j-pennanen
![]()
Aloituksia
989
Kommenttia
1
Teatterin vikisijät
Teatterilaiset ne kuvittelevat olevansa maailman napa ja autuus. Mitkään säästöt eivät saa koskea teatteria generaattori17230Perä ja ympäristötuhot !
Mitähän on ne toimenpiteet joilla Talvivaara aikoo jatkossa estää nykyisenlaiset jätevesien juoksutukset ja altaiden kes25230Keskustan eurovaalikannatus romahti !
Nyt alkaa lestadiolaisen Sipilän puolueen kannatuskupla puhkeamaan ! Kokoomus on kirimässä voittoon toukokuun eurovaale21230Jarmo Korhonen oikeassa?
Korhosen mukaan Sdp nousee suurimmaksi puolueeksi, kun Rinne ymmärtää Jäätteenmäen ja Sipilän tapaan hokea istuvan halli10230Kajaanilainen potkupallo
Jääkiekkoon verrattuna kajaanilainen potkupallo on viihtynyt vuosia Ö-divisiooneissa. Huonosti ovat pallonpotkijat hoita162271,2 miljoonaa euroa !
Tämän verran Kajaanin kaupunki tukee Kajaanin teatteria. Samaan aikaan kaupungissa joudutaan säästämään monessa paikassa31227Epäreilu voitto
Olisi saanut Jauhojärvi jättää hiihtämättä saksalaisen hiihtäjän suksille ja näin kaataa hänet. Vähemmän loistokkaaksi t26227Kepun Veli-Matti Karppinen
Nyt on aika laittaa teatterilaiset ojennukseen. Kertoa heille sivistyslautakunnan olevan isäntä ja teatterin työntekijät1227Poliisi vaitonainen tapauksesta
Näin näyttää olevan aina silloin kun rikoksentekijä on maahanmuuttaja eli MAMU.14226AC Kajaani ja ulkomaan avut
Vaikka AC Kajaanissa on näitä ulkomaan apuja(Abuja ?) melkein koko joukkue täynnä, niin silti se tulee jäämään tämän kau32224Kepusyndrooma
Mitä kepulaisempi on kunta, niin sitä huonommin sillä menee. Tämä on siis kepulaisten "taito" hoitaa yhteiskunnan asioi14224Viikon vitsi
ja sen kertojana SDP:n Erkki Tuomioja: Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) arvioi somalipakolaisten määrän vähenevän Suo10223Kajaanin liikennevalot
Vaikka risteyksessä ei olisi ollenkaan muita autoja, niin Kajaanissa liikennevalot palavat pitkään punaisina. Näinköhän7222Teuvo Hatvasta kepulle uusi puheenjohtaja
Vai onko sittenkin Kanki-Kaikkosen aika siirtyä puheenjohtajaksi?5222Lahjaidea Kainuun kepusta
ja kuinka sitten kävikään: https://www.is.fi/politiikka/art-2000009181764.html1221Ilkkuva Kaikkonen
Kainuun Sanomien mielipidekirjoituksessa otettiin aiheellisesti kantaa Vesa Kaikkosen ilkkuviin puheisiin vesiliikuntake5220Kajaanin hyppyrimäki
Onkohan tuo Kajaanin hyppyrimäki enää turvallinen ? Kymmeniä vuosia vanha hyppyrimäki.2220Lestadiolainen Sipilä palautteen kohteena
SDP:n varapuheenjohtaja Antti Lindtman syyttää keskustan puheenjohtajaa Juha Sipilää bisnesoppeihin perustuvista saneera14220Keskussairaala purkukunnossa
Rakennus kesti 47 vuotta. Mikä on sairaalainsinööri Pentti Keräsen vastuu siitä, että sairaala on kunnoltaan päässyt pur2220- 4219