- Nimimerkille NasaretinTroija:
Minä en kirjoittanut mitään Nasaretista tai Josefuksesta tässä ketjussa.
Lienet sekoittanut minut ja nimimerkin q.v.
Jos et osaa käyttää potentiaalia ja sanaa “lienee”, jätä ne kokonaan pois. Tuo on noloa.
Täältä voi opiskella: olla-verbin potentiaali.
https://fi.wiktionary.org/wiki/Liite:Verbitaivutus/suomi/olla - Jeesuksen syntymätarinan ympärille on tehty lukemattomia näytelmiä ja löysästi historiallisia kertomuksia.
Yksi niistä kirjailijoista, joka lisäili yksityiskohtia Raamatun kertomuksiin, oli Ellen White. En muista, onko hän elävöittänyt tätä seimitarinaa. - Sen sivulauseen voi tulkita kai monella tavalla. Mutta niinhän se antaa ymmärtää, että lapsi laitettiin seimeen sen takia, että parempaakaan paikkaa ei ollut tarjolla.
Kirjoitin, että tuo tuntuu oudolta, jos Joosef itse asui Betlehemissä.
Kiertelystä majatalosta toiseen ei siis ole mainintaa. Mutta kylä oli sen verran pieni, että ensimmäisestä talosta luultavasti löytyi tieto siitä, mahtuuko johonkin.
Kuulijan tai oikeammin lukijan kuluttajasuoja on täällä aika hatara. Suosittelen lämpimästi edes pinnallista tutustumista tarjolla oleviin lähteisiin ja sitten sen pohjalta edes jonkinlaista kriittisyyttä.
Ymmärrän kyllä, että ajatus on vieras sille, joka pitää kritiikitöntä uskomista hyveenä. - puuttuva.majatalo kirjoitti: «Raamatun kertomus siitä miteen Joosef ja juuri synnyttämäisillään oleva Maria kiertävät Betlehemin majatalojen ovelta toiselle ja saavat niiden isänniltä vain kieltäviä vastauksia on täysin kukkua.»
Missä paikassa Raamatussa tuollaista kerrotaan? Tuo vaikuttaa jonkin joulunäytelmän käsikirjoitukselta, ei Raamatulta. Luukkan evankeliumin kertomus on hyvin minimalistinen.
“Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.”
Ei siis mitään kiertämisiä tai kieltäviä vastauksia, vaan vain yksi pieni sivulause.
Muut evankelistat eivät viittaa senkään vertaa koko juttuun. - Miksi Joosefin ja Marian piti etsiä huonolla menestyksellä yöpaikkaa majatalosta, jos Joosef asui Betlehemissä?
- Onko se siis sama kuin Hopeaniemen adventtiseurakunta?
Tietääkseni ainakaan kaikki sen jäsenet eivät koe olevansa messiaanisia. - Avaajan ismi näyttäisi olevan kismi. Se tarkoittaa sitä, että kismittää.
Sanaa ei vielä ole kielitoimiston sanakirjassa, mutta ehkä tuonnempana… - Kyseessä oli lähinnä kehotus hakeutua sellaiseen paikkaan, josta useimmat meistä ovat syntyneet. Liittyykö se sitten uudestisyntymiseen, siihen en halua puuttua teologisen tietämykseni vähäisyyden vuoksi.
- Tämä syvähenkinen ja rakkaudentäyteinen lausahdus todistaa varmaankin uudestisyntymisen puolesta.
- On harhaanjohtavaa sanoa, että tuo olisi jokin yleisesti hyväksytty näkemys. Koko evankeliumien kuvaaman Jeesuksen historiallisuus on kiistanalainen asia, puhumattakaan sitten syntymän tarkemmasta ajankohdasta. Maininta johdattavasta tähdestä löytyy muuten vain Matteuksen versiosta.
Planeettojen konjunktio ei selitä sitä, että ”tähti pysähtyi” tiettyyn paikkaan osoittamaan kohdetta, kuten Matt 2:9 selittää:
“Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen.”
Tietysti voidaan viisastella sillä, että Jupiter ja Venus painuivat horisontin taakse länsiluoteeseen pian iltayhdeksän jälkeen. Hyvällä tuurilla tietäjät olisivat sattuneet tulemaan juuri oikeasta suunnasta ja oikeaan aikaan. Ei kovin uskottavaa. - Miksi evankeliumeissa ei kerrota kenenkään kiistäneen sitä, että Jeesus oli Daavidin sukua?
Valitsen yksinkertaisimman ja todennäköisimmän selityksen. Evankeliumin kirjoittaja ei halunnut sellaista kirjoittaa. Hänellä oli täysi taiteellinen vapaus, koska tarina oli kuitenkin olennaisilta osin silkkaa fiktiota. - Luukkaan evankeliumin sukuluettelon mukaan kuningas Daavidista Jeesukseen on 42 sukupolvea.
Kun piirtää auki noin pitkän ajan sukupuun tietylle henkilölle, niitä esivanhempilaatikoita on siellä varhaisimmalla rivillä kaksi potenssiin 42 eli 4398 miljardia. Koska noin paljon ihmisiä ei ole koskaan ollut edes olemassa, tämä tarkoittaa sitä, että 42 sukupolven takaisia esivanhempia ovat likimain kaikki vähänkään samaan kansojen joukkoon kuuluneet henkilöt, joilla on ollut lapsia.
Tämä tietysti yksinkertaistuu sillä, että kunnon Raamattua kunnioittava kristitty ei laske naisia tähän juttuun mukaan ollenkaan. Silloin isien sarjassa on vain 42 naamaa.
Mutta kuka tuosta isien ketjusta pitäisi valita siihen, että “jokainen menee omaan kaupunkiinsa”? Eikö tuo 42 sukupolvea vaikuta jotenkin mielivaltaiselta. Vaikka toki kuningas Daavid on kuuluisa tapaus.
Kuinka paljon jälkeläisiä Daavidilla sitten oli tuolla tavoin laskien, siis vain isälinjoja myöten? Aika iso porukka siitäkin taitaisi tulla – liian iso majoitettavaksi pieneen Betlehemiin, vaikka otettaisiin käyttöön karjasuojien lisäksi vieläkin vaatimattomammat nukkumapaikat.
Jotenkin tulee mieleen, että kirjoittaja on vain halunnut sepittää jotakin sen väitteen ympärille, että Jeesus oli Daavidin sukua, jotta hänessä toteutuisi 2 Samuelin kirjassa kerrottu ennustus ja miksei myös Jesajan 11 luvun maininta Iisain juurivesasta. - Kirjakääröt kirjoitti: «Täältähän se kointähti löytyy. Ilm.22:16»
Kristillisessä perinteessä planeetta Venus on saanut edustaa vuorollaan Babylonian kuningasta, paholaista, neitsyt Mariaa ja Jeesusta. Oikeastihan se on kuitenkin vain pallo, joka kiertää hiukan lähemmällä radalla samaa Aurinkoa kuin meidän kaunis maapallomme.
Mitä tulee tuohon Ilmestyskirjan tekstiin, siinä Kointähteä käytetään runollisena vertauskuvana jostakin, joka näyttäytyy vähän ennen suurempaa valoa, kuten aamuinen Venus ennen auringonnousua.
Jos ottaa vertauskuvat ja myytit liian kirjaimellisesti, joutuu syvään käsitteiden ja uskomusten suohon. - Olen lukenut Tuomaan evankeliumin joskus kolmisenkymmentä vuotta sitten. Muistan siitä vain sen, että siinä tosiaan oli lähinnä näitä Jeesus sanoi: ja suora lainaus.
- En kovin paljon ole niitä lukenut, mutta otin kyllä selvää, mitä niistä löytyy Marioihin liittyen. Monet gnostikot pitivät Magdalan Mariaa suuressa arvossa.
Kun kuitenkin olemme adventistipalstalla, lienee hyvää käyttäytymistä pitäytyä kaanoniin ja viis veisata apokryfikirjoista, joista tosiaan merkittävä osa on niin villiä mielikuvituksen laukkaa, että edes tuntemamme taitavimmat uskomisen mestarit eivät kykene niitä ottamaan todesta. - Muistutan vielä, vaikka sen tietysti jokainen ymmärtää muutenkin, että jos joku on yhdessä asiassa oikeassa, siitä ei seuraa, että hän olisi jossain toisessakin asiassa oikeassa.
- Aha. Mistä tuo “tietosi” on kotoisin?
Lucifer on latinaksi käännetty “valon tuoja”, ei muuta.
Kristinuskoon se on napattu Jesajan kirjan 14 luvun latinankielisestä Vulgata käännöksestä. Alkuperäinen sana on Helel, joka tarkoittaa babylonialaista aamutähden jumalaa. Babylonian kuningas samasti rehvakkaasti itsensä tuohon jumaluuteen ja siksi se esiintyy katkerassa pilkkalaulussa ja kukistumisen ennustuksessa, joka on kohdistettu Babylonian kuninkaaseen.
Saatanaan tuo sana ei liity muuten kuin höpöjuttujen kautta. Mahdollisesti Origenes tai Tertullianus oli ensimmäinen tämän sekopäisen selityksen levittäjä. Paholaisen erisnimenä Lucifer on tullut käyttöön paljon myöhemmin. Vulgata-käännöksessäkin sana on pienellä alkukirjaimella.
Tässä asiassa olen muuten samaa mieltä kuin Martin Luther ja Jean Calvin.
Hiukan naurattaa, että adventistit Ellen White etunenässä ovat nielleet tämän katolisen kirkon keksimän höpötarinan. - Kas vain. Nimimerkki taustoista on näköjään katsonut Wikipedian artikkelin Luciferista ja kopioinut sieltä pätkän virheineen päivineen.
Minä en nyt ehdi mennä korjailemaan tuota artikkelia. Ehkä joku muu palstan lukijoista jaksaisi ja viitsisi oikoa sen.
Aika vähän se tosin ihmisten käytännön elämään vaikuttaa, ovatko antiikin jumaluuksien nimet Wikipediassa kohdallaan vai ei. - Tässä ovat nyt sanat hilpeästi sekaisin nimimerkillä taustoista.
“Valontuoja” liittyy aamutähteen eli planeetta Venukseen sen näkyessä aamuisella taivaalla. Kreikan kielessä sana on Φωσφόρος (Fosforos). Samasta jumaluudesta on käytetty myös nimitystä Ἑωσφόρος (Heosforos) eli sarastuksen tuoja. Latinaksi valon tuoja on Lucifer.
Silloin kun Venus näkyy iltatähtenä, se on nimeltään Ἓσπερος (Hesperos). Se on siis hämärän eikä valon tuoja.
Se, että nämä kaksi ovat oikeasti yksi ja sama taivaankappale, oli luultavasti hukassa antiikin kreikkalaisilta, vaikka varhaisempi vanhan Babylonian tähtitiede oli asiasta selvillä.
Nämä tähtitaivaan ja antiikin jumaltarujen nimet eivät oikeasti liity kristinuskon tai juutalaisuuden paholaiseen tai saatanaan mitenkään. Yhteys on täysin keinotekoinen ja se perustuu Jesajan kirjan 14 luvusta löytyvän Babylonin kuninkaan pilkkalaulun virheelliseen soveltamiseen. - Adventistien terveysopetuksissa ongelma ei ole niinkään yksittäisissä sisällöissä vaan tavassa, jolla mielipiteet muodostetaan ja perustellaan.
Jotkut opetukset ovat vallitsevan tieteellisen tiedon valossa ihan kohdallaan, mutta toiset eivät.
Tupakoinnin osalta opetuksen voisi sanoa olleen jopa edellä aikaansa.
Ongelmana on kuitenkin se, että tietoa haetaan aivan harhaisesti Raamatusta ja Ellen Whiten kirjoituksista. Tieteen roolina on sitten toimia tukijalkana silloin, kun se sattuu osumaan yhteen adventistien opetuksen kanssa.
Ellen Whitella ei oikeastaan ollut näissä terveysasioissa mitään omaperäistä, vaan hän kannatti ideoita, jotka hänen omana aikanaan olivat tavallisia terveysintoilijoiden piirissä.
