Vapaa kuvaus

Aloituksia

292

Kommenttia

1496

  1. Kyllä Raamatun sana nimenomaan on todiste, Jumala itsessään takaa sen ja on huolehtinut, että ihmiskunnalla on käsisään Raamattu ja he voivat lukea sitä ja oppia sieltä monta asiaa mitä muutoin olisi mahdotonta tietää.
  2. Meillä on Raamattu ja se juurikin todistaa Jumalasta, ja todistaa monessa kohtaa, että mitä kaikkea tämä Jumala on tehnyt historian saatossa ja ei vain tehnyt ihmeitä vaan on jopa ohjannut historiaa.

    Raamattu on juurikin se paras todistus Jumalasta ja siitä mitä tämä samainen Jumala on tehnyt historian saatossa.

    Myönnän toki, että voi olla vaikea todistaa Jumalasta Raamatun kautta ja sen kertomusten perusteella, jos olet tottunut sellaiseen käsitykseen, että kyseessä on vuohipaimenten satukirja ja muuta tuollaista.

    Mutta tosiasiassa Raamattu on äärimmäisen luotettava sen kertomuksissa ja siinä mitä se sanoo. Ja vaikka Raamattua on kopioitu usean vuosituhannen ajan, se on silti sisällöltään sama kuin mitä sen alkuperäiset kirjoittajat ovat kirjoittaneet alunperin.

    Ja Raamattu oikein loistaa siinä, että siitä on kaikki fiktio poissa, eli se on koko ajan alusta loppuun täyttä faktaa, ja ei pienintäkään fiktiota eli sepitelmää joka ei pidä yhtä todellisuuden kanssa.

    Sitten elollinen luonto suorastaan loistaa ajatusta, että se sisältää suunnattomasti järkeä
    ja ajatusta siitä, että täytyy olla jokin taho, joka on ensin suunnitellut mielessään kaiken
    ja sitten suunnatonta voimaa ja neroutta osoittaen on toteuttanut kaiken mitä me näemme elävässä luonnossa.

    Ja nämä darvinismit ja kehitysopit ynnä muut teoriat jotka eivät pohjaudu Raamattuun ja sen ilmoitukseen eivät kykene alkuunkaan selittämään, että miten elollisessa luonnossa on
    5-20 tai 30 miljoonaa eliölajia. Miljardien vuosien aikakaan ei riitä siihen, että jos nämä elölajit olisivat syntyneet itsestään ja sitten vähittäin kehittyneet, että olisi tuo lajikirjo joka nykyään on.
  3. Jeesus kun nyt ei ristillä körsinyt omien tekojensa takia, koska hän oli viaton, hän ei ollut tehnyt yhtään pahaa koko elämänsä aikana. Ja Jeesus ei ollut takuulla mikään homoseksuaali, eikä tehnyt homojen tekoja. Ja miksi Jeesus olisi tehnyt homo-tekoja kun oli aiemmin historiassa Mooseksen kautta kieltänyt, että mies ei saa maata miehen kanssa siten kuin naisen kanssa maataan?