.

Mutta markkinoinin peruskurssilla oppii sen, että jos tuotetta markkinoi huumorilla tai älyttömyydellä, niin sitten sen älyttömyyden pitää olla oikeasti älytöntä ja sitä pitää olla runsaasti, jotta se myy. Ilmeisesti mormonikirkon ja Jehovan Todistajien opit ovat oikeasti niin kahjoja, että ne sen takia menevät paremmin kaupaksi kuin adventtikirkon älyttömyydet, jotka tajuaa huonoksi älyttömyydeksi lapsikin.

Tai olisiko niin, että adventtikirkko selkeästi eniten tieteiden vastaisena kärsii nimen omaan siitä, eli jatkakaa vain markkinointia sen puolesta, että maapallon ihmiskunta on 6000 vuotta vanhaa. Hyvän tuloksen näyttää sekin konsti tuovan. Kuten olen kertonut, niin sellainen toiminta karkoittaa tehokkaasti tervejärkiset.

Adventtikirkko onkin menettänyt 20 vuodessa 20 prosenttia kastetuista jäsenistään.

http://www.ateistit.fi/uutiset/uuti100605.html

Tilastot ovat tuolta, koska siellä joku jaksaa tilastoja vielä esiin virastojen kätköistä kaivella, sillä väestörekisterikeskus ei enää jostain syystä julkaise tilastoja sivuillaan, eli täällä:

http://www.vaestorekisterikeskus.fi/vrk/home.nsf/pages/7DB30905CD412FC8C22571FE0033B947?opendocument

Sellaista taas ja vointeja kaikille. Timo Flink on toivonut saavansa olla pienen seurakunnan pastori ja hänen toiveensa kohenee vuosi vuodelta, eli joka vuosi hän on yhä pienemmän seurakunnan pastori, joten ei kai voi hänkään valittaa asioiden suunnasta.

123

1766

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • werwerwer

      Timon sanoja. Timo ei sanonut, että hän toivoo olevansa pienen seurakunnan pastori, vaan hän sanoi, että hän on mieluummin pienen ja uskollisen kuin suuren ja riitaisan pastori. Sulla on kumma tapa aina valehdella toisten sanomisista. Taidat olla uskontovastainen heppu.

      • Hänen toiveensa toteutuu ja hassua, että meillä on samat toiveet. Minäkin olen salaa toivonut, että hän saisi olla joka vuosi yhä pienemmän seurakunnan pastori ja minunkin toive on toteutunut!!

        Ehkäpä meillä sittenkin on sama Jumala!

        Toteuttaa molempien toiveet.

        Mutta jos olemme rehellisiä, niin pieni ja uskollinen, sekä suuri ja riitaisa eivät ole toistensa vastakohtia, vaan tässä tapauksessa ne ovat kuvitteellisia vastakohtia.

        Adventtikirkko on todellisuudessa pieni ja riitaisa, jonka esiripun takana käydään sellaista vääntöä ja taistelua, että siitä ei kovin moni ole edes tietoinen ja jos on, niin koettaa olla sen näköinen, kuin ei todellisuudessa tietäisi mitään.

      • werwerwer
        bushmanni kirjoitti:

        Hänen toiveensa toteutuu ja hassua, että meillä on samat toiveet. Minäkin olen salaa toivonut, että hän saisi olla joka vuosi yhä pienemmän seurakunnan pastori ja minunkin toive on toteutunut!!

        Ehkäpä meillä sittenkin on sama Jumala!

        Toteuttaa molempien toiveet.

        Mutta jos olemme rehellisiä, niin pieni ja uskollinen, sekä suuri ja riitaisa eivät ole toistensa vastakohtia, vaan tässä tapauksessa ne ovat kuvitteellisia vastakohtia.

        Adventtikirkko on todellisuudessa pieni ja riitaisa, jonka esiripun takana käydään sellaista vääntöä ja taistelua, että siitä ei kovin moni ole edes tietoinen ja jos on, niin koettaa olla sen näköinen, kuin ei todellisuudessa tietäisi mitään.

        Timo ei ole tuollaista toivomusta esittänyt.

      • werwerwer kirjoitti:

        Periaatteessa on täysin yhdentekevää se, mitä hän on oikeasti sanonut tai jättänyt sanomatta, koska sillä ei ole oikeasti mitään merkitystä.

        Ainoa asia jolla on merkitystä on se, että adventtikirkko on kuoleva amerikkalainen humpuukilahko, joka kokee sen kohtalon, jonka se on ansaitseva. Sillä on merkitystä, ei muulla.

      • alex-kasi

        ensin puhut potaskaa ihmisestä (tässä tapauksessa Timosta) ja sitten kohautat olkapäitäsi..

        Ketkä lähtevät seuraamaan Bushmannia ?? ja uskova_1:stä..

        En minä ainakaan- vaikka en adventisti olekaan - minulle he ovat ihmisten parjaajia - ei muuta.. mikä johtunee heidän aikaisemmasta epäonnistumisestaan elämässään. He eivät tajua että ei heidän elämänsä tule paremmaksi sillä että puhuvat potaskaa ihmisistä..

        alex

      • alex-kasi kirjoitti:

        >> He eivät tajua että ei heidän elämänsä tule paremmaksi sillä että puhuvat potaskaa ihmisistä.. >>

        Tuleeko sinun elämäsi siitä paremmaksi?

        >>> mikä johtunee heidän aikaisemmasta epäonnistumisestaan elämässään >>

        No mitäs tuo oli? Olisiko ollut sitä mainitsemaasi parjausta? Kannattaa itse lopettaa ensin se, josta muita syyttää, niin silloin on uskottavampi.

        jos yrittää auttaa sinua ulos siitä anti-adventismi traumastasi jonka olet nähtävästi saanut lapsuutesi adventismi-kodissasi, kun vanhempasi "rajoittivat lapsuuttasi" adventismillaa. Tai et kai väitä että tuo ihmisten pilkkaamisesi ja anti-adventismisi johtuisi jostain muusta syystä????

        Minulle ainakin saat kyllä selittää kauan ennenkuin uskon sen johtuvan mistään muusta.. ja sama on uskova_1:n uskoon tulon takana - jonkinlainen pakkomielle jonka hän suuntaa adventismia ja adventisteja vastaan.. niin ja kaikkia niitä vastaan jotka "kehtaavatkin" olla samaa mieltä joissain asioissa adventistien kanssa, Riittan kirjoituksia kiihdyttää pelko/usko helvetin tulijärveen joutumisesta..

        Etkö todella NÄE yhtäläisyyttä teidän välillänne?

        Sinä saat keksiä hassuuksia minun lapsuudestani, nuoruudestani, jotka eivät pidä paikkaansa, vaan sinä luulet kykeneväsi sanomaan paremmin sen, minkälainen oli minun lapsuuteni?

        Niinkö, rakas Alex?

        Se ei ole sinun mielestäsi parjausta, kun keksit olemattomia toisten elämästä?

        Mutta jos joku toinen tekee samaa, niin se on parjausta, niinkö?

        SInä taidat olla oikeasti höppänä, mutta ei se mitään. Minä pidän höpänöistä.

        >>>Etkö todella NÄE yhtäläisyyttä teidän välillänne? >>>

        En näe, mutta jos sinä näet, niin keskustelepa lääkityksestäsi hiukan lääkärin kanssa, kun seuraavan kerran käyt.

      • kahtokaahan
        bushmanni kirjoitti:

        >> He eivät tajua että ei heidän elämänsä tule paremmaksi sillä että puhuvat potaskaa ihmisistä.. >>

        Tuleeko sinun elämäsi siitä paremmaksi?

        >>> mikä johtunee heidän aikaisemmasta epäonnistumisestaan elämässään >>

        No mitäs tuo oli? Olisiko ollut sitä mainitsemaasi parjausta? Kannattaa itse lopettaa ensin se, josta muita syyttää, niin silloin on uskottavampi.

        Ei kai se parjaamista ole, jos sinun epäonnistumistasi säälitellään? Säälithän sinäkin adventisteja, niin olet kirjoittanut. Vai et kai tarkoittanut sitä parjaamisena?

      • alex-kasi
        bushmanni kirjoitti:

        Sinä saat keksiä hassuuksia minun lapsuudestani, nuoruudestani, jotka eivät pidä paikkaansa, vaan sinä luulet kykeneväsi sanomaan paremmin sen, minkälainen oli minun lapsuuteni?

        Niinkö, rakas Alex?

        Se ei ole sinun mielestäsi parjausta, kun keksit olemattomia toisten elämästä?

        Mutta jos joku toinen tekee samaa, niin se on parjausta, niinkö?

        SInä taidat olla oikeasti höppänä, mutta ei se mitään. Minä pidän höpänöistä.

        >>>Etkö todella NÄE yhtäläisyyttä teidän välillänne? >>>

        En näe, mutta jos sinä näet, niin keskustelepa lääkityksestäsi hiukan lääkärin kanssa, kun seuraavan kerran käyt.

        Itsehän ole kertonut kuinka adventismi rajoitti lapsuuttasi, et saanut muiden lasten tavoin leikkiä ja olla lapsi.. vaan sinun oli pakko mennä vanhempiesi mukana Adventtikirkkoon "aivopestäväksi".. ja kuinka myöhemmin tajusit että olet menettänyt suuren osan lapsuudestasi adventismin tähden - koska kierot (tai typerät) adventistit pettivät vanhempasi uskomaan satuihinsa...

        Etkö enää muista mitä kirjoittelet?

        Olen kertonut myös, että lapsuudessani ei ollut sinällään mitään vikaa, koska se oli minun lapsuuteni jonka minä elin ja en muusta tiennyt.

        Jälkeenpäin asiat näkee toisessa perspektiivissä, mutta elämä silloin kun sen elin, oli normaali elämä niissä puitteissa, joissa se elettiin.

        Tämänkin olen sinulle selittänyt jo lukemattomia kertoja, mutta asia ei ole sinulle vielä valjennut, vaan jaksat höpistä omia joutavia juttujasi, joita höppänät viljelevät paremman tekemisen puutteessa.

        En ole myöskään koskaan väittänyt vanhempiani typeriksi tai kieroiksi, vaan se on oman mielesi tuotosta. Elin pääsääntöisesti rakastavassa ympäristössä, kuten olen kertonut.

        SInä itse viljelet valheita, väittämällä vanhempiani kieroiksi, yms humpuukia, joita sinä tunnetusti ihmisistä levittelet.

        Silloin lapsena en ymmärtänyt kirkkoon menemisessä olevan mitään aivopesua, tietenkään, vaan se oli ihan normaalia touhua, koska en muusta tiennyt.

        Oliko muuta, vai haluatko keksiä lisää juttuja vaikkapa vanhemmistani?

      • werwerwer
        bushmanni kirjoitti:

        Periaatteessa on täysin yhdentekevää se, mitä hän on oikeasti sanonut tai jättänyt sanomatta, koska sillä ei ole oikeasti mitään merkitystä.

        Ainoa asia jolla on merkitystä on se, että adventtikirkko on kuoleva amerikkalainen humpuukilahko, joka kokee sen kohtalon, jonka se on ansaitseva. Sillä on merkitystä, ei muulla.

        sinä siis saat vapaasti valehdella toisista ihmisistä eikä sillä ole merkitystä, vai??????

        noinko sokea olet????????????

      • alex-kasi
        bushmanni kirjoitti:

        Olen kertonut myös, että lapsuudessani ei ollut sinällään mitään vikaa, koska se oli minun lapsuuteni jonka minä elin ja en muusta tiennyt.

        Jälkeenpäin asiat näkee toisessa perspektiivissä, mutta elämä silloin kun sen elin, oli normaali elämä niissä puitteissa, joissa se elettiin.

        Tämänkin olen sinulle selittänyt jo lukemattomia kertoja, mutta asia ei ole sinulle vielä valjennut, vaan jaksat höpistä omia joutavia juttujasi, joita höppänät viljelevät paremman tekemisen puutteessa.

        En ole myöskään koskaan väittänyt vanhempiani typeriksi tai kieroiksi, vaan se on oman mielesi tuotosta. Elin pääsääntöisesti rakastavassa ympäristössä, kuten olen kertonut.

        SInä itse viljelet valheita, väittämällä vanhempiani kieroiksi, yms humpuukia, joita sinä tunnetusti ihmisistä levittelet.

        Silloin lapsena en ymmärtänyt kirkkoon menemisessä olevan mitään aivopesua, tietenkään, vaan se oli ihan normaalia touhua, koska en muusta tiennyt.

        Oliko muuta, vai haluatko keksiä lisää juttuja vaikkapa vanhemmistani?

        Minä kirjoitin sinun tunteistasi seuraavaa:
        itsehän ole kertonut kuinka adventismi rajoitti lapsuuttasi, et saanut muiden lasten tavoin leikkiä ja olla lapsi.. vaan sinun oli pakko mennä vanhempiesi mukana Adventtikirkkoon "aivopestäväksi".. ja kuinka myöhemmin tajusit että olet menettänyt suuren osan lapsuudestasi adventismin tähden - koska kierot (tai typerät) adventistit pettivät vanhempasi uskomaan satuihinsa...

        ---
        ja nyt sanot (jälleen) että ...

        Jälkeenpäin näit asiat toisessa perspektiivissä, mutta elämä silloin kun sen elin, oli normaali elämä niissä puitteissa, joissa se elettiin. (Sen minä juuri tuossa kirjoitin että "myöhemmin tajusit") ..

        En ole myöskään koskaan väittänyt vanhempiani typeriksi tai kieroiksi, vaan se on oman mielesi tuotosta. Elin pääsääntöisesti rakastavassa ympäristössä, kuten olen kertonut. (en ole minäkään - vaan vain otin esiin sinun käsityksesi adventisteista joiden katsot pettäneen vanhempiasi adventismillaan ja jonka tähden sait lapsuuden jota et ikinä antaisi omille lapsillesi)

        SInä itse viljelet valheita, väittämällä vanhempiani kieroiksi, yms humpuukia, joita sinä tunnetusti ihmisistä levittelet. (Itse valehtelet että olen väittänyt ketään kieroksi - se oli sinun mielipiteesi adventismeista jonka toin esiin)

        Silloin lapsena en ymmärtänyt kirkkoon menemisessä olevan mitään aivopesua, tietenkään, vaan se oli ihan normaalia touhua, koska en muusta tiennyt. (senhän minä juuri sanoin - että nyt myöhemmin tajusit ja nyt olet katkera että sinua on petetty. Tuli mieleeni kirjoituksesi aikaisemmin jossa et toivonut kenellekään lapselle sellaista kohtaloa - oletko unohtanut?)

        Minä uskon että vanhempasi olivat aitoja uskovia ihmisiä, mutta epäonnistuivat välittämään uskonsa sinulle.
        Ja nyt haukut pusikosta adventisteja jotta et loukkaisi vanhempiasi (mikä oikein ja hyvä), mutta sen sijaan työksesi loukkaat muita adventisteja (mikä tuo väkisinkin mieleen että teet sen kostaaksesi)..

        Jos minä olisin suínun asemassasi ja minulla olisi samat vihan tunteet vanhempiei uskontoa kohtaan kuin sinulla - keskustelisin vanhempieni kanssa (sävyisästi) että näet elämän tänään hieman toisesta vinkkelistä kuin ennen ja että sinulla on ikäänkuin pistin rinnassasi ja haluaisit keskustella ja tehdä asiat selväksi.

        SIIS JOS MINÄ OLISIN SINUN ASEMASSASI, mutta jokainen taplaa tyylillään..

        SInä olet höppänä, mutta aika harmiton.

        Rakastan sinua silti, rakas Alex.

      • taitaaolla?
        bushmanni kirjoitti:

        SInä olet höppänä, mutta aika harmiton.

        Rakastan sinua silti, rakas Alex.

        Bushmanni on homo?

      • taitaaolla? kirjoitti:

        Bushmanni on homo?

        Ja natsi, unohdit mainita.

        Homonatsi on vielä parempi!

      • Ankeaa aaah ...
        bushmanni kirjoitti:

        Olen kertonut myös, että lapsuudessani ei ollut sinällään mitään vikaa, koska se oli minun lapsuuteni jonka minä elin ja en muusta tiennyt.

        Jälkeenpäin asiat näkee toisessa perspektiivissä, mutta elämä silloin kun sen elin, oli normaali elämä niissä puitteissa, joissa se elettiin.

        Tämänkin olen sinulle selittänyt jo lukemattomia kertoja, mutta asia ei ole sinulle vielä valjennut, vaan jaksat höpistä omia joutavia juttujasi, joita höppänät viljelevät paremman tekemisen puutteessa.

        En ole myöskään koskaan väittänyt vanhempiani typeriksi tai kieroiksi, vaan se on oman mielesi tuotosta. Elin pääsääntöisesti rakastavassa ympäristössä, kuten olen kertonut.

        SInä itse viljelet valheita, väittämällä vanhempiani kieroiksi, yms humpuukia, joita sinä tunnetusti ihmisistä levittelet.

        Silloin lapsena en ymmärtänyt kirkkoon menemisessä olevan mitään aivopesua, tietenkään, vaan se oli ihan normaalia touhua, koska en muusta tiennyt.

        Oliko muuta, vai haluatko keksiä lisää juttuja vaikkapa vanhemmistani?

        Ankea elämä lahkossa

        Bushmanni 20.4.2010 13:00

        Päivän epistolan aiheena on lahkojen jäsenten ankea elämä.
        Olen useasti kirjoittanut siitä, kuinka ANKEAA ja MASENTAVAA elämä oli adventistina ja tässä kysesisessä lahkossa.

        Lapsuudessa oli TODELLA KIUSALLISTA, että en voinut harrastaa samoja harrastuksia kuin ns. TAVALLISET lapset.

        Jalkapallo jäi pois, koska en voinut osallistua viikonloppuisin turnauksiin onnettoman sapatin takia, samoin jääkiekko ei onnistunut.
        Pesäpalloleirit sai unohtaa kesäisin samasta syystä ja niin edelleen ja niin edelleen.

        Tietenkin asiaan vaikuttaa se, että perheemme oli ns. kovan linjan adventisteja, eli Ellen White oli julistettu (ja hänen sanansa) Jumalan yläpuolelle ja mitään vastaansanomista ei ollut.

        Kaikki päivät ja viikonloput oli pyhitetty Ellenin sekavien höpinöiden opiskeluun, luonnollisesti etenkin sapatti.

        Tästä seurasi se, että lapsena eristyi muista, tavallisista ihmisistä.

        Kaikki ystävät, JOS NIITÄ SATTUI OLEMAAN, olivat tämän kyseisen humpuukijärjestön sisältä.
        Tämä on tietenkin lahkojen tarkoituskin, sillä eristämällä jäsenet normaalista yhteiskunnasta on lammaslaumaa helpompi hallita, niin henkisesti kuin muutenkin.

        ja niin edelleen

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/9015067/thread

        ----------
        Kun olet lukenut tämän Bushmannin kirjoituksen, miten ajattelet Bushmannin lapsuuden olleen?

        Onnellisen?

        Ei se kovin onnelliselta vaikuta.. ei lapsuudessa eikä tänäänkään.

      • Ankeaa aaah ... kirjoitti:

        Silloin en paremmasta tiennyt.

        Nyt tiedän.

      • alex-kasi kirjoitti:

        ensin puhut potaskaa ihmisestä (tässä tapauksessa Timosta) ja sitten kohautat olkapäitäsi..

        Ketkä lähtevät seuraamaan Bushmannia ?? ja uskova_1:stä..

        En minä ainakaan- vaikka en adventisti olekaan - minulle he ovat ihmisten parjaajia - ei muuta.. mikä johtunee heidän aikaisemmasta epäonnistumisestaan elämässään. He eivät tajua että ei heidän elämänsä tule paremmaksi sillä että puhuvat potaskaa ihmisistä..

        alex

        Bushmanni on selvä tapaus toki. Hänen ainoa motiivinsa näyttää olevan
        todistaa adventtiseurakuntia vastaan vaikka sitten lumiukkojen avulla.
        Sinun kirjoitusmotiivisi näyttää olevan ku-olemattomuutesi todistaminen.
        Hirvakselle on tärkeää lain poistaminen ja Jes.53 esittämä Kristus osoittaa
        tavalliseksi maailmalliseksi pikkukuninkaaksi. Eremith32 tahtoo osoittaa
        Ilmestyskirjan olevan nälkiintyneen erakon houreeksi eikä profetiaksi.

        Mutta Riitta on asiapohjalta, tosin synnillisen jyrkästi, adventismia
        tuomitseva, ei itse adventistia. Aivan kuten ääriadventistit Helinä Jokisen
        endtime.net sivustoilla pyrkivät osoittamaan - ilmeisen vilpittömästi -
        ei-adventistit saatanan ja roomalaiskatolilaisuuden kätyreiksi.

      • alex-kasi
        AnttiVKantola kirjoitti:

        uskoo ikuiseen piinaan ja että Luoja loi elämää ikuisesti piinattavaksi tulisessa rikinkatkuisessa järvessä ole asia pohjalla.

        Katsos Antti se omaan kuolemattomuuteen usko MUUTTAA koko Raamatun toiseksi.
        Siksi sanon että olet väärässä sanoessasi että on "vain" ku-olemattomuudesta, minä sanon että Raamatusta lähtee periaatteessa kaksi (2) uskoa, toinen jossa uskotaan että ainoastaan Jumalalla on kuolemattomuus ja että se johtuu m.m. siitä että Jumala on vanhurskas (synnitön) ja se toinen on että jokainen meistä on ku-olematon...

        Ei näitä kahta uskoa voi kukaan koskaan yhdistää (vaikka sinäkin niin epätoivoisesti yrität) - minä sanon että Riittan uskon pohja on väärä koska hän uskoo OMAAN kuolemattomuuteensa. Oikea Raamatullinen pohja olisi että uskoo AINOASTAAN Jumalan kuolemattomuuteen. Sellaisessa uskossa antaa Raamattu kaikki vastaukset kun taas Riittan uskossa antaa vastaukset joku muu siellä kokouksessa - kun on henki päällä.

        Periaatteessa Riitta kieltää Jeesuksen uhrin pätevyyden syyn ja sen oikeudenmukaisuuden.. koko ristinkuolemasta tulee vain kärsimys näytelmä (mikä se luonnollisesti myös oli, mutta ennenkaikkea se oli laillinen lunastus koska Jeesus maksoi tosiasiassa saman hinnan syntisen synneistä minkä syntinen itse joutuu maksamaan jos ei Jumalan Poika sitä tee hänen puolestaan.. ja se hinta on kuolema - ei mikään ikuinen elämä jossain muualla - niinkuin Riitta väittää... se on väärä usko... epäraamatullinen ja väärä..

        Minulle on käsittämätöntä että ihmiset jotka ikuiseen piinaan uskovat, eivät edes uskalla keskustella asiasta rehellisesti.. SE on kumma asia - eikö vain...

        Jos minä uskoisin sellaiseen ja joku kysyisi minulta että MIKSI kaikkivaltias Luoja loi elämään ikuisesti kidutettavaksi tulijärvessä... se panisi minut ajattelemaan asiaa oikein kunnolla..

        No - se siitä ...

        Riitta on hakoteillä - ei muuta...

        "Katsos Antti se omaan kuolemattomuuteen usko MUUTTAA koko Raamatun toiseksi."

        Vain jälleensyntymisopissa uskotaan kuolemattomuuteen ja tietysti
        toisella tavalla uudestisyntyneiden kohdalla. Jauhat tyhjää asiaa.
        Mene sielunvaellusopin palstalle.

        Jumalatonta ihmistä rangaistaan tulijärvellä Jeesuksen sanojen mukaan.
        Katso vaikka adventistien kolmen enkelin opista, Ilm.14:6-12.

      • erottelija esiin

        IKUISESTI, ei ikuisesti. Siinä on vissi ero. Ikuista kidutusta ei ole!!!

      • alex-kasi
        AnttiVKantola kirjoitti:

        "Katsos Antti se omaan kuolemattomuuteen usko MUUTTAA koko Raamatun toiseksi."

        Vain jälleensyntymisopissa uskotaan kuolemattomuuteen ja tietysti
        toisella tavalla uudestisyntyneiden kohdalla. Jauhat tyhjää asiaa.
        Mene sielunvaellusopin palstalle.

        Jumalatonta ihmistä rangaistaan tulijärvellä Jeesuksen sanojen mukaan.
        Katso vaikka adventistien kolmen enkelin opista, Ilm.14:6-12.

        Myös monet kristitryt uskovat olevansa ikuisuusolentoja, he uskovat että heidän sielunsa on kuolematon osa heistä joka erkanee ruumiista kun ihminen kuolee. Kysy Riittalta, hän voi kertoa uskostaan enemmän, kuinka kuolemattomat sielut kuoleman jälkeen menevät Jeesuksessa lepoon ja hyvään olotilaan tai vaihtoehtoisesti ikuiseen kärsimykseen. Kuinka kuolemattomat sielut ovat tietoisessa tilassa odottamassa tuonelassa Jumalan tuomiota mikä tarkoittaa, että ne aikojen lopussa heitetään saatanan kanssa tuliseen rikinkatkuiseen järveen jossa niitä kidutetaan ikuisesti.

        Onko tuo yhä myös sinun uskosi? Vai oletko tullut toisiin ajatuksiin?

        Minun uskoni se ei ainakaan ole - eikä Raamatullinen usko, sillä Raamattu kertoo selvin sanoin ettei synnissä ole iankaikkista elämää - ei ihmisen sielu ole kuolematon Raamattuhan kertoo päin vastoin, että syntinen tuhoutuu syntiensä takia ja että synnittömyys tarkoittaa samaa kuin olla yhteydessä Jumalaan - Häneen jolla ainoalla on kuolemattomuus.

        No Antti kakistahan ulos .. vieläkö uskot entisen "profeettasi" :) tavalla sielun kuolemattomuuteen?
        Huomaa että kun pääset eroon tuosta oma-ku-olemattomuus harhasta (jos pääset) niin silloin aukeaa Raamatusta monen monta paikkaa - asiat loksahtelee kohdalleen ihan uskomattomalla tavalla...

        alex

      • !!??!!
        bushmanni kirjoitti:

        Silloin en paremmasta tiennyt.

        Nyt tiedän.

        olet vain katkeroitunut ruikuttaja.

    • !!??!!

      kuuluu kuinka paljon mihinkin uskontokuntaan kuuluu ihmisiä??? pysykööt vaan omassa poppoossaan..

      sinä lainaat vähän väliä ateistien näkemyksiä.... taidat siis olla ateisti itsekin.

      • Minusta on hyvä tuoda nämä tilastot esiin kaikkien luettavaksi, myös adventistien luettavaksi, koska minusta tuntuu, että adventtikirkko ei itse taida julkaista tietoja jäsenilleen kovinkaan hanakasti, vaan annetaan ymmärtää asioiden tilan olevan jotain ihan muuta.

        Eipä ole pääkonferenssikaan saanut uusia tilastoja viime vuodelta vieläkään ulos, vaikka elämme jo syyskuuta, kun yleensä ne on julkaistu jo keväällä.

        Mikä niiden julkaisemisessa pelottaa?

        Sekö, että jäsenistölle selviää kirkon karmea tilanne?

      • !!???!!
        bushmanni kirjoitti:

        Minusta on hyvä tuoda nämä tilastot esiin kaikkien luettavaksi, myös adventistien luettavaksi, koska minusta tuntuu, että adventtikirkko ei itse taida julkaista tietoja jäsenilleen kovinkaan hanakasti, vaan annetaan ymmärtää asioiden tilan olevan jotain ihan muuta.

        Eipä ole pääkonferenssikaan saanut uusia tilastoja viime vuodelta vieläkään ulos, vaikka elämme jo syyskuuta, kun yleensä ne on julkaistu jo keväällä.

        Mikä niiden julkaisemisessa pelottaa?

        Sekö, että jäsenistölle selviää kirkon karmea tilanne?

        tilanteessa elävä olet sinä itse. Aina vainoamassa, pilkkamassa ja halveksimassa adventisteja. Olet säälittävä rakkikoira.

      • !!???!! kirjoitti:

        tilanteessa elävä olet sinä itse. Aina vainoamassa, pilkkamassa ja halveksimassa adventisteja. Olet säälittävä rakkikoira.

        Minulla ei ole mitään hätää, mutta sinun kurjalla lahkollasi on hätä.

        Sen ainoa keino pysyä hengissä on amerikkalaisten jäsenten shekkivihkot ja niitä ei oikeastaan enää ole olemassa kuin paperilla, joten sinnepä kaatuu, omiin kulisseihin, jotka on kalliilla rakentanut, mutta joita ei ole varaa pitää pystyssä.

        Ja jos ihminen vakavissaan väittää, että ihmiskunta on 6000 vuotta vanha, niin häntä saa myös halveksia, koska moisen typeryyden kertominen on halveksuttavaa ja siihen kykenee vain jotenkin vajaamielinen ihminen.

      • näin käy viellä..

        kaksi tai kolme seurakuntaan niin Jumala on luvannut olla heidän kanssaan, ei seurakunnan suuruus ole takeena että Jumala toimii suureessa joukossa, vaan millainen on ihmisen sydämmen tila Jumalaan, rakastaako hän enemmän Jumalaa vai maailmaa, sillä kahta ei voi rakastaa samaan aikaan ja ne jotka rakastavat maailmaa enemmän kuin Jumalaa niin he jättävät seurakunnan, koska heidän sydämmensä on maailmaan kiinitetty, aivan samoin on käynyt Busmannillekin sillä hän tänne kirjoittelee adventisteista, koska omatunto viellä syyttää, jos ihminen on vapaa kaikesta entisestä niin hän ei edes muista että sellaista seurakuntaa on edes olemassa , mutta Busmannilla on viellä toivoa, sillä omatunto on Jumalan ääni sydämmessämme, mutta hän koettaa vaimentaa sitä omantunnon ääntä puhumalla pahaa entisestä seurakunnastaan, mutta kyllä Jumala ottaa sinut viellä kiinni puheistasi ja silloin olet nöyrä poika, kun Jumala puhuu.

      • kontrolloija

        Tulipa siinä erittäin selväksi bushmannin asenne vajaamielisiä kohtaan. Mikä oikeus sinulla on halveksia ja luvata toistenkin halveksia kehitysvammaisia?

      • kontrolloija kirjoitti:

        Kappas vain. Sinä taidat olla se henkilö, joka viime viikolla oli epileptikko, jos en väärin arvaa?

        Minulla ei ole mitään kehitysvammaisia kohtaan, mutta kyse oli siitä, että jos ihminen vakavissaan väittää, että ihmiskunta on 6000 vuotta vanhaa, niin silloin sen kertojalla ei ole kaikki kaapelit kohdallaan.

        Vai oletko sinä sitä mieltä, että tällaisella henkilöllä on kaikki kaapelit pääkopassa kohdallaan?

        Kyse ei ole kehitysvammaisista saatikka heidän halventamisestaan, vaan ihan täysin toisesta asiasta.

        Kuten me saimme lukea lehdestä tästä kahjosta USA:laisesta pastorista, joka järjesti jotain koraanin polttamispäivää, että kyseessä on uskonnollinen hullu, kahjo, jolla ei ole kaikki kaapelit kohdallaan.

        Vaikka hän saisi sananvapauden nimissä polttaa koraaneja yötä päivää, niin kyseessä on silti idioottimainen teko, jota ei tule sallia edes sananvapauden nimissä, koska se olisi saanut uskonnolliselle kahjoille toisella puolella maailmaa taas uuden syyn kahjoilla.

        Se ei halvenna syyntakeettomia "hulluja" vaan kyse on ihan muusta asiasta.

        Ymmärsitkö nyt?

        Selitä sinä. Käytit äskettäin sanaa vajaamielinen.

        Sanotko siis koraaninpolttajan olevan myös vajaamielinen? Elikkä kehitysvammaisetko polttelevat koraaneja?

        Mitä sanot niistä, jotka polttavat Ellen G Whiten kirjoja? Sellaisia on tälläkin palstalla esiintynyt.

        Onko sellaisella paremmin kaapelit kohdallaan, joka vihaa adventisteja (niinkuin sinä), kuin sellaisella joka vihaa muslimeja?

      • f11f
        !!???!! kirjoitti:

        tilanteessa elävä olet sinä itse. Aina vainoamassa, pilkkamassa ja halveksimassa adventisteja. Olet säälittävä rakkikoira.

        "ainoa karmeassa"
        Ensimmäiset tedwilsonit ovat ilmestyneet: Nykyajan syyskuun numerossa puhuu E. Edward Zinke,teologi ja liikemies-kuten hän itse ilmoittaa. SDA on palannut tukeville savijaloilleen, kun hän julistaa meille ,että maailma luotiin KIRJAIMELLISESTI kuudessa päivässä. Samalla hän nimittää tiedettä vääräksi tiedoksi. Ja ennen Aadamia ja Eevaa ei ollut mitään alkulimaa. Jumala on vaan luoda posauttanut heidät. Piste. Maailma on taas mitä varmimmin kuusituhattavuotta nuori tai vanha. Sitä ei muuksi muuteta.

      • 6000v right
        f11f kirjoitti:

        Joo, ei sitä muuksi muuteta. Kiva, että sinäkin olet samaa mieltä.

      • kontrolloija kirjoitti:

        Selitä sinä. Käytit äskettäin sanaa vajaamielinen.

        Sanotko siis koraaninpolttajan olevan myös vajaamielinen? Elikkä kehitysvammaisetko polttelevat koraaneja?

        Mitä sanot niistä, jotka polttavat Ellen G Whiten kirjoja? Sellaisia on tälläkin palstalla esiintynyt.

        Onko sellaisella paremmin kaapelit kohdallaan, joka vihaa adventisteja (niinkuin sinä), kuin sellaisella joka vihaa muslimeja?

        Kyllä sinä olet se sama kyselyiässä oleva vale-epileptikko, kuin viime viikolla, etkös olekin ;)

        Sanalla "vajaamielinen" voi olla erilaisia merkityksiä eri tilanteissa?

        Se voi tarkoittaa eri asioista, riippuen lauseyhteydestä ja tilanteesta, jossa sitä käytetään.

        >>> Sanotko siis koraaninpolttajan olevan myös vajaamielinen? Elikkä kehitysvammaisetko polttelevat koraaneja? >>>

        Tämä henkilö, jota pidettiin täysin selväpäisenä, ilmoitti ryhtyvänsä sananvapauden nimissä toimiin, joilla vahingoitettiin monien maiden suhteita, sekä saatettiin mm. Yhdysvaltain kansalaisia vaaraan eri puolilla maailmaa, joten se ei ollut selväpäiseisen ihmisen tekoja, edes harkintana ryhtyä moisiin toimiin, vaan vähemmän selväpäisen.

        Onko vaikea ymmärtää?

        >>> Mitä sanot niistä, jotka polttavat Ellen G Whiten kirjoja? >>

        Hyödytöntä ajan hukkaa. Kannattaa pistää paperinkeräykseen, niin paljon hyödyllisemmin tulee se käytettyä.

        Raamattu on kristittyjen pyhä kirja ja Koraani on muslimien pyhä kirja. Ellen Whiten kirjat eivät ole pyhiä kirjoja, vaan tavallisia kirjoja. Samanlaisia kuin vaikkapa Lutherin kirjat. Kukaan ei vedä hernettä nenään, jos menet polttamaan Lutherin kirjoja torille, mutta jos menet polttamaan Raamattuja tai Koraaneja, niin siitä saattaa moni pahastua.

        >>> Onko sellaisella paremmin kaapelit kohdallaan, joka vihaa adventisteja (niinkuin sinä), kuin sellaisella joka vihaa muslimeja? >>

        Muslimeja ei kannata vihata, kuten ei adventistejakaan. Minä säälin adventisteja, mutta en sääli muslimeja, kuin ehkä heitä, jotka ovat syystä tai toisesta radikalisoituneet niin, että tekevät hallaa omalle uskonnolleen.

      • kontrollloija

        Bushmanni:
        "Sanalla vajaamielinen voi olla erilaisia merkityksiä eri tilanteissa? Se voi tarkoittaa eri asioista, riippuen lauseyhteydestä ja tilanteesta, jossa sitä käytetään".

        EI VOI tarkoittaa eri asioita. Sekoitat mielenhäiriön ja vajaamielisyyden kun kirjoitat tuosta koraaninpolttajasta.

        Vajaamielisyys (älyllinen kehitysvammaisuus) tarkoittaa synnynnäistä tai syntymän jälkeen ennen 18 ikävuotta alkanutta älykkyysosamäärän normaalia alempaa tasoa.

        Vajaamielisyys EI ole mitään halveksittavaa.

        Olen huomannut sinun käyttävän myös yhtä kevyesti sanaa "idiootti", esim. eräästä insinööristä ja teologian tohtorista. Idiootti=syvästi kehitysvammainen, ja on sula mahdottomuus, että syvästi kehitysvammainen olisi teol.tri.

      • kontrollloija kirjoitti:

        Kyllä meillä on paljon eri merkityksiä sanoille ja myös sanalla "vajaamielinen" voi olla paljon eri käyttötarkoituksia.

        Meillä on vaikkapa sana "marjanpoimija", jolla on useita eri tarkoituksia, riippuen sanojasta ja tilanteesta.

        Jos esimerkiksi nuori kaupunkilaisskeittari sanoo toiselle, että ootko joku marjanpoimija, niin se ei tarkoita henkilöä, joka poimii metsässä marjoja, vaan sillä on toinen merkitys.

        Vajaamielisellä on puhekielessä eri merkitys, kuin silloin jos puhumme henkilöstä, jolla on synnynnäisiä vajaavaisuuksia. Ymmärrätkö?

        Sitäkin sanaa voi käyttää eri tilanteissa, eikä sen sanan merkitystä ole millään lailla kahlittu vain yhteen merkitykseen.

        >>> Olen huomannut sinun käyttävän myös yhtä kevyesti sanaa "idiootti", esim. eräästä insinööristä ja teologian tohtorista. >>>

        Aivan oikein. Ihmisillä voi todellakin olla idioottimaisia mielipiteitä, jopa suorastaan käsittämättömän typeriä, eikä ihmisen koulutus vaikuta ollenkaan siihen, millaisia idioottimaisuuksia hän kykenee laukomaan selvinpäin. Idioottimaisia mielipiteitä laukovaa voidaan kutsua idiootiksi, ilman että tarkoitamme hänen olevan kehityshäiriöinen. Onko vaikeaa ymmärtää?

        >> Idiootti=syvästi kehitysvammainen, ja on sula mahdottomuus, että syvästi kehitysvammainen olisi teol.tri. >>>

        Syvästi kehitysvammainen voi olla myös teologian tohtori, kuten minkä muun alan tohtori tahansa. Kehityshäiriöitä on eriasteisia ja esimerkiksi Stephen Hawking on hyvin vahvasti kehitysvammainen, kehityshäiriöinen ja hän on yksi maailman arvostetuimmista kosmologiesta ja matemaatikoista, mitä maailmasta löytyy.

        Joten sinä tässä taidat kehitysvammaisia halveksia, koska mielestäsi kehitysvammainen ei voi olla väitellyt tohtori yms asioita? Minun mielestäni voi olla.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Stephen_Hawking

        Sellaista taas tällä kertaa.

        Wikipedia: "Nykyisin ketään pelkästään ulkoisesti poikkeavaa ihmistä EI pidetä kehitysvammaisena."

        Höh-höh-höh! Nyt bushmanni sekoittaa sitten sanat "invaliidi" ja "idiootti" keskenään.

        Alkaako vanhuudenhöperyys vaivata?

      • kontrolloija kirjoitti:

        Wikipedia: "Nykyisin ketään pelkästään ulkoisesti poikkeavaa ihmistä EI pidetä kehitysvammaisena."

        >> Wikipedia: "Nykyisin ketään pelkästään ulkoisesti poikkeavaa ihmistä EI pidetä kehitysvammaisena." >>

        Hra Hawking on muutenkin sairas, kuin vain ulkoisesti poikkeavan näköinen.

        Hänellä on ALS-tauti, joka estää esimerkiksi täysin hänen liikkumisensa. Hän voi puhua ainoastaan puhesyntetisaattorin avulla yms.

        Mutta itse sanoit, että kehitysvammainen ei voi olla väitellyt tohtori ja minusta se kuulostaa pahasti siltä, että sinä halveksit kehitysvammaisia ihmisiä.

        Hawking on erittäin korkeasti koulutettu, kehitysvammaisuudestaan huolimatta ja hänen uskomattoman hieno uransa on taatusti ylepyden aihe jokaiselle kehitysvammaiselle ihmisille ja myös heille, jotka eivät ole niin pahasti kehitysvammaisia kuin hän on.

        Paitsi sinulle, joka kerrot, että kehitysvammainen ei voi olla korkeasti koulutettu, esimerkiksi väitellyt tohtori, niinkö?

        Oletko tyhmä vai heittäydytkö tyhmäksi?

        Eihän Hawkin ole kehitysvammainen. Etkö lukenut kun kirjoitin määritelmän mitä vajaamielisyys eli nykyisin kehitysvammaisuus on?

        Hänellä on ALS-tauti, niinkuin itse kirjoitit, eikä se ole lähellekään samaa kuin kehitysvammaisuus. Se on sairaus, joka johtaa ruumiilliseen invaliditeettiin.

        Väitän edelleen, että idiootti eli syvästi kehitysvammainen EI pysty alhaisen älykkyysosamääränsä vuoksi olemaan teol.tri. Ja kääntäen; teol.tri ei pysty olemaan idiootti.

      • eremith32
        näin käy viellä.. kirjoitti:

        kaksi tai kolme seurakuntaan niin Jumala on luvannut olla heidän kanssaan, ei seurakunnan suuruus ole takeena että Jumala toimii suureessa joukossa, vaan millainen on ihmisen sydämmen tila Jumalaan, rakastaako hän enemmän Jumalaa vai maailmaa, sillä kahta ei voi rakastaa samaan aikaan ja ne jotka rakastavat maailmaa enemmän kuin Jumalaa niin he jättävät seurakunnan, koska heidän sydämmensä on maailmaan kiinitetty, aivan samoin on käynyt Busmannillekin sillä hän tänne kirjoittelee adventisteista, koska omatunto viellä syyttää, jos ihminen on vapaa kaikesta entisestä niin hän ei edes muista että sellaista seurakuntaa on edes olemassa , mutta Busmannilla on viellä toivoa, sillä omatunto on Jumalan ääni sydämmessämme, mutta hän koettaa vaimentaa sitä omantunnon ääntä puhumalla pahaa entisestä seurakunnastaan, mutta kyllä Jumala ottaa sinut viellä kiinni puheistasi ja silloin olet nöyrä poika, kun Jumala puhuu.

        Bushmanni on ymmärtääkseni yrittänyt tehdä työtä, siten että hän on paljastanut kaikkien näiden amerikkalaisten uskontolahkojen todellisen mädännäisyyden ja tarkoitusperän karmeuden, joissa viattomia ihmisiä houkutellaan uskonnon varjolla, ja heidät alistetaan jonkun uskonnollisten oppipäätelmien (28) pykälän kautta seuraamaan, järjestelmää joka rakentuu yksinomaan liiketaloudellisen menestyksen pohjalle.

        Kristinuskoa ei varsinaisesti adventismissa olekkaan. Kun aikoinani kysyin eräältä "pastorilta", että mitä on adventismin kristillinen etiikka - kristinusko? - Niin sain kuulla häneltä, että me adventismissa uskomme raamatun siveysoppiin, Mooseksen niin sanottuun 10-käskyyn. Sehän on siveysoppi johon kaikkien usko tulee rakentua, niin se on juutalaista vanhaa perintöä, jonka pohjalle on laadittu koko kristinopin uskonto ja yhteiskuntakin.

        Mutta kun kristinopissa puhutaan suuresta rakkaudesta kaikkiin ihmisiin! Vapahta Jeesus Kristus itse saarnasi; ja tätä oppia ei nämä Amerikkalaiset kirkolliset järjestöt ole edes koittanetkaan toteuttaa. Vaan nämä mm. Adventtikirkon johtavat auktoriteetit pitävät huolen siitä, että
        adventistien uskon menestykseen siunaava Jumala on ylen tarkka, ja jopa kiivas 28-opinkohdan täsmällisestä noudattamisesta.

        Adventtikirkon jäsenten velvollisuutena on tukea vain rahallisesti kirkon taloudellista menestystä, joka seikka; ilmenee kaikkein tärkeimpänä oppikysymyksessä. Uskon totuus varsinaisesti on sivuseikka, ja sitä totuutta - en osaa sanoa, onko sitä edes "mausteeksikaan", nimittäin sitä totuutta jota Jeesus Kristus Vuorisaarnan evankeliumissaan tuo seuraajilleen, kehoittaen elämään hänen oppinsa mukaisesti, ja palvelemaan sitä Jumalaa Isää jolle hän uhrasi elämänsä täydellisesti.

        Jotavastoin adventistit painottavat vain 10-käskyn noudattamista ja siihen liittyviä velvotteita, joten jos ei niitä noudata, niin laki on silloin kuolemaksi. "Siis koska käskyt osoittavt synnin, jonka rangaistuksena on kuolema", (seurakunta käsikirja), tottakai kuolema seuraa ilman minkäänlaista lakiakin. Ennen kirkot siunasivat aseet, ja kristityn velvollisuus oli tarttua aseisiin. Mutta nyt näissä uskonnollisisa lahko suunnissa saarnataan kaikenlaisista pienistä uskonnollisista vähäpätöisistä asioista, mutta ei välitetä siitä, että valtioissamme kaikkialla raatelee tuska ja kärsimys kaikenlaisten raakojen uskonnollisten oppikysymysten ja muiden sotaselkkausten tähden.

        Mutta siitä huolimatta kirkot velvoittaa jäseniltään käyntejä kirkoissaan suorittamassa noita rituaalejaan, kuten kuuntelemassa monotoonista saarnaamista vuodesta vuoteen, - no ehkä joku saa sieltä jonkun laista sielun-rauhaa. Se on sitä lauantai hommaa, ja muu elämä eletään entisessä muodossaan, niin että ihminen joka on kirkossa hartaana ja hurskaana, niin mikään ei estä häntä kotona suuttumasta ja heti pitämästä melua.

        Kirkot ovat aina vastustaneet ja hidastaneet siten asioiden eteenpäin menoa, silloin kun on tahdottu saada hyvää aikaan, Kirkot vastustavat kaikkea tieteen edistymistä, siksi kirkot ja muutkin uskonnolliset.

        Ja se on heidän uskontolahkojen vakuutus kuten mm. adventtikirkossa, että kaikki edellä mainittu on mukamas Jumalan asettama säädös. Sen tähden nämä Amerikkalaiset kirkot ovat laatineet niin ovelan opin jäsenilleen, että se varmasti "puree heihin". Nyt nämä ihmiset sitten jäävät tähän muotoon ja sen oppiin "kuihtumaan". Onhan se tietysti selvää, että tallainen menettely kirkoissa - lamauttaa ajattelevaa ihmistä joka kuitenkin yrittää parhaansa tehdä vapauttaakseen näitä pahasti harhautettuja ihmisiä noista turmiollisista piinaavista lahkoista. Ei ihmisen pitäisi tuollaisia ihmisoppi-rakennelmia lähteä suoralta kädeltä uskomaan ja pitämään totena. kyllä hänen olisi joka päivä kysyttävä itseltään, että mitä se on mihin hän uskoo.

        Onhan aina maailmassa ihmisiä jotka pyrkivät valtaan, ja siten perustavat kaikenlaisia "järjestöjä", ja on sitten hyvin paljon lapsellisen ajattelemattomia ihmisiä, joita tällaisen uskonnopllispoliittisen
        järjestön perustaja on saanut käyttää toimintansa menestymiseen, tallaisia ajattelemattomia lapsellisia ihmisiä tuntuu olevan, joista ei suinkaan lahkon perustaja sano suinkaan pahaa sanaa,
        vaan hymyilee, valmiiksi riistun asikkaan ansaansa, ja siellä pysyy, sillä kirkon Kristuksen vastainen oppi pitää siitä huolen.

        Mutta mitä on se Jumaluus/Jumala, jota Jeesus edusti? Totta kai sen omakohtaisesti ajatteleva ihminen, joka ei ole antanut itseään sitoa ja vangita, tietää, että Jumala on, se suuri ihmeellin kaikkeudellinen elämä, joka on kaiken olemassaolon takan, ja joka on kaiken aiheuttanut, mikä maapalloamme on kohdannut miljardien vuosien tapahtumissa. Jeesuskin sanoi, että Jumala on henki, rakkauden elämän henki. Ja meidän tulisikin vain seurata niitä opetuksia joita Jeesus antaa käskyissään ja opetuksessaan, ja ne ovat niin yksinkertaisia, että lapsenmielinenkin ja ajatuksiltaan heikompikin niitä osaa toteuttaa, ensimmäinen edellytys on, että osaa Rakastaa.

      • eremith32
        eremith32 kirjoitti:

        Ja varmasti siihen ei tarvita teologia sitä opettamaan. Lahkot ja uskonnolliset lahko järjestöt ovat edistäneet taantumuksellista suuntaa vahvasti. Kirkot ovat olleet aina taantumuksellisia ja hyväksyneet tietämättömyyden, sillä onhan se heidän etunsa. Siksi kirkot eivät ole edes sietäneet sitä, että ihminen tarvitsisi tietoa, kuin sen mitä kirkot oppeihinsa ovat säätäneet, koska se olisi vakava kuolin isku koko systeemille ja vallankin teologeille ja kirkon auktoriteeteille yleensä.

        He ovat lukeneet siten Jumalan sanan, että jäsenten asettaminen dogmaattiseen kirkolliseen oppiin yksinomaan tulee jäseneksi liittyvän tukeutua ja turvautua - silloin jäsen on uskossa, joka takaa pelastuksen, sillä jäsen on avannut sydämensä kirkon opille. Tämä puoli on käynyt täällä keskusteluissa selväksi; niin, ettei siihen enään mitään Jeesuksen Kristuksen elämän-ymmärryksen kristillistä Rakkauden oppia näköjään kaivata.

      • kontrolloija kirjoitti:

        Oletko tyhmä vai heittäydytkö tyhmäksi?

        Eihän Hawkin ole kehitysvammainen. Etkö lukenut kun kirjoitin määritelmän mitä vajaamielisyys eli nykyisin kehitysvammaisuus on?

        Hänellä on ALS-tauti, niinkuin itse kirjoitit, eikä se ole lähellekään samaa kuin kehitysvammaisuus. Se on sairaus, joka johtaa ruumiilliseen invaliditeettiin.

        Väitän edelleen, että idiootti eli syvästi kehitysvammainen EI pysty alhaisen älykkyysosamääränsä vuoksi olemaan teol.tri. Ja kääntäen; teol.tri ei pysty olemaan idiootti.

        >>> Eihän Hawkin ole kehitysvammainen. Etkö lukenut kun kirjoitin määritelmän mitä vajaamielisyys eli nykyisin kehitysvammaisuus on? >>

        No voimme toki saivarrella määreistä niin kauan kuin haluamme.

        Esimerkiksi autismi on kehitysvammaisuutta ja autisteja on hyvinkin korkeasti koulutettuja, joten sinä voit leikitellä määritelminesi niin kauan kuin haluat.

        Esimerkiksi Richard Borcherds on autisti (asbergerin syndrooma), eli myös sinun määritelmiesi mukaan kehitysvammainen ja hän on kuuluisa matemaatikko ja väitellyt tohtori.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Richard_Borcherds

        >>> Ja kääntäen; teol.tri ei pysty olemaan idiootti. >>>

        Mikäli hän laukoo idioottimaisuuksia, niin häntä voidaan kutsua idiootiksi.

        Esimerkiksi tätä floridalaista koraaninpolttajaa kutsuttiin lehdistössä termillä "lunatic", joka tarkoittaa esimerkiksi mielisairasta, hullua, kahjoa, mielenvikaista jne. Hän ei ollut taatusti mielisairas siinä merkityksessä, jona sinä haluat määreinesi kikkailla, sillä hän oli toiminut esimerkiksi hotellin johtajana, vai voisiko mielisairas, sinun määreilläsi, toimia hotellin johtajana?

        Hänestä käytettiin myös termiä "loon", joka tarkoittaa hullua, sekopäätä ja esimerksi kuikkaa, vaikka hän ei ole kuikka siinä merkityksessä, jona kuikka yleisesti tunnetaan.

        Joko olet saanut tarpeeksesi leikkimisestä sanojen merkityksillä?

        Kylläpä sinulla heittää pahasti kaikki käsitteet.

        Ensiksikin autismi ja ashbergerin syndrooma EIVÄT ole sama asia. Ja kummatkaan heistä eivät välttämättä ole vajaamielisiä, nykyisin sanottuna kehitysvammaisia.

        Ja, kyllä mielisairas voi toimia hotellin johtajana jonkun aikaa, kunnes hänen sairautensa huomataan. Toisaalta taas tervekin hotellin johtaja saattaa sairastua henkisesti.

        Kehitysvammainen eli vajaamielinen taas EI ole samaa kuin mielisairas, hullu, kahjo, mielenvikainen jne.

        Vajaamielinen eli kehitysvammainen tuskin kuitenkaan pystyisi pääsemään hotellin johtajaksi, mutta ei heitä ole aihetta halveksia siltikään.

        Siitähän tämä keskustelu pääsikin vauhtiin, että sinun mielestäsi vajaamielisyys on halveksittavaa.

      • ???
        eremith32 kirjoitti:

        Bushmanni on ymmärtääkseni yrittänyt tehdä työtä, siten että hän on paljastanut kaikkien näiden amerikkalaisten uskontolahkojen todellisen mädännäisyyden ja tarkoitusperän karmeuden, joissa viattomia ihmisiä houkutellaan uskonnon varjolla, ja heidät alistetaan jonkun uskonnollisten oppipäätelmien (28) pykälän kautta seuraamaan, järjestelmää joka rakentuu yksinomaan liiketaloudellisen menestyksen pohjalle.

        Kristinuskoa ei varsinaisesti adventismissa olekkaan. Kun aikoinani kysyin eräältä "pastorilta", että mitä on adventismin kristillinen etiikka - kristinusko? - Niin sain kuulla häneltä, että me adventismissa uskomme raamatun siveysoppiin, Mooseksen niin sanottuun 10-käskyyn. Sehän on siveysoppi johon kaikkien usko tulee rakentua, niin se on juutalaista vanhaa perintöä, jonka pohjalle on laadittu koko kristinopin uskonto ja yhteiskuntakin.

        Mutta kun kristinopissa puhutaan suuresta rakkaudesta kaikkiin ihmisiin! Vapahta Jeesus Kristus itse saarnasi; ja tätä oppia ei nämä Amerikkalaiset kirkolliset järjestöt ole edes koittanetkaan toteuttaa. Vaan nämä mm. Adventtikirkon johtavat auktoriteetit pitävät huolen siitä, että
        adventistien uskon menestykseen siunaava Jumala on ylen tarkka, ja jopa kiivas 28-opinkohdan täsmällisestä noudattamisesta.

        Adventtikirkon jäsenten velvollisuutena on tukea vain rahallisesti kirkon taloudellista menestystä, joka seikka; ilmenee kaikkein tärkeimpänä oppikysymyksessä. Uskon totuus varsinaisesti on sivuseikka, ja sitä totuutta - en osaa sanoa, onko sitä edes "mausteeksikaan", nimittäin sitä totuutta jota Jeesus Kristus Vuorisaarnan evankeliumissaan tuo seuraajilleen, kehoittaen elämään hänen oppinsa mukaisesti, ja palvelemaan sitä Jumalaa Isää jolle hän uhrasi elämänsä täydellisesti.

        Jotavastoin adventistit painottavat vain 10-käskyn noudattamista ja siihen liittyviä velvotteita, joten jos ei niitä noudata, niin laki on silloin kuolemaksi. "Siis koska käskyt osoittavt synnin, jonka rangaistuksena on kuolema", (seurakunta käsikirja), tottakai kuolema seuraa ilman minkäänlaista lakiakin. Ennen kirkot siunasivat aseet, ja kristityn velvollisuus oli tarttua aseisiin. Mutta nyt näissä uskonnollisisa lahko suunnissa saarnataan kaikenlaisista pienistä uskonnollisista vähäpätöisistä asioista, mutta ei välitetä siitä, että valtioissamme kaikkialla raatelee tuska ja kärsimys kaikenlaisten raakojen uskonnollisten oppikysymysten ja muiden sotaselkkausten tähden.

        Mutta siitä huolimatta kirkot velvoittaa jäseniltään käyntejä kirkoissaan suorittamassa noita rituaalejaan, kuten kuuntelemassa monotoonista saarnaamista vuodesta vuoteen, - no ehkä joku saa sieltä jonkun laista sielun-rauhaa. Se on sitä lauantai hommaa, ja muu elämä eletään entisessä muodossaan, niin että ihminen joka on kirkossa hartaana ja hurskaana, niin mikään ei estä häntä kotona suuttumasta ja heti pitämästä melua.

        Kirkot ovat aina vastustaneet ja hidastaneet siten asioiden eteenpäin menoa, silloin kun on tahdottu saada hyvää aikaan, Kirkot vastustavat kaikkea tieteen edistymistä, siksi kirkot ja muutkin uskonnolliset.

        Ja se on heidän uskontolahkojen vakuutus kuten mm. adventtikirkossa, että kaikki edellä mainittu on mukamas Jumalan asettama säädös. Sen tähden nämä Amerikkalaiset kirkot ovat laatineet niin ovelan opin jäsenilleen, että se varmasti "puree heihin". Nyt nämä ihmiset sitten jäävät tähän muotoon ja sen oppiin "kuihtumaan". Onhan se tietysti selvää, että tallainen menettely kirkoissa - lamauttaa ajattelevaa ihmistä joka kuitenkin yrittää parhaansa tehdä vapauttaakseen näitä pahasti harhautettuja ihmisiä noista turmiollisista piinaavista lahkoista. Ei ihmisen pitäisi tuollaisia ihmisoppi-rakennelmia lähteä suoralta kädeltä uskomaan ja pitämään totena. kyllä hänen olisi joka päivä kysyttävä itseltään, että mitä se on mihin hän uskoo.

        Onhan aina maailmassa ihmisiä jotka pyrkivät valtaan, ja siten perustavat kaikenlaisia "järjestöjä", ja on sitten hyvin paljon lapsellisen ajattelemattomia ihmisiä, joita tällaisen uskonnopllispoliittisen
        järjestön perustaja on saanut käyttää toimintansa menestymiseen, tallaisia ajattelemattomia lapsellisia ihmisiä tuntuu olevan, joista ei suinkaan lahkon perustaja sano suinkaan pahaa sanaa,
        vaan hymyilee, valmiiksi riistun asikkaan ansaansa, ja siellä pysyy, sillä kirkon Kristuksen vastainen oppi pitää siitä huolen.

        Mutta mitä on se Jumaluus/Jumala, jota Jeesus edusti? Totta kai sen omakohtaisesti ajatteleva ihminen, joka ei ole antanut itseään sitoa ja vangita, tietää, että Jumala on, se suuri ihmeellin kaikkeudellinen elämä, joka on kaiken olemassaolon takan, ja joka on kaiken aiheuttanut, mikä maapalloamme on kohdannut miljardien vuosien tapahtumissa. Jeesuskin sanoi, että Jumala on henki, rakkauden elämän henki. Ja meidän tulisikin vain seurata niitä opetuksia joita Jeesus antaa käskyissään ja opetuksessaan, ja ne ovat niin yksinkertaisia, että lapsenmielinenkin ja ajatuksiltaan heikompikin niitä osaa toteuttaa, ensimmäinen edellytys on, että osaa Rakastaa.

        Kristinuskoa ei varsinaisesti adventismissa olekkaan. Kun aikoinani kysyin eräältä "pastorilta", että mitä on adventismin kristillinen etiikka - kristinusko? - Niin sain kuulla häneltä, että me adventismissa uskomme raamatun siveysoppiin, Mooseksen niin sanottuun 10-käskyyn. Sehän on siveysoppi johon kaikkien usko tulee rakentua, niin se on juutalaista vanhaa perintöä, jonka pohjalle on laadittu koko kristinopin uskonto ja yhteiskuntakin.

        Kuka on noin sanonut?

      • kontrolloija kirjoitti:

        Kylläpä sinulla heittää pahasti kaikki käsitteet.

        Ensiksikin autismi ja ashbergerin syndrooma EIVÄT ole sama asia. Ja kummatkaan heistä eivät välttämättä ole vajaamielisiä, nykyisin sanottuna kehitysvammaisia.

        Ja, kyllä mielisairas voi toimia hotellin johtajana jonkun aikaa, kunnes hänen sairautensa huomataan. Toisaalta taas tervekin hotellin johtaja saattaa sairastua henkisesti.

        Kehitysvammainen eli vajaamielinen taas EI ole samaa kuin mielisairas, hullu, kahjo, mielenvikainen jne.

        Vajaamielinen eli kehitysvammainen tuskin kuitenkaan pystyisi pääsemään hotellin johtajaksi, mutta ei heitä ole aihetta halveksia siltikään.

        Siitähän tämä keskustelu pääsikin vauhtiin, että sinun mielestäsi vajaamielisyys on halveksittavaa.

        >> Siitähän tämä keskustelu pääsikin vauhtiin, että sinun mielestäsi vajaamielisyys on halveksittavaa. >>

        Luepas tarkemmin. Idioottimaisten mielipiteitten esittäminen on halveksittavaa.

        Kirjoitin näin: Ja jos ihminen vakavissaan väittää, että ihmiskunta on 6000 vuotta vanha, niin häntä saa myös halveksia, koska moisen typeryyden kertominen on halveksuttavaa ja siihen kykenee vain jotenkin vajaamielinen ihminen.

        Eli kyseisen henkilön vajaamielisyyttä ei sinun omien kirjoitustesi mukaan ole vielä huomattu, vaan hän saa toimia tehtävässään toistaiseksi? Niinkö?

        Kanssasi on oikein mukavaa keskustella ;)

        Onko sinusta halveksittavaa esimerkiksi tekeytyä epileptikoksi tai miksi nyt milloinkin tarvitaan?

        >> Ensiksikin autismi ja ashbergerin syndrooma EIVÄT ole sama asia. >>

        Asbergerin syndrooma on autismin eräs muoto. Autismi on hyvin monenmuotoista.

      • werwerwer
        bushmanni kirjoitti:

        Minulla ei ole mitään hätää, mutta sinun kurjalla lahkollasi on hätä.

        Sen ainoa keino pysyä hengissä on amerikkalaisten jäsenten shekkivihkot ja niitä ei oikeastaan enää ole olemassa kuin paperilla, joten sinnepä kaatuu, omiin kulisseihin, jotka on kalliilla rakentanut, mutta joita ei ole varaa pitää pystyssä.

        Ja jos ihminen vakavissaan väittää, että ihmiskunta on 6000 vuotta vanha, niin häntä saa myös halveksia, koska moisen typeryyden kertominen on halveksuttavaa ja siihen kykenee vain jotenkin vajaamielinen ihminen.

        henkilö ei ole SINUN kanssasi samaa mieltä ja jaa SINUN maailmankuvaasi, niin häntä saa vapaasti halveksia ja se ei muka ole väärin...

        noinko kieroitunut todella olet?????????????

      • !!??!!
        bushmanni kirjoitti:

        >> Siitähän tämä keskustelu pääsikin vauhtiin, että sinun mielestäsi vajaamielisyys on halveksittavaa. >>

        Luepas tarkemmin. Idioottimaisten mielipiteitten esittäminen on halveksittavaa.

        Kirjoitin näin: Ja jos ihminen vakavissaan väittää, että ihmiskunta on 6000 vuotta vanha, niin häntä saa myös halveksia, koska moisen typeryyden kertominen on halveksuttavaa ja siihen kykenee vain jotenkin vajaamielinen ihminen.

        Eli kyseisen henkilön vajaamielisyyttä ei sinun omien kirjoitustesi mukaan ole vielä huomattu, vaan hän saa toimia tehtävässään toistaiseksi? Niinkö?

        Kanssasi on oikein mukavaa keskustella ;)

        Onko sinusta halveksittavaa esimerkiksi tekeytyä epileptikoksi tai miksi nyt milloinkin tarvitaan?

        >> Ensiksikin autismi ja ashbergerin syndrooma EIVÄT ole sama asia. >>

        Asbergerin syndrooma on autismin eräs muoto. Autismi on hyvin monenmuotoista.

        halveksivasi Timoa. Tulihan se sieltä se todellinen syysi kirjoittaa tälle palstalle.

      • !!??!! kirjoitti:

        Jos henkilö lausuu idiootimaisia mielipiteitä, niin sellaista voi halveksia.

        Jos ei lauo, niin ei tarvitse halveksia. Oletko ymmärtänyt?

        Halveksunta yleensä ansaitaan, kuten se, että jotakin vaikkapa ihaillaan.

      • Sivusta seuraava
        bushmanni kirjoitti:

        >> Siitähän tämä keskustelu pääsikin vauhtiin, että sinun mielestäsi vajaamielisyys on halveksittavaa. >>

        Luepas tarkemmin. Idioottimaisten mielipiteitten esittäminen on halveksittavaa.

        Kirjoitin näin: Ja jos ihminen vakavissaan väittää, että ihmiskunta on 6000 vuotta vanha, niin häntä saa myös halveksia, koska moisen typeryyden kertominen on halveksuttavaa ja siihen kykenee vain jotenkin vajaamielinen ihminen.

        Eli kyseisen henkilön vajaamielisyyttä ei sinun omien kirjoitustesi mukaan ole vielä huomattu, vaan hän saa toimia tehtävässään toistaiseksi? Niinkö?

        Kanssasi on oikein mukavaa keskustella ;)

        Onko sinusta halveksittavaa esimerkiksi tekeytyä epileptikoksi tai miksi nyt milloinkin tarvitaan?

        >> Ensiksikin autismi ja ashbergerin syndrooma EIVÄT ole sama asia. >>

        Asbergerin syndrooma on autismin eräs muoto. Autismi on hyvin monenmuotoista.

        Oletko tutustunut Salem-hypoteesiin?

        http://scienceblogs.com/pharyngula/2006/02/the_salem_hypothesis.php
        http://www.evolvedrational.com/2008/02/salem-hypothesis.html

        Mainitsit jossain kohtaa Stephen Hawkingin ja hän on ollut hiljan otsikoissa kerrottuaan ettei tieteellä ole jumallalle mitään käyttöä. Jumala on muuttunut täysin tarpeettomaksi koska jopa maailmankaikkeuden synty voidaan selittää ilman että siihen tarvittaisiin edellä mainittua ihmisen mielikuvituksen luomaa entiteettiä.

        Minusta ihmistä joka väittää ihmiskunnan olevan 6000v vanha ei missään nimessä pidä halveksia ellei hän sitten itse tiedä valehtelevansa ja syyllisty älylliseen epärehellisyyteen. Ihmiset uskovat haltioihin, saunatonttuihin, 6000v maapalloon, erilaisiin jumaliin, joulupukkiin ja moniin muihin fantasiahahmoihin. Jos joku tosissaan uskoo saunatontun asustavan lauteiden alla, niin emme kai häntä halveksi?

        Jumalalle ei ole enään mitään käyttöä reaalitodellisuuden hahmottamiseksi, mutta kai mokomaan silti uskoa saa jos siitä jonkinlaista lohtua tai apua tuntee saavansa?

      • werwerwer kirjoitti:

        henkilö ei ole SINUN kanssasi samaa mieltä ja jaa SINUN maailmankuvaasi, niin häntä saa vapaasti halveksia ja se ei muka ole väärin...

        noinko kieroitunut todella olet?????????????

        >>> noinko kieroitunut todella olet????????????? >>

        En ole. Olen tutkinut asiaa ja päätynyt siihen, että en ole kieroutunut.

        Saat jatkaa valheittesi levittämistä, mutta en usko sinua. Olet paatunut, isästä perkeleestä.

        En enää keskustele asiasta kanssasi.

      • eremith32
        ??? kirjoitti:

        Kristinuskoa ei varsinaisesti adventismissa olekkaan. Kun aikoinani kysyin eräältä "pastorilta", että mitä on adventismin kristillinen etiikka - kristinusko? - Niin sain kuulla häneltä, että me adventismissa uskomme raamatun siveysoppiin, Mooseksen niin sanottuun 10-käskyyn. Sehän on siveysoppi johon kaikkien usko tulee rakentua, niin se on juutalaista vanhaa perintöä, jonka pohjalle on laadittu koko kristinopin uskonto ja yhteiskuntakin.

        Kuka on noin sanonut?

        Hän on siirtynyt ajasta "ikuisuuteen" niinkuin pruukataan sanoa kauniisti. Mutta hän kylläkin oli aikaisemmin ollut merimies ennenkuin hänestä tuli oikein kiihko adventisti saarnaaja. Hän käyttäytyi hyvin viileästi sellaisia ihmisiä kohtaan joka ei aivan suoralta kädeltä hyväksynyt adventtioppia, en halua mainita hänen henkilöllisyyttään määrätyistä syistä, toivon vain rauhallista lepoa hänen sielulleen.

        adventistien puhuvan Mooseksen 10-käskystä, joka on juutalaisten vanhaa perua.

        Adventistit yleensä puhuvat Jumalan 10-käskystä. Onko hän varmasti ollut adventisti?

      • kahtokaahan
        ??? kirjoitti:

        adventistien puhuvan Mooseksen 10-käskystä, joka on juutalaisten vanhaa perua.

        Adventistit yleensä puhuvat Jumalan 10-käskystä. Onko hän varmasti ollut adventisti?

        Ehkä hän on ollut eremith itse, joka on puhunut yksinään.

      • alex-kasi
        bushmanni kirjoitti:

        >> Siitähän tämä keskustelu pääsikin vauhtiin, että sinun mielestäsi vajaamielisyys on halveksittavaa. >>

        Luepas tarkemmin. Idioottimaisten mielipiteitten esittäminen on halveksittavaa.

        Kirjoitin näin: Ja jos ihminen vakavissaan väittää, että ihmiskunta on 6000 vuotta vanha, niin häntä saa myös halveksia, koska moisen typeryyden kertominen on halveksuttavaa ja siihen kykenee vain jotenkin vajaamielinen ihminen.

        Eli kyseisen henkilön vajaamielisyyttä ei sinun omien kirjoitustesi mukaan ole vielä huomattu, vaan hän saa toimia tehtävässään toistaiseksi? Niinkö?

        Kanssasi on oikein mukavaa keskustella ;)

        Onko sinusta halveksittavaa esimerkiksi tekeytyä epileptikoksi tai miksi nyt milloinkin tarvitaan?

        >> Ensiksikin autismi ja ashbergerin syndrooma EIVÄT ole sama asia. >>

        Asbergerin syndrooma on autismin eräs muoto. Autismi on hyvin monenmuotoista.

        Olet takertumassa omaan verkkoosi, ei se että ihmisillä on usko Raamattuun ole halveksittava asia..

        Jos joskus yrittäisit nähdä asioita muiden kannaltakin - niin ehkä ymmärtäisit mihin he todellisuudessa uskovat. Se että otat esiin pätkän sieltä toisen täältä omien luulojesi mukaan ei anna oikeudenmukaista kuvaa siitä mihin ihmiset oikeastaan uskovat. Esimerkiksi adventistit uskovat Raamatun sanomaan...ja se on että ihminen valitsi tien erossa Luojastaan ja menetti siten iankaikkisen elämän ja todellisen onnellisuuden elämässään... mutta että Jumala on osoittanut tien takaisin elämään..

        Se on pääsisältö heidän uskossaan ..

        Olen enemmän Sokrateen kannalla tässä asiassa.

        >> Olet takertumassa omaan verkkoosi, ei se että ihmisillä on usko Raamattuun ole halveksittava asia.. >>

        Esimerkiksi usko 6000 vuotta vanhaan ihmiskuntaan ei perustu miltään osin Raamattuun, vaan se perustuu surkeisiin, pohjattoman typeriin tulkintoihin, joita jotkut tomppelit ovat tehneet kyseisestä teoksesta.

        Mielestäni se tuhoaa kristinuskon ja sahaa sitä oksaa poikki, jolla se väittää itse istuvansa.

        Sellainen toiminta on halveksittavaa ja paheksuttavaa, kuten Sokrateekin olisi tehnyt.

        Keskustelemme Suomessa usein esimerkiksi julkijuopottelusta, ja etenkin siihen, kun ihmiset suhtautuvat välinpitämättömästi humalassa toikkaroiviin ja huonosti käyttäytyviin ihmisiin. Ulkomaalaiset luulevat, että me suvaitsemme niitä juoppoja, jotka toikkaroivat kaduilla. Me emme suvaitse, mutta meidän tulisi rohkeammin esittää asiasta paheksuntamme ja halveksuntamme eleillämme/ilmeillämme yms käytöksellä niille ihmisille, niin jospa se osoittaisi, että emme hyväksy julkijuopottelua, emmekä vaikkapa kadulle virtsaamista keskellä kirkasta päivää.

        Nyt myös ne juopot luulevat, että heidän toimintansa on täysin hyväksyttävää, kun kukaan ei korvaansa lotkauta.

        Sama tilanne on sellaisen toiminnan kanssa, joka tuhoaa Raamatun ja Jumalan arvovaltaa.

        Se on halveksuttavaa ja paheksuttavaa.

        niin silloin sinun tulisi ennen kaikkea puhua ihmisten uskosta omaan kuolemattomuuteensa ja sen seurauksena tulevista harhoista, joista piina-jumala ja ikuinen helvetin tulessa kituminen ovat mielestäni pahimmat.

        Et sinä pilkkaamalla ja mollamalla ketään ainakaan auta - et edes itseäsi.

        Katolinen kirkko kauppaa kunnon helvettiä, jollaista ei edes luterilainen kirkko kaupittele ihmisille.

        Katolinen kirkko kasvaa voimakkaasti, paitsi niissä maissa, jotka ovat sen puljun pedofiliakohun kourissa.

        Luterilainen kirkko kauppaa myös helvettiä, mutta luterilainen helvetti ei ole niin tärkeä luterilaisille ja suuri osa suhtautuu helvettiin hyvinkin välinpitämättömästi ja luterilaisuudessa saa myös olla uskomatta koko helvettiin.

        Katolinen kirkko ei vastusta tieteitä millään tapaa, kuten ei vastusta luterialinen kirkkokaan.

        Molemmilla "lahkoilla" on kymmeniä, kenties satoja miljoonia kannattajia, katolisilla jopa miljardeja.

        Adventtikirkko on poistanut helvetin tyystin, mutta mitäpä se auttaa?

        Ei mitään, koska adventtikirkko on amerikkalainen humpuukilahko, joka tieteiden vastaisuudellaan nakertaa myös luterilaisuuden ja katolisuuden perusteita, omista perustuksista nyt puhumattakaan.

        REHELLISESTI RAAMATUN MUKAAN - niin tajuaisit että mitään ikuista helvettiä ei voi olla olemassa.
        On sama hailee mitä katolinen kirkko tai evl. kirkko tai islam kuka tahansa sanoo - minä en niistä puhu vaan Raamatusta ja mitä Raamattu sanoo asiasta.

        Sinä joka olet olevinasi niin "tieteellinen" ja sanot haluavasi oikeita vastauksia asioihin :), tässä asiassako panet kaikenlaisen muun hömpötyksen etusijalle?

        Ihmisen olisi vastattava muutamaan kysymykseen tässäkin asiassa ja yritettävä vastata niihin rehellisesti.
        Eikö vain?
        Niin vakava asia tämä on, sillä jos ihmisille uskotellaan että he joutuvat ktumaan ikuisesti tulessa jos he eivät tee niinkuin käsketään - JA JOS HE USKOVAT SIIHEN - sen täytyy olla kauhistuttava asia.. siis sille ihmiselle.
        Usein he myös opettavat helvettinsä lapsilleen jotka sitten jo pienestä pitäen saavat ristiriitaisia ajatuksia uskonnoista tai eivät voi enää uskoa mihinkään.

        Perustana Raamattu:

        Onko Jumala täydellinen, synnitön Elämä, onko Jumala kaikkiviisas, näkeekö Jumala tulevat, onko Jumala rakkaus, onko Jumala oikeudenmukainen, onko Jumala Luoja … ?

        Minun vastaukseni on:
        Jumala on täydellinen, synnitön, kaikkiviisas Luoja joka näkee tulevat, Jumala on rakkaus ja oikeudenmukainen Jumala.

        Lupaako Jumala Raamatussa iankaikkisen elämän kaikille ihmisille?

        Minun vastaukseni:
        Ei – Jumala ei Raamatussa lupaa iankaikkista elämää kaikille ihmisille.
        Raamattu kertoo selvääkin selvemmin että ainoastaan ne jotka elävät ilman elämää tuhoavaa syntiä - voivat elää iankaikkisesti.

        Oliko Jeesus lihaan tullut Kristus?
        Oli – ja ainoastaan hänen kauttaan voi ihmiset saada iankaikkisen elämän, ei minkään kirkon tai yhteisön tai ihmisen. Esimerkiksi katolisen papin synninpäästöön ei ole luottamista…

        ------

        Kun ihminen on REHELLISESTI vastannut näihin kysymyksiin ja sen jälkeen kysyy itseltään: MIKSI Jumala/ Luoja olisi luonut elämää ikuisesti kitumaan?

        Vaihtoehtoja ei ole montaakaan:
        Joko Jumala loi elämää ikuisesti kitumaan tahallaan, (mikä on täysin epäraamatullinen jo ajatuksena) tai sitten Hän teki sen vahingossa (mikä ei sekään ole mahdollista sillä ei ketään voisi kiduttaa ikuisesti ”vahingossa” - ei varsinkaan jos ajattelemme että kaikkivaltias, oikeudenmukainen ja rakkaudellinen Jumala tekisi sellaista.

        Erehtyikö "erehtymätön" Jumala?
        Eikö Jumala olekaan sinulle erehtymätön, näille helvettiin uskojille?

        Rehellinen vastauas on jo näidenkin yksinkertaisten kysymysten jälkeen vain yksi - nimittäin että mitään ikuista piinaa ei ole edes olemassa.

        Kun tutkii "helvetti opin historiaa" voi todeta että se tulee kristinuskoon muualta kuin Raamatusta - se on eräänlaisen kompromissin seurausta ajoilta jolloin maailman uskonnoista suurimpia yhdistettiin eräänlaiseksi sen aikaisen "maailman" - uskonnoksi.

        Mutta Raamattu ei lupaa iankaikkista elämää jokaiselle, vaan kertoo yksikantaan että synnin palkka on kuolema - mikä on täysin ymmärrettävä asia sekin - sillä SYNTI ON ELÄMÄN TUHOAMISTA.

        Kirjoitit että ihminen istuu sillä oksalla mitä sahaa poikki - juuri - ainakin tässä asiassa - istuu ja sahaa eikä kuuntele Luojaansa joka sanoo #kun oksa katkeaa kuolet#, mutta ihminen sanoo "ei en minä kuole" olen ku-olematon... ja jatkaa sahaamistaan.. muutamat sanovat – pelasta minut kun oksa katkeaa – muuten minä kuolen – muutamat lopettavat sahaamisen.. ja kuuntelevat Luojansa hyviä neuvoja...

        Minä sanon, että emme ole kuolemattomia jos ei joku joka voi sen tehdä, poista kuolemamme syytä - syntiä elämästämme. Raamattu sanoo että ainoastaan Jumala voi sen tehdä koska ainoastaan Hän on itsestään täydellinen Elämä ja ilman syntiä ja Hän tekee sen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Ei tässä ole kysymys mistään hurmostilasta, ei mistään hokkuspokkus asiasta tai mahdottomuudesta - Raamattu on ymmärrettävä kirja sille joka Raamatun ensi tilalle eikä vain hae sieltä tukea omiin uskomuksiinsa..

        alex

      • !!??!!
        bushmanni kirjoitti:

        Jos henkilö lausuu idiootimaisia mielipiteitä, niin sellaista voi halveksia.

        Jos ei lauo, niin ei tarvitse halveksia. Oletko ymmärtänyt?

        Halveksunta yleensä ansaitaan, kuten se, että jotakin vaikkapa ihaillaan.

        yrität vain puolustella jumalatonta toimintaasi. Turha yritys, sinut jo tunnetaan.

      • !!??!!
        bushmanni kirjoitti:

        Olen enemmän Sokrateen kannalla tässä asiassa.

        >> Olet takertumassa omaan verkkoosi, ei se että ihmisillä on usko Raamattuun ole halveksittava asia.. >>

        Esimerkiksi usko 6000 vuotta vanhaan ihmiskuntaan ei perustu miltään osin Raamattuun, vaan se perustuu surkeisiin, pohjattoman typeriin tulkintoihin, joita jotkut tomppelit ovat tehneet kyseisestä teoksesta.

        Mielestäni se tuhoaa kristinuskon ja sahaa sitä oksaa poikki, jolla se väittää itse istuvansa.

        Sellainen toiminta on halveksittavaa ja paheksuttavaa, kuten Sokrateekin olisi tehnyt.

        Keskustelemme Suomessa usein esimerkiksi julkijuopottelusta, ja etenkin siihen, kun ihmiset suhtautuvat välinpitämättömästi humalassa toikkaroiviin ja huonosti käyttäytyviin ihmisiin. Ulkomaalaiset luulevat, että me suvaitsemme niitä juoppoja, jotka toikkaroivat kaduilla. Me emme suvaitse, mutta meidän tulisi rohkeammin esittää asiasta paheksuntamme ja halveksuntamme eleillämme/ilmeillämme yms käytöksellä niille ihmisille, niin jospa se osoittaisi, että emme hyväksy julkijuopottelua, emmekä vaikkapa kadulle virtsaamista keskellä kirkasta päivää.

        Nyt myös ne juopot luulevat, että heidän toimintansa on täysin hyväksyttävää, kun kukaan ei korvaansa lotkauta.

        Sama tilanne on sellaisen toiminnan kanssa, joka tuhoaa Raamatun ja Jumalan arvovaltaa.

        Se on halveksuttavaa ja paheksuttavaa.

        6000 vuotta elämän luomisesta on asia, joka perustuu nimen omaan Raamatun itseilmoitukseen. SINÄ olet täällä koko ajan sotimassa ja tuhoamassa Raamatun arvovaltaa ja sitten halveksit niitä, jotka kunnioittavat Raamattua ja sanot heidän tuhoavan Raamattua. Olet aika ääliö.

      • alex-kasi kirjoitti:

        REHELLISESTI RAAMATUN MUKAAN - niin tajuaisit että mitään ikuista helvettiä ei voi olla olemassa.
        On sama hailee mitä katolinen kirkko tai evl. kirkko tai islam kuka tahansa sanoo - minä en niistä puhu vaan Raamatusta ja mitä Raamattu sanoo asiasta.

        Sinä joka olet olevinasi niin "tieteellinen" ja sanot haluavasi oikeita vastauksia asioihin :), tässä asiassako panet kaikenlaisen muun hömpötyksen etusijalle?

        Ihmisen olisi vastattava muutamaan kysymykseen tässäkin asiassa ja yritettävä vastata niihin rehellisesti.
        Eikö vain?
        Niin vakava asia tämä on, sillä jos ihmisille uskotellaan että he joutuvat ktumaan ikuisesti tulessa jos he eivät tee niinkuin käsketään - JA JOS HE USKOVAT SIIHEN - sen täytyy olla kauhistuttava asia.. siis sille ihmiselle.
        Usein he myös opettavat helvettinsä lapsilleen jotka sitten jo pienestä pitäen saavat ristiriitaisia ajatuksia uskonnoista tai eivät voi enää uskoa mihinkään.

        Perustana Raamattu:

        Onko Jumala täydellinen, synnitön Elämä, onko Jumala kaikkiviisas, näkeekö Jumala tulevat, onko Jumala rakkaus, onko Jumala oikeudenmukainen, onko Jumala Luoja … ?

        Minun vastaukseni on:
        Jumala on täydellinen, synnitön, kaikkiviisas Luoja joka näkee tulevat, Jumala on rakkaus ja oikeudenmukainen Jumala.

        Lupaako Jumala Raamatussa iankaikkisen elämän kaikille ihmisille?

        Minun vastaukseni:
        Ei – Jumala ei Raamatussa lupaa iankaikkista elämää kaikille ihmisille.
        Raamattu kertoo selvääkin selvemmin että ainoastaan ne jotka elävät ilman elämää tuhoavaa syntiä - voivat elää iankaikkisesti.

        Oliko Jeesus lihaan tullut Kristus?
        Oli – ja ainoastaan hänen kauttaan voi ihmiset saada iankaikkisen elämän, ei minkään kirkon tai yhteisön tai ihmisen. Esimerkiksi katolisen papin synninpäästöön ei ole luottamista…

        ------

        Kun ihminen on REHELLISESTI vastannut näihin kysymyksiin ja sen jälkeen kysyy itseltään: MIKSI Jumala/ Luoja olisi luonut elämää ikuisesti kitumaan?

        Vaihtoehtoja ei ole montaakaan:
        Joko Jumala loi elämää ikuisesti kitumaan tahallaan, (mikä on täysin epäraamatullinen jo ajatuksena) tai sitten Hän teki sen vahingossa (mikä ei sekään ole mahdollista sillä ei ketään voisi kiduttaa ikuisesti ”vahingossa” - ei varsinkaan jos ajattelemme että kaikkivaltias, oikeudenmukainen ja rakkaudellinen Jumala tekisi sellaista.

        Erehtyikö "erehtymätön" Jumala?
        Eikö Jumala olekaan sinulle erehtymätön, näille helvettiin uskojille?

        Rehellinen vastauas on jo näidenkin yksinkertaisten kysymysten jälkeen vain yksi - nimittäin että mitään ikuista piinaa ei ole edes olemassa.

        Kun tutkii "helvetti opin historiaa" voi todeta että se tulee kristinuskoon muualta kuin Raamatusta - se on eräänlaisen kompromissin seurausta ajoilta jolloin maailman uskonnoista suurimpia yhdistettiin eräänlaiseksi sen aikaisen "maailman" - uskonnoksi.

        Mutta Raamattu ei lupaa iankaikkista elämää jokaiselle, vaan kertoo yksikantaan että synnin palkka on kuolema - mikä on täysin ymmärrettävä asia sekin - sillä SYNTI ON ELÄMÄN TUHOAMISTA.

        Kirjoitit että ihminen istuu sillä oksalla mitä sahaa poikki - juuri - ainakin tässä asiassa - istuu ja sahaa eikä kuuntele Luojaansa joka sanoo #kun oksa katkeaa kuolet#, mutta ihminen sanoo "ei en minä kuole" olen ku-olematon... ja jatkaa sahaamistaan.. muutamat sanovat – pelasta minut kun oksa katkeaa – muuten minä kuolen – muutamat lopettavat sahaamisen.. ja kuuntelevat Luojansa hyviä neuvoja...

        Minä sanon, että emme ole kuolemattomia jos ei joku joka voi sen tehdä, poista kuolemamme syytä - syntiä elämästämme. Raamattu sanoo että ainoastaan Jumala voi sen tehdä koska ainoastaan Hän on itsestään täydellinen Elämä ja ilman syntiä ja Hän tekee sen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Ei tässä ole kysymys mistään hurmostilasta, ei mistään hokkuspokkus asiasta tai mahdottomuudesta - Raamattu on ymmärrettävä kirja sille joka Raamatun ensi tilalle eikä vain hae sieltä tukea omiin uskomuksiinsa..

        alex

        >> REHELLISESTI RAAMATUN MUKAAN - niin tajuaisit että mitään ikuista helvettiä ei voi olla olemassa. >>

        Jos sinäkin olisit rehellinen itsellesi, niin sanoisit, että et tiedä, kuten minä ilmoitan asian.

        Raamattu kertoo meille ikuisesta piinasta ja se kertoo myös, että sitä ei ole. Sieltä löytyy tukea kummallekin.

        Tietenkin sinä toivot, että ikuista piinaa ei olisi olemassa, koska se sotii sitä vastaan, jollaiseksi sinä miellät Jumalan.

        Mutta Jumala on kaikkivaltias ja hän ei käyttäydy siten kuten sinä haluaisit tai minä haluaisin.

        Siksi minä uskallan rehellisesti sanoa, että minä EN TIEDÄ onko ikuista piinaa vai eikö sitä ole. Sen näkee sitten. Tietenkin minä toivon, että sitä ei ole, etenkin jos olen vaarassa joutua sinne.

        Joten Alex. Minä EN USKO ikuiseen piinaan, enkä minä myöskään väitä, ettei se VOISI OLLA mahdollista.

        Osaan kertoa vain rehellisesti, että sen näkee sitten ja toivon mukaan en sinne pääse/joudu.

        Tieteelinen ihminen voi myös myöntää rehellisesti tietämättömyytensä, eikä tarvitse keksiä selityksiä vain sen takia, että haluaa kaikkien kysymysten olevan ratkaistut.

        Minun mielestäni pelastuksen pointti ei ole helvetin olemassaolo tai sen puuttuminen. Se pointti on jokin muu asia, joka ei näytä sinulle selvinneen, eikä varmaan tule koskaan selviämäänkään.

      • !!??!! kirjoitti:

        6000 vuotta elämän luomisesta on asia, joka perustuu nimen omaan Raamatun itseilmoitukseen. SINÄ olet täällä koko ajan sotimassa ja tuhoamassa Raamatun arvovaltaa ja sitten halveksit niitä, jotka kunnioittavat Raamattua ja sanot heidän tuhoavan Raamattua. Olet aika ääliö.

        >>> 6000 vuotta elämän luomisesta on asia, joka perustuu nimen omaan Raamatun itseilmoitukseen. >>

        Ei siellä missään niin lue, vai voisitko esittää minulle sen paikan, jossa tämä lukee?

        Tämän hölmöilyn aloitti piista James Usher 1600-luvulla. Piispa Usher kirjoitti nuoren maan pölvästien raamatun, eli kirjan "Annales veteris testamenti, a prima mundi origine deducti *" vuonna 1650, jossa hän esitti, että maapallon on luotu 23. lokakuuta vuonna 4004 eaa. Ilmeisesti aamupäivällä klo 9 tai mahdollisesti klo 12.

        Tämä idioottimainen opus on se kirja, johon teidän lahkonne pölvästit vetoavat tässä sotkussa, josta eivät kykene irtautumaan kasvojaan menettämättä. Jos ihmiskunta olisi 6000 vuotta vanha, niin se tiedettäisiin.

        Mutta minä olen aika varma, että esimerkiksi adventtikirkon jäsenistö on peräisin kirjaimellisesta Aatamista ja Eevasta, sillä kun meillä on vain kaksi ihmisistä, niin suku ei pysty jatkumaan kuin sukurutsauksen kautta ja me kaikki tiedämme, että millaisia ihmisiä syntyy sukurutsauksen seurauksena.

        Sellaisia ihmisiä, joita nämä amerikan höpölahkot ovat pullollaan.

        Sellainen idiotismi, joka väittää maapalloa ihmisineen muutaman tuhat vuotta vanhaksi todellakin tuhoaa koko Raamatun arvovallan ja samalla myös mahdollsien Jumalan arvovallan, sillä me tiedämme täysin varmasti, että näin ei ole.

        Samoin kuin jos näet kadulla keltaisen auton ja väität kaikille, että auto on sininen, niin silloin tuhoat oman arvovaltasi, eikä kukaan pidä sinua täysipäisenä.

        * ("Vanhan testamentin aikakirjat, johdettuna maailman alkuhetkistä")

    • 6000v right

      Eiköhän adventtikirkon jäsenmäärä ylitä reilusti nuo sinun tutkimasi tilastot.

      Vai tarkoitatko vain tämän pikupikkuisen Suomenmaan adventtikirkon jäsenmäärää?

      • Osaatkos sinä lukea?

        Taisi olla kyse pikupikkuisen Suomen jäsenmäärästä.

        Adventistien määrä on n. 0.06 % Suomen väkiluvusta.

        Mainittakoon, että supisuuren USA:n kohdalla suhde on sellainen, että adventisteja on n. 0.3 % USA:n väkiluvusta, joten enpä lippua heiluttelisi sielläkään.

        Suomessa on prosentuaalisesti huikean paljon adventisteja, jos vertaamme moniin väkirikkaisiin Euroopan mahtimaihin, joissa adventistien suhteellinen lukumäärä on naurettava.

        Väkirikkaassa Puolassa on adventisteja vain 0.01 % kansasta.

        Väkirikkaassa Espanjassa on 0.02 % adventisteja.

        Väkirikkaassa Saksassa on 0.04 % adventisteja.

        Joten tämän pikupikkuisen Suomen adventistien lukumäärä on suhteessa murskaavan hulppea, verrattuna useimpiin Euroopan maihin, mutta sepä ei näy täällä mitenkään.

        Kuoleva lahko, joka kuolee mm. typerään oppiin 6000 vuotta vanhasta maasta, jota sinäkin tunnut "ylpeänä" kannattavan.

      • !!??!!
        bushmanni kirjoitti:

        Osaatkos sinä lukea?

        oikeassa olemisen merkki, että enemmistö on samaa mieltä? Siinä tapauksessa kristinusko kaikissa muodoissaan on väärää, koska enemmistö maailman asukkaista ei ole kritittyjä. Typerää tuo sun logiikkas.

        >>> sekö muka on oikeassa olemisen merkki, että enemmistö on samaa mieltä? >>>

        Ei tietenkään. Esimerkiksi Galileo Galilein aikana suunnaton enemmistö väitti, Raamatun mukaan, että maapallo on kaiken keskus ja kaikki muut taivaankappaleet kiertävät maapalloa.

        Papit jopa kieltäytyivät katsomasta kaukoputkeen, koska he pelkäsivät niin suunnattomasti sitä, että ovat väärässä, kuten olivatkin väärässä.

        Hyvin pieni joukko uskalsi väittää todisteiden kera vastoin enemmistön kantaa, että meidän aurinkokunnassamme aurinko on kaiken keskus, ei maapallo.

        Todisteet puhuvat, rakas !!??!!, todisteet puhuvat, ei enemmistön tai vähemmistön huudon kovuus.

        >>> Typerää tuo sun logiikkas. >>>

        Onko?

        Sellaista ja vointeja.

    • Olen havainnut kasvua Turun seudulla ja kun Kristus laittaa herätyksen
      tuulet puhaltamaan, kiihtyy kasvu niin adventtiseurakunnissa kuin muissa.
      Kohta seurakuntiin kuulumattomuus, ekklelsia, ei enää ole muodissa.

      • >>> Olen havainnut kasvua Turun seudulla ja kun Kristus laittaa herätyksen
        tuulet puhaltamaan, kiihtyy kasvu niin adventtiseurakunnissa kuin muissa. >>

        Se, että sinä olet siellä käynyt itseäsi aivopesemässä, ei ole kasvua, rakas Antti.

        Adventtikirkko on kuoleva amerikkalainen lahko, jolla ei ole tulevaisuutta länsimaissa, kiitos sen älyttömien oppien.

      • surkea ihminen..
        bushmanni kirjoitti:

        >>> Olen havainnut kasvua Turun seudulla ja kun Kristus laittaa herätyksen

        sille mitään noilla älyttömillä kirjoituksillasi, adventtikirkko on kasvava kirkko niin länsimaissa kuin muissakin maissa, tuhoat vain itseäsi mies parka tuolla kiihkollasi tuhota adventisit, toivon että jonainn päivänä Jumala avaa silmäsi näkemään että toimit vain vihollisen agenttina.

      • Raamattu on totuus

        Extra Ecclesiam nulla salus, a Latin phrase meaning "Outside the Church there is no salvation" ... eli ulkopuolella kirkon ei ole pelastusta. Näitä keskenään riiteleviä ja "ehdottomasti oikeassa olevia" kirkkoja ja lahkoja on maailmassa suunnilleen pari tuhatta ...

      • kahtokaahan
        Raamattu on totuus kirjoitti:

        Extra Ecclesiam nulla salus, a Latin phrase meaning "Outside the Church there is no salvation" ... eli ulkopuolella kirkon ei ole pelastusta. Näitä keskenään riiteleviä ja "ehdottomasti oikeassa olevia" kirkkoja ja lahkoja on maailmassa suunnilleen pari tuhatta ...

        Noin, ja kaikki muut ovat bushmanninkin mielestä oikeassa, paitsi tämä pikkuinen adventtikirkko, jota vastaan hän on katsonut elämäntehtäväkseen taistella.

      • palstan hauskuttaja
        kahtokaahan kirjoitti:

        Noin, ja kaikki muut ovat bushmanninkin mielestä oikeassa, paitsi tämä pikkuinen adventtikirkko, jota vastaan hän on katsonut elämäntehtäväkseen taistella.

        itse hyvin häiriitynyt ihminen sen näkee jo tuosta kirjoitustyylistä, hän hakee kaikkea mikä olisi adventtikirkkoa vastaan,jota ei normaali mies viitsisi vaivautua edes haeskelemaan netistä, mutta antaa pikkupojan harjoittaa hauskuuttaan se näyttää hänelle olevan ihan tuleva ammatti, jahka varttuu mieheksi, jos varttuu?

      • kahtokaahan
        palstan hauskuttaja kirjoitti:

        Bushmanni on siinä iässä, että hän on tulossa lapseksi uudestaan.

      • !!??!!
        bushmanni kirjoitti:

        >>> Olen havainnut kasvua Turun seudulla ja kun Kristus laittaa herätyksen
        tuulet puhaltamaan, kiihtyy kasvu niin adventtiseurakunnissa kuin muissa. >>

        Se, että sinä olet siellä käynyt itseäsi aivopesemässä, ei ole kasvua, rakas Antti.

        Adventtikirkko on kuoleva amerikkalainen lahko, jolla ei ole tulevaisuutta länsimaissa, kiitos sen älyttömien oppien.

        kaataa sen, minkä Jumala on nostanut esiin, eikä se kaadu vaikka kuinka niin toivot.

      • eremith32
        palstan hauskuttaja kirjoitti:

        itse hyvin häiriitynyt ihminen sen näkee jo tuosta kirjoitustyylistä, hän hakee kaikkea mikä olisi adventtikirkkoa vastaan,jota ei normaali mies viitsisi vaivautua edes haeskelemaan netistä, mutta antaa pikkupojan harjoittaa hauskuuttaan se näyttää hänelle olevan ihan tuleva ammatti, jahka varttuu mieheksi, jos varttuu?

        Bushmannin kustannuksellako, te säälittävät "ressukat" yrittätte pestä likaisia "vaatteitanne"? Te halveksitte ja kadhditte ihmistä joka on puolueeton kaikessa minkä hän tuo esiin, joskin joutuu sen tuomaan suoraviivaisesti, jotta se menisi perille edes jollain tavalla. Hän on yrittänyt kaikin mahdollisin keinoin valaista teidä ymmärrystänne.

        Tehän olette aivan selvästi sodassa Jeesuksen Kristuksen Rakkauden oppia vastaan, ja yritätte viedä sen avulla omia adventtikirkolta omaksumia oppikantoja ihmisille jotka etsivät armeliaisuutta - Rakkautta.. Luuletko sinä sillä pelastuvasi, että sinä kumartelet kirkossasi ihmisiä? Te olette etsineet turvallisuutta ja kunniaa yhteisönne oppipäätelmistä. Ja tuon turvallisuuden yllyttämänä olette hyväksyneet ihmisopin jumalan Rakkaudellisen opin sijaan, ja tuollaiseen kirkollisen lain oppiin pakeneminen pelosta ei suinkaan vapauta pelosta vaan syventää pelkotilaa. Vain totuus Kristuksessa vapauttaa ihmisen.

        Tyhmä ihminen luulee, että se oppi minkä hän on hyväksynyt kirkollisena oppina, että se uskon totuus joka on hänelle tietoa, mutta viisas sitävastoin tietää, että hänen tietonsa on uskoa.

        Viisaalla ihmisellä on tapana usein muuttaa suunnitelmiaan, ja hän epäilee monta sellaista asiaa, jota ajattelemattomat kutsuvat totuudeksi. Ja näin kuuluukin toimia, ja tämän voin liittää ehdottomana hyvänä asiana Bushmannin tyyliin sopivana toiminta muotona täällä keskusteluissa. Mutta sen sijaan adventistien mieli pystyy näköjään luomaan, mitä pahinta harhaa, sillä nämä keskustelut täällä ovat sen todella paljastaneet.

        Siinäpä vasta huumorimies, tuo eremith. Mahtaakohan bushmanni alkaa nyt kehräämään kun silität.

      • eremith32
        kahtokaahan kirjoitti:

        Siinäpä vasta huumorimies, tuo eremith. Mahtaakohan bushmanni alkaa nyt kehräämään kun silität.

        En minä mitään silitä, mutta se pienikin totuus on tuotava esiin, kirpaisee se sitten, - tai ei. Me ihmiset olemme niin paljon ajattelemattomia, että me hyvin herkästi etsimme omalle "pelokkaalle sielullemme turvaa joistakin kirkollisista oppirakenteista, jotka on laadittu uskonnolliseen "pelokkaaseen ajattelemattomaan ihmisjoukkoa" varten. Ja kun hän on itsensä samaistanut tuohon oppiin, niin hänen minänsä/sielunsa on tyytyväinen. On luonnollista, että haluamme olla sitä mihin olemme samaistuneet.

        Eli olemme vain tuota adventismioppia, olemme ristiriitaisia pyyteitä ja haluja, joita on yritettävä pitää elävänä koska se on adventismi-opin tuote, ja koska tuo adventtiyhteisö on selvästikin turmeltumisen tilassa selvästi, sisältäpäin. Niin täytyy myöskin ihmismielen joka antaa tuon yhteisön vaikuttaa jatkuvasti oman sielunsa elämään, olla turmeltumisen tilassa....Ja kaiken tämän me haluaisimme viedä mukanamme kun lähdemme täältä. Mielemme luo tallaista uskonnollista harhaa.

        Mutta kun tallainen edellä mainittu pakon omainen uskon totuuden etsiminen lakkaa, niin silloin meissä viriää jokin, joka ei ole enään oman itsensä pakenemista, ei oman mielen aikaan saama, sillä btuntematon on suurempi kuin meidän mielemme. Tämän tuntemattoman rinnalla kaikki kirkolliset oppipäätelmät ovat hyvin hyvin pinnallisia ja pettäviä. Meidän on vain opeteltava tietämään mitä elämä on. "Viisaus on elämän kokemuksen hedelmä", sanoo vanha sanan lasku.

      • bushmanni kirjoitti:

        >>> Olen havainnut kasvua Turun seudulla ja kun Kristus laittaa herätyksen
        tuulet puhaltamaan, kiihtyy kasvu niin adventtiseurakunnissa kuin muissa. >>

        Se, että sinä olet siellä käynyt itseäsi aivopesemässä, ei ole kasvua, rakas Antti.

        Adventtikirkko on kuoleva amerikkalainen lahko, jolla ei ole tulevaisuutta länsimaissa, kiitos sen älyttömien oppien.

        " Se, että sinä olet siellä käynyt itseäsi aivopesemässä,
        ei ole kasvua, rakas Antti. "

        Sinä esität teorioita adventtikirkon näivettymisestä, mutta minä olen
        omin silmin nähnyt viime aikoina usean ystäväni liittyvän adventtikirkkoon.
        Jo uskossa olevia. Sitäpaitsi ne monen monet adventtiystäväni, jotka ovat
        vuosikymmenet olleet adventisteja - kukaan heistä ei ole eronnut
        adventtiseurakunnasta, vaikka käyvät niissääkn yhteisöissä, joissa minä
        puuhastelen.

      • Veli¤
        eremith32 kirjoitti:

        Bushmannin kustannuksellako, te säälittävät "ressukat" yrittätte pestä likaisia "vaatteitanne"? Te halveksitte ja kadhditte ihmistä joka on puolueeton kaikessa minkä hän tuo esiin, joskin joutuu sen tuomaan suoraviivaisesti, jotta se menisi perille edes jollain tavalla. Hän on yrittänyt kaikin mahdollisin keinoin valaista teidä ymmärrystänne.

        Tehän olette aivan selvästi sodassa Jeesuksen Kristuksen Rakkauden oppia vastaan, ja yritätte viedä sen avulla omia adventtikirkolta omaksumia oppikantoja ihmisille jotka etsivät armeliaisuutta - Rakkautta.. Luuletko sinä sillä pelastuvasi, että sinä kumartelet kirkossasi ihmisiä? Te olette etsineet turvallisuutta ja kunniaa yhteisönne oppipäätelmistä. Ja tuon turvallisuuden yllyttämänä olette hyväksyneet ihmisopin jumalan Rakkaudellisen opin sijaan, ja tuollaiseen kirkollisen lain oppiin pakeneminen pelosta ei suinkaan vapauta pelosta vaan syventää pelkotilaa. Vain totuus Kristuksessa vapauttaa ihmisen.

        Tyhmä ihminen luulee, että se oppi minkä hän on hyväksynyt kirkollisena oppina, että se uskon totuus joka on hänelle tietoa, mutta viisas sitävastoin tietää, että hänen tietonsa on uskoa.

        Viisaalla ihmisellä on tapana usein muuttaa suunnitelmiaan, ja hän epäilee monta sellaista asiaa, jota ajattelemattomat kutsuvat totuudeksi. Ja näin kuuluukin toimia, ja tämän voin liittää ehdottomana hyvänä asiana Bushmannin tyyliin sopivana toiminta muotona täällä keskusteluissa. Mutta sen sijaan adventistien mieli pystyy näköjään luomaan, mitä pahinta harhaa, sillä nämä keskustelut täällä ovat sen todella paljastaneet.

        Rauhaa veli! Ketkä muut näillä sivuilla on advareita kuin Timo ja Kai
        on meinaan aika seka hedelmä soppaa ,mutta pääasia että Jeesus on hyvä
        Siunausta sinulle veljeni!
        yks advari veli.

      • AnttiVKantola kirjoitti:

        " Se, että sinä olet siellä käynyt itseäsi aivopesemässä,
        ei ole kasvua, rakas Antti. "

        Sinä esität teorioita adventtikirkon näivettymisestä, mutta minä olen
        omin silmin nähnyt viime aikoina usean ystäväni liittyvän adventtikirkkoon.
        Jo uskossa olevia. Sitäpaitsi ne monen monet adventtiystäväni, jotka ovat
        vuosikymmenet olleet adventisteja - kukaan heistä ei ole eronnut
        adventtiseurakunnasta, vaikka käyvät niissääkn yhteisöissä, joissa minä
        puuhastelen.

        >>> Sinä esität teorioita adventtikirkon näivettymisestä >>>

        Ei tämä ollut mikään minun teoriani, vaan esittämäni aineisto on väestörekisterikeskuksen virallista tilastoa siitä, kuinka eri lahkojen jäsenmäärä on kasvanut tai vähentynyt kuluneiden vuosien aikana.

        Se on virallista tilastoa, ei mitään minun oman mielikuvitukseni tuotetta, rakas Antti.

        Merkillistä on sekin, että adventtikirkko kastaa Suomessakin joka vuosi jopa 70-90 onnetonta ihmisparkaa, mutta jostain syystä suurin osa heistä tulee kasteen jälkeen järkiinsä ja vain noin 20 henkilöä liittyy seurakuntaan osallistuakseen sen toimintaan.

        Suurin osa huomaa kasteen jälkeen pelin hengen ja lähtee yhtä nopeasti kuin on tullutkin.

        Mutta olen varma, että lähivuosina adventtikirkon jäsenmäärä kääntyy kasvuun myös Suomessa ja siitä tulevat pitämään huolen maahanmuuttajat kolmansista maista.

        Tosin siinä käy kuten muuallakin, eli että suomalaiset häipyvät samalla. Nämä tällaiset uskonyhteisöt, kuten adventtikirkko, ovat sangen rasistisia paikkoja ja kunhan eri värisiä ihmisiä alkaa lapata ovesta sisään, niin valkoisenväriset häipyvät.

        Tämän kehityksen me tiedämme tapahtuvaksi niistä kokemuksista, miten on adventtikirkossa käynyt muualla Euroopassa.

      • eremith32 kirjoitti:

        Bushmannin kustannuksellako, te säälittävät "ressukat" yrittätte pestä likaisia "vaatteitanne"? Te halveksitte ja kadhditte ihmistä joka on puolueeton kaikessa minkä hän tuo esiin, joskin joutuu sen tuomaan suoraviivaisesti, jotta se menisi perille edes jollain tavalla. Hän on yrittänyt kaikin mahdollisin keinoin valaista teidä ymmärrystänne.

        Tehän olette aivan selvästi sodassa Jeesuksen Kristuksen Rakkauden oppia vastaan, ja yritätte viedä sen avulla omia adventtikirkolta omaksumia oppikantoja ihmisille jotka etsivät armeliaisuutta - Rakkautta.. Luuletko sinä sillä pelastuvasi, että sinä kumartelet kirkossasi ihmisiä? Te olette etsineet turvallisuutta ja kunniaa yhteisönne oppipäätelmistä. Ja tuon turvallisuuden yllyttämänä olette hyväksyneet ihmisopin jumalan Rakkaudellisen opin sijaan, ja tuollaiseen kirkollisen lain oppiin pakeneminen pelosta ei suinkaan vapauta pelosta vaan syventää pelkotilaa. Vain totuus Kristuksessa vapauttaa ihmisen.

        Tyhmä ihminen luulee, että se oppi minkä hän on hyväksynyt kirkollisena oppina, että se uskon totuus joka on hänelle tietoa, mutta viisas sitävastoin tietää, että hänen tietonsa on uskoa.

        Viisaalla ihmisellä on tapana usein muuttaa suunnitelmiaan, ja hän epäilee monta sellaista asiaa, jota ajattelemattomat kutsuvat totuudeksi. Ja näin kuuluukin toimia, ja tämän voin liittää ehdottomana hyvänä asiana Bushmannin tyyliin sopivana toiminta muotona täällä keskusteluissa. Mutta sen sijaan adventistien mieli pystyy näköjään luomaan, mitä pahinta harhaa, sillä nämä keskustelut täällä ovat sen todella paljastaneet.

        Bushmannin kustannuksellako, te säälittävät "ressukat" yritätte pestä likaisia "vaatteitanne"? --eremith32--

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8809361/45719026
        ##: eremith32 5.9.2010 16:24
        Valitettavasti niin väärässä kuin olla;
        ja voit! Noissa kiduttamisjutuissa,
        jotka tarkoittavat mennyttä aikaa,
        eli ei tuo ilmestyskirjan tapahtuma on mennyttä aikaa.
        Johanneksen nälässä ja kärsimyksessä käydyt näyt
        ja houreet saa jättää omaan arvoonsa. _##

        " Johanneksen nälässä ja kärsimyksessä käydyt näyt
        ja houreet saa jättää omaan arvoonsa. "

        Pyhä Henki ja me jätäme eremithin omaan arvoonsa!

      • eremith32 kirjoitti:

        En minä mitään silitä, mutta se pienikin totuus on tuotava esiin, kirpaisee se sitten, - tai ei. Me ihmiset olemme niin paljon ajattelemattomia, että me hyvin herkästi etsimme omalle "pelokkaalle sielullemme turvaa joistakin kirkollisista oppirakenteista, jotka on laadittu uskonnolliseen "pelokkaaseen ajattelemattomaan ihmisjoukkoa" varten. Ja kun hän on itsensä samaistanut tuohon oppiin, niin hänen minänsä/sielunsa on tyytyväinen. On luonnollista, että haluamme olla sitä mihin olemme samaistuneet.

        Eli olemme vain tuota adventismioppia, olemme ristiriitaisia pyyteitä ja haluja, joita on yritettävä pitää elävänä koska se on adventismi-opin tuote, ja koska tuo adventtiyhteisö on selvästikin turmeltumisen tilassa selvästi, sisältäpäin. Niin täytyy myöskin ihmismielen joka antaa tuon yhteisön vaikuttaa jatkuvasti oman sielunsa elämään, olla turmeltumisen tilassa....Ja kaiken tämän me haluaisimme viedä mukanamme kun lähdemme täältä. Mielemme luo tallaista uskonnollista harhaa.

        Mutta kun tallainen edellä mainittu pakon omainen uskon totuuden etsiminen lakkaa, niin silloin meissä viriää jokin, joka ei ole enään oman itsensä pakenemista, ei oman mielen aikaan saama, sillä btuntematon on suurempi kuin meidän mielemme. Tämän tuntemattoman rinnalla kaikki kirkolliset oppipäätelmät ovat hyvin hyvin pinnallisia ja pettäviä. Meidän on vain opeteltava tietämään mitä elämä on. "Viisaus on elämän kokemuksen hedelmä", sanoo vanha sanan lasku.

        Bushmannihan on pesunkestävä ateisti elikkä rationalistisen tiede-elämänkatsomuksen omaava yksilö - kaukana sinun luonnehdinnastasi:

        " "Viisaus on elämän kokemuksen hedelmä", sanoo vanha sanan lasku. "

        Viisautta on se että asettaa Luojan Sanan korkeimmalle kukkulalle,
        eikä ala selittämään rakkauden apostolia Johannesta tärähtäneeksi tai
        Jes. 53. osoittamaa Jeesusta maalliseksi keikarikeisariksi.
        Viime mainittu on hirvaksen ajatuksia ja musitaakseni sinäkin lähdit
        tukemaan hirvasta tuossa.

        Vasta sitten kun tiedekin todistaa Jeesuksen Jumalaksi ja neitseestä
        syntyneeksi, sitten emme tarvitse enää uskoa, vaan tieto riittänee.

      • !!??!! kirjoitti:

        kaataa sen, minkä Jumala on nostanut esiin, eikä se kaadu vaikka kuinka niin toivot.

        >>> sinä yrität kaataa sen, minkä Jumala on nostanut esiin, eikä se kaadu vaikka kuinka niin toivot. >>>

        Täytyy nyt muistaa, että emme sotke Jumalaa näihin touhuihin, kun puhumme adventtikirkosta.

        Se on USA:ssa syntynyttä hömpötystä, jonka ovat nostaneet esiin tällaiset ihmiset:

        http://douggoff.com/wp-content/uploads/2010/08/america-lead.jpg

        Tämä on homman nimi ja näiden hömelöitten satuja te uskotte ja niiden pillin mukaan veisailette virsiänne.

    • Kaikki Kristillisyys

      vähenee ja ihmiset maallistuvat ennen lopun aikaa, sillä Jeesus itse sanoi, että :"Löytäneekö hän lopunaikana uskoa maanpäältä."

      • eremith32

        Se on ainakin varma, ettei yhdestäkään näistä', esim. Adventismistä ja sen lisäksi kaikki muutkin Amerikan yhdysvalloissa syntyneet porvarelliset taloudellisesta vallasta kilpailevat lahkot, jotka käyttävät Jumalan nimeä valtansa kasvattamiseksi. Se on satavarma, ettei näistä "uskonnollisista" järjestöistä todellakaan löydy sitä Uskoa jota Jeesus Kristus elämällään todisti omille "seurajilleen opetuslapsilleen". Niin adventismi on yhtä kaukana Hänen totuudestaan kuin on itä lännestä. Tämä on aivan selvä asia, ei tarvitse kuin vertaa heidän suhdettaan raamatun opetukseen, niin se selviää välittömästi.

      • f11f

        "ja siitäkös piru iloitsee!"
        Eilen satuin kuulemaan osan iltahartautta. Siinä pastori kertoi ,kuinka valaskala nielaisi Joonaan. Hän rukoili ja kolmen päivän päästä pääsi tämä ihmisten ilmoille. Häkellyttävä tarina! Jotenkin pastori sai kytkettyä tapahtuman nykypäivään. En yhtään ihmettele, jos porukka äänestää jaloillaan kuullessaan tällaista uskontoa.

    • Fakta on faktaa sitä ei ole kieltäminen. Mutta älä unohda, että sanassa puhutaan piskuisesta laumasta, ja että löytäneekö Hän uskoa maanpäältä, sanoi Jeesus itse. Joten sinä voit aivan vapaasti iloita adventtikirkon jäsenkadosta, eikö se olekkin sitä parasta sellaista, siis vahingoniloa.

      • >>> Joten sinä voit aivan vapaasti iloita adventtikirkon jäsenkadosta, eikö se olekkin sitä parasta sellaista, siis vahingoniloa. >>>

        Ei se ole vahingonilon aihe, jos adventtikirkko kokee sen kohtalon, jonka se ansaitsee.

        Se on puhtaan ilon aihe, ei vahingonilon.

        >>> Mutta älä unohda, että sanassa puhutaan piskuisesta laumasta, ja että löytäneekö Hän uskoa maanpäältä, sanoi Jeesus itse. >>

        No valitattavasti adventtikirkko kasvaa yhä, etenkin kehitysmaiden ansiosta, joten miten meidän tämä antamasi paikka tulkita (löytäneekö uskoa maan päältä)?

        Se on hauskaa, että kutistuvan adventtikirkon Suomessa tuota paikkaa käytetään tukemaan vähenevän jäsenistön uskoa, vaikka itse emokirkko vain suurenee koko ajan. Kun taas siellä, missä kirkko vielä saa kasvua jäsenistöön, tuota paikkaa ei tietenkään voida käyttää, vaan jotain toista paikkaa, jossa jäsenistön kasvu on merkki Jumalan suosiosta ja sitten kun väki alkaa vähenemään, otetaan tuo paikka taas takataskusta.

        Meillä on siis määrätynlainen itseään ruokkija ikiliikkuja käytössä. Meni hyvin tai huonosti, niin aina löytyy samasta kirjasta lause tukemaan omaa hölmöilyä.

        Mutta tämäkin kasvu tulee hyytymään, kiitos älyttömän tieteenvastaisuuden ja luulisin, että n. 10-25-50 vuoden päästä viimeistään adventtikirkko on kutistunut marginaalien harrastukseksi, mutta ei se kokonaan koskaan kuole, valitettevasti. Aina löytyy hörhöjä, jotka löytävät sen omakseen, se on varma.

      • toive ajattelija.
        bushmanni kirjoitti:

        >>> Joten sinä voit aivan vapaasti iloita adventtikirkon jäsenkadosta, eikö se olekkin sitä parasta sellaista, siis vahingoniloa. >>>

        vaikka itse Busmannikin viellä tulisi niin hörhöksi että palaisi tuhlaajapojan tieltään takaisin kotiin. Jumalalle ei mikään ole mahdotonta ja niin kauan kuin on elämää on toivoakin. Tervetuloa tuhlaajapoika takasin kotiin.

      • bushmanni kirjoitti:

        >>> Joten sinä voit aivan vapaasti iloita adventtikirkon jäsenkadosta, eikö se olekkin sitä parasta sellaista, siis vahingoniloa. >>>

        Ei se ole vahingonilon aihe, jos adventtikirkko kokee sen kohtalon, jonka se ansaitsee.

        Se on puhtaan ilon aihe, ei vahingonilon.

        >>> Mutta älä unohda, että sanassa puhutaan piskuisesta laumasta, ja että löytäneekö Hän uskoa maanpäältä, sanoi Jeesus itse. >>

        No valitattavasti adventtikirkko kasvaa yhä, etenkin kehitysmaiden ansiosta, joten miten meidän tämä antamasi paikka tulkita (löytäneekö uskoa maan päältä)?

        Se on hauskaa, että kutistuvan adventtikirkon Suomessa tuota paikkaa käytetään tukemaan vähenevän jäsenistön uskoa, vaikka itse emokirkko vain suurenee koko ajan. Kun taas siellä, missä kirkko vielä saa kasvua jäsenistöön, tuota paikkaa ei tietenkään voida käyttää, vaan jotain toista paikkaa, jossa jäsenistön kasvu on merkki Jumalan suosiosta ja sitten kun väki alkaa vähenemään, otetaan tuo paikka taas takataskusta.

        Meillä on siis määrätynlainen itseään ruokkija ikiliikkuja käytössä. Meni hyvin tai huonosti, niin aina löytyy samasta kirjasta lause tukemaan omaa hölmöilyä.

        Mutta tämäkin kasvu tulee hyytymään, kiitos älyttömän tieteenvastaisuuden ja luulisin, että n. 10-25-50 vuoden päästä viimeistään adventtikirkko on kutistunut marginaalien harrastukseksi, mutta ei se kokonaan koskaan kuole, valitettevasti. Aina löytyy hörhöjä, jotka löytävät sen omakseen, se on varma.

        Älä yleistä, minä en ole adventtikirkko, jos vedän jotain takataskustani, se on oma taskuni, eikä tarkoitukseni ole sen enempää puolustaa kirkon pienenemistä kuin sen kasvuakaan jossain muualla. Hienoa kuitenkin että olet tapahtuvasta kasvusta tietoinen. Olet varmasti tietoinen myös siitä, että ilmiö mikä kiusaa adventtikirkkoa suomessa on yleiseurooppalainen ongelma, joka kiusaa kaikkia kristillisiä kirkkoja, joitakin poikkeusia lukuunottamatta joista aikaisemmin mainitsitkin.

      • PikkuKonna kirjoitti:

        >>> Olet varmasti tietoinen myös siitä, että ilmiö mikä kiusaa adventtikirkkoa suomessa on yleiseurooppalainen ongelma, joka kiusaa kaikkia kristillisiä kirkkoja, joitakin poikkeusia lukuunottamatta joista aikaisemmin mainitsitkin. >>

        Olen tietoinen ja mistä se johtuu?

        Nämä erilaisia höpöyksiä opettavat lahkot pistävät syyn kuluttajille, eli vika on tuotteen käyttäjässä.

        Näin ei ole koskaan, vaan vika on yleensä tuotteessa, jos se ei kelpaa.

        Lahkoissa, myös adventtikirkossa vika löytyisi peiliin katsomalla, mutta ne pölvästit eivät norsunluutorneisssaan kykene moista harrastamaan, vaan ennemmin kuolevat saappaat jalassa tai apremminkin housut kintuissa.

      • *o* *o* *o*

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9325561/45892617

        Onko mielestäsi evankelisluterilainenkin kirkko niinsanottu lahko! Kun kyseinen ongelma koskee höpötyksiä opettavia lahkoja, niinkuin kirjoitat. On totta että kansankielellä muita kuin luterilaisia,ordodoksisia ja katollisia kirkkoja sanotaan lahkoiksi (suomessa). Totuus lienee kuitenkin, että lahko tarkoittaa kirkon sisällä toimivia "toisinajattelevia" ryhmiä.

        Lahkoilla tarkoitan etupäässä USA:ssa syntyneitä uususkontoja, joita oppimattomat tomppelit kyhäsivät kasaan pellon pientareilla 1800-luvulla.

        Adventtikirkko on yksi sellainen, jonka kasasi USA:ssa yksi hassu kotiäiti miehensä kera, juoppo kapiainen ja muutama maanviljelijä paremman tekemisen puutteessa, ja jonka myöhemmin amerikkalaiset liikemiehet tajusivat hyväksi pohjaksi ottaa hölmöiltä rahat pois. Se on siis liikemiesten johtama bisnesyritys, jonka tehtävä on tehdä rahaa palkatulle henkilökunnalle.

        Mormonikirkon perusti USA:ssa 1800-luvulla Josepth Smith, joka oli patologinen epärehellinen henkilö ja valehtelija, joka tienasi elantonsa ihmisiä huijaamalla ennen kuin älysi perustaa mormonikirkon, jonka ovat sittemmin ottaneet haltuunsa vähemmän rikolliset amerikkalaiset liikemiehet, koska uususkonto on helppo ja vaivaton tapa huijata ihmisiltä rehellisesti rahat pois, ilman vankeustuomion vaaraa.

        Jehovan Todistajat ovat myös tällainen USA:ssa 1800-luvulla syntynyt uuslahko, jota nykyään hallitsevat amerikkalaiset liikemiehet, jotka saavat uskonlahkon suojissa näennäisen rehelliseltä vaikuttavalta tavalla höynäyttää hölmöiltä rahat pois.

        Samoin kuin tuoreempi viritys 1900-luvulta, eli USA:ssa syntynyt uuslahko skientologiakirkko, joka on suoraa jatkumoa amerikkalaiselle uskonnolliselle perinteelle, jossa huijaus puetaan uskonnon muotoon, niin saadaan rehellisesti huijattua ihmisiltä rahat pois.

        Jostain kumman syystä mainitsemani USA:ssa syntyneet uuslahkot löytyvät kaikki myös uskonnon uhrien sivuilta. Mistähän syystä?

        http://www.uskontojenuhrientuki.fi/uskonyhteisot

        Lienevätköhän samasta puusta veistetyt?

        Ja samaan sarjaan kipataan vielä lestadiolaiset yms hömpötykset, joilla on jalka tukevasti haudan partaalla.

      • hyllyvä suosi.

        Eli et usko Jumalaan, usko ahdistaa jne.

        Miksi yleensä kirjoittelet täällä, eli motiivisi?

        Usko on vapaata ja lailla suojattu etuoikeus kullakin, eli oletko nuoruudessasi ollut koulukisaaja vai koulukiusattu? Sattuuko sinulla päähän, vai eikö sinulla ole muuta tekemistä, kuin eri palstojen kanssa samahenkisten vänkääjien kanssa eli samahenkisesti?

        Vai pönkittääkö sinun ekoasi se, että tuntuu olevan leveämmät henkselit kuin naapurillasi?

        Miten sinä pärjäät naapureittesi kanssa, kun vastakkainen mielipide ei mahdu aikaasi?

        Tuntuuko rotusi edustavan pystykorvan luonnetta, että on haukuttava, vaikka lintua tahi oravaa ei ole edes lähimailla, eli oletko miettinyt motiiveitasi?

        Se mitä lahkoilla tarkoitetaan on eriasia mitä ne oikeesti ovat. Mutta et vastannut kysymykseen, pidätkö silti evankelisluterilaista kirkkoakin lahkona, kun heidänkin jäsenkatonsa on kiihtyvä koko euroopassa.

      • hyllyvä suosi. kirjoitti:

        Tuli tuosta kirjoituksestasi mieleen tapaus menneiltä vuosilta,kun työkaverini kanssa menimme kerran kahvilaan virvokkeille. Hän sattui olemaan erikoisen kiukkuisella päällä, ja tinttaroi myyjälle kiukkuaan. Hänen sitten poistuttuan salin puolelle, totesi myyjä, että olipa kaveri pahalla päällä. Johon puolestani totesin,että sinä näet hänet parikertaa päivässä, mutta minä olen hänen kanssaan kaiket päivät, siis työ sellaiset.

      • vapaa ajattelu..
        PikkuKonna kirjoitti:

        Olen koko ikäni "joutunut" elämään kaikenlaisten vapaa-ajattelijoiden keskellä ja nähnyt sen hirvittävän ahdasmielisyyden. Kun tuon bushmannin kirjoituksia olen tavannut, niin saman kiusanhengen ja ns. lapsena koulukiusaaja hengen rienaajatörkysuun höpötintin. En ymmärrä häntä ja kaltaisiaan.
        Jos joku ei kiinnosta, niin miksi pitää pulinaa? Mielestäni maa on vapaa allamme, helluntailainen ajattelee tavallaan, lestadiolaiset ajattelevat tavallaan, vaparit ajattelevat tavallaan jne.

        Eli maa on vapaa, niin ei ymmärrä kaikkea törkyturpia sitten häseltämässä.
        Se minua rassaa, että jos vaikka ei usko, niin olkoon siellä kuppilassaan onnellinen.

        Siksi kun luen tällaisia bushmanneja, nousen välittömästi väärällä jalalla sängystä.

        Saan sellaisen allergia- oireen, olkoon se täällä tahi jonkun toisen palstan osastolla.

        esim. en mene uskonnottomien sivuille kirjoittamaan mitään, en ole kirjoittanut, enkä tule kirjoittamaan.
        Maa on vapaa heidän edessään, mutta maa on vapaa allani, enkä kaipaa sitä, että joku kaivelee turhanpäiten kuoppia siihen.

        ..

      • PikkuKonna kirjoitti:

        Se mitä lahkoilla tarkoitetaan on eriasia mitä ne oikeesti ovat. Mutta et vastannut kysymykseen, pidätkö silti evankelisluterilaista kirkkoakin lahkona, kun heidänkin jäsenkatonsa on kiihtyvä koko euroopassa.

        >>> Se mitä lahkoilla tarkoitetaan on eriasia mitä ne oikeesti ovat. Mutta et vastannut kysymykseen, pidätkö silti evankelisluterilaista kirkkoakin lahkona, >>>

        Seppo Teinonen määrittelee asiat kirjassaan " Nykyajan lahkot. Uusia uskonnollisia liikkeitä ja yhteisöjä Kirjayhtymä 1965" näin:

        Kirkko on sosiaalinen ryhmä, johon yleensä synnytään. Siihen kuuluminen perustuu sosiaaliseen velvollisuuteen ja sillä on keskeinen asema kulttuurissa. Se hyväksyy vallitsevat arvot ja poliittisen järjestyksen. Yleiset kulttuurinormit hyväksytään uskonnollisten velvollisuuksien käytännöllisiksi ohjeiksi.
        Opinkappaleita ei yleensä tulkita fundamentalistisesti (kirjaimellisesti), vaan joustavasti vallitseva todellisuus huomioon ottaen. Oppeja saa myös arvostella ja tulkita. Niiden taustoja saa tutkia tieteellisesti (esim. yliopiston teologisessa tiedekunnassa) Jäseniin ei kohdisteta erityistä valvontaa. (Teinonen 1965, 17-27, 336)

        Joten evankelisluterilainen kirkkomme on kirkko, ei lahko, sillä samaisen Teinosen mukaan lahko on tällainen:

        Lahko on uskovien yhteisö, joka korostaa yksipuolisesti jotakin opin kohtaa. Kaikille lahkoille näyttää olevan tyypillistä luja vakaumus, etteivät ne ole lahkoja. Ne ovat juuri sen ainoan oikean pelastuksen sanoman tuojia, jota muut uskonnolliset ryhmät edustavat korkeintaan puutteellisesti.

        Lahko pyrkii aina korostamaan omaa merkitystään. Usein sen jäsenet uskovat, että lahkolla on ratkaiseva asema mitä tulee ihmiskunnan pelastumiseen. Vaikka lahko on usein perusyhteisön tuomitsema tai halveksima, se rakentaa aina oman gloriansa ja suhtautuu muihin halveksivasti ("me tiedämme totuuden, ja muut ovat typeriä, kun eivät tajua sitä" -mentaliteetti).

        Jäseneltä edellytetään tunteenomaista sitoutumista ja yhdenmukaisuutta. Häntä valvotaan ja ohjataan takaisin "oikealle tielle", mikäli hän poikkeaa yhdenmukaisuuden vaatimuksesta. Oman asemansa vanhurskauttamiseksi lahkot joutuvat demonstroimaan, että niiden pyhyys — joka on jäsenten puhtautta — täydellisempää kuin muiden yhteisöjen.

        Tämän vuoksi niiden on pakko esittää jäsenilleen suuria vaatimuksia ja mainostaa muille omia suorituksiaan ja aikaansaannoksiaan. Yksilöetiikassa lahkojen jäsenilleen esittämät vaatimukset ilmenevät tavallisesti käsky- ja kieltoluetteloina, joista näyttävät olevat etusijalla jälkimmäiset. Kiellettyjä voivat olla esim. alkoholi, tupakka, uhkapelit, sukupuolielämä, säilykkeet, perunat, suola, sokeri, muu kuin raaka liha, sianliha, sipuli, kananmuna, kaikki liha, lyhyet hihat, kirkkaat solmiot, televisio, kaunokirjallisuus jne. loputtomiin. Pääpiirteittäin yksilöetiikka seuraa uskonnon pyhän kirjan ohjeita, jotka lahko tulkitsee oman järjestelmänsä mukaisesti.

        Opit tulkitaan usein fundamentalistisesti. Pyhien kirjoituksien historiallista taustaa ei ymmärretä, vaan niiden katsotaan sopivan sellaisenaan nykyaikaan. Kaikenlainen arvostelu on kiellettyä. Tieteellistä tutkimusta ei käytetä apuna. Lahkot luovat itse omat opinmuotoilunsa, joista ne pitävät tiukasti kiinni.

        Historiaan luodaan erityislaatuinen suhde. Historiaa saatetaan pitää ensiksikin detaljivarastona, josta poimitaan sopivia argumentteja omien näkemysten puolustamiseksi. Toiseksi historia voidaan korvata omalla menneisyyden konstruktiolla, jolloin lahkon tausta muodostuu uskomusjärjestelmään sopivaksi (näin esimerkiksi silloin, kun itse Jumala nähdään lahkon tosiasiallisena perustajana). Konstruktioon liittyvät uskonnolliset legendat ja myytit, joihin suhtaudutaan todellisina tapahtumina.

        Historia voidaan myös työntää kokonaan syrjään. Esimerkiksi monet kristilliset lahkot katsovat voivansa jatkaa suoraan raamatun pohjalta ikään kuin parituhatvuotinen kirkkohistoria ei merkitsisi mitään. Historia voidaan myös kahlehtia apokalyptisiin visioihin ja tiettynä vuonna tulevaan maailmanloppuun.

        Yhteistä melkein kaikille lahkoille on myös, että suurimpana syntinä pidetään apostasiaa eli luopumusta. Se käsitetään loukkaukseksi paitsi yhteisöä myös itse Jumalaa vastaan, ja katkerimmat syytöksensä lahkot kohdistavat omiin luopioihinsa.(Teinonen 1965, 17-19, 25-29, 331-347)

        Tämän perusteella adventtikirkko on lahko, kuten mormonitkin ja Jehovan todistajat yms sellainen USA:ssa syntynyt uskonnollisuus.

      • kysyn, kyyyysyn.

        USA:ssa syntynyt uskonnollisuus.

        Missä syntynyt uskonnollisuus on mielestäsi oikea ja miksi?

        Toisaalta, kun synnytään "lapsikastetaan" kirkkoon, onko se pelastavaelementti ja heillä, jotka saarnaavat Kristukseen uskon kautta kääntymistä, pelastuakseen, sanan mukaan, niin sinä lahkotat näköiseksesi, jota ei tarvitse ottaa vakamasti????

        Niinkö?

        Se on aivan yhdentekevää mitä lainaamasi kirjoittaja pitää lahkoina, samoin se miten hän niitä määrittelee. Mutta kun asia on sinulle niin tärkeä, niin katsopa pyös miten tietosanakirjat asia määrittelevät.
        Mielestäni on myös aivan samantekevää kutsutaanko niinsanottuja vapaasuuntia lahkoiksi tai miksi tahansa, ei se ainakaan minua loukkaa, esim kuppikunta on ilmaisu jota mielleläni itse käytän yhteisöstä johon kuulun.

        Kysehän oli kiihtyvästä jäsen paosta, jonka ymmärsin mielestäsi koskevan vain niinsanottuja lahkoja, olen saattanut ymmärtää sinua vääein. Ongelmahan koskee ennenkaikkea luterilaistakin kirkkoa jota et siis pidä lahkona. Vaikka katollisesta näkökulmasta se voisi sitä ollakkain.

    • Huomasin, että Spectrum Magazinen (selväpäisten adventistien sivuston) suosituin juttu on tällä hetkellä No Wonder They Are Glad They Left, joka on suomeksi vaikkapa: ei ihme, että ovat iloisia; he lähtivät.

      http://www.spectrummagazine.org/blog/2010/09/12/no_wonder_they_are_glad_they_left

      Siinäpä lukemista kaikille ja lukekaa myös palauteosio, jossa on paljon, hyvin paljon hyvää asiaa kaikille.

      Missähän muuten viipyy uusimmat viralliset tilastot täältä:

      http://www.adventiststatistics.org/

      Edelleen tarjotaan vain 2008 vuoden tilastoja, vaikka elämme jo vuotta 2010 ja syksy on pitkällä.

      Ennen tilastot tulivat aina ensimmäisellä vuosineljänneksellä.

      Eikö adventtikirkko enää uskalla julkaista jäsentilastoja vai mistähän kenkä puristaa tällä kertaa?

    • Asiasta toiseen.

      http://www.netmission.fi/fi/index.php?show=threads&bid=47

      Olisi kiivasta keskustelua helluntaipiireissä evoluutiosta ja luomisesta. Hyvä alksysäystä saamaan oikeanlaista avarampaa näkemystä myös helluntailaisten keskuudessa. Bushmannin tiedän osaavan nämä asiat parhaiten.
      Ei sulla ole varmaan intressejä joka suuntaan, mutta ajattelin sellaista mahdollisuutta:))

      • Keskustelua on myös hellareilla ja heillä tuntuu vene kääntyvän järkevään suuntaan, tosin hitaasti.

        Olen tänne tainnut johonkin viestipuuhun linkittääkin Ristin Voitto -lehden kolumneja, joissa jäsenistölle koetetaan luoda uusia ajatuksia, ennen kuin on liian myöhäistä.

        Tässä yksi esimerkki:

        http://www.ristinvoitto.fi/sisalto/artikkelit/matti_kankaanniemi_sanan_arvovalta_ei_kaadu_epatarkkuuksiin_osat_1_ja_2/

        Veneen kääntäminen on hidasta ja vaivalloista, jos on vuosia puhuttu aivan toisin, joten hiljaa hyvä tulee tässäkin asiassa ja uskon, että ne ääriänkyrätkin joskus heräävät todellisuuteen.

        Yksi mahdollisuus on se, että annetaan jäsenistölle vapaat kädet uskoa asiassa mihin huvittaa. Jos ihminen tosissaan uskoo, että ihmiskunta on 6000 vuotta vanha, niin antaa uskoa ja jos uskoo, että elämä on kehittynyt asteittain evoluution kautta miljardien vuosien kuluessa, niin ei tähänkään puututa, koska se ei vaikuita itse palastumiskysymykseen. Asiasta ei pidetä meteliä, vaan kukin saa uskoa miten huvittaa ja asiaan ei puututa sen kummemmin.

        Sitten on kirkkokuntia, jotka velvoittavat jäsenistöään uskomaan järjettömyyksiin, eikä vaihtoehtoja ole, eli jos haluat "uskoa" toisin, niin sitten kävelet ovesta ulos ja uskot jossain muualla.

        Mutta onhan toki "kovan linjan" helluntalaisia, joihin ei järkipuhe tepsi, esim. terveyskeskuslääkäri Reinikainen, joka taitaa väsätä taas uutta kirjaakin siitä, että ihmiskunta on todistetusti 6000 vuotta vanha ja sen pituinen se.

        Kyllä se melkoista itsepetosta vaatii, mutta mitäpä ei ihminen tekisi oman maailmankuvansa puolesta, vaikka valheellisen maailmankuvan puolesta.

      • bushmanni kirjoitti:

        Keskustelua on myös hellareilla ja heillä tuntuu vene kääntyvän järkevään suuntaan, tosin hitaasti.

        Kiitos vastauksesta ja tuosta antamastasi linkistä. Ajattelesin olevan hieman helpompaa tuoda vuoropuhelua helluntailaisten suuntaan kuin verrattuna esim. adventistien, kun heillä ei ole "oman" profeetan kirjoituksia, niin määrävänä tekijänä.

      • Utulila kirjoitti:

        Helluntalaisten meiningistä rapakon takana USA:ssa saa hyvän kuvan katsomalla "Jesus Camp" -nimisen ohjelman perjantaina 8.10 klo 22:40 FST5:lla

        Siinä näytetään, kuinka nuorista koulutetaan (lue: aivopestään) kunnon uskovaisia. Meininki on sen verran hurjaa, että dokumentti on Suomessa saanut K11 ikärajan.

        Dokumentti on aika ahdistava ja todellakin on niin, että vaikka se kertoo lapsista, katsojalta odotetaan 11. vuoden ikää.

        Samalla tavalla toimii adventtikirkkokin, kun lapsista koulitaan kunnon adventisteja. Heiltä pelotellaan ns. paskat housuun ja se on hurjaa touhua se, mutta sillä tavoin saadaan ainakin joksikin aikaa uskollisia alamaisia lahkoihin.

        Kannattaa katsoa, vaikka voi ahdistaa monia:

        http://svenska.yle.fi/fst5/dokumentar.php

        Perjantai, FST5, klo 22.40, Jesus Camp, sokumentti. Ohjelmassa on suomenkielinen teksti.

        Tuolta fin-tv puolelta taisin sen katsella.

        http://www.fin-tv.com/browse-vipDokumentti-videos-1-date.html

        Ei ihan tuon tapaista ole Suomen puolella. Mutta varmasti löytyy jenkeistä ihan mitä vaan.

        Ikävää ja surullista katseltavaa oli tosiaan.

      • bushmanni kirjoitti:

        Helluntalaisten meiningistä rapakon takana USA:ssa saa hyvän kuvan katsomalla "Jesus Camp" -nimisen ohjelman perjantaina 8.10 klo 22:40 FST5:lla

        Siinä näytetään, kuinka nuorista koulutetaan (lue: aivopestään) kunnon uskovaisia. Meininki on sen verran hurjaa, että dokumentti on Suomessa saanut K11 ikärajan.

        Dokumentti on aika ahdistava ja todellakin on niin, että vaikka se kertoo lapsista, katsojalta odotetaan 11. vuoden ikää.

        Samalla tavalla toimii adventtikirkkokin, kun lapsista koulitaan kunnon adventisteja. Heiltä pelotellaan ns. paskat housuun ja se on hurjaa touhua se, mutta sillä tavoin saadaan ainakin joksikin aikaa uskollisia alamaisia lahkoihin.

        Kannattaa katsoa, vaikka voi ahdistaa monia:

        http://svenska.yle.fi/fst5/dokumentar.php

        Perjantai, FST5, klo 22.40, Jesus Camp, sokumentti. Ohjelmassa on suomenkielinen teksti.

        Mitäs mieltä bushmanni on tästä suuresta joukosta tiedemiehiä, jotka alkaneet vastustaan evoluutiotateoriaa?

        http://www.dissentfromdarwin.org/about_fin.php

        http://www.dissentfromdarwin.org/

        >>>Sekä alkuräjähdyksellä, että evoluutioteorialla on suuri joukko vastustajia tiedemaailmassa.

        Sisältää suuren joukon tiedemiehiä, jotka ovat pistäneet uransa alttiiksi allekirjoittamalla darwinismia epäilevän julkilausuman (joukossa myös suomalaisia tiedemiehiä). Miksiköhän näin jos kyse on faktasta. Mikä saa koulutetut biologit, biokemistit, geologit jne. pistämään vapaaehtoisesti maineensa ja tieteellisen uskottavuutensa vaakalaudalle, jos evoluutioteoria on fakta?

        Nimensä listalle pistäneet ovat vain jäävuoren huippu. Suurin osa tiedemaailman epäilijöistä ovat maan hiljaisia, jotka eivät uskalla ilmaista rehellistä mielipidettään urakehityksen tyssäämisen pelossa.
        >>>
        http://www.netmission.fi/fi/index.php?show=messages&tid=18800&selPage=22

    • bushmanni

      No jopas a-kirkko sai uusia tilastoja esille.

      Euro-african alueella adventtikirkko sai haalittua peräti 626 uutta jäsentä uskonnollisten markkinoiden kyllästyttämistä ihmisistä.

      Kokonaista 626 ihmisistä päätti liittyä a-kirkkoon alueella, jolla sijaitsee mm. Espanja, Ranska, Italia, Saksa ja monet muut Euroopan väkirikkaimmat alueet. Satoja miljoonia ihmisiä, sivistyneitä länsimaisia ihmisiä ja heistä 626 saa päähänsä liittyä amerikkalaiseen kulttiin. Voi niiden kohtaloa, jotka päättivät liittyä, mutta eipä heitä onneksi montaa ollut.

      Trans-European alueella, johon Suomikin kuuluu, oli liittyneitä peräti 2769 ja tästä määrästä saamme ehkäpä kiittää brittejä, joiden maaperällä tämä amerikkalainen liikemiesten yhteisö on vielä sangen suosittu.

      http://news.adventist.org/images/AC 2010 Statistical Report.pdf

      Lukekaapa tuolta ja analysoikaa itse.

      Itse veikkaisin adventtikirkon suurta rahoituskriisiä jonkin ajan sisällä, sillä kuolevien määrä kasvaa kiihtyvällä vauhdilla (kertoo, että jäsenistö on erittäin iäkästä) ja jäsenistö on koko ajan enenevissä määrin kehitysmaista, joten rahoituskriisi on enemmän kuin oven takana.

      Sitten jos niiltä kuolevilta länsimaisilta vanhuksilta saadaan perintö huijattua kirkon kassaan, niin tokihan sillä rahalla voidaan kiemurella löysässä hirressä vielä vuosikymmeniä.

      Tilastoista selviää sekin karu tosiasia, että kun vuonna 2009 saatiin koko maailmasta 1,055,312 ihmisistä jollakin ihmeen tavalla liitymään tähän järjestöön, niin samaan aikaan silmät avautui 476,603 jäseneltä ja he häipyivät.

      Jos adventtikirkko ei pysty tai kykene tekemään mitään sille, että puoli miljoonaa ihmistä lähtee vapaaehtoisesti joka vuosi kävelemään, alkaa markkinat olemaan niin kylllästetyt tällä uskonnollisella potaskalla, että se alkaa näkymään kohta myös koukkuun jäävien määrässä.

      Ja tietenkin jos adventtikirkon omat tilastot ovat samanlaista paperijäseniä sisällään pitäviä kuin Suomen osalta on (paperilla 5000 ja todellisuudessa n. 2000), niin tuo, että adventtikirkolla olisi maailmassa 16.4 miljoonaa jäsentä, on vain johtajien hallusinaatiota, joka on todellisuutta paperilla, mutta ei käytännössä.

      Toki johtajat siellä norsunluutornissaan on pidettävä tyytyväisinä, niin ei kentälläkään ole suurta tarvetta tehdä tilastojen todenmukaistamista, sillä se voisi suututtaa johtajat.

      • >>> Kokonaista 626 ihmisistä päätti liittyä a-kirkkoon alueella, jolla sijaitsee mm. Espanja, Ranska, Italia, Saksa ja monet muut Euroopan väkirikkaimmat alueet. >>>

        Siis nettokasvu oli tuo 626 ihmistä. Tietenkin enemmän huijattiin liittymään kuin 626 ihmistä, mutta kun huijatut ynnättiin ja siitä vähennetään kuolleet ja häipyneet, niin nettokasvuksi jäi 626 henkeä alueelta, jolla asuu satoja miljoonia ihmisiä.

    • Toinen selväpäisten adventistien verkkosivusto, adventist today, kirjoittaa myös USA:n jäsenpaosta, joka tuntuu kaikkia huolettavan.

      Omituista on se, että paperilla jäsenien määrä kasvaa kiivaasti, mutta kaikkialla ollaan huolissaan siitä, että nuoret, fiksut koulutetut häipyvät lahkosta heti, kun mahdollista:

      (ja kommenttiosio kannattaa taas lukea)

      http://www.atoday.com/why-are-they-leaving

      Why Are They Leaving?

      "The church has nothing for me anymore," he stated simply. "The service is stodgy and impractical -- it doesn't help me get closer to a living God, it just feels like an appeasement to the gods of tradition." She joined him heartily and exclaimed, "You go to church and you feel so silly! Why are we doing these things?! Our lives are falling apart, we are seeking God like starving people, and yet we line up in a place to be spectators and chant? Really?!" From the corner, they joined in, a bit softer but still firm, "The church is doing their best. They are just old. They can't help it that we don't like to do things their way anymore." The last comment came from a brave dedicated soul in the front: "I love the SDA church. I am trying to stay in. But I am terribly bored and I'm also very alone. I don't know how long I can last."

      .... ja niin edelleen. Lukekaa jutusta loput.

      • vauhti on kova..

        pako luterilaisessakin kirkossa luvin juuri siitä kuinka yhdenpäivän aikana lähti yli 5000 henheä se vasta pakoa on jota busmannikin voi jo paoksi sanoa, meneppä ja lue Ilta Sanomista ja kirjoita sitten mitä voisi tehdä että pysyisivät kirkossaan.

      • vauhti on kova.. kirjoitti:

        pako luterilaisessakin kirkossa luvin juuri siitä kuinka yhdenpäivän aikana lähti yli 5000 henheä se vasta pakoa on jota busmannikin voi jo paoksi sanoa, meneppä ja lue Ilta Sanomista ja kirjoita sitten mitä voisi tehdä että pysyisivät kirkossaan.

        >>> kirjoita sitten mitä voisi tehdä että pysyisivät kirkossaan. >>>

        Kirkkojen pitäisi siirtyä pimeältä keskiajalta nykyaikaan.

        Etenkin fundamentalistiset amerikkalaiset lahkot hihhuloivat kuin pahimmatkin inkvisiittorit keskiajalla, samoin kuin oman kansankirkkomme kiivailijat, jotka ottavat Raamatusta milloin mitäkin jakeita puolustaakseen älyttömyyksiään.

        Mikäli kristinuskon halutaan säilyvän toiset 2000 vuotta, olisi aika riisua laput silmiltä ja kohdata nykyisyys.

        Mikään ei ole kuitenkaan helpompaa, kuin työntää pää pensaaseen, nauttia lahkon suojissa kivaa kuukausipalkkaa ja kumauttaa Raamatulla päähän kaikkia niitä, jotka uskaltautuvat olemaan eri mieltä kuin me, jolla on ainoa ja pyhin viisaus kirjasta nimeltään Raamattu. Se viisaus on niistä parista hassusta jakeesta, joita olemme suuressa pyhyydessämme halunneet sieltä valikoida omaa dogmiamme puolustamaan.

        Mutta kunhan jäsenpako käy konkreettiseksi, eikä enää pystytä paperijäsenillä peittämään sitä tosiasiaa, että väkeä on vähän, eli maksavia asiakkaita, jotka rahoittavat papiston kuukausipalkan, niin sitten alkaa kuolankin määrä papiston suupielistä vähenemään ja otetaan järki käteen.

        Näin kävi katoliselle kirkolle 1500-luvulla ja se on edessä kaikilla hassuilla lahkoilla, jotka hihhuloivat pimeän kesiajan merkeissä yhä.

        Ennen totaalista jäsenromahdusta ei ole mitään tehtävissä.

    • Mooses-Paavali

      PITKÄ MATKA HALMISEN VELJEKSISTÄ HELMISEN VELJEKSIIN?!

      MISSÄ NYT VIKA?

      ONKO VELJISSÄ TAI TOIMINNASSA EROJA?

      Halmisten aikaan tehtiin evankeliumin kanssa töitä ENEMMÄN: oli kokouksia ja itse oltiin esimerkkinä srk.n eturivissä......Helmisten aikaan julistetaan etäältä radiossa 2-3 vuodessa jne...

      Mitä itse ajattelet? Voiko kaikesta syyttää taloussotkuja ja pedofiiliskandaalia?

      Eikö opissa ja käytännöissä ole muutoinkin feelua!? YHDELLÄ SANALLA SANOTTUNA ON SDA:SSA MIELSTÄNI ----USKOTTAVUUSKRIISI!

    • No nyt on adventtikirkon palkattu henkilökuntakin älynnyt sen, josta itse olen puhunut jo kauan. Lähtijät ovat adventtikirkolle suuri ongelma, eikä lääkkeitä ole näköpiirissä.

      Adventtikirkko on pitkään suitsuttanut tulijoita, mutta samaan aikaan on vaiettu suuresta ongelmasta, eli niistä silmänsä avanneista, jotka ovat poistuneet tästä onnettomasta liikemiesten johtamasta organisaatiosta. Asiaa käsitellään tuoreessa uutisessa adventtikirkon virallisella uutissivustolla:

      http://news.adventist.org/2010/11/effective-new-member.html

      -It's no doubt that this is an issue of great concern for the church.

      - The problem is obviously much bigger; therefore we need to address the real issue -- not so much what the local church is doing in terms of programs, but what it is in terms of character.

      Jne...

      Ja sitten keinoja, jotka taas kertovat enemmän kuin kirkon johto haluaisikaan:

      *Show them love. We can't show what we don't have -- if the "tank" is contaminated with strife and hatred, that's all we can offer.

      Eli suomeksi suunnilleen näin: Näyttäkää heille rakkautta. Me emme voi tarjota heille (kirkkoon liittyville) sellaista, mitä meillä ei ole. Jos "tankki" on myrkyttynyt vihalla ja riidalla, se on ainoa asia, mitä me voimme tarjota.

      Eli kirkko itsekin tietää sen, että lahko ei tarjoa rakkautta, vaan se tarjoaa omaa erinomaisuuttaan, ja omaa oikeassa olemistaan, sekä vihaa ja riitoja muita kohtaan ja siihen haluttaisiin muutos, mutta sitä ei uskalleta suoraan sanoa ääneen, vaan käytetään kiertoilmaisuja, jotta johtavat liikekemiehet eivät pahastuisi.

      Tästähän meidän perusadventisti tööt (piip tai !!??!!) antoikin jo hyvän esimerkin omassa viestissään, eli tässä:

      http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9429660/46566955

      Siellä hän kirjoittaa juuri sillä adventistisella ajattelulla näin:

      "6 miljardia - 16 miljoonaa koko maailma (paitsi Jumalan omat) ovat Babylonin huora. 6 miljardia ihmistä menee suoraan helvettiin vailla mitään toivoa. Lue Raamattua. Joka ei usko Jeesukseen, joutuu helvettiin, ja heitä on miljardeja ... Jumalan kansa oli pienen pieni joukko ihmisiä, ja vain he olivat Jumalan jäännöskansa. Kaikki muut olivat perkeleen lapsia. Niin on nytkin. "

      Tätä vihaa muita kohtaan adventtikirkko kylvää joka sapattina, eikä tilanne muuksi muutu, vaan he jotka näkevät tämän näytelmän läpi, lähtevät.

      • tööt!

        Raamatusta. Kyllä siellä hyvin yksiselitteisesti sanotaan, että kapea on se tie, joka vie sisälle elämään ja vain HARVAT sen löytävät, ja että avara on se tie, joka vie kadotukseen ja monet sitä kulkevat. Raamattu sanoo senkin, että luonnollisessa tilassaan ihminen on Jumalan vihollinen. Sinä vain et usko. Sille minä en voi mitään. Oma epäuskosi on turmiosi.

      • piip!
        tööt! kirjoitti:

        Matt. 7:13-14 "Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!"

      • !!??!!

        kanssasi samaa mieltä. Hän sanoo Johanneksen kautta:

        1 Joh 5:19 "Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa."

      • !!??!! kirjoitti:

        kanssasi samaa mieltä. Hän sanoo Johanneksen kautta:

        1 Joh 5:19 "Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa."

        Tarvitsit sitten kolme viestiä ja kolme eri nimimerkkiä muutaman hassun lauseen saamiseksi kirjalliseen muotoon?

        No eipä se mitkään yllättys ole, mutta sinä siis todella uskot, että tuossa pätkässä ( 1 Joh 5:19 ) puhutaan tästä amerikkalaisten liikemiesten johtamasta yhteisöstä, johon sinä ilmeisesti kuulut?

        No minä paljastan, että siinä ei puhuta adventtikirkosta halaistua sanaa.

        Eikä maailma ole edes pahan vallassa, vaan tämäkin on niitä harhaisia hallusinaatioita, joita nämä liikemiehet syöttävät teille onnettomille eksyneille sieluille. Mutta eipä nuo hallusinaatiot minua haittaa, sillä niiden viljeleminen karkoittaa selväpäiset sieltä lahkostasi ja kohta siellä on vain sinun kaltaisiasi hörhelöitä, jotka kirjoittavat parin sanan viestejä useilla nimimerkeillä, jotta jäisi sellainen kuva, että teitä hulluja on enemmänkin.

      • karlpaul
        tööt! kirjoitti:

        Raamatusta. Kyllä siellä hyvin yksiselitteisesti sanotaan, että kapea on se tie, joka vie sisälle elämään ja vain HARVAT sen löytävät, ja että avara on se tie, joka vie kadotukseen ja monet sitä kulkevat. Raamattu sanoo senkin, että luonnollisessa tilassaan ihminen on Jumalan vihollinen. Sinä vain et usko. Sille minä en voi mitään. Oma epäuskosi on turmiosi.

        Ja sinä onneton haluat tehdä yhä kapeammaksi tuolla myrkylläsi joka ajaa loputkin pois, tuota sinun saatanallista käytöstäsi.

    • olla, että

      ei muutakuin kapakkaan ja perseet olalle! Huoraamaan ja tekemään perheet rikkonaisiksi ja lapset irallisiksi ilman ehyen kodin suojaa. Kun vie rahat kapakkaan ja kaataa alkoholina sisäänsä niin ei tarvitse niitäkään rahoja antaa kymmenyksiin, eikä mihinkään lähimäisten apuun, menevät "parempaan" käyttöön, vai mitä?

      Mitä kehitysmaisten ihmisten nälänhädästä tai heidän sairaaloiden ja koulutettujen hoitajien puutteesta, kunhan itsellä menee hyvin ja ON HAUSKAA, vai mitä?

      Muuten, kerro minulle se kirkko, jossa jäsenmäärät ovat lisääntyneet viime vuosi kymmeninä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4030
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2081
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      549
      1647
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      94
      1366
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1117
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1038
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      916
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      883
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      828
    Aihe