Vapaa kuvaus

Aloituksia

52

Kommenttia

2626

  1. "luulevatko fundikset hämäävänsä itseään Jumalaa kirkumalla olevansa vainottuja?"

    Oman vähäisen kokemukseni mukaan kyse ei todellakaan ole hämäyksestä; kun omat vanhemmat, seurakunnan vanhimmat ja lukuisat julistajat vahvistavat käyttäytymistä, kertoen esimerkkejä käytännön elämästä, syntyy joukkoharha johon kukaan yksittäinen ihminen ei ole syypää.

    Kun tällainen käyttäytymisen vahvistaminen on neutraalin tarkastelun ulottumattomissa olevaa sisäpiiritoimintaa, syntyy helposti viholliskuva noista pahoista ulkopuolisista, niistä jumalattomista, joiden suunnalta ei ole mitään hyvää odotettavissa. He ovat vain potentiaalisia käännytettäviä. Omat riitit, oma slangi, omat tavat , oma musiikki ja kirjallisuus sekä sekä fyysinen että henkinen läheisyys vahvistavat tunnetta. Kaikki kritiikin ja järjen ääni vaiennetaan "vihollisen hyökkäyksenä" tai "sielunvihollisen juonena".

    En ole porukassa yleensä kovinkaan paljon äänessä. Velvollisuudentunnosta aloin kuitenkin "evankelioimaan" luokkatovereitani noin 12-13 iässä. Vaikka se oli minulle vastenmielistä ja pelkäsin sitä, Jumalan mielisuosion menettäminen oli paljon pahempi uhka. Sitäpaitsi tuolloin usoin vielä sanoman sataprosenttisesti. Kaverit kuuntelivat aikansa mutta kertoivat lopulta melko selväsanaisesti mihin pimeään paikkaan voisin Jeesukseni työntää.

    Oppitunneilla Jeesus oli mukana joka jumalan vastauksessa minkä luokassa annoin. Opettajat eivät oikein uskaltaneet protestoida koska pelkäsivät saavansa syytteen mielipidevainosta, mutta ilmeillään osoittivat kyllästyneisyytensä sitäkin selvemmin. Luokkakaverit alkoivat karttaa seuraani.

    Kerran kun aloin taas evankelioimaan erästä käsittääkseni hyväluontoista, rauhallista maalaispoikaa, hän tarttui rinnuksiini, nosti minut seinälle ja uhkasi huuhtoa minut vessasta alas jos en muuttaisi tyyliäni. Niinpä saatoin ylpeänä kertoa vanhemmilleni, miten minua on koulussa vainottu uskoni takia. Tämän kärsivällisen, rauhallisen kaverin aiheellinen kyllästymisreaktio kääntyi mielessäni vainoksi, jota kärsin Kristuksen nimen takia. Äiti oli sulaa kyyneliinsä ajatellessaan rakkaan poikansa uskonrohkeutta, mutta isä oli aika hiljainen.

    Aikansa mietittyään isäni aloitti keskustelun asiasta, kun olimme kahden. Hän aluksi sanoi, että on periaatteessa aivan oikein että Jeesusta pidetään esillä ja että hänestä puhutaan. Samalla hän korosti asiaa, jota seurakunnan evankelista ei ollut muistanut mainita: taitamattomuudellamme saatamme tehda enemmän vahinkoa kuin hyvää, ja ihmisten kyllästyttäminen julistuksella saattaa tehda asialle enemmän hallaa kuin etua. Julistuksella oli aikansa ja paikkansa, mutta se ei ollut joka paikka eikä joka aika.

    Tapauksessa on huomattavaa se, että kukaan ei missään vaiheessa kieltänyt minua ajattelemasta tavallani tai palvomasta mitä jumalaa vain halusin. Isän mielestä minun pitäisi mieluummin antaa uskovista hyvä todistus asiallisella käytökselläni, hyvillä teoillani ja harkintakyvylläni kuin häiritsemällä toisten uskonrauhaa.

    Arvostan isäni neuvoa edelleenkin, vaikka ajattelemme uskonasioista täysin päinvastaisella tavalla.

    JYRKI!

    Kerroin tämän lähinnä ystävällisenä neuvona Jyrkille, jonka julistusta olemme saaneet kuulla todella, siis todella kyllästymiseen asti. Kaikki mitä hän sanoo vielä lisää, tekee ainoastaan vahinkoa hänen asialleen.
  2. "Mutku nämä tyhjäpäiset jeesuspellet kun vaan haluavat olla marttyyrejä, vaikka kuinka surkeilla perusteilla."

    Marttyyrius on niissä piireissä ansio. Se perustuu pitkälti seuraavaan Vuorisaarnan kohtaan (Matt. 5:10-12):

    "Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä."

    Usein vain jätetään ottamatta huomioon, että oman typeryyden takia saatu ansaittu krittiiki ei ole vainoa, eikä poikkeavien ja kriittisten mielipiteiden esittäminen. Olen joskus tunnistanut ilmiötä, että käyttäydytään tahallaan provosoivasti, ja kun tätä vastustetaan, huudetaan "vainoa, vainoa" (vrt. natsikortti).

    Koska em. raamatunpaikan mukaan Kristuksen nimen takia uskoviin kohdistuva vaino on peräti oikean uskovan tunnusmerkki, tätä vainoa suorastaan etsitään. Muistan helluntaiseurakunnan opetuksesta, että nykyään vaino ei välttämättä kohdistu henkilöön fyysisellä tavalla. Vainoa on myös pilkka ja väheksyntä.

    Koska länsimaissa ei juuri ilmene Vuorisaarnassa kuvattua vainoa muuten kuin yksittäistapauksissa, asia on hengellistettävä tai muuten ulkoistettava sanan alkuperäisestä merkityksestä. Varsinkin rauhallisessa Suomessa on oikein tehtävä töitä että pääsee "vainon" kohteeksi. Olen sitä minäkin harjoitellut.

    Jos oikein palavasti haluaa tätä vainoa, kannattaa varsinkin talvipakkasella mennä viikonloppuyönä taksi- tai grillijonoon saarnaamaan. Sanoman laadulla ei juuri ole väliä, turpiin tulee melko lyhyenkin saarnan aikana.
  3. "Sopisiko että poistetaan todisteiden joukosta tuo selkeä aivopesuväline, joka lähinnä huvittaa eikä todellisuudessa todista yhtään mitään, eli lakataan järkevyyden nimissä esittämästä evoluution todisteeksi sitä että sen oltava totta koska sitä tutkitaan ja opetetaan jopa 500:ssa yliopistossa."

    Minä kun pelkästään seuraan keskusteluja ja pyrin lähdekritiikillä erottamaan jyviä akanoista, joudun useinkin turvautumaan tuonkaltaisiin hyvinkin epäsuoriin todisteisiin, jollaisen nyt haluat rajata pois.

    Olen samaa mieltä siitä, että sinänsä 500 tai 1000 yliopistossa jonkun asian opettaminen ei ole minkään sortin todiste (voiko miljardi raatokärpästä olla väärässä?). Mutta kyse ei olekaan pelkästään yliopistojen lukumäärästä. Kyse on siitä, mitä ne edustavat.

    Ne edustavat ainakin valtavia tutkimusresursseja. Ne myös edustavat monessa suhteessa puutteellista mutta toistaiseksi lyömätöntä tieteellistä menetelmää. Ne muodostavat verkoston, joka tuottaa parhaimmillaan valtavasti synergiaa. Yliopistojen tutkimustyön hedelmiä on käytännössä joka puolella.

    Itse en ymmärrä varsinaisesta substanssista paljonkaan eikä tarvita peukaloruuveja jotta tunnustan sen. Siksi pyrinkin seuraamaan argumentointia, lähteiden käyttöä (ml. lähdekritiikki), tieteellisen metodin kunnioittamista ja muita samankaltaisia sekundaarisia todisteita.

    Tästä syystä, oi te edistyneemmät tieteilijät, heikosti piipitän niiden 500 yliopiston puolesta kunnes jollain täysin vertaansa vailla olevalla argumentillanne liiskaatte minut lopullisesti lattianrakoon. Mutta mielenkiinnolla seuraan tätäkin keskustelua odottaen niitä lisätodisteita.
  4. "Raamatussahan se mainitaan ja tiede ei ole aiemmin ilmaissut noinkaan läheltä liippaavia lausuntoja."

    Minun käsittääkseni tuontapaisia lausuntoja on ollut luettavissa jo pitemmän aikaa. Selittääkö Raamattu myös sen, miksi fossiilit ovat järjestyneet maakerroksiin siten, että todistetusti vanhimmissa kerroksissa ovat alkukantaisimmat eliöt, siitä monimutkaistuen nuorempiin kerroksiin?

    " kun maata kasvihuonemaisessa tilassa pitänyt suojaava vesikatos satoi alas"

    Fyysikot ovat ampuneet tuon selityksen alas jo aikaa sitten. Siis fyysikot, eivät evolutikkabiologipenteleet.
  5. Joitain kokemuksia luokitellaan pelkän liikutuksen nojalla uskonnollisiksi, vaikkeivät ne sitä olisikaan.

    Isoisäni, sotaveteraani, haudattiin muutama vuosi sitten. Siunaustilaisuudessa kuuntelin mielelläni musiikkia, sillä urkuri osasi asiansa. Papin puhekin oli ihan ookoo lukuun ottamatta hengellistä hömppää, joka nyt on jonkinlainen pakko. Isoisä oli kirkkouskovainen mutta me helluntailaisia.

    Olin kantajana vasemmassa takakulmassa. Mitään erityistä syvää tunnetta minulla ei ollut kuin melkoinen eron ikävä, kaipaus, koska isoisä oli unohtanut uskonnolliset erimielisyydet jo aikaa sitten ja jopa avoimesti homona olin hänelle rakas ja läheinen. Nyt, kun hautaan laskettaessa kuoro lauloi "...oi Suomi synnyinmaa, suo helmahas sun poikasi onnellisna nukahtaa kun hän henkensä halvan sulle antanut on..." tunneryöppy tuli voimakkaana ja ennalta arvaamatta. Jotenkin sain suoritettua tehtäväni loppuun.

    Muistotilaisuudessa isosiän sisar, joka ei vielä tiennyt tai ei ollut ymmärtänyt, että en ollut uskovainen, kertoi miten kaunista oli kun kyynelilläni siunasin isoisän taivasmatkan alkua. Olisi tehnyt mieli sanoa, että hänen matkansa bakteerien ja matojen ruuaksi ei suinkaan ollut päällimmäinen ajatus, vaan pelkkä eron ikävä ja sinänsä juhlallisen tilaisuuden aiheuttama emotionaalinen lataus.

    Kokemuksessa ei todellakaan ollut mitään uskonnollista. Minulle läheinen ihminen makasi nyt haudan pohjalla. Eromme oli lopullinen. Tuo ruumis sai pian kokea saman kuin kaikki muutkin ruumiit tuolla hautausmaalla. Tädille vaan nyökkäsin ja mutisin jotain yhdentekevää.

    Toinen mieleen jäänyt kokemus oli, kun 16-vuotiaana olin viettänyt ensimmäisen yhteisen, kokonaisen yön rakkaani kanssa. Olin hiljaa sulkenut asunnon oven - olimme saaneet lainaksi kaverin kämppää - ja astuin kadulle kuulokkeet korvilla ja soitin taskussa. Kuuntelin Juice Leskisen kappaletta "Viidestoista yö", joka sopi täydellisesti tunnelmaan. Itkin ilosta ja kaipauksesta, tunsin vielä hänen lämpimän selkänsä omaa rintaani vasten...

    " Olen vakuuttunut, että me ihmiset jaamme jonkin saman voimakkaan aivotoiminnon, joka usein näyttäytyy uskonnollisuutena. Se on hyvin magneettinen tunne."

    Niinpä... riippuu sitten premisseistä, yhdistämmekö sen uskonnolliseen tai maalliseen kokemukseen. Oma taustamme vaikuttaa siihen.

    Tämä nyt eroaa jo palstan aiheesta paljonkin joten poistakaa jos näette tarpeelliseksi.