- Niin, sepitehän se Lallin tarina on.
Mutta se on tehty ja se on ollut suosittu. Se kertoo siitä, miten kansa on suhtautunut kristinuskon levittäjiin. Mutta se tapahtuu vain vihjeellisesti ja teksti on muotoiltu turvaan kirkon tuomiolta. Siinä Kerttua, kelvoton emäntä valehteli piispa Henrikistä miehelleen Lallille, joka sitten väitetyistä epäoikeudenmukaisuuksista suuttuneena meni piispan perään ja surmasi hänet.
Avoimesti kirkkoa kritisoiva arkkiveisu olisi ehkä kerätty pois ja sen levittämisestä määrätty rangaistus.
Pintakerroksen alla kuitenkin löytyy se, että kansassa oli tiettyä katkeruutta ja vierauden tunnetta pakolla maahan tuotua kristinuskoa kohtaan. Vaikka piispa Henrik ja Lalli ovat keksittyjä hahmoja, siitä on näyttöä, että kristinuskon levittäminen oli usein väkivaltaista. - Lalli lienee keksitty hahmo, mutta jo tuon arkkiveisun synty ja suosio kertovat kansan tunnelmista.
- Jussi Niinistö on antanut itsestään huumorintajuttoman känkkäränkän kuvan, olipa se sitten hänen todellinen luontonsa tai ei. Se on huono imago äänten keräämiseen.
Valtakunnanselittäjä Paavo Väyrynen tiesi heti syyn siihen, miksi hän ei tullut valituksi eikä hänen seitsemän tähteen liikkeensä menestynyt vaaleissa. Syy oli ilkeän median, joka ei päästänyt Väyrystä isoihin puheenjohtajien vaalikeskusteluihin.
Näille molemmille varmaankin löytyy jokin erittäin hengellinen tulkinta, josta seuraa tietenkin joka kerta, että meidän pitää olla palavia uskossa ja avokätisiä Herran työn tukemisessa – kuka minkäkin Herran. - Nyt voisi taas käynnistää sen tarkkailun, milloin ainoan hyväksytyn maksuvälineen käyttö kielletään niiltä, jotka tykkäävät käydä kerhonsa tapaamisissa lauantaisin.
Tämän hetken trendit ovat päinvastaisen suuntaisia, mutta eihän sitä koskaan tiedä varmasti etukäteen.
Paitsi tietysti jumalallisen ilmoituksen välityksellä voi tietää ihan ihan varmasti. Ja olla silti väärässä… - Persut ovat paljolti vanhoilliskristillisiä ja jopa fundamentalisteja. Taitaa olla turha odottaa siltä suunnalta kaipausta ennen kristinuskoa vallinneen tilanteen hyviin puoliin.
Koti, uskonto ja isänmaa eivät viittaa kristinuskoa kaukaisemman ajan perinteeseen, vaikka siinä rinnalla ehkä rimputellaan jotakin Kalevalaa, joka siis on Lönnrotin sopimattomuuksista siivoama kansanrunouspläjäys.
Laura Huhtasaari oli muuten ainakin joskus 80-luvun loppupuolella Kallioniemen leirillä valvojana. Ja ainakin jotkut lapset tykkäsivät. Tämä on tieto. - Kyllähän aivotutkimus tukee sitä käsitystä, että tietoinen mieli koostuu monista rinnakkaisista ja suhteellisen itsenäisistä prosesseista. Myös eri elimet ovat suhteellisen itsenäisiä, vaikka tarvitsevatkin kaikki kokonaisuutta.
Jossakin mielessä jokainen vähänkään monimutkaisempi eliö on leegio. Myös leegiossa jokainen jäsen tarvitsee kaikkien yhteistyötä.
Leegioissa kuitenkin tavallisesti on korkein johtaja. Ihminen vertautuisi sen puoleen pikemminkin muurahaispesään, joka tuottaa yksittäisinä elinkelvottomien yksilöiden yhteistyönä tehokasta toimintaa ilman keskitettyä johtoa. - Onko sinussa sinun itsesi mielestä tuo isoilla kirjaimilla kirjoitettu PYHÄHENKI?
Pystytkö mielestäsi arvioimaan yksitellen muista tämän keskustelun osanottajista, kenessä mahdollisesti on PYHÄHENKI ja kenessä ei?
Voin vakuuttaa sinulle, että on olemassa paljon ihmisiä, joilla on tuollainen uskomus itsestään. Ja he eivät todellakaan ole yksimielisiä näistä asioista, vaan haukkuvat toisiaan vääriksi profeetoiksi, saatanan kätyreiksi tai lievemmässä tapauksessa päästään viallisiksi.
Miten kukaan ulkopuolinen tarkkailija voi päättää, kenessä se PYHÄHENKI sitten on? Luontevin johtopäätös on se, että ei kenessäkään ja että he ovat kaikki enemmän tai vähemmän tärähtäneitä ja katteettomasti itsevarmoja.
Minusta sinun hedelmäsi ovat aika karvaita ja näivettyneitä. Ei vaikuta ollenkaan minkään Pyhän hengen tuotokselta. Nyt sinulla on ollut monta kertaa mahdollisuus vastata omaan huutoosi ja oikeasti avata keskustelua oikeasta kristillisyydestä, mutta sitä ei vain näy eikä kuulu. Aina vain pelkkää joutavaa valitusta ja omakehua. - Kuka tunnistaa nämä armoitetut ja millä perusteella?
Oletko itse pätevä arvioimaan itsesi armoitettuihin kuuluvaksi
Tämä suunnitelma vuotaa. Pahoittelen. - «Että päästäisii edes niistä asiallisesti ja rakentavasti keskustelemaan, mitä kaikke edellytää, miten kuuluu Raamatun UT mukaan alkaa / yhtyä elämään ja toimimaan / vakuttamaan, että alkaisi ilmenemään ja täytymään ne kaikille hyväksi Raamatun UT mukaisen Kritsillisyyden tunnusmerkit, joista kaikkia voisivat tunnistaa Kristuksen Jeesuksen Oikein ja Oikeasti seuraajikseen...»
Mikä estää? Aloita jo.
Tuo nimittäin ei ollut asiallista eikä rakentavaa keskustelua käytännön toteutuksesta. Ei sinne päinkään. - Vastustat siis demokratiaa. Mitä ehdotat sen tilalle?
Vallankumoustako? Joko on aseet hankittu?
Yhteiset asiat on kuitenkin jollakin tavoin hoidettava.
Minusta Suomen perustuslaki ja sen käytännön toteutuminen ovat ihan maailman huippua. Se ei tarkoita sitä, että kaikki olisi täydellistä, mutta sen useimmat vaihtoehdot ovat huonompia. - Valitettavasti en parhaalla tahdollanikaan tiedä, mitä mahdat olla etsimässä.
Olisiko sinusta hienoa, jos myös muut kirjoittaisivat samanlaisia lauseita tyyliin KAIKILLE hyväksi Raamatun UT mukaisia? Sittenkö olisit löytänyt kaipaamasi keskustelun? - Johonkin pitää vetää yksityisyyden raja tässä julkisessa keskustelussa. Vedän sen siten, että pidän ruokavalioni omana tietonani. Privaatisti tietenkin voin kertoa paljon enemmän.
- Sanallinen viestintä on tosiaan tuollaista, muuttuvaa ja viestinnän virheille altista.
Sen verran kritisoin epäolennaista, että jos joku mättää minua turpaan, sekin on luultavasti jo reaktio johonkin tapahtumaan tai havaintoon. - Tämä on mielenkiintoisella tavalla päinvastainen kuin se päätelmä, joka on tehty ihmisen kehityshistoriaa valaisevasta fossiiliaineistosta. Nimenomaan lihan syönti ja erityisesti tulella kypsentäminen tarjosi riittävän määrän energiaa ja muuhun kuin ruoan keräämiseen ja syömiseen käytettyä aikaa, että Homo sapiens pystyi pärjäilemään.
Mutta vaikka ihmisen evoluutio luultavasti onkin edellyttänyt paistettua liharuokaa, se ei ole loogisesti pitävä moraalinen peruste vastustaa vaikkapa tämän ajan ihmisten veganismia. - «Voisin myös kysyä sinulta, miksi et sinä, …»
Voisit niin, mutta nähtävästi et kuitenkaan kysy. Olenko minä sinun mielestäsi hyvä ilmaisemaan asioita vai tarkoitatko vain minun uskovan itsestäni sellaista? Minusta se on aika epäolennaista, kunhan saadaan viestintä kulkemaan.
Olet piilottanut väitteen tuohon kysymykseesi, jota siis et kuitenkaan esitä. Väität, että minä en kirjoita “Oikeista, kaikille hyväksi Raamatun UT mukainen Kristillisyys asioista”. Miksi väität sellaista? En edelleenkään tiedä, mitä oikeastaan tarkoitat tuolla ilmaisullasi, mutta melko vahvasti tuntuu siltä, että olet nyt väärässä. Väitteesi on joko erehdys tai sitten kerrassaan valhe.
Oikeasti asiat etenevät niin, että ratkaistaan pieniä kysymyksiä, pitäen samalla mielessä suurempi tavoite ja ihanne. Käytännön toiminta on enimmäkseen pieniä tekoja. Jos pitää kuoria ämpärillinen perunoita, se on paras tehdä peruna kerrallaan, kuten Keijo Tahkokallio kertoi oppineensa äidiltään.
Jos yritetään hyökätä suoraan korkealla käsitteellisellä tasolla olevaan tavoitteeseen, siitä tulee vain surkeaa piipitystä. Niin käy myös silloin, kun yritetään hypätä suoraan johonkin, mitä kuvataan ilmaisulla Raamatun UT mukainen Kristillisyys. Se on liian epämääräinen ja käsitteellinen toimiakseen oikeasti toimintaa ohjaavana tavoitteena.
Ja sitten, vaikka löytäisit Raamatusta sen suuntaisia ajatuksia, että Jumala käyttää erityisesti vähälahjaisia ja yksinkertaisia ihmisiä, siitä ei todellakaan seuraa, että kaikki jauhopäät olisivat Jumalan profeettoja.
Lopuksi vielä muistutan, että korkea käsitteellinen taso on eri asia kuin korkeatasoinen käsittäminen. - Kertomuksessa Danielista ja hänen kolmesta ystävästään on kysymys siitä, että juutalaiset miehet eivät halunneet syödä lihaa, joka oli uhrattu heidän näkökulmastaan katsoen epäjumalille.
Ja toinen puoli asiasta oli se, että tapahtui Jumalan ihme: Vaikka miehet saivat paljon heikompaa ruokaa kuin muut, he olivat kuitenkin paremmassa kunnossa kuin kunnon ruokaa saaneet.
Tässä ei todellakaan ole kysymys kasvisruokavalion suosittelusta ollenkaan eikä myöskään viitata alkoholipitoisen juoman haitallisuuteen.
Adventistit ovat käyttäneet tätä kertomusta usein väärin. Vieläkin muistan, miten lasten luokalla opetettiin. Saatiin kuvakortti ja opeteltiin ulkoa muistojae. Ihan pokkana selitettiin kuninkaan pöydän antimien saastaisuuden tarkoittavan sitä, että ne eivät olleet adventistien suositteleman ruokavalion mukaisia. - Hei, käytetäänkö ehtoollisleivän valmistuksessa hiivaa? Sehän nostaisi keskustelun uudelle tasolle.
Leivontatiede ei kuulu vahvuuksiini. - «Tietääkseni ehtoollisleipä on kasvikuntaan kuuluvaa.»
Ainakin olennaisilta osin raaka-aineet on kerätty kasvikunnasta. Suola kai lasketaan kuuluvaksi kivikuntaan vanhassa ja tosi kömpelössä kolmijaossa kasvi-, eläin- ja kivikuntaan.
Leipäähän kasvaa myös puissa, eikös vain? Ainakin apinanleipää ja johanneksenleipää. 8-D
Mutta sienet eivät oikein kunnolla kuulu kasvikuntaan eikä eläinkuntaankaan. Entäpä levät? Ja limasienet ovat vielä aivan oma porukkansa. Ja niinhän tässä on käynyt, että kaikkien eliöiden taksonomia on muuttunut Carl von Linnén ajoista moneen kertaan, Raamatun eri kirjojen syntyajoista puhumattakaan. Nyt se näyttää olevan rauhoittumassa, vaikka joistakin yksityiskohdista kinataankin, miten pitäisi puut ja oksat piirtää. - Niinpä niin. Ja sitten, kun käännetään jokin teksti toiselle kielelle, sanojen merkitysalueet ovatkin erilaisia ja täysin vastaavaa sanaa ei ehkä kohdekielessä ole ollenkaan.
Tässä on yksi lukemattomien väärinkäsitysten ja turhien riitojen aiheuttaja.
Itse asiassa sanat ovat hiukan eri tavoin määriteltyjä jopa saman kielen eri alakulttuureissa, kuten lääketiede, laki, biologia, teologia ja niin edelleen.
Vuoden 1933 käännöksessä sanottiin näin: “Ja ne menivät Nooan luo arkkiin kaksittain, kaikki liha, kaikki, jossa oli elämän henki.” Siinä luultavasti liha oli eri merkityksessä kuin ruokakaupan läskitiskillä.
Ja kun 1938 vahvistettiin Uuden testamentin käännös, 1 Kor 15:39 muotoiltiin näin: “Ei kaikki liha ole samaa lihaa, vaan toista on ihmisten, toista taas karjan liha, toista on lintujen liha, toista kalojen.”
Tämä varmaankin vähän havainnollistaa tuota käännösten ja kontekstivaihdosten vaikutusta. - Nuo kaksi sanaa ovat aivan eri juurta etymologisesti. Molemmissa on alussa tuo prepositio ad, joka tarkoittaa kohti jotakin. Mutta muuta yhteistä ei ole.
Advertisement tulee verbistä advertere eli kohti kääntää. Sana on auki purettuna jotakin kohti huomion kääntäminen. Ja sitähän mainonta on.
Adventismia lähempänä on vaikkapa adventure eli seikkailu. Latinassa adventurus on futuurin partisiippi verbistä advenire, joka tarkoittaa luokse tai kohti tulemista. Se siis tarkoittaa jotakuinkin jotakin, joka aikoo tai jolla on pyrkimys tulla kohti. Aika lähellä siis adventismin keskeistä asiaa eli sitä, että Jeesus on kaiken aikaa juuri palaamaisillaan maan päälle.
